Vuosi: 2022

Omalähiön kuukauden mittainen kesäloma humahti kuin hetkessä ohi. Onko siitä tosiaankin neljä viikkoa, kun kirjoittelin lomille lomps -päivityksiä someen? Tällä viikolla moni muukin on palannut töihin eli leikkisästi sorvin ääreen. Mielenkiintoista sikäli, sillä aika harva nykyään tekee työtään sorvin ääressä. En minä ainakaan, sillä työpäivät kuluvat tiukasti päätteen ja näppäimistön ääressä. Monet hieman nuoremmat eivät varmasti edes tiedä mikä sorvi on, mutta sen ääreen kuitenkin palataan. Jään mielenkiinnolla odottelemaan sitä, kun sorvin tilalle keksitään joku hieman nykyaikaisempi ilmaus. Siihen asti lyödään edelleen myös hanskat tiskiin ja heitetään kirves kaivoon. Ja tietenkin lopuksi viskataan lusikka nurkkaan.

Loma meni menojaan, mutta maailma ei sillä aikaa muuttunut yhtään. No, ei ainakaan parempaan suuntaan. Venäjä jatkaa edelleen hyökkäyssotaansa Ukrainassa, joka aiheuttaa meillä hinnannousua ja inflaatiota. Energiaa pitäisi alkaa säästämään ja se peevelin koronakin pyörii edelleen väestössä. Tuli itsekin käytyä se läpi heti loman aluksi. Niinpä, kukapa sitä työaikana sairastuisi? Lomalla on aina aikaa sairastaa.

Nato on ollut päivittäin esillä. Ratifioinnin etenemistä seurataan tarkasti ja tietenkin liki päivittäin kauhistellaan myös sillä skenaariolla, jos se Turkin Erdogan ei ratifioikaan sopimusta. Samoin jaksetaan uutisoida tarkasti minkälaista Naton sotalaitteistoa kulkee juuri nyt Suomenlahdella tai mitä Naton sotilaat sanoivat Suomen sotilaista yhteisharjoitusten jälkeen.

Sää on tietenkin loman ikiaikainen kestoaihe. Tänäkin kesänä meitä ovat kurittaneet tai hellineet mm. käristyskupoli, seksihelle, helle-inferno ja paahtopaiste. Jännää muuten, että ennen ihan tavalliset sääilmiöt ja sään vaihtelut on nykyään uutisoitava jotenkin superhyper-näyttävästi. Mikään tavallinen ei kelpaa. No, onhan siinä tietysti eroa kerrotaanko mediassa lakonisesti että helteet jatkuvat vaiko niin, että yllemme saapuu käristyskupoli. Kyllähän käristyskupoli myy paremmin kuin ihan tavallinen helle. Jäämme odottelemaan massamurhaajamyräkkää. Sellainen on varmasti syksyn tullen tulossa.

Jos mietitään mikä oli se tämän kesän kovin uutinen, se josta kesä 2022 muistetaan, niin voittajaksi saadaan mursun traagiset seikkailut Haminassa ja Kotkassa. Meillä oli käytettävissä mm. Mursu-live, josta pystyi seuraamaan mursun edesottamuksia suorana lähetyksenä ja media piti meidät tiukasti ajan tasalla siitä mitä mursu nyt tekee ja minne se on suuntaamassa. Mursun kuoltua sille järjestettiin tietenkin muistotilaisuus Kotkassa, jonne oli raahattu myös se kuuluisa mursun runtelema mattoteline. Jopa mursun ruumiinavauksen tulokset päätyivät uutiseksi. Ehdottomasti kovinta journalismia sitten Ruokolahden leijonan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kisapuiston jalkapallostadion, tuo monen lahtelaisen jalkapallojännärin märkä toiveuni liikahti maanantaina pikkuriikkisen eteenpäin, kun Lahden konserni- ja tilajaosto hyväksyi Kisapuiston pääkatsomon hankesuunnitelman. Moni meistä futishulluista tietenkin odotti, että 70 vuoden odottelun jälkeen tässä vaiheessa olisi hyväksytty sellainen hankesuunnitelma, joka olisi sisältänyt koko stadionin päätykatsomoineen. No, niin hyvin ei tällä kertaa käynyt, mutta iloitaan nyt sitten edes siitä, että näillä näkymin kaudella 2025 meillä vihdoinkin pelataan futista taas Kisapuistossa. Kisapuisto on kuitenkin se ainoa oikea paikka lahtelaiselle jalkapallolle. Toivotaan että FC Lahti hoitaa oman leiviskänsä veikkausliigassa niin, ettei silloin tarvi katsella divarifutista upouudessa pääkatsomossa.

Alunperin kaupungin taloussuunnitelmassa oli varattu pääkatsomoa varten 8,9 miljoonaa euroa, nyt hinta on kohonnut inflaation ja Ukrainan sodan vuoksi liki 14 miljoonaan, joten päätykatsomoiden rakentaminen oli pakko siirtää hamaan tulevaisuuteen. Kompromissi kelpaa kuulemma FC Lahdelle, jos kaupunki sitoutuu saattamaan stadionin valmiiksi ns. järkevässä aikataulussa. Siitähän ei tietenkään ole mitään takuita, kun Kisapuistoa on vatuloitu jo 70 vuotta, mutta tämä oli niin sanotusti tarjous, joka oli pakko hyväksyä. FC Lahti tietenkin haikailee UEFA3-kategorian stadionia, jolla voitaisiin pelata kansainvälisiä otteluita, mutta nyt pakon edessä on tyydyttävä ”stadioniin” jolla voi pelata edes veikkausliigaa. Pienempi paha kuin se, ettei olisi tullut edes uutta pääkatsomoa.

Moni saattaa kummastella sitä, miksi Lahteen pitää rakentaa futisstadion 5000 katsojalle, kun peleissä käy tällä hetkellä keskimäärin 1400 katsojaa. Se on totta vie pieni määrä, mutta yleisömäärien trendi on ollut koronan jälkeen ihan yleisesti pahasti laskeva, sillä vielä vuonna 2019 FC Lahden yleisökeskiarvo oli yli 2200 katsojaa. Sama laskeva trendi on ollut nähtävissä useimmissa kotoisissa palloilusarjoissamme, jopa sarjojen ehdottomassa ykkösessä eli SM-liigassa. Itse uskon, että kun korona-ajat jäävät taakse ja Lahti saa uuden stadionin, nähdään peleissä keskimäärin 2500 katsojaa. Enemmänkin on mahdollista, mutta se edellyttää vahvasti sitä, että mukana on myös menestys, ei pelkkä sarjaan osallistuminen. Jalkapallonostalgikkona haikailen edelleen niitä Kuusysin suuruudenpäiviä 80-luvulla, jolloin vuodesta toiseen taisteltiin Suomen mestaruudesta. Tai entäpä ne hurjat paikallismatsit Reipasta vastaan? Tällä hetkellä peleistä puuttuu se suuri tunne, kun niissä ei ole muuta panosta kuin se, että ollaanko sarjassa kuudes vai seitsemäs.

Kisapuiston kokonaisprojekti muuten etenee jo tänä kesänä tekojääradan rakennustöillä. Jäädytys saadaan käyttöön vasta syksyksi 2023 eli vielä on odotettava yli vuosi ennen kuin pääsemme vetämään ensimmäiset luistimenpiirrot Kisapuiston upouuden tekojääradan pintaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelaisessa kuntapolitiikassa nostettiin kierroksia kerralla liki maksimiin, kun entinen perussuomalainen Tuija Saloranta, entiset sitoutumattomat ja Pro Lahti-ryhmästä eronneet Jari Pykäläinen sekä Pasi Tuomaila sekä entinen Pro-Lahti ryhmän valtuutettu Niko Liukkonen loikkasivat Hjallis Harkimon Liike Nyt-puolueeseen ja Lahden valtuustoon taiottiin kuin tyhjästä Liike Nyt -valtuustoryhmä.

Liike Nyt Lahden ryhmä on valtuuston neljänneksi suurin ja saman kokoinen kuin keskustan sekä vihreiden ryhmät. Aika harvoin on kuntapolitiikassa nähty, ainakaan Lahdessa, että itse vaaleissa valtuustossa ulos jäänyt puolue pääsee kerralla vaa’ankielen asemaan valtuustossa. Vuoden 2021 kuntavaaleissa Liike Nyt- puolueen ääniosuus jäi vaivaiseen 0,8 prosenttiin ja se sai yhteensä vain 399 ääntä. Ei kovin vahva näyttö äänestäjien luottamuksesta.

Loikanneista moni kertoi loikkauksen syyksi sen, etteivät he päässeet toteuttamaan itseään entisessä ryhmässään. mm. Liukkosen mukaan Pro Lahti vetää liian kovaa ja tinkimätöntä linjaa. Pro Lahden vetäjä Kalle Aaltonen on hänen mukaansa liian ankara valtuutetuille. Aaltonen on taas toistuvasti kertonut, ettei Pro Lahden ryhmässä ole ryhmäkuria ja jokainen saa äänestää kuten parhaaksi näkee omien arvojensa mukaisesti. Aaltonen on toki syystäkin kiistelty hahmo lahtelaisessa kuntapolitiikassa, mutta en voi välttyä siltä ajatukselta, että vaaleissa Aaltosen kelkkaan on lähdetty nimenomaan tietoisena siitä, että vaaleissa läpimenoon riittää 200-300 ääntä, kun keulahahmo Aaltonen toistuvasti vetää keskimäärin noin 1500 ääntä per vaali. Niin kävi tälläkin kertaa.

Yhteensä ex-perussuomalainen Saloranta ja Pro Lahdesta eronnut kolmikko kokosivat vaaleissa noin tuhat ääntä, kun esimerkiksi Kalle Aaltonen keräsi 1500 ääntä. Muutenkin Pro Lahti profiloituu todella vahvasti Aaltosen vahvaan persoonaan, sillä kaikki loput Pro Lahden ehdokkaat saivat yhteensä 2767 ääntä, joten on aika selvä kuka puhuu ryhmässä isännän äänellä, vaikka Aaltonen kaikki yhteistyöongelmat on kieltänytkin. Ryhmän nyt pienentyessä Aaltosen ääni on entistäkin vahvempi, mutta ehkäpä hänelläkin olisi omissa toimintatavoissaan tarkistamista jatkossa, ettei Pro Lahti kutistu pian takaisin yhden miehen iskuryhmäksi. Politiikan pelisääntö numero yksi on yhteistyö, joka onnistuessaan yli puoluerajojen mahdollistaa parhaan lopputuloksen. Kompromisseja on yksinkertaisesti pakko sietää, jos haluaa olla muutakin kuin pelkkä tuulimyllyjä vastaan taisteleva Don Quijote

Loikkareilla on varmasti ollut tähtäimessä myös ensi kevään eduskuntavaalit. Niihin osallistuminen Pro Lahden riveistä olisi ollut käytännössä mahdottomuus. Siksikin loikkaaminen Liike Nyt:in kelkkaan palvelee loikkareita ja edistää heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hjallis Harkimolle näin merkittävä loikkaus oli kuin pieni lottovoitto. Liike Nyt pääsi kerralla isossa kaupungissa samalle viivalle ns. Isojen poikien kanssa.

Mielenkiintoista nähdä miten Liike Nyt onnistuu tulevissa eduskuntavaaleissa. Nostavatko loikkarit äänimääriään vai hylkäävätkö äänestäjät heidät epäluotettavina tyyppeinä? Joka tapauksessa iso sarka heillä on edessään kynnettävänä. Äänestäjiä ei ole helppo vakuuttaa, varsinkin jos puolue vaihtuu vaalien välillä. Toivottavasti he nyt kuitenkin pääsevät uudessa ryhmässään edistämään juuri niitä asioita ja hankkeita, joita eivät vanhassa ryhmässään päässeet edistämään. Muutenhan loikkareiden peliliike näyttäytyy vain ja ainoastaan oman edun tavoittelulta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kun Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat Nato-hakemuksensa toukokuun puolivälin jälkeen, monella oli käsitys, että molempien maiden hakemukset tullaan hyväksymään pikavauhtia muissa Nato-maissa. Olivathan niin Suomen kuin Ruotsinkin päättäjät sukkoloineet pitkin Eurooppaa ja USA:ta ja saaneet varsin myötämielisen suhtautumisen hakemuksiinsa.

Nato-maista etukäteen ongelmallisimmaksi tiedettiin jo etukäteen Turkki ja sen yksinvaltias presidentti Erdogan. Presidentti Niinistö oli keskustellut Erdoganin kanssa huhtikuussa ja silloin Turkin suunnasta oli näytetty vihreää valoa Suomen Nato-jäsenyydelle. Pelkästään tämän varassa ei Suomi ollut, sillä myös ulkoministeri Pekka Haavisto oli saanut Turkista samansuuntaista, positiivista viestiä.

Tämä kaikki oli kuitenkin Turkin puolesta vain silmänlumetta ja poliittista peliä, sillä Turkki oli nähnyt tilaisuutensa tuoda esille omia turvallisuusuhkiaan. Heti hakemuksen jättämisen jälkeen moni varmasti hieraisi silmiään, kun näki Erdoganin lausunnot, joissa hän totesi, ettei Suomella ja Ruotsilla ole mitään asiaa Natoon, niin kauan kuin ne hyysäävät terroristeja. Turkki haluaa Suomen ja Ruotsin luovuttavan Turkkiin henkilöitä, joilla se uskoo olevan yhteyksiä terrorismiin, toisin sanoen aseellisiin kurdijärjestöihin PKK:hon ja YPG:hen tai Fetullah Gülenin uskonnolliseen oppositioliikkeeseen, jota Turkki syyttää vuoden 2016 vallankaappausyrityksestä.

Sen jälkeen olemme kuulleet Erdoganin vaativan mm. Ruotsin puolustusministerin eroa ja Suomea ja Ruotsia puuttumaan valtiontelevisioiden toimintaan, jotta Turkki voisi hyväksyä niiden Nato-jäsenyyden. Valtiontelevisiot kun näyttävät kuulemma terroristijohtajien haastatteluja. Onhan tämä nyt kerrassaan uskomatonta, että Turkin yksinvaltias yrittää rajoittaa median vapautta Suomessa ja Ruotsissa! Anteeksi vain herra Erdogan, mutta homma ei toimi näin. Diktatuurissa toimii kyllä, mutta ei länsimaisessa demokratiassa.

Suomi ja Ruotsi ovat nyt tahtomattaan joutuneet Turkin ja USA:n välisen poliittisen pelin shakkinappuloiksi. Monet tahot uskovat, että Turkin vaatimusten takana on ennemminkin USA:n kanssa esillä olevat hankaluudet. Turkki ei ole mielissään siitä, että se on evätty F-35-hävittäjäohjelmasta. Siitä Turkki heitettiin ulos, kun maa valitsi S-400 ohjustorjuntajärjestelmän Venäjältä. Turkki haluaisi ostaa Yhdysvalloilta myös F-16 -hävittäjiä, mutta sekin kauppa on jumiutunut.

Lisäksi Erdoganin kohtalaisen läheiset välit Putiniin eivät miellytä muita Nato-maita. On nostettu esiin jopa sellainen skenaario, että Erdoganilla ja Putinilla olisi olemassa salainen sopimus Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden estämisestä. Jos tällainen sopimus paljastuisi, merkitsisi se hyvin todennäköisesti Turkin heittämistä Natosta ulos. On yleisesti tiedossa, ettei Turkin toimintaa katsota tällä hetkellä muissa Nato-maissa hyvällä, sillä Suomen ja Ruotsin jäsenyydelle on olemassa todella laaja kannatus Natossa.

Toivotaan, että Erdoganin törkeä kiristys ja valtapeli saadaan neuvotteluilla loppumaan mahdollisimman pian ja saadaan siten Suomi ja Ruotsi lopullisesti Naton jäseniksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime viikolla tuli kehuttua, ihan ansiosta, Lahden kaupungin johdon toimia, kun kaupunginjohtaja Timosen johdolla saatiin Fazerin johtajat vakuuttuneiksi siitä, että uuden, ison tehtaan tulisi sijaita Lahdessa ja Pippo-Kujalassa. Tämä tietää satoja uusia työpaikkoja Lahteen ja käynnistää toivottavasti ihan uudenlaista pöhinää Pippo-Kujalan teollisuusalueella.

Saman viikon lopulla tuli myös vähän huonompi uutinen, sillä Iitin KymiRingille suunniteltu MotoGP-kisa peruutettiin nyt jo kolmannen kerran. Kaksi edellistä peruutusta johtui pitkälti kai koronasta, mutta tämän viimeisimmän peruutuksen aiheutti lopulta se, etteivät kilpailupaikat ole vaadittavalla tasolla. Tarkemmin puhuttiin puuttuvista rengasvalleista, mutta rataa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että tuskinpa tässä oli ihan kaikki syyt. Kisojen peruuntuminen ei tietenkään ole millään tavalla Lahden kaupungin vika, sillä kaupungin yritys Lahti Events on ostanut ainoastaan yksinoikeuden olla KymiRingin tapahtumajärjestäjä. Lahti Events kertoo maksaneensa tapahtuma-alueesta ennakkovuokraa sopimuksen mukaan. Sopimuksen perusteella KymiRing-ratayhtiö on velvollinen palauttamaan MotoGP-tapahtumaa koskevan osuuden ennakkovuokrasta Lahti Eventsille. Samalla Lahti Evets pohtii, jatkaako se enää jatkossa yhteistyötä KymiRingin kanssa, sillä peruuntumisten mainehaitta on kohtalaisen suuri myös Lahti Eventsille.

Lahdessa on paljon taitettu peistä siitä, onko kaupungin, oman yhtiönsä kautta, ydintoimintaa se, että olemme mukana järjestämässä MotoGP-kisaa naapurikunnassa? Toinen tulikuuma peruna on ollut Lahden kaupungin 2,8 miljoonan euron laina Lahti Eventsille, jonka arvellaan menneen suoraan KymiRingin-yhtiön tukemiseen. Ex-valtuutettu Seppo Korhonen on tehnyt asiasta valituksen oikeuskanslerille ja nyt myös poliisi on aloittanut asiasta esitutkinnan. Toivottavasti asiaan saada selvyyttä mahdollisimman pian.

Allekirjoittanutta ei peruutus yllättänyt, sillä ajellessani KymiRingin ohi muutama viikko sitten ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että tuolla voidaan järjestää isot MotoGP-kisat parin kuukauden kuluttua ja vielä niin, että katsojia olisi kymmeniä tuhansia? Omat silmäni näkivät vain ison soramontun, jossa kiemurteli asvalttirata sekä yksi keskeneräinen varikkorakennus. Minkäänlaisia katsomorakenteita ei näkynyt ja muutenkin radasta paistaa isoilta osin keskeneräisyys.

Koronavuosien aikana olisi ollut aikaa rakentaa rata ihan valmiiksi asti, mutta siinä vaiheessa kun firman kassa näyttää 25-30 miljoonaa euroa miinusta, on huono saada uusia sijoittajia tai lisää lainaa, joten rakentaminen kaatui pitkälti varojen puutteeseen. Todennäköisin vaihtoehto on, että KymiRing haetaan konkurssiin ellei ihmeitä tapahdu ja MotoGP-kisahaaveet voidaan haudata. Lahden kannalta olisi tietenkin parasta, että kisat jollain ilveellä saataisiin järjestettyä vuonna 2023. Jos paikalle saapuisi 50 000- 75 000 katsojaa, on ilmiselvää, että myös Lahti siitä hyötyisi taloudellisesti.

Sillä aikaa kun odotellaan, miten KymiRingin käy, olisi erittäin tärkeää saada tieyhteydet eli VT12 Iitin ja Lahden välillä edes jonkinlaiseen kuntoon, jos halutaan, että kisaturistit liikkuvat jatkossa helposti ja nopeasti Lahden ja KymiRingin välillä. Nykyisellään tie on karmaiseva, joten ainakin yhteyksien perusteella voisi kuvitella turistien valitsevan yöpaikakseen mielummin Kouvolan tai Helsingin kuin Lahden.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti ja Lahden maine on juuri nyt kovassa nosteessa. Lahti on nimittäin viime aikoina ollut varsin positiivisesti esillä mediassa. Viime vuonna Lahti patsasteli Euroopan vihreänä pääkaupunkina, sen jälkeen amerikkalainen mediajätti CNN nosti Lahden yhdeksi vuoden 2022 mielenkiintoisimmista lomakohteista. Sitten olemme nähneet sellaisenkin ihmeen, että valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomat kehui Lahtea pääkirjoituksessaan, sekä vielä nosti esiin Lahden hiihtäjän taivaana. Pari viikkoa sitten valtakunnallista pöhinää aiheutti Lahden uusi upea visuaalisten taiteiden museo Malva. Tällä viikolla saimme lukea, että Lahti sijoittui suurten kuntien joukossa kärkikolmikkoon tuoreessa asukastyytyväisyyttä mittaavassa valtakunnallisessa vertailussa. EPSI Ratingin tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten tyytyväisyyttä asuinkuntaansa ja sen palveluihin. Lahti sai tutkimuksessa 70,1 indeksipistettä, kun koko maan keskiarvo oli 66,4. Lahden edelle kiilasivat vain Helsinki ja Tampere. Mitä ihmettä? Seuraavaksi varmasti helvetti jäätyy?

Tämä kaikki edellämainittu oli kuitenkin vain pientä positiivista etukäteisvärinää, sillä alkuviikosta Lahti pääsi tuulettamaan Fazerin uuden makeistehtaan sijoittumista Lahteen. Liki 70 kaupunkia oli tarjonnut tonttia Fazerille, mutta Fazer halusi tulla Lahteen. Kyse ei ole mistään ihan pikkujutusta, sillä nykyisissä tehtaissa Vantaalla ja Lappeenrannassa, jotka lopetetaan Lahden tehtaan valmistuttua, työskentelee yhteensä 900 henkilöä ja lisäksi omien alihankintaketjujen ja tukipalveluidensa sekä alueella muuten käytettävien palveluiden kautta tehdas työllistää jokaista omaa työntekijäänsä kohden kolme lisää. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että kaupungin ponnistelut Lahden maineen nostamisen eteen alkavat siis vihdoinkin tuottamaan hedelmää. Tästä on syytä antaa iso kiitos kaupungintalolle, vaikka aina välillä tulee kuraakin sinne suuntaan kaadettua. Nyt on kiitoksen aika.

Fazerin uuden makeistehtaan sijoittuminen Lahteen voi helposti aiheuttaa positiivisen kierteen ja monet pienemmät yritykset saattavat myös Fazerin tapaan huomata, että Lahtihan olisi varsin ideaali paikka yritykselle. Lahden loistava logistinen sijainti sekä siedettävä asumisen hintataso verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun ovat merkittäviä valtteja kun kilpaillaan uusista yrityksistä ja asukkaista.

Urheiluromantikkona näen jo silmissäni Kisapuiston uuden stadionin olevan nimeltään Fazer Areena. Ja totta kai meille oluen ystäville tehdään mahdollisimman pian Lahden Fazerin Sininen -suklainen jouluolut? Hyvä Lahti!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Launeen vanhan terveysaseman kohtaloa Launeenkadulla on pähkäilty Omalähiönkin sivuilla vasta muutama kuukausi sitten. Silloin vielä ei Lahden kaupungilla ollut selvää kuvaa siitä, mitä tyhjäksi jääneelle rakennukselle tehdään. Vahvimpana vaihtoehtona oli tilojen vuokraaminen, sillä purkaminen ei ollut vaihtoehto. Ja näin on nyt käynytkin, kun tällä viikolla tiloissa aloitti Lahden Sininauha ry:n järjestämä hanke, päiväkeskus Tuulensuoja. Tuulensuoja on tarkoitettu päihteiden käyttäjille, asunnottomille tai muille palveluiden ulkopuolelle jääneille ihmisille. Toiminta on saatu käynnistymään poliisin puoltamana sekä eri yhteistyökumppaneiden tukemana ja rahoittamana. Päijät-Sote on järjestänyt Tuulensuojan noin 400 neliömetrin kokoiset tilat.

Voidaan sanoa, että Tuulensuojan käynnistyminen Launeella tuli yllätyksenä varmasti kaikille. Eikä se mikään ihme olekaan, ettei asiasta etukäteen mediassa huudeltu, sillä kovinkaan moni ei halua tämänkaltaisia paikkoja lähelleen, koska pelkää oman asuntonsa arvon tai ympäristöturvallisuuden puolesta. Maailmalla tätä kutsutaan NIMBY-ilmiöksi (Not in my backyard). Toiminta lykättiin käyntiin ilman ennakkokeskusteluja tai varoituksia, koska aivan varmasti jo etukäteen tiedettiin, että päihteiden käyttäjien päiväkeskus naapurustossa herättää varmuudella tunteita. Eikä varmasti kovinkaan positiivisia tunteita. Olisi ollut mielestäni asiallista keskustella alueen asukkaiden kanssa tai edes tiedottaa etukäteen asiasta. Meillähän on Etelä-Lahdessa jo Apilakadulla sijaitseva Nousurinteen palvelutalo päihdeongelmaisille, joten vaikuttaa siltä, että joidenkin päättäjien mielestä juuri Etelä-Lahti on katsottu sopivaksi paikaksi sijoittaa keskustassa ongelmia aiheuttavat päihdeongelmaiset ja asunnottomat ihmiset.

Asia ei ole tietenkään mustavalkoinen, sillä on parempi, että päihteiden käyttäjille ja asunnottomille on olemassa jonkinlainen tukikohta, kuin se, että he parveilevat bussipysäkeillä, ostoskeskuksissa, yleisissä vessoissa tai kaupungin kaduilla. Tuulensuojan tavoitteena on kuulemma saada asunnottomat tai muuten tukea kaipaavat henkilöt pois julkisista tiloista palveluohjauksen piiriin, jossa tuetaan elämänhallintaa ja päihteettömyyttä sekä tarjotaan mahdollisuus kontaktien luomiseen. Lepäämisen ohella Tuulensuojassa voi pestä pyykkiä ja peseytyä. Aamulla tarjolla on aamupuuroa ja päivän mittaan keittiöstä löytyy kahvia, pullaa ja leipätarvikkeita. Hyvä, jos joku päihdeongelmainen henkilö saadaan tällä tavoin pelastettua vielä mukaan yhteiskuntaan.

Kolikon toinen, se ikävämpi puoli on se, että Tuulensuojan naapurustossa turvattomuus varmasti kasvaa. Kukapa meistä haluaisi joukon huumeidenkäyttäjiä naapuriinsa? Olen keskustassa asuessani nähnyt tarpeeksi paljon sitä meininkiä ja voin kertoa, ettei se ole kovinkaan miellyttävää katseltavaa tai kuunneltavaa ja uskon, että monelle päihdeongelmaisten sekoilevat ja äänekkäät joukkiot aiheuttavat varmuudella turvattomuuden tunnetta. Eiväthän nämä helppoja ja yksinkertaisia asioita ole. Jollain tavoin päihdeongelmaisia ja asunnottomia on pystyttävä auttamaan ja jonnekin tämänkaltaiset päiväkeskukset on sijoitettava. Lahdessa on jo pitkään huudeltu turuilla ja toreilla, että kaupungin vakavalle päihdeongelmalle on tehtävä jotain. Onko Tuulensuoja vastaus tähän? Mielenkiintoista nähdä miten Launeella Tuulensuoja otetaan vastaan ja minkälaista keskustelua se tulee herättämään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eilen se viimein varmistui eli jo jonkin aikaa selvältä näyttänyt Suomen Nato-jäsenhakemus sai presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin siunauksen saatesanoilla ”mahdollisimman pian”. Viimeisen sinetin jäsenhakemukseen lyö eduskunta, joka näillä näkymin käsittelee asiaa jo ensi maanantaina. Oletettavasti keskustelu jäsenyydestä tulee olemaan eduskunnassa lyhyt.

Asiassa on edetty hurjaa vauhtia. Kuka olisi vielä viime vuoden loppupuolella osannut ennustaa, että puolen vuoden päästä Suomi hakee Naton jäsenyyttä, kun Nato-jäsenyyttä silloin kannatti vain noin 30% suomalaisista. Nyt vaaka kallistuu täysin päinvastoin, kun viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan yli 70% suomalaisista on Naton kannalla. Suurin syy muutokseen löytyy tietenkin Venäjästä ja sen sotatoimista Ukrainassa. Ilman niitä Naton kannatus ei olisi noussut noihin lukemiin kenties koskaan. Presidentti Niinistön linjaus jäsenyyden hakemisen syistä kaikessa yksinkertaisuudessaan tulee jäämään historian lehdille: ”Venäjä voi katsoa peiliin – te itse aiheutitte tämän”. Siinä syy kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Suomi on luottanut Paasikivi-Kekkosen -linjaan vuosikymmenet. Perusideana oli, että ison itäisen naapurin kanssa pitää tulla toimeen. Ja toimeenhan tultiinkin rauhaisasti monet vuosikymmenet aina näihin päiviin asti. Jopa siinä määrin, että välillä tuntui, että Suomen asioita johdettiin lopulta Kremlistä. Elettiin suomettumisen aikaa, jolloin isoihin päätöksiin lähdettiin kyselemään lupaa Moskovasta karvahattu valmiiksi nöyrästi kourassa. Suomessa pärjäsivät parhaiten poliitikot, jotka osasivat oikeissa paikoissa kumartaa ja olla rähmällään Kremliin päin.

Ensimmäinen isompi mutka suhteisiin taisi tulla vasta siinä vaiheessa, kun Venäjä vuonna 2014 valtasi Krimin niemimaan. En tiedä mitä Suomen valtionjohdossa silloin ajateltiin, koska edelleen meillä vietiin valtiojohtoisesti eteenpäin ydinvoimalahanketta venäläisten kanssa, mutta samalla Suomi oli muun EU:n kanssa mukana Venäjän vastaisissa pakotteissa. Eikö Krimin valtausta pidetty oikeasti meillä Suomessa niin merkittävänä, kun ns. varsinaisia sotatoimia ei nähty juuri lainkaan. Venäjä hoiti asian niin, että näytti siltä kuin krimiläiset olisivat oikein vaatimalla vaatineet päästä liittymään Venäjään. Joko Suomessa oltiin silloin sinisilmäisiä tai sitten vain yksinkertaisesti tyhmiä. Vaaran merkkejä ei nähty tai haluttu nähdä. Valitettavasti monet ukrainalaiset maksavat nyt hengellään EU:n ja muun maailman sinisilmäisyyden. Jälkiviisaana voidaan todeta, että Putin olisi pitänyt pysäyttää jo 2014.

Elämme todella isossa historiallisessa murroskohdassa, josta luetaan vielä satojen vuosienkin jälkeen koulujen historian kirjoista. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen olemme siinä tilanteessa, ettei Suomen ulkopolitiikka voi nojata siihen, että meillä on hyvät suhteet itänaapuriin. Yksi ulkopolitiikkamme pilareista on sortunut ja se on korvattava uudella. Niinpä Suomi kääntää nyt uuden lehden historiansa sivuilla, kun siirrymme Nato-jäseneksi, toivon mukaan mahdollisimman pian. Toivotaan, että siirtymä tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti ja selviämme tästä kaikesta ilman isompia selkkauksia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aina näin keväisin omakotiyhdistystoiminta nostaa päätään, kun pitkän talven jälkeen porukalla järjestetään siivoustalkoita, kirpputoreja, yhteisiä reissuja tai lainaillaan työvälineitä keskenään. Lehtemme ilmestymisalueella on yksitoista toimivaa omakoti- tai asukasyhdistystä, jotka kaikki jossain määrin kärsivät osanottajapulasta. Vetäjiä yhdistyksiin on kohtalaisen vaikea saada ja moni yhdistys varmasti miettiikin näin keväisin, onko toimintaa järkevää jatkaa, kun kokouksissa istuvat samat naamat vuodesta toiseen. Pakko nostaa hattua korkealle niille, jotka vuodesta toiseen jaksavat pitää yllä alueensa omakotiyhdistystoimintaa. Verenvaihto ainakin silloin tällöin olisi kuitenkin suotavaa, jotta pitkän pätkän vastuuta kantaneetkin saisivat välillä hieman hengähtää.

Itse olen aina arvostanut omakotiyhdistystoimintaa, jossa toimitaan yhdessä koko asuinalueen hyväksi. Pienelle Petri-pojalle Korsipuistossa järjestetyt Elojuhlat olivat aikanaan kovasti odotettuja tapahtumia ja oli mukavaa kun naapurustossa järjestettiin kaikenlaista toimintaa hiihtokilpailuista lähtien. Mahdollisissa kiistatilanteissa on helpompaa saada oma ääni kuuluville nimenomaan yhdistyksen kautta. Esimerkiksi Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme vaikuttaa moniin asioihin ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Tänä päivänä tarvitsemme ns. kylähenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin koskaan, sillä yhteiskunnassamme tuijotetaan jo aivan liikaa omaan napaan ja meitä suomalaisia ollaan kovaa vauhtia jakamassa tiukasti eri leireihin, milloin minkäkin asian tiimoilta. Netissä on helppo olla sosiaalinen, mutta eihän se korvaa millään muotoa oikeaa kontaktia toisten ihmisten kanssa. Ainainen kiire on huono, mutta myös paljon käytetty tekosyy. Kyllä aikaa löytyy myös yhdistyksen asioihin, jos vain halua löytyy.

Älä siis anna alueesi omakotiyhdistystoiminnan kuihtua, vaan lähde mukaan kokouksiin ja tapahtumiin kuuntelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan naapurustosi ihmisiin. Voit yllättyä, kuinka mukavaa on puuhailla yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta ja tutustua uusiin ihmisiin asuinalueellasi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti ei ole vuosien varrella varsinaisesti kerännyt mainetta ja kunniaa kulttuurin saralla. Varmasti monet tuntevat Lahden urheilukaupunkina, Business Citynä tai viime vuoden ansiosta jopa ympäristökaupunkina. Onpa Lahti mainittu, ei niin mairittelevasti, jopa Suomen huumepääkaupunkina. Omaa taidemuseota on Lahteen yritetty saada jo vuosikymmenet siinä onnistumatta. Nyt kaikki muuttuu. Tällä viikolla saamme vihdoinkin Lahdessa röyhistää rintaamme myös kulttuurin puolella, kun vanhassa Mallasjuoman tehtaan tiloissa Päijänteenkadulla avataan uusi, upea taidemuseo Malva. Malvaa on etukäteen jo hehkutettu Helsingin Kiasman tai Amos Rexin tasoiseksi visuaalisten taiteiden museoksi, jossa käyminen todella kannattaa.

Tiedän että Lahdessa, niin kuin ihan joka ainoassa suomalaisessa kaupungissa, on olemassa kohtalaisen äänekäs lauma ihmisiä, joiden mielestä kulttuuriin satsatut rahat ovat täysin turhia. On kyse sitten sinfoniaorkesterista, teatterista, patsaista tai maalauksista, niin aina löytyy ihmisiä, jotka hämmästelevät hintaa, joka niihin on satsattu. Kulttuuri, varsinkin ns. korkeakulttuuri koetaan monesti pelkästään rikkaiden harrastukseksi, jossa ihastellaan kalliita taideteoksia shampanjalasi kädessä iltapukuun pukeutuneena. Teokset ovat lisäksi kuulemma sellaisia, että niitä tekisi pieni lapsikin. Joidenkin mielestä ainoa oikea kulttuuri on sellaista, joka elättää itse itsensä eli rahoitus löytyy sitä kautta, että taide kiinnostaa siinä määrin, että ihminen on valmis itse maksamaan siitä. Kulttuurin vieroksujien mielestä kulttuuriin ei saisi satsata yhteisiä varoja, vaan ne varat olisi sijoitettava kaupunkilaisten hyvinvointiin.

Näille kulttuuriskeptikoille voisin kertoa, että nimenomaan kulttuurin keinoin voidaan lisätä ihmisten onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunteita, aktivoida ihmisiä etsimään uusia kokemuksia sekä pitämään mielensä virkeänä, joka on mielestäni tänä päivänä entistäkin tärkempää. Löytää jotain sellaista, jolla on merkitystä, asioita jotka ovat aidosti elämyksiä.

Kehoitankin lahtelaisia vierailemaan Malvassa ja tutustumaan upeaan visuaaliseen taiteeseen, jota museossa on pilvin pimein. Uskon, että moni ”taiteenvihaajakin” yllättyy positiivisesti. Taidetta ei tarvitse ymmärtää, usein riittää, että siitä saa jonkinlaisen kokemuksen. Se kaiketi on kaiken taiteen perusajatus. Antaa ihmisille ajateltavaa, elämyksiä ja erilaisia kokemuksia, on sitten kyse musiikista, kuvataiteesta tai visuaalisesta taiteesta. Tervetuloa Lahteen Malva.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi