Arkistot: Pääkirjoitukset

Kyllä Heinolassa osataan. Jo vuosikausia on Heinola ollut negatiivisesti esillä mediassa. Kaupungissa on riidelty enemmän kuin laki salli ja kaupunginjohtajat ovat tulleet ja menneet. Enimmäkseen menneet. Uusimman karhunpalveluksen kaupunkinsa jo kolhitulle maineelle loihti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki.

Ihamäen kohua aiheuttanut kuningasajatus on se, että Heinola ottaisi sata kiintiöpakolaista paikatakseen asukasvajettaan. Eikä ihan mitä tahansa pakolaisia otetakaan, sillä Ihamäki linjasi, että Heinolaan yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Totta kai. Valitaan parhaat päältä ja mielellään sellaiset, jotka toisivat lisäksi vielä verotuloja kaupungille. Esimerkiksi 100 ammattitaitoista lääkäriä ottaisi varmasti monikin kaupunki. Ihamäki tosin totesi, että mielummin otettaisiin tietysti suomalaisia, mutta niitä ei nyt ole helposti saatavilla, joten otetaan niitä joita on valmiiksi siellä maahanmuuttoviraston varastossa. Ihamäellä tuntuu siis olevan selkeästi lahjoja ihmiskaupan puolella.

Ihamäen perimmäisenä tarkoituksena on kasvattaa kaupungin väkiluku yli 20 000, sillä vähintään 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuukuntana. Näinköhän Ihamäki ymmärtää ettei ole suurtakaan eroa siinä onko kaupungissa 19 984 vai 20 084 asukasta. Hyvin todennäköisesti molemmissa tapauksissa kaupunki joutuu neuvottelemaan Sote-asiansa uudestaan lähikuntiensa kanssa.

Ihamäki on ollut Heinolan kaupunginvaltuuston jäsen jo vuodesta 1969. Jokohan olisi aika jäädä eläkkeelle? Ihamäen lausuntojen jälkeen en yhtään ihmettele Heinolassa vellovia riitoja. Tämä viimeisin Heinolan täsmäisku mediaan on kirvoittanut Lahden kaupungintalolla suuret aplodit. Jaa miksikö? Ihan vain siitä riemusta, ettei Lahti neuvottele Heinolan kanssa minkäänlaisesta kuntaliitoksesta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden keskustan tulevaisuuden visiot alkavat pikkuhiljaa realisoitua. Visio uudenlaisesta keskustasta kulminoituu muutamaan tärkeään hankkeeseen, jotka ovat jo rakenteilla oleva toriparkki, matkakeskus uusine linja-autoreitteineen, keskustan kehä ja läpiajoliikenteen ohjaaminen uudestaan sekä kävelypainoitteinen alue Aleksanterinkadun ja lähikatujen ympäristössä.

Näiden edellä mainittujen ohessa radanvarren kehityshanke etenee asemakaavoitukseen tämän vuoden aikana. Lahden radanvarren ensimmäisenä hankkeena käynnistyy jo tänä vuonna kauko- ja seutuliikenneterminaalien rakentaminen, jonka myötä asemanseudusta kehittyy uusi, palveluiltaan kattava Matkakeskus. Radanvarren alueesta rakentuu visioiden mukaan Lahden ydinkeskustaan integroituva, tiivis ja urbaani kaupunginosa, jossa liike-elämän ja asumisen toiminnot yhdistyvät kattaviin palveluihin. Meille etelälahtelaisille kirosanaksikin muodostuneen Lahden eteläisen kehätien suunnittelu kuuluu myös olennaisesti tuleviin muutoksiin keskustan alueella.

Kaikki nämä hankkeet ja visiot ovat aiheuttaneet paljonkin parranpärinää mastokaupungissa, niin puolesta kuin vastaankin. Nyt kun hankkeet on runnottu läpi tavalla jos toisellakin, voidaan enää odottaa hankkeiden valmistumista. Sibeliustalostakin kiisteltiin aikoinaan kovasti, mutta jälkikäteen tuskin kukaan poistaisi rakennusta paikoiltaan.

Käyttääkö kukaan toriparkkia ja elvyttääkö se keskustan kaupankäyntiä oikeasti? Mahtuvatko linja-autot uuteen matkakeskukseen vai onko se jo valmiiksi suunniteltu liian ahtaaksi? Kuinka lahtelaiset suhtautuvat autottomaan keskustaan? Viriääkö Lahdessa vilkas keskustaelämä terassikahviloineen ja pienine kivijalkakauppoineen, kun Aleksi muutetaan kävelykaduksi?

Lahtea on monesti väitetty tylsäksi ja rumaksi kaupungiksi. Positiivista on ainakin se, että nyt sille asialle yritetään tehdä jotain. Aika näyttää kuinka oikeaan suuntaan kaupunginisien visiot loppujen lopuksi kaupunkia vievät.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Yle uutiset toteutti loppuvuonna 2013 mielenkiintoisen kyselyn. Kyselyssä haluttiin selvittää, onko kansa niin jakautunut kuin viimeaikaisten arvokeskustelujen perusteella voisi päätellä.
Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämän Pirstoutunut Suomi -kysely koostui kolmestatoista kysymyksestä koskien vastaajien arvomaailmaa. Kysymykset koskettivat mm. sosiaalitukia, ruotsin kielen asemaa, homoliittoja, pakolaisia, laki/moraalia, ilmastonmuutosta jne.

Selkeimmin esillä olleista kysymyksistä mielipiteitä jakoivat homoliitot, ruotsin kieli ja susien metsästys. Tärkeimpänä pidettiin kysymystä naisten tasa-arvosta miehiin nähden. Naisista 75 prosenttia pitää asiaa tärkeänä, miehistäkin 51 prosenttia. Tämä ei ole mikään ihme, onhan Suomi ensimmäisiä maita koko maailmassa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Hämmästyttävää sen sijaan on se, että yli sata vuotta äänioikeuden saamisesta nainen on edelleen Suomessa eriarvoinen työpaikoilla, kun puhutaan palkasta tai uralla etenemisestä.

Kovin yllättävä oli myös suomalaisten arvomaailma sosiaalituista. Vastaajista yli puolet allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan ”Suomen sosiaalituet johtavat siihen, että liian harva ottaa vastuun omasta pärjäämisestään”. Näin ajattelivat sekä rikkaat että pienituloiset.
Peräti 56 prosenttia suomalaisista uskoo siihen, että suomalainen sosiaaliturva ei pelkästään auta ihmisiä yli vaikeiden aikojen, vaan jättää heidät kiertämään kehää omassa elämässään.
Herääkin kysymys, millä tavalla huono-osaisia pitäisi sitten auttaa? Olisiko jonkinlainen työntekovelvoite liitettynä sosiaalitukeen hyvä ratkaisu? Vai onko tässä vain takana se vanha suomalainen kateus, kun toinen saa rahaa tekemättä mitään toisen paiskiessa töitä päivästä toiseen?
Emmekö olekaan enää kaikki samassa veneessä?

Suomalaiset myös tuntuvat kaipaavan lisää yksilönvapautta. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että ”Suomessa ihmisiä holhotaan liikaa erilaisin säädöksin” ja että ”yksilön vapauksia pitäisi lisätä”. Tämäkin mielipide keräsi kannatusta tulotasosta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Eikä ihme, annetaanhan Suomessa vuosittain yli tuhat uutta säädöstä ja suomalaisen mentaliteetin tuntien, niitä pitää myös noudattaa, kun isoveli käskee.

Kaiken kaikkiaan kysely antaa varsin mielenkiintoisen ja monivivahteikkaan kuvan suomalaisten arvomaailmasta vuonna 2013. Meitä on täällä todellakin moneen junaan ja luulenpa, että ainoa joka meitä suomalaisia tänä päivänä voi todella yhdistää on Suomen jääkiekkomaajoukkueen kultajuhlat tai euroviisuvoitto.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Käsissäsi on vuoden 2013 viimeinen Omalähiö. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee pieni katsaus siitä, mistä kaikesta vuoden mittaan lehdessämme kirjoiteltiin.

Vuosi alkoi presidentti Niinistön uuden vuoden puheella, jossa presidentti toivoi, että kansallisen eheyden puolesta hyvätuloiset suomalaiset alentaisivat hieman palkkojaan. Lahden toriparkki kyseenalaistettiin ja valtuuttu Kalle Aaltonen shokeerasi epäsopivalla pukeutumisellaan.
Helmikuussa ääriliikkeet nousivat esiin, kun äärioikeisto heilutteli puukkoa Jyväskylässä.
Samaan aikaan lähikirjastojen tulevaisuus huoletti. Helmikuussa vertailtiin myös vankilan ja vanhainkodin oloja keskenään. Se, että vankila voitti, ei lienee ollut kovinkaan suuri yllätys kenellekään.

Maaliskuussa hevosenlihaa löytyi kaikkialta ja toriparkille myönnettiin 20 miljoonan euron laina.
Kansalaisaloite otettiin käyttöön ja Launeen koulun homeongelmat jysähtivät valtakunnan julkisuuteen, kiitos aktiivisten vanhempien. Huhtikuussa todettiin sanomalehtien olevan ahdingossa, kun ihmiset lukevat lehtensä netissä. Lisäksi mietittiin opettajien oikeuksia poistaa häirikköoppilaat väkipakolla koulun tiloista. Kuntakosintakin heräsi Päijät-Hämeessä kevään tullessa henkiin.
Toukokuu toi tullessaan esiin ikiaikaisen ikiliikkujan eli koirankakkakeskustelun.
Poliittisissa piireissä harrastettiin änkyröintiä ja populismia, ainakin jos uskomme lahtelaisia kuntapäättäjiä.

Kesäkuussa todettiin Lahden olevan suurten myllerrysten keskellä, kun joka puolella puretaan vanhaa ja rakennetaan / suunnitellaan uutta. Samalla toinen etelälahtelaisia koskeva ikiliikkuja eli kehätiekeskustelu nytkähti eteenpäin. Väärään suuntaan tosin. Verottaja otti kovan kannan ns. aikapankkijärjestelmään. Jostainhan se valtion velka on maksettava, eikös juu?
Elokuussa Launeen koululla lukukausi aloitettiin parakeissa ja etelälahtelaisille lyötiin luu kurkkuun kehätieasiassa. Eipä ihme, että tilastot kertoivat etelälahtelaisten menevän hautaan aikaisemmin kuin muualla Lahdessa.

Syyskuussa lama nosti todella päätään, sillä kävi niinä päivinä, että koko kaupunki oli pantava säästökuurille. Samoihin aikoihin jysähti pommi, kun Nokian puhelintoiminta myytiin Microsoftille. Hollolaa toivottiin kovasti mukaan kuntauudistusselvitykseen. Vaikka väkisin.
Lokakuussa perinteisen perussuomalaisoharin järjesti herra Hirvisaari tuomalla natsiystävänsä eduskuntaan kuvattavaksi käsi ojossa. Sosiaalipummi Tatu nostatti keskustelua sosiaaliavun saajista ja samaan hikeen mietittiin vankiloiden lomakäytäntöä ja sitä onko vankila liiankin mukava paikka nykyään. Lokakuu päättyi onneksi positiivisilla uutisilla kun peliyhtiö Supercell myytiin Japaniin yli miljardilla eurolla.

Marraskuussa vietettiin Omalähiön 35-vuotisjuhlia ja Pekka Himasen Kestävän kasvun malli-tutkimus julkaistiin. 700 000 eurolla saimme tietää, että Suomi on kateuden ja häpeän maa. Myönnän että olen kateellinen ja häpeän sitä… Kevan johtajien edesottamuksista riitti tavallisilla tasamaan tallaajilla ihmeteltävää. Kohtuullisuutta vaadittiin yleisesti.
Joulukuussa juhlittiin itsenäisyyttä 96:n kerran. Pääosan juhlasta varastivat kiakkovieraat mellakoinnillaan. Tavallaan ympyrä oli sulkeutunut, sillä tammikuussa presidentti vaati kohtuullisuutta hyväosaisten palkoissa, loppuvuodesta sitä tai itse asiassa luokkasotaa vaativat mellakoivat kiakkovieraat.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014!

päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Itsenäisyyspäivänä Tampereelle hilluivat kiakkoaktivistit. Tällä kertaa eivät kyseessä olleet Tapparan tai Ilveksen fanit vaan ihan oikeat anarkistit, joiden sanoma oli suunnattu pienelle sikailevalle porhokerholle. Nähtävästi siis niille, jotka ottivat osaa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon Tampere-talolla.

”Rikkaat juhlivat, köyhät laskevat senttejä ja keskiluokka pelkää tippuvansa hyvinvoinnistaan kadulle.” julistivat nämä Jutila-naamareilla ja lätkämailoilla varustetut intomielet.
Nämä anarkistit taisivat olla kotoisin sieltä poliittisen kentän äärivasemmalta, mikä on kivaa vaihtelua siihen, että tässähän on jo melkein totuttu äärioikeistolaisiin hörhöihin, joita mukavasti myös uusnatseiksi kutsutaan.

Vaikka sanoma olisi kuinka hyvä tahansa, niin täytyy sanoa, että se hukkuu helposti mellakoinnin ja rähinöinnin alle. Itse mellakasta ja sen seurauksista tuleekin itse pääaihe ja se tärkeäksi koettu sanoma jää taustalle. Puhutaan pidätettyjen määrästä, rikotuista ikkunoista, hakatuista hevosista jne. Mutta kuka puhuu kiakkoaktivistien sanomasta? Eipä juuri kukaan, joten jos anarkistien ainoa tarkoitus oli saada sanomansa läpi, siinä epäonnistuttiin pahasti. Sen sijaan ns. suuri yleisö tuomitsi kiakkoaktivistit alimpaan helvettiin idiootteina jotka polttivat Suomen lipun, hakkasivat hevosia ja poliiseja ja rikkoivat ikkunoita

Mutta tähän on kuulkaas totuteltava. Suomi ei ole enää mikään lintukoto kaukana pahasta maailmasta. Samantyyliset mellakat tulevat jatkossa yleistymään sitä mukaa, kun kansa kokee eriarvoisuuden yhteiskunnassamme lisääntyvän. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että eriarvoisuus on lisääntynyt. Rikkaat ovat entistä rikkaampia ja köyhät entistä köyhempiä. Nämä ääriryhmät niin oikealta kuin vasemmalta tulevat keräämään lisää kannattajia, sillä yhteiskuntaan tyytymättömien ja sen kelkasta pudonneiden määrä on kasvussa. On nimittäin aina helpompi syyttää ongelmistaan yhteiskuntaa kuin itseään.

Vielä joku aika sitten olin varma, ettei suomalaisia saa houkuteltua barrikadeille muuta kuin ilmaisilla bussikuljetuksilla ja ilmaiskahveilla, mutta nyt näyttää siltä, että Suomessakin mellakat ovat tulevaisuudessa erittäin todennäköisiä. Nytkö se luokkasota taas alkoi?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen itsenäisyydenaika lähenee jo kiivaasti kunnioitettavaa 100 vuoden rajapyykkiä. Toisaalta 96 vuotta itsenäisyyttä on historian mittapuussa hyvin lyhyt aika. Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin 8900 eKr. eli täällä on asuttu jo yli 11 000 vuotta. Siihen nähden tuo itsenäisyyden 96 vuotta on mitätön aika, mutta onhan siinäkin ajassa kaikenlaista ehditty.

Ihan ensimmäiseksi nuori valtio selvitteli välejään sisäisesti. Verisesti tietenkin. Sen jälkeen piti käydä parit sotaisat ”neuvottelut” ison naapurin kanssa, ennen kuin selvisi kumpi vie ja kumpi vikisee. Sotavuosien epävarmuuden jälkeen elettiin jälleenrakennuksen aikaa, jolloin luotiin perusta suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. On eletty pitkä Kekkosen aika ja oltu rähmällään ensin Neuvostoliiton, myöhemmin Euroopan unionin suuntaan.

Suomesta on vuosien varrella rakentunut vankka tietoyhteiskunta, jossa teknologia näyttelee suurta roolia. Hetken saimme ylpeillä myös maailman ykköskännykällä. Suomalainen koulujärjestelmä kerää kehuja maailmalla, vaikkeivat viime vuosien tulokset ihan ykköseksi enää ylläkään. Suomalaisille urheilu on tärkeä asia. Suomalainen kaipaa voittoja ja voittajia saatiinkin. Ensin lähinnä yleisurheilussa ja hiihdossa, mutta myöhemmin on menty kovaa enää autoilla.

Suomalaista pidetään maailmalla äärimmäisen rehellisenä, mutta hieman jurona ihmistyyppinä. Suomessa ei paljon small talkia arvosteta. Pitää olla asiaa, jotta suu aukaistaan, muuten pysytään hiljaa. Paitsi tietenkin humalassa, mutta silloin kyseessä onkin enemmänkin big talk ja silloin on muiden parempi vain kuunnella.

Vaikka tänä päivänä paljon puhutaankin lamasta, työttömyydestä ym. negatiivisesta, niin myönnettävä se on: Suomi on maailman paras paikka meille suomalaisille. Hyvää itsenäisyyspäivää!

päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Näin joulun alla meitä uhkaa postilakko. Mikäpä sen parempi ajoitus, nyt kun 50 miljoonaa joulukorttia odottaa taas jakajaansa. Jos sopua ei neuvotteluissa löydy, valtakunnallinen lakko alkaa 9. joulukuuta.

Postiala on kriisissä ja tulevat vuodet eivät hyvältä näytä, sillä alaa uhkaa lähivuosina peräti 7000 – 8000 työpaikan häviäminen. Sama mikä tappaa tällä hetkellä painettua mediaa, uhkaa nyt myös postinjakelua. Ja se uhka on nimeltään netti vai käytettäisiinkö Itellan itse käyttämää sanaa digitalisoiminen. Lähetysten määrä on dramaattisesti tippunut, kun ihmiset lähettävät enenevässä määrin laskunsa ja kirjeensä suoraan sähköpostiin tai verkkopankkiin ja lehdetkin luetaan jo netistä. Jaettavaa ei yksinkertaisesti enää riitä niin paljon kuin ennen. Tämä tarkoittaa Itellan tulovirtojen huomattavaa ehtymistä.

Samaan aikaan kyttäävät muut jakelufirmat jo oven takana oikeutta päästä jakamaan osoitteellisia lähetyksiä isoissa kaupungeissa eli toisin sanoen kuorimaan kermat Itellan jakelubisneksestä. Itellahan joutuu edelleenkin huolehtimaan koko maan, myös haja-asutusalueen postinjakelusta viisi päivää viikossa. Näin vaatii jo postilain yleispalveluvelvoite, ainakin toistaiseksi. Jos näille pikkufirmoille annetaan oikeus osoitteellisten lähetysten jakeluun ilman yleispalveluvelvoitetta, ollaan postinjakelussa pian todella sekavassa tilanteesssa, jota ei kukaan hallitse.

Väitän, että postinjakelun suhteen mentiin metsään kuitenkin jo vuonna 1994, kun Posti- ja Telelaitos muuttui osakeyhtiöksi nimeltään Suomen Posti Oy. Postinjakelu olisi pitänyt silloin jättää osakeyhtiöjärjestelyistä kokonaan pois ja pitää jakelu virkamiesvetoisena kansalaisten palvelulaitoksena. Voitontavoittelun sijaan tavoitteena olisi ollut yksinkertaisesti hyvä asiakaspalvelu. Niin ja Itellan sijaan Suomen Posti kuulostaisi enemmän kuin hyvältä nimeltä.

Ei postinjakelusta bisnestä saa, ainakaan kovin hyvää sellaista, sillä Suomi on iso ja harvaanasuttu maa. Kulut ovat yksinkertaisesti liian kovat. Itellan muut toiminnot kyllä kukoistavat ja niillä onkin jakelua rahoitettu jo useampi vuosi. Nyt kun ajat ovat kovat joka alalla, konserni haluaa laittaa murheenkryyninsä kulut kuriin ja työvoimaisella alalla se yleensä tarkoittaa irtisanomisia. Kuinka pian nähdään se, että Kusti polkeekin enää vain joka toinen päivä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

”Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä”, sanoi presidentti Niinistö heti vuoden 2013 alkuun. Hän oli huolissaan kohtuullisuutta korostavan arvomaailmamme murenemisesta. Viime päivät ovat osoittaneet jälleen kerran, että Niinistön huoli on aiheellinen.

Tällä viikolla myrskyn silmässä on ollut Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus, jonka asunto- ja autoedusta sekä palkasta on noussut kova kohu. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta eli kyseessä on julkisen sektorin virka. Tarkoittaa siis sitä, että viulut maksaa viime kädessä kansa.

Kevan johto kävi myös opintomatkalla Etelä-Koreassa ja Hongkongissa. Matkan toteutuneet kustannukset olivat vaatimattomasti noin 170 000 euroa. Lentomatka tehtiin business-luokassa, kukapa sitä nyt rahvaan seassa haluaisi istuskella. Lentojen hinta on business-luokassa noin nelinkertainen, mutta mitäpä se haittaa, kun ei itse tarvi maksaa. Matkan tarkoituksena oli perehdyttää hallituksen jäsenet perinpohjin ulkomaiseen sijoitustoimintaan. Se ei kuitenkaan onnistunut Raimo Vistbackalta, joka joutui tietojen mukaan jäämään hotellille humalatilansa vuoksi, kun muut suuntasivat tutustumaan pörssiin. Mukavaa, että kuitenkin pääsit matkalle mukaan Raimo…

Yritysjohtajat ja poliitikot vaativat näinä aikoina kilvan maltillista palkkapolitiikkaa. On vaadittu mm. työajan pidentämistä, palkkojen alentamista ja eläkeiän korottamista. Samaan aikaan kun normaali duunari elää irtisanomisen tai lomautuksen pelossa, nämä kohtuullisuutta karttavat johtajat keräävät kaikki mahdolliset etuudet ja palkankorotukset.

Eikö palkka-ale ja kohtuullisuus koskekaan meitä kaikkia? Emmekö olekaan kaikki samassa veneessä? Mieleeni tulee vahvasti Orwellin klassikkokirja Eläinten vallankumous, joka lopussa kiteytyy lauseeseen: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Tällä hetkellä puheet ja teot eivät kohtaa ja silloin on turha odottaa, että tavalliset, 2000 euroa kuussa tienaavat työläiset lähtisivät minkäänlaisiin talouden pelastustalkoisiin mukaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Alueemme omakotiyhdistykset painivat tänä päivänä tutun, mutta ikävän ongelman kanssa.
Tämän syksyn aikana ainakin Jokimaan, Nikkilän ja Venetsian omakotiyhdistykset ovat viestittäneet, että ihmisiä on todella vaikea saada mukaan toimintaan ja yhdistysten toiminta jatkossa onkin vaakalaudalla. Johtokunnissa ovat istuneet samat ihmiset vuositolkulla ja uusia aktiivisia toimijoita ei ole löytynyt tilalle. Omakotiyhdistykset ovat vuosien varrella järjestäneet todella kiitettävästi ja pitkäjänteisesti tapahtumia alueellamme. On todella sääli, että ne eivät enää tunnu saavan ihmisiä liikkeelle.

En tiedä olemmeko nykyään liian kiireisiä vai liian laiskoja osallistumaan tällaisiin yhteisiin tapahtumiin. Riittääkö ihmisille se, että roikutaan mm.facebookissa ja ollaan olevinaan kovastikin sosiaalisia, kun oikeasti asia on juuri päinvastoin. Netissä seikkaillessaan ihminen linnoittautuu omaan kotiinsa. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee ihan oikeaa kontaktia päivittäin toiseen ihmiseen, siis ihan naamatusten, ei vain naamakirjassa. Netissä voi kyllä viestiä, mutta kovin monotonista viestintä siellä on. Tärkeä osa eli puheeseen kuuluvat eleet ja ilmeet loistavat poissaolollaan ja niitä ei millään kivoilla hymiöillä voi korvata.

Koska aikaa ei voi kääntää taaksepäin niihin hyviin yhteisöllisiin aikoihin, täytyy yhdistysten miettiä miten toimia jatkossa. Olisiko yhdistysten yhdistämisestä hyötyä? Ainakin niin saataisiin toimintaan isommat hartiat ja voitaisiin järjestää ainakin välillä vähän isompiakin tapahtumia. Lisäksi aktiivisia toimijoita olisi helpompi löytää isommasta joukosta.

Kyse ei ole myöskään pelkistä tapahtumista. mm. Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme asioihin vaikuttaa ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Omalähiössä olemme aina tunteneet suurta lukkarinrakkautta omakotiyhdistystoimintaa kohtaan, joten toivonkin voimia kaikille omakotiyhdistyksissä toimiville tomerille ihmisille. Älkää vielä luovuttako!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääministeri Jyrki Katainen tilasi filosofi Pekka Himaselta Kestävän kasvun malli -tutkimuksen. Tutkimus, joka jo julkisuuteen tullessaan aiheutti melkoisesti parranpärinää niin puolesta kuin vastaankin. Enimmäkseen kuitenkin vastaan. Junailihan pääministeri Katainen Himasen ilman kilpailutusta tekemään kyseisen tutkimuksen.

Eilen näki päivänvalonsa tutkimuksen loppuraportti. Mitähän kaikkea uutta ja ihmeellistä Himanen onkaan löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta?
No, lyhyesti kiteytettynä Himasen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään liikaa epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeäntunnetta ja silloin kun ei hävetä, ollaan kateellisia naapurille, joka menestyy.

Uskon, että aika moni suomalainen olisi voinut kertoa tuon saman faktan paljon halvemmallakin kuin 700 000 euroa. No, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Sitä paitsi, nyt tuo häpeä ja kateus maamme perisyntinä on todettu siis ihan virallisestikin valtion hyväksymänä, joten kaipa se sitten on totta.

Totta on ainakin se, ettei Suomessa henkseleitä saa juurikaan paukutella. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan jonkinlainen sisäänrakennettu mekanismi, jossa suurimpina hyveinä ovat vaatimattomuus ja nöyryys. Tyhmä saa olla, muttei leuhka. Positiivisia fiiliksiä saadaan aikaan ainoastaan siten, että varaudutaan aina pahimpaan ja sitten ilahdutaan, kun saadaankin vähän parempaa kuin mitä odotettiin eli periaatteella ”pessimisti ei pety”. Suomessa esim. urheilija saa heti leuhkan maineen otsaansa, jos ilmoittaa tavoittelevansa vain ja ainoastaan voittoa. Ja voi sitä ilkkumisen ja vahingonilon määrää, kun tällainen urheilija epäonnistuu.

Kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti. Tiedättehän, maa jossa kateus voittaa kiimankin. No tuskinpa suomalaiset ovat kateutta sentään itse keksineet. Mainittiinhan kateus jo antiikin Kreikassa yhtenä kuolemansynneistä. Täällä se vain on onnistuttu jalostamaan koko kansan voimavaraksi eli jos Suomi ei voita, niin pääasia on se, ettei Ruotsi ainakaan voita!

Päätoimitaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi