Vuosi: 2016

Ylen maanantaisessa A2-taloustalkoot-illassa toisteltiin mantraa ”suosi suomalaista” monenkin eri keskustelijan suulla. Ideana on tietenkin se, että kotimaista ostamalla tuet suomalaisia yrityksiä ja lisäät kotimaisten yritysten elinvoimaisuutta. Jos jokainen ostaa 10 eurolla kuussa lisää kotimaista, siitä syntyy 10 000 vuosityöpaikkaa väittää Suomalaisen työn liittokin tutussa teesissään.

Aloin miettimään asiaa ihan konkreettisesti eli miten voisin itse suosia suomalaista. Se ei muuten ole ihan helppoa. Faktahan on, että tänä päivänä 100% suomalaista tuotetta voi olla vaikea löytää. Jos olettaa, että suomalaiselta yrittäjältä saa suomalaista työtä ja laatua, niin elää edelleen 70-luvun ideaalimaailmassa, jossa kotimainen oli oikeasti kotimaista. Monia kulutustavaroita ja elintarvikkeita ei ole enää edes mahdollista ostaa kotimaisena tai jos joku kotimainen yritys niitä tarjoaakin, on se usein vain tuotetta välittävä käsi.

Suomessa ei valmisteta monia tuotteita, koska se ei yksinkertaisesti kannata verotuksen ja palkkojen sekä niiden sivukulujen vuoksi. Monet yritykset kyllä kauppaavat tuotteita suomalaisina, mutta tosiasiassa suurin osa tuotteista teetetään alihankintana, usein jopa kolmansissa maissa. Nykyään sen kuuluisan suomalaisen avainmerkin saa kylkeensä jo silloin, kun kotimaisuusaste tuotteesta on yli 50%. Moni suomalainen yritys syyllistyykin ns. sinivalkopesuun, kun se esittää tuotteensa tai itsensä yhtä suomalaisena kuin sisu tai sauna, vaikka suurin osa yrityksen tuotannosta löytyy Suomen rajojen ulkopuolelta. Elintarvikkeissa on pakko lukea alkuperämaa. Tosin sekin viittaa vain maahan, jossa tavara tai palvelu saa lopullisen muotonsa. Raaka-aineet saavat sitten olla kotoisin mistä vain.

Edes tunnetuihin kotimaisiin brändeihin ei voi tänä päivänä luottaa kertoi Suomen Kuvalehti jokunen vuosi sitten. Osa Marimekon tuotteista tulee mm. Saksasta, Perusta, Italiasta, Portugalista, Ukrainasta ja Virosta sekä kaikki astiat Thaimaasta. Ainakin osa Sini-tuotteista tulee Aasiasta. Nopsa-pyörät tulevat Kiinasta, osa Upon pesukoneista Puolasta, osa Kantolan kekseistä Kreikasta, Jenkin purukumit Turkista ja Tuplat Ranskasta. Se ”suomalainen” Sisu-pastilli tulee Italiasta ja Koffin olut Virosta.

Se, että ostaisi vain kotimaisia tuotteita, on käytännössä siis aika vaikeaa toteuttaa, vaikkakin idea onkin erittäin kannatettava. Kaiken kaikkiaan pitäisi ehkä ajatella niin, että suomalaisen kannattaa ostaa suomalaisia tuotteita, mikäli niiden hinta-laatusuhde on hyvä, sillä mitä järkeä on maksaa tuotteesta enemmän, jos se ei laadullisesti ole yhtään parempi kuin se halvempi ulkomaalainen? Puhtaasti suomalaisia tuotteita voi olla vaikea löytää kauppojen hyllyiltä, mutta kotimaan matkailu ja erilaisten kotimaisten palvelujen ja pienyritysten suosiminen onkin se helpompi keino toteuttaa ”Suosi suomalaista”-mantraa. Joten kipinkapin Suomi-lomaa varaamaan!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Nyt kun kehätie on saatu pois lahtelaisten poliitikkojen päiväjärjestyksestä, voisi olla oikea aika aloittaa keskustelu toisesta vanhasta tutusta aiheesta. Launeelle on puuhattu uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien, mutta loppujen lopuksi toteutus ei ole ollut vielä lähelläkään. Vuonna 1980 Lahden kaupunki teki 75-vuotisjuhlapäätöksen Launeen uimahallin rakentamisesta.
Samaan aikaan 80-luvun alkupuolella Etelä-Lahden omakotiyhdistykset, asukasyhdistykset, Launeen seurakunta, Hennalan varuskunta ja yksittäiset kansalaiset keräsivät 14 000 nimeä Launeen uimahallin puolesta. Olisikohan aika tehdä tämä sama uudestaan, jotta päättäjämme näkisivät, että asian suhteen ollaan tosissaan ja vihdoinkin suunnitelmat muuttuisivat todeksi?

Lahden tämänhetkinen uimahallitarjonta on sanalla sanoen surkea, vaikka Lahtea pidetäänkin nimenomaan urheilukaupunkina. Lahden nykyinen uimahallikapasiteetti ei yksinkertaisesti vastaa nykytarpeita. Lahdessa ei tällä hetkellä ole yhtään 50 metrin altaan uimahallia. Meillä on vaivaiset kolme pientä hallia ydinkaupungissa plus Nastolan uimahalli, joista ammattikoulun uimahalli on parhaillaan peruskorjattavana. Saksalan uimahalli peruskorjattiin jokin aika sitten ja Kivimaan uimahallissa peruskorjauksen suunnittelutyö on käynnissä.

Viime viikkoina Lahden polttavan uimahallitarpeen ovat nostaneet esiin lehtemme palstoilla Ville Skinnari ja Lasse Koskinen. Koskisen mukaan ainoat varteenotettavat vaihtoehdot ovat Kisapuiston Ranta-Kartanoon rakennettava yksityinen hotellikylpylä tai Launeelle tehtävä halli. Hinnaksi uudelle uintikeskukselle tulisi noin 15-20 miljoonaa euroa eli liikutaan hieman pienemmissä investoinneissa kuin toriparkki tai matkakeskus.

Launeen sijainti ja ympäristö olisivat erinomaiset uudelle uimahallille. Liikenneyhteydet Launeelle ovat ylivertaiset, sillä matkakeskus sijaitsee lähellä ja eikös joku kehätiekin rakennu ihan tuohon viereen? Uimahalli ja jo pystyssä oleva jäähalli voivat hyödyntää toisiaan energian tuotannossa. Samalla liikuntapaikkojen keskittäminen Launeelle auttaisi yrittäjiä menestymään kahvila ja ravintolatoiminnassa. Löytyisihän samalta alueelta silloin uimahalli, jäähalli, keilahalli ja Perhepuisto. Launeelle on myös helppo rakentaa riittävän suuret parkkialueet.

Jotkut ovat maininneet Saksalan uimahallin sijaitsevan liian lähellä Launetta. Höpö, höpö sanon minä! Launeen pelloilta on Saksalan uimahalliin matkaa 2 km. Esim. Ammattikoulun ja Kivimaan uimahallin välinen matka on peräti 2,5 km, joten mistään kovin merkittävästä erosta ei ole kyse.

Väestön ikääntyessä liikunta on entistä tärkeämmässä roolissa. Uinti liikuntamuotona sopii mitä parhaiten juuri ikäihmisille kuntouttavana toimintana. Jos ihmisille tarjotaan riittävästi hyviä mahdollisuuksia liikkua, näkyy tämä pitkässä juoksussa myös selvinä säästöinä sosiaali- ja terveyspuolella.
Nyt Lahdella olisi hyvä paikka näyttää olevansa uuden strategiansa mittainen ja lopettaa turhat kinastelut uimahallin paikasta. Suunnataan kerrankin veroeurot oikeaan kohteeseen eli lahtelaisten hyvinvointiin. Tiet ja autot ovat jo oman osuutensa saaneet.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelainen juupas-eipäs – leikki eteläisen kehätien ympärillä sai päätöksensä tällä viikolla. Ainakin virallisesti. Turuilla ja toreilla kehätie tulee jatkossakin jakamaan lahtelaisten mielipiteet. Paljon löytyy ihmisiä, jotka paikallisten poliitikkojen tapaan iloitsevat uudesta kehätiestä, mutta varmuudella löytyy myös ihmisiä, joille Launeen läpi porhaltava kehätie on yhtä paha kirosana kuin uusi matkakeskus tai toriparkki. Fakta on, että noin 50 vuoden odottelun ja väännön jälkeen hallitus myönsi kehysriihessään kehätielle 200 miljoonaa euroa. Loput viulut eli 77 miljoonaa maksavat Lahti ja Hollola niin, että Lahden osuus on noin 70 miljoonaa euroa ja Hollolalle jää loput.

Hyvää tässä kehätieasiassa on tietenkin se, että kerrankin Lahden seudun hankkeisiin myönnetään näin paljon rahaa. Tässä asiassa alueen kansanedustajat tekivät varmasti ison työn puoluerajoista piittaamatta ja jo se on poikkeuksellista Lahden tapauksessa. Toinen hyvä asia on, että VT12 saadaan pois aivan aivan ydinkeskustasta.

Sitten niihin huonompiin puoliin. Launeen linjaus ei muuta siitä tosiasiaa, että jatkossakin VT12 kulkee keskellä asutusta ja pohjavesialueella. Mitä järkeä on siirtää valtatie asutuksen keskeltä toisen asutusalueen keskelle? Aivan vastaavanlaisen pohjavesialueen päälle? Kuulostaa hölmöläisten touhulta, jossa valoa kannetaan säkeillä pirttiin. Pohjavesien saastumisvaara ei häviä tien siirtämisellä mihinkään, sillä myrkkykuljetukset jatkuvat edelleen junaradalla, jolla ei ole minkäänlaista suojausta. Yksi kaatunut myrkkyjuna ja Launeen lähde on pilattu.

Sitten on se hinta. Patomäen ja Liipolan tunnelit tekevät ratkaisusta sairaan kalliin. Nämä molemmat tunnelit olisi voitu välttää linjaamalla tie Renkomäen kautta ja samalla hinta olisi laskenut roimasti. Me lahtelaiset maksamme tiestä noin 70 miljoonaa euroa. Onko meillä varaa siihen? Kuten tiedämme, tulevina vuosina erilaisiin koulujen ja päiväkotien peruskorjauksiin, remontteihin ja uudisrakentamiseen arvioidaan kulutettavan Lahdessa noin 150 miljoonaa euroa. Tähän kun lisätään se fakta, että maksettavana ovat myös uusi matkakeskus ja toriparkkikin, alkaa kokonaiskuva näyttää aika tukalalta lahtelaisin silmin katsottuna.

Pikaisesti yhteenlaskien Lahti on tekemässä noin 260 miljoonan euron satsauksen muutamien vuosien sisään. Tämä ei voi olla näkymättä muissa kaupungin toimissa ja palveluissa. Kuka kaiken maksaa? Lahtelaiset veronmaksajat tietenkin. Kyllä siinä kelpaa shamppanja-pulloa auki poksautellakin kaupungintalolla. Otettiin 70 miljoonaa euroa lisää velkaa, jippii!

No, turha se on valittaa, kun löysät on jo housussa. Nyt ensiarvoisen tärkeää on keskittyä siihen, että tien suunnittelussa ja rakentamisessa kaikki lain vaatimat pohjavesi- ja melusuojaukset ovat kunnossa ja tiestä ei aiheudu asukkaille minkäänlaista haittaa. Meluvalleista ja pohjavesisuojauksista ei saa tinkiä senttiäkään.

Tieprojektin hinta tulee varmuudella ajan mittaan vielä nousemaan, kuten tuon suuruusluokan työmailla tapana on. Silloin on ihan liian helppo ratkaisu lähteä tinkimään suojauksista. Näin ei saa tapahtua, vaan päinvastoin, niitä on lisättävä. Tiestä on tehtävä niin turvallinen ja huomaamaton kuin suinkin on mahdollista. Yhtään onnettomuutta Liipolan tunnelissa ei saa tapahtua. Kun Suomen kallein tienpätkä nyt sitten tehdään, niin tehdään sitten samalla myös Suomen turvallisin tienpätkä. Alueemme päättäjät varmastikin pitävät siitä yhdessä huolen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Perjantaina on taas se päivä kun saa ihan luvan kanssa höynäyttää tuttuja ja miksei myös tuntemattomiakin. Aprillia! Syö silliä ja juo kuravettä päälle! -huuto kaikuu taas pitkin maata ja nähdään kenellä on oikeasti huumorintajua ja kenellä ei. Kaikkitietävän wikipedian mukaan aprillipäivää on vietetty maailmalla jo useita vuosisatoja. Hulluttelun katsotaankin kuuluvan kevään tuloon. Kas, kun päästään eroon pimeästä talvesta, niin jo vain on ihmisen mielikin taas kevyt kuin höyhen ja on kiva hullutella. Aprillipäivä muuten saattaa olla ainoa hulluttelupäivä Suomessa, johon ei läheisesti liity alkoholi. Ainakaan tietääkseni. Muut hulluttelupäivät meillä hullutellaankin sitten kännissä.

Tänä aamuna moni yrittää etsiä eri medioista sitä tämän vuoden kovinta aprillijuttua. Selaillaan päivän lehteä ja etsitään netistä. Mikähän näistä uutisista on se, joka vaikuttaa kaikista utopistisimmalta? Vuosi vuodelta siitä tulee vaikeampaa, sillä oikeiden uutisten erottaminen aprillipäivän jutuista on nykyään aika hankalaa. Monille jopa mahdotonta, jos katsotaan sitä suosiota, jonka ns. vaihtoehtoiset mediat ovat saaneet.

Ihmiset jakavat netissä ja sosiaalisessa mediassa täysin vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä ”uutisia”, jotka pönkittävät enemmänkin omaa arvomaailmaa, kuin sitä, mikä on oikea todellisuus. Suomeenkin on viime vuosina syntynyt näitä vaihtoehtoisia uutistoimistoja, joiden uutiset ovat kovin usein täysin keksittyjä, liioiteltuja tai sitten faktat on vain yksinkertaisesti jätetty tarkistamatta. Tällaisten ”uutistoimistojen” motiivina on vain hämmentää ja aiheuttaa kateutta, epäluuloja ja vastakkainasetteluja. Tärkeintä on saada sivustolle klikkauksia, joka tarkoittaa rahaa sivuston omistajalle. Usein näiden sivustojen perustaja asuu jossain muualla kuin Suomessa ja voin kuvitella, että kaveria saattaa naurattaa matkalla pankkiin.

Joskus aprillipila saattaa vuosien saatossa muuttua todeksi. YLEn sivuilla on videoklippi TV-uutisten aprillipilasta vuodelta 1965, jossa naisarmeija marssii Santahaminaan. Vielä 60-luvulla naisten asevelvollisuutta nimittäin pidettiin huvittavana ja melkeinpä mahdottomana ajatuksena. Kuten tiedämme, tänä päivänä naiset armeijassa on täyttä totta.

Ehkäpä voisimme ottaa oppia aprillipäivästä ja siitä miten suhtaudumme sen päivän uutisiin. Ei kaikkea mitä painetaan lehteen tai kirjoitetaan netissä kannata, eikä saa uskoa sinisilmäisesti, vaikka ne kuinka myötäilisivät omia arvoja. Pitää osata kyseenalaistaa ja etsiä faktoja. Kunpa ihmiset osaisivatkin olla uutisten suhteen yhtä skeptisiä kuin ovat aprillipäivänä. Se tosiasia, että 364 päivää vuodesta monet tuntuvan uskovan kaiken moskan mitä lukevat ja sitten yhtenä päivänä vuodessa, aprillipäivänä, ei uskota mitään. Aika hämmentävää, vai mitä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Launeen koululaisia ja opettajia koetellaan taas. Tuskinpa kukaan launeelainen on unohtanut vuosikausia kestänyttä remonttikierrettä, jonka seurauksena koulua käydään Launeella nyt parakeissa. Ja tullaan käymään vielä seuraavat kolme vuotta, ennen kuin uusi koulu on valmis. Vuosien väännön jälkeen saatiin aikaiseksi päätös vanhan koulun purkamisesta ja uuden koulun rakentamisesta samalle paikalle. Koulu, jonne nykyisten suunnitelmien mukaan tulevat Launeen ja Salinkallion koulujen lisäksi myös päiväkoti, esiopetus, terveydenhoitotilat, hammashoitola ja kaupungin nuorisotoimi. Hienosti sanottuna kyseessä on siis monitoimitalo.

Tällä viikolla Lahden kaupunki näytti osaamistaan rakennusasioissa. Tällä kertaa kyse on sellaisesta osaamisesta, että enää en yhtään ihmettele, ettei tästä kaupungista juurikaan löydy terveitä julkisia rakennuksia. Launeella ja Salinkalliolla on suunniteltu koko alkuvuosi koulua tietyllä neliömäärällä. Tällä viikolla kuitenkin selvisi, ettei tontilla ole niin paljon rakennusoikeutta ja neliöistä pitääkin karsia noin 1100 neliötä. Anteeksi mitä? Eikö rakennussuuunnittelun ensimmäinen vaihe ole selvittää se, kuinka monta neliötä on tontille mahdollista rakentaa ja lähteä sitten sen mukaan tekemään niitä suunnitelmia? Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen itse tekisin.

Jos osaaminen olisi tällä tasolla missä tahansa yksityisessä yrityksessä, jaettaisiin jo monon kuvaa joidenkin takamuksiin, mutta nämä virkamiehet porskuttavat tiukasti eteenpäin. Näytöt ”onnistumisista” kertovat olennaisen ja vastuuta ei ota kukaan mistään. Uuden koulun tulevaisuus ei näytä kaksiselta, jos ei tähän projektiin saada mukaan rakennusalan ammattilaisia.

Tuntuu siltä, että Lahden kaupungilla ei oikea käsi tiedä mitä vasen käsi tekee ja päinvastoin. Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava: Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen mielestä neliöiden rajoittamisessa on kyse alkuperäisestä tavoitteesta kiinnipitäminen, joka on 8-9 neliömetriä/oppilas. Eli mitään sen suurempaa ei ole luvattukaan. Vastaavasti sivistystoimen palvelujohtaja Jaana Suvisillan mukaan alkuperäistä suunnitelmaa joudutaan muuttamaan juuri sen vuoksi, ettei rakennusoikeus tontilla riitäkään. ”Meidän suunnittelijamme sen huomasi tuossa muutama viikko sitten” tokaisi Suvisilta. Kumman suusta kuulimme totuuden, jää epäselväksi. Vai onko olemasssa vielä joku kolmaskin selitys? Luultavasti.

Kilponen perustelee neliöiden rajoittamista sillä, että jos talosta löytyisi yli tuhat neliötä suunniteltua enemmän, se merkitsisi vuosittain 180 000 euron lisäkustannuksia vuokriin. Summasta kertyisi 20 vuodessa 3,6 miljoonan euron menoerä. Onko Kilposen mielestä 3,6 miljoonaa euroa 20 vuodessa panostettuna lapsiin liikaa? Siis kaupungissa, jossa meillä on varaa laittaa 20 miljoonaa toriparkkiin, 20 miljoonaa matkakeskukseen ja 70 miljoonaa ohitiehen? Kilposen ajatusmaailma kertookin kaiken olennaisen rakkaan kaupunkimme arvoista. Turha ihmetellä miksi lapsiperheet eivät valitse Lahtea asuinpaikakseen. Ei täällä asukkaita arvosteta, autot ovat kaikki kaikessa, joten se siitä Lahden Green City- teemastakin, joka tuntuu päivä päivältä enemmän päälleliimatulta vitsiltä kuin siltä, että sitä kohti oltaisiin oikeasti suuntaamassa.

Nyt opettajien ja oppilaiden toiveista on tingittävä. Tämä tarkoittanee sitä, että oppitunteja tullaan pitämään milloin missäkin. Käytävillä, aulassa, ruokalassa. Voisikohan vielä vessatkin valjastaa opetuskäyttöön ja kyllä kai naulakossakin takkien seassa opiskella voi? Tai tarvitaanko tulevaisuudessa minkäänlaisia opetustiloja, kun tunnit voidaan pitää netin välityksellä, jokaisen istuessa omassa kotonaan koneen ääressä. Priimaa yritetään, mutta sutta tuntuu pukkaavan…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa on tällä viikolla koettu sosiaalisesti tärkeitä ja kansakunnan tilaa nostattavia hetkiä. Tähän ei tarvittu lätkän MM-kisojen tuomaa huumaa tai MM-hiihtojen väljähtäneitä esikisoja. Ei edes Jeesuksen uutta ilmestymistä tai mielenosoitusta hallituksen politiikka vastaan. Tuon suuren kokoontumisen ihmeen sai aikaan parin euron arvoinen muoviämpäri. Niin, luit oikein; muoviämpäri.

Holmassa avattiin uusi rautakauppa. Normaalisti asia olisi kiinnostanut ehkä muutamaa ammatikseen rakennushommia tekevää, mutta kun kauppias tajusi laittaa avajaispäivälle todellisen täkyn eli ilmaiset ämpärit, täyttyi kauppa välittömästi tungokseen asti. Samantyylinen ämpäri-case on toistunut jo useamman kerran muissakin Suomen kaupungeissa, joten ihan lahtelainen ilmiö tämä ei todellakaan ole, ennemminkin yleissuomalainen.

Mikä ihme niissä ilmaisissa ämpäreissä oikein on? Ämpärin hinta on noin pari euroa, joten kyse ei voi olla siitä, että kellään ei olisi varaa ostaa niitä ämpäreitä. Tai siitä että nyt olisi keksitty uusi, upea tuote tai ettei kellään ole ämpäreitä. Ei, kyllä tässä täytyy olla jotain paljon suurempaa takana. Onko meidän suomalaisten perimässä joku ihme geeni, joka tämän aiheuttaa? Ei kai missään muualla päin maailmaa osata ottaa iloa irti tällä tavalla, jos jossain jaetaan ilmaisia tavaroita? En tiedä onko tämä seurausta siitä, että pula-aikoina Suomessa sai jonottaa ihan kaikkea; kahvia, viinaa, sokeria jne. Moni muistanee millaiset jonot olivat eräässä keskustan tavaratalosssa, kun siellä kerran kuussa tarjottiin ilmaiset markkinakahvit. Jono oli valtava ja auta armias, jos erehdyit etuilemaan jonossa. Turpakäräjäthän siinä oli etuilijalle tarjolla.

Tämä ilmaisten tavaroiden jonottaminen tuntuu olevan ihan kansantauti. Ihmiset joilla on jo kaikkea, lähtevät hakemaan vielä pari ämpäriä, kun ilmaiseksi saa. Eihän sitä tiedä vaikka joskus tarvitsisin sellaista? Sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tuntuu moni miettivän. Jonon näkeminen tuntuu aiheuttavan massahysterian. Tuolla varmasti jaetaan jotain ilmaiseksi ja minun on ehdottomasti saatava se, mitä siellä ilmaiseksi jaetaan. Se on sitä suomalaista yhteisöllisyyttä se. Yhdessä jonottaminen.

Siitä tulikin mieleeni, että Sipilän hallitus voisi käyttää hyväkseen tätä ämpärivillitystä. Osa palkasta ämpäreinä voisi toimia. Tai aina kun jostain leikataan, niin jaettaisiin kansalaisille ämpäreitä. Ei tuntuisi leikkaukset yhtään niin pahoilta. FC Lahti ja Pelicans voisivat saada lisää katsojia jakamalla otteluissaan ilmaisia ämpäreitä. Ihmiset saataisiin kiinnostumaan korkeakulttuuristakin helposti, kun Sibelius-talossa jaettaisiin ämpäreitä kaupunginorkesterin konsertin väliajalla. Lahden kaupunkiin voitaisiin houkutella uusia asukkaita ämpäreiden avulla mainossloganilla ”Lahti – Ämpärikaupunki”. Lopuksi on hyvä kuitenkin muistaa se, ettei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Ainakaan ilmaiseen ämpäriin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aurinko pilkistelee pilvien takaa, räystäät tiputtavat vettä ja linnut laulavat. Kyllä, uskottava se on, että olemme jo kevään kynnyksellä ja sehän tarkoittaa sitä, että Suomi herää talvihorroksestaan. Muun Suomen ohessa heräilee myös rakennusala. Kuten vanhassa Tapio Rautavaaran laulussa jo tiedettiin: ”Kevät toi muurarin, Kevät toi maalarin ja rakennuksille hanslankarin…”

Lumien sulaessa ja pakkasen hellittäessä moni käynnistää talopakettinsa pystyttämisen tai päättää kevätauringon inspiroimana remontoida asuntoaan. Yhtä kaikki, rakentaminen ja remontoiminen saa buustia lähestyvästä kesästä. Alan suurimmat messut järjestetään tänä viikonloppuna Lahdessa ja sen tähden mekin olemme lehdessämme pyhittäneet peräti 10 sivua pelkästään rakentamiselle ja remontoimiselle. Kannattaa laittaa lehti säilöön, sillä sivuilta löytyy hyviä vinkkejä remontoijille, rakentajille, sisustajille, energiansäästäjille jne.

Valtionvarainministeriön rakennusalan suhdannetyöryhmän (RAKSU) viimeisin raportti helmikuulta kertoo rakentamisen kääntyneen parempaan suuntaan. Lähes kaikki alan indikaattorit osoittavat kasvua tai suunta on ainakin ylöspäin. Rakentamisessa on siis edessä kohtuullisen hyvä vuosi. Pitkään aikaan ei ole kerrottu näin positiivisia kuulumisia rakennussektorilta. Toisaalta on huomattava, että muutosprosentit ovat isoja, koska rakentaminen lähtee liikkeelle matalalta tasolta. RAKSU ennustaa koko rakentamisen kokonaistuotannon kasvavan v.2016 noin 3-4%.

Asuntojen korjausrakentamisen RAKSU arvioi kasvavan edelleen, mutta hidastuvan noin 2 prosenttiin, koska elvytysvaikutukset eivät näy enää tämän vuoden korjaamisessa. Toisaalta korjaamista riittää, koska peruskorjausikään tulossa olevan asuntokannan määrä kasvaa edelleen. Kasvun taustalla ovat RAKSUN mukaan kasvavat korjaustarpeet 1970- ja 1980-luvun rakennuksiin. Uusimisikään tulevat mm. julkisivut, katot, parvekkeet, ikkunat ja LVIS-järjestelmät. Myös matala korko ja lainojen hyvä saatavuus oikein mitoitettuihin remontteihin nähden tukevat kasvua.Talonrakentamisen kustannuksien RAKSU ennustaa nousevan tänä vuonna edelleen maltillisesti. Vuonna 2017 odotuksena on hintojen hitaan nousun jatkuminen. Rakennusalan työllisyysodotus on myönteinen.

Eli vaikka koko maan talous kyntääkin, näyttää siltä, että rakennusalalla nousua on jo luvassa. Paistaa se kevätaurinko joskus risukasaankin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sipilän hallituksen lempilasta eli yhteiskuntasopimusta on palloteltu edestakaisin jo liki vuoden verran. Monta kertaa se on jo haudattukin, mutta zombien lailla, aina se on noussut kuolleista meille kummittelemaan. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tuo sopimus saadaan kuin saadaankin maaliin. Ei tietenkään ihan sellaisena kuin hallitus sen alunperin olisi halunnut, mutta olisiko tässä työmarkkinajärjestöjen masinoimassa sopimusehdotuksessa kyse nyt sitten jonkinlaisesta yhteiskuntasopimuksen kevyt-versiosta tai kompromissien kompromissi-ratkaisusta. Siltä ainakin vahvasti tuntuu.

Jotenkin tuntuu myös siltä, ettei ihan viimeistä sanaa tässä yhteiskuntasopimus-asiassa ole sanottu. Työmarkkinajärjestöt nimittäin edellyttävät, että niiden neuvottelema sopimus korvaa hallituksen niin sanotut pakkolakitoimet ja että hallitus peruuttaa 1,5 miljardin lisäleikkaukset ja veronkorotukset ja toteuttaa kaavailemansa tuloveronkevennykset. Vastaavasti yrittäjät eivät ole tyytyväisiä tehtyyn sopimusehdotukseen, sillä yhteiskuntasopimuksen vaikutukset jäävät hyvin kauaksi siitä, mitä hallitus alunperin siltä vaati julkisen talouden tervehdyttämisen osalta.
Yhteiskuntasopimuksen pitäisi parantaa julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla, mutta siitä on alustavissa laskelmissa koossa vain 600 miljoonaa euroa kerrotaan valtiovarainministeriön laskelmissa.

Täytyy kyllä myöntää, ettei hallituksen tehtävä ole kadehdittava. Jollain ilveellä pitäisi vetää Suomi suosta, mutta pelkän vetotraktorin sijaan tässä tarvitaan myös nuorallakävelijän taitoja. Palkansaajilta ei saisi leikata liikaa eikä nostaa veroja, koska silloin vaikutetaan ostovoimaan heikentävästi ja se taas leikkaisi kotimaista kysyntää entisestään. Toisaalta yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa, jotta ne voisivat kilpailla tasapäisesti ulkomaisten toimijoiden kanssa ja luoda kotimaahan uusia työpaikkoja. Eli aina jos kummarrat työnantajien suuntaan, tulet samalla pyllistäneeksi palkansaajille ja toisinpäin.

Nähtävästi Sipilälle kuitenkin kelpaa tällainen yhteiskuntasopimuksen light-versio, sillä onhan se tyhjää parempi ja samalla tulee vältettyä ikävältä kuulostavat pakkolait, jotka varmuudella olisivat vieneet hallituspuolueiden gallup-suosiota entistä kovempaan alamäkeen. Laiha sopu on useasti parempi kuin lihava riita.

Jos ja kun sopimus nyt vihdoinkin saadaan voimaan, niin tiedossa on erinäisten työeläke- ja sosiaalimaksujen siirtäminen osaksi työnantajilta työntekijöille. Samalla vuosittaista työaikaa lisätään 24 tunnilla eli kolmella päivällä alkaen vuoden 2017 alusta. Helpoin keino lienee lisätä työaikaan 6 minuuttia per työpäivä? Palkankorotuksia ei tipu ja julkisen sektorin lomarahoista leikataan 30% kolmeksi vuodeksi.

Omalta kohdaltani laskin YLEn sivuilla olevan laskurin avulla, että yhteiskuntasopimus toteutuessaan laskee palkkaani noin 70 euroa kuukaudessa. Nyt sitten vain odottelemaan niitä veronkevennyksiä, joita hallitus lupasi, jos yhteiskuntasopimus syntyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla jälleen yksi koulu liittyi mukaan pitkään listaan nimeltä ”Homeongelmista kärsivät lahtelaiskoulut”. Mukkulan koulu on uusin tulokas Renkomäen, Salinkallion, Tiirismaan, Kasakkamäen, Kunnaksen ja Kivimaan koulujen lisäksi, jotka ovat viimeisen vuoden sisään todettu olevan käyttökelvottomia rakennuksia käyttötarkoitukseensa. Tähän kun lisätään vielä se, että viime vuonna valmistuivat Liipolan ja Jalkarannan uudet monitoimitalot, jotka rakennettiin jo purettujen koulurakennusten tilalle, alkaa Lahden koulurakennusten koko kuva kaikessa karmeudessaan hahmottumaan. Erilaisiin peruskorjauksiin, remontteihin ja uudisrakentamiseen arvioidaan parin seuraavan vuoden aikana kulutettavan noin 150 miljoonaa euroa, puhumattakaan siitä kuinka monta kymmentä miljoonaa euroa tämän lisäksi on erinäisiin remontteihin jo käytetty viime vuosina?

Mikä mättää kysyy varmasti moni. Miten on mahdollista, että jo 20-30 vuotta vanhat rakennukset ovat homeessa tai miksi remontit tuntuvat toinen toisensa perään epäonnistuvan. Kuka Lahdessa valvoo tämän, sanalla sanoen surkean, julkisen rakentamisen laatua? Vastuussahan on Lahden Tilakeskus, jonka tehtävä on määritelty seuraavasti: ”Lahden Tilakeskus huolehtii kaupungin omistamasta kiinteistö- ja tilaomaisuudesta, sen arvosta, tuottavuudesta, tehokkaasta käytöstä ja kehittämisestä.” Onko tilakeskuksen henkilöstö sitten tehtäviensä tasalla ja tarpeeksi ammattitaitoista tällaista työtä tekemään? Lyhyesti sanottuna ei, jos katsotaan tuota alussa olevaa pitkää koulujen listaa, joissa sisäilmaongelmia ilmenee. Minkäänlaista näyttöä ei siitä ole, että tämä tilanne tulisi muuttumaan parempaan suuntaan, päinvastoin. Kun valvonnasta vastaa sama porukka, on vaarana, että nämä uudetkin koulut ovat homeessa ennen kuin huomaammekaan.

Kuntapuolen kiviriippana on hankintalaki, jossa laadun lisäksi vaikuttaa hinta. Niinpä rakennushankkeissa kaupungin onkin usein helpompi valita se kaikkein halvin vaihtoehto tarjouksista. Halvin vaihtoehto on ikävä kyllä harvoin se laadukkain ja pian ollaankin taas korjaamisen ja remontoinnin oravanpyörässä. Missä on rakentajan vastuu työstään? Onko kukaan koskaan huomannut, että joku taho olisi nostanut kätensä ylös virheensä merkiksi, kun taas yksi koulu on homeessa? Olisiko tässä kohtaa hyvä miettiä järjestelmää, jossa rakennusfirma ottaisi vastuun remontoimansa kohteen huollosta pariksi vuosikymmeksi eteenpäin. Tällöin valvonta olisi kyseisellä rakentajalla, ei kaupungilla. Silloin saattasi jälkikin olla parempaa, kun rakentaja tietäisi, että lisäkulut jatkoremonteista lankeaisivat maksettavaksi yrityksen omasta pussista.

Eniten allekirjoittanutta hirvittää se, että kärsijöinä ovat lapset ja nuoret. Altistuminen sisäilmaongelmille jo nuorena voi tarkoittaa jopa loppuelämän kestoista taistelua erilaisia allergioita ja astmaa vastaan, puhumattakaan muista terveysongelmista. Tutkimuksen mukaan koko maan mittakaavassa merkittävien kosteus- ja homevaurioiden terveyshaittakustannukset ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa. Ja kaikki vain sen vuoksi, että tänä päivänä rakennustyömailla tehdään aivan liikaa sutta ja sekundaa samalla kun valvonta on puutteellista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viikonloppuna Lahdessa hiihdetään perinteiset Salpausselän kisat, järjestyksessään jo 91. kertaa. Tänä vuonna kisat ovat saaneet aiempaa enemmän huomiota mediassa, onhan samalla kyseessä ensi vuoden MM-kisojen esikisat, joissa testataan mm. markkinoinnin tehokkuus, yhteistyökuvioiden toimivuus ja järjestelyiden notkeus

Kisojen markkinointikoneiston isoin työsarka on saada ihmiset taas kiinnostumaan pohjoismaisista hiihtolajeista. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Hiihtoa on viime vuosina yritetty kehittää entistä mediaseksikkäämmäksi lajiksi, sillä urheilulajienkin kesken kilpailu katsojista on kova. Tällä hetkellä tuntuu, että sprinttihiihto on nousemassa hiihdon päätuotteeksi. Onhan kisa usein täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa vaikkapa 50 kilometrin väliaikalähdöstä. Myös massalähdöt tarjoavat paljon dramatiikkaa. Niinpä perinteisen tyylin väliaikalähtökisat alkavat olla maailmancupissa jo vähemmistönä. Onpa jo ehdotettu, että perinteisestä hiihdosta luovuttaisiin kokonaan.

Hyvät järjestelyt, kiinnostava oheisohjelma ja yleensäkin uudet, tuoreet ideat ovat kisojen markkinoinnissa tärkeitä, mutta se tärkein markkinointikeino, joka tällä hetkellä puuttuu, on suomalaisten menestys. Onhan tunnettua, että suomalaiset ovat menestysnälkäistä kansaa. Tänä talvena suomalaiset voittajat hiihtolajeissa ovat kovin vähissä. Voin kuvitella, että MM-kisojen järjestelytoimikunnan suurin toive onkin saada seuraavan vuoden sisään mahdollisimman paljon suomalaisia voittajia maailmancupin kisoihin. Se tosin vaatii urheilijoiltamme kovan tasonnoston ja samalla norjalaisten epäonnistumista. Ne perhanan norjalaiset kun ovat nykyään ihan liian ylivoimaisia.

Silloin kun suomalainen urheilija kisaa realistisesti voitosta, tarkoittaa se varmuudella kilinää kassoilla. Kotikisojen paine on siis kova monessa suhteessa. Yksittäisen suomalaisurheilijan menestys takoo voittoa kaikille. Vuoden 1989 kotikisoissa taidettiin onnistua uhkapelissä ja vahvojen huhujen mukaan tiettyjen aineiden voimalla vietiin kisoista useampikin kolmoisvoitto ja kansa tykkäsi kuin hullu puurosta. Uskokoon ken tahtoo, että innostunut kotiyleisö olisi yksinään siivittänyt hiihtäjämme silloin uskomattomiin suorituksiin. Vuonna 2001 sitten samanlainen yritys menikin mönkään tunnetuin seurauksin ja kansa tuomitsi douppajat alimpaan helvettiin ja hiihdon kiinnostavuus putosi nollaan. Toivottavasti ensi vuonna ei menestystä haeta keinolla millä tahansa.

Ellei ihmeitä vuodessa tapahdu, pelkään ettemme näe MM-kisoissa mäkimontun pullistelevan entiseen tapaan. Viikonlopun MM-etkot näyttävät suuntaa, miten ihmiset selälle saapuvat, vaikkeivat suomalaiset palkintosijoista tappelekaan. Onko pelkkä hiihtotapahtumaan osallistuminen tarpeeksi houkutteleva vaihtoehto nykypäivän ihmisille? Lahtelaisille ehkä, mutta kisojen onnistuminen vaatii ehdottomasti, että koko Suomi ottaa tulevat MM-kisat omakseen. Sitä odotellessa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi