Arkistot: Pääkirjoitukset

Lahden työttömyysluvut ovat karua luettavaa. Kaupungissa on Suomen suurin ja nopeimmin kasvanut työttömyys, nuorisotyöttömyys hipoo valtakunnan kärkeä ja työttömyyden sakkomaksut rasittavat kaupungin taloutta miljoonilla.

Viime vuosina Lahdessa on korostettu kunnianhimoisia imagohankkeita ja strategisia ohjelmia, mutta samaan aikaan yritysten arjen toimintaedellytykset ovat jääneet sivurooliin. Kun yrittäjä pohtii sijoittumista, ratkaisevia eivät ole juhlapuheet vaan sujuva liikenne, saavutettavuus, toimitilojen saatavuus, lupaprosessien nopeus ja keskustan elinvoima. Jos keskustaan on hankala tulla, pysäköinti koetaan vaikeaksi ja kivijalkaliikkeet katoavat, signaali on selvä: tänne ei ole helppo rakentaa kasvua.
Liikenteen sujuvuus on elinkeinoelämän perusedellytys. Kun liikkumista vaikeutetaan tai autoilua systemaattisesti hankaloitetaan ilman toimivia vaihtoehtoja, kärsivät sekä työntekijät että yritykset. Työpaikat eivät synny ideologisista tavoitteista, vaan arjen toimivuudesta. Samoin keskustan vetovoima ei säily itsestään. Tyhjät liiketilat, vähenevä asiakasvirta ja epävarmuus tulevasta syövät investointihalukkuutta.

Erityisen huolestuttavaa on nuorisotyöttömyys. Kun nuori jää ilman ensimmäistä työpaikkaansa, riski syrjäytymiseen kasvaa nopeasti. Se on inhimillinen tragedia ja taloudellinen tappio. Jokainen menetetty työura maksaa yhteiskunnalle moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä ennakoivat toimet maksaisivat. Samaan aikaan kaupunki maksaa mittavia sakkomaksuja pitkäaikaistyöttömyydestä – rahaa, joka on pois kouluista, varhaiskasvatuksesta ja lähipalveluista.

On rehellisesti kysyttävä, ovatko painopisteet olleet oikeat. Onko elinvoimapolitiikka ollut riittävän konkreettista? Onko yrityksiä kuunneltu herkällä korvalla? Onko päätöksenteossa ymmärretty, että jokainen heikennys arjen sujuvuuteen kertautuu työpaikkojen määrässä?

Lahti tarvitsee suunnanmuutoksen. Yritysvaikutusten arviointi on otettava tosissaan, lupaprosesseja on sujuvoitettava ja keskustasta tehtävä aidosti houkutteleva niin yrittäjille kuin asiakkaille. Liikennejärjestelyissä on haettava tasapainoa, ei vastakkainasettelua. Työllisyyden hoitoon on panostettava ennakoivasti, erityisesti nuorten kohdalla.

Työttömyysluvut eivät ole kohtalo. Ne ovat seurausta päätöksistä – ja siksi myös muutettavissa. Lahden on valittava, haluaako se olla kaupunki, jossa yritykset kasvavat ja nuoret työllistyvät, vai kaupunki, joka seuraa sivusta, kun työpaikat syntyvät muualla. Suunta on vielä käännettävissä, mutta aikaa ei ole hukattavaksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Seuraavat kolmisen viikkoa suomalainen urheilukansa elää television ääressä jänniä hetkiä. Edessä on ilonpurkauksia ja isoja pettymyksiä. Juuri sitä, mistä urheilussa on kysymys. Isosta tunteesta. Suomen olympiajoukkueessa kilpailee 103 urheilijaa eri lajeissa, jossa jääkiekko muodostaa selvästi suurimman ryhmän. Olympiakomitea on asettanut viralliseksi mitalitavoitteeksi kuusi mitalia, mikä perustuu historialliseen menestykseen ja nykyisiin tilastoihin: dataennusteiden mukaan Suomi voisi saavuttaa noin 5,35 mitalia Milano-Cortinasta.

Ampumahiihto näyttäisi olevan yksi Suomen vahvimmista mitalikorteista. Nimenomaan Suvi Minkkinen on saanut ansaitusti paljon huomiota, sillä hän kuuluu maailmancupin kärkiryhmään ja on yksi Suomen parhaista mahdollisuuksista nousta palkintokorokkeelle. Lisäksi matkoja, joissa on mahdollisuus voittaa mitali on useita. Mitaliodotus: 1-2 mitalia

Maastohiihdossa Suomi on perinteisesti ollut vahva, mutta tällä kertaa yksittäisten suoritusten odotukset vaihtelevat. Iivo Niskanen, Jasmi Joensuu ja Johanna Matintalo ovat tehneet joitain vahvoja suorituksia maailmancupissa, mutta voittotaisteluun tarvitaan täydellistä päivää kunnon, taktiikan ja huollon osalta. Naisten viesti lienee myös vahva laji meille? Mitaliodotus: 2 mitalia

Freeski ja lumilautailu tuovat aina pienen mitalimahdollisuuden Suomen olympiajoukkueeseen. Esimerkiksi freeski-laskija Anni Kärävä on noussut maailmancup-menestyksillään yhdeksi Suomen kiinnostavimmista mitalitoiveista – big air ja slopestyle-lajit ovat hänelle luontaisia näyttämöitä, joissa pienikin virhe kustantaa, mutta onnistuminen voi tuoda kirkkaan tuloksen. Mitaliodotus: 1 mitali

Jääkiekossa Suomi on jälleen yksi mitalisuosikeista – erityisesti miesten turnauksessa, jossa NHL-pelaajat palaavat olympialaisiin normaaliin tapaan. Naisten joukkueella on myös hyvä mahdollisuus menestyä, vaikka joukkueiden välinen taso onkin tänä vuonna erittäin tiukka. Molemmat joukkueet tappelevat kuitenkin korkeintaan pronssista, jota en usko kummankaan saavuttavan.

Alppihiihdossa meillä on vielä valttikorttina Eduard Hallberg, joka voi yltää parhaimmillaan jopa mitaleille, mutta onko painetila liian kova vasta vähän aikaa maailmancupin kärkikamppailuissa mukana olleelle laskijalle?

Totuushan on se, että mitaleita ei jaeta paperilla, vaan rinteillä, ladulla ja jääkentillä. Täydelliset olosuhteet ja yksi onnistunut suoritus voivat nostaa suomalaisen urheilijan mitaleille juuri oikealla hetkellä. Vaikka jättimäistä mitalisaalista ei ole odotettavissa, 3–5 mitalia on erittäin realistinen tavoite Suomen joukkueelle.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomalaiset, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat katoamassa. Tähän olettamukseen törmäsin eräällä some-alustalla viimeksi tällä viikolla, eikä kyseinen olettamus tullut edes äärioikeiston suunnasta. Tätä onkin ehkä syytä pohtia. Tilastot ovat ainakin pysäyttäviä: Suomen syntyvyys on romahtanut historiallisen alas, ja samaan aikaan maahanmuuton merkitys väestönkasvulle on kasvanut ennennäkemättömästi. Yhä useampi kysyy, mitä tapahtuu suomalaiselle kulttuurille, identiteetille ja hyvinvointivaltiolle, jos kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan.

Vuonna 2010 suomalainen nainen synnytti keskimäärin noin 1,87 lasta. Nyt luku on alle 1,3 – ja tilastokeskuksen ennusteet kertovat, että lasku ei näytä pysähtyvän. Tämä on Euroopan alhaisimpia lukuja, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jokainen uusi sukupolvi on pienempi kuin edellinen. Jo muutaman vuosikymmenen kuluttua Suomessa on huomattavasti enemmän vanhuksia kuin työikäisiä. Moni nuori aikuinen haluaa vakauden ennen perhettä, ja vakaus tuntuu yhä tavoittamattomammalta. Työelämän epävarmuus, asumisen korkeat kustannukset ja ilmastonmuutoksen aiheuttama tulevaisuudenpelko luovat ympäristön, jossa lasten hankkiminen tuntuu riskiltä. Toisaalta myös yksilöllisyyden ja vapaauden ihanteet ovat muuttuneet: moni ei yksinkertaisesti halua perhettä samassa mielessä kuin vanhempansa.

Samaan aikaan, kun suomalaisia syntyy vähemmän, Suomeen muuttaa enemmän ihmisiä ulkomailta. Vuonna 2023 nettomaahanmuutto oli historiallisen korkeaa, ja tulevaisuudessa maahanmuutto on ainoa syy, miksi väkiluku ei ala nopeasti laskea. Jo nyt monissa suurissa kaupungeissa lasten ja nuorten joukossa näkyy kasvava etninen ja kielellinen monimuotoisuus – kehitys, joka on monella tapaa rikastuttava, mutta myös kulttuurisesti haastava. Maahanmuuton vastustajat varoittavat, että suomalainen kieli ja kulttuuri jäävät vähemmistöön omassa maassaan. Toiset taas muistuttavat, että maailma muuttuu väistämättä, ja että uusi monimuotoinen Suomi voi olla dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin vanha.

Kysymys kuuluu: muuttuuko Suomen identiteetti liikaa, jos “suomalaisuus” ei enää tarkoita etnistä tai kielellistä yhtenäisyyttä? Ehkä kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä, ovatko suomalaiset matkalla sukupuuttoon, vaan siitä, millaiseksi “suomalaisuus” tulevaisuudessa muotoutuu. Onko suomalaisuus sidottu geeniperimään, vai onko se yhteisesti rakennettu identiteetti, joka voi laajentua? Kielemme, kulttuurimme ja tapamme voivat elää, vaikka väestörakenne muuttuu – jos niin haluamme.

Pääkirjoitus
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuosi 2026 on saatu käyntiin mukavassa pakkaskelissä. Vuoden vaihtuminen innoittaa usein meitä uudistamaan elämäntapojamme ja ikäänkuin haluamme puhdistaa itsemme viime vuoden epäonnistumisista ja huonoista tavoista. On siis aika aloittaa uusi elämä.

Tunnetuin vaihtoehto lienee ns. tipaton tammikuu, mutta olisiko syytä miettiä teemoja myös muille kuukausille? Nythän parannus elämäntapoihin kestää vain yhden kuukauden eli tammikuun ja sehän ei missään nimessä enää riitä tässä alati kiihtyvässä elämänrytmissä. Raittiin kuukauden konsepti on toki kansanterveydellisestä näkökulmasta loistava, sillä kaikki juomaton viina on aina hyvästä. Normaalille ihmiselle, jonka elämää alkoholin käyttö ei hallitse, voi tipaton tammikuu olla terveellinen ja puhdistava kokemus.

Tipatonta tammikuuta on joidenkin tietojen mukaan vietetty jo vuodesta 1942 lähtien, joten jotain uuttakin haastetta voisi jo keksiä? Miltä kuulostaisi mm. huumeeton helmikuu, makkaraton maaliskuu, keskioluton kesäkuu tai läskitön lokakuu? Vaihtoehtoja olisi varmasti monia ja jokainen voisi napata elämänparannusteemakseen itseään eniten miellyttävän per kuukausi. Olisi siinä facebookissa elvisteltävää ja kaverit olisivat kateellisia, kun joka kuukausi olisi eri teema. Jos esimerkiksi tipaton tammikuu epäonnistuu, niin uusi mahdollisuus yrittää tulisi jo helmikuussa eikä vasta vuoden päästä.

Nyt tietysti joku ihmettelee, miksei voisi pitää joka kuukausi tipatonta elämää. No tietenkin voi pitää ja monet pitävätkin, mutta olisihan se kovin tylsää ja ei ollenkaan niin mediaseksikästä jauhaa sitä samaa vanhaa tipaton -teemaa kuukaudesta toiseen. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, aina pitää olla uutta mielenkiintoista sisältöä mahdollisille someseuraajille.

Itsekin haksahdin tähän ”uusi vuosi – uusi elämä”-juttuun, sillä aloitin uuden vuoden innoittamana hyötyliikunnan eli kauniina ajatuksena oli kävelllä joka päivä töihin ja töistä kotiin, yhteensä 7 kilometriä per päivä. Eikö kuulostakin hienolta ja kovin liikunnalliselta? Kyllä on jätkä kohta kovassa tikissä miettivät varmasti lukuisat someseuraajani. No, kolme päivää jaksoin ja selkäranka napsahti heti, kun yhtenä kovana pakkaspäivänä päätinkin mennä töihin autolla. Ajatuksena oli tietenkin palata kävelyyn, kunhan pakkaset hellittävät. Arvannette miten kävi?… No, ei saa olla liian ankara itselleen. Ei se vaan aina lähde ja hyvä niin. Ehkä helmikuussa sitten se huumeeton helmikuu onnistuu? Tai ainakin makkaraton maaliskuu viimeistään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ilmeisesti kaikille alkaa olemaan päivänselvää, että sääntömääräinen maailmanjärjestys sellaisena kuin me sen tunnemme on tiensä päässä ja olemme siirtymässä kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin aikaan, jolloin suurvallat määräsivät maiden rajat mielensä ja tarpeidensa mukaan. Suurvalloilla tarkoitan tässä yhteydessä tietenkin USA:ta, Kiinaa ja Venäjää. Tästä saamme ”kiittää” USA:n presidentti Trumpia, joka päivä toisensa jälkeen jaksaa yllättää. Trumpin toimia kuvastaa parhaiten hänen lausahduksensa: ”Vain oma moraalini on ainoa rajoite toimissani”. Näin hän viittaa kintaalla kansainväliselle oikeudelle ja oikeudenmukaisuudelle.

Suomalaiset poliitikot ovat puun ja kuoren välissä. Miten suhtautua isoimman ja tärkeimmän liittolaisemme presidentin toimiin, jotka liki kaikki sotivat omia arvojamme ja kansainvälistä oikeutta vastaan? Lisäksi toistuvasti Valkoisesta talosta suolletaan lausuntoja siitä kuinka Eurooppalaiset arvot ovat ihan päin prinkkalaa ja Eurooppa on tulevaisuudessa jopa uhka USA:lle. Miten siis kommentoida? Olemmehan juuri vastikään liittyneet NATO:oon, ostaneet USA:sta hävittäjiä ja tehneet isot jäänmurtajakaupat. Ulkoministeri Elina Valtonen näytti eilen A-Studiossa esimerkkiä, miten asian suhteen valtionjohdossamme nyt toimitaan. Ei tuomita USA:ta ja sen toimia, mutta vähän paheksutaan ja ihan varovasti heristellään sormea, ettei noin saisi tehdä. soo-soo. Etäisesti tulee mieleen suomettumisen pahimmat vuodet, kun suomalaiset poliitikot matelivat kilpaa Neuvostoliiton edessä. Toisaalta meidän pakko on tunnustaa realiteetit. Jos maailma on, kuten nyt näyttää, todellakin syöksymässä takaisin suurvaltojen temmellyskentäksi, on meidänkin valittava puolemme. Venäjän ja Kiinan kelkkaan tuskin kukaan haluaa. On siis valittava vähiten huono vaihtoehto ja meidän tapauksessa se on se, että liittolaisemme on USA. Olkoonkin sen tämän hetkinen presidentti sanalla sanoen sivistymätön tollo ja suuri narsisti.

Vaikka Trump on toivottavasti vain neljä vuotta vallassa, näyttää siltä, että hänen jees-miehensä ovat vallanneet kaikki merkittävät pestit maan hallinnossa. Todennäköistä on, että myös seuraava maan presidentti on näitä Make America Great Again -miehiä. Esimerkiksi varapresidentti J.D. Vance voisi olla Trumpin työn jatkaja, jollei itse ”Messias” yllättäen jatka virassaan. Se ei pitäisi olla mahdollista, mutta Trump on näyttänyt, että kaikki on mahdollista. Jopa se, että Trump puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.

Mitä sitten Suomen pitäisi itse Trumpista ajatella? Isoimman liittolaisemme johdossa on umpiarvaamaton bisnesmies, jolle kaikki on myytävissä ja ostettavissa. Myös kaikki periaatteet ja arvot. Kaikki mitä ennen pidettiin maiden välisissä suhteissa melkein kiveen hakattuina, on nyt kyseenalaistettu. Toisaalta itäpuolella majailee sotaisa rosvovaltio, jonka kanssa tuskin lähdetään välejä lämmittelemään. Ei käy kateeksi Euroopan johtajia, joiden on nyt tasapainoiltava Trumpin kanssa. Häntä kun ei parane suututtaa, mutta kun ei ihan kehtaisi madellakaan. Miten sopii presidentti Stubbin arvopohjainen liberalismi tähän hetkeen ja tasapainoiluun Trumpin kanssa?

Aina kun luulen, ettei maailma enää tämän hullummaksi voi muuttua, niin kyllä se vaan muuttuu. Ja nimenomaan hullummaksi. Pelonsekaisin ajatuksin odotan mitä kaikkea Trump tulee saamaan aikaan seuraavien kolmen vuoden aikana. Jo tämä ensimmäinen vuosi hänen presidenttikaudestaan on ollut hurjaa vuoristorataa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomalaisten joulu koostuu monista eri asioista ja perinteistä, joten ajattelin näin joulun kunniaksi käydä vähän läpi, mitä kaikkea suomalaiset oikein omassa joulussaan eniten arvostavat.

Joulukuusi on tärkeä. Joulupuuseura arvioi, että Suomessa nostetaan pystyyn vuosittain jouluna noin 1,4 miljoonaa aitoa joulukuusta. Joulukuusimyynnin rahalliseksi arvoksi arvioidaan noin 32 miljoonaa euroa. Aidon kuusen valitsee 45 prosenttia vastaajista, muovikuusen taas 35 prosenttia. Sen sijaan joulun tärkein koriste on kynttilä. Kynttilän valitsi 71 prosenttia vastaajista. Joulukuusi jäi vain niukasti kakkoseksi, sillä sitä äänesti tärkeimmäksi joulukoristeeksi 70 prosenttia vastaajista. Joulukukat ovat myös tärkeä osa monen joulua. Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin vuonna 2024 lähes 2,5 miljoonaa hyasinttia, 1,2 miljoonaa joulutähteä ja 1,1 miljoonaa ritarinkukkaa eli amaryllista.

Joulukorttien lähettäminen on selkeästi jäänyt viime vuosina tekstiviestien jalkoihin. Joulukortteja lähetettiin tänä jouluna noin 10 miljoonaa kappaletta. Vielä 2000-luvun alussa lähetettyjen korttien lukumäärä oli yli 50 miljoonaa korttia. Myös paketit kulkevat jouluna. Posti toimitti viime vuonna joulun lähiviikkoina 7 miljoonaa pakettia.

Joulumusiikissa paikkansa kärjessä pitää Wham-yhtyeen Last Christmas, joka oli viime joulun soitetuin kappale kotimaisilla radiokanavilla. Toisena viime vuoden listalla oli Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan

Monelle joulupöytä ja sen antimet on se joulun tärkein juttu. Kinkku on edelleen juhlapöydän tähti. HKFoodsin teettämän kinkkukyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua jouluna. Jouluksi suomalaiset ostavat yhteensä yli 5 miljoonaa kiloa kinkkua. Suomalaiset haluavat kattaa joulupöytänsä perinteikkäästi: kinkun jälkeen kakkossijaa pitää porkkanalaatikko ja pronssisijan nappaa joulupuuro ennen lanttulaatikkoa. Graavilohi on joulun kirkkain kalatähti, sen kattaa pöytään 45 prosenttia suomalaisista. Palan painikkeeksi suomalainen valitsee 76 prosenttisesti joulupöytään juomaksi punaviinin. Muita suosittuja juomavaihtoehtoja ovat olut (36 %), valkoviini (31 %) sekä kuohuviini (30 %)

Suomalainen joulu on myös kulutusjuhla. Nordean kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat tänä vuonna käyttää joulun viettoon keskimäärin 525 euroa, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna.
Jouluperinteemme ovat myös jatkuvassa muutoksessa ja monet trendit maailmalta vaikuttavat myös siihen miten joulua vietämme. Suomalaisen Työn Liiton kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo muuttaneensa joulunviettotapojaan vastuullisempaan suuntaan mm. suosimalla aineettomia lahjoja ja joulupöydässä kasvisvaihtoehtoja ja kotimaisia ruokia. Kaikki eivät siis enää jouluna vain vastuuttomasti mässäile ruoalla ja tuhlaa rahojaan turhiin lahjoihin.

Omalähiökin lähtee nyt joulun viettoon ja me palaamme taas asiaan loppiaisen jälkeen, kunhan vuosi on vaihtunut uuteen.
Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2026!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on uutisoitu näyttävästi, että Lahden kaupunki, LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu aloittavat selvitystyön Ranta-Kartanon alueen soveltuvuudesta uuden kampuksen sijainniksi. Yliopisto haluaa siis keskustaan ja sekös on pistänyt ajatukset hurjaan lentoon myös kaupungintalolla. Kampuksen yhteyteen suunnitellaan nyt jo kovaa vauhtia niin Kisapuiston jalkapallostadionia kuin uutta uimahalliakin. Eiköhän se monitoimihallikin saada nopeasti suunnitelmiin ujutettua? Ja kuka ehtii ensimmäisenä elvyttämään ajatuksen siitä yksiraiteista kulkupelistä rautatieaseman ja urheilukeskuksen väliseen liikenteeseen? Tavoitteena on totta kai suurinpiirtein maailman mahtavin ja upein yliopistokampus ja eihän Lahdelle mikään muu tietenkään voi kelvatakaan. Puhutaan kuitenkin Lahdesta.

Jos joku ihmettelee miksi ihmeessä rutiköyhän kaupungin vauhti on yhtäkkiä näin hurja, niin asian pihvi on se, että maksajana ei tässä olisi suinkaan kaupunki vaan kaikelle tälle rakentamiselle etsitään ulkopuolinen rahoitus. Siksi myös suunnitelmat ovat lähteneet jo ensi minuuteista lähtien suoraan sanoen käsistä. Toisaalta, jos ei ajattele isosti, niin ei koskaan myöskään tavoita mitään isoa. Tampere lienee tässä aika hyvä esimerkki. Ei sielläkään ole pelätty tehdä todella isoja satsauksia tulevaisuuteen.

Ranta-Kartanon alueen toivotaan houkuttelevan rikkaita sijoittajia (mm. eläkeyhtiöt) erinomaisella sijainnillaan. Taisipa jossain mediassa joku jopa hihkua, että eläkeyhtiöt tulevat suorastaan kilpailemaan tästä projektista. No, se nähdään sitten, kun suunnitelmat kampuksesta saadaan valmiiksi. Hyvällä onnella tämä saattaa olla Lahdelle varsin käänteentekevä asia ja voi nostaa Lahden Suomen merkittävimpien yliopistokaupunkien joukkoon ja tehdä isonkin buustin kaikkeen tekemiseen kaupungissamme.

Sitä tietenkin toivotaan, mutta näin peruslahtelaisena on aina olemassa se pieni epäilys takalistossa, että näinköhän tämä nyt menee kuitenkin ns. persiilleen? Kaikki näyttää jotenkin liiankin hyvältä ollakseen totta. Yliopistokampus rakennetaan Rantakartanoon yksityisellä rahalla ja siihen oheen saadaan vielä Kisapuiston jalkapallostadion ja upouusi vesiurheilukeskus. Keskusta elävöityy kymmennillä tuhansilla opiskelijoilla ja ulkomailta asti jonotetaan opiskelemaan Lahden yliopistoon.

Nipistäkää joku, taidan nähdä unta?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Venäjän ja Ukrainan välille on viime aikoina yritetty vääntää rauhaa, mutta huonolta näyttää. Eniten rauha tuntuu kiinnostavan Ukrainaa, sen sijaan Venäjä haluaa selkeästi pitää imperialistiset valloitussuunnitelmansa elossa. Ilmeisesti Venäjällä on jo kartat piirretty koulukirjoihin valmiiksi ilman Ukrainaa? Rauhan välittäjänä toimiva USA tuntuu olevan enemmän kiinnostunut hyvistä diileistä varsinkin Venäjän kanssa sekä tietenkin onhan se Nobelin rauhanpalkinto Trumpille saatava vaikka pakolla. Pahoin pelkään, että kunhan USA ja Venäjä saavat omat taloudelliset intressinsä soviteltua, Ukraina ja sen maa-alueet lähtevät pesuveden mukana. Toivottavasti ei mene koko itsenäisyys.

Trumpille tärkein arvo on ja on aina ollut raha. Sellaiset asiat kuin oikeudenmukainen tai arvokeskeinen maailma ovat hänelle ja hänen edustamalleen maalle pelkkää huuhaata, joka voidaan sysätä syrjään, jos tarjolla on hyvä diili. Näin rauhansuunnitelma onkin yhtäkkiä muuttunut rahansuunnitelmaksi.
Itseasiassa, kun Venäjä vuonna 2022 hyökkäsi Ukrainaan, ennustin, että Ukrainan tulevaisuus sodan jälkeen tulee olemaan kuin entisen Itä-Saksan eli jaettu maa, josta toista puolta hallitsee käytännössä Venäjä ja toista puolta USA. Saa nähdä, tähänkö ns. rauhanneuvottelut loppujen lopuksi päätyvät ja ukrainalaisille jää luu käteen?

Näissä neuvotteluissa Eurooppa on jätetty sivustaseuraajan rooliin ja tämä jos mikä, palvelee nimenomaan Putinin tarkoitusperiä. Putin haluaa, että palataan aikaan, jolloin maailman asioista päättivät USA, Kiina ja Venäjä. Eli vanha kunnon ”isot vie, pienet vikisee” -mentaliteetti haisee pitkälle näissä neuvotteluissa. Toisaalta wEurooppa on kyllä ihan itse ajanut itsensä tähän tilanteeseen. Se on ollut jo pitkään liian hajanainen toimimaan tehokkaasti tällaisissa tilanteissa, joissa pitäisi tehdä nopeita, voimakkaita ja yhteisiä päätöksiä. Olla vahva yhdessä. Lisäksi samaan aikaan mm. Unkari ja Slovakia flirttailevat varsin näkyvästi Venäjän suuntaan. Ovathan maat naimisissa Venäjän halvan kaasun kanssa, joten tässäkin asiassa raha menee moraalin ja oikeudenmukaisuuden edelle. Samalla nämä maat hajoittavat entisestään Euroopan yhteistä rintamaa ja antavat niin Trumpille, kuin Putinillekin kuvan heikosta ja hajautuneesta Euroopasta.

Presidentti Stubb varoittelikin jo Suomen kansaa siitä, että meidän pitää valmistautua huonoon rauhaan, joka ei perustu oikeudenmukaisuuteen eikä kansainväliseen oikeuteen. Rauha on tietenkin pääasia, mutta uskon, että monia suomalaisiakin tulee harmittamaan se, että Venäjä tullee pääsemään hyökkäyssodastaan ja kaikista sotarikoksistaan kuin koira veräjästä. Ja se, jos mikä sotii meidän suomalaisten oikeustajua vastaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tänään perjantaina se sitten vihdoinkin on täällä. Niin että mikä? No, se kaikkien kovasti odottama Black Friday tietenkin! Vielä kun joku selvittäisi, että mikä ihmeen juhlapäivä se Black Friday oikein on. Onko kyse mustien kansalaisoikeuksista vai mistä ihmeestä? Sen verran on tuota päivää kaikissa mainoksissa hehkutettu, että piti oikein ottaa selville, mitä tämä Black Friday oikein on ja miksi se on niin merkittävä, että tällä viikolla sitä hokevat kaikki.

Aina luotettava Wikipedia kertoo näin: Black Friday on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Kaupat avaavat ovensa normaalia aikaisemmin, yleensä viideltä tai kuudelta, ja ne pysyvät avoinna jopa iltayhteentoista asti. Vuosittain amerikkalaiset kuluttavat päivän aikana kymmeniä miljardeja dollareita.

Nimitys Black Friday juontaa juurensa Philadelphiaan 1950- tai 1960-luvulle. Tuolloin kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä, joka työllisti poliisia. Myöhemmin termi levisi ympäri Yhdysvaltoja, ja sen merkitys yhdistettiin kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta.
Suomeen Black Friday rantautui ensimmäistä kertaa kunnolla vasta kymmenisen vuotta sitten. Sen myötä tehdyt internetostokset ovat kasvaneet Suomessa moninkertaisiksi. Viime vuonna suomalaiset hyödynsivät Black Friday-tarjouksia eniten viihdetuotteissa, harrastus- ja urheiluvälineissä sekä vaatteissa ja kengissä. Myös elektroniikkaa myytiin Suomessa paljon.

Erona Yhdysvaltoihin, jossa melkein kaikki hinnat ovat alennettuja, Suomessa alennus koskee yleensä vain yhtä tai kahta ns. sisäänheittotuotetta. Toinen merkittävä ero löytyy siitä, että Yhdysvalloissa torstai on vapaapäivä eli kiitospäivä. Monet kaupat ovat kiinni, ja tarjoukset alkavat joko torstai-iltana tai perjantaina. Suomessa ei ainakaan vielä vietetä kiitospäivää, mutta eiköhän sitäkin päästä vielä jossain vaiheessa juhlimaan, jotta saadaan kalenteriin lisää juhlapäiviä ja niihin läheisesti liittyvää käsittämätöntä ostovimmaa.

Eli lyhyesti sanottuna Black Friday on kauppiaiden keksimä superhyperalennusostopäivä, josta voidaan katsoa joulunajan ostoshuuman alkavan. Muinaiset foinikialaiset mainitsivat kaiken muun, paitsi purjehduksen olevan turhaa, mutta tänä päivänä purjehdus voitaneen korvata sanalla kaupanteko. Jään mielenkiinnolla odottamaan milloin meille markkinoidaan seuraava superostopäivä ja minkä värinen se sitten on?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi