Arkistot: Pääkirjoitukset

Ärsyttääkö sinua ihmiset, jotka joka tilanteessa tuntuvat räpläävän älypuhelintaan? Tai ne jotka konserteissa tai ravintoloissa keskittyvät ottamaan someen kivaa videota tai kuvaa sen sijaan, että nauttisivat itse konsertista tai ruoasta ja seurasta kaikilla aisteilla? Minua ärsyttää ja samaan hengenvetoon on todettava, että kun mietin omaa puhelimen käyttöäni, huomaan itsessäni aivan samoja käyttäytymismalleja ja se jos mikä ärsyttää vielä enemmän. Tuhlaanko oman elämäni kalliita hetkiä pienen ruudun tuijotukseen? Vaikuttaa vahvasti siltä, että tänä päivänä olemme enemmän tekemisissä oman puhelimemme kuin läheisten ihmistemme kanssa. Puhelimesta on tullut Holy Mobile eli Pyhä Puhelin, kaiken keskipiste.

Sosiaalinen media keksittiin sen vuoksi, että ihmiset voisivat pitää paremmin ja helpommin yhteyttä keskenään, mutta koska yhteydenpito on niin helppoa somen välityksellä kaikkine kivoine emojineen, olemme kadottamassa taidon olla tekemisissä ihmisten kanssa kasvokkain. Jopa puhelimella soittaminen kaverille voi tuntua vaikealta, joten hänelle on helpompi laittaa vain somessa viesti. Onko tuttua?

Tähän kasvavaan ongelmaan ottaa fiksusti kantaa Mielenterveysseuran uusi Holy Mobile-kampanja.
”Kampanjan tavoitteena on herättää ihmisiä huomaamaan mobiililaitteen rooli omassa arjessaan: onko älypuhelin ryöstänyt liian suuren ja merkittävän roolin elämässäni tai läheisteni elämässä? Tällä hetkellä puhutaan paljon mobiilin käytön vaikutuksista keskittymiskykyyn esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. Mobiilin äärellä vietettyjen aikojen venyminen vaikuttaa tekevän ihmisestä levottoman, ärtyneen ja epäsosiaalisen. Mobiilin käytön rajoittaminen näyttääkin heijastuvan sosiaalisiin suhteisiin myönteisesti. Tämä on ristiriidassa monien kokemukseen siitä, että jää sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle ilman verkkoyhteyttä ja sosiaalista mediaa” kertoo Suomen Mielenterveysseuran asiantuntija Elina Marjamäki.

Kampanja antaa muutamia hyviä neuvoja siihen, miten omaa puhelinriippuvuuttaan voi rajoittaa.
Yksi hyvä keino on laittaa puhelin kiinni jo pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja hankkia vanhanaikainen herätyskello, jolloin ei ole mitään tekosyytä pitää puhelinta yöpöydällä auki. Ystäviä tavatessa kannattaa yrittää keskittyä enemmän livetilanteeseen kuin tilanteiden jakoon sosiaalisessa mediassa. Seuraa myös lastesi mobiilinkäyttöä, keskustele siitä heidän kanssaan ja ole kiinnostunut. Huolehdi siitä, että lastesi elämässä on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin kännykkä. Laita hälytysäänet pois päältä ja varaa viesteihin vastaamiseen oma aikansa. Muista, että sinun ei tarvitse olla koko ajan saavutettavissa. Jatkuvasti piippaavat äänet, pitävät aivomme muuten kokoaikaisesti hälytystilassa.
Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi mobiilin käytöstä. Älypuhelimen käyttö on nykymaailmassa monella tapaa välttämätöntä, helpottaa yhteydenpitoa ja monien asioiden edistymistä.

Miten on, pystytkö sinä olemaan yhden päivän ilman älypuhelintasi? Mitäpä jos käyttäisitkin ne monet tunnit, joita vietät älypuhelimesi parissa siihen, että tapaisit kavereita ihan oikeasti kasvokkain, ilman puhelimen näpräystä? Voisiko lempiartistin keikka olla vielä suurempi elämys, jos et koko ajan kuvaisi sitä, vaan keskittyisit siihen miltä bändi kuulostaa tässä ja nyt ja vaikka tanssisit? Jos päivä ilman älypuhelinta tuntuu sinusta henkisesti vaikealta, on hyvä pysähtyä miettimään omaa puhelimen käyttöä ja sen roolia arjessa. Ei liene huono idea kenellekään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta se, että mäkihyppääjäsuuruus Matti Nykänen on kuollut. Tähän ikävään uutiseen heräsimme maanantai-aamuna ja sen jälkeen olemme saaneet kuulla niin julkkisten kuin ihan tavallisten kaduntallaajienkin mielipiteitä ja muisteluita Matista. Pääosin muistelu on ollut positiivista ja ylistävää, mutta onpa joku uskaltanut nostaa esiin myös miehen vähemmän gloriaa keränneen yksityiselämän. Se oikeastaan kertoo kaiken oleellisen Matti Nykäsestä. Matti oli ja on kuolemansakin jälkeen yksi rakastetuimmista, mutta myös yksi kiistellyimmistä hahmoista Suomen urheilukartalla.

Nuori mies hullaannutti koko Suomen vuonna 1982 ensimmäisellä maailmanmestaruudellaan kuuluisassa Oslon sumukisassa ja sen jälkeen viimeistään Calgaryn kultainen olympiatripla vuonna 1988 sementoi Nykäsen paikan Suomen urheilua rakastavan kansan sydämissä. Jo urheilu-uran aikana oli nähtävissä, että Matilla meni liian lujaa yksityiselämässään. Miestä ei kuitenkaan toppuuteltu, koska kansa janosi menestystä ja olihan Matti persoona isolla P:llä, jota oli mielenkiintoista seurata. Urheilu-uran jälkeen Matti nähtiinkin sitten toistuvasti otsikoissa vähemmän mairittelevissa olosuhteissa. Oli puukotusta, väkivaltaa, vankilatuomiota, ryyppäämistä jne. Mies kiersi Suomea laulajana ja tuvat olivat aina täynnä, sillä Suomen kansa halusi nähdä sankarinsa. Kansan ns. syvät rivit eivät koskaan Mattia hylänneet, vaan he rakastivat langennutta mäkikotkaansa varauksetta ja antoivat kaiken mokailun anteeksi, seuraavaa tempausta kuitenkin jo vesi kielellä odottaen. Lehdet rahastivat Nykäsotsikoilla ja taisipa Matti itsekin niillä rahastaa.
Se, ettei Nykäsen nimeä löydy esimerkiksi Suomen urheilun suuren ansioristin saaneiden joukosta, kertoo selvää kieltään siitä, ettei Nykänen kuulunut virallisen Suomen mannekiineihin elämäntapojensa vuoksi, eikä julkista tunnustusta miehelle juurikaan herunut.

Nyt sitten mietitään pitäisikö Matin saada valtiolliset hautajaiset vai ei. Mielestäni valtiolliset hautajaiset kuuluvat valtionpäämiehille, ei urheilijoille. Valtion kuuluu muistaa ja palkita urheilijaa silloin kun hän saavuttaa jotain, ei vasta kuoleman jälkeen. Sitä paitsi luultavasti Seiska-lehti on jo ostanut yksinoikeuden Matin hautajaisiin. Matti Nykänen on minulle ja monelle muulle, se maailman kovin mäkimies kautta aikain ja miehen urheilulliset saavutukset ovat komeat ja kiistattomat. Kun kaikki niitä omia Matti-muistojaan ovat tällä viikolla kertoneet, niin kerronpa minäkin omani. Armeijassa ollessani siivosimme urheilukomppanian tuvat, ettei urheilijasuuruuksien itse tarvitse. Kesken moppauksen paikalle pelmahti Matti siviilivaatteissaan, huikkasi moikat kaikille ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Siihen komppanian päällikkö totesi meille monneille sanat, jotka sopivat hyvin tämän kirjoituksen loppukaneetiksi:
Se oli pojat Matti Nykänen, suuri urheilusankari.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime viikolla kummastelin työttömien valmennuskursseja, joilla yritykset rahastavat. Tämä rahastus kuitenkin kalpenee sen rinnalla mitä tällä viikolla on tullut esiin joidenkin hoivayritysten vanhustenhoidosta. Esillä ovat olleet erityisesti isot yksityiset hoiva- ja terveysjätit Esperi Care, Attendo ja Mehiläinen. Puutteita ja laiminlyötejä on ollut monella tasolla, joista suurin osa juontaa juurensa siitä, että yritykset eivät ole palkanneet tarpeeksi hoitohenkilökuntaa hoivakoteihin. Hoitajat ovat ylityöllistettyjä ja joutuvat usein oman työnsä ohessa tekemään paljon muitakin töitä kuin varsinaisia hoitotöitä.

Tämä on varmasti ollut tiedossa jo monta vuotta, mutta mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut, pikemminkin päinvastoin, sillä kun isot yksityiset hoivayritykset rynnistivät markkinoille altistettiin vanhustenhoito samalla kovien bisneslakien armoille. Tulosta on tehtävä.
Hoitoalalla suurimmat kustannukset aiheutuvat työvoimasta, joten sitä oli vähennettävä tuloksen parantamiseksi. Monissa kunnissa juuri nämä yksityiset hoivajätit ovat voittaneet kilpailutuksen tarjoamalla kunnille kaikkein edullisinta pakettia. Halvan paketin hintana on ollut huonompi hoito, mutta jostain syystä kunnissa ei ole reagoitu tarvittavalla tasolla hoitoalalta tulleisiin viesteihin hoitohenkilökunnan liian pienistä henkilöresursseista.
Näyttää siltä, että tämän päivän vanhustenhoito on enemmänkin vain vanhusten säilömistä, kuin oikeaa, välittävää hoitoa. Hoiva- ja terveysjätit tekevät kovaa tulosta veronmaksajien rahoilla ja jotkut niistä eivät maksa edes veroja Suomeen ja samalla tinkivät päälle vielä hoidon laadusta.

Yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger linjaa, että Suomen vanhuspalveluissa on noin miljardin euron ero verrattuna muihin pohjoismaihin. Iso kysymys onkin mihin päättäjämme haluavat vähenevät varamme jatkossa käyttää? Ei tämä kovin hyvältä näytä, sillä syntyvyys Suomessa jatkaa laskuaan, jolloin tulevaisuudessa työvoima vähenee ja veropohja kaventuu samaa vauhtia kun väestö ikääntyy ja hoivan tarve kasvaa.
Kaikkeen ei valtion ja kuntien rahat yksinkertaisesti riitä. Satsataanko infrastruktuuriin vai ihmisiin? Tulevat eduskuntavaalit ovatkin isossa roolissa siinä miten Oy Suomi Ab tulevaisuuden haasteet ottaa vastaan ja mihin varoja käytetään. Eivät eläkeläiset ja vanhustenhoito ole suinkaan ainoa iso kysymys, joka pitäisi ratkaista. Isoja kysymyksiä ovat varmasti myös ilmastonmuutokseen varautuminen sekä maahanmuutto kaikkine sivujuonteineen.

Jo kuutisen vuotta sitten kirjoitin pääkirjoituksessani, että Suomessa vangeillakin on paremmat oltavat kuin vanhuksilla. Tuntuu aika oudolta, että rikollisten olot olisivat paremmat kuin vanhuksilla, mutta näin se vain menee hyvinvointivaltio-Suomessa vuonna 2019.
Siitä sainkin oivan idean. Hankkimalla itselleni linnatuomion jollain kivalla rötöksellä, vältän hoivakodin ja varmistan hyvän hoidon itselleni loppuvuosikseni vankilassa valtion kustannuksella. Lisäksi vankilassa saa tehdä töitä ja siitä saa jopa palkkaa. Tai sitten pitää kaatua saappaat jalassa hyvissä ajoin ennen vanhuutta, ettei tarvitse mennä hoivakotiin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Työttömyys ei ole kivaa eikä se varsinkaan omalle kohdalle osuessa ole millään tavoin positiivinen asia. No, eipä taida olla mitään niin negatiivista asiaa, etteikö silläkin joku voittoa tekisi.
Ylen MOT-ohjelma kertoi tällä viikolla valtion käyttävän vuosittain 26 miljoonaa euroa työttömien valmennuspalvelujen ostamiseen. Suurimman potin sai valmennusyritys Spring House, jolle meni valtion rahaa 5,9 miljoonaa euroa. Tulokset näistä valmennuskursseista kertovat karua kieltään, sillä tuoreimman työnvälitystilaston mukaan työnhakuvalmennuksen käyneistä oli avoimille työmarkkinoille työllistynyt 12,6 %, kun kurssin päättymisestä oli kulunut kolme kuukautta. Ei kovin hyvä tulos, vai mitä?

Koska kursseille osallistuminen on yksi tavoista, joilla välttää aktiivimallin vaatimat ehdot eli välttää työttömyysturvan leikkautumisen, on näille kursseille jatkuva jono. Vuodessa jonkinasteisen valmennuskurssin käy noin 50 000 työtöntä. Helppo raha onkin tainnut sokaista valmennuskurssien järjestävät menemään sieltä missä aita on matalin eikä kurssien sisältöön ja tarkoituksenmukaisuuteen ei ole panostettu tarpeeksi. Rahahan tulee tilille joka tapauksessa, on kurssin sisältö mitä tahansa. Vastuuta ei ole.

Ohjelmassa kerrottiin, että monissa valmennuspalveluissa annetaan pelkästään yleisiä elämänohjeita, puhutaan unen tärkeydestä tai siitä, että töihin kannattaa mennä ajoissa ja selvinpäin. Onpa jollain kurssilla opeteltu sellaisiakin vaikeita taitoja kuin kättely tai oveen koputtaminen. Eräs valmennuskurssin käynyt henkilö kertoi mm. kuinka hänet oli laitettu CV:n teon yksityisvalmennukseen, vaikka hän oli ilmoittanut, että on itse opettanut CV:n tekoa ja muuta viestintää kahdessa korkeakoulussa.

Herääkin kysymys, eikö näille työttömien valmennuspalveluille ole voitu keksiä jonkinlaista tasojärjestelmää, joka määrittäisi sen lähtötason, jolla työtön työnhakija on, vaikkapa koulutuksen ja työkokemuksen mukaan? Sen mukaan sitten järjestettäisiin kullekin eri tasoryhmälle omanlaistaan koulutusta ja tukea. Nyt vaikuttaa siltä että työttömiä käsitellään yhtenä isona massana.
Ei kai 20 vuotta työelämässä mukana olleelle, korkeakoulutetulle ihmiselle tarvitse enää oveen koputtamista opettaa? Hän varmasti tarvitsisi enemmän muita avuja, lisäkoulutusta ja vertaistukea. Ymmärrän kyllä, että on myös olemassa niitä työttömiä ihmisiä, joille kaikkinainen sosiaalinen käyttäytyminen ja elämän perusasiat ovat hakusessa. Silloin on syytä lähteä antamaan valmennusta ihan alkeista lähtien. Nyt kun samalla valmennuskurssilla voi olla täysin erilaisista lähtökohdista olevia työttömiä, käy helposti niin, että valmennus jää kovin pintapuoliseksi höpinäksi, jolla ei ole mitään arvoa kenellekään.

Nähtävästi käytäntö on maassamme kirjava ja valmennuskurssien laadun ja sisällön valvontakin on huonoa. Toki valmennuskursseilta on moni myös saanut apua työttömyyteensä ja hyvä jos näin on, mutta jotenkin tuntuu, että resursseja ja rahaa heitetään nyt paljon kankkulan kaivoon, kun valmennus ja valmennuksen tarve eivät kohtaa oikealla tavalla. Samaan aikaan valmennusyrittäjät nauravat matkalla pankkiin

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Torstai-yönä Suomessa riehui Valkoinen kurittaja. Ei, kyseessä ei ole valkoisen rodun ylivaltaa levittävä ristinpolttajaporukka tai mikään muukaan mikä liittyisi rotuihin tai edes maahanmuuttajiin. Kyseessä on vain taas yksi typerä ja överiksi menevä nimi normaalille sääilmiölle eli runsaalle lumisateelle. Meteorologit varoittivat kansalaisia pitkin viikkoa aivan infernaalisesta lumipyrystä ja poliisikin toivoi, että ihmiset pysyisivät sisällä. No, mitä tapahtui? Lunta tuli yön aikana noin 10 senttiä. Ei välttämättä ihan sitä mitä etukäteen mediassa manattiin ja luvattiin vai mitä?

Jokainen on varmasti huomannut, että tänä päivänä ihan tavallisista sääilmiöistä tehdään mediassa jotain elämää suurempaa otsikoimalla ja nimeämällä ne mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Kesällä on käristyskupolia, seksihellettä tai paahtopaistetta ja talvella meitä kiusaavat superpakkaset tai ultrakylmyys. Normaali ukkoskuurojen rintama sai otsikoissa upean nimen salamakäärme. Onhan näitä. Loppujen lopuksi kyse on aina normaalista säävaihtelusta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on nimittäin harvoin poikkeuksellinen. Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen ainoastaan, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin 2-3 kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sitä esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Mediaa seuraamalla vastaavasti saa sellaisen kuvan, että me Suomessa elämme jtodeksi oka viikko jotain todella harvinaista sääilmiötä.

On selvää, että yllättävä sananvalinta lööpissä herättää mielenkiinnon. Se onkin monesti toimittajan tarkoitus, sillä jollainhan niitä lehtiä pitää myydä ja mikäs sen makeampaa toimittajan omalle statukselle, että keksii sääilmiölle ihan uuden raflaavan nimen, joka jää kansan suuhun elämään.
Mitä sitten keksitään, kun sääilmiöt oikeasti alkavat olla vaarallisia, kun kaikki ylisanat on jo käytetty näihin normaaleihin sääilmiöihin. Maailmanlopunmyrsky? Ultramyrkyllinen kaatosade? Vedenpaisumus?

No nyt, kun sitä lunta kumminkin jonkin verran tuli, niin voimme odottaa seuraavan lööpin huutavan lumiraivoa tai aurausraivoa. Raivoahan meillä tuntuu Suomessa riittävän muutenkin vähän joka suuntaan. On laturaivo, nettiraivo, ruokaraivo, someraivo jne. Ja kun mediassa kerrotaan esimerkiksi someraivon heränneen, tarkoittaa se yleensä sitä, että korkeintaan parikymmentä ihmistä on jättänyt facebookissa kommentin, jossa ollaan hieman ehkä vihaisia. Laturaivoon riittää jo yksi ladulla kiroileva ja huutava ihminen.

Olemmeko me ihmiset oikeasti niin tyhmiä, ettemme kiinnostu uutisesta, ellei siinä ole mukana vahvaa liioittelua tai ylisanoja? No toisaalta tiedän monia, jotka kommentoivat ahkerasti somessa uutisia, joista ovat lukeneet vain otsikon….

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tänä vuonna me suomalaiset pääsemme nauttimaan todellisesta demokratian voittokulusta tai vaihtoehtoisesti sitten äänestysähkystä, sillä tälle vuodelle on kalenteriin tupattu peräti kolmet tärkeät vaalit. Huhtikuussa valitaan eduskuntavaaleissa kansanedustajat ja heti toukokuussa pääsemme vaikuttamaan siihen, ketkä edustavat meitä EU-parlamentissa. Todennäköisesti vielä syksyllä pidetään maakuntavaalit, joten voisi kuvitella, että tänä vuonna revitään framille kaikki ne asiat joista Suomessa olisi syytä keskustella.

Eduskuntavaaleja on jo ehditty tituleeraamaan mediassa ilmastovaaleina ja ilmastokysymykset epäilemättä ovatkin yksi kevään kiistakapuloista. Mikä puolue keksii parhaimmat tavat pienentää päästöjä? Vai pitääkö niitä päästöjä vähentää ollenkaan, kun me suomalaisethan emme ole niitä pahimpia saastuttajia? Vai olemmeko sittenkin? Riippuu nimittäin mittaustavasta eli siitä käytetäänkö mittarina päästöjä per asukas vai päästöjä per valtio.

Perussuomalaiset varmasti tulevat pitämään esillä rakasta teemaansa maahanmuutosta ja kieltämättä maahanmuuttokysymykset, niin hyvine kuin huonoine puolineen, olisi nyt syytä vaalikeskusteluissa perata tiheällä kammalla läpi. Ja mielellään ilman kiihkoa ja ylilyöntejä. Ilman niitä iänikuisia suvakki- ja natsinimittelyjä. Faktat kylmästi pöytään ja ratkaisuehdotuksia siihen, miten jatkossa aiotaan maahanmuutto maassamme hoitaa. Mitä tehdään maahanmuuttajille, jotka syyllistyvät rikoksiin? Minkälaista maahanmuuttoa maahamme halutaan? Kaikki viime aikaiset ulkomaalaistaustaisten henkilöiden lapsiinsekaantumiset ym. satavat vahvasti perussuomalaisten laariin ja onkin ollut huomattavissa se, että nyt myös muista puolueista on noussut esiin enemmän maahanmuuttovastaisiksi katsottavia puheenvuoroja.

Viimeisin gallup lupaa eduskuntavaaleissa isointa äänisaalista, yli 20 prosenttia, demareille. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä melko yleisesti pääoppositiopuolue on se, joka pääosin kerää hallituksen politiikkaan kyllästyneiden ihmisten äänet. Päähallituspuolueet Kokoomus ja Keskusta löytyvät sijoilta kaksi ja kolme. Tosin kannatus on pudonnut jonkun verran edellisistä vaaleista, jolloin nämä kaksi puoluetta nappasivat yhteensä 39% äänistä. Nyt gallupit lupaavat niille yhteensä noin 36%, joten vaikka välillä tuntuu, että koko Suomi vihaa Sipilän hallitusta, niin näin ei suinkaan ole. Tai sitten se ei vain näy vielä gallupeissa.

Nousussa on selkeästi Vihreät, jolle povataan noin 13% osuutta äänistä. Viime vaaleissa tulos oli vain 8,5%. Pekka Haaviston vaihtuminen puheenjohtajaksi Touko Aallon tynkäkauden jälkeen on selkeästi kannattanut. Perussuomalaiset ovat nousussa gallupeissa, mutta kun verrataan edellisiin vaaleihin vuonna 2015, jolloin tuli se Soinin mainostama iso Jytky, on heidän kannatuksensa tosiasiassa putoamassa noin 7%. Välissä on tosin ollut puolueen hajoaminen, kun Siniset perustivat oman puolueensa.

No, gallupit ovat vain gallupeja ja veri punnitaan lopullisesti vasta vaaliuurnilla. Voimme kuitenkaan odottaa kiihkeää alkutalvea ja kevättä varsinkin somessa, jossa kaikenlainen disinformaatio tulee lisääntymään dramaattisesti ja politiikasta tullaan vääntämään hampaat irvessä toisia mustamaalaten. Koitetaan kuitenkin pitää tolkku mukana tässä vaalikiimassa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Omalähiötä. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee pieni katsaus siitä, mitä kaikkea vuonna 2018 oikein tapahtui, ainakin allekirjoittaneen silmin katsottuna.

Tammikuussa käytiin presidentinvaaleja ilman suurta kiimaa, kun voittaja oli jo etukäteen selvillä. Lahdessa Malskin taidekeskus puhutti ja Suomen hallituksen yllätti talouskasvu eli yllättyivät siitä, että toimensa talouskasvun vauhdittamiseksi oikeasti toimivatkin. Helmikuussa penkkiurheiltiin urakalla, kun Etelä-Koreassa pidettiin talviolympialaiset ja Lahdessa tutkittiin pormestarimallin hyviä ja huonoja puolia sekä halvaannutettiin kaupungin tietoverkko virusohjelmalla.
Maaliskuussa #Metoo-kampanja rantautui Suomeen vauhdilla, kun ohjaaja Aku Louhimiehen kieltämättä outoja metodeja ruodittiin rankalla kädellä. Samaan aikaan kauhisteltiin mediassa kansanedustajien sopeutumiseläkkeitä ja Skinnari suunnitteli futisstadionia Hjalliksen kanssa Launeen pellolle. Huhtikuussa vietettiin Suomen ylikulutuspäivää, joka ei muuten ole edelleenkään mikään juhlan tai ylpeilemisen aihe. Huhtikuussa mietin myös Lahden vetovoimatekijötä, onko niitä? Toukokuussa Lahden kuumia puheenaiheita olivat rakenteellinen korruptio sekä keskustelu lahtelaisesta huumeidenkäytöstä, joka on eri mittareiden mukaan maamme ykkösluokkaa. Tässä tilastossa ei kannattaisi kylläkään olla ykkönen…

Kesäkuussa mikromuovi valtasi ihmisten mielen ja palstatilan, kehätie eteni vastustamattomasti ja jalkapallon MM-kisat pitivät allekirjoittaneen tiukasti sohvalla. Kuuma heinäkuu meni lomaillessa ja helteitä ihmetellessä. Elokuussa vihreät kunnostautuivat estämällä turvapaikanhakijoiden palautuslentoja ja puheenjohtajaakin läimittiin takapuolelle Ruotsin puolella. Sekös suomalaisia kiinnosti. Lahdessa elokuun ykkösjuttu oli tietenkin Cheek, jonka kaksi viimeistä konserttia vetivät mäkimonttuun enemmän jengiä kuin MM-hiihdot. Kuun lopussa perussuomalaiset liki halvaantuivat, kun kuulivat, että armeijassa aletaan syömään kasvisruokaa. Tervetuloa nykyaikaan!

Syyskuussa alkoi juupas-eipäs -väittely siitä kumpaan, kesä- vai talviaikaan, lopullisesti siirrytään. Ratkaisu on edelleen auki. Venäjän maakaupat Suomessa kuohuttivat, kun Airiston Helmen tapaus pamahti esille. Onko venäläisinvaasio jo lähelläkin? Lokakuussa vietettiin Omalähiön 40-vuotisjuhlia teemalla Torilla tavataan! Omalähiön juhlia enemmän kuitenkin puhutti ilmastonmuutosraportti, joka latoi eteemme synkkiä lukuja. Silti joku vielä ihan Amerikassa asti jaksaa kiistää koko ilmaston lämpenemisen, koska joku päivä sattuu olemaan kylmä ilma.
Lahdessa Vesijärvenkadun kaventamisaikeet kuitenkin kiinnostivat ihmisiä enemmän kuin kaiken maailman ilmastonmuutoshöpinät, joten keskustelu oli kiihkeää puolesta ja vastaan.

Marraskuussa otin esiin netin valeuutiset, joita trollitehtaat tehtailevat liukuhihnalta. Näillä pyritään vaikuttamaan eri maiden keskusteluilmapiiriin ja vaalituloksiin. USA:ssahan tämän kaltaisen toiminnan vaikutus hyvin nähtiin jo presidentinvaaleissa. Marraskuisen pimeyden ja sohjon keskelle sopi hyvin uutinen siitä, että nykyisellä syntyvyystahdilla suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Hommiin siitä nuoret! Hommissa, tosin vastenmielisissä sellaisissa, olivat ainakin muutamat ulkomaalaistaustaiset miehet Oulussa, kun suomalaisia joulukuussa järkytettiin laajalla raiskausringillä, jossa useat miehet käyttivät hyväkseen alaikäisiä lapsia. Lahdessakin päästiin loppuvuodesta metoo-kampaanjan makuun, kun kaupungintalon itsenäisyyspäiväjuhlissa kourittiin. Lopputulos selviää viimeistään raastuvassa.

Aika mielenkiintoinen vuosi, eikö vain? Nyt on kuitenkin aika vetää hieman henkeä ja nauttia joulunajasta. Tavataan seuraavan kerran 11. tammikuuta.
Hyvää joulua itse kullekin säädylle ja onnellista uutta vuotta 2019 kaikille sukupuolineutraalisti. Kyllä se siitä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Saatiinhan Lahteenkin sitten kunnon #metoo-kohu, kun oikein jaksettiin puurtaa ja yrittää. Tosin tutusti lahtelaisittain ollaan tietenkin sitä suurinta kohua vuosi myöhässä. Vähän niin kuin kaikki muutkin lahtelaiset innovaatiot tapahtuvat aina hieman jälkijunassa muita matkien. No, tässä tapauksessa ei olisi kannattanut tulla perässä ollenkaan.

Kaikkihan varmasti jo tässä vaiheessa tietävät mistä on kyse. Kaupungintalon itsenäisyyspäiväjuhlissa on tapahtunut kourimista takapuolesta ja rinnasta. Kohteena vasemmistoliiton Lientola, väitettynä kourijana kokoomuksen McCarron. Koska osapuolilla on totaalisen erilainen näkemys asiasta, on juttu viety poliisin tutkittavaksi. Hyvin perinteinen sana vastaan sana-tyylinen tapaus siis, kuten yleensä nämä häirintätapaukset tuppaavat olemaan. Vahvoilla on varmasti se, kumpi vastapuolista saa jalkeille silminnäkijöitä tapahtumalle.

Koska juttu on poliisin käsissä, enkä itse ole paikalla ollut tapahtumia todistamassa, niin en ota kantaa siihen, kuka teki ja mitä teki. Lyhyesti voisi todeta, että noin siinä valitettavan usein käy, kun ihmisille annetaan ilmaista viinaa. Ja kuten olemme monesti huomanneet, eivät päättäjämme tunnu olevan yhtään sen viisaampia tuon ilmaisen iloliemen kanssa kuin me, tyhmä kansa. Seuraavana päivänä on pää kipeä ja pitää miettiä mitä sitä oikein tulikaan tehtyä? No, nyt sitä miettii sitten poliisi ja tuloksia saadaan joskus tulevaisuudessa. Siihen asti kannattaisi monen rauhoittua myös sosiaalisessa mediassa.

Minua nimittäin suuresti hämmästyttää monien ihmisten käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa tämän asian tiimoilta. Mopo on lähtenyt facebook-keskusteluissa totaalisesti käsistä, kun tapaus politisoidaan ja kourinnan kohteena olleen henkilön ulkonäköä ja poliittista vakaumusta ilkutaan törkeästi. Todetaan, ettei mitään ole tapahtunut tai kyseessä olisi vain poliittinen peli, jolla McCarron halutaan pudottaa eduskuntavaalipelistä pois. Törkeimmät kommentit väittävät, että Lientola käytännössä ansaitsee kourimisen, ”koska on kommunisti, feministi ja ruma nainen”. Hänen tapauksessaan pitäisi siis olla iloinen, että edes kouritaan? Jotkut toteavat, että pitäähän sitä vähän nyt naisia pikkujouluissa kouria. Kuuluu ikään kuin juhlan kuvaan. Eihän tuosta nyt puutu kuin se, että kolautetaan nuijalla päähän ja raahataan tukasta luolaan. Kuuluu juhlan kuvaan?

Toisen ihmisen oman tilan ja yksityisyyden kunnioittaminen on yksi kanssakäymisen tärkeimmistä normeista, joita tulee osata noudattaa joka tilanteessa, oli sitten kännissä tai selvinpäin. Normaaliin kanssakäymiseen ei kouriminen takapuolesta kuulu. Se ei kuulu myöskään naisille, sillä kyllä, ihan oikeasti on olemassa myös naisia, joiden mielestä miesten takapuolen puristelu on kännissä kivaa. Eri asia sitten on tietenkin se, jos molemmat ovat leikissä mukana ja molemmat sen hyväksyvät. Ja jos mokaa, niin pitää olla sen verran ”munaa”, että osaa pyytää anteeksi.

Jäämme odottamaan poliisin selvitystä asiasta, mutta tapahtuma ja sen puinti sosiaalisessa mediassa on todellakin näyttänyt monen henkilön oikean karvan, kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä ja siihen suhtautumisesta. Kaikin puolin ikävää seurattavaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomea on viime päivät kuohuttanut tapaus, jossa aikuisten, ulkomaalaistaustaisten miesten ringin epäillään Oulussa hyväksikäyttäneen ja raiskanneen alle 15-vuotiasta suomalaistyttöä. Tytön epäillään joutuneen törkeiden raiskausten ja törkeiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen uhriksi kuukausien ajan eri asunnoissa. Seitsemän miestä on vangittu epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Kyseiset rikosnimikkeet voivat pitää sisällään hyvin monenlaisia tekoja, joten tarkempaa tietoa tehtyjen rikosten laadusta ja tapahtumista ei vielä toistaiseksi tiedetä.

Itseäni ihmetyttää se, miten hyväksikäyttö on pysynyt salassa useamman kuukauden, hyväksikäytön jatkuessa koko ajan, vieläpä useammassa yksityisasunnossa. Sen enempää koulu kuin vanhemmatkaan eivät ilmeisesti ole huomanneet mitään tai ainakaan reagoineet tilanteeseen. Tuskinpa tyttö on vangittunakaan ollut? Mitä konkreettisesti on tapahtunut, minkä takia ja missä olosuhteissa, paljastuu vasta myöhemmin. Toistaiseksi joudumme pärjäämään melko vähin tiedoin.

Muutenkin Oulun seudulla on tullut viime aikoina ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomen kieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin sosiaalisessa mediassa. Tyttöjä on houkuteltu erilaisilla lahjoilla, alkoholilla tai tupakalla. Kun tyttöihin on saatu luotua yhteys ja päästy tapaamiseen, seuraukset ovat olleet pahimmillaan poikkeuksellisen törkeitä. Kaiken kaikkiaan Oulun poliisi tutkii tällä hetkellä kolmea erillistä tapausta, jossa ulkomaalaistaustaisia miehiä epäillään lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Syystäkin Oulun poliisi on kehottanut erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa. Varoitus on syytä levittää koskemaan koko Suomea, sillä tuskinpa moinen tyttöjen houkuttelu netissä on vain Oulun juomavedestä johtuvaa.

Tässä yhteydessä on keskustelun ytimeen noussut ymmärrettävästi ulkomaalaisten henkilöiden hyvin korkea suhteellinen osuus raiskaustilastoissa. Vuonna 2017 raiskausrikoksista epäiltiin 693 Suomen kansalaista ja 286 ulkomaan kansalaista. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus on hyvin korkea myös seksuaalisesta ahdistelusta epäiltyjen joukossa. Miksi näin? Suurin syy lienee se, että seksuaalirikoksiin syyllistyneet tulevat usein kulttuurista, missä naisen asema on heikko ja totaalisen erilainen kuin Suomessa. Se ei kuitenkaan voi, eikä saa olla selitys Oulun tapahtumille. Sisäministeri Mykkänen linjasi mielestäni asian hienosti sanoessaan, että Suomeen ei saa pesiytyä sellaista ilmiötä, että jossain toisessa kulttuurissa vallitsevat käsitykset muuttaisivat sitä, miten täällä Suomessa toimitaan.

Synkät tilastot ovatkin ajaneet maan hallituksen nopeuttamaan lakiuudistuksella karkotuksia silloin, kun ulkomaalainen on syyllistynyt rikoksiin. Lisäksi oikeusministeriön puolelta on tullut lakiesitys, joka tuo rikoslakiin lapsen törkeän raiskauksen ja koventaa lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tuomioita. Hyvä jos näin tapahtuu, sillä raiskaus, on se sitten kenen tahansa tekemä, on mielestäni rikoksista yksi vastenmielisimmistä.

Kaiken kaikkiaan aihe on erittäin tulenarka ja tulee varmuudella leimaamaan tulevia eduskuntavaaleja. Miten keskustella järkevästi maahanmuutosta niin, ettei heti leimaudu rasistiksi tai vastaavasti suvakiksi? Ennen kaikkea tärkeintä on pystyä keskustelemaan ongelmasta ilman ylilyöntejä ja yleistyksiä. Faktat nöyrästi pöytään ja sen jälkeen on yhteismielin mietittävä miten ongelmat voitaisiin ratkaista. Ratkaisu ei ole se, että rajat laitetaan kiinni kaikilta ja ulkomaalaiset ulos maasta, toisaalta se ei voi myöskään olla mallia ”tervetuloa kaikki”. Jo väkiluvun surkean kehityksen vuoksi tarvitsemme tulevaisuudessa mm. maahanmuuttoa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi, mutta meidän on päätettävä, minkälaatuista maahanmuuttoa maahamme halutaan. Raiskaajia emme tarvitse, niitä meillä on valitettavasti liikaa jo omastakin takaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime vuonna vietettiin Suomen valtion 100-vuotisjuhlia oikein isolla kädellä. Oli juhlaa jos jonkin näköistä ja erilaisia Suomi100-tuotteita löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Mielenkiintoisin Suomi100-tuote oli eittämättä juhlaruumisarkku. Onneksi en sellaista tarvinnut. Siitä juolahtikin mieleeni, että tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta sisällissodasta, mutta se nyt ei varsinaisesti taida olla mikään juhlimisen paikka, kun veli veljeään julmasti tappaa? Toisaalta voisihan sitä juhlia, ettei sataan vuoteen ole sisällissotaa ollut?

No, kyllä 101-vuotias Suomikin ansaitsee mielestäni onnittelut. Taas yhden vuoden vanhempi ja viisaampi. Tai ehkei nyt sentään viisaampi, sillä joskus mediaa seuratessani tuntuu, että olemme menossa aina vain hullumpaan suuntaan tässä maassa. Fakta kuitenkin on, että Suomi on yksi maailman parhaista maista millä mittarilla tahansa mitattuna. Tosin me suomalaiset koitamme sitä faktaa kovasti päivittäin kiistää. Siinä missä muualla kärsitään sodista, nälänhädästä, köyhyydestä, luonnonkatastrofeista sekä muista elämänlaatuun negatiivisesti vaikuttavista asioista, meillä taistellaan enimmäkseen sotesta ja maahanmuuttajista. Ongelmia toki nekin, mutta ihan eri mittakaavassa kuin henkeä uhkaavat katastrofit. Koulutus ja terveydenhoito on Suomessa maailman huippuluokkaa koulutusleikkauksista ja sote-taistelusta huolimatta.

Minkälainen on sitten se kuuluisa keskivertosuomalainen vuonna 2018, 101-vuotiaassa Suomessa?
Suomalaisen keski-ikä on 42,3 vuotta. Vähän yli puolet suomalaisista asuu pientalossa ja 35 prosenttia kerrostalossa. Asunnon keskikoko on noin 80 neliötä. Suomalaisen olohuoneen tärkein huonekalu on tietenkin televisio, jota keskimääräinen suomalainen katselee 3 tuntia päivässä.
Tavallinen suomalainen syö lihaa 76,4 kiloa vuodessa. Kasviksia vain noin 58 kiloa vuodessa. Kahvinjuojina suomalaiset ovat aina kunnostautuneet, niinpä suomipoika ja -tyttö juo kahvia 2,8 kupillista päivässä. On meillä suomalaisilla toinenkin lempijuoma, nimittäin alkoholi eri muodoissaan. Suomalainen juo vuoden aikana keskimäärin noin 94 litraa olutta, 15 litraa viiniä, kymmenen litraa long drink -juomia, yhdeksän litraa siideriä ja kuusi litraa väkeviä. On siinä litkimistä. Kalsarikännit ovat varsin suomalainen ilmiö, sillä peräti 90% alkoholista juodaan kotioloissa.

Töihin Maija ja Matti Meikäläinen huristelee, polkaisee tai kävelee keskimäärin 14 km matkan. Palkkaa aherruksestaan keskivertokuukausipalkkalainen saa 3500 euroa kuussa. Tuntuu aika isolta summalta vai mitä? Liikuntaa keskivertofinski harrastaa vähintään kolme kertaa viikossa.
Suurin osa suomalaisista käyttää nettiä päivittäin. Näin tekee peräti 88% 16–89-vuotiaista suomalaisista eli meillä on tietotekniikka aika hyvin hanskassa. Netinkäytön kasvusta huolimatta keskimäärin suomalainen lukee 43 minuuttia päivässä. Näin pienen ilmaisjakelulehden päätoimittajana miellyttää erityisesti se tieto, että sanomalehtiä suomalainen lukee keskimäärin 14 minuuttia päivässä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi