Vuosi: 2022

Tällä viikolla täydellä höyryllä startattu ”Astetta alemmas” on Motivan iso kampanja meille suomalaisille, jolla halutaan opastaa järkevään energian käyttöön asumisessa ja liikkumisessa. Energian säästäminen ja tarpeettomasta kulutuksesta tinkiminen on yksinkertaisin keino hillitä myös omien energiakustannusten kasvua. Energiansäästö on koko yhteiskunnassa erityisen ajankohtaista juuri nyt siksi, että Suomi irtautuu nopeasti Venäjän tuontienergiasta ja tulee talvi. Eläminen on kallistunut kaikessa, energian lisäksi myös esimerkiksi ruoka on kallistunut. Astetta alemmas -kampanjalla yritetään myös vaikuttaa huoltovarmuuteen eli sähkön riittävyyteen.

Kaikkein merkittävimpiä säästökohteita ovat Motivan ja Fingridin mukaan lämmitys ja liikenne, ja erityisesti niihin Astetta alemmas -kampanjassa esitellään monia keinoja. Yhden ihmisen tai kotitalouden säästöt voivat tuntua pieniltä, mutta kun kaikki säästää vähänkin, syntyy suuri yhteissäästö. Kokonaisuus vaikuttaa siihen, miten Suomessa ylipäänsä riittää sähköä talven mittaan ja vaikuttaa myös sähkön hintaan.

Astetta alemmas -kampanjan tavoitteena on saada vähintään 75 prosenttia suomalaisista säästämään energiaa kotona, liikenteessä, työpaikoilla sekä oppilaitoksissa ja saavuttaa pitkällä aikavälillä pysyvästi alhaisempi energiankulutus. Kukaan ei voi ulkoistaa itseään sähkönsäästötalkoista, sillä tavoite on kaikille yhteinen. Jos sähköä kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, voidaan joutua toteuttamaan joillakin alueilla kahden tunnin sähkökatkoja. Mitä pienempi on suomalaisten energiankulutus, mitä tehokkaammin sähköä pystytään tuottamaan ja mitä suotuisampi on sää, sitä varmemmin sähkökatkoilta vältytään. Sähkön säästäminen erityisesti huippukulutuksen aikaan on tärkeää. Erityisesti arkiaamuisin klo 8–10 ja alkuillasta klo 16–18 välisinä aikoina sähkö on kortilla, joten silloin kannattaa välttää tarpeetonta kulutusta, jos se on mahdollista ilman suuria uhrauksia.

Motivan kampanja-aineiston mukaan lämmitys kuluttaa eniten. Taloudellisesti ja muutenkin järkevää on tinkiä kaikesta tarpeettomasta energian kulutuksesta, kuten sammuttaa valot huoneista, joissa ei ole tai ottaa laturit irti seinästä. Kaikkein vaikuttavinta kotona kuitenkin on tilojen ja käyttöveden lämmitykseen tarvittavan energian säästäminen. Astetta alemmas -kampanjan pääviesti onkin astetta alempi sisälämpötila, mikä tarkoittaa 5 prosenttia vähemmän lämmitysenergiaa. Sen lisäksi kaikista aputiloista, kuten varastoista ja autotalleista sekä käyttämättömistä asuinhuoneista kannattaa pudottaa lämpötilaa reilusti. Liiallisuuksiin lämmityksestä tinkimisessä ei pidä mennä, sillä talot ja ihmiset alkavat kärsiä, jos oleskelutilojen huonelämpötila laskee alle 18 asteen. Lämminvesivaraajan termostaattiasetustakaan ei tule säätää alle 55 asteen, jotta veden kemiallinen laatu ei heikkene ja ihmisen terveydelle haitalliset mikrobit pääse lisääntymään.

Omalähiö kantaa pienen kortensa kekoon näissä sähkönsäästötalkoissa ja esittelee tulevina viikkoina sivuillaan monenlaisia pieniä vinkkejä siitä miten säästää kotona sähköä helposti.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lähde: Motiva & Fingrid

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi viikko sitten väestöennusteen, joka tuo karusti ilmi sen, että Lahden strategiaan paalutettu Visio 2030, joka maalailee Lahdessa asuvan 150 000 asukasta vuonna 2030, on täysin tuulesta temmattu. Parhaimmassakin skenaariossa Lahti kasvaa MDI:n ennusteen mukaan vuoteen 2040 mennessä 6000 asukkaalla. Tämä skenaario tosin vaatii isoa maahanmuuttoa. Muissa skenaarioissa väkiluku laskee hieman tai pysyy ennallaan seuraavat 20 vuotta.

Olen monesti törmännyt sanoihin elinvoimainen ja houkutteleva, kun Lahden johtohenkilöt ovat määritelleet kaupungin tulevaisuuden strategiaa. Niin, mikäpä kaupunki ei sellainen haluaisi olla? Se, onko puheille mitään katetta, onkin sitten eri juttu. Onko Lahti oikeasti elinvoimainen ja houkutteleva tai onko se edes menossa siihen suuntaan? Se tiedetään, että aikanaan Lahti todellakin oli houkutteleva, sillä vuosina 1945-1975 Lahden asukasluku kasvoi 30 vuodessa liki 70 000 uudella asukkaalla. Tämän mahdollisti sen aikainen teollisuuden nousu, kun Lahtea maailmankartalle kampesivat mm. Upo, Asko, Mallasjuoma, Raute, Luhta jne. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään.

Periaatteessa Lahdella on valttikortit käsissään verrattuna moniin muihin kaupunkeihin. Lahden sijainti on yksinkertaisesti loistava. Helsingin kasvava metropolialue on lähellä, muttei kuitenkaan liian lähellä, ettei meitä turhaan mainita Helsingin esikaupungiksi. Lahti on ihan oikea kaupunki hyvine palveluineen, jossa kaikki tarvittava on lähellä. Ei tämä mikään takapajula ole. Niitäkin Suomessa riittää, uskokaa tai älkää. Matkaa ei pääkaupunkiin kerry tuntiakaan, taittaa matkan sitten junalla, bussilla tai omalla autolla. Jo pelkästään Helsingin sisällä saa työmatkaan menemään helposti tätä enemmän aikaa. Asuminen Lahdessa on moninkertaisesti halvempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Eli perusjutut Lahdessa ovat enemmän kuin kohdillaan, mutta silti ihmiset muuttavat mielummin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Ouluun, Jyväskylään tai Vaasaan.

Voisiko Lahdella olla mitään muuta tarjottavaa kuin se, että Helsinki on lähellä? Nythän kaupungin strategia näyttää tähtäävän pitkälti siihen, että rautatien välittömään läheisyyteen saadaan mahdutettua mahdollisimman paljon asuntoja, jotta ihmisten on helpompi kulkea matkatöissä pääkaupunkiseudulla. Paljon Lahdessa on viime vuosina satsattu infraan, kun kymmeniä miljoonia on upotettu matkakeskukseen, toriparkiin ja kehätiehen. Varsinkin kehätien varteen odotetaan paljon uutta yritystoimintaa, mutta nähtäväksi jää, sikiääkö sinne kokonaan uutta toimintaa vai muuttavatko yritykset vain kaupungin sisällä. Tapahtumia, niin urheilun kuin kulttuurinkin saralla täällä osataan kyllä järjestää, mutta monesti pullonkaulaksi muodostuu hotellikapasiteetin pienuus.

Millä sitten Lahti saataisiin nousuun? Siihen on vain yksi lääke: työllisyys. Tärkeintä olisi tehdä Lahdesta paikka, jonne yrityksien on helppo tulla ja investoida. Mistä löytyisi ne tämän vuosikymmenen upot ja askot? Meillä on jo valmiiksi hyvät yhteydet joka ilmansuuntaan, asia jota todella moni yritys arvostaa. Yksinkertainen totuushan on, että missä työpaikat, siellä ihmiset. Ja kun työllisyys nousee, kasvavat kaupungin verovaratkin ja se taas mahdollistaa paljon muita hyviä asioita, joilla kaupunkilaisten elämänlaatua parannetaan ja helpotetaan.

Lahti elää nyt omaa etsikkoaikaansa, mutta kilpailu kaupunkien välillä on kovaa. Merkkejä paremmasta ja viriilimmästä kaupungista on olemassa, mutta tyydytäänkö Lahdessa sittenkin olemaan vain Helsingin nukkumalähiö? Kaupungin mainoslauseeksi sopisi silloin: Tule Lahteen nukkumaan – meiltä on lyhyt matka Helsinkiin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon isoin puheenaihe on ollut Nord Stream-kaasuputkien räjähdykset lähellä Ruotsin ja Tanskan rannikkoa. Kaiken kaikkiaan putkia on räjäytetty neljästä eri kohdasta ja yleinen mielipide ympäri maailmaa on se, että kyseessä on tahallinen sabotaasi ja suurin epäilty on Venäjä. Tätä on tosin hyvin vaikea todistaa, ennen kuin aluetta päästään turvallisesti tutkimaan. Venäjä ei tietenkään ole ilmoittautunut iskun tekijäksi, vaan pyytää asiasta virallista tutkintaa, ikään kuin viattomana uhrina.

Miksi Venäjä sitten räjäytti omat kaasuputkensa? Ensi kuulemalta kuulostaa hieman hassulta, mutta kyllä sieltä taustalta tietynlainen venäläinen logiikka ja halu käyttää hybridivaikuttamista löytyy. Kaasun tuonti oli pysähtynyt Ukrainan sodan vuoksi jo aikaisemmin ja varmasti myös Venäjällä on tajuttu, etteivät länsimaiden ja Venäjän väliset suhteet tule lämpiämään kymmeniin vuosiin. Kaasua ei putkissa olisi kulkenut muutenkaan vuosikymmeniin, joten Nord Stream -kaasuputket oli hyvä uhrata hybridivaikuttamisen alttarille.

Putkien räjäyttämisellä Venäjä haluaa lähettää länsimaille viestin: Jos edelleen autatte Ukrainaa, kukaan ei ole turvassa. Samalla Putin haluaa nähdä miten lännen reaktiot. Putkien rikkominen liittyy varmasti laajempaan kokonaisuuteen Euroopan turvallisuuden horjuttamiseksi ja pelon luomiseksi. Pelko siitä, että Venäjä ryhtyisi terrorisoimaan infrastruktuuria laajemminkin kasvaa, sillä mm. elintärkeät datakaapelit, jotka kulkevat usein lähellä kaasuputkia ovat yksi kohde joihin Venäjä voisi iskeä ilman, että se myöntäisi olevansa avoimesti sodassa Euroopan kanssa. Länsimaita ja Natoa vastaan Putin ei onneksi uskalla hyökätä avoimen sotilaallisesti, mutta nähtävästi kaikenlainen hybridivaikuttaminen on jatkossa mahdollista ja siihen meidän kaikkien on syytä varautua.

Venäjän sotamenestys on viime aikoina ollut surkea. Venäjän masinoimat kansaäänestykset valloitetuilla alueilla ovat isoa teatteria ja alkaa näyttää siltä, etteivät niiden naurettavat tulokset mene läpi enää edes Venäjällä. Liikekannallepano on osoittautunut vaikeaksi, sillä Venäjällä on menossa armeijaikäisten miesten joukkopako maasta. Silmukka Putinin ympärillä kiristyy pikkuhiljaa, mutta kuten tiedämme, nurkkaan ahdistettuna rotta on vaarallisimmillaan.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että Venäjä voi muuttua vain sisältäpäin. Vain Venäjän kansa voi muuttaa maansa suuntaa. Putin ei varmasti ole ainoa Neuvostoliiton suurmahtia takaisin haluava Kremlissä. Mitäpä jos nuo liki 300 000 maasta nyt pakoon lähtenyttä nuorta miestä olisivat jääneet maahansa vaatimaan muutosta? Mitäpä jos nuo isot väkijoukot olisivat aktivoituneet jo vuonna 2014 kun Venäjä valloitti Krimin? Mitäpä jos maailma olisi tuominnut Venäjän aikeet tosissaan jo vuonna 2014 sen sijaan että se asetti vain joitain mitättömiä pakotteita ja antoi siten Putinille signaalin, että näin voi toimia?
Jälkeenpäin katsottaessa on helppo olla jälkiviisas siitä, miten tämä olisi voitu välttää. Sinisilmäisiä ihmisiä on ollut ihan liikaa ja sitten niitä, jotka ovat käyttäneet sitä sinisilmäisyyttä härskisti hyödykseen.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen suurin ja suosituin urheilusarja eli jääkiekon SM-liiga on taas pyörähtänyt käyntiin. Neljän ensimmäisen pelikierroksen jälkeen suurimmaksi puheenaiheeksi on perinteisesti jälleen kerran noussut yleisömäärät. Esimerkiksi keskiviikon kierroksella nähtiin pohjanoteerauksena Mikkelin 1600 katsojaa eikä Lahdessakaan voida henkseleitä paukutella, kun hallissa peliä oli katsomassa vaivaiset 2224 katsojaa.

No, jokainen tietää, että haasteita yleisön saamiseksi halleihin näin alkusyksystä on ollut aina. Nyt niitä haasteita on moninkertainen määrä. Pari vuotta pandemiaa karkoitti katsojat tehokkaasti pois isoista yleisötapahtumista ja se kato näkyy osin edelleen. Vaikka pandemia on jo häipymässä taka-alalle, on sen tilalle tullut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka on laittanut talouden polvilleen joka puolella. Kotitalouksien kustannukset ovat nousseet ja tulevat vielä nousemaan lisää tulevan talven aikana ja se vaikuttaa siihen, että ihmiset alkavat priorisoimaan kulutustarpeitaan. Mihin rahat riittävät? Mitkä ovat ne tärkeimmät asiat, johon kotitalouden rahat on ainakin riitettävä? Silloin käy helposti niin, että se mistä säästetään, on vapaa-ajan harrastukset ja viihde.

Ja kyllähän jääkiekon seuraaminen paikan päällä hallissa maksaa. Esimerkiksi nelihenkinen perhe maksaa istumapaikoista 100-120€ plus erätaukosyömiset ja -juomiset, joten helposti yksi jääkiekkomatsi paikan päällä kustantaa perheeltä 200 euroa. Sellaista summaa ei monella perheellä ole enää irrottaa jääkiekon katsomiseen. Live-lätkästä on tullut harvinaisuus, jota voidaan perheen kanssa käydä katsomassa ehkä kerran tai kaksi kaudessa ihan jäähallissa asti. Jos perheessä halutaan kuitenkin liigaa seurata, on huomattavasti halvempi ja helpompi vaihtoehto olemassa. Ostamalla maksullisen Liigapaketin televisioon, voi katsoa kaikki, siis ihan kaikki pelit, myös vieraspelit ja samalla muidenkin joukkuiden pelit, omalta kotisohvalta hintaan 30 euroa kuukaudessa. Miten ihmeessä liigajoukkueet pystyvät edes kilpailemaan moisen vaihtoehdon kanssa, varsinkin, kun ihmiset tottuivat jo pandemian aikana katsomaan pelit kotona?

Kovimmat lajiniilot yrittävät usein selitellä yleisökatoa myös suljetulla sarjalla tai pelin huonolla tasolla, mutta ei tavallinen lätkäkatsoja niistä loppujen lopuksi välitä pätkääkään. Aivan sama pelataanko träppiä tai viivelähtöjä, loppujen lopuksi se suurin vaikutus katsojamääriin on kuitenkin sillä, kuinka hyvin joukkue menestyy. Yllättäen se raha hallille lähtöön löytyykin silloin, kun joukkue menestyy. Jotkut voisivat kutsua tätä porukkaa gloryhuntereiksi, mutta siihenhän urheilun kiinnostavuus pitkälti perustuu, että voittajan mukaan on helppo lähteä. Ja kun oma joukkue voittaa, tuntuu, että itsekin on voittaja.

Pelicans on järkevästi budjetoinnut yleisökeskiarvoksi 3000 katsojaa ja siihen on ihan hyvät mahdollisuudet kauden aikana yltää, vaikka kahden pelatun pelin jälkeen yleisökeskiarvo onkin vain 2500 katsojaa. Perinteisesti yleisömäärät ovat lähteneet kasvuun aina kauden edetessä, varsinkin jos joukkue pelaa voittavaa lätkää ja nythän kausi on lähtenyt ihan positiivisesti käyntiin. Tuetaan siis jatkossakin paikallisia urheiluseuroja, jokainen omien resurssiensa mukaan tietenkin. Me hieman pidempään lahtelaista lätkää seuranneet tiedämme, että ei se mitenkään itsestään selvää ole, että Lahdessa pelataan jääkiekkoa ylimmällä sarjatasolla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on varmasti yksi maailman laajimmista lakko-oikeuksista. Silti hoitajien lakkouhkaus, joka koskisi muutaman keskussairaalan teho-osastoa on maassamme todella harvinainen ellei peräti ainutlaatuinen, sillä kyseinen lakko toteutuessaan aiheuttaisi välittömän hengenvaaran teho-osastoilla oleville potilaille. Uhkaus jakaa varmasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä ettei lakko koskaan saa uhata missään tilanteessa ihmishenkiä. Itse olen samaa mieltä. Hoitajien puolelta asiaa katsotaan varmasti hieman eri näkökulmasta. Hoitajapula on todellinen ja alan hätä on suuri. Koronavuodet verottivat rankalla kädellä hoitajakuntaa, mutta henkilökunta venyi ja paukkui monista ongelmista huolimatta. Moni varmasti odotti, että koronan jälkeen vihdoinkin Suomessa ymmärrettiin kuinka tärkeää työtä hoitoalalla tehdään ja se tulee näkymään myös palkassa lähitulevaisuudessa. Toisin näyttää käyvän ja nyt hoitajien mitta alkaa olemaan täynnä. Varmasti juuri tämän vuoksi liitto on ottanut näin kovan keinon käyttöönsä, jossa lakkovaroitus annetaan teho-osastolle.

En oikein ymmärrä, miksei hoitajien huolta ole Suomessa oikein koskaan otettu tosissaan. Hoitoalan työt ovat aina olleet mielestäni alipalkattuja. Jokainen voi lähteä kokeilemaan kuinka kuormittavaa hoitajien vuorotyö oikeasti on ja silti palkka on monella sellainen, ettei sillä oikein meinaa edes pärjätä nyky-yhteiskunnassa. Moni saa palkkansa huomattavasti helpommin. Monet katsovat, että hoitoalalla työskentelevät ovat ns. kutsumusammatissa eli tarkoittaako se myös sitä, ettei siitä työstä saisi ansaita kunnollista palkkaa? Itsehän ovat alalle halunneet? Luulenpa, että jokaiselle henkilölle, joka päättää hoitohenkilöstön palkasta, tekisi hyvää viettää pari päivää sairaalassa sairaana maaten ja huomata kuinka hyvää hoitoa Suomessa saa liki pilkkahintaan joka ainoa suomalainen.

Työpaikkojen hakukonesivusto Duunitori kertoi tiedotteessa, että viime vuonna avoimia työpaikkoja hoitajille oli 35 996 kappaletta. Tämä kertoo karua kieltään siitä, kuinka isoissa ongelmissa hoitoalalla ollaan. Nämä tämänhetkiset työtaistelut, pakkolait ym. eivät varmastikaan aiheuta mitään suurta ryntäystä alalle, pikemmiten päinvastoin. Hoitajamitoitusta olisi tarkoitus nostaa 0,7:ään ,mutta käytännössä työntekijöitä siihen ei riitä, joten mitoituksen kasvu ei tule onnistumaan.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että hoitajat ansaitsevat ehdottomasti palkankorotuksensa, mutta antamalla lakkovaroituksen teho-osastoille liitto ampuu itseään jalkaan ja helposti voi käydä niin, että yleinen mielipide kääntyy hoitajia ja heidän vaatimuksiaan vastaan. Ihmishengillä ei leikitä, oli palkka kuinka huono hyvänsä. Muita keinoja tulee nyt löytyä, niin työnantajien, hallituksen kuin työntekijäliittojenkin työkalupakista, jotta hoitajat saisivat palkankorotuksensa, jonka todella ansaitsevat. Potilasturvallisuuslaki on silloin hyvä ratkaisu, jos sillä ei rajata lakko-oikeutta liiallisesti, vaan huolehdittaisiin ainoastaan siitä, ettei ihmishenkiä vaarannu lakon vuoksi. Muuten hoitajilla tulee olla yhtäläiset oikeudet lakkoilla, ihan siinä missä paperimiehetkin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa on jo vuosikymmenet väännetty Kisapuiston jalkapallostadionin kohtalosta. Nyt viimeinkin asia on konkretisoitumassa ihan oikeaksi rakennushankkeeksi. Tai ainakin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että Lahden valtuusto on lisäämässä Kisapuiston jalkapallostadionin rakentamisrahat ensi vuoden talousarvioon. Ajat rakennusalallla ovat kuitenkin erittäin haastavat. Kuten tiedämme kustannukset ovat Ukrainan sodan vuoksi nousemassa koko ajan korkeammiksi ja on myös mahdollista, ettei stadionin rakentamista aloiteta lähivuosina. Silloin pelkona on se, ettei stadion valmistu koskaan. Kisapuiston uudistustyöt on jo käynnistetty hiekkakentän puolelta, jonne rakentuu vihdoin ja viimein tekojäärata. Olisi sääli, jos lahtelainen, perinteitä pursuva jalkapallo ei saisi uutta virtaa toimintaansa uuden stadionin avulla. Stadionsuunnitelmien kuoppaaminen voisi pahimmillaan tarkoittaa myös lahtelaisen huippujalkapallon kuoppaamista.

Samaan Rantakartanon alueeseen kytkeytyy myös uuden uimahallin rakentaminen. Suunnitelmana oli, että yksityinen rakennuttaja hoitaa rakentamisen ja iso 50 metrin allas rakentuu kylpylän yhteyteen, mutta se suunnitelma on nyt ainakin toistaiseksi pantu jäihin. Valtuuston mietittäväksi jääkin se, pitäisikö Lahden rakennuttaa itse uusi uimahalli ja samalla miettiä myös sitä, onko Rantakartano oikea paikka uudelle uimahallille. Alunperinhän kaupunki suunnitteli uimahallia Launeen pellolle, SOL-areenan ja perhepuiston viereen.

Kolmas iso urheilurakennushanke lähitulevaisuudessa on Lahden jäähalli. Nykyinen jäähalli on tullut elinkaarensa päähän ja sen saneeraamiseen ei todennäköisesti ole enää järkevä syytää rahaa. Lahti tarvitseekin mielestäni modernin monitoimiareenan, joka jääkiekon ohella toimisi konserttien, messujen ja isojen yleisötapahtumien tapahtumakeskuksena. Tällä tavalla areenan käyttöaste saataisiin mahdollisimman korkeaksi ja kannattavaksi. Ongelmaksi muodostuu tietenkin silloin projektin hinta, joka pompsahtaa ylöspäin pelkän jäähallin rakennuskustannuksista. Jostain olisi löydettävä kaupungin ulkopuolista rahoitusta. Myös monitoimiareenan sijainti herättää varmasti monia ajatuksia. Nykyinen hallin sijainti on loistava, mutta tontti ei käsittääkseni mahdollista isompaa rakentamista, jota monitoimihalli vaatisi. Löytyisikö Lahti-hallin vierestä tilaa? Yksi vaihtoehto voisi olla uimahallin ja monitoimiareenan yhdistäminen, jolloin saataisiin varmastikin aikaan energiataloudellisia hyötyjä. Olisiko siis mahdollista rakentaa uusi monitoimiareena uimahalleineen päivineen Rantakartanoon Kisapuiston viereen?

Paljon on siis Lahden urheilupaikkarakentamisessa avoimia kysymyksiä, jotka vaativat pikaista kannanottoa kaupunkimme päättäjiltä. Uuden uimahallin puolestapuhujia on varmasti helppo löytää, mutta tiedän, että jotkut ovat sitä mieltä, ettei kaupunki saisi laittaa rahaa lainkaan huippu-urheiluun, rakentakoot seurat itse areenansa. Itse olen sitä mieltä, että lahtelaiset huippuseurat ansaitsevat kyllä kaupungin kaiken mahdollisen tuen, sillä FC Lahti ja Pelicans luovat positiivista Lahti-kuvaa ja ovat erittäin tunnettuja Lahti-brändejä kaikkialla Suomessa. Eivätkä Kisapuisto ja monitoimiareena tietenkään olisi pelkästään edustusjoukkueiden käytössä. Huippu-urheilu tarvitsee jatkuvuutta, jota tukee nimenomaan lahtelainen laadukas juniorityö, jolla on oltava jatkossa hyvät harjoitteluolosuhteet. Tuhannet lahtelaisjuniorit tarvitsevat lisää harjoituspaikkoja ja -aikoja, joita Kisapuisto ja uusi monitoimiareena toisivat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Maamme hallitus on istunut viime päivät budjettiriihessä eli käytännössä pistänyt kasaan valtion budjettia. Valtion budjetin suunnittelu on haastavaa työtä, mutta tällä kertaa riihi on ollut jopa poikkeuksellisen haastava, sillä Ukrainan sota, kova inflaatio ja korkeat energiahinnat pitävät huolen siitä, että haasteita riittää enemmän kuin tarpeeksi. Valtion talous pitäisi saada tasapainoon koronan jälkeen, mutta kriisit tuntuvat maailmalla nyt seuraavan toisiaan. Niinpä budjettiriihi onkin tällä kertaa ollut lähinnä tulipalojen sammuttelua. Käytännössä kriisiipalojen sammuttaminen ei onnistu, mutta uusilla sähkö- ja ostovoimapaketeilla pyritään jollain tapaa edes hallitsemaan kriisien vaikutusta kansalaisiin. Aika näyttää kuinka hallitus siinä onnistuu.

Sähköpaketin keinoja ovat vahvojen huhujen mukaan muun muassa sähkön arvonlisäveron lasku 24:stä 10 prosenttiin, verovähennyksen tyyppinen sähkövähennys sekä pienituloisille kohdistettu asumiskuluja helpottava tuki. Energian hinnan nousu näkyy tietenkin myös yrityksissä, joten teollisuuden toiminta on hallituksen mukaan myös turvattava. Myös EU:n komissiolta odotetaan sähkömarkkinoita vakauttavia toimia. Kansalaisten ”ostovoimapakettiin” on tulossa muun muassa tuplalapsilisä joulukuulle sekä varhaiskasvatusmaksujen alentaminen.

Tämä kaikki maksaa rahaa ja paljon, joten tämän vuoden alijäämä on lisätalousarviot mukaan lukien noin 8,9 miljardia euroa. Monet ovat kauhistelleet velanottoa, niin minäkin, mutta mikä olisi se toinen vaihtoehto? Mistä leikattaisiin niitä miljardeja tässä tilanteessa? Itse asiassa eurooppalaisessa vertailussa Suomen velkataso on aika pieni ja markkinoilla luotetaan vahvasti Suomen julkisen talouden hoitoon. Valtionvelan korot ovat kansainvälisessä vertailussa yllättävänkin matalat

On kuitenkin hyvä muistaa se tosiseikka, että jos halutaan säilyttää nykyinen hyvinvointivaltio, niin lähivuosina veroja pitäisi saada nostettua tai menoja karsittua. Velanotto ei voi olla jatkuva ratkaisu valtiontalouden hoidossa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääministeri Sanna Marin on monessa yhteydessä ilmoittanut, että haluaa ravistella pääministeri-instituutiota. En tiedä tarkoittiko hän ravistelulla tätä viimeisintä bilekohuaan, mutta kieltämättä mistään muusta ei ole puhuttukaan viimeiseen viikkoon, joten vaikuttaa siltä että ravisteltu on, ja kunnolla. On totta, että Marinin pääministerivuodet ovat olleet varmasti rankimmat sitten toisen maailmansodan. On ollut koronaa, Euroopassa soditaan ja Suomi on historiallisesti siirtymässä NATO-leiriin. Aika isoja ja vaikeita asioita. Tämän rinnalla Esko Ahon lamavuodet pääministerinä tuntuvat vähän kuin lastenleikiltä. Niinhän sitä sanotaan, että rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta saako pääministeri juhlia ihan miten vain? Pitäisikö pääministerin osata ottaa viinaakin arvokkaasti? Ovatko pääministeri-instituution rajat kenties nyt muuttumassa lopullisesti?

Marinilla on kiihkeät kannattajansa ja kiihkeät vihamiehensä ja näiden välillä on mediassa palloteltu sitä, pitäisikö pääministerin nyt erota näiden kohujen seurauksena. Alkoholin täytteiset illat eivät ole todellakaan mikään uusi asia suomalaisessa politiikassa. Aina on juhlittu, tanssittu ja ryypätty. Tähän asti olemme kuulleet niistä pääosin vain huhuja tai lukeneet niistä jälkikäteen. Tänä päivänä sosiaalinen media tuo tapahtumat liki äänennopeudella esiin julkisuuteen revittäväksi. En ota kantaa siihen pitäisikö Marinin erota vai ei, se on kaiketi kuitenkin enemmän eduskunnan ja SDP:n arvioitavissa oleva asia. Löytyykö luottamusta vai ei? Näillä näkymin Marin ei ainakaan itse aio erota.

Kohun aikana olen itse pannut merkille muutaman asian, jotka ovat jääneet askarruttamaan. Ensinnäkin ihmetyttää pääministerin oma harkintakyky. Miten voi olla, ettei Marinin omat hälytyskellot soineet, kun videoita alettiin bileillassa kuvaamaan? Eikö olisi ollut järkevintä ilmoittaa, että bailataan vaan, mutta jätetään ne puhelimet taskuun? Eikö suojelupoliisi ole kouluttanut valtakunnan ykköspoliitikkojamme tällaisten tilanteiden varalle? Johan meille tavallisille kaduntallaajillekin on tullut selväksi, että se minkä nettiin laitat, se nettiin myös jää. Jo se, että jaat arveluttavan videon yhdelle ihmiselle Instagramissa on tietoturvauhka, saati sitten, että Marinin tanssivideota jaettiin ryhmässä, jossa oli peräti 92 jäsentä. Varsinkin nyt, kun Venäjän odotetaan aiheuttavan Suomessa kaikenlaista kyberuhkaa, voisi ajatella, että tässä pääministeri antoi ns. lättysyötön suoraan lapaan poliittisille vastustajilleen sekä myös Venäjälle. Samalla mietityttää pääministerin ystäväpiiri, joka tuntuu pääosin koostuvan somesuosiosta elävistä keskinkertaisista julkkistyrkyistä, jotka postaavat kaikki tekemisensä varmuudella someen.

Toinen huomion arvoisa seikka on se, että valtakunnan ykkösmediat, Yle, MTV, Helsingin Sanomat ym. lähtivät mukaan tähän kiimaiseen ajojahtiin, joka perustui yksityisissä tiloissa kuvattuun yksityiseen videoon. Normaalia toimintaa joillekin juoruista ja salakuvista elävälle juorulehdelle, mutta aika harvinaista laatumedioille. Kaiken huippuna, että yksi näistä roskalehdistä päästettiin vielä pääministerin tiedotustilaisuuteen, jossa lehden toimittaja kyllä osoitti oman ”tasonsa”.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraavia bilevideoita, sillä kuten Marin itsekin ilmoitti, niin Flow Festivaalin bilekuvia ja videoita ei vielä ole tullut vastaan. Luulenpa, että niitäkin vielä nähdään. Media ei päästä otteestaan, nyt kun kala on koukussa, vaan missä lopulta kulkevat pääministeri-instituution rajat?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Näinä aikoina, kun media on täynnä negatiivisia uutisia, on hienoa, että meille tarjoillaan edes silloin tällöin jotain positiivista. Kunhan se positiivinen ei ole koronan pikatestin tulos. Eilen yleisurheilun EM-kisoissa saatiin todella harvinaista positiivista suomalaisherkkua, kun seiväshyppääjä Wilma Murto nappasi yllätys-kultaa. Meillä ei ole kisoissa mukana kovinkaan montaa potentiaalista mitalitoivoa ja kyllähän Murto oli yksi näistä, johon mitaliodotuksia oli kasattu. Sijoitukset maailmanvalioiden joukossa olivat lupaavia muutamasta edellisestä arvokisasta. Kuudes sija tämän kesän MM-kisoissa ja viides sija vuosi sitten olympialaisissa olivat nostaneet Murron Euroopan tasolla siihen kastiin, josta mitalistit seulotaan. Mitaliodotuksia siis oli, mutta odottiko kukaan että Murto huuhtoo kisoista kultaa? Tuskin kukaan.

Ja millä tavalla Murto oman kisansa hoitikaan. Todella harvoin olen nähnyt suomalaisen yleisurheilijan dominoivan näin täydellisesti kisaa ja nousevan uskomattomaan flow-tilaan, jossa Suomen ennätykset ja EM-kisojen ennätykset ovat paperia. Edellinen vastaava suoritus suomalaisessa yleisurheilussa taidettiin nähdä Lasse Virenin toimesta 70-luvulla ja silloinkin Munchenissa ja vieläpä samalla stadionilla. Kilpakumppaneista näki, kuinka heidän itsetuntonsa mureni hyppy hypyltä siinä vaiheessa, kun Murto kävi hyökkäykseen. Onhan meillä ollut aikaisemminkin mitalisteja ja onnistujia, mutta usein he ovat lähteneet kisoihin jo valmiiksi ennakkosuosikkina ja mahdollisina voittajaehdokkaina. Todella harvoin on nähty, että suomalainen urheilija ylittää itsensä näin komeasti juuri arvokisojen finaalissa. Juuri silloin kun mitaleista taistellaan. Paljon useammin saamme kisojen jälkeen katsella pettyneiden suomalaisurheilijoiden haastatteluita, kun mitalitoiveet ovatkin kaikonneet jo epäonnistumiseen karsinnoissa tai itse kisassa. Nyt ei tarvi selitellä.

Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi olen niin innoissani kultamitalista jossain ”kälysissä” EM-kisoissa. Ensinnäkin kyseessä ovat yleisurheilun arvokisat, jossa maanosamme parhaat kisailevat parhaimmuudesta joka toinen vuosi. On hyvä tarkastella suomalaisten menestystä kyseisissä kisoissa hieman laajemmin, jotta ymmärtää Murron kultamitalin ainutlaatuisuuden. Edellisen suomalaismitalin, pronssin, EM-kisoista nappasi keihäänheittäjä Antti Ruuskanen 8 vuotta sitten. Edellinen kulta Suomeen tuli vuonna 2006. Silloin niitä tuli peräti kaksi kappaletta, kun kultaa saivat Jukka Keskitalo ja O-P Karjalainen. Edellinen naisurheilijan tuoma mitali on vuodelta 2002 ja edellinen naisurheilijan eli Sari Essayahin kulta on vuodelta 1994, joten eivät nämä mitalit, saati sitten kultamitalit mitenkään jokapäiväistä herkkua meille hulluille penkkiurheilijoille ole. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on todella harvinainen herkku.

Vielä suurempi merkitys tämän kaltaisilla voitoilla on uskoomme kansakuntana ja siihen, että tästä pienestä pohjoisesta kansasta löytyy edelleen sisua, taitoa ja osaamista, eikä aina tarvi surkutella sitä kuinka huonoja olemme, emmekä pärjää enää missään. Tähän asti olemme olleet pitkälti jääkiekon varassa, kun kansallista itsetuntoa on nostettu, mutta Wilma Murto teki nyt sellaisen tempun, että sitä muistellaan vielä pitkään. Muuallakin kuin vain yleisurheilupiireissä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla alkavat koulut tarkoittavat sitä, että samalla ovenavauksella saapuu myös syksy. No, ei ehkä sään puolesta vielä, mutta kummasti koulujen aloitus kääntää ajatukset jo syksyn puolelle. Tällä hetkelläkin ulkona aurinko mollottaa täydeltä terältä ja lämpötila on lähellä hellerajaa, joten sään puolesta voitaisiin jatkaa kesämoodissa helposti vielä vähintään pari viikkoa. Vaan toisin on. Jostain syystä monet meistä pukeutuvat kalenterin mukaan, ei sään. Kouluun ja töihin on jo ajoissa ostettu uusia syysvaatteita, jotka on tietenkin laitettava päälle, kun sinne sorvin ääreen nyt palataan. Jos elokuun puolenvälin jälkeen pukeudut shortseihin ja sandaaleihin, sinua katsotaan hieman kummaksuen, eikö tuo tajua, että kesä meni jo?

Syksy tuo tullessaan tällä kertaa myös ongelmia. Tai ne ongelmathan alkoivat jo viime helmikuussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Nyt pikkuhiljaa Venäjälle sodan vuoksi asetetut pakotteet alkavat näkyä myös meidän kukkaroissamme. Hinnat ovat nousussa kaikilla sektoreilla, mutta eniten taitaa huolestuttaa sähkön ja ruoan hintojen nousu. Mediassa on nähty jo melko hurjia arvioita siitä, kuinka korkealle ensi talvena voivat sähkön hinnat nousta ja mitä se merkitsee kullekin taloudelle, riippumatta siitä, asuuko kerrostalossa tai omakotitalossa. Pahimmillaan sähkön hinta voi nousta jopa nelin- tai viisinkertaiseksi. Parhaiten turvassa sähkön hintahyppäyksiltä ovat kiinteähintaisen sähkösopimuksen tehneet, sen sijaan pörssisähkön valinneet odottavat varmasti kauhuissaan tulevaa talvea.

Pari viime vuotta tuskailimme koronan kanssa ja saimme jatkuvasti päättäjiltä ohjeita siitä miten menetellä ja elää. Sama jatkuu, mutta aihe on eri. Tänä syksynä ja tulevana talvena tulemme saamaan paljon ohjeita siitä, miten säästää energiaa, niin ettei esimerkiksi sähköjä lähdettäisi katkomaan kotitalouksilta. Itse asiassa muutaman viikon päästä on käynnistymässä sähkönsäästön valistuskampanja kansalaisille.

Sähkön osalta varautumisjärjestelmä on moniportainen. Ihan ensimmäiseksi pyritään hankkimaan lisäresursseja, mutta jos ei sekään riitä, viimeinen varautumisen muoto tulevat olemaan kiertävät sähkökatkot kansalaisille. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköt katkottaisiin kotitalouksilta esimerkiksi kahdeksi tunniksi kerrallaan niin, etteivät jääkaappi tai pakastin ehdi sulaa katkon aikana. Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että tähän joudutaan menemään, sillä ensin odotetaan kunnilta ja kaupungeilta isoja energiansäästötoimia. Sammutetaanko katuvaloja, tingitäänkö koulujen lämpötiloista, jätetäänkö latuja auraamatta tai lasketaanko uimahallin saunan lämpötilaa? Nämä ovat kysymyksiä, joita kunnat ja kaupungit joutuvat heti syksyn alkajaisiksi pohtimaan.

Vaikka lähitulevaisuus näyttääkin taas jälleen kerran varsin epävakaalta ja arvaamattomalta, ei kannata rypeä pelossa. Kyllä tästäkin selvitään. Itse ajattelin tuulettaa pääkoppaani katselemalla muutaman Uuno Turhapuro -leffan putkeen, ja kyllä, ihan sattuneesta syystä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi