Arkistot: Pääkirjoitukset

Tällä viikolla on ollut paljon puhetta vihapuheesta ja törkyviesteistä, joita päättäjät, niin kunta- kuin valtiopuolellakin saavat toistuvasti. Viesteissä toivotaan mm. poliitikon kuolemaa, vaimon raiskausta ynnä muuta mukavaa. Valitettavasti törkyviestien määrä on ollut koko ajan lisääntymään päin. Tämän tekee tietenkin helpoksi se, että lähes tulkoon kaikki päättäjät liikkuvat ahkerasti sosiaalisessa mediassa, on se sitten facebook, twitter tai instragram, niin viestin lähettäminen joko yksityisesti tai julkisesti on vain yhden enter-näppäimen painalluksen takana. Tämän lisäksi paljon uhkailuja, haukkumisia ym. lähetetään suoraan sähköpostitse. Mikä ihme meihin suomalaisiin on mennyt?
Milloin meistä, tavallisista kaduntallaajista, on tullut ihmisiä, jotka toivovat kuolemaa päättäjälle ja tämän perheelle tai sitä, että joku raiskattaisiin? Minkälainen on ihminen, joka voi toivoa tällaista toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne?

Yksi syy on tietenkin se, että palautteen antaminen on niin helppoa. Suoraan sanoen jopa liian helppoa. Ennen vanhaan piti nähdä vähän vaivaakin, jos halusi haukkua kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun. Palaute piti lähettää postin kautta kirjeitse tai sitten piti kaivaa jostain esiin päättäjän puhelinnumero, eikä osoitteen ja puhelinnumeron saaminen ollut ennen kovinkaan helppoa. Siinä kirjettä kirjoittaessa tai puhelinnumeroa metsästäessä se pahin kiihko usein ehti jo haihtumaan ja palaute jäikin sitten loppujen lopuksi antamatta. Tosin jos se pahin kiihko ja viha ei ehtinyt laantumaan, saattoi käydä niin, että päättäjä sai kirjeen, joka sisälsi esimerkiksi ulostetta. Ei kovin mukavaa sekään, vaikkei henkeä uhkailtukaan.

Nyt on toisin. Valitettavasti kaikki pahimmat ihmisten aivopierut sosiaalisessa mediassa saavat aina myös eniten huomiota. Ja huomiostahan tällaiset ihmiset juuri nauttivat. Tänä päivänä on tullut tavaksi, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa, ettei mikään ns. normijuttu kiinnostaa oikein ketään. Juttua pitää ryydittää extra-mega-super-hyper -sanoilla. Samoin on käynyt poliitiikkojen saaman palautteen kanssa. Mitä rankempaa palautetta antaa, sitä paremmin sen saa esille. Jotkut perustelevat vihapuhettaan kertomalla vihaviestin olleen ns. läppä. Kunhan halusin vähän herätellä kaveria jne. Kääntämällä asian toistepäin, ymmärtää kuitenkin asian vakavuuden. Mitäpä jos itse olisit saanut vastaavanlaisen viestin, jonka lähetit? Suhtautuisitko siihen kevyesti vai alkaisitko vilkuilla selkäsi taakse pimeällä kujalla? Mistä vastaanottaja voisi tietää, että mitään hätää ei oikeasti ole. Joku vain toivoo minun kuolemaani…

Päättäjiä voi ja pitääkin arvostella, mutta järki käteen siinäkin. Joskus on ihan oikeasti hyvä laskea kymmeneen ja rauhoittua. Joissain tapauksissa alkolukko näppäimistöön voisi olla myös hyvä ratkaisu. Ennen enterin painamista kannattaa aina miettiä sitä, miltä tuntuisi itse saada tämänkaltainen viesti. Voisinko kertoa oman kantani rakentavammin? Kaikenlaiset henkeen tai terveyteen liittyvät uhkaukset eivät kuulu terveen ja tasapainoisen ihmisen ”työkalupakkiin”, silloin kun asioista keskustellaan. Eniten tässä kaikessa pelottaa se, milloin uhkaukset muuttuvat vihapuheesta fyysiseksi väkivallaksi. Väkivalta kun usein alkaa siitä mihin järki loppuu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti-kaupungin kaksi ikiaikaista rakennusprojektia liikuntapuolella nytkähtelevät niin eteen- kuin taaksekin päin. Lahdessa on puuhattu ja toivottu uutta uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien. Toinen ikiaikainen toive on ollut Kisapuiston palauttaminen alkuperäiseen loistoonsa lahtelaisten jalkapallopyhättönä. Nyt näyttää siltä, että Kisapuiston uusi stadion voisi jopa totutua. Sen sijaan uuden uimahalllin tai uintikeskuksen tulevaisuus siintää jossain horisontissa tai jopa sen takana.

Uimahalli on näistä hankkeista se hankalampi toteuttaa, sillä uuden uintikeskuksen budjetti pyörii noin 30 miljoonan euron paikkeilla ja tällaiseen satsaukseen ei Lahdella tällä hetkellä ole varaa, sillä homekoulut ja kehätie vievät pääosan kaupungin rahoista. Niinpä Launeelle jo 80-luvulla luvattu uimahalli onkin tällä hetkellä vain kaukainen haave. Kaupungintalolla elätellään toiveita siitä, että mukaan saataisiin joku yksityinen taho, joka olisi valmis satsaamaan rahallisesti uintikeskukseen esimerkiksi hotellin yhteydessä. Tällöin sijaintipaikka olisi Launeen sijaan Ranta-Kartano. Loppujen lopuksi uintikeskuksen sijainnillakaan ei ole niin väliä, kunhan projekti vain jossain vaiheessa saataisiin eteenpäin. Silloin voittajia olisivat kaikki lahtelaiset, sillä tuskin kukaan kiistää uuden uimahallin tarvetta tai sen positiivisia vaikutuksia kaupunkilaisten hyvinvointiin sekä siitä saatavia terveyshyötyjä.

Sen sijaan Kisapuiston tilanne vaikuttaa juuri nyt hieman positiivisemmalta. Toimitilayhtiö Spatium ja kehitysyhtiö Ladec alkavat haalia rahoitusta Kisapuiston uuteen pääkatsomoon ja uusi pääkatsomorakennus voisi suunnitelmien mukaan valmistua aikaisintaan keväällä 2020. Rakentamispäätöksen edellytyksenä kuitenkin on, että hankkeeseen saadaan kaupungin ulkopuolista rahaa vähintään 40 prosenttia. Arviolta 7,1 miljoonan euron hankkeessa se tarkoittaa noin 2,8 miljoonaa euroa. Ja tuo 7 miljoonan arviokin taitaa olla aika alakanttiin. Rahoitusta tullaan kyselemään niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta.

Ainakin FC Lahti on jossain vaiheessa väläytellyt puolen miljoonan euron sijoittamista projektiin. Lisäksi Suomen valtiolta, jalkapalloliitolta sekä FIFA:lta rahaa olisi saatavissa projektiin. Yksi vaihtoehto olisi tuolien myyminen yrityksille tai avoin osakeanti. Myös stadionin nimen myyminen on yksi keino. Tästä hyvä esimerkki löytyy aika läheltä, sillä Pelicansin kotiareenan nimen osti vuonna 2005 huonekalujätti Isku, joka muutti jäähallin nimen komeasti Isku Areenaksi 15 vuodeksi.

Jos ja kun stadion joskus saadaan valmiiksi, on selvä, että stadionille on saatava muutakin käyttöä kuin FC Lahden pelit. FC Lahden toimistolla arvellaan, että sen käyttöaste Kisapuistosta tulisi olemaan vain noin 10-15 prosenttia. Näin muiden toimijoiden tulisi täyttää käyttöasteesta huimat 85-90%. Ketä nuo sitten voisivat olla? Muutkin kesälajit kuin jalkapallo varmasti ottaisivat Kisapuiston omakseen, mutta itselleni ensimmäisenä mieleeni tulee Kisapuiston käyttäminen konsertti-areenana, joka vetäisi helposti 5000-6000 henkeä. Tällä hetkellä jo Suomestakin löytyisi muutama tuon kokoluokan artisti, ulkomaista puhumattakaan, mutta ongelmaksi muodostuukin nimenomaan talvikäyttö. Mitä olisi Kisapuiston talvikäyttö? Voisiko kentän jäädyttää talveksi koko kansan luistelupaikaksi ja eräänlaiseksi talviriehakeskukseksi? Pelicans voisi pelata ulkoilmaottelun Kisapuistossa jne. Onhan näitä ideoita. Ja lisää ideoita varmasti tarvitaan, jotta suunnitelmat saadaan vietyä maaliin asti. Niin ja sitten tarvitaan sitä riihikuivaa rahaa myös…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on suurella mielenkiinnolla seurattu viime päivinä kuinka Susijengi ulvoo. Ja hyvinhän ne sudet ovat ulvoneet, koska Suomi oli oman lohkonsa kakkonen koripallon EM-kisojen alkulohkossa. Joitain kuitenkin tuo Susijengi-nimi jopa ärsyttää. Miksei voida puhua vain Suomen maajoukkueesta? Miksipä ei susi, kun lätkää meillä pelaavat leijonat ja jalkapalloa huuhkajat ja helmarit (helmipöllöt). Ainoastaan hyvin pärjännyt lentopallomaajoukkueemme on toistaiseksi jäänyt ilman mediaseksikästä lempinimeä, mutta eiköhän heillekin pian sellainen löydy.

Lempinimen keksiminen on osa urheilumaailman muuttumista eräänlaiseksi elämysteatteriksi, jossa mm. hyvä tarina on tärkeä osa joukkuetta. Hyvällä tarinalla ja lempinimellä siunattu joukkue on helppo tuotteistaa. Hyvällä tarinalla saadaan joukkueen julkisuuskuvaan syvyyttä ja uskottavuutta. Samalla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä fanien ja pelaajien välillä. Ajatuksena on luoda iso perheenkaltainen yhteisö, jossa kaikki puhaltavat samaan hiileen ja myös katsojat voivat tuntea kuuluvansa joukkueeseen. Näin syntyy Susiperhe, johon sitoutuu koko kansa. Ja kassakone laulaa, kun kaikilla on kiire ostaa pelipaitaa ynnä muuta Susijengi krääsää. Tietenkin sillä varauksella, että Susijengi myös pärjää, sillä voittajan kelkkaan on aina helppo hypätä. Auta armias, jos kisoissa olisi tullut toistuvasti turpaan. Siinä tapauksessa Susijengi-höpinät olisivat kääntyneet itseään vastaan. Näinhän melkein on jo käynyt onnettomille Huuhkajille, jotka pelasivat pari vuotta ilman voittoa.

Urheilukatsomoissa tulee viihtyä, niinpä katsojille tulee olla tarjolla vähän kaikkea. Pelkkä urheilu ei enää riitä. Ei riitä se, että tarjolla on ottelun tauoilla vähän kärähtänyttä makkaraa sinapilla höystettynä ja väljähtänyt olut. Ei riitä, vaikka urheilu itsessään on jo parasta draamaa, jossa yllättävät käänteet usein seuraavat toisiaan. Draamaa, jossa voittajan ja häviäjän välinen ero on monesti minimaalinen. Tämän päivän stadionit ovat monitoimiareenoita, joista tulee löytyä aktiviteetteja jokaiseen makuun. Stadioneilla voit nykyään onnistuneesti viettää kokonaisen päivän näkemättä yhtään urheilusuoritusta. Itse olen aina ollut intohimoinen penkkiurheilija, jolle olosuhteet katsomossa ovat olleet toissijainen asia. Tärkeintä on ollut itse urheilu. Samalla kuitenkin ymmärrän, että urheilu on tänä päivänä todella iso bisnes, jossa liikkuu isot rahat ja silloin maksavan yleisön houkutteleminen paikalle keinolla millä hyvänsä on hyväksyttävää.

Kyllä meillä Lahdessakin osataan urheiluelämyksiä rakentaa. Muistissa on varmasti viime talven hiihdon MM-kisat, joissa ei tarvinut katsoa ensimmäistäkään kilpailua ollakseen osa suurta urheilutapahtumaa. Suurhallissa saattoi tanssia tangoa tai kuunnella Antti Tuiskua, kun samaan aikaan hiihtäjät antoivat kaikkensa loppusuoralla räkä poskella roikkuen.

Pelicans julkisti eilen vievänsä yhden kotiottelunsa Tallinnaan. Näin halutaan tarjota lahtelaisille kiekkojännäreille jotain extraa. Kiekkoelämys. Sinänsä matka Tallinnaan ei varmasti ole kenellekään kovinkaan eksoottinen ja ihmeellinen kokemus, mutta tarjolla onkin juuri tuota aikaisemmin mainitsemaani yhteisöllisyyttä. Tehdään yhdessä, koko Pelikaani-perhe, jotain erilaista ja ainutkertaista. Kun Pelicans ilmoitti tekevänsä kotimaista kiekkohistoriaa, en ensin osannut ajatella kyseessä olevan pelimatka Tallinnaan. Minä hölmö kun luulin, että Pelicans aikoo tuoda Lahteen ensimmäisen kerran jääkiekon Suomen mestaruuden. Se, jos mikä olisi elämyksellistä ja ainakin historiallista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaupunginhallituksen budjettiraamin mukaan sivistyspalveluiden olisi karsittava menojaan noin 4,8 miljoonalla eurolla. Kyseessä on iso summa, joten herääkin kysymys, mistä moinen hurja säästötarve oikein koostuu?

Pääosa ylityspaineesta aiheutuu väistötilaratkaisuiden takia kohoavista vuokrakuluista, jotka lisäävät menoja lähes 3,4 miljoonalla eurolla. Eli hieman oikoen voisi päätellä, että kun Lahden kaupunki on rakennuttanut koulut, joissa ei voi työskennellä sisäilmaongelmien vuoksi, niin lasku väestötiloissa opiskelusta sälytetään tylysti lasten niskaan kiristämällä entisestään tiukkoja kukkaronnyörejä perusopetuksen suhteen. Nythän lapset kärsivät jo siinä, että joutuvat käymään koulunsa vuosikausia väistötiloissa, puhumattakaan sairastumisvaarasta homekoulujen vuoksi.

Talousarvioehdotuksen mukaan leikkaukset iskisivät etenkin perusopetukseen, jossa menoja ollaan karsimassa 1,2 miljoonalla eurolla. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa 20 opettajan ja 30 koulunkäyntiavustajan vähennystä syyslukukauden 2018 alussa. Samaan aikaan kun opetushenkilöstöä vähennettäisiin, oppilasmäärän ennustetaan kasvavan noin 190 oppilaalla, joka näkyisi suoraan suurenevina opetusryhminä. Luokkakoot kasvavat, joka tuo helposti tullessaan erilaiset häiriötekijät luokkayhteisöihin. Jo nyt monissa peruskouluissa tehtäväkirjojen sijaan käytetään monisteita. Mistä vielä nipistetään? Sivistystoimen mukaan säästöt merkitsivät selvää palvelutason laskua ja niillä tulisi olemaan vaikutusta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oppimistuloksiin. Lahdessa opetuksen resurssi on jo nyt suurten kaupunkien alhaisin.

En halua uskoa, että meillä on varaa tällaiseen säästötoimenpiteeseen. Säästöt on yksinkertaisesti pakko löytää muualta. Lapset ja opetus on huonoin mahdollinen säästökohde, sillä silloin kaivamme maata omien jalkojemme alta tulevaisuutta ajatellen. Jossain vaiheessa elämäämme, ennemmin tai myöhemmin joudumme varmasti kohtaamaan tämänkaltaisten säästöjen tuloksen ja se ei välttämättä ole kaunis näky.

Kokoomus on kovasti markkinoinut veronkorotuksia vastaan, mutta nyt näyttää siltä, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Kaupungin viranhaltijajohdon arvion mukaan veroja nostamalla voitaisiin saada ensi vuonna jopa 20 miljoonan euron lisätulot. Toisaalta on kyse hölmöläisten peiton jatkamisesta yläpäästä alapäähän, mutta hätäratkaisuna pieni veronkorotus voisi toimia. Kunhan ei tule tavaksi.

Korotus leikkaisi hieman lahtelaisten ostovoimaa, mutta olen varma, että Lahden vetovoimaa heikentää enemmän se tieto, että täällä ei lapsiin ja opetukseen satsata, pikemminkin leikataan ja säästetään samaan aikaan kun koulut makaavat homeessa. Silloin saattaa monelle lapsiperheelle nousta varteenotettavaksi vaihtoehdoksi nostaa kytkintä ja siirtyä esimerkiksi naapuriin Hollolan puolelle.

Viime tiistaina sivistyslautakunta teki sen ainoan oikean ratkaisun asiassa eli se torppasi Lahden perusopetuksen ja lukio-opetuksen suursäästöt. Lautakunta päätti pitää opettajien, koulunkäyntiavustajien määrän ja lukioiden kurssitarjonnan ennallaan, eikä perusopetuksestakaan vähennetä. Samalla sivistysautakunta päätti yksimielisesti perusopetuksen henkilöstömenoihin miljoonan lisäyksestä.

Rohkeaa toimintaa sanon minä. Kaupunginhallituksella ja -valtuustolla on tosin asiaan varmasti sanottavaa, joten taistelu opetuksen rahoituksesta ei todellakaan ole vielä ohi. Pikemminkin voidaan sanoa, että keskustelu on nyt viimeistään räjäytetty käyntiin ja haastankin kaikki valtuutetut etsimään tarvittavat säästöt muualta kuin opetuksesta. Vaikka sitten veronkorotuksien kautta.

Lapset eivät saa olla maksumiehinä tässä surkeassa tilanteessa, johon on ajauduttu pelkästään siksi, että rakennusvalvonta on ollut Lahdessa tehotonta ja käsistä on päästetty sutta ja sekundaa rakennusfirmojen kääriessä voitot liiveihinsä ilman mitään vastuuta lopputuloksesta.

Olemme perustavaa laatua olevien arvokysymyksien äärellä. Yhteiskunnan sivistyksen taso nimittäin määritellään tavasta, jolla se kohtelee heikoimpiaan.
Miten sinä haluat, että lapsiasi Lahdessa kohdellaan?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viikko sitten tapahtui se mitä on pelätty ja ennustettu tapahtuvaksi. Turussa riehui terroristiksi luokiteltu puukkomies todella ikävin seurauksin. Kaksi henkilö menetti henkensä ja useampi loukkaantui silmittömässä hyökkäyksessä. Tuon ikävän tapahtuman jälkeen kävi kuten pelkäsinkin, maa jakaantui rajulla tavalla taas suvakkeihin ja rasisteihin. Some-keskusteluissa välimallin keskustelijoista on ollut suoranainen pula, sillä vihan laineet lyövät monella yli. Överiksi meni, kun puukotettua italialaisnaista suomittiin eräällä valhemedian keskustelusivuilla suvakiksi, joka sai juuri mitä ansaitsi. Monia näytti hiertävän myös se, että puukotettuja auttamaan rientäneitä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä nostettiin mediassa esille. Ymmärrettävästi kaikkien agendaan ei sovi se, että ulkomaalaistaustaiset voisivat auttaa suomalaisia, mutta luulisi heidänkin olevan iloisia siitä, että edes joku auttoi uhreja ja jahtasi puukkomiestä.

Toisaalta on myös lapsellista väittää etteikö maahanmuutossa olisi tällä hetkellä suuria ongelmakohtia. Parin vuoden sisään Suomeen on saapunut tuhansia maahanmuuttajia, joiden oikeasta henkilöllisyydestä, historiasta ja tarkoitusperistä ei tiedetä oikeastaan mitään. Kaikki turvapaikanhakijat eivät ole pakolaisia, jotka ovat lähteneet sotaa karkuun, vaan mukaan mahtuu kaikenlaisia onnenonkijoita, paremman elämän perässä juoksijoita sekä nähtävästi myös isis-myönteistä ajtusmaailmaa. Tästä osoituksena on se, että hyväksyttyjä turvapaikkahakemuksia on vain noin 30% kaikista tuhansista hakemuksista. Myös poliisi myöntää, että maassamme on henkilöitä, joilla on kytköksiä terrorismiin.

Ulkomaalaisvirasto tekee parhaansa setviessään turvapaikkahakemuksia, mutta odotusajat ovat pahimmillaan venyneet yli vuoteen. Ongelma on se, että jos turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen, voi hän silti olla maassa jopa vuoden päivät vapaalla jalalla, kunhan vain muistaa valittaa päätöksestä. Tällaisesta kielteisen päätöksen saaneesta henkilöstä oli juuri kyse Turun puukotustapauksessa. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä, kuinka monta tämänkaltaista tikittävää aikapommia maassamme tällä hetkellä on?

Sen sijaan, että väittelemme keskenämme siitä kuka on oikeassa, kuka väärässä, kuka on rasisti ja kuka suvakki, olisi huomattavasti hedelmällisempää yrittää keskustella maahanmuuton ongelmista sivistyneesti ja asiapohjalta. Se vaihtoehto, että ulkomaalaisia ei päästetä Suomeen lainkaan, ei ole ratkaisu, kuten ei ole sekään, että päästetään kaikki halukkaat. Nyt pitää löytyä malttia kunnon keskusteluun ja etsiä ratkaisuja ongelmiin, sen sijaan, että kivitämme toisiamme netissä. Odotan hieman pelolla sitä, milloin tilanne eskaloituu fyysiseksi, sillä keskustelupalstoilla jaellaan jo virtuaalisia niskalaukauksia ja se jos mikä vetää mielen apeaksi. Terrorismin tarkoitus on saattaa yhteiskunta epäyhtenäiseksi, sillä mitä hajanaisempi yhteiskunta on, sitä parempi toimintakenttä se on terroristille. Ja säröjä nykyinen tilanne todellakin yhteiskuntaamme aiheuttaa.

Tiedustelulain uudistamisesta on viime vuosina taitettu peistä suuntaan tai toiseen. Tämän ikävän tapahtuman seurauksena voisin kuvitella, että kansan syville riveillekin saattaisi nyt kelvata parempien tiedusteluvaltuuksien antaminen viranomaisille. Jopa sen yksityisyydensuojan kustannuksella. Tuskinpa Supoa kiinnostaa tavallisten kaduntallaajien arki ja heidän pikku salaisuutensa, mutta terrorismin estämisessä laajemmat valtuudet olisivat paikallaan. Tosin on myönnettävä, ettei tämänkaltaisia yhden miehen iskuja voida ehkä estää edes laajemmilla tiedusteluvaltuuksilla. Minä haluaisin Suomen olevan kansainvälinen, avoin ja turvallinen. Onko se mahdoton yhtälö?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti-kaupungin rullaluistelijat eli rakkaat päättäjämme kaupungintalolla ovat luistelemassa vastuutaan pakoon suunnittelemalla veronkorotuksia. Tällä toimellahan vain pyritään paikkaamaan jo monta vuotta jatkunut epäpätevä taloudenhoito. Kaupungin talous on siis kuralla ja syyttävä sormi voidaan hyvällä syyllä osoittaa kaupungintalon suuntaan, jossa nähtävästi suuret visiot ovat ajaneet todellisuuden ohi.

Jo näillä pienillä merkonomin laskutaidoilla, joita allekirjoittanut omaa, voidaan sanoa, että talouden pitämiseksi vaterissa on vain yksi yksinkertainen totuus: Älä tuhlaa enempää kuin tienaat. Lahdessa tätä yhtälöä ei ole osattu tai haluttu toteuttaa käytännössä, vaan lainataakkaa on kasvatettu kiihtyvää tahtia. Silloin tällöin maltti olisi valttia, mutta se ei onnistu Lahdessa. Vauhtisokeina on ollut pakko saada mm. toriparkki, matkakeskus ja ennen kaikkea kaiken pelastava kehätie. Kehätienhän on suunniteltu tuovan Lahteen suurinpiirtein Jeesuksen, joka antaa kaikki lainamme anteeksi ja nostaa Lahden kirkkaasti maamme kärkikastiin kaikilla mahdollisilla mittareilla. Uskokoon ken haluaa.

Nämä edellämainitut ökyhankkeet oli nähtävästi aivan pakko toteuttaa, koska suuri visio Lahden suuruudenpäivistä tulevaisuudessa häilyi kirkkaana päättäjiemme otsalohkoissa. Kävi kuitenkin niin ikävästi, että liki kaikki Lahden koulut osoittautuivat homepommeiksi ja ihan inhimmillisyydenkin vuoksi piti jostain löytää rahaa vielä näihin kouluihinkin. Rakennetaan ja puretaan, rakennetaan ja puretaan. Tätähän tämä lahtelainen julkisrakentaminen näyttäisi tänä päivänä olevan. Hyvänä esimerkkinä Jalkarannan monitoimitalo Jalo, joka lienee maailmanennätys siinä, kuinka nopeasti sisäilmaongelmat alkoivat valmistumisen jälkeen. Jos ja kun maltettaisiin rakentaa huolella, kaupunki säästäisi suuria summia. Toivon mukaan elinkaarimalli tulee jatkossa ainoaksi tavaksi toteuttaa julkisrakentamista, sillä kyllä edes rakentajalla tulee olla selkeä vastuu työstään vielä vuosiksi eteenpäinkin.

Nyt sitten joka suunnalta väläytellään talouden ainoana pelastuksena veroäyrin nostoa. Juu, toimii varmasti, mutta kuinka kauan? Näillä talousnäytöillä, joita Lahden kaupunki on meille esittänyt viime vuosina olettaisin, että muutamasssa vuodessa nekin korotuksella saadut rahat ovat valuneet kankkulan kaivoon ja taas ollaan samassa tilanteessa eli taloudellisen kuilun partaalla.

Kokoomus on kovasti veronkorotuksia vastaan, muut puolueet suhtautuvat asiaan suotuisammin. Kaupungin vetovoima kuulemma kärsii, kerrotaan kokoomusleiristä. Heikosti on meillä asiat Lahdessa, jos ainoa valttimme asukkaiden houkuttelussa on siedettävä veroprosentti. Voisin kuvitella, että paras kaupungin vetovoimaa lisäävä seikka on mainos, jossa lukee: ”Työpaikkoja avoinna” eli pääosin ihmiset muuttavat työn perässä, eivät alhaisen veroprosentin. Lisäksi kaupungin tarjoamat palvelut, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella ovat tärkeässä roolissa.

Sitten kun/jos korotus tehdään, toivon, että Lahti palkkaisi jonkun oikeasti talousasioista ymmärtävän ihmisen käymään läpi kaupungin rahankäytön ja etsivän sieltä organisaatiossa muhivan oikean joutokäytön, jota me kaupunkilaiset turhaan rahoitamme. Mistä oikein maksetaan ja miksi? Muuten käy niin, että pikkuhiljaa, vuosi vuodelta, meidät lahtelaiset verotetaan hengiltä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime vuodet on ihmetelty Suomen Postin toimintaa. Monesti on tuntunut siltä, ettei Postia enää kiinnosta sen ydintekeminen eli lähetysten jakelu, vaan lonkeroita on viritelty vähän sinne sun tänne. Tarjontaa on tänä päivänä ruohonleikkuusta aina lähihoitoon samalla, kun Postilla on kova vimma saada ydintoimintansa eli postinjakelu kolmipäiväiseksi nykyisen viisipäiväisen jakelun sijaan.

Syynä tähän on tietenkin alentuneet lähetysmäärät, kun asiakkaat hoitavat viestittelynsä ja lukevat lehtensä yhä enemmän netin kautta. Muistan hyvin, että samaan syyhyn vedottiin Postissa jo 15 vuotta sitten, ainakin silloin kun piti leikata kuluja ja irtisanoa työntekijöitä.

Jakelutoimintahan on ollut kautta aikain pääsääntöisesti tappiollista toimintaa Postille, johtuen pitkistä etäisyyksistä haja-asutusalueilla. Kilpailun avaamisen jälkeen suuriin kaupunkeihin on jo ilmestynyt muitakin jakeluyhtiöitä kuorimaan kermat päältä siellä missä lähetysten määrä on suuri ja etäisyydet ja kulut pieniä. Toisinsanoen voitot ovat suuria. Ja Posti kärsii tämän nahoissaan yrittämällä sopeuttaa toimintaansa muuttuviin olosuhteisiin. Ja kansa kiroilee, kun homma ei toimi. Kaiken kukkuraksi Posti saa valitukset myös muiden jakeluyhtiöiden tekemistä jakeluvirheistä.

Tästä pääsemmekin sujuvasti viikon puheenaiheeseen, jossa toinen valtionyhtiö eli VR on hieman samanlaisen muutoksen edessä kuin Posti. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on nimittäin päättänyt rautateiden henkilöliikenteen avaamisesta kilpailulle vaiheittain vuoteen 2026 mennessä. Uudistus on tarkoitus aloittaa Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner lupasi, ettei mitään yksityistämistä tapahdu, eikä valtion omaisuutta myydä. Bernerin mukaan maakuntauudistus tukee tulevaa rautatieuudistusta. Maakunnat voisivat siis jatkossa järjestää ja kilpailuttaa liikennettä. Berner kertoi, että junaliikenne avataan käyttöoikeussopimusten kautta. Se tarkoittaa, että kilpailua ei avata avoimella pääsyllä, vaan valtio kilpailuttaa tiettyjä sopimuksia. Bernerin mukaan uudistuksen tavoitteena on huolehtia, että henkilöliikenteeseen syntyy hintakilpailua. Myös matkustajamääriä halutaan nostaa. Raideliikenteeseen panostaminen kun on eräs tärkeä keino sähköistää liikennettä ja vähentää liikenteen ilmastopäästöjä.

Kauniita ajatuksia, mutta käytännössä voi käydä samoin kuin postiuudistuksessa, että yksityiset tahot hoitavat jatkossa vain kannattavat junavuorot ja kannattamattomat yhteydet kaatuvat valtionyhtiön eli veronmaksajien maksettavaksi.
Aika näyttää mihin suuntaan tämä hallituksen yksityistämisvimma valtionyhtiöiden suhteen johtaa. Kilpailu sinänsä on hyvä ja kannatettava asia. Sillä voi olla monia hyviäkin vaikutuksia kuluttajan kannalta hintojen ja palvelujen suhteen, mutta VR:n ja Postin tapauksessa tuntuu enemmänkin tällä hetkellä siltä, että valtio sahaa omaa jalkaansa ja kunnolla sahaakin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon keskiviikkona vietetiin Maailman ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Näin siis jo elokuun toisena päivänä! Loppuvuoden elämmekin sitten velaksi, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä. Suurimmat syyt moiseen ylikulutukseen löytyvät ruoantuotannosta sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Maailmalla tehdään paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö näiden toimien hyödyt. Erityisesti hiilijalanjälkeämme paisuttaa asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruoantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Meillä suomalaisilla ei ole tässä asiassa varaa jeesustella mihinkään suuntaan, sillä suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista laskennallisesti peräti neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Suomalaisten kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 3. huhtikuuta. Jos kaikki kuluttaisivat suomalaisten tavoin, tarvittaisiin yli kolme maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla. Hyi meitä!

Mitä sitten tavallinen kaduntallaaja voi tehdä asian eteen? Ympäristön kannalta paras valinta olisi vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, sillä lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten eläinperäisillä tuotteilla on lähes poikkeuksetta suuremmat ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala on ympäristön näkökulmasta oiva vaihtoehto. Erityisen suositeltavia ovat kotimaiset lähivesien kalat. Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikkiä sekä käyttää joukkoliikennettä tai vielä mielummin pyöräillä tai kävellä. Myös järeitä poliittisia päätöksiä ympäri maailman tarvitaan ympäristön suojelemiseksi.

On turha kuvitella, etteikö meidän suomalaisten kuluttaminen näkyisi globaalisti, sillä esimerkiksi suomalaisten ruoankulutukseen liittyvistä luonnon monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia syntyy ulkomailla. Kulutamme arjessamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Mitäpä jos jokainen meistä yrittäisi jatkossa edes vähän miettiä omaa kulutustaan, sillä tämä tie ei pääty hyvin, merkit siitä ovat jo näkyvissä ympäri maailman.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Yleisin puheenaihe ja keskustelunavaus Suomessa on kuulemma sää. Milloin on liian kylmä ja milloin liian kuuma. Sataako liikaa vai liian vähän? Onko huomenna poutaa? Tällä hetkellä tuntuu, ettei kesä ole vielä oikein löytänyt tänne Pohjolan perukoille asti, vaikka eletään jo heinäkuun kynnyksellä. Eilen kävin saunomassa ja uimassa mökillä. Järviveden lämpö oli vaivaiset 17 astetta. Eipä tehnyt mieli harrastaa sen enempää vesileikkejä, vaan pikaisen kastautumisen jälkeen kiirehdin takaisin saunan ihaniin löylyihin lämmittelemään. Huh! Toivottavasti kohta säät lämpenevät tai monen kesäloma saa ikävän sivumaun huonosta kelistä.

Sää nousee usein keskusteluihin varsinkin silloin kun puhutaan kesälomasta. Oliko hyvät kelit? Kuinka kuuma siellä oli? Satoiko paljon? ovat ne ensimmäiset kysymykset, kun lomilta palataan työpaikkoihin. Ne jotka pitivät lomansa jo kesäkuussa eivät varsinaisesti päässeet nauttimaan kesän parhaista puolista, jos ei nyt sitten satu tykkäämään kylmästä viimasta ja vesi/räntäsateesta. Eihän loma nyt pelkästä säästä kiinni ole, mutta huono sää kyllä harmittaa etenkin niiden puolesta, joiden elanto on kiinni siitä, onko sateista ja kylmää vai aurinkoista ja lämmintä. Monet kesätapahtumat, kesäteatterit, lomakylät ja rockfestarit nimittäin satsaavat paljon aikaa, rahaa ja työpanosta siihen, että saisivat aikaan mukavan tapahtuman ihmisille. Heille hyvä sää on suorastaan elinehto.

Olen itse henkilökohtaisesti ollut muutaman kerran soittamassa sellaisilla festareilla, joissa vettä tuli kuin suoraan sieltä Esteri-tytön takapuolesta lämpötilan huidellessa kymmenen asteen tienoilla ja voitte uskoa, ettei paikalla ollut bändin lisäksi kuin muutama uskalikko sadeasuissaan. Tai kerran kun olimme Kuopion torilla esiintymässä heinäkuussa ja taivaalta tuli kananmunankokoisia rakeita. Kyllä silloin harmitti niiden ihmisten puolesta, jotka olivat saaneet aikaan upean tapahtuman ja kuitenkin tulos valui sadeveden mukana viemäristä alas.

Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se kyllä lämmittää allekirjoittaneen mieltä, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne hieman pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä onkin enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto.

Pidät käsissäsi Omalähiön kesälehteä, johon olemme keränneet teille ison kasan kesälomavinkkejä. On kesäteatteria, musiikkifestivaaleja, pienempiä ja isompia yleisötilaisuuksia, mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin jne. Toivottavasti jokainen löytää niistä itselleen mieluisan kesätapahtuman, jonne suunnistaa. Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Torstaina tai viimeistään perjantaina puoli Suomea ahtautuu autoihinsa ja matkaa juhannuksen viettoon. Kilometrien pituisissa jonoissa tuskaillaan jonon madaltamista hiljalleen eteenpäin ja mietitään, miksen tajunnut lähteä tänäkään vuonna ajoissa matkaan. Vie matka sitten mökille, vesille tai festareille, niin varmaa on kuitenkin se, että kaikki ovat matkassa juhlamielellä, onhan nyt juhannus, keskikesän juhla ja yötön yö. Suomalaisten megajuhla.
Nyt juhlitaan vaikka pakolla!

Mukaan autoon on perheen lisäksi pakattu suuri määrä grillattavia herkkuja, sillä grillaus jos mikä kuuluu tiiviisti suomalaisen kesään ja juhannukseen. Grilli on kuumana aamusta iltaan ja parhaimmillaan suomalainen grillaa vaikka koko yöttömän yön läpeensä. Ja juhannuksena syödään tietenkin ulkona, satoi tai paistoi. Useimmiten kyllä tuntuu satavan, mutta se ei suomalaista juhannusjuhlijaa haittaa, sillä ainahan voi ottaa hieman enemmän sitä ”sisäistä villapaitaa.”, jos lämpömittari näyttää lähelle nollaa. Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt, mutta vähäluminen.

Sisäisestä villapaidasta pääsemmekin sujuvasti toiseen olennaisesti juhannukseen liittyvään asiaan eli kuningas Alkoholiin. Alkoissa juhannus on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkain sesonki myynnin kasvaessa arviolta 60 prosentilla. ”Palanpainikkkeeksi” ostetaan noin 140 prosenttia enemmän viinaa kuin normaalilla viikolla. Hauskanpito selvinpäin on teeskentelyä mongertaakin moni suomalainen juhannusjuhlija tuhannen humalassa.

Juhannuksella on Suomessa pitkät perinteet. Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin ylijumala Ukon juhlana, sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Kokko, taiat ja muut perinteet ovatkin peräisin jo tuolta ajalta. Kokkojen on katsottu liittyvän satoisuuden sekä karjan ja ihmisten menestyksen tuottamiseen sekä pahan torjuntaan. Juhannuksena on tehty ja tehdään kai vieläkin runsaasti erilaisia juhannustaikoja. Tunnetuimpia ovat erilaiset lemmentaiat. Taioilla pyritään takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi. Juhannustaioista monet pitäisi tehdä alasti. Ei ehkä kannata, sillä tapahtuma saattaa tänä päivänä nopeasti päätyä sosiaaliseen mediaan videon kera.

Juhannus on rakkauden aikaa. Onhan tunnettua, että maaliskuussa niitetään juhannuksen suursatoa synnytyslaitoksilla ympäri maan, joten voisi kuvitella, että juhannustaioista juuri naimaonneen liittyvät taiat onnistuvat parhaiten. Joku kyynisempi voisi sanoa, että kyse ei ole niinkään rakkaudesta, vaan ainoastaan kännisten ihmisten unohtamasta ehkäisystä. Naimaonnea toki sekin, kenelle huonoa, kenelle hyvää. Monille juhannus onkin Fingerporin mainostama ”Panosta parisuhteeseen”-tyylinen käännekohta elämässä.

Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia entisaikojen pakanallisille juhannusöille. mm. aaveiden ajateltiin vaeltavan juhannusyössä. Mikään ei ole muuttunut vuosien varrella, sillä juhannus toden totta pitää sisällään kaikenlaisia outoja tapahtumia ja aaveita tänäkin päivänä. Useimmiten niiden selityksenä on kuitenkin alkoholin liikakäyttö. Viimeistään juhannussunnuntaina nähdään taas monta, kalpeina kun haamu liikkuvaa outoa ilmestystä keskuudessamme. Juhannussima on maistunut.

Hyvää juhannusta ja pysykää pinnalla!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi