Pari vuotta kestänyt toriparkin rakentaminen on vihdoinkin ohi. Samalla on uusittu myös torin maanpäällinen osa. Tänään perjantaina pääsevät ensimmäiset autot parkkeeraamaan upouuteen parkkihalliin. Jotta pysäköinti toriparkkiin olisi mahdollisimman houkuttelevaa, on toriparkin hintoja järkevästi pudotettu ensimmäiset viisi kuukautta. Nyt ensimmäiset kaksi tuntia torin alla maksaa vain 1,50€/tunti ja seuraavat tunnit 2,00€/tunti. Kun pysäköiminen keskustan kadunvarsipaikoilla maksaa 2,50€ /tunti ja seuraavat tunnit peräti 3,60€/tunti, niin varmasti moni valitsee mielummin pysäköimisen uudessa parkkihallissa. Kyseessähän on selvää säästöä. Eikä hinta viiden kuukauden alen jälkeenkään ihan pilviin nouse, kun ensimmäisten tuntien hinta nostetaan 2 euroon. Lisäksi toriparkista löytynee helpolla aina vapaa parkkipaikka. Paikkoja kun löytyy kahdesta kerroksesta peräti 602 kappaletta.

Toriparkin työmaa laittoi pariksi vuodeksi keskustan hyrskyn myrkyn ja se näkyi myös keskustan yritysten asiakasvirroissa. Muutamat kivijalkakaupat joutuivat jopa lopettamaan toimintansa tai muuttamaan paremmille metsästysmaille. mm. perinteisen kauppahallin yrityksille viimeiset pari vuotta olivat todella vaikeita. Myös torikauppiaiden elämää toriparkin työmaa on vaikeuttanut merkittävästi. Tori toimi ihan kivasti kirjaston ja teatterin pihalla, mutta kyllähän markkinameininki kuuluu vain ja ainoastaan kaupungin torille. Ja tästä eteenpäin parkkipaikka löytyy ainakin läheltä. Voinkin hyvin kuvitella, että varsinkin torikauppiaat odottavat jo innolla ensimmäisiä markkinoita tuoukokuun alussa.

Mielenkiintoista onkin nyt nähdä kuinka lahtelaiset löytävät takaisin keskustaan. Omalta kohdaltani voin kertoa, etten ole kahteen vuoteen edes vahingossa käynyt Vesijärvenkadulta länteen päin. Miksikö? Ei ole ollut yksinkertaisesti mitään asiaa sinne päin. Millä sitten asiakasvirrat käännetään takaisin keskustaan ja torin ympärille? Miten tehdä torista ja sen ympäristöstä mediaseksikäs ja kiinnostava? Kuinka hyvin lahtelaiset ottavat kiistellyn toriparkin käyttöönsä? Kysymyksiä on ilmassa paljon ja vastauksia toistaiseksi vielä aika vähän. Aika näyttää miten asiassa käy.

Toriparkin suurimmalta ongelmalta vaikuttaa se, ettei torin alta pääsee suoraan yhteenkään liikkeeseen tai kauppakeskukseen, ainoastaan torin pinnalle. Monilla mielipidepalstoilla on tuotu esiin se, ettei toriparkkia haluta käyttää, koska alunperinkin on sitä vastustanut. Mielestäni vähän hassu argumentti. Se sota hävittiin jo ja hölmöintä olisi jättää parkkiluola nyt käyttämättä vain sen vuoksi, että kaivetuissa juoksuhaudoissa pitäisi maata loppuelämänsä. Lahden kaupunki ei tarvitse enää yhtään ylimääräistä rahareikää talouteensa. Jo sen vuoksi onkin toivottavaa, että tästä uudesta, mutta kiistellystä parkkiluolasta saataisiin mahdollisimman paljon irti taloudellisesti. Jollainhan se on sekin lasku maksettava. Mielummin sitten parkkimaksujen kuin verojen kautta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää 14.4. asti.
Kovin suurta ryntäystä vaaliuurnille ei ennakkoon odoteta, sillä näissä vaaleissa liikkuvia ja epävarmoja äänestäjiä tuntuu liikkuvan nyt enemmän kuin koskaan. Äänestäjät tuntuvat olevan näissä vaaleissa hieman ymmällään ja puolueen vaihtamista miettiikin tänä päivänä moni. Taloustutkimuksen Ylelle tekemän maaliskuun kannatusmittauksen mukaan peräti 43% ei kertonut tai tiennyt puoluekantaansa. Kyseessä on iso joukko, kun mietitään, että äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.

Politiikan tutkija Sami Borgin selvityksen mukaan viime eduskuntavaaleissa liikkuvia äänestäjiä oli 32 prosenttia ja puolueuskollisia vain 39 prosenttia. Se kertookin olennaisen. Vaalien lopputuloksen kannalta avainasemassa ovat juuri nuo epävarmat ja liikkuvat äänestäjät. Itseasiassa juuri liikkuvat äänestäjät ovat demokratian tae. Sieltä se suurin äänipotti on haalittavissa. Vaan millä keinoilla? Puolueuskolliset on kyllä helppo masinoida vaaliuurnille, he kun ovat jo valmiiksi aktiivisesti mukana, mutta millä ihmeellä saadaan ne politiikasta piittaamattomat ihmisryhmät mukaan äänestämään? Tämä tarkoittaa sitä, että puolueiden pitäisi osoittaa viestinsä vähemmän koulutetuille, miehille ja nuorille, jos ne haluavat houkutella epävarmoja äänestäjiä. Kaikista epävarmimmat äänestäjät kun kuuluvat juuri näihin edellämainittuihin ryhmiin. Ainakin tutkijoiden mukaan.

Kaiken maailman vaalikoneita on rakennettu nettiin helpottamaan äänestäjien päätöstä siitä kenelle he kallisarvoisen äänensä antavat. Itse olen kokeillut kolmea vaalikonetta ja aina tulos on viitoittanut tietä suurinpiirtein samaan suuntaan. Paras mahdollinen ehdokas on kuitenkin aina ollut eri ja erot ehdokkaiden välillä ovat olleet yhden prosenttiyksikön luokkaa. Ainoa ongelma on se, että olen jo päättänyt olla äänestämättä kyseistä puoluetta. Haluaisin äänestää nimenomaan henkilöä, en niinkään puoluetta, mutta tiedän kyllä, että puoluekuri on tiukka eduskunnan äänestyksissä. Kuinka hyvin ehdokkaan omat mielipiteet sitten pitävät tiukoissa paikoissa? Joten kyllä, kuten huomaat, myös minä olen yksi noista monista liikkuvista ja epävarmoista äänestäjistä. Joten eiköhän seuraavat viikot kulu vaalikoneita tehden ja television vaalikeskusteluja seuraten oikean ehdokkaan ja puolueen löytämiseksi.

Joka tapauksessa huonoin mahdollinen äänestyspäätös on jättää kokonaan äänestämättä tai käydä piirtämässä se kirkkovene vaalilipukkeeseen. Vaalien jälkeen on turha valittaa tuloksesta, jos ei itse ole vaivautunut edes äänestämään. Äänestämättä jättävät ansaitsevat sen mitä saavat. Äänestämällä voi ainakin todistella itselleen, että on kertonut oman mielipiteensä ja yrittänyt vaikuttaa vallitsevaan tilanteeseen. Äänioikeus on asia, joka ei kaikissa maailman maissa ole mikään itsestäänselvyys. Jo siksi sitä kannattaa käyttää, kun siihen tilaisuus on.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vaalien alla kuullaan monenlaisia vaalilupauksia. Yleensä vaalien alla luvataan varsinkin lapsiperheille ja pienituloisille vähintäänkin se 10 hyvää ja 20 kaunista. Aina on kuitenkin helpompi luvata, kuin toteuttaa näitä kaikkia ihania lupauksia.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kaikki suuret puolueet lupasivat korottaa lapsiperheiden etuuksia. Kokoomus oli korottamassa osittaista hoitorahaa, opiskelijaperheiden opintotukea ja lapsiperheiden toimeentulotukea. Keskusta lupasi vanhemmille lisää vapaita sekä korotusta opiskelevien lapsiperheiden opintotukeen. Mukana oli myös lupaus perheellisten osa-aikatyöntekijöiden ”taloudellisen tilanteen parantamisesta”. Demarit lupasivat nostaa osittaista kotihoidontukea. Lisäksi demarit olivat korottamassa vanhempainpäivärahojen minimitasoa 100 eurolla ja palauttamassa lapsivähennyksen verotukseen. Myös perussuomalaiset lupasivat palauttaa lapsivähennyksen verotukseen sekä antaa opiskeleville lapsiperheille lisää rahaa.
Miten kävi? Onko lapsiperheiden ja pienituloisten elämää merkittävästi kohennettu viimeisten neljän vuoden aikana? No, eipä ole kehumista.

Toinen hyvä esimerkki on tämä: MTV3:n suuressa vaalitentissä vuonna 2011 kokoomusta ja RKP:tä lukuunottamatta kaikki puoluejohtajat olivat sitä mieltä, että mitään EU-maata ei pidä tukea taloudellisesti, jos joku jäsenmaista ajautuu ongelmiin. No kuinkas sitten kävikään? Kyllähän sinne Kreikkaan taisi muutama euro lipsahtaa…

Eihän ehdokkaita voi kuitenkaan syyttää valehtelusta, sillä aniharva, jos kukaan arvasi talouden sukeltavan vielä syvemmälle kuin se vuonna 2011 oli. Myös asiantuntijat antoivat aivan liian ruusuisia kuvia tulevaisuudesta. Varmasti vaalilupaukset tehdään vilpittömässä mielessä, eikä äänestäjää haluta johdattaa tahallisesti harhaan. Kuten jo legendaarinen Ahti Karjalainen totesi: ”Ennustaminen on vaikeata, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.” Ehkäpä voimme heristää sormea puolueiden silloiselle hyväuskoisuudelle ja sille, että meininki tuntui olevan hieman sellainen maunokoivistomainen ”Kyllä se siitä. Ongelmat kyllä tiedettiin, mutta niitä ei haluttu tai pystytty korjaamaan. Ajateltiin, että kyllä aika korjaa. Viime hallituskaudella toiminta muistuttikin enemmän poliittista nokittelupeliä kuin missiota parantaa maan tilaa.

Näissä vaaleissa silmiinpistävää on ollut se, että kilpaillaan siitä, kuka leikkaa eniten. Ei siis siitä, kuka lupaa eniten hyvää lapsiperheille ja pientuloisille. Eli onko realismi talousasioissa vihdoinkin tavoittanut myös poliitikot? Toivotaan näin, sillä sukeltamisen olisi jo syytä loppua. Tämän sukelluksen aikana Suomen kansa on pidätellyt hengitystään pinnan alla jo aivan liian kauan. Jossain vaiheessa olisi mukava vetää taas ilmaa keuhkoihin, että jaksaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä eduskunnassa istuu lahtelaisia kansanedustajia tasan kaksi kappaletta, demareiden Mika Kari ja Jouko Skinnari. Saman verran kansanedustajia löytyy mm. naapurikunnastamme Hollolasta, joka on huomattavasti pienempi kunta väkiluvultaan kuin Lahti.

Jostain kumman syystä lahtelaiset äänestäjät eivät ole vuosien varrella juurikaan innostuneet lahtelaisista ehdokkaista. Kovin usein lahtelaisten äänet tuntuvat puolueesta riippumatta lipuvan Hämeenlinnan, Forssan tai Hollolan suuntaan. En tiedä onko kyseessä perilahtelainen ajattelutapa siitä, ettei täältä kunnon osaajia löydy, kun kaupunginkin asiat ovat niin huonosti vai eivätkö lahtelaiset ehdokkaat sitten ole osanneet itseään riittävän hyvin markkinoida?

Toinen huomionarvoisa seikka on se, että aika usein puolueiden Hämeen vaalipiirin ”päämajat” sijaitsevat juurikin Hämeenlinnassa, jolloin toimistonkin suurin apu taitaa suuntautua enemmän kantahämäläisiin ehdokkaisiin.

Eipä siis ihme, että Lahden alueen hankkeet junnaavat paikallaan vuodesta toiseen ja pienempien maakuntien hankkeet painelevat ohi vasemmalta ja oikealta. Totta kai kansanedustajien ykkösprioriteetti kohdistuu oman kunnan auttamiseen. Hämeenlinnalainen kansanedustaja ajaa Hämeenlinnan etua, näinhän se menee. Tällä hetkellä Lahdella ei tälläistä etua eduskunnassa ole.

Tulevissa vaaleissa asiaan on jälleen mahdollista saada muutos. Tällä hetkellä asetelmat vaikuttavat siltä, että kaikki neljä suurta puoluetta saattavat saada Hämeestä kolme kansanedustajaa, sen verran lähellä toisiaan puolueet vaalipiirissä ovat.

Varsinkin demareissa on tiedossa iso äänten uusjako, kun Johannes Koskinen ja Jouko Skinnari jättävät paikkansa eduskunnassa. Jaossa on peräti 13 000 ääntä, joista tapellaan varmasti tiukasti loppuun asti. Myös James Hirvisaaren (muutos 2011) siirtyminen Uudellemaalle jättää orvoksi liki 5500 ääntä. Näille äänille löytyy varmasti halukkaita ottajia varsinkin perussuomalaisten leirissä.

Eikä voida unohtaa myöskään niitä pienempiä puolueita. Kristilliset ja vasemmistoliitto yrittävät pitää kiinni kynsin hampain edustajapaikoistaan. Takana kärkyy vihreät menetettyä paikkaansa takaisin.

Se on varmaa, että Hämeen vaalipiirin viimeiset paikat ratkaistaan pienillä eroilla, joten jokainen ääni ratkaisee. Odotan jo nyt mielenkiinnolla tulosiltaa ja sitä, joko tällä kertaa lahtelaiset äänestäisivät nimenomaan omia, lahtelaisia ehdokkaita. Kyllä täältä Lahdestakin niitä hyviä osaajia eduskuntaan löytyy ihan puolueesta riippumatta. Nyt olisi hyvä aika olla itsekkäästi Lahti-keskeinen.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eduskuntavaalien taisto käynnistyi todenteolla keskiviikkona, kun ensimmäistä kertaa saatiin samaan tv-studioon kaikkien suurimpien puolueiden puheenjohtajat. Eli ensimmäistä kertaa nähtiin ja kuultiin ns. isoja poikia sekä heidän edustamiensa puolueiden suuntaviiivoja ja linjauksia tulevaan. Kovasti olivat puheenjohtajat innokkaita ja kärkkäitä tuomaan asiaansa esille, jopa siinä määrin, että välillä koko homma meni päälle huutamiseksi. No, hyvä kun intoa löytyy.

Tottahan toki kentällä ehdokkaat ovat käyneet kampanjoitaan jo hyvän aikaa. Tosiasia on kuitenkin se, että näissä tv-väittelyissä on vielä mahdollista kääntää koko puolueen laiva suuntaan tai toiseen. Tosin näiden isoimpien puolueiden puheenjohtajat ovat jo rutinoituneita tv-esiintyjiä ja niin monessa marinadissa pyöriteltyjä, ettei mitään suuria yllätyksiä ole odotettavissa. Harvoinpa kukaan isoista pojista niin pahasti mokaa, että sen takia puolue ääniä menettäisi. Toisin on silloin, kun harvoin televisioon pääsevät pikkupuolueet päästetään ääneen. Silloin pelkkä puheenjohtajan silminnähtävä esiintymisjännitys saattaa pilata koko kampanjan.

Niinpä suurin mielenkiinto, ainakin minulla, on siinä, kuinka puoluejohtajat hakevat keskustelussa jo mahdollisia hallituskumppaneita. Keskustan Sipilä on gallupien kärkinimenä todennäköisin pääministeri ja tulevan halituksen kasaaja. Olikin hauska huomata, kuinka se näkyi keskustelussa. Samoja linjauksia keskustan kanssa kun tuntui löytyvän useammalta puolueelta. Välillä tuntui, että ainoastaan Stubb yritti haastaaa Sipilää. Ainakin keskiviikon väittelyssä tuli selväksi, etteivät kokoomus ja SDP tule jatkosssa mahtumaan samaan hallitukseen, sillä suurimmat erimielisyydet taisivat löytyä juurikin Rinteen ja Stubbin väliltä. Neljä vuotta hallitusvastuuta yhdessä on selkeästi tulehduttanut puolueiden välit.

Siinä kaikki tuntuivat olevan herttaisen yhdenmielisiä, että seuraavat neljä vuotta Suomi on tiukoilla ja koviakin leikkauksia ja sopeutuksia on tehtävä. Toivotaan, etteivät puheet jälleen vesity vaalien jälkeen pelkäksi poliittiseksi jargoniksi, vaan ne, jotka hallitukseen pääsevät, ottavat vihdoinkin härkää sarvista ja tekevät ne tarvittavat rakennemuutokset ja sopeutukset, jotka on väistämättä tehtävä, jotta maan elinkelpoisuus voidaan säilyttää tulevaisuudessa. Erittäin suotavaa olisi, että seuraava hallitus toimisi Suomen kansan edun vuoksi, ei omien poliittisten ambitioidensa innoittamana.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Uusi kustannuspommi räjähti tällä viikolla kaupungin käsiin. Kovin suuri yllätys ei kenellekään ole se, että kyse on kouluista ja niissä piilevistä sisäilmaongelmista. Renkomäen, Salinkallion ja Kunnaksen koulujen kuntotutkimukset valmistuivat nimittäin tällä viikolla ja kaikkien näiden koulujen tutkimustulokset aiheuttavat välittömiä toimenpiteitä. Salinkallion ja Kunnaksen koulujen osalta varaudutaan tarvittaessa toiminnan siirtämiseen väistötiloihin. Renkomäen koulussa selvitetään mahdollisten käyttöä turvaavien korjaustoimenpiteiden tarvetta ja käynnistetään peruskorjauksen hankevalmistelu. Kuulostaako tutulta?

Tämä aiheuttaa varmuudella lisäpohdintaa eteläisen kouluverkon suunnitelmiin. Salinkallionhan piti olla se yläkoulu, jonne Launeen homekoulusta siirrytään. Nyt suunnitelmat menevät uusiksi. Kyseessä on myös melkoinen rahareikä kaupungin kukkarossa, sillä kolmen koulun korjaamisen arvioidaan maksavan noin 30 miljoonaa euroa. Eikä tässä vielä kaikki, sillä myös Kasakkamäen ja Tiirismaan koulujen kuntoa tutkitaan parhaillaan henkilökunnan ja oppilaiden oireilun vuoksi. Pahimmassa tapauksessa Lahden kaupungilla on siis käsissään viisi peruskorjattavaa koulua. No, onneksi kaupunginjohtaja Myllyvirta ehti tällä viikolla jo iloitsemaan positiivisesta tuloksesta kaupungin tilinpäätöksessä, kun plussan puolelle jäätiin noin 21 miljoonaa euroa. Tulipahan niillekin säästetyille euroille sitten käyttöä…

Tutkijoiden mukaan koulujen ongelmat eivät johdu rakennusvirheistä tai kunnossapidon heikkoudesta, vaan 1940-50 -lukujen rakentamistavoista. Minä kun luulin, että nimenomaan tuon ajan talot vielä osattiin rakentaa niin, että ne pysyvät terveinä. Sehän on ollut tiedossa jo pitkään, että 70- ja 80-luvulla rakentamisen jalo taito unohdettiin ja panostettiin enemmän nopean ja halvemman elementtirakentamisen saloihin. Ihan pelkästään Lahden ongelmasta ei ole kyse, sillä sisäilmaongelma on maanlaajuinen. Tutkimuksen mukaan merkittävästi vaurioituneissa kouluissa ja päiväkodeissa on tilojen käyttäjiä 172 000 – 259 200. Näiden lukujen perusteella voidaan arvioida, että n. 62 000 – 94 000 peruskoululaista ja 12 000 – 18 000 lukiolaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille.

Häviäjinä tässä tilanteessa ovat taas kerran lapset ja nuoret, jotka suurella todennäköisyydellä opiskelevat monta vuotta parakkiolosuhteissa. Tällä kertaa kyseessä voi olla kaiken kaikkiaan noin 900 lapsen siirtäminen mahdollisiin väistötiloihin. Lahdessa voidaankin puhua jo parakkilapsien sukupolvesta, sillä niin hurja määrä lahtelaisia nuoria on viime vuosina käynyt koulunsa tai viettänyt päiväkotiaikansa parakissa. Siitähän onkin sitten helppo siirtyä kohti työelämää ja työmaaparakkia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen kansa osoitti euroviisukarsinoissa harvinaislaatuista suvaitsevaisuutta valitsemalla kisoihin kappaleen ”Aina mun pitää”, jonka esittää punk-yhtye Pertti Kurikan nimipäivät. Se, että kyseessä on punk-bändi ei tietenkään ole se asia, joka on nostanut melkoisen kohun Suomessa ja varmasti pian myös koko Euroopassa. Se, että yhtyeessä soittavat muusikot ovat kehitysvammaisia onkin koko jutun juju.

Tottahan se on, että ns. normi-punkbändi ei ikimaailmassa olisi päässyt edes Suomen finaalin kyseisellä kappaleella. Kyse onkin paljon isommasta kuvasta kuin pelkkä kappale. Eihän euroviisuissa ole koskaan ollut kyse pelkästä musiikista, sillä kisoissa on kautta aikojen äänestetty milloin biisin hyvyyden takia, milloin sen takia, että lavalla on ollut hirviöitä, bimbo-blondeja, komeita tenoreita tai parrakas nainen. Joskus tärkeässä osassa on ollut laulajan helman pituus. Maiden naapurussuhteet ja politiikka ovat myös olleet vuosien saatossa vahvasti esillä. Aika yleisesti kisoja pidetään sateenkaari-ihmisten juhlana ja eri vähemmistöjen asialla ollaan kisoissa oltu monesti. Miksi siis kehitysvammaisuus ei saisi olla syy äänestää PKN kisoihin, jos siltä tuntuu? Tai se, että tykkää punkista? Tai se, että haluaa järkyttää koko euroviisu-instituutiota?

PKN voitti Suomen karsinnan ylivoimaisesti yleisöäänillä ja silloin on turha jälkikäteen asiasta valittaa. Kyllä kansa tietää! Euroviisut täyttyy joka vuosi suurilta osin vaaleanpunaisesta pop-hötöstä, kermakakusta ja bling-blingistä. Joku rakastaa sitä ja hyvä niin. Sitä varmasti riittää kisoissa tänäkin vuonna. On 100% varmaa, että Pertti Kurikan punk-porukka tullaan noteeraamaan kisoissa laajasti. Itse asiassa on noteerattu laajasti jo nyt. Jotain samaa erityisyyden tuntua on ilmassa, kuin 9 vuotta sitten, kun Lordi kisat valloitti.

Sosiaalinen media pullistelee nyt argumentteja puolesta ja vastaan. Minkään muun artistin euroviisuedustajuus ei olisi laukaissut tälläistä keskustelua, joten vaikkei PKN kisaa voittaisikaan, on se jo nyt voittaja. Mielenkiintoista on nähdä ja kuulla miten esimerkiksi vanhoissa itäblokin maissa suhtaudutaan Suomen esitykseen. Onhan tiedossa, että kehitysvammaisten olot eivät näissä maissa kummoiset ole. Mitenköhän suut pannaan vaikkapa Romaniassa tai Venäjällä, kun PKN esiintyy tasavertaisena artistina Wienin lavalla liki 200 miljoonan TV-katsojan seuratessa kisaa silmä kovana?

Pertti Kurikan Nimipäivät ei pilaa Suomen mainetta sen enempää kuin Kojon Nuku pommiin tai Pave Maijasen Yamma Yammakaan. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi vain yhdestä laulukilpailusta ja ensi vuonna on taas uusi mahdolisuus valita toisenlainen esiintyjä ja kappale. 
Sitä paitsi mielestäni musiikia ei ole tehty kilpailtavaksi vaan nautittavaksi. Kukin omalla tavallaan. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan siitä että olemme kaikki erilaisia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahioi.fi

Hallitus on elonsa viime metreillä saanut aikaan vielä yhden mehevän kiistan ns. Pisara-radan rahoituksesta. Demarit olisivat halunneet hankkeen käyntiin mahdollisimman pian, kun taas kokoomus haluaa vielä jarrutella hanketta. Hintalappu hankkeelle on vaivainen miljardi euroa. Valtio on sitoutunut Pisara-radan rahoittamiseen osana valtion ja Helsingin seudun kuntien sopimusta infrahankkeiden tukemisesta ja asumisen edistämisestä. Suunnitelmien mukaan valtio rahoittaisi Pisararadasta 60 % ja Helsinki 20 %. Hanke voisi lisäksi saada EU:n TEN-T-tukea 20 %. Kyseessä on erittäin iso ja kallis hanke, jolla pyritään saamaan junille lisää elintilaa Helsingin päässä. Pisararata on ollut koko ajan Liikenneviraston hankekorin kärkihanke vuosille 2016-2022.

Samassa hankekorissa Pisara-radan kanssa nököttää myös surullisen kuuluisa Lahden eteläinen ohitie. Lahdessa alkuviikosta vieraillut kunta- ja liikenneministeri kokoomuksen Paula Risikko kannattaa Lahden eteläisen kehätien rakentamista. Siitäkös Lahden kaupunginisät riemastuivat. Lahden kaupunki odottaa, että valtio osoittaa määrärahat kehätien toteutukseen mahdollisimman pian. Uuden kehätien suunnitelma valmistuu tänä keväänä ja sen rakentamisvalmius on jo ensi vuonna. Pieni puute suunnitelmissa kuitenkin on. Rahoitus on täysin auki. Mistä revitään se 220 miljoonaa euroa, joka on tällä hetkellä tien alustava hinta? Ei kai Lahti aio itse tietä maksaa?

Mielenkiintoista olisi tietää, muistiko tai uskalsiko kukaan mainita Risikolle, että eteläisen kehätien saisi puolet halvemmallakin Renkomäen kautta vietynä? Tuskinpa uskalsi. Mistäköhän sellainen rohkea ja itsenäisesti ajatteleva poliitikko löytyisi, jolla olisi ns. munaa vielä kerran nostaa tuo Renkomäen halvempi vaihtoehto esiin? Eipä taida Lahdesta sellaista kaveria löytyä.

No, ei Lahdessa vielä kannata heitellä hattua ilmaan Risikon lausunnosta, sillä parin kuukauden päästä ministeri on taas vaihtunut. Voi olla, ettei kokoomus ole edes hallituksessa, sillä gallupit eivät lupaa kykypuolueelle mitään varsinaista jytkyä. Eduskuntavaalit tuovat ministerin paikalle taas uuden poliitikon, jolla on näihin tieasioihin kenties täysin erilainen lähestymistapa ja tärkeysjärjestys.

Etelä-Lahdessa toivo elää vielä siitä, että liikenneministeriksi saataisiin vihdoinkin tolkku kädessä oleva poliitikko, joka haluaisi vielä tutkia niitä ohitien halvempiakin toteuttamiskeinoja. Niitä nimittäin on olemassa. Kunhan vaan Lahden kaupunginisätkin sen tajuaisivat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunki on hakenut yrittäjää avoimella haulla torin uuteen yritystilaan. Ns. torin kopista on ollut paljon kissanhännänvetoa suuntaan jos toiseenkin ja ihan koko ajan ei ole ollut selvillä sekään, mihin kaikkeen toimintaan tuo kyseinen tila venyy.

Täytyy kuitenkin hieman kummastella lahtelaisia yrittäjiä. Tarjolla oli kauppapaikka Lahden parhaalla paikalla eli Lahden torilla, joka uudistettuna avataan huhtikuussa. Hakemuksia tuli kokonaista kolme kappaletta. Kyllä, luitte oikein; kolme kappaletta. Kertooko tämä jotain keskustan vetovoimasta vai siitä, että tila ei oikein sovellu kunnolla mihinkään toimintaan vai onko vuokrapyyntö (minimi 1500 €/kk) sittenkin liikaa?

Nämä kolme uskaliasta yrittäjää, jotka tilaa hakevat ovat Lahden Rakuuna Oy, Helenan kotileipomo ja Autohuolto Car-Pro Oy. Kyseessä on siis kaksi kahvila/nakkikioski- yrittäjää sekä yksi autonvaraosaliike. Näistä kolmesta arviointiryhmä tekee esityksen valittavasta yrityksestä tekniselle lautakunnalle maaliskuun alussa. Laatuarvioinnin perusteena ovat sisältö, yhteistyö tori-isännän kanssa, ulkoasu ja kaupunki-infon järjestäminen.

Eniten itseäni kummastuttaa tuo varaosaliikkeen hakemus. Osoittaa tietysti yritykseltä melkoista pokkaa hakea yritystilaa torilta, eikä heidän hakemuksensa mitenkään kiellettyäkään ole. En vaan muista koskaan missään päin maailmaa törmänneeni varaosaliikkeeseen kaupungin torilla. En sitten tiedä, olisiko se hyväkin idea. Onhan torin alla 600 autoa parkissa, jotka saattaisivat tarvita milloin mitäkin varaosaa. Toisaalta voin jo nähdä iltapäivälehtien otsikot, jos valinta osuisi tähän varaosaliikkeeseen. Ehkäpä Lahden maine Suomen suurimpana junttilana saattaisi jopa kasvaa, tiedä häntä.

Jäljelle jää siis kaksi torikaupan veteraania. Rakuuna Oy:n hakemus aiheuttaa varmasti arviointiryhmässä ja teknisessä lautakunnassa pahoinvointia, onhan omistaja Salonen käynyt oikeutta kaupunkia vastaan torilta häätämisestään jo jonkin aikaa. Jos Salosen nakkaria ei valita, voi kaupunki varautua jo seuraavaan oikeudenkäyntiin, se lienee varmaa. Oikeudenkäynnnin välttääkseen kaupunki voi kyllä valita Salosenkin nakkarin, jos vain Salosella on vielä tarpeeksi kavereita kaupungin johtavilla palleilla. Se jää nähtäväksi.

Näin jäljelle jää mielestäni vain yksi mahdollinen vaihtoehto: Helenan kotileipomo. Niinhän se on, että kyllähän Lahen torilla pitää tuoretta piirakkaa olla tarjolla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Koko Suomi kohahti alkuviikosta, kun jostain netin syövereistä kaivettu keskustapuolueen pari vuotta vanha alkoholipoliittinen kannanotto nousi otsikoihin. Keskusta haluaa keskioluen Alkon hyllyille pois maitokaupoista! Tilalle tarjottiin kakkosolutta. Siis kakkosolutta, herranjestas sentään! Eihän siinä ole prosentteja nimeksikään ja maultaan se on pelkkää litkua kunnon keskiketterään verrattuna. Sekös sai kansan välittömästi barrikadeille ja näin jo sieluni silmin kuinka keskustan korkea gallup-kannatus laski hetkessä alaspäin kuin lehmän häntä. Hyvin pian sosiaalinen media täyttyi teksteistä, joissa keskustaa suomittiin rankalla kädellä moisen teon suunnittelusta. Keskioluttani ette p….kele Alkoon vie!

En tiedä kuka tai mikä taho tuon paljastuksen takana oikeasti oli, mutta selkeästi tarkoitus oli hieman tylsyttää Juha Sipilän kuningastietä pääministerin virkaan. Vielä maanantaina keskustan puoluesihteeri Laanila puolusteli keskustan linjanvetoa keskioluen suhteen, mutta jo seuraavana päivänä paikalle ratsasti valkealla ratsullaan prinssi Sipilä, joka kertoi meille suomalaisille sen huojentavan tiedon: Keskusta ei aio siirtää keskiolutta Alkoon. Valtakunnassa siis kaikki hyvin taas? Ehkä niin, mutta se epäilyksen siemen keskustan politiikkaa kohtaan oli jo ehditty kylvää. Palataanko keskustan vaalivoiton jälkeen Suomessa sittenkin vanhaan keskustalaiseen sääntelypolitiikkaan? Tuleeko Paavo Väyrysestä ja Mauri Pekkarisesta molemmista ministeri? Voiko kepuun kuitenkaan luottaa, onhan yleinen ”totuus” että kepu pettää aina. Sitähän se Tervokin aina Uutisvuodossa jankuttaa. Näitä kysymyksiä nyt mietitään monessa suomalaisessa kodissa.

Keskustan huiman nousun taustalla on pääosin se, että se on ollut oppositiossa ja hallituspuolueet ovat omilla teoillaan ja päätöksillään pelanneet koko ajan lisää ääniä Sipilän laariin. Kun ei tee eikä sano mitään, ei tee myöskään virheitä on vanha poliittinen totuus ja siihen Sipilän joukot ovat luottaneet kuin vuoreen. Vaalit lähestyvät ja nyt pitäisi sitten keksiä jotain itsekin. Tämänviikkoinen keskiolutkohu oli, kuin olisi ampunut itseään jalkaan, joten keskustan seuraava ulostulo on oltava enemmän kansan syvien rivien mieleen, muuten saadaan vielä jännittävät vaalit huhtikuussa.

No, vaaleja ehtii vielä miettimään ja paljon ehtii varmasti tapahtumaan lähiviikkoinakin poliittisella kentällä, sillä peli on nyt totaalisesti avattu tällä keskiolut-keskustelulla. Saas nähdä mikä on se seuraava poliittinen vääntö, joka kiinnostaa kansaa yhtä paljon? Mitä kivaa löytyy esimerkiksi kokoomuksen ja demareiden puolueohjelmasta pienellä präntättynä? Pääasia on kuitenkin se, että keskiolut pysyy maitokaupan hyllyillä. Tai eihän sitä koskaan tiedä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi