Arkistot: Pääkirjoitukset

Me suomalaiset olemme aina olleet hyvin tarkkoja yksityisyydestämme. Omat asiat on tiukasti pyritty pitämään pienen lähipiirin asioina, eikä niitä ole lähdetty joka puolelle huutelemaan. Ennen taisi olla niin, että omia asioitaan turuilla ja toreilla huutavia pidettiin lähinnä idiootteina. Näin siis ennen, sillä nykyään kaikki on niin kovin toisin.

Vaikka ihmiset olisivatkin tarkkoja tänä päivänä yksityisyydestään ns. tosielämässä, he eivät ole sitä netissä. Somessa on jotenkin suorastaan pakko avautua ja kertoa itsestään kaikki mahdollinen. Siis todellakin kaikki. Silläkin uhalla, että kaikki tieto mikä someen on ladattu, jää nettiin ja mainostajat sekä poliittiset tahot käyttävät kaikkea tätä tietoa härskisti hyväkseen algoritmien avulla. Tänä päivänä somessa levitellään paljon vihapuhetta ja kärkkäitä mielipiteitä. Uskon, että monelle ne kärkkäät mielipiteet ja vihanpurkaukset somessa tulevat vielä tulevaisuudessa vastaan tavalla tai toisella, juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Esimerkiksi työnantajalle työnhakijan facebook-profiili voi kertoa aivan päinvastaista kuin mitä tämä on kertonut työhaastattelussa. Ottaisitko sinä mielelläsi töihin tyypin, joka riitelee somessa milloin mistäkin? Some-profiilisi voi kertoa sinusta ja luonteestasi paljon enemmän kuin uskotkaan.

Tietoja siis kerätään isolla volyymilla. Kaksi suurinta tiedonkerääjää ovat Google ja Facebook. Google tallentaa kaikki hakusi ja näkee myös sijaintisi Googlen palveluita käytettäessä. Verkko- ja äänihaut sekä sijaintitiedot tallentuvat Googlen palvelimille. Facebook seuraa verkkotottumuksiasi hyvin tarkkaan. Päivitysten ja tykkäysten lisäksi Facebook seuraa tekemisiämme verkossa myös muualla kuin Facebookin omissa palveluissa. Käyttäjistä kerätään tietoa myös esimerkiksi verkkosivuilta, joissa on Facebookin tykkäysnappi tai kirjautumismahdollisuus Facebook-tunnuksilla.

Kolmas iso verkkoseurannan muoto tapahtuu evästeillä. Lähes kaikki verkkosivut käyttävät evästeitä, jotka tallentavat tietoja käyttäjästä ja hänen netinkäytöstään. Esimerkiksi siitä, milloin vierailit sivulla, mitä lisäsit ostoskoriin ja millaisia linkkejä avasit . Verkkotottumuksien perusteella ja käyttäjätietoja yhdistelemällä mainostajat ja muut palveluntarjoajat saavat selville paljon muutakin henkilökohtaista tietoa: esimerkiksi ikäsi, harrastuksesi, kiinnostuksen kohteesi, kohteet, joihin usein matkustat ja tapahtumat ja kaupat, joissa asioit. Näiden tietojen perusteella meille kohdennetaan hakutuloksia, mainontaa ja hintoja. Tähän pakettiin kun vielä lisätään kaikki luotto- ja kanta-asiakaskortimme, jotka nekin keräävät dataa kulutustottumuksistamme, saadaan valtava määrä tietoa, joka on kullanarvoista yrityksille.

Lyhyesti summattuna: Kaikki mitä netissä teet jättää jäljen sinusta. Näistä jäljistä sinusta rakentuu profiili, jotta mainonnan kohdistaminen juuri sinulle, sinun mieltymystesi mukaan, olisi helppoa ja yksinkertaista. Ja kuten varmasti ymmärrät, ei tänä päivänä ole kyse pelkästään tuotteiden myymisestä, vaan mukaan on kytkeytynyt yhä kasvavassa määrin myös poliittisten agendojen myyminen. Meille myydään valmiita poliittisia mielipiteitä kuin leipää ennen kaupassa ja me emme sitä edes tiedosta.

Uskomattominta tässä kaikessa on se, että kaiken tämän tiedon itsestämme me luovutamme täysin vapaaehtoisesti…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio

Lahti varautuu tekemään isoja muutoksia kaupungin keskustan liikenneratkaisuihin. Tekeillä on vuoteen 2030 tähtäävä liikennesuunnitelma Liisu 2030, jossa nousevat esiin bussiterminaalin sijoittaminen Vesijärvenkadulle sekä ajoneuvoliikenteen ohjaaminen ydinkeskustaa ympäröivälle kehälle. Tämä vaatisi mm. kalliin Vuoksenkadun tunnelin, jolla Mannerheiminkatu ja Saimaankatu yhdistettäisiin. Katutöiden lisäksi myös kaupunginsairaalan parkkitalo on osa suunnitelmaa. Parkkitalohan tarvitaan, kun terveyspalvelut Ahtialasta ja Launeelta keskitetään kaupunginsairaalaan. Vuoteen 2030 mennessä Lahti aikoo tai ainakin suunnittelee käyttävänsä noin 100 miljoonaa euroa näihin keskustan liikennemuutoksiin. Taustalla on halu saada keskustaan katutilaa kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Autotonta keskustaa ei kuitenkaan olla suunnittelemassa.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että mistä rahat kaikkeen tähän? Kaupungin kassa huutaa hallelujaa joka vuosi, mutta kaupungin suunnittelijoiden päästä kumpuaa yhä suurempia ja kalliimpia suunnitelmia vuosi toisensa jälkeen. Nostetaanko veroja? Uskotaanko, että hyvinvointiyhtymän tappiollinen toiminta muuttuu yksityistämisen jälkeen voittoa tuottavaksi toiminnaksi? Luottaako kaupunki onneensa tulevissa Eurojackpot-arvonnoissa? Jo taloussuunnitelmakauden 2020–22 aikana investointeja tehdään Lahdessa liki 280 miljoonalla eurolla ja tähän ei tietääkseni tuota Liisu 2030-investointeja ole suinkaan mukaan laskettu. Eteläinen kehätie, Paavolan kampus, Rakokiven, Launeen ja Kivimaan monitoimitalot, kaupungintalon, Sibeliustalon ja kaupunginteatterin remontit. Siinä vähän listaa mihin rahaa on laitettava jo aivan lähivuosina.

Kaupunginsairaalan parkkitalon rakentamisen tarpeen ymmärrän, mutta keskustan kehä-ajatus ei allekirjoittaneelle oikein aukea. Meillä on jo nyt hyvä tie läpi kaupungin etelä-pohjoissuunnassa eli nelikaistainen Vesijärvenkatu. Tiellä ei ole ruuhkia kuin satunnaisesti. Ja jos verrataan vaikka Helsinkiin, niin Lahdessa ei ole ruuhkia laisinkaan. Jos kävelyyn ja pyöräilyyn halutaan satsata, niin Vesijärvenkadulla riittää, kunhan jalkakäytävillä selkeästi erotetaan kävelypuoli ja pyöräilypuoli toisistaan. Ei ole todellista tarvetta ottaa kaistoja tieväylältä kevyelle liikenteelle. Ehdotukseni on, että satsataan kävelyyn ja pyöräilyyn mielummin alueella, joka käsittää itä-länsisuunnassa Vesijärvenkadun ja Rauhankadun välisen alueen ja etelä-pohjoissuunnassa Vuorikatu-Kirkkokatu välisen alueen. Jätetään Vesijärvenkatu nyt vain nykyiselleen läpikulkuliikenteelle ja unohdetaan ne kalliit Vuoksenkadun tunneliratkaisut. Ja bussit voidaan edelleen pitää torilla.

Investointien määrä viestii vahvasti viriilistä kaupungista ja Lahti selkeästi haluaa pitää ison kaupungin imagostaan kiinni, vaikka esimerkiksi väestönkasvun ennusteet eivät Lahden kohdalla kovin suosiollisilta näytäkään. Lahden oma visio väkiluvusta on täysin päinvastainen ja virallisena tavoitteena onkin, että vuonna 2030 Lahdessa asuisi 150 000 asukasta. Olisi kiva tietää mihin tämä tavoite perustuu? Luultavasti silkkaan mutu-tuntumaan. Tämän kaltainen väestönkasvu Lahdessa on käytännössä mahdotonta ilman kuntaliitoksia. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan tilanne on hieman eri, sillä heidän ennusteensa kertoo Lahdessa vuonna 2030 asuvan alle 125 000 asukasta. Joka tapauksessa Lahti tulee tarvitsemaan ison kasan uusia veronmaksajia, jotta kaikki tulevaisuuden investoinnit saadaan kunnialla maaliin. Tai ainahan voidaan ottaa lisää lainaa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Olipa kerran maailma, jossa ei vielä tunnettu internet-nimistä ihmevekotinta. Ihmiset löysivät tarvitsemansa uutiset ja tietonsa lehdistä, kirjoista, televisiosta ja radiosta. Tietoja näihin antiikin aikaisiin tiedotusvälineisiin syöttivät ihmiset, joille oikean tiedon etsiminen oli ammatti. Kuten ammattilaisen kuuluukin tehdä, tekivät toimittajat tarkkaa työtä. Virheitä ei saanut tulla ja kun sitä internettiä ei ollut, piti kaikki tieto kaivaa ihan itse esille. Ei voitu luottaa toisen käden tietoihin tai huhupuheisiin. Kaikki faktat piti tarkastaa moneen kertaan ja tutkia asioita monesta eri näkökulmasta, ennen kuin juttu päätyi ihmisten luettavaksi. Huono puoli asiassa oli tietenkin se, että jos tiedottaminen oli täysin valtiojohtoista, saattoi käydä niin, että tiedotusvälineet valjastettiin yksinomaan valtionjohdon käyttöön jolloin objektiivisuus ja eri näkökulmien etsiminen katosi. Oli olemassa vain yksi totuus. Valtion totuus.

Onneksi meille annettiin internet. Hurraa! huusi kansa. Internet aiheutti sen, että valtiojohtoinen yhden totuuden uutisointi ei enää ollut mahdollista, kun kansalaiset pystyivät itse etsimään erilaisia näkökulmia uutisiin ja tapahtumiin. Faktojen tarkistaminenkin kävi paljon helpommin ja nopeammin. Enää meitä ei voi kusettaa ajatteli suuri yleisö innoissaan. Vaan väärässäpä olivat.

Ei niin paljon hyvää, etteikö jotain huonoakin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että internetin avulla ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Sen sijaan, että meillä olisi olemassa yksi totuus, löytyy netin syövereistä kymmeniä erilaisia totuuksia, joista jokainen voi valita sen, joka eniten miellyttää omaa arvomaailmaa. Tänä päivänä mahdollista on myös se, että voi valita itseään miellyttävät tieteelliset tutkimukset ja jakaa niitä somessa totuuksina. Ja kyllähän netistä kaikenlaisia teorioita ja ”tutkimuksia” löytyykin. Mitäpä sanotte vuonna 2020 porukasta, joka uskoo, että maapallo on litteä. Ja tämä ei ole muuten vitsi.

Omaan illuusioon uskotaan sokeasti toteamalla muiden tietolähteet riittämättömiksi ja poliittisesti värittyneiksi. Oma kupla on syntynyt. Omassa kuplassa otetaan vastaan vain saman kuplan sisällä hyväksyttyjä, usein myös väritettyjä ”uutisia” ja kupla kasvaa kasvamistaan. Muiden kuplien tuottamia uutisia ja ajatuksia kritisoidaan ja ihmetellään. Miten joku voi ajatella noin? Netti on pullollaan kaikenlaista faktaa, mutta ikävä kyllä myös feikki-faktaa. Uutisia ja kuvia sekä videoita on tänä päivänä uskomattoman helppo väärentää ja muokata oman ajatusmaailmansa mukaiseksi.

Ikäväkseni olen huomannut muutoksen myös näiden antiikin aikaisten tiedotusvälineiden toimintatavoissa. mm. monien lehtien pääasiallinen tietolähde tuntuu olevan tänä päivänä facebook tai twitter. Asiat hutkitaan julkisesti, ennen kuin ne kunnolla tutkitaan. Tärkeintä on raflaavat otsikot ja nettiklikkausten määrä, ei niinkään faktat, jotka ennen määrittivät uutisen arvon. Jokaiseen otsikkoon on saatava liitettyä jonkinasteinen kohu.

Internetistä emme enää kuitenkaan eroon pääse, eikä ole tarviskaan. Oikein käytettynä netti on erittäin hyvä keksintö. Tietoa kyllä löytyy, jos on vain halua etsiä ja tutkia. Kunhan vain muistaa edes joskus tulla ulos sieltä omasta kuplastaan ja haastaa itsensä tutkimaan asioita hieman laajemmin. Lue siis jutusta muutakin, kuin vain se skandaalinhakuinen otsikko. Etsi tietoa eri lähteistä, vaikka ne olisivatkin täysin päinvastaisia kuin omasi. Tarkista aina lähteet ja se kuka tai mikä on kulloisenkin uutiskanavan taustalla. Muodosta uutisista sen jälkeen oma, tunnekuohuvapaa käsityksesi. Älä jää kuplasi mielipiteiden vangiksi. Et kai halua, että muut kertovat sinulle, mitä mieltä sinä olet? Käytä omia aivojasi. Näin toimimalla saisimme ehkä vähennettyä nykyistä vihapuheen määrää netissä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on ollut jo useamman vuoden tikun nokassa tappiollisen toimintansa vuoksi. Maakunnassa on syytelty yhtymää kuntien talouden tuhoajaksi ja isojen muutoksen perään on huudeltu, jotta kuntien talous ei olisi vuodesta toiseen kuralla.
Kuntien perusterveydenhuollossa on monia isoja ongelmia ratkottavaksi. Hoitoon ei pääse tavoiteajassa ja digipalvelut eivät ole tätä päivää. Päijät-Hämeellä on ollut myös vaikeuksia saada sote-keskuksiinsa lääkäreitä. Kun perusterveydenhuolto sakkaa, kalliimman erikoissairaanhoidon käyttö kasvaa ja se taas vastaavasti aiheuttaa paljon lisäkuluja.

Tällä viikolla sitten rävähti, kun uutisoitiin, että Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä haluaa järjestää sotekeskus-palvelut uudella tavalla. Suunnitelmissa on perustaa yhteisyritys yksityisen toimijan kanssa. Tämän yhteisyrityksen olisi tarkoitus vastata viimeistään vuonna 2023 koko maakunnan peruspalveluista. Ideana on, että uuden yhtiön omistuspohjasta 51% olisi yksityisellä toimijalla ja 49% hyvinvointiyhtymällä. Käytännössä yksityisistä toimijoista vain Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajanlinna ovat yhteistyökumppaniksi riittävän isoja palveluntuottajia.
Tämänkaltaista mallia ei ole käytössä missään Suomessa, ottaen huomioon väestön koon. Pienemmässä mittakavassa muutama esimerkki tosin löytyy. Jos yhtymän hallitus ja yhtymäkokous näyttävät uudistukselle vihreätä valoa, ensi vuoden alusta lähtien yhteisyritys ottaisi vastuulleen Lahden, Nastolan ja Kärkölän sote-keskukset.

Ei ulkoistaminen uusi keksintö ole, sillä sitä on Päijät-Hämeessä harrastettu jo vuosia. Noin puolet yhtymän kaikista perusterveydenhuollon lääkärien ja sairaanhoitajien palveluista on ollut ulkoistettuna jo liki 15 vuoden ajan. Mitä hyötyjä sitten tällaisella mallilla on saavutettavissa? Säästöjä ei kuulemma haeta, vaan toimintavarmuutta ja parempia perusterveydenhuollon palveluja. Kustannussäästöjä voi tulla, varsinkin jos toimintavarmuus paranee. Pääsy kiireettömään hoitoon seitsemässä päivässä on yhtymän kirkas tavoite. Sama seitsemän päivän tavoite on myös nykyhallituksen ohjelmassa. Yhteisyrityksessä voitaisiin myös hyödyntää yksityisen toimijan parempia digitaalisia palveluja, jotka kunnan puolella ovat vielä lapsen kengissä.

Hyvältähän tuo kuulostaa, jos lopputuloksena on se, että lääkäriin pääsee nopeammin ja digitaalisiin palveluihin satsataan. Huonoa sen sijaan on se, että perinteisesti työntekijöitä ei ole asiassa kuunneltu. Hehän on käytännön asiantuntijoita, joten hieman oudolta kuulostaa se, että Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstön edustajat saivat tietää peruspalveluiden uusista suunnitelmista vain päivää ennen julkistusta. Täysin auki on mm. se, millaisia työsopimuksia työntekijöille on tulossa, etenkin siirtymisessä yksityisen yrityksen palvelukseen.

Odotan mielenkiinnolla miten asia etenee, varsinkin kun mm. perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei peitellyt pettymystään kuultuaan suunnitelmista. Kiurun mukaan rajoittamislaki ja perustuslakivaliokunnan linjaukset panevat tiukat ehdot ulkoistamiselle, joten mysteeriksi jää vielä toistaiseksi onko hyvinvointiyhtymän suunnitelmat edes lainmukaisia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Presidentti Niinistö piti mielestäni erittäin hienon uudenvuoden puheen, mutta kaikkia se ei miellyttänyt. Kuinka voisikaan näinä erimielisyyksien aikoina? Ainakin perussuomalaiset Jussi Halla-ahon johdolla ovat arvostelleet Niinistön puhetta koskien vihapuhetta ja maalittamista.
Niinistö sanoi puheessaan, että ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan olleet rangaistavia. Muita ihmisiä kohtaan rikoksen tekevä joutuu siitä vastuuseen. Siinä ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen.”
Perussuomalaisten mielestä vihapuhe ja maalittaminen ovat vain tämän päivän muotisanoja, joihin vetoamalla pyritään tukahduttamaan poliittiseen puheeseen kohdistuvaa kritiikkiä. Koska kaikesta kannattaa aina vetää herne nenään, toteaa Halla-aho lakoniseen tyyliinsä, että perussuomalaisia luonnollisesti saa maalittaa kaikessa rauhassa. Halla-ahonkin kannattaisi muistaa, ettei perussuomalaiset ole kansanryhmä, vaan poliittinen puolue. Siinä on vissi ero. Sitä paitsi, vanha suomalainen sananlasku opettaa, että sitä saa mitä kylvää tai niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Se, että perussuomalaiset ovat ottaneet nyt presidentin mustamaalaamisensa kohteeksi, kertoo karua kieltään siitä, että mopo alkaa hienoisesti keulimaan persuleirissä nousseen gallup-suosion vuoksi. Ovathan perussuomalaiset nyt suosionsa huipulla kovasti toivoneet ja vaatineet uusia vaalejakin. Miksipä ei, sillä silloin kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa, mutta syytä olisi muistaa, että vaalit odottavat vasta kolmen vuoden päässä. Jonkinlainen yhteistyö ja sivistynyt keskusteluyhteys muiden kanssa olisi syytä säilyttää, sillä moni gallup-suosio on sulanut vuodessa, saati sitten kolmessa. Kysykää vaikka keskustalta. Toisaalta voihan olla, että kolmen vuoden päästä perussuomalaiset repivät vaaleissa yli 50% äänistä ja muodostavat hallituksen yksin, ilman muita puolueita. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ainakin nettikeskusteluiden sävyn perusteella moni perussuomalainen näin myös uskoo.

Presidentin sanoin ”Kun halua aitoon keskusteluun ei enää ole, lisääntyy tahallinen väärinymmärtäminen. Kun tiedolla on merkitystä vain sen palvellessa omaa agendaa, syntyy tilaa puolitotuuksille, valheillekin.” Siinäpä se on lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistu, mistä tänä päivänä on pitkälti kysymys. On hienoa huutaa toisen ohi ja se kuka huutaa kaikkein koviten, voittaa. Asiallinen keskustelu ongelmista ja niiden ratkaisuista loistaa poissaolollaan, kun tyhjät populistiset sanat sinkoilevat edestakaisin ja kansa taputtaa pieniä käsiä innoissaan, aivan kuten se taputtaisi koulukiusaajalle koulun pihalla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koulukiusaajallekin taputetaan ainoastaan siksi, ettei se vain alkaisi kiusaamaan juuri minua, ei siksi, että kyseessä olisi mahtava tyyppi.

Loppuun vielä lainaus presidentin puheesta, joka jokaisen on syytä lukea ja nimenomaan ajatuksen kanssa. ”Ymmärtämyksen ei tarvitse merkitä yksimielisyyttä. Erilaisia mielipiteitä maahamme on aina mahtunut. Asioista sopii kiistellä, pitääkin. Mutta toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen ei kiistanalaisten asioiden ratkaisua edistä. Me pystymme parempaan.”

Hyvää uutta vuotta 2020!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Omalähiötä. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee pieni katsaus siitä, mitä kaikkea vuonna 2019 oikein tapahtui. Muistikirjana olen pitänyt omia pääkirjoituksiani tältä vuodelta, joten näkökulma rajoittuu etelälahtelaisen toimituksen työpöydän ääreen.

Tammikuussa meitä kuritti Valkoinen kurittaja. Muitakin sääilmiöitä viime vuonna nimettiin, mutta tämä oli ehdottomasti se raflaavin ja mieleenpainuvin. Kuun vaihteessa olivat esillä työttömien valmennuskursseilla rahastaminen sekä hoivayritykset, joiden vanhustenhoito miellettiin enemmän vanhusten säilömiseksi kuin hoidoksi. Raha puhui tässäkin tapauksessa vahvasti. Helmikuussa Matti Nykänen vaihtoi hiippakuntaa ja launeelaisia syytettiin ilmaston pilaamisesta puunpoltollaan.
Maaliskuussa kerrottiin, ettei Lahti kuulu Suomen kasvukeskuksiin. Se ei ehkä ketään yllättänyt, mutta Suomen arvottaminen maailman onnellisimmaksi maaksi herätti kyllä keskustelua. Pelicans yritti aikaansaada turkoosia kevättä, mutta stadilaisiin punanuttuihinhan se sitten karahti.

Huhtikuun ilmassa oli huomattavissa selkeästi vaalikiimaa ja sen tuloksena saatiin ns. punajuurihallitus ”muutaman” oikeistolaisemman hallituksen jälkeen. Toukokuussa kerrattiin netinkäytön kultaisia sääntöjä eli minkä nettiin laitat, sen edestäsi löydät. Ei ole selvää tuo edes kansanedustajille, saati sitten tavalliselle kaduntallaajalle. Lahti, tuo vihreiden arvojen puolestapuhuja, päätti lähteä mukaan KymiRingin moottoriurheilubisnekseen. Joku voisi löytää tuosta jonkinlaista kaksinaismoraalia, mutta kaupungintalolla vihreä omatunto haudattiin tulevien voittojen alle. Ennen kesää huudettiin vielä porukalla Mörköä, kun Leijonat hakivat perinteisesti Bratislavasta maailmanmestaruuden. Kesäkuussa saimme pitkästä aikaa lahtelaisen ministerin. Edellinen oli muuten samasta perheestä. Hyvinvointiyhtymä paljastui pahoivointiyhtymäksi ja pohjattomaksi rahakuiluksi.

Elokuussa Lahden Green Capital-hanke lähti kompastellen käyntiin, kun kaupunginjohtaja Timonen valitsi ihan issekseen projektin johtajan. Soppahan siitä syntyi ja eräänlainen ”hakuprosessi” piti järjestää. Vähemmän yllättäen haun jälkeen projektijohtajan nimi ei muuttunut.
Kesä tuo, syksy vie. Tällä kertaa syksy vei Launeen terveysaseman. Vuoden kestoaihe eli ilmastonmuutos jakoi edelleen suomalaisia. Puolet epäilee koko ilmastonmuutosta ja toinen puoli haluaisi Suomen olevan etunenässä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Tappeluhan siitä syntyy.

Lokakuussa huolestuttiin Suomen vauvakadosta. Nyt pitäisi malttaa hetkeksi pudottaa se älypuhelin kädestä, jotta pystyisi touhuamaan jotain muuta, vaikka niitä vauvoja? Marraskuussa ihmettelin huonosti käyttäytyviä kansanedustajia, joiden käytöstavat viittavat enemmän koulukotiin kuin kultaisen käytöksen kirjaan. Posti meni lakkoon ja Huuhkajat ensimmäistä kertaa arvokisoihin. Myönnän, että itkin. Siis Huuhkajien vuoksi, en Postin. Paljon keskusteltiin sananvapaudesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Jopa niin paljon, että vihreiden Petelius pyysi anteeksi saamelaissketsejään. Joulukuussa Postigate eteni jo niin pitkälle, että pääministeri Rinne sai lähteä.  Tilalle saatiin todellista nuorta naisenergiaa, mikä tietenkin tietyissä piireissä kovasti harmitti, aina Virossa asti. Loppuvuosi keskusteltiinkin sitten vain ja ainoastaan Al-Holin leirin lapsista.

Olipahan taas kerrassaan hullu vuosi! Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos ennustaa, että ensi vuonna vauhti vain kiihtyy. Nyt on kuitenkin aika vetää hieman henkeä ja nauttia joulun ajasta. Tavataan näissä merkeissä seuraavan kerran 10. tammikuuta.
Hyvää joulua itse kullekin säädylle ja onnellista uutta vuotta 2020!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on kiva tapa nimetä hallituksia kaikenlaisilla hassuttelunimillä. Niitä keksivät niin itse hallituspuolueet kuin oppositiokin. Yleensä hallituspuolueet keksivät ne asiallisemmat ja oppositiolle jäävät keksittäväksi sitten ne hieman ivallisemmat vaihtoehdot. Niinpä ei kauaa mennyt, kun Sanna Marinin uusi hallitus nimettiin huulipunahallitukseksi. Nimen keksimisen takana olivat Pohjanmaan kokoomusnaiset, jotka mainitsivat kannanotossaan Suomen siirtyneen härkälaumasta huulipunahallitukseen. Kannanotossa todettiin myös, ettei kyseessä ole ehkä paras mahdollinen vaihtoehto tämäkään, mikä ainakin allekirjoittanutta hieman ihmetytti, nimenomaan naisjaoston lausumana. Luulisi, että juuri naisjaostossa oltaisiin iloisia siitä, että nuoret naiset ovat vallanneet politiikan kärkipaikat Suomessa?

Marinin hallituksessa naisia tosiaankin on 12 ja miehiä 7. Suurimman huomion, niin meillä kuin maailmallakin, ovat saaneet maailman nuorin pääministeri Marin sekä ministerit Andersson, Ohisalo ja Kulmuni, ovathan he kaikki alle 35-vuotiaita naisia, jotka johtavat samalla myös omia puolueitaan. Monet ovat olleet huolissaan hallituksen kokemattomuudesta. Itse näen niin, että se mikä kokemuksessa ehkä nyt hävitään, on mahdollista voittaa uuden sukupolven tuoreella näkökulmalla asioihin ja niiden hoitamiseen.

Itse tervehdin tällaista nuorten esiinmarssia, on sitten kyse miehistä tai naisista, ihan positiivisin mielin. Josko nyt saataisiin ummehtuneisiin poliittisiin piireihin hieman uutta säpinää? Aivan liian kauan ovat samat kuluneet naamat jo vallassa jyllännetkin luutuneine käsityksineen ja saunasopimuksineen. Vaikka itse kuulunkin ns. setämiesten ikäkategoriaan, niin en ole huolissani omasta miehisyydestäni, vaikka naiset nyt ovat ottaneetkin johdon Suomessa. Kuitenkin monille Suomen setämiehille asia tuntuu ottavan koville. Monet ovatkin nyt heränneet luolistaan ja ruoskivat jo kovalla kädellä uutta huulipunahallitusta. Kaikenlaiset tytöttelyt ja Spice Girls-vertaukset sinkoilevat somessa. Ehkäpä kuitenkin voisimme antaa näille ”tytöille” mahdollisuuden näyttää kyntensä Suomen asioiden hoidossa. Ei se nyt voi kovin paljon ainakaan huonommin mennä kuin niillä aikaisemmilla ”setämieshallituksilla”? Sitä paitsi, jos gallupit pitävät kutinsa, saamme viimeistään kolmen vuoden päästä taas vanhan kunnon setämieshallituksen, kun perussuomalaiset ja kokoomus pääsevät näyttämään omat kyntensä. Näissä puolueissahan eivät nuoret naiset jyllää, muuta kuin korkeintaan kahvinkeittäjinä.

Vaikka hallituksen kokoonpano olisi minkälainen tahansa, on selvää, että sillä on nyt näytön paikka. Maailmalla Suomen hallituksen kokoonpano nuorine naisineen on otettu ilolla vastaan, mutta siitä ei ole mitään apua, jos homma ei toimi. Kapuloita hallituksen rattaisiin tullaan heittämään varmasti ennennäkemättömällä raivolla. Toivottavasti kuitenkin pysytään asiallisella linjalla, sillä politiikka on jo aivan liiaksi muuttunut vastustajien maalittamiseksi somessa ja likasangon kaatamiseksi tylysti niskaan. Jokaisessa puolueessa on varmasti monia hyviä, asioista perillä olevia järkipoliitikkoja ja sitten näitä ns. koulukiusaajia, jotka öyhöttävät minä-minä -juttujaan somessa päivästä toiseen. Kumpien sinä haluat johtavan tätä maata?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla näimme taas kuinka kovaa peliä politiikka on ja kuinka korkealtakin pallilta voi nopeasti pudota, kun askelmerkit ovat väärät. Pääministeri Rinne kaatui postigateen rytisten. Valtion omistajaohjauksen olisi pitänyt ottaa kantaa tes-shoppailuun jo loppukesästä, eikä vasta siinä vaiheessa, kun löysät olivat jo housuissa ja lakko päällä. Tämä tarkoitti sitä, että Rinne joutui paikkailemaan asiaa lakon aikana ja sen jälkeen alkoi sekoilu päivämäärien ym. kanssa. Kuka oli saanut mitäkin tietoa ja milloin ja kumpi valehteli, Postin johto vai pääministeri?

Vihreät, rkp ja vasemmistoliitto olivat valmiita jatkamaan Rinteen kanssa, mutta loppujen lopuksi se oli hallituskumppani keskusta joka päätti, että se haluaa päästä Rinteestä eroon. Tähän on varmasti monta syytä, mutta ihan ensimmäiseksi tulee mieleen rajusti alaspäin syöksyvä gallupmenestys. Keskusta ei halunnut, että Rinne vie keskustan mukanaan suohon. Toinen syy löytynee siitä, että nyt keskusta pääsi kostamaan Anneli Jäätteenmäen kohtalon 16 vuoden takaa, jolloin demarit vaativat keskustalaisen pääministerin eroa. Kolmas syy löytynee Rinteen henkilökohtaisista ominaisuuksista ja hänen vahvasta ammattiyhdistystaustastaan, joka on ollut punainen vaate varsinkin keskustalaisille yrittäjille, jotka toivoisivat puolueeltansa enemmän oikeistolaista politiikkaa.

Kerrankin voin itse nostaa hieman omaa häntääni ja todeta, että tämä kaikki oli nähtävissä jo huhtikuussa, jolloin ihmettelin heti vaalien jälkeisessä pääkirjoituksessani 18.4. Rinteen valintaa pääministeriksi seuraavin sanoin:
Vinkkini demareille onkin, että Rinteestä tulee hankkiutua nopeasti eroon. Demarit tarvitsee vallassa pysyäkseen nykyaikaisen puolueenjohtajan, jonka prototyyppejä kyllä löytyy muutama jo varapuheenjohtajista. Vaaleissakin nähtiin, ettei puheenjohtaja kerännyt lähellekään sitä puolueen isointa äänipottia. Pääministerinä Rinne tulee olemaan ”sitting duck” eli kovin helppo maalitaulu arvostelijoille. Möläytyksiä ja epäselviä lausuntoja on luvassa ja niihin on kovin helppo tarttua.
Outoa on se, että, kun edellä mainittu oli kovin helppo nähdä pienen lehden toimituksesta käsin, miksei sitä tajuttu demareiden keskuudessa? Vai tajuttiinko, mutta asialle ei pystytty tekemään mitään, ennen kuin vasta nyt?

Vaikuttaa hieman siltä, että perussuomalaisten suosiosta pelästyneet keskustalaiset tai ainakin osa heistä haluaisivat jo tässä vaiheessa lähestyä kokoomusta ja persuja, olihan keskustan kentän tahto jo keväällä, ettei tähän hallitukseen lähdettäisi. Myös kokoomus on nähnyt tilaisuutensa tulleen ja tiistaina nähtiinkin A-studiossa keskustaa nolosti liehittelevä kokoomuspuheenjohtaja Orpo, joka tarjosi kokoomusta keskustan kaveriksi hallitukseen. Samalla myös kokoomuksen oma linja tuntuu livenneen perussuomalaisten suhteen. Aiemmin persut eivät kokoomukselle olisi hallituskumppaniksi kelvanneet, vaan nyt on ääni kellossa jo täysin eri. Ainakin varapuheenjohtaja Häkkäsellä on ovi sepposen selällään auki persuyhteistyölle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tuleeko Sanna Marinista Suomen nuorin pääministeri vain 34-vuotiaana vai vedetäänkö jostain jokerikortti tai peräti Musta Pekka esiin? Pitääkö Halla-ahon pokka median edessä jatkossakin, sillä mies näyttää nyt koko ajan siltä, että tekisi mieli hulluna tuulettaa, muut kun tuntuvat pelaavan koko ajan hänen pussiinsa? Anna mennä vain Jussi, kyllähän futiksessakin tuuletetaan, kun vastustaja tekee oman maalin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime viikolla vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius pyysi saamelaisilta anteeksi vanhoja Naima-Aslak sketsejään 80- ja 90-luvulta. Peteliuksen silloinen aisapari Aake Kalliala ei sen sijaan nähnyt mitään syytä pyytää sketsejä anteeksi. Hänen mielestään kyseessä on sen ajan kuva ja asiaan tulee suhtautua myös niin. Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, kuinka paljon Peteliuksen anteeksipyyntöön vaikutti poliittinen painostus? Olisiko Petelius pyytänyt sketsejä anteeksi, jos ei olisi vihreiden kansanedustaja? Totuutta ei tiedä kuin Petelius itse, mutta jos hän oikeasti oli sitä mieltä, että anteeksi on syytä pyytää, niin annetaan miehen toki pyytää anteeksi, jos se hänen mieltään helpottaa. Onhan mediassa nähty toki myös kiittäviä lausuntoja saamelaisilta asian tiimoilta. Seuraavana Peteliuksen anteeksipyyntölistalle ilmoittautuivat romanit, joten Peteliuksella voi loppuvuosi mennä hyvinkin anteeksipyydellessä eri kansaryhmiltä. Onhan mies kunnostautunut sketsiviihteen saralla neljällä vuosikymmenellä ja vitseistä ovat saaneet osansa kovin monet. Jännityksellä odotan vaativatko esimerkiksi savolaiset Peteliukselta anteeksipyyntöä…

Moni on varmasti miettinyt, että ollaanko nyt menossa jo liian pitkälle, kun vanhoista sketsiohjelmista aletaan rustaamaan tutkintapyyntöjä. Valitettavasti näyttää nyt vahvasti siltä, että yksi uusi tapa tehdä politiikkaa on tehdä tutkintapyyntöjä ihmisten mielipiteistä ja tekemisistä vuosien varrella. Ei niin väliä, vaikka ”rikos” olisi jo 30 tai 40 vuotta vanha. Alkunsa tämä trendi on saanut luultavasti siitä, että joidenkin perussuomalaisten tekstit ja mielipiteet on nostettu tutkintaan vihapuheena. Siitä innostuneena vedettiin seuraavaksi mukaan Päivi Räsäsen raamattupuheet tilille ja nyt on päästy jo 80- ja 90-lukujen sketsihuumoriin. Innolla odottelen, kuka seuraavaksi vedetään alttarille uhrattavaksi. Kenties Aarne Tarkas ja Repe Helismaa ”Pekka ja Pätkä neekereinä” -elokuvasta vuodelta 1960?

Eiköhän poliisilla ole parempaakin tekemistä, kuin tutkia onko suomalainen sketsihuumori kansanryhmää loukkaavaa vai ainoastaan huonoa/hyvää huumoria? Sitä paitsi Suomessa koomikot ovat tehneet vitsejä varmasti kaikista mahdollisista ihmisryhmistä. Ja kaikille on kyllä naurettu aika tasapuolisesti. Kaikiltako heidän nyt tulee pyytää anteeksi? Viheltäkää joku tämä leikki poikki nyt, ennen kuin näistä tutkintapyynnöistä itsessään tulee huumoria. Sketsihuumorilla ja oikealla vihapuheella kansanryhmää vastaan ei ole oikeastaan mitään tekemistä keskenään. Kyllä tolkun ihminen normimaalaisjärjellä osaa eritellä huumorin huumoriksi ja vihapuheen vihapuheeksi. Tämä kaikki todistaa vain todeksi vanhan sanonnan, että huumori on erittäin vaikea laji, varsinkin tosikoille.

Kiitos ja anteeksi!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viikko sitten Suomen jalkapallomaajoukkue eli tuttavallisesti ilmaistuna Huuhkajat varmisti historiallisen kisapaikkansa ensi kesän EM-kisoissa. Historiallinen saavutus on tietenkin siksi, ettei jalkapallossa ole aikaisemmin ylletty arvokisoihin, muuta kuin naisten ja nuorten sarjoissa.
Ensimmäistä kertaa edes yhden päivän ajan taisi Suomessa käydä niin, että jalkapallo peittosi jääkiekon, sillä sen verran kova oli kisapaikan juhlinta ympäri Suomen. Ja hyvä niin, sillä kyllä kuningas Jalkapallo ansaitsee arvoisensa aseman myös Suomessa.

Nyt kun kisapaikka on varmistettu, tulevat Huuhkajat varmuudella pysymään median ja kansan huomion keskipisteenä aina ensi kesään asti. Nyt alkaa kova vääntö siitä, ketkä joukkueessa pelaavat ja pitäisikö jo uransa maajoukkueessa lopettaneet huippupelaajat pyytää takaisin mukaan joukkueeseen. Parin viikon päästä selviää myös lopullisesti millainen on Huuhkajien alkulohko ja missä se pelataan. Sen jälkeen alkavat tietenkin spekulaatiot siitä, onko Suomella mahdollisuuksia alkulohkosta jatkoon. Ensi kesän EM-kisathan pelataan peräti 12 eri maassa ja joka lohkolle on määritelty kaksi pelipaikkaa. Se, että kisaisäntiä on niin paljon, aiheuttaa jo oman vaikeutensa lohkojaon määrittelyyn. Tähän kun vielä lisätään se, että kisoissa on maita, joita ei poliittisista jännitteistä johtuen voida laittaa samaan lohkoon, saadaan ns. lohkoarvonnasta ennemminkin farssi kuin jännittävä arvontatilaisuus. Lisäksi hieman epäreilulta tuntuu vaikkapa sellainen mahdollisuus, että Suomi pelaisi Pietari/Kööpenhamina-lohkossa, jossa kisaisännät Venäjä ja Tanska automaattisesti pääsevät pelaamaan omilla kotikentillään Suomea vastaan.

Tällä viikolla Huuhkajille järjestettiin kansanjuhla. Se, oliko se oikeasti tarpeellinen, voidaan olla montaa mieltä. Huuhkajien saavutus on toki upea ja historiallinen, mutta onko muissa lajeissa aikaisemmin järjestetty kansanjuhla sen kunniaksi, että on päästy kisoihin? Siis 24 parhaan eurooppalaisen maan joukkoon. Yleensä jos joku suomalainen urheilija tai joukkue on EM-kisoissa sijoittunut sijalle 24, on usein puhuttu kansan suulla kisaturistista. No, Huuhkajien tilanne on tietenkin hieman toinen ja kansanjuhla heille toki suotakoon, mutta tuntuu, että mopo on lähtemässä hieman keulimaan näin jo alkuvaiheessa. Myös kansan odotukset itse kisojen suhteen ovat noususuhdanteessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että EM-kisoissa jopa sellaiset huippumaat kuin Ranska ja Hollanti ovat vasta kakkoskorissa arvottaessa alkulohkoja eli kovaa kyytiä on odotettavissa, on lohkoarvonnan tulos mikä tahansa.

Toisaalta ainakin itselleni ja varmasti monelle muullekin riittää jo se, että näkee vihdoin ja viimein Suomen jalkapallon arvokisoissa. Ensimmäistä kertaa ei tarvitse miettiä mille joukkueelle kisoissa hurraisi. Ensi kesänä kisoja katsotaan vain ja ainoastaan sinivalkoisten lasien läpi. Oi Suomi on!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi