Vuosi: 2016

Paikallisradioguru Matti Eve nostatti viikolla keskustelumyrskyn ehdotettuaan maakuntalehden kolumnissaan, että Lahden hiihtostadionin kunnostukseen ei tulisi MM-kisojen jälkeen lapioda ensimmäistäkään veroeuroa. Eve vertasi Lahden Urheilukeskusta krematorioon. Even mukaan mäkimonttuun ohjattavat kymmenet miljoonat tulisi ohjata jatkossa kaiken kansan iloksi. Vaihtoehdoksi Eve ehdotti tekstissään mm. rantabulevardin rakentamista veden päälle Teivaan satamasta aina Mukkulaan asti. Kiva idea sinänsä, mutta tietääkseni sellainen on osittain jo olemassa ja loputkin ainakin suunnitteluasteella. Ei tosin veden päälle, mutta rantaa myöten nyt ainakin.

Ymmärrän osittain lahtelaisten tuskan. Hiihtostadionin remonteille löytyy kyllä aina rahaa, mutta uutta, kaiken kansan uimahallia tai tekojäärataa varten ei Lahdesta löydy rahaa kirveelläkään. Kaiken lisäksi Suomen mäkihyppy ja osin hiihtokin on jäänyt taistelemaan sijoista ynnä muut. Onko ratkaisu sitten se, että lopetaan koko hiihtourheilu ja puretaan hiihtostadion? Ja mitä tilalle?

Katsotaanpa hieman sitä kolikon toista puolta. Lahti on tunnettu maailmalla pääosin vain yhdestä asiasta. Hiihtostadionista. Kyllä, juuri ne kolme mäkeä on se juttu. Jotkut suomalaiset saattavat sentään tietää vielä radiomastotkin. Ensimmäiset Salpausselän kisat pidettiin 93 vuotta sitten. Ensimmäiset MM-kisat vuonna 1926. Ensi vuoden MM-kisat ovat Lahden seitsemännet. Enemmän kuin missään muussa kaupungissa koko maailmassa. Kylmä fakta on se, että Lahti on yksi hiihtomaailman kuuluisimmista keskuksista. Ja syystäkin. Stadionin sijainti on ylivertainen muihin talviurheilukaupunkeihin verrattuna. Käytännössä Stadion nököttää keskellä kaupunkia hyvien yhteyksien päässä.

Niin Salpausselän kisat kuin MM-kisatkin tuovat Lahteen joka vuosi suuren määrän niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia turisteja. Turisteja mäkimontussa käy vuosittain noin 30 000. Tästä liki 100-vuotisesta historiasta ja pitkään rakennetusta identiteetistä Eve olisi siis valmis luopumaan, jotta saa veden päälle rantabulevardin? Olen aina ihmetellyt Lahden päättäjien tarmoa tuhota kaikki vanha ja rakentaa uutta, mutta käydystä keskustelusta päätellen kyse taitaakin olla vain yleisesti lahtelaisesta lyhytjänteisyydestä ja näköalattomuudesta. Nyt kun ei hyppy kulje, eikä suksi luista, niin luovutaan kokonaan siitä ainoasta asiasta mistä Lahti on tunnettu? Mikä olisi Lahden identiteetti ja brändi, jos hiihtostadionista luovuttaisiin? Rantabulevardilla ei vielä ihan kauheasti erotuta muista kaupungeista, joten jotain hieman raflaavampaa pitäisi keksiä. Taitaisi ainoaksi brändiksi jäädä lahtelainen kusipäisyys, jota tunnetusti täällä riittää. En sitten tiedä, kuinka hyvin se turisteja kaupunkiin vetäisi.

Maakuntalehden mukaan 10 vuoden aikana hiihtostadionille on lapioitu noin 26 miljoonaa euroa. Pieni summa siihen nähden, että Lahti on suorastaan innokas maksamaan kehätiestä 70 miljoonaa euroa. Siis siihen tiehen, jota pitkin pääsee Lahden ohi mahdollisimman nopeasti.
Purkamisen sijaan hiihtostadionin toimintoja pitäisi kehittää entisestään ja tehdä stadionista toimivampi myös kesäisin. Talvilajeista ampumahiihto tulisi palauttaa takaisin stadionille. Lumilautailua varten voisi myös rakentaa hyppyrin. Kesäisin seikkailupuistotoimintaa ja maauimalaan lisää panostusta vaikkapa porealtaiden ja vesiliukumäen muodossa. Lisäksi kunnon kahvila mäen huipulle jne. Vain mielikuvitus on rajana.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Heinäkuussa tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset viettävät kesälomaansa. Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa lomaa viettää melko tarkalleen kolmasosa työllisistä. Eli vanha sanonta siitä, että heinäkuussa koko Suomi on lomalla, on hieman harhaanjohtava. No, jonkunhan se on pyöritettävä palveluita lomaileville maanmiehilleen.

Miten suomalaiset sitten mieluiten lomansa viettävät? Moni tuntuu saaneen tarpeeksensa Suomen hieman epävakaista kesäsäistä, sillä ulkomaan lomamatkat ovat jatkaneet kasvuaan vuodesta toiseen. Nähtävästi tällä halutaan varmistaa se, että lomalla saadaan nauttia lämmöstä ja auringosta. Meillä elää sitkeässä se ajatus, että loman aikana on syytä ruskettua. Se kun on selkeä ulkoinen merkki siitä, että nyt on kyllä rentouduttu kunnolla ja varmasti on aurinko paistanut koko loman ajan. Lomahan ei ole kunnon loma, jos sää on ollut kylmä ja sateinen. Eli paluu töihin ehdottomasti ruskeana kuin papu, sillä kalpea kalkkilaivan kapteeni-look viestittää epäonnistuneesta lomasta.

Toisaalta kaikki eivät auringossa makaamisesta piittaa. Monet suomalaiset viettävät lomansa kesämökeillään. Paistaa se aurinko sielläkin tai sitten ei….Toisille oma kesämökki saattaa kyllä olla melkoinen työsiirtola, sillä lyhyen kesän aikana pitäisi saada mökillä kaikki kuntoon. Kukat pitää istuttaa, puut hakata, kiviä siirrellä, uusi laituri rakentaa jne. Moni odottaakin malttamattona loman loppua, jotta pääsisi takaisin työpöydän ääreen lepäämään kesän rasitusten jälkeen. Jokatapauksessa kesämökki ja sauna on suomalaisten kesäklassikoiden ehdoton ykköspari, suomalaista lomaa parhaimmillaan. Satoi tai paistoi.

No, löytyyhän Suomen suvesta paljon muutakin tekemistä kuin pelkkä mökkeily. Ja mikä parasta , kun matkustaa kotimaassa, voi olla aika varma siitä, että tuotot jäävät myös kotimaahan. Kyllä Sipilän Juhakin tykkää, kun suositaan suomalaista ja yhdessä punnerretaan Suomi nousuun. Siinä sitä ikäänkuin huomaamatta hypitään niitä kilpailukykyloikkia koko kesä.

Suomi on kesällä pullollaan tuhansia erilaisia kivoja kesätapahtumia moneen makuun. Löytyy festareita, kesäteattereita, toritapahtumia, sisävesiristeilyjä jne. Hyviä vinkkejä löydät muuten lehtemme Kesämenot-teemasta. Itse ajattelin tänä kesänä yhdistää niin mökkeilyn kuin kulttuuritarjonnankin. Suurtapahtumista luvassa on ainakin Savonlinnan oopperajuhlat ja Porin Jazz. Kesäteattereista pitänee katsastaa ainakin muutama päijäthämäläinen vaihtoehto. Koska vietän lomani Suomessa, on syytä – ihan varmuuden vuoksi – varata aika solariumiin viimeiselle lomaviikolle. Aioin nimittäin palata töihin ruskeana kuin papu. Tavataan taas elokuussa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Joulun jälkeen suomalaisten hartaiten odottama juhla, juhannus on täällä taas. Tuo iki-ihana keskikesän juhla, johon liittyy meille rakkaita perinteitä, joita ilman juhannus ei ole se oikea juhannus. En puhu nyt juhannustaioista, sillä ne ovat jo mennyttä muinaishistoriaa. Ei tämän päivän nuoret naiset pyöri alasti ruispellossa nähdäkseen tulevan sulhonsa. Sitä varten on olemassa Tinder tai joku muu kiva nettisovellus. Juhannukseen kuuluu varmasti montakin erilaista perinnettä, mutta jos minulta asiaa kysyttäisiin, niin ensimmäisiksi mieleeni tulisivat juhannuksesta sanat sauna ja kokko. Niistä se juhannus lähtee tai on lähtemättä.

Juhannus ja sauna. Se on siinä. Suomalaisen juhlat alkavat aina saunalla ja usein myös loppuvat saunaan. Vaikkei juhannus kovin kirkollinen juhla olekaan, on sauna suomalaisen temppeli. Paikka jossa rauhoitutaan, paikka jossa vietetään aikaa. Puhdistaudutaan niin fyysisesti kuin henkisestikin ja samalla valmistaudutaan kestämään yöttömän yön tuomat rasitukset. Koivuvihta, kovat löylyt ja pulahdus kylmään järveen. Ai että suomalainen nauttii.

Jos ei muuta, saa saunominen ainakin janon kasvamaan toiseen potenssiin. Ja kyllähän meillä suomalaisilla kova jano juhannuksena onkin. Joillakin aivan pohjaton. Toisaalta kuten kaikkitietävä wikipedia kertoo ”Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon, sillä niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä.”

Juhannuksena on oltava myös kokko. Joku alkukantainen pakanariitti varmastikin määrää, että tulta on juhlassa oltava. Jotain pitää polttaa. Siispä kokkoa kasaamaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Risuja ja rankoja raahataan pitkin metsiä ja kokoon saadaan kyhättyä kokkoa etäisesti muistuttava röykkiö risuja ja havuja. Kokon kasaamiseenhan kuuluu olennaisesti se, että yleensä porukassa on yksi, joka ei tiedä miten kokko pitäisi oikeaoppisesti rakentaa ja hän on yleensä juuri se henkilö, joka kokon pystyttää.

Kun kokkoa muistuttava risuröykkiö on valmis ja kaikki ovat käyneet kertomassa kuinka väärin se on kasattu, on aika sytyttää kokko. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty. Ei syty, ei sitten millään. Liekö risut liian tuoreita? Pian kokon ympärillä hääriikin kärsimättömästi koko juhannusta juhliva porukka. Neuvoja kokon sytyttäjälle sataa enemmän kuin laki sallii. Jossain vaiheessa joku keksii yllättäen heittää kokkoon bensaa. Kyllä lähtee. Valtava tulipallo ja voit sanoa hyvästi kulmakarvoillesi. Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että kaikkien odottama kokko palaa nyt. Hurraa! Juhannus on pelastettu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kesäkuussa ei tarvitse katsoa lehdestä päivän televisiotarjontaa. Riittää kun avaa television kanavalta kaksi klo 16, niin loppuillan ohjelma on selvillä. Jalkapalloa. Sitä nimittäin riittää. Kolme ottelua illassa studioineen päivineen vie päivästä noin kahdeksan tuntia eli työpäivän jälkeen alkaa monella jalkapallo-painoitteinen toinen työpäivä.

YLE on satsannut kisoihin paljon ja se näkyy ja kuuluu. Studiossa vierailee päivittäin useita asiantuntijoita, joista yllättävän monella on muuten Lahti-kytkös. On Litmasta, Kautosta ja Pasasta, puhumattakaan lahtelaislähtöisistä toimittajista. Voisi jopa kuvitella, että Lahti on Suomi-futiksen Mekka.

Jalkapallo kiinnostaa suomalaisia, onhan se tunnetusti pelien kuningas. Tosin meitä suomalaisia kiinnostaa vain huippufutis. No, onhan se upeampaa fanittaa Barcelonan Messiä kuin FC Lahden Paanasta. Kuinkahan paljon kisat kiinnostaisivatkaan, jos mukana kirmaisivat omat Huuhkajamme? Olisiko hurma samanlaista kuin keväisissä jääkiekon MM-kisoissa? Joko alkulohkosta selviäminen jatkoon aiheuttaisi suihkulähteissä pulikoimista vai pitäisikö odottaa EM-kultaa ennen kuin tavattaisiiin torilla?

Nythän jokainen joutuu etsimään sen oman kisasuosikkinsa kaiken maailman ulkomaalaisjoukkueiden joukosta. Toisaalta keskustelu niin kisastudiossa kuin sosiaalisessa mediassakin on huomattavasti monimuotoisempaa, kun suosikkijoukkueita löytyy useita. Yksi fanittaa saksalaista futista, toinen vannoo taas englantilaisen potkupallon nimeen jne. Suomen ollessa mukana kaikki fanittaisivat tylsästi ja yksimielisesti vain Suomea.

Studiokeskusteluja kuunnellessa huomaa, että kyllä meiltä Suomesta löytyy paljon hyviä, osaavia asiantuntijoita ja taitavia taktisia osaajia. Silti oma maajoukkueemme ei ole koskaan päässyt arvokisoihin. Miksi? Suomessa on jo vuosikymmeniä selitelty huonoa menestystä mm. huonoilla olosuhteilla ja pienellä väestöpohjalla. Minusta tuntuu, että jatkossa ne selitykset eivät enää kelpaa. EM-kisoissa nimittäin pelaa mm. Islanti, jossa asuu noin 300 000 asukasta eli vähemmän kuin Helsingissä ja olosuhteet eivät millään muotoa voi olla ainakaan paremmat kuin Suomessa. Kyseessähän on yksinäinen saarivaltio napapiirin korkeudella, kaukana kaikesta.

Entäpä sitten Albania, Pohjois-Irlanti, Slovakia tai Wales? Asukkaita kyseisissä maissa on kahden ja viiden miljoonan välissä eli väestöpohja on kaikilla pienempi tai yhtä suuri kuin Suomessa. Jotkut koiranleuat ovatkin epäilleet, että kisoissa nähdään Vatikaani, Gibraltar ja Monaco ennen kuin Suomen Huuhkajat sinne tiensä selvittävät.

Sitä odotellessa mietittäväksi jää vain se, fanitanko näissä kisoissa Englantia, Italiaa vai Saksaa vai viekö sydämeni kenties piskuinen Islanti?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti elää tällä hetkellä kaupunkina todellista murroskautta. Seuraavat vuodet ja vuosikymmenet näyttävät, tuleeko Lahdesta vielä vireä ja elinvoimainen kasvukeskus, jonne ihmiset haluavat muuttaa vai onko Lahden kohtalona tulevaisuudessa olla pelkästään Helsingin lähiö, josta sukkuloidaan töihin pääkaupunkiseudulle hyvien ja nopeiden yhteyksien avulla. Näyttää siltä, etttä Lahti haluaa linkittyä vahvasti pääkaupunkiseutuun, mutta silti kasvaa ja kehittyä itsenäisenä kaupunkina. Hyvä niin. Helsingin kelkassa kyllä kannattaa roikkua, sillä kyseessä on Suomen merkittävin kasvukeskus ja ainoa suurkaupunki.

Lahti kasvoi hurjaa vauhtia aina 70-luvun puoleen väliin asti. Kaupunkiin muutti sodan jälkeen kolmessa vuosikymmennessä liki 70 000 asukasta. Lahti oli se kaupunki, jonne haluttiin ja josta puhuttiin. Silloin taisi iskeä vauhtisokeus, sillä kaupungin kehittäminen jäi lapsenkenkiin.
70-luvun puolenvälin jälkeen kaupunki on kasvanut kuitenkin vain noin 10 000 asukkaalla ja tähän en laske mukaan Nastolan liittämistä kaupunkiin. Trendi on saatava kasvavaksi, muuten uhkana on kaupungin näivettyminen.

Viime viikolla totesin kaupungin keskustan olevan suurien muutoksien alla, mutta suuria muutoksia on tulossa lähivuosina ympäri kaupunkia. Matkakeskus ja toriparkki olivat vasta alkua. Eteläisen kehätien rakentaminen vapauttaa nykyisen VT12-valtatien varteen paljon uutta tilaa niin asutukselle kuin liiketiloillekin. Nähtäväksi jää myös se, miten uusi kehätie muuttaa Launetta. Mytäjäisten varikon suunnitelmista saatiin tällä viikolla jo luonnoksia ja viereinen laaja Sopenkorven vanha teollisuusalue saa lähivuosina tai -vuosikymmeninä uuden elämän. Hennalan varuskunta-alueen suunnittelu on kovaa vauhtia käynnissä. Suunnitteilla on iso asuinalue Hennalan pellolle ja vielä ei kai kukaan tiedä sitä, mikä on vanhojen kasarmien tulevaisuus. Toivottavasti aluetta ei pilata moderneilla uudisrakennuksilla, kuten Lahdessa on liian usein aikaisemmin tehty. Lahdessahan on ollut ikävä perinne siitä, että kaikki vanha johdonmukaisesti hävitetään ja tilalle rakennetaan uutta. Ei välttämättä aina se paras ratkaisu.

Uusien rakennussuunnitelmien lisäksi uusia vetonauloja ja puheenaiheita Lahdesta olisi löydettävä. Lahti pitää saada taas valtakunnallisesti kiinnostavaksi. Somessa käytettävät emojit eli tunnetilaa kartoittavat kuvakkeet kertovat mistä Lahti tällä hetkellä tunnetaan. Näitä ovat ovat radiomastot, hyppyrimäet, Jari Litmanen ja lihamuki. Tuttuja juttuja, mutta mistä löydetään uusia?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ensin rakennettiin pari vuotta toriparkkia. Sen jälkeen otettiin työn alle Aleksanterinkadun uudet liikennejärjestelyt. Samaan hikeen työstetään ydinkeskustan kaukolämpöverkkoa ja jossain vaiheessa pitäisi keskustan sähköverkko ja valaistuskin uusia eli käytännössä Lahden keskusta on ollut myllerryksen vallassa viimeiset kolme vuotta ja urakat jatkuvat vielä ainakin vuoden loppuun asti. Olen tietoisesti vältellyt keskustassa käymistä näinä kolmena vuotena ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ovat valitettavasti kovin monet muutkin tehneet. Aika ymmärrettävää, ettei ihmisiä kauheasti kiinnosta liikkua keskellä työmaata.

Yksi on kuitenkin varmaa: Keskustan liikkeillä tulee olemaan todella haastavaa saada asiakkaat takaisin keskustaan, kun myllerrys on ohi. Siihen ei taida riittää se, että Rautatienkadun jalkakäytävää on levennetty tai joku uusi terassi saadaan avattua Aleksanterinkadun varteen ensi kesänä. En kauheasti jaksa uskoa edes toriparkin vetovoimaan. Faktahan on, että kaupunki tällä isolla keskustaremontilla luo ainoastaan uudet, paremmat puitteet ydinkeskustan yrityksille toimia. Yrityksien omalle kontolle jää se, kuinka houkuttelevaksi he oman liiketoimintansa osaavat tehdä. Kuinka he osaavat jatkossa hyödyntää kasvavan tilan liikkeidensä edessä. Aikaisemminhan suurin vetonaula keskustan yrityksillä oli useimmiten hyvät pysäköintimahdollisuudet liikkeen edessä. Tulevaisuudessa sen vetonaulan on oltava jotain muuta.

Monet ovatkin jo tuominneet keskustan muutokset huonoiksi. Keskusta kuuluu kuulemma autoille. Itse olen eri mieltä. Kyllä hyvin suunniteltu ja toteutettu vehreä kävely- ja kevytliikennepainoitteinen keskusta aina voittaa autojen seassa pyörimisen. Itse ainakin pidän enemmän kävelykatujen tunnelmasta ja ihmisvilskeestä kuin autojen pakokaasusta ja melusta. Se että ihmiset saataisiin viihtymään keskustassa on tärkeää, kyllä se sitten ajan myötä tulee näkymään myös yritysten liikevaihdossakin.

Itse en lähtisi näin nopeasti tuomitsemaan keskustaa epäonnistuneeksi. Ensinnäkin muutokset eivät ole vielä edes valmiita eli voiko keskeneräistä edes tuomita? Muutoksia pitää päästä seuraamaan pitkällä aikavälillä, sillä ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Ihmismieli vain sattuu olemaan pääosin sellainen, että muutokset ja uudistukset ovat jo lähtökohtaisesti huonoja, sillä ennen oli kaikki paremmin. Viimeistään kymmenen vuoden päästä näemme, miten autoton keskusta toimii, miten se on vaikuttanut alueen kaupankäyntiin ja kuinka viihtyisä se loppujen lopuksi on. Muutos on aina myös mahdollisuus, ei pelkästään uhka.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sen lisäksi, että Posti toimittaa meille päivittäin kirjeet ja lehdet, saa sieltä nyt tilattua ruohonleikkuunkin. Ruohonleikkuri pitää asiakkaalla itsellään toki olla, mutta postinjakaja hoitaa itse leikkuutyön. Jo on aikoihin eletty, oli ensimmäinen ajatukseni lukiessani uutisen. Löytyyhän itseltänikin historiaa kyseisen yrityksen leivistä yli kahdelta vuosikymmeneltä. Mietin, että kauas on tultu niistä ajoista, jolloin postimies kulki reittinsä läpi ylpeästi valtion virkamiehenä virkapuvussaan. Aikana jolloin postimies uskallettiin kutsua kotiin kahvillekin, sillä hän, jos kukaan oli luotettava, jokapäiväinen tuttumme. Ajat kuitenkin muuttuvat ja niin ne tekevät postissakin.

Viime viikolla suoritettiin Lahden alueella, tarkemmin Hollolan puolella, ensimmäinen ruohonleikkuu Postin toimesta ja kas kummaa, hommahan toimi. Seuraava Postin suunnittelema ja tarjoama maanlaajuinen palvelu saattaa olla ruokakassien kotiintuominen vanhuksille tai tarkastuskäynnit yksin asuvien vanhusten luona. Kokeiluja on jo eri alueilla suoritettu ja kokemukset ovat olleet pääosin hyviä. Kaiken kaikkiaan tarkoitus olisi kasvattaa Postista eräänlainen nykyajan ”naapuriapu”, kun se vanhan ajan pyyteetön naapuriapu on vain enää kaunis muisto tässä kiireisessä maailmassa. Onhan tiedossa, että kotona yksin asuvien vanhusten määrä on jatkuvasti kasvussa.

Posti siis laajentaa tarjontaansa kovalla tahdilla. Kaiken takana on tietenkin se, että kirjeiden ja lehtien lähetysmäärät ovat jatkuvassa laskussa. Ihmiset saavat laskunsa verkossa, kirjeensä sähköpostitse ja lehdet luetaan pääosin netissä. Jostain pitää siis kaivaa korvaavaa työtä työntekijöille. Säröääniäkin Postin uudet tehtävät ovat aiheuttaneet, sillä kaikki postinjakajat eivät ole suostuneet ruohoa leikkaamaan. Niinpä leikkuuta suorittavat vain vapaaehtoisesti tehtävään ilmoittautuneet. Lisäksi mm. Suomen Yrittäjät ovat älähtäneet epäreilusta kilpailusta, mitä se toki onkin, jos asiaa katsotaan vaikkapa kotipalveluja tarjoavan pienyrityksen näkökulmasta. Postihan joka tapauksessa käy kaikkien ovien takana, kun taas pienyrittäjälle jo matka uuteen työkohteeseen on uusi kulu.

Sen lisäksi että Posti etsii lisätöitä jakajilleen, on se myös kovin halukas luopumaan viiden päivän jakeluvelvoitteestaan. Kovin ymmärrettävää tämäkin, sillä ainoastaan yritysten luulisi olevan tänä päivänä ainoita, joilla on tarvetta saada postinsa edelleen joka arkipäivä. Toinen esillä ollut säästökeino on kerrostalojen jakelun siirtäminen ala-aulassa sijaitseviin lokerikkoihin nykyisen luukkujakelun sijasta. Ratkaisu, joka kelpaisi muuten meille ilmaisjakelulehdillekin. Tämä tosin, kuten myös tuo jakelupäivien harventaminenkin, vaatisi lakimuutoksen.

Jos edellä mainitut säästökeinot toteutuvat jollain aikavälillä, tarkoittaa se sitä, että laajoja irtisanomisia on luvassa. Tai sitten Postin täytyy toivoa, että erilaiset oheistoiminnot, kuten edellämainittu ruohonleikkuu saavat tuulta siipiensä alle. Ja eipä se ruohonleikkuukaan enää niin kauhean naurettavalta tunnukaan, jos sillä säästytään irtisanomisilta, vai mitä?

Onhan näitä työtehtäviä mitä postinjakaja voisi tulevaisuudessa tehdä. Itselleni vanhana postinjakajana tuli heti mieleen, että perheen koiran voisi antaa jakajalle mukaan lenkille. Itse olen tätä postinjakajana työskennellessäni kerran kokeillutkin jo 90-luvulla. Kerinkalliolla irtipäässyt saksanpaimenkoira halusi nimittäin jyrsiä nilkkaani niin kiivaasti, että juoksi pyöräni perässä kaksi korttelia. Sai siinä jakaja ja koira kivan yhteisen lenkin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen medialla on uusi lempipoika. Teemu Selänne on jo kaukaista muinaishistoriaa ja Mikael Granlundin ilmaveivi ei ole enää mitään. Nyt kaikki haluavat palan Patrik Lainetta, tuota jääkiekkoilun uutta ihmepoikaa, teinisensaatiota ja kieltämättä myös erittäin lahjakasta jääkiekkoilijaa. Anna meille meidän jokapäiväinen Patemme pyytää kansa ja mediahan antaa, vaikkei pyydettäisikään. Netti ja sanomalehdet pullistelevat Paten hulvattomia letkautuksia, jotka oikeasti eivät ihan niin hulvattomia ole ja sosiaalinen media täyttyy toinen toistaan hauskemmista Pate-meemeistä. Pate sitä ja Pate tätä. Luultavasti tähän mennessä mielipidettä Patesta ja Paten pelaamisesta on kysytty melkein kaikilta, paitsi ehkä paavilta. Toisaalta, kuka on paavi Pateen verrattuna?

Elämme siis melkoista Patemanian aikaa. On oikeastaan vaikea käsittää, että puhutaan joukkuelajista nimeltä jääkiekko, sillä niin vallitseva hahmo Pate tällä hetkellä mediassa on. Hetkittäin tuntuu siltä, ettei Suomen maajoukkueessa ketään muita pelaajia olekaan. Sinänsä hyvä saavutus, kun muistetaan, että joukkueessa pelaa sellaisiakin NHL-tähtiä kuin Mikko Koivu ja Aleksander Barkov. Niin ja Mikke Granlund, mutta hänen suurimmat hetkensähän koettiin jo viisi vuotta sitten, kun ilmaveivi oli maailman ainoa merkittävä uutinen. Eipä ole toista ilmaveiviä sen jälkeen herralta nähty, joten Mikke taitaa olla jo menetetty tapaus median kannalta katsottuna.

Tämä kaikki todistaa sitä, että Suomi on todellinen kiekkokansa. Ja mikäpä sen makeampaa kiekkokansalle, että meillä on maailman ykköstalentti riveissämme. Kerrankin suomalainen pelaaja on kaiken huomion keskipisteenä ja mikä parasta, maailmanlaajuisesti. Ja sitä paitsi, jos kävisi niin hassusti, etttei Pate ensi syksynä Atlantin takana breikkaisikaan, on medialla varastossaan toinen nuorukainen, joka voidaan pikaisesti palauttaa otsikoihin. Niinpä, muistatteko vielä Puljujärven? Kyllä, sama nuorukainen joka säväytti kaksikymppisten kotikisoissa vuodenvaihteessa. Pulju sitä ja Pulju tätä lauloi media silloin. Puljujärven aikuisten kisat jäivät väliin loukkaantumisen vuoksi, joten totaaliselta Puljumanialta vältyttiin, ainakin toistaiseksi.

Onneksi medialla on vielä kokonainen joukkueellinen potentiaalisia tulevaisuuden pateja ja puljuja odottamassa vuoroaan, sillä 18-vuotiaiden kultajoukkue on vielä aika pitkälti mediassa käsittelemättä. No, oli se seuraava kultapoika sitten kuka tahansa, niin siitä voidaan ainakin olla varmoja, että mediassa överiksi menee.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoitti tällä viikolla, että jatkossa ”Ei mainoksia”- teksti ovessa tai laatikossa ei estä jakajaa jakamasta toimituksellista tekstiä sisältäviä ilmaisjakelulehtiä. Siis sellaisia lehtiä, kuin esimerkiksi kädessäsi oleva Omalähiö-lehti. Sen sijaan kuluttajansuojalaki estää jatkossakin jakajia jakamasta mainoksia sellaisiin kotitalouksiin, jotka ovat kieltäneet sen ”Ei mainoksia” tai ”Ei ilmaisjakelua” -kylteillä postiluukuissaan. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ei osata vielä kertoa, kattaako mainoskielto myös ilmaisjakelulehtien välissä jaettavat mainokset.

Meillä Omalähiössä on toimittu näin jo vuosia eli lehtemme on tipahtanut luukusta, vaikka ovessa on ollutkin mainoskielto. Joku tietysti kysyy, miksi ihmeessä olemme näin tehneet. Emmekö kunnioita asukkaan tahtoa? Kyseessä on yksinkertaisesti ollut käytännön kokemus. Jossain vaiheessa, vuosia sitten, mekin kokeilimme sitä, että emme jaa Omalähiötä mainosluukkuihin. Saimme kuitenkin viikottain niin paljon yhteydenottoja siitä, ettei mainoskielto suinkaan koske lehteämme, vaan ainoastaan mainoksia. Monet kokivat siis lehtemme vähintäänkin tarpeelliseksi, osa jopa välttämättömäksi. Aikamme näin positiivista palautetta saatuamme päätimme jatkaa lehtemme jakelua myös mainoskieltoluukkuihin. Kaiken kaikkiaan olen Omalähiössä oloni ajan eli viimeisten seitsemän vuoden aikana ottanut vastaan ainoastaan viisi valitusta siitä, että lehti on jaettu luukkuun, vaikka asukkaalla on ovessaan mainoskieltokyltti. Omalähiön jakelunhan on aina kuitenkin voinut estää tarvittaessa ”Ei ilmaisjakelua”- tekstillä ovessaan tai laatikossaan. Näin myös jatkossa.

Osansa on varmasti ollut myös sillä, ettei lehtemme välissä ole joka viikko kymmeniä mainoksia, sillä käsittääkseni eniten ihmisiä ärsyttää tässä mainostenjakelussa se, että kotiin kertyy jo viikossa tuhoton määrä paperijätettä. Paperijätettä, joka on ihan itse kannettava roskikseen asti. Itse mainosten en usko ihmisiä niin paljon ärsyttävän. Muutenhan he kieltäisivät itseltään myös television katselun ja tilatut lehdet, ne kun molemmat sattuvat sisältämään molemmat todella paljon erilaisia mainoksia. Eihän ilmaisjakelulehti, varsinkin, jos se on asiallisesti toimitettu, eroa juuri lainkaan tilatusta sanomalehdestä. Molemmissa on toivon mukaan paljon kiinnostavia juttuja ja sitten tietenkin niitä mainoksia.

Mainokset voivat tosiaankin ärsyttää silloin tällöin, mutta toisaalta ajatellen, millä muulla tavoin yrittäjä voisi asiakkaansa tavoittaa? Kadulla huutelemalla vai kiertämällä ovelte ovelle esittelemässä tuotettaan? Ai niin, kaupustelu ja kerjääminen kielletty- kylttihän löytyy jo useimpien kerrostalojen ala-aulasta. On myös hyvä ymmärtää se, että ilmaisjakelulehden ainoa tulolähde on mainosmyynti. Mitä vähemmän lehdessä on mainoksia, sitä varmemmin lehden tulevaisuus on vaarassa. Ilman rahaa kun valitettavasti ei tehdä yhtään lehteä, ei ilmaisjakelu- eikä tilauslehteä.

On vain ja ainoastaan lehden toimituksen oma valinta, mikä on lehdessä toimituksellisen tekstin ja mainosten suhde. Joskus näkee ilmaisjakelulehtiä, joissa on vain yksi tai kaksi toimitettua juttua ja loput sivut täynnä mainoksia. Ymmärrettävästi tälläinen julkaisu saattaa helposti tuntuakin pelkältä mainokselta. Niinpä me täällä Omalähiön toimituksessa olemme yrittäneet pitää jo 38 vuotta huolta siitä, ettei lehtemme olisi pelkkkä mainospläjäys, vaan olemme aina pyrkineet tekemään aidosti etelälahtelaista lehteä, jossa on paljon luettavaa. Sellaista lehteä joka on kiva saada luukusta sisään, vaikka ovessa mainoskieltokyltti olisikin. Tällä linjalla aioimme jatkaa myös tulevaisuudessa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen hallitus on viimeisen vuoden aikana patistellut kovallakin kädellä suomalaisia mukaan taloustalkoisiin, onhan taloutemme tunnetusti huonolla kantimilla. Paljon on puhuttu kilpailukykyloikasta, yhteiskuntasopimuksesta, normien purkamisesta, SOTE-ratkaisusta jne. Kaikki nämä toimet tähtäävät Suomen taloustilanteen kohentamiseen.

Yksi seikka pistää kuitenkin vahvasti silmään näissä talkoissa. Säästöjä haetaan koko ajan pienen palkansaajan taskusta. Siis heiltä, jotka muutenkin maksavat säntillisesti veronsa valtiolle ja kunnalle. Samaan aikaan, kun pienipalkkaiset kansalaiset maksavat kiltisti veronsa, vievät suurituloiset rahansa eri puolille maailmaa veroparatiiseihin. Periaatteessahan toiminta on laillista verosuunnittelua siihen saakka, kunnes tuloja pimitetään Suomen verottajalta.

Moraalisesti ollaankin sitten jo vähintäänkin harmaalla alueella. Miljoonia euroja tienaavat ovat yhtä lailla hyötyneet verovaroilla kustannetusta koulutuksesta, terveyspalveluista ja infrastuktuurista. Nyt kun olisi aika maksaa oma osansa takaisin verojen muodossa, viedäänkin pääosa tuloista ulkomaille verottajan ulottumattomiin. Tällainen ahneus ei tavallisen kansalaisen oikeustajuun mahdu.

Ongelma on globaali, sillä joidenkin tutkimusten mukaan maailman varallisuudesta jopa puolet on veroparatiiseissa. Helsingin Sanomien mukaan yli 2000 suomalaista hyödyntää veroparatiiseja. HS jatkaa, että Suomessa törmää arjessaan jatkuvasti veroparatiisiyhtiöihin, usein tietämättään. Jos käytät Googlea tai sometat Facebookissa, lennät Finnairin tai SAS:n lentokoneilla, käyt yksityisellä työterveysasemalla, ostat lääkkeitä, maksat työeläkemaksuja, tankkaat Nesteen huoltoasemilla, syöt McDonald’sissa, katsastat auton tai kyselet kadonnutta numeroa Fonectalta olet vähintään välillisesti mukana veroparatiisitaloudessa. Verosuunnittelu ei kuitenkaan estä yrityksiä ottamasta vastaan verovaroin maksettuja yritystukia, hyödyntämästä yhteiskunnan varoilla rakennettua toimivaa infrastruktuuria tai palkkaamasta verovaroin koulutettua työväkeä. Näin saadaan markkinoille todella vääristynyt kilpailutilanne, jossa veroparatiiseja käyttävät suuryhtiöt ovat isossa etulyöntiasemassa verrattuna paikallisiin pienyrittäjiin, jotka maksavat kaikki veronsa Suomeen.

Tuntuukin hieman oudolta, että hallituksemme vaatii kaikkia kansalaisia mukaan näihin taloustalkoisiin, kun samaan aikaan hallituksessa istuu jopa kaksi ministeriä ( Toivakka ja Berner), joilla on tai on ollut todistettavasti yhteyksiä veroparatiisi-yhtiöihin. Kannattaisikohan oma pesä putsata ensin, ennen kuin alkaa vaatimaan muilta? Hallitukselle vinkiksi, että parhaiten joukkoja johdetaan edestä ja esimerkillä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi