Vuosi: 2015

Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2016 käännetään Lahdessa esiin kokonaan uusi lehti. Silloin aloittaa toimintansa uusi Lahden kaupunki. Uutta on tietenkin se, että Nastolasta tulee osa Lahtea. Asiassa on haluttu painottaa sitä, että kyseessä ei ole liitos, vaan nyt syntyy täysin uusi kaupunki. Tämä tosin taisi olla vain ovela keino sumuttaa Nastola helpommin mukaan liitokseen. Joka tapauksessa kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta pääsi tekemään tällä viikolla uuden Lahden ensimmäinen talousarvion.

Miltä sitten näyttää Lahti vuonna nolla? Periaatteessa mikään ei ole muuttunut vanhasta Lahdesta, sillä tarjolla on pääasiassa niukkuutta jaettavaksi. Veroihin ei tosin kosketa, vaan lahtelaisten veroäyri on vuonna 2016 vanha tuttu 20,25% . Sen sijaan nykyisillä nastolalaisilla on syytä hurrauksiin. Heillä nimittäin verotus kevenee 0,5% , kun uudessa Lahdessa otetaan käyttöön Nastolaa edullisempi tuloveroprosentti. Lisäksi Lahden ja Nastolan yhdistymisavustus 4 miljoonaa euroa käytetään pääosin ICT-järjestelmien yhtenäistämiseen ja elinvoiman ja työllisyyden parantamiseen.

Tekeillä oleva sote-uudistus saattaa muuttaa sosiaali- ja terveystoimen budjetointia suurestikin, mutta se, koska tuo uudistus saadaan maaliin asti on vielä hämärän peitossa. Uuden Lahden taloussuunnitelmassa ajalle 2016-2018 vilahtelee kaikenlaisia kirkasotsaisia tavoitteita. Kaupungissa tullaan satsaamaan yhdyskuntarakenteen eheytymiseen, joka pitää sisällään mm. eteläisen kehätien sekä kaupunkikeskustan ja asemanseudun kehittämisen.

Investoinnit palveluverkkoon vuosina 2016-2020 ovat mittavat. Sairaalapalvelut (50,7 milj.€) sisältävät mm. pääterveysaseman perusparannus- ja muutostyöt, sekä Jalkarannan sairaalan muutostyöt. Päivähoidon ja opetuksen palveluverkkoratkaisu (143,8 milj.€) sisältää koulujen perusparannukset, korvausinvestoinnit ja uudisrakentamisen. Tähän sisältyy esimerkiksi Launeen koulun uudisrakennus. Palveluverkkoa ollaan lisäksi uudistamassa ja kehittämässä mm. sähköisten palvelujen laajalla käyttöönottolla.

Mistä sitten säästetään? Ainakin perusopetuksessa vähennetään opetukseen käytettävää resurssia ja kasvatetaan hieman opetusryhmien kokoa. Myös kulttuuriin kajotaan, sillä vuosina 2016-2017 kaupunginorkesterin toiminta-avustus pienenee 2,5 % vuodessa ja kaupunginteatterin 1 % vuodessa.
Sosiaali- ja terveystoimialalla aiotaan asiakasmaksuja korottaa. Tulossa on ainakin päivähoidon ja aamu- ja iltapäiväkerhojen maksujen korotus syksyllä 2016. Myös joukkoliikenne saa varautua korotuksiin viimeistään helmikuussa 2016.

Kaupungin henkilöstö pienenee vuoteen 2018 mennessä noin 300 henkilöllä. Näillä näkymin irtisanomisilta vältytään, sillä keinovalikoimana on lähinnä henkilöstön luonnollinen poistuma eläkkeelle sekä määräaikaisten työsopimusten lopettaminen. Päivän kuumasta perunastakin eli maahanmuutosta löytyy pieni maininta. Lahti varautuu suunnitelman mukaan siihen, että oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia asettuu Lahteen lähivuosina aiempaa enemmän. Sitä millä tavalla Lahti varautuu, ei kerrota.

Yhdistymishallitus käsittelee talousarvioesitystä 19.-21.10. ja valtuusto päättää vuoden 2016 talousarviosta
ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelmasta 9.11.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa ei useasti mielenosoituksia näe, ainakaan missään suuremmasssa mittakaavassa. Silloin tällöin ovat jotkut ryhmät käyneet kaupungintalolla luovuttamassa joukolla adresseja, mutta se että Lahden torille kokoonnuttaisiin suurella joukolla jonkun tärkeän asian puolesta on harvinaista. Yleensäkin se, että Lahdessa saataisiin väki liikkeelle millään muulla kuin jollain urheilutapahtumalla tai ilmaisella tarjoilulla on harvinaista.

Tänä päivänä elämme kuitenkin outoja aikoja, sillä lauantaina tämäkin ihme nähdään. Silloin torilla järjestetään yhtä aikaa peräti kaksi mielenosoitusta, yksi avoimen Lahden puolesta ja toinen joka puolestaan vaatii rajoja kiinni. Kyseessä on siis kaksi täysin päinvastaista mielenosoitusta. Ainakin facebookissa tapahtumiin on ilmoittautunut yhteensä jo noin 2500 ihmistä.

Hieman itseäni mietityttää se, miksi kaksi täysin vastakkaisen suunnan mielenosoitusta pitää järjestää juuri samaan aikaan samassa paikassa. Eikö tämä ole omiaan lisäämään jännitteitä ryhmien välillä? Ei tarvitse olla mikään nero huomatakseen sen, että varsinkin sosiaalisessa mediassa sekä muissakin nettikeskusteluissa ihmisten mielipiteet ovat kääntyneet todella jyrkiksi, puhutaan sitten turvapaikanhakijoista tai hallituksen leikkauksista. Lisäksi nyt on jo nähty se, että netin vihapuheet ovat kääntyneet oikeiksi teoiksi. On heitelty polttopulloja, kiviä ja ilotulitteita. Ihmisiä uhkaillaan nettikeskusteluissa jo ihan fyysisilläkin teoilla. Näin siis ennen niin rauhallisessa Suomessa. Mitä meille on tapahtumassa ja mihin tämä kaikki johtaa?

Tällä hetkellä meidän suomalaisten henkinen tila tuntuu olevan todella paljon negatiivisen puolella. Toivoa tai positiivisuutta saa etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Siihen on toki syynsä. Silloin kun oma toimeentulo on tiukoilla, ei varmasti jaksa ymmärtää sitä, miksi minulta leikataan valtion säästöjen vuoksi, mutta turvapaikanhakijoita varten valtio ottaakin lisää lainaa. Lisäksi joillain tuntuu olevan hieman eri kuva pakolaisista kuin mitä todellisuus tänä päivänä on. Moni taisi odottaa pakolaisten olevan pelkästään naisia ja lapsia. Sen sijaan saimmekin nuoria miehiä merkkivaatteissaan älypuhelimineen. Vaattet tai puhelimet eivät kuitenkaan merkitse sitä, etteikö kyseessä voisi olla aito turvapaikanhakija. Myös rikas ihminen voi ja saa olla sotaa paossa, vai mitä?

Sitähän ei kukaan varmasti kiellä, etteikö joukossa olisi myös ns. elintasopakolaisia. Kautta aikojen maailmassa on muutettu parempien elinolosuhteiden perässä. Onhan Suomestakin muutettu vuosisadan alussa sankoin joukoin Yhdysvaltoihin ja 60- ja 70-luvuilla Ruotsiin paremman elintason perässä. Tällöin ei kysymyksessä ole suinkaan turvapaikanhaku vaan selkeästi siirtolaisuus. Toisaalta on tiedossa, että parinkymmenen vuoden päästä Suomessa tarvitaan lisää työväkeä, kun huoltosuhde kääntyy negatiiviseksi. Huollettavia on silloin enemmän kuin huoltajia. Tätä tulevaisuudenkuvaa on tietenkin tässä tilanteessa vaikea nähdä.

Nyt olisi kuitenkin kaikien osapuolien syytä laittaa jäitä hattuun ja luottaa siihen, että tilanne saadaan haltuun, niin talouden kuin pakolaisvirrankin suhteen ennen pitkää. Ongelmia on paljon, mutta enemmän nesteessä tulemme olemaan, jos alamme vielä keskenämme tappelemaan, se kun ei johda kuin entistä suurempiin ongelmiin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Medialukutaito tarkoittaa kykyä lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse, sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Tuntuu, että tänä päivänä kyseinen taito on monella kateissa ja tästä on syyttäminen yksinomaan nettiä ja sen hektistä tapaa tuottaa jatkuvaa uutisvirtaa sellaisella vauhdilla, etteivät ihmiset enää yksinkertaisesti ehdi tai jaksa kiinnostua siitä onko uutinen edes totta.

Ennen oli niin kovin paljon helpompaa. Oli vain TV- ja radiouutiset sekä tietenkin sanomalehti ja ne olivat meille se yksiselitteinen totuus. Printtimedian merkitys on vähentynyt viime vuosina ihmisten arjessa kovaa vauhtia. Samoin on käymässä myös television ja radion kohdalla. Kovin harva jaksaa tänä päivänä enää odottaa aamulla saapuvaa lehteä lukeakseen uusimmat uutiset, kun ne ovat auttamattomasti vanhoja, jo kertaalleen luettuja ja kuultuja uutisia. Sama juttu TV:n ja radion kanssa.

Netti on niin paljon nopeampi ja kätevämpi ja sen saavutettavuus on ylivertainen, vain yhdellä pienellä klikkauksella. Monet kulkevat älypuhelin kädessä selaillen netistä eri tahojen tuottamaa jatkuvaa uutisvirtaa, jonka ensisijainen tarkoitus on ansaita klikkauksilla mahdollisimman paljon tuloa palvelun tuottajalle. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä raflaavampi otsikko, sitä varmemmin ihmiset sitä klikkaavat. Ja kun uutisvirta on lakkaamaton, eivät ihmiset enää jaksa lukea tai paneutua uutiseen otsikkoa pidemmälle. Saati sitten tarkistaa, minkä median tuottama kyseinen uutinen on tai milloin se on päivätty. Puhumattakaan siitä, että netti on pullollaan täysin valheellisia, keksittyjä uutisia kuvamanipulaatioineen. Kyllä, nykyään ei voi enää luottaa edes valokuvan todistusvoimaan. Nykyisillä kotilaitteillakin kuvan manipulointi on nimittäin kovin yksinkertaista ja helppoa puuhaa.

Lisäksi meillä on taipumus valita uutisvirrasta juuri ne uutiset, jotka parhaiten tukevat omaa näkökantaamme asiassa. Näin onnistumme synnyttämään kuplan ympärillemme, johon ei erilaisia uutisia tai mielipiteitä mahdu. Silloin on helppo ajatella, että juuri me olemme oikeassa ja muita mielipiteitä ei ole olemassakaan. Jos joku uskaltaa olla eri mieltä, on hänet helppo poistaa ystävistä napin painalluksella.

Medialukutaidon katoaminen siloittaa tietä suoralle propagandalle. Jos me olemme niin hölmöjä, että varauksetta uskomme kaiken minkä netistä luemme, on meitä todella helppo ohjata haluttuun suuntaan. On se sitten mikä tahansa. Hyvä esimerkki löytyy itäisestä naapuristamme, jossa kansaa valistettiin ennen Pravda-lehdellä, nykyään maa hoitaa propagandansa pitkälti netissä, ulottaen samalla ”tiedotuslonkeronsa” myös Suomen puolelle.

Ennen kuin seuraavan kerran haluat jakaa jonkun raflaavan uutisen sosiaalisessa mediassa, ota pieni hengähdystauko, käytä Googlea ja tarkista uutisen sekä uutislähteen taustat huolellisesti. Se saattaa avata silmäsi näkemään asiat hieman laajemmassa mittakaavassa ja puhkaista jopa kuplasi. Kokeile vaikka.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Etelälahtelaiset omakotiyhdistykset eivät luovuta, vaan taistelevat edelleen eteläistä kehätietä vastaan yhdessä rintamassa. Toisaalla Lahden kaupunki ja Hollola yhdessä Päijät-Hämeen kansanedustajien ja maakuntajohtajien kanssa lobbaavat tahoillaan hanketta kovaa vauhtia eteenpäin kohti toteutusta. Etelä-Lahdessa ei kuitenkaan tietä haluta, ei ainakaan läpi Launeen tiheän asutusalueen.

Seitsemän junaradan eteläpuolen omakotiyhdistystä sekä Lahden omakotiliitto tekivät tällä viikolla yhdessä muistutuksen kehätien suunnitelmista. Omakotiyhdistykset olivat löytäneet suunnitelmasta useita epäkohtia. Esillä olivat mm. tien korkea, koko ajan nouseva hinta, melunsuojelu, vanhentunut ympäristövaikutusten arviointi ja pohjavesien suojelu sekä se tosiseikka, ettei tiesuunnitelma nykyisessä muodossaan vastaa alkuperäistä yleissuunnitelmaa.

Jotkut ovat leimanneet etelälahtelaiset änkyröiksi. Jostain syystä nämä leimaajat eivät itse asu Etelä-Lahdessa suunnitellun tien vaikutusalueella. Se ei ole tietenkään mikään yllätys. Tie totta tosiaan on kallis. Kyseessä on niin sanottujen hyvien aikojen ökytie, jollaisiin Suomella ei ole varaa nykyisessä taloustilanteessa. Kolmentoista kilometrin tienpätkä maksaisi liki 300 miljoonaa. Luulisi, että kun hallitus leikkaa ja säästää ja samaan aikaan maahamme valuu pakolaisia yli rajojen, olisi tuolle 300 miljoonalle eurolle parempaakin käyttöä.

Lahti on nähtävästi sen verran varoissaan, että on lupautunut maksamaan tiestä vaatimattomat 69 miljoonaa. Luulenpa tai itse asiassa olen varma, että Lahdesta löytyy tärkeämpiäkin kohteita noille 69 miljoonalle eurolle. Koulut ja päiväkodit homehtuvat yksi toisensa jälkeen. Kumpi on päättäjille tärkeämpää? Lapset opiskelemassa terveellisissä olosuhteissa vai kehätie läpi kaupungin, jolla nopeutetaan kaupungin ohiajamista 5 minuutilla? Vai otettaisiinko vain lisää velkaa? Maksakoon jälkipolvet sitten joskus.

Onkohan kenellekään päättäjistä tullut mieleen, että jos tie todella halutaan, niin nyt olisi korkea aika vihdoin ja viimein suunnitella se halvempi tievaihtoehto Renkomäen kautta ja tarjota sitä liikenneministerille toteutettavaksi. Muutama ylimääräinen miljoona menisi ehkä suunnitteluun, mutta itse tien hinnassa säästettäisiin noin 50% eli noin 150 miljoonaa euroa, kun Renkomäen vaihtoehdossa ei tarvittaisi kalliita ja riskialtiita tunneliratkaisuja Patomäen ja Liipolan kohdalla. Itseasiassa Renkomäen vaihtoehdosta puolet on jo suunniteltu, sillä alkumatkan tie kulkisi Okeroisiin asti samaa tielinjaa jo suunnitellun Launeen linjauksen mukaisesti. Suunnitella pitäisi vain viimeiset 6-7 kilometriä.

Se, jos mikä antaisi uskottavan signaalin päättäjille, että tie todella tarvitaan ja hintakin voisi olla toteuttamisen arvoinen. Mitä luulette kumpi on helpompi saada lobattua läpi? 300 miljoonan tie tunneleineen läpi tiheän asutuksen vai järkevähintainen, 50% halvempi tievaihtoehto ilman vaikeita tunneliratkaisuja hieman kauempana asutuksesta?

Ikävä kyllä, politiikassa harvoin maalaisjärki voittaa ja voittajana maaliin saadaankin liian usein se kovakalloisin, silmälaput silmillä kulkeva päättäjä oman visionsa kanssa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä Suomessa käydään todella raivoisaa keskustelua maahamme kohdistuvasta pakolaistulvasta. Jopa niin raivoisaa, että suuret mediatalot ovat joutuneet poistamaan nettisivuiltaan pakolaisuutisten kommentointimahdollisuuden. Ja kieltämättä melkoisia rimanalituksia on netin keskustelupalstoilla itsellekin tullut vastaan. Ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa ei ehkä kannattaisi nettiinkään sentään kirjoittaa.

Pakolaisongelma on tällä hetkellä todella iso ja koskee koko Eurooppaa. Vastaavanlaista kansainvaellusta ei ole Euroopassa nähty sitten toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Samojen ongelmien kanssa painitaan kaikissa EU-maissa, tosin sillä erotuksella, että useimpiin maihin virtaa moninkertainen määrä pakolaisia Suomeen verrattuna. Me olemme paniikissa jo 15 000 pakolaisesta, kun esimerkiksi Saksaan odotetaan saapuvan tänä vuonna yli 800 000 sotaa pakoon lähtenyttä pakolaista. Ulkomaalaisten määrän kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna edelleen vähiten ulkomaalaisia, joten suuresti rakastamamme suomalainen kulttuuri tuskin ihan vielä tukahtuu monikulttuurisuuden alle.

Pakolaisvirta osui huonoimpaan mahdolliseen aikaan, sillä Suomi on lamassa. Viime vuosina olemme uutisista kuulleet, kuinka Suomi on ylivelkainen ja suuria menoleikkauksia on tehtävä joka suunnassa. Päivittäiset uutiset YT-neuvotteluista, irtisanomisista ja huonoista talousnäkymistä ovat saaneet meidät uskoon, että meillä ei ole varaa enää mihinkään. Ei ainakaan pakolaisiin.

On hyvin ymmärrettävää, etttä tälläisessä tilanteessa kokonaiskuva hieman hämärtyy. Kuitenkin maailmanlaajuisesti katsoen me suomalaiset olemme talousongelmistamme huolimatta todella niitä maailman hyväosaisia. Me olemme siellä aivan pienessä marginaalissa niiden joukossa, joilla menee tällä planeetalla hyvin. Suomen nimi nostetaan maailmalla esiin siinä vaiheessa, kun tarvitaan esimerkkiä siitä, miten asiat parhaiten voitaisiin toteuttaa. Oli kyse sitten ilmaisesta koulutusjärjestelmästä, ilmaisesta terveydenhuollosta tai ylipäänsä yhteiskunnan vähäosaisista huolehtimisesta, moni on valmis ylistämään Suomea johtavana esimerkkinä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa.

En tiedä, ehkäpä asiat ovat meillä Suomessakin pikkuhiljaa muuttumassa. Ainakin itsekkyys, kovat arvot ja tunteettomuus tuntuvat nyt nostavan päätään, mikä on laman aikana usein aika tavallista. Huoli omasta pärjäämisestä ajaa ohi muiden huolien. Tilanteeseen on olemassa erittäin osuva sanontakin: Oma napa lähinnä.
Mutta jos mietitään hieman siitä oman navan vierestä: Entäpä jos itse olisit samassa tilanteessa kuin pakolaiset? Kuinka moni meistä on itse kokenut sodan kauhut, pelännyt oman ja perheensä hengen puolesta päivittäin? Jättänyt taakseen kotimaansa ja kaiken mitä on siihen mennessä ehtinyt saada aikaan ja lähtenyt kohti tuntematonta?
Tiedän kyllä, että suureen pakolaisjoukkoon mahtuu myös ns. elintasopakolaisia ja oman edun tavoittelijoita, joilla ei ole mitään syytä pelätä henkensä puolesta. He näkevät tässä kenties hyvän mahdollisuuden parantaa omaa elintasoaan. Heistä pitää huolen turvapaikanhakuprosessi, joka käännyttää tälläiset henkilöt pois maasta.

Tulevaisuudessa pakolaisten määrä voi kasvaa vielä arvaamattomiin mittoihin. Nämä ihmiset pakenevat sotaa. Kuinka paljon ihmisiä lähtee liikkeelle siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos tekee jossain vaiheessa tehtävänsä ja ihmiset lähtevät matkaan ruoan ja veden perässä?
Eiköhän auteta nyt sen verran kuin rahkeemme riittävät, sillä koskaan ei voi tietää, milloin itse olemme avun tarpeessa. Sitä paitsi auttaminen on inhimillistä. Ihmisiähän me kaikki olemme, eikö vain? Vai pannanko rajat kiinni, suljetaan silmät pahalta maailmalta ja kuunnellaan sävelradiota?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kävin viikolla Lahti blogin näyttelyssä. Kyseessä on kulttimaineeseen noussut nettisivusto, jossa keskitytään tuomaan Lahtea ja lahtelaisia esiin hieman eri valossa kuin mitä olemme tottuneet näkemään mainostoimistojen luomissa upeissa Lahti-mainoksissa. Lahti blogissa emme näe hienoja kuvia radiomastoista tai hyppyrimäistä. Sen sijaan todennäköisempää on nähdä kuva puolialastomasta,sammuneesta lahtelaisesta pahvinen kaljatötsä päässään kyseisten mastojen juurella tai hyppyrimäen betoniin töhritty kirkkovene. Tämä jos mikä on lahtelaisuutta parhaimmillaan ja tietyllä tavalla myös pahimmillaan. Kukaan ei voi haukkua Lahtea liikaa, sillä lahtelaiset tekevät sen homman ihan itse. Ja hyvin tekevätkin. Kuitenkin aina pieni ylpeys rinnassaan. Hei, me ollaan Lahesta!

Kaikki eivät varmaankaan arvosta tämäntyylistä ”mainostusta” kaupungille, mutta toisaalta ajatellen, juuri tälläinenhän Lahti ja sen asukkaat pääasiassa ovatkin: Rujo ja rosoinen ja ei ainakaan raitis. Lahtelainen huumori on aina ollut rajua ja ylilyönneiltäkään ei ole ihan joka kerta vältytty. Lahteen lyötiin jo 60-70-luvuilla rosoisuuden ja tylyyden leima. Silloin Lahen rokut pistivät nakkarilla turpaan ulkopaikkakuntalaisia, mieluiten tietenkin leuhkoja stadilaisia ja Lahti alettiin tuntea ympäri maata Suomen Chicagona.

Jossain vaiheessa Lahesta yritettiin tehdä kulttuurikaupunkia ja ihan lähellä onnistumista oltiinkin, sillä Sibelius-talo ja menestyvä sinfoniaorkesteri saivat meidät melkein unohtamaan, että asumme Lahessa. Onneksi sinfonia-orkesterin lisäksi meillä on Sleepy Sleepers ja Turo’s Hevi Gee, nuo lahtelaisen junttihuumorin ikuiset sanansaattajat. Ei siinä paljon korkeakulttuuri paina, kun levylautasella soi Anarkiaa Karjalassa. Monesti on sanottukin, etteivät kyseiset orkesterit voisi tulla mistään muualta kuin Lahesta. Mitä luulet, olisiko esimerkiksi Dingo voinut syntyä Lahessa? Tuskinpa.

Tai mietitäänpä urheilua. FC Lahden ja Pelicansin fanit ovat ehkä eniten häiriöitä aiheuttavia faniryhmiä Suomessa. Jos jossain pelissä on tapeltu, on siellä yleensä osallisena lahtelaisia. Lahtelainen yleisö ei lämmennyt Tomi Lämsän vähän taklaavalle ja värittömälle Pelicansille, mutta selkeästi äijämäisempää linjaa vetävän Matikaisen ja Nurmisen Pelsut kiinnostaa jo ihan eri tavalla. Tommi Kautonenkin oppi varmasti, ettei Lahti ole mikään Barcelona. Täällä pitää vetää vastustajaa tylysti sukille ja antaa koko ajan kaikkensa. Ja olla tietenkin aina lojaali Lahdelle. Tai käy niinkuin kävi eräällekin kuninkaan patsaalle. Only in Lahti sanoisi amerikkalainen.

Hyvät lahtelaiset päättäjät ja lipevät mainosmiehet: Älkää missään nimessä vaimentako Lahti-kaupungin todellista ääntä, sen ydintä ja suurinta voimavaraa eli lahtelaisuutta. Kuten Amulet jo 70-luvulla kauniin lyyrisesti sulosoinnuin asian ilmoitti: ”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon, tule Lahteen, täällä jännää ooon!”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Liipolassa pilotoidaan Lahden ensimmäistä omatoimikirjastoa. Omatoimiaikana kirjastossa ei ole henkilökuntaa vaan asiakas käyttää tiloja itsenäisesti: kirjastossa voi lukea lehtiä, käyttää tietokonetta sekä lainata ja palauttaa aineistoa automaateilla. Käytännössähän tämä omatoimikirjasto tarkoittaa sitä, että kaupunki säästää. Jos kokeilu osoittautuu menestykseksi, voidaan olettaa, että suurin osa lähikirjastoista tulee muuttumaan tulevaisuudessa omatoimiseksi.

Tästäpä sainkin oivan aasinsillan, sillä omatoimisuus on ehdottomasti päivän sana. Miksi palkata kalliita työntekijöitä, kun asiakkaat voi laittaa tekemään kaiken työn? Kätevää. Näin palvelualalta häviää pikku hiljaa väki ja työt, kun kaikenlaiset automaatit, nettisovellukset ja sähköiset lomakkeet korvaavat ihmiset. Tulevaisuudessa me teemme itse sen työn, jonka virkailija teki aikaisemmin, tosin meille ei siitä mitään makseta.

Kaikkihan alkoi viattoman oloisesti bensa-asemilta, jonne aikoinaan hommattiin automaatit. Ihmiset oppivat itse tankkaamaan ja sen jälkeen et ole enää palvelua bensa-asemilta saanut.

Milloin sinun on viimeksi pitänyt käydä pankissa tai vakuutusyhtiössä? Eipä muistu mieleen. Nyt maksut maksetaan kätevästi vaikka älypuhelimella ja laina-anomukset sekä tapaturmailmoitukset voi tehdä netissä. Kauppaankaan ei tarvitse vaivautua lähtemään, kun ruoat ja vaatteet voi tilata kätevästi kotiovelle. Esimerkkejä on useita monilta eri aloilta ja vaade omatoimisuuteen lisääntyy päivä päivältä.

No, lääkärissä ainakin pitää vielä käydä, vai pitääkö? Ei välttämättä, sillä kohta saamme varmasti älypuhelimiin sovelluksen eli appsin, jolla lähetät kuvan vaivastasi ja kuvailet sitä sanoin ja ei aikaakaan, kun lääkäri lähettää sinulle diagnoosin ja reseptin. Tai mikä olisi vielä parempaa, puhelinsovelluksen avulla voisi itse tehdä itselleen diagnoosin…

Samalla kun suurin osa asioidemme hoidosta on siirtynyt nettiin, olemme siirtäneet sinne myös sosiaalisen elämämme. Se, että jotkut ihmiset laittavat koko elämänsä julkisesti esille, on hieman hämmentävää. Onko ihan tarpeellista jakaa julkisesti kaikki mahdolliset asiat? Välillä tuntuu, etteivät jotkut ymmärrä, kuinka laajasti omat päivitykset voivat levitä netissä.
Sinulla voi olla facebookissa vaikka tuhat ystävää, mutta kuinka monta heistä tunnet oikeasti? Kenen face-kaverin kanssa voisit istua kahvikupposen ääreen juttelemaan sinulle tärkeistä asioista?

No, ehkäpä minä olen vain tälläinen vanha jarru, joka turhaan haikailee niiden ”vanhojen hyvien aikojen” perään, jolloin ihminen kohtasi toisen ihmisen, ei konetta. Totuus on kuitenkin se, etteivät ne vanhat hyvät ajat oikesti koskaan palaa vaikka kuinka toivoisi. Kehitys menee kovaa vauhtia toiseen suuntaan ja siinä kehityksessä on parempi pysyä kyydissä tai huomaa yhtäkkiä, ettei tiedä mistään mitään.

Joku on joskus hienosti sanonut, että kehitys kehittyy. Kyllä, näin juuri, mutta joskus voisi miettiä meneekö se aina oikeaan suuntaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ruokahävikillä tarkoitetaan ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista, mutta joka syystä tai toisesta päätyy roskiin. Suomessa heitetään ruokaa vuosittain roskiin 120-160 miljoonaa kiloa eli 20-30 kiloa henkeä kohti. Miksi ihmeessä sitten ruokaa heitetään niin paljon roskiin?
Ruoan poisheittämisen yleisimmät syyt ovat pilaantunut ruoka tai vanhentunut päiväys, jotka käsittävät noin 50 % kaikesta kotitalouksien poisheitetystä ruoasta. Liki 40% kotitalouden hävikistä syntyy siitä, että ruokaa on liikaa. Eli jäi ruokaa lautaselle, ei jaksettu syödä enempää jne.

Vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa (MTT:n Kuru-hanke) pääkaupunkiseudun asukas heitti sekajätteen mukana ruokaa noin 18 kiloa vuodessa kaatopaikalle. Roskiin heitettiin erityisesti pitkälle jalostettuja ruokatavaroita, kuten eineksiä. Hälyttävää on se, että hylätystä ruoasta peräti 15 prosenttia päätyi kaatopaikalle avaamattomissa pakkauksissa. Siis ostamme ruokaa, jota emme tarvitsekaan ja ruoka päätyy avaamattomana roskikseen. Tilanne on yhtäläinen sen kanssa, että heittäisimme rahat suoraan roskaämpäriin. Ostamme tuotteen, jota emme sitten tarvitsekaan.

Roskiin heitetty ruoka verottaa lompakoitamme 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Nyt kun taloudellinen tilanne on Suomessa sanalla sanoen kehno, olisi oman ruokahävikin tarkkailu helppo tapa laittaa kuntoon talouttaan. Kuinka paljon päivän ruoasta päätyi lautaselta roskiin? Ostinko liikaa ruokaa kaupasta, kun tuotteet menevät vanhaksi? Voisiko maitoa käyttää vielä, vaikka viimeinen käyttöpäivä meni eilen umpeen? Teinkö ruokaa liian ison annoksen, kun sitä jäi yli? Pieniä asioita, mutta vuoden mittaan säästöt kasvavat yllättävän isoiksi. Toisaalta tilanne on absurdi. Me heitämme ruokaa roskiin samalla kuin jossain päin maailmaa nähdään nälkää.

Ruokahävikin määrät vaihtelevat paljon eri kotitalouksien välillä. Kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10-15 prosenttia. Eniten ruokaa menee hukkaan yllättäen kotitalouksissa. Ruokaketjun muissa osissa ruokahävikkiä syntyy vähemmän, esim. kaupoissa vain puolet kotitalouksien hävikkimäärästä, vaikka juuri kauppojen ruokahävikkiä on paljon viime vuosina arvosteltu.
Ruokahävikistä löytyy myös ilmastollinen aspekti: Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat huomattavasti päästöjä. Kotitalouksista vuosittain roskiin päätyvän ruokajätteen päästöt vastaavat 100 000 auton ilmastovaikutusta. Jos valmis ruoka päätyy roskiin, ovat kaikki nämä päästöt syntyneet turhaan.

Ruokahävikki on asia, johon jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ihan pienilläkin teoilla ja suunnittelulla. Haastankin kaikki mukaan pienentämään omaa ruokahävikkiään. Vinkkejä siihen, miten sinä voisit vaikuttaa hävikin pienentämiseksi ja samalla säästää rahaa, löydät lehtemme sivulta 8

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lomien jälkeen Sipilän hallituksella pitää kiirettä. Kovasti vaalien aikana ja varsinkin niiden jälkeen rummutettu yhteiskuntasopimus pitäisi saada aikaan. Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella merkittävää parannusta Suomen kilpailukykyyn. Sopimuksen tavoitteina ovat yksikkötyökustannusten alentaminen viidellä prosentilla sekä työntekijöiden muutosturvan parantaminen. Tätä Sipilä kutsuu veikeästi nimellä kilpailukykyloikka. Oikeasti asiassa ei ole mitään veikeää, sillä kyseessä on erittäin hankala kokonaisuus, jossa työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen olisi löydettävä riittävä yhteisymmärrys siitä, miten Suomen kilpailukykyä nostetaan.

Työntekijäjärjestöjä sopimuksessa pännii eniten se, että kilpailukykyloikkaan parhaimpana keinona hallitus pitää työajan lisäämistä noin vartin per työpäivä. Työajan lisääminen ei toki ole ainoa tapa laskea työtunnin hintaa, mutta ehkä realistisempi kuin tuntipalkan suora alentaminen, joka sekään ei hurraa-huutoja työntekijöiden puolella aiheuta. Taustalla vaanii vielä pieni hallituksen kiristyskeino tavoitteen saavuttamiseksi. Hallitus aikoo nimittäin korottaa veroja ja tehdä menoleikkauksia 1,5 miljardin euron edestä, jos yhteiskuntasopimusta ei synny. Kuulostaa meikäläisen korvaan ihan vanhalta 80-luvun discohitiltä, jossa julistettiin, että ”When the going gets tough, The tough get going”.

Mitä sitten työntekijä saisi vastineeksi siitä, että tekisi sen vartin pitempään töitä per päivä samalla palkalla? Hallitus kertoo Sipilän suulla, että onnistuneella yhteiskuntasopimuksella taattaisiin mahdollisimman monen työpaikan säilyminen ja siten myös verotulojen kasvu.

Sitä minä hieman ihmettelen, että miten se auttaisi satojen tuhansien työttömien työllistymistä, jos lisäisimme jo töissä olevien työaikaa? Eikö silloin kasvava työaika nimenomaan poista osan työntekijöistä? Näin ainakin maalaisjärjellä ajatellen. Otetaanpa erittäin yksinkertaistettu esimerkki: Työpaikka, jossa on 32 työntekijää. Jokaisen työaikaa kasvatetaan 15 minuuttia, joka tarkoittaa sitä, että jatkossa 31 henkeä pystyy tekemään saman työn, jonka aikaisemmin teki 32 henkeä. Eikö silloin työnjohdolla ole aika kova kiusaus irtisanoa yksi työntekijä, jotta kustannuksia saataisiin yrityksessä alennettua?

Toisaalta, jos työntekijöiltä asiaa kysyttäisiin, niin luulenpa, että suurin osa olisi valmis lisäämään työaikaansa tuon 15 minuuttia per päivä, jos toisena vaihtoehtona on pelko siitä, että koko työpaikka menee alta. Pelko tai pakko ei ole koskaan se paras motivaattori, mutta kyllä Suomen talous on sen verran huonoissa kantimissa, että edessä on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Kehottaisin tarttumaan niihin huonoihin, sillä niitä tosi huonoja en halua edes nähdä.

Se mikä on varmaa, on se, että neuvottelut tulevat olemaan todella tiukat ja inhorealistina luulen, että ne tulevat päättymään tuloksettomina. Muutamia ulosmarssejakin tullaan neuvotteluissa näkemään. Tämähän tarkoittaa sitten sitä, että ensi vuonna hallitus ottaa käyttöön uudet veronkorotukset ja menoleikkaukset ja taas me kaikki valitamme hallituksen kovaa linjaa.

Nyt olisi hyvä mahdollisuus tehdä yhdessä, niin työnantajat kuin -tekijätkin, jonkinlainen hyvä diili, josta kaikki hyötyisivät. Toivottavasti neuvottelujen kaikki osapuolet sen myös ymmärtävät, eivätkä kaivaudu vain syvemmälle omiin poteroihinsa. Katsotaan, onko siitä Sipilästä sillanrakentajaksi vai polttaako mies sillat takanaan. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, vai miten se nyt meni?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla uutisoitiin jotain, joka romahduttaa Lahden kaupungin ja lahtelaisten pitkään ja hartaasti rakentaman ja vaaliman maineen lopullisesti. Iltalehti nimittäin kertoi, että Lahti on Suomen väkivaltaisimmat kaupungit listalla vasta sijalla 55. Siis mitä ihmettä? Viedäänkö meiltä nyt vanha kunnon Suomen Chicago-nimityskin, kun listalla keikkuvat kärjessä sellaiset metropolit kuin Kinnula, Kittilä ja Tuusniemi. Jopa Asikkalakin on tilaston mukaan väkivaltaisempi paikka kuin Lahti. Siis se leppoisa lahtelaisten kesänviettopaikka? Haloo! Eikö Lahden nakkareilla enää saakaan turpaansa? Onko Aleksilla muka nyt turvallista nastolalaisen kävellä? Tämä voidaan kyllä osaksi pistää toriparkin syyksi, sillä tori nakkareineen on loistanut poissaolollaan vielä alkuvuodesta, kun tilastoa on kasattu, joten niitä luonnollisia ”senkka nenästä”- paikkoja on ollut totuttua vähemmän tarjolla.

No eipä hätää, sillä kesäkuun alkupuolella Lahti pääsi sentään yhden kategorian ykköseksi. Lahti on nimittäin Suomen huumepääkaupunki, kun mittarina käytetään huumausaineiden pitoisuuksia jätevedessä. Eli enää ei Lahessa saa turpaansa, mutta huumeita kyllä kannattaa kysellä. Niitä löytyy.
Tunnetustihan Lahdessa paras ja halutuin naapuri kerrostaloyhtiössä on se hiljainen kannabis-viljelmä lämpölamppuineen. Ei häiritse ketään ja varmasti on massia takataskussa maksaa vastike.

Joskushan Lahti tunnettiin urheilukaupunkinakin. Kuka vielä muistaa? Ei muuten tunneta enää. Hiihtostadionista ei tule mieleen mitään muuta kuin doping, Koris-Namika on mennyt konkurssiin, FC Lahti ei voita veikkausliigassa enää ketään, Janne Ahonen on kuin varjo entisestään ja Pelicans yrittää rypistellä mukana kiekkoliigassa mainostaen Lahtea kiekkokaupungiksi, asia johon eivät oikeasti usko itsekään. Jotain lahtelaisesta kiekkokulttuurista kertoo, että sen ainoan mestaruusviirin jäähallin kattoon toi Viipurin Reipas vuonna miekka ja kilpi. Niin juuri, Viipurin Reipas, ei siis Lahden Reipas.

Kulttuurikaupungiksikin Lahtea on joskus yritetty tituleerata. Se on jo aika kaukaa haettu ja tuntuu kovin väkinäiseltä. Lahtelaisetko kulttuuriväkeä? No, onhan meillä maineikas sinfonia-orkesteri, mutta sen omat 15 minuuttia kuuluisuudessa menivät jo Osmo Vänskän aikana. Jotain Lahden kulttuurielämästä kertoo se, että muualla Suomessa tunnetuin lahtelainen kulttuuriakti on Sleepy Sleepers. Siis se bändi, jolle kakkakepposet, huono huumori sekä kaljan vaatiminen kioskeihin oli kova juttu. Lahtelaista kulttuuria parhaimmillaan?

Nyt kun meiltä viedään maine Suomen Chicagona ja urheilusta eikä myöskään kulttuurista ole vetojuhdaksi, niin mistä sitten Lahden uusi imago revitään? Iltalehti kyseli männä viikolla lahtelaisilta sitä miten Lahdessa tervehditään. Suurin osa vastasi, ettei tervehditä lainkaan. Siinähän se on. Se lahtelaisten uusi imago. Ehkä täällä ei saa enää turpiinsa, mutta ystävällisiä täällä Vesijärven rannoilla ei ainakaan olla. Ennemminkin tylyjä ja vieläpä pirun ylpeitä siitä. Joten nautitaan yhdessä tästä perilahtelaisesta juroudesta, junttiudesta ja kylpemisestä tässä ihanassa itseironiassa, jota tämäkin pääkirjoitus pitää sisällään. Ulkopaikkakuntalaiset eivät voi haukkua Lahtea tarpeeksi, sillä me lahtelaiset teemme sen ihan itse. Ja kaiken lisäksi vieläpä pieni ylpeys rinnassamme…Hyvä Lahti! Hyvä me!
Hyvää lomaa, tavataan taas elokuussa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi