Lahti elää tällä hetkellä kaupunkina todellista murroskautta. Seuraavat vuodet ja vuosikymmenet näyttävät, tuleeko Lahdesta vielä vireä ja elinvoimainen kasvukeskus, jonne ihmiset haluavat muuttaa vai onko Lahden kohtalona tulevaisuudessa olla pelkästään Helsingin lähiö, josta sukkuloidaan töihin pääkaupunkiseudulle hyvien ja nopeiden yhteyksien avulla. Näyttää siltä, etttä Lahti haluaa linkittyä vahvasti pääkaupunkiseutuun, mutta silti kasvaa ja kehittyä itsenäisenä kaupunkina. Hyvä niin. Helsingin kelkassa kyllä kannattaa roikkua, sillä kyseessä on Suomen merkittävin kasvukeskus ja ainoa suurkaupunki.

Lahti kasvoi hurjaa vauhtia aina 70-luvun puoleen väliin asti. Kaupunkiin muutti sodan jälkeen kolmessa vuosikymmennessä liki 70 000 asukasta. Lahti oli se kaupunki, jonne haluttiin ja josta puhuttiin. Silloin taisi iskeä vauhtisokeus, sillä kaupungin kehittäminen jäi lapsenkenkiin.
70-luvun puolenvälin jälkeen kaupunki on kasvanut kuitenkin vain noin 10 000 asukkaalla ja tähän en laske mukaan Nastolan liittämistä kaupunkiin. Trendi on saatava kasvavaksi, muuten uhkana on kaupungin näivettyminen.

Viime viikolla totesin kaupungin keskustan olevan suurien muutoksien alla, mutta suuria muutoksia on tulossa lähivuosina ympäri kaupunkia. Matkakeskus ja toriparkki olivat vasta alkua. Eteläisen kehätien rakentaminen vapauttaa nykyisen VT12-valtatien varteen paljon uutta tilaa niin asutukselle kuin liiketiloillekin. Nähtäväksi jää myös se, miten uusi kehätie muuttaa Launetta. Mytäjäisten varikon suunnitelmista saatiin tällä viikolla jo luonnoksia ja viereinen laaja Sopenkorven vanha teollisuusalue saa lähivuosina tai -vuosikymmeninä uuden elämän. Hennalan varuskunta-alueen suunnittelu on kovaa vauhtia käynnissä. Suunnitteilla on iso asuinalue Hennalan pellolle ja vielä ei kai kukaan tiedä sitä, mikä on vanhojen kasarmien tulevaisuus. Toivottavasti aluetta ei pilata moderneilla uudisrakennuksilla, kuten Lahdessa on liian usein aikaisemmin tehty. Lahdessahan on ollut ikävä perinne siitä, että kaikki vanha johdonmukaisesti hävitetään ja tilalle rakennetaan uutta. Ei välttämättä aina se paras ratkaisu.

Uusien rakennussuunnitelmien lisäksi uusia vetonauloja ja puheenaiheita Lahdesta olisi löydettävä. Lahti pitää saada taas valtakunnallisesti kiinnostavaksi. Somessa käytettävät emojit eli tunnetilaa kartoittavat kuvakkeet kertovat mistä Lahti tällä hetkellä tunnetaan. Näitä ovat ovat radiomastot, hyppyrimäet, Jari Litmanen ja lihamuki. Tuttuja juttuja, mutta mistä löydetään uusia?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ensin rakennettiin pari vuotta toriparkkia. Sen jälkeen otettiin työn alle Aleksanterinkadun uudet liikennejärjestelyt. Samaan hikeen työstetään ydinkeskustan kaukolämpöverkkoa ja jossain vaiheessa pitäisi keskustan sähköverkko ja valaistuskin uusia eli käytännössä Lahden keskusta on ollut myllerryksen vallassa viimeiset kolme vuotta ja urakat jatkuvat vielä ainakin vuoden loppuun asti. Olen tietoisesti vältellyt keskustassa käymistä näinä kolmena vuotena ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ovat valitettavasti kovin monet muutkin tehneet. Aika ymmärrettävää, ettei ihmisiä kauheasti kiinnosta liikkua keskellä työmaata.

Yksi on kuitenkin varmaa: Keskustan liikkeillä tulee olemaan todella haastavaa saada asiakkaat takaisin keskustaan, kun myllerrys on ohi. Siihen ei taida riittää se, että Rautatienkadun jalkakäytävää on levennetty tai joku uusi terassi saadaan avattua Aleksanterinkadun varteen ensi kesänä. En kauheasti jaksa uskoa edes toriparkin vetovoimaan. Faktahan on, että kaupunki tällä isolla keskustaremontilla luo ainoastaan uudet, paremmat puitteet ydinkeskustan yrityksille toimia. Yrityksien omalle kontolle jää se, kuinka houkuttelevaksi he oman liiketoimintansa osaavat tehdä. Kuinka he osaavat jatkossa hyödyntää kasvavan tilan liikkeidensä edessä. Aikaisemminhan suurin vetonaula keskustan yrityksillä oli useimmiten hyvät pysäköintimahdollisuudet liikkeen edessä. Tulevaisuudessa sen vetonaulan on oltava jotain muuta.

Monet ovatkin jo tuominneet keskustan muutokset huonoiksi. Keskusta kuuluu kuulemma autoille. Itse olen eri mieltä. Kyllä hyvin suunniteltu ja toteutettu vehreä kävely- ja kevytliikennepainoitteinen keskusta aina voittaa autojen seassa pyörimisen. Itse ainakin pidän enemmän kävelykatujen tunnelmasta ja ihmisvilskeestä kuin autojen pakokaasusta ja melusta. Se että ihmiset saataisiin viihtymään keskustassa on tärkeää, kyllä se sitten ajan myötä tulee näkymään myös yritysten liikevaihdossakin.

Itse en lähtisi näin nopeasti tuomitsemaan keskustaa epäonnistuneeksi. Ensinnäkin muutokset eivät ole vielä edes valmiita eli voiko keskeneräistä edes tuomita? Muutoksia pitää päästä seuraamaan pitkällä aikavälillä, sillä ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Ihmismieli vain sattuu olemaan pääosin sellainen, että muutokset ja uudistukset ovat jo lähtökohtaisesti huonoja, sillä ennen oli kaikki paremmin. Viimeistään kymmenen vuoden päästä näemme, miten autoton keskusta toimii, miten se on vaikuttanut alueen kaupankäyntiin ja kuinka viihtyisä se loppujen lopuksi on. Muutos on aina myös mahdollisuus, ei pelkästään uhka.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sen lisäksi, että Posti toimittaa meille päivittäin kirjeet ja lehdet, saa sieltä nyt tilattua ruohonleikkuunkin. Ruohonleikkuri pitää asiakkaalla itsellään toki olla, mutta postinjakaja hoitaa itse leikkuutyön. Jo on aikoihin eletty, oli ensimmäinen ajatukseni lukiessani uutisen. Löytyyhän itseltänikin historiaa kyseisen yrityksen leivistä yli kahdelta vuosikymmeneltä. Mietin, että kauas on tultu niistä ajoista, jolloin postimies kulki reittinsä läpi ylpeästi valtion virkamiehenä virkapuvussaan. Aikana jolloin postimies uskallettiin kutsua kotiin kahvillekin, sillä hän, jos kukaan oli luotettava, jokapäiväinen tuttumme. Ajat kuitenkin muuttuvat ja niin ne tekevät postissakin.

Viime viikolla suoritettiin Lahden alueella, tarkemmin Hollolan puolella, ensimmäinen ruohonleikkuu Postin toimesta ja kas kummaa, hommahan toimi. Seuraava Postin suunnittelema ja tarjoama maanlaajuinen palvelu saattaa olla ruokakassien kotiintuominen vanhuksille tai tarkastuskäynnit yksin asuvien vanhusten luona. Kokeiluja on jo eri alueilla suoritettu ja kokemukset ovat olleet pääosin hyviä. Kaiken kaikkiaan tarkoitus olisi kasvattaa Postista eräänlainen nykyajan ”naapuriapu”, kun se vanhan ajan pyyteetön naapuriapu on vain enää kaunis muisto tässä kiireisessä maailmassa. Onhan tiedossa, että kotona yksin asuvien vanhusten määrä on jatkuvasti kasvussa.

Posti siis laajentaa tarjontaansa kovalla tahdilla. Kaiken takana on tietenkin se, että kirjeiden ja lehtien lähetysmäärät ovat jatkuvassa laskussa. Ihmiset saavat laskunsa verkossa, kirjeensä sähköpostitse ja lehdet luetaan pääosin netissä. Jostain pitää siis kaivaa korvaavaa työtä työntekijöille. Säröääniäkin Postin uudet tehtävät ovat aiheuttaneet, sillä kaikki postinjakajat eivät ole suostuneet ruohoa leikkaamaan. Niinpä leikkuuta suorittavat vain vapaaehtoisesti tehtävään ilmoittautuneet. Lisäksi mm. Suomen Yrittäjät ovat älähtäneet epäreilusta kilpailusta, mitä se toki onkin, jos asiaa katsotaan vaikkapa kotipalveluja tarjoavan pienyrityksen näkökulmasta. Postihan joka tapauksessa käy kaikkien ovien takana, kun taas pienyrittäjälle jo matka uuteen työkohteeseen on uusi kulu.

Sen lisäksi että Posti etsii lisätöitä jakajilleen, on se myös kovin halukas luopumaan viiden päivän jakeluvelvoitteestaan. Kovin ymmärrettävää tämäkin, sillä ainoastaan yritysten luulisi olevan tänä päivänä ainoita, joilla on tarvetta saada postinsa edelleen joka arkipäivä. Toinen esillä ollut säästökeino on kerrostalojen jakelun siirtäminen ala-aulassa sijaitseviin lokerikkoihin nykyisen luukkujakelun sijasta. Ratkaisu, joka kelpaisi muuten meille ilmaisjakelulehdillekin. Tämä tosin, kuten myös tuo jakelupäivien harventaminenkin, vaatisi lakimuutoksen.

Jos edellä mainitut säästökeinot toteutuvat jollain aikavälillä, tarkoittaa se sitä, että laajoja irtisanomisia on luvassa. Tai sitten Postin täytyy toivoa, että erilaiset oheistoiminnot, kuten edellämainittu ruohonleikkuu saavat tuulta siipiensä alle. Ja eipä se ruohonleikkuukaan enää niin kauhean naurettavalta tunnukaan, jos sillä säästytään irtisanomisilta, vai mitä?

Onhan näitä työtehtäviä mitä postinjakaja voisi tulevaisuudessa tehdä. Itselleni vanhana postinjakajana tuli heti mieleen, että perheen koiran voisi antaa jakajalle mukaan lenkille. Itse olen tätä postinjakajana työskennellessäni kerran kokeillutkin jo 90-luvulla. Kerinkalliolla irtipäässyt saksanpaimenkoira halusi nimittäin jyrsiä nilkkaani niin kiivaasti, että juoksi pyöräni perässä kaksi korttelia. Sai siinä jakaja ja koira kivan yhteisen lenkin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen medialla on uusi lempipoika. Teemu Selänne on jo kaukaista muinaishistoriaa ja Mikael Granlundin ilmaveivi ei ole enää mitään. Nyt kaikki haluavat palan Patrik Lainetta, tuota jääkiekkoilun uutta ihmepoikaa, teinisensaatiota ja kieltämättä myös erittäin lahjakasta jääkiekkoilijaa. Anna meille meidän jokapäiväinen Patemme pyytää kansa ja mediahan antaa, vaikkei pyydettäisikään. Netti ja sanomalehdet pullistelevat Paten hulvattomia letkautuksia, jotka oikeasti eivät ihan niin hulvattomia ole ja sosiaalinen media täyttyy toinen toistaan hauskemmista Pate-meemeistä. Pate sitä ja Pate tätä. Luultavasti tähän mennessä mielipidettä Patesta ja Paten pelaamisesta on kysytty melkein kaikilta, paitsi ehkä paavilta. Toisaalta, kuka on paavi Pateen verrattuna?

Elämme siis melkoista Patemanian aikaa. On oikeastaan vaikea käsittää, että puhutaan joukkuelajista nimeltä jääkiekko, sillä niin vallitseva hahmo Pate tällä hetkellä mediassa on. Hetkittäin tuntuu siltä, ettei Suomen maajoukkueessa ketään muita pelaajia olekaan. Sinänsä hyvä saavutus, kun muistetaan, että joukkueessa pelaa sellaisiakin NHL-tähtiä kuin Mikko Koivu ja Aleksander Barkov. Niin ja Mikke Granlund, mutta hänen suurimmat hetkensähän koettiin jo viisi vuotta sitten, kun ilmaveivi oli maailman ainoa merkittävä uutinen. Eipä ole toista ilmaveiviä sen jälkeen herralta nähty, joten Mikke taitaa olla jo menetetty tapaus median kannalta katsottuna.

Tämä kaikki todistaa sitä, että Suomi on todellinen kiekkokansa. Ja mikäpä sen makeampaa kiekkokansalle, että meillä on maailman ykköstalentti riveissämme. Kerrankin suomalainen pelaaja on kaiken huomion keskipisteenä ja mikä parasta, maailmanlaajuisesti. Ja sitä paitsi, jos kävisi niin hassusti, etttei Pate ensi syksynä Atlantin takana breikkaisikaan, on medialla varastossaan toinen nuorukainen, joka voidaan pikaisesti palauttaa otsikoihin. Niinpä, muistatteko vielä Puljujärven? Kyllä, sama nuorukainen joka säväytti kaksikymppisten kotikisoissa vuodenvaihteessa. Pulju sitä ja Pulju tätä lauloi media silloin. Puljujärven aikuisten kisat jäivät väliin loukkaantumisen vuoksi, joten totaaliselta Puljumanialta vältyttiin, ainakin toistaiseksi.

Onneksi medialla on vielä kokonainen joukkueellinen potentiaalisia tulevaisuuden pateja ja puljuja odottamassa vuoroaan, sillä 18-vuotiaiden kultajoukkue on vielä aika pitkälti mediassa käsittelemättä. No, oli se seuraava kultapoika sitten kuka tahansa, niin siitä voidaan ainakin olla varmoja, että mediassa överiksi menee.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ilmoitti tällä viikolla, että jatkossa ”Ei mainoksia”- teksti ovessa tai laatikossa ei estä jakajaa jakamasta toimituksellista tekstiä sisältäviä ilmaisjakelulehtiä. Siis sellaisia lehtiä, kuin esimerkiksi kädessäsi oleva Omalähiö-lehti. Sen sijaan kuluttajansuojalaki estää jatkossakin jakajia jakamasta mainoksia sellaisiin kotitalouksiin, jotka ovat kieltäneet sen ”Ei mainoksia” tai ”Ei ilmaisjakelua” -kylteillä postiluukuissaan. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ei osata vielä kertoa, kattaako mainoskielto myös ilmaisjakelulehtien välissä jaettavat mainokset.

Meillä Omalähiössä on toimittu näin jo vuosia eli lehtemme on tipahtanut luukusta, vaikka ovessa on ollutkin mainoskielto. Joku tietysti kysyy, miksi ihmeessä olemme näin tehneet. Emmekö kunnioita asukkaan tahtoa? Kyseessä on yksinkertaisesti ollut käytännön kokemus. Jossain vaiheessa, vuosia sitten, mekin kokeilimme sitä, että emme jaa Omalähiötä mainosluukkuihin. Saimme kuitenkin viikottain niin paljon yhteydenottoja siitä, ettei mainoskielto suinkaan koske lehteämme, vaan ainoastaan mainoksia. Monet kokivat siis lehtemme vähintäänkin tarpeelliseksi, osa jopa välttämättömäksi. Aikamme näin positiivista palautetta saatuamme päätimme jatkaa lehtemme jakelua myös mainoskieltoluukkuihin. Kaiken kaikkiaan olen Omalähiössä oloni ajan eli viimeisten seitsemän vuoden aikana ottanut vastaan ainoastaan viisi valitusta siitä, että lehti on jaettu luukkuun, vaikka asukkaalla on ovessaan mainoskieltokyltti. Omalähiön jakelunhan on aina kuitenkin voinut estää tarvittaessa ”Ei ilmaisjakelua”- tekstillä ovessaan tai laatikossaan. Näin myös jatkossa.

Osansa on varmasti ollut myös sillä, ettei lehtemme välissä ole joka viikko kymmeniä mainoksia, sillä käsittääkseni eniten ihmisiä ärsyttää tässä mainostenjakelussa se, että kotiin kertyy jo viikossa tuhoton määrä paperijätettä. Paperijätettä, joka on ihan itse kannettava roskikseen asti. Itse mainosten en usko ihmisiä niin paljon ärsyttävän. Muutenhan he kieltäisivät itseltään myös television katselun ja tilatut lehdet, ne kun molemmat sattuvat sisältämään molemmat todella paljon erilaisia mainoksia. Eihän ilmaisjakelulehti, varsinkin, jos se on asiallisesti toimitettu, eroa juuri lainkaan tilatusta sanomalehdestä. Molemmissa on toivon mukaan paljon kiinnostavia juttuja ja sitten tietenkin niitä mainoksia.

Mainokset voivat tosiaankin ärsyttää silloin tällöin, mutta toisaalta ajatellen, millä muulla tavoin yrittäjä voisi asiakkaansa tavoittaa? Kadulla huutelemalla vai kiertämällä ovelte ovelle esittelemässä tuotettaan? Ai niin, kaupustelu ja kerjääminen kielletty- kylttihän löytyy jo useimpien kerrostalojen ala-aulasta. On myös hyvä ymmärtää se, että ilmaisjakelulehden ainoa tulolähde on mainosmyynti. Mitä vähemmän lehdessä on mainoksia, sitä varmemmin lehden tulevaisuus on vaarassa. Ilman rahaa kun valitettavasti ei tehdä yhtään lehteä, ei ilmaisjakelu- eikä tilauslehteä.

On vain ja ainoastaan lehden toimituksen oma valinta, mikä on lehdessä toimituksellisen tekstin ja mainosten suhde. Joskus näkee ilmaisjakelulehtiä, joissa on vain yksi tai kaksi toimitettua juttua ja loput sivut täynnä mainoksia. Ymmärrettävästi tälläinen julkaisu saattaa helposti tuntuakin pelkältä mainokselta. Niinpä me täällä Omalähiön toimituksessa olemme yrittäneet pitää jo 38 vuotta huolta siitä, ettei lehtemme olisi pelkkkä mainospläjäys, vaan olemme aina pyrkineet tekemään aidosti etelälahtelaista lehteä, jossa on paljon luettavaa. Sellaista lehteä joka on kiva saada luukusta sisään, vaikka ovessa mainoskieltokyltti olisikin. Tällä linjalla aioimme jatkaa myös tulevaisuudessa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen hallitus on viimeisen vuoden aikana patistellut kovallakin kädellä suomalaisia mukaan taloustalkoisiin, onhan taloutemme tunnetusti huonolla kantimilla. Paljon on puhuttu kilpailukykyloikasta, yhteiskuntasopimuksesta, normien purkamisesta, SOTE-ratkaisusta jne. Kaikki nämä toimet tähtäävät Suomen taloustilanteen kohentamiseen.

Yksi seikka pistää kuitenkin vahvasti silmään näissä talkoissa. Säästöjä haetaan koko ajan pienen palkansaajan taskusta. Siis heiltä, jotka muutenkin maksavat säntillisesti veronsa valtiolle ja kunnalle. Samaan aikaan, kun pienipalkkaiset kansalaiset maksavat kiltisti veronsa, vievät suurituloiset rahansa eri puolille maailmaa veroparatiiseihin. Periaatteessahan toiminta on laillista verosuunnittelua siihen saakka, kunnes tuloja pimitetään Suomen verottajalta.

Moraalisesti ollaankin sitten jo vähintäänkin harmaalla alueella. Miljoonia euroja tienaavat ovat yhtä lailla hyötyneet verovaroilla kustannetusta koulutuksesta, terveyspalveluista ja infrastuktuurista. Nyt kun olisi aika maksaa oma osansa takaisin verojen muodossa, viedäänkin pääosa tuloista ulkomaille verottajan ulottumattomiin. Tällainen ahneus ei tavallisen kansalaisen oikeustajuun mahdu.

Ongelma on globaali, sillä joidenkin tutkimusten mukaan maailman varallisuudesta jopa puolet on veroparatiiseissa. Helsingin Sanomien mukaan yli 2000 suomalaista hyödyntää veroparatiiseja. HS jatkaa, että Suomessa törmää arjessaan jatkuvasti veroparatiisiyhtiöihin, usein tietämättään. Jos käytät Googlea tai sometat Facebookissa, lennät Finnairin tai SAS:n lentokoneilla, käyt yksityisellä työterveysasemalla, ostat lääkkeitä, maksat työeläkemaksuja, tankkaat Nesteen huoltoasemilla, syöt McDonald’sissa, katsastat auton tai kyselet kadonnutta numeroa Fonectalta olet vähintään välillisesti mukana veroparatiisitaloudessa. Verosuunnittelu ei kuitenkaan estä yrityksiä ottamasta vastaan verovaroin maksettuja yritystukia, hyödyntämästä yhteiskunnan varoilla rakennettua toimivaa infrastruktuuria tai palkkaamasta verovaroin koulutettua työväkeä. Näin saadaan markkinoille todella vääristynyt kilpailutilanne, jossa veroparatiiseja käyttävät suuryhtiöt ovat isossa etulyöntiasemassa verrattuna paikallisiin pienyrittäjiin, jotka maksavat kaikki veronsa Suomeen.

Tuntuukin hieman oudolta, että hallituksemme vaatii kaikkia kansalaisia mukaan näihin taloustalkoisiin, kun samaan aikaan hallituksessa istuu jopa kaksi ministeriä ( Toivakka ja Berner), joilla on tai on ollut todistettavasti yhteyksiä veroparatiisi-yhtiöihin. Kannattaisikohan oma pesä putsata ensin, ennen kuin alkaa vaatimaan muilta? Hallitukselle vinkiksi, että parhaiten joukkoja johdetaan edestä ja esimerkillä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ylen maanantaisessa A2-taloustalkoot-illassa toisteltiin mantraa ”suosi suomalaista” monenkin eri keskustelijan suulla. Ideana on tietenkin se, että kotimaista ostamalla tuet suomalaisia yrityksiä ja lisäät kotimaisten yritysten elinvoimaisuutta. Jos jokainen ostaa 10 eurolla kuussa lisää kotimaista, siitä syntyy 10 000 vuosityöpaikkaa väittää Suomalaisen työn liittokin tutussa teesissään.

Aloin miettimään asiaa ihan konkreettisesti eli miten voisin itse suosia suomalaista. Se ei muuten ole ihan helppoa. Faktahan on, että tänä päivänä 100% suomalaista tuotetta voi olla vaikea löytää. Jos olettaa, että suomalaiselta yrittäjältä saa suomalaista työtä ja laatua, niin elää edelleen 70-luvun ideaalimaailmassa, jossa kotimainen oli oikeasti kotimaista. Monia kulutustavaroita ja elintarvikkeita ei ole enää edes mahdollista ostaa kotimaisena tai jos joku kotimainen yritys niitä tarjoaakin, on se usein vain tuotetta välittävä käsi.

Suomessa ei valmisteta monia tuotteita, koska se ei yksinkertaisesti kannata verotuksen ja palkkojen sekä niiden sivukulujen vuoksi. Monet yritykset kyllä kauppaavat tuotteita suomalaisina, mutta tosiasiassa suurin osa tuotteista teetetään alihankintana, usein jopa kolmansissa maissa. Nykyään sen kuuluisan suomalaisen avainmerkin saa kylkeensä jo silloin, kun kotimaisuusaste tuotteesta on yli 50%. Moni suomalainen yritys syyllistyykin ns. sinivalkopesuun, kun se esittää tuotteensa tai itsensä yhtä suomalaisena kuin sisu tai sauna, vaikka suurin osa yrityksen tuotannosta löytyy Suomen rajojen ulkopuolelta. Elintarvikkeissa on pakko lukea alkuperämaa. Tosin sekin viittaa vain maahan, jossa tavara tai palvelu saa lopullisen muotonsa. Raaka-aineet saavat sitten olla kotoisin mistä vain.

Edes tunnetuihin kotimaisiin brändeihin ei voi tänä päivänä luottaa kertoi Suomen Kuvalehti jokunen vuosi sitten. Osa Marimekon tuotteista tulee mm. Saksasta, Perusta, Italiasta, Portugalista, Ukrainasta ja Virosta sekä kaikki astiat Thaimaasta. Ainakin osa Sini-tuotteista tulee Aasiasta. Nopsa-pyörät tulevat Kiinasta, osa Upon pesukoneista Puolasta, osa Kantolan kekseistä Kreikasta, Jenkin purukumit Turkista ja Tuplat Ranskasta. Se ”suomalainen” Sisu-pastilli tulee Italiasta ja Koffin olut Virosta.

Se, että ostaisi vain kotimaisia tuotteita, on käytännössä siis aika vaikeaa toteuttaa, vaikkakin idea onkin erittäin kannatettava. Kaiken kaikkiaan pitäisi ehkä ajatella niin, että suomalaisen kannattaa ostaa suomalaisia tuotteita, mikäli niiden hinta-laatusuhde on hyvä, sillä mitä järkeä on maksaa tuotteesta enemmän, jos se ei laadullisesti ole yhtään parempi kuin se halvempi ulkomaalainen? Puhtaasti suomalaisia tuotteita voi olla vaikea löytää kauppojen hyllyiltä, mutta kotimaan matkailu ja erilaisten kotimaisten palvelujen ja pienyritysten suosiminen onkin se helpompi keino toteuttaa ”Suosi suomalaista”-mantraa. Joten kipinkapin Suomi-lomaa varaamaan!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Nyt kun kehätie on saatu pois lahtelaisten poliitikkojen päiväjärjestyksestä, voisi olla oikea aika aloittaa keskustelu toisesta vanhasta tutusta aiheesta. Launeelle on puuhattu uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien, mutta loppujen lopuksi toteutus ei ole ollut vielä lähelläkään. Vuonna 1980 Lahden kaupunki teki 75-vuotisjuhlapäätöksen Launeen uimahallin rakentamisesta.
Samaan aikaan 80-luvun alkupuolella Etelä-Lahden omakotiyhdistykset, asukasyhdistykset, Launeen seurakunta, Hennalan varuskunta ja yksittäiset kansalaiset keräsivät 14 000 nimeä Launeen uimahallin puolesta. Olisikohan aika tehdä tämä sama uudestaan, jotta päättäjämme näkisivät, että asian suhteen ollaan tosissaan ja vihdoinkin suunnitelmat muuttuisivat todeksi?

Lahden tämänhetkinen uimahallitarjonta on sanalla sanoen surkea, vaikka Lahtea pidetäänkin nimenomaan urheilukaupunkina. Lahden nykyinen uimahallikapasiteetti ei yksinkertaisesti vastaa nykytarpeita. Lahdessa ei tällä hetkellä ole yhtään 50 metrin altaan uimahallia. Meillä on vaivaiset kolme pientä hallia ydinkaupungissa plus Nastolan uimahalli, joista ammattikoulun uimahalli on parhaillaan peruskorjattavana. Saksalan uimahalli peruskorjattiin jokin aika sitten ja Kivimaan uimahallissa peruskorjauksen suunnittelutyö on käynnissä.

Viime viikkoina Lahden polttavan uimahallitarpeen ovat nostaneet esiin lehtemme palstoilla Ville Skinnari ja Lasse Koskinen. Koskisen mukaan ainoat varteenotettavat vaihtoehdot ovat Kisapuiston Ranta-Kartanoon rakennettava yksityinen hotellikylpylä tai Launeelle tehtävä halli. Hinnaksi uudelle uintikeskukselle tulisi noin 15-20 miljoonaa euroa eli liikutaan hieman pienemmissä investoinneissa kuin toriparkki tai matkakeskus.

Launeen sijainti ja ympäristö olisivat erinomaiset uudelle uimahallille. Liikenneyhteydet Launeelle ovat ylivertaiset, sillä matkakeskus sijaitsee lähellä ja eikös joku kehätiekin rakennu ihan tuohon viereen? Uimahalli ja jo pystyssä oleva jäähalli voivat hyödyntää toisiaan energian tuotannossa. Samalla liikuntapaikkojen keskittäminen Launeelle auttaisi yrittäjiä menestymään kahvila ja ravintolatoiminnassa. Löytyisihän samalta alueelta silloin uimahalli, jäähalli, keilahalli ja Perhepuisto. Launeelle on myös helppo rakentaa riittävän suuret parkkialueet.

Jotkut ovat maininneet Saksalan uimahallin sijaitsevan liian lähellä Launetta. Höpö, höpö sanon minä! Launeen pelloilta on Saksalan uimahalliin matkaa 2 km. Esim. Ammattikoulun ja Kivimaan uimahallin välinen matka on peräti 2,5 km, joten mistään kovin merkittävästä erosta ei ole kyse.

Väestön ikääntyessä liikunta on entistä tärkeämmässä roolissa. Uinti liikuntamuotona sopii mitä parhaiten juuri ikäihmisille kuntouttavana toimintana. Jos ihmisille tarjotaan riittävästi hyviä mahdollisuuksia liikkua, näkyy tämä pitkässä juoksussa myös selvinä säästöinä sosiaali- ja terveyspuolella.
Nyt Lahdella olisi hyvä paikka näyttää olevansa uuden strategiansa mittainen ja lopettaa turhat kinastelut uimahallin paikasta. Suunnataan kerrankin veroeurot oikeaan kohteeseen eli lahtelaisten hyvinvointiin. Tiet ja autot ovat jo oman osuutensa saaneet.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelainen juupas-eipäs – leikki eteläisen kehätien ympärillä sai päätöksensä tällä viikolla. Ainakin virallisesti. Turuilla ja toreilla kehätie tulee jatkossakin jakamaan lahtelaisten mielipiteet. Paljon löytyy ihmisiä, jotka paikallisten poliitikkojen tapaan iloitsevat uudesta kehätiestä, mutta varmuudella löytyy myös ihmisiä, joille Launeen läpi porhaltava kehätie on yhtä paha kirosana kuin uusi matkakeskus tai toriparkki. Fakta on, että noin 50 vuoden odottelun ja väännön jälkeen hallitus myönsi kehysriihessään kehätielle 200 miljoonaa euroa. Loput viulut eli 77 miljoonaa maksavat Lahti ja Hollola niin, että Lahden osuus on noin 70 miljoonaa euroa ja Hollolalle jää loput.

Hyvää tässä kehätieasiassa on tietenkin se, että kerrankin Lahden seudun hankkeisiin myönnetään näin paljon rahaa. Tässä asiassa alueen kansanedustajat tekivät varmasti ison työn puoluerajoista piittaamatta ja jo se on poikkeuksellista Lahden tapauksessa. Toinen hyvä asia on, että VT12 saadaan pois aivan aivan ydinkeskustasta.

Sitten niihin huonompiin puoliin. Launeen linjaus ei muuta siitä tosiasiaa, että jatkossakin VT12 kulkee keskellä asutusta ja pohjavesialueella. Mitä järkeä on siirtää valtatie asutuksen keskeltä toisen asutusalueen keskelle? Aivan vastaavanlaisen pohjavesialueen päälle? Kuulostaa hölmöläisten touhulta, jossa valoa kannetaan säkeillä pirttiin. Pohjavesien saastumisvaara ei häviä tien siirtämisellä mihinkään, sillä myrkkykuljetukset jatkuvat edelleen junaradalla, jolla ei ole minkäänlaista suojausta. Yksi kaatunut myrkkyjuna ja Launeen lähde on pilattu.

Sitten on se hinta. Patomäen ja Liipolan tunnelit tekevät ratkaisusta sairaan kalliin. Nämä molemmat tunnelit olisi voitu välttää linjaamalla tie Renkomäen kautta ja samalla hinta olisi laskenut roimasti. Me lahtelaiset maksamme tiestä noin 70 miljoonaa euroa. Onko meillä varaa siihen? Kuten tiedämme, tulevina vuosina erilaisiin koulujen ja päiväkotien peruskorjauksiin, remontteihin ja uudisrakentamiseen arvioidaan kulutettavan Lahdessa noin 150 miljoonaa euroa. Tähän kun lisätään se fakta, että maksettavana ovat myös uusi matkakeskus ja toriparkkikin, alkaa kokonaiskuva näyttää aika tukalalta lahtelaisin silmin katsottuna.

Pikaisesti yhteenlaskien Lahti on tekemässä noin 260 miljoonan euron satsauksen muutamien vuosien sisään. Tämä ei voi olla näkymättä muissa kaupungin toimissa ja palveluissa. Kuka kaiken maksaa? Lahtelaiset veronmaksajat tietenkin. Kyllä siinä kelpaa shamppanja-pulloa auki poksautellakin kaupungintalolla. Otettiin 70 miljoonaa euroa lisää velkaa, jippii!

No, turha se on valittaa, kun löysät on jo housussa. Nyt ensiarvoisen tärkeää on keskittyä siihen, että tien suunnittelussa ja rakentamisessa kaikki lain vaatimat pohjavesi- ja melusuojaukset ovat kunnossa ja tiestä ei aiheudu asukkaille minkäänlaista haittaa. Meluvalleista ja pohjavesisuojauksista ei saa tinkiä senttiäkään.

Tieprojektin hinta tulee varmuudella ajan mittaan vielä nousemaan, kuten tuon suuruusluokan työmailla tapana on. Silloin on ihan liian helppo ratkaisu lähteä tinkimään suojauksista. Näin ei saa tapahtua, vaan päinvastoin, niitä on lisättävä. Tiestä on tehtävä niin turvallinen ja huomaamaton kuin suinkin on mahdollista. Yhtään onnettomuutta Liipolan tunnelissa ei saa tapahtua. Kun Suomen kallein tienpätkä nyt sitten tehdään, niin tehdään sitten samalla myös Suomen turvallisin tienpätkä. Alueemme päättäjät varmastikin pitävät siitä yhdessä huolen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Perjantaina on taas se päivä kun saa ihan luvan kanssa höynäyttää tuttuja ja miksei myös tuntemattomiakin. Aprillia! Syö silliä ja juo kuravettä päälle! -huuto kaikuu taas pitkin maata ja nähdään kenellä on oikeasti huumorintajua ja kenellä ei. Kaikkitietävän wikipedian mukaan aprillipäivää on vietetty maailmalla jo useita vuosisatoja. Hulluttelun katsotaankin kuuluvan kevään tuloon. Kas, kun päästään eroon pimeästä talvesta, niin jo vain on ihmisen mielikin taas kevyt kuin höyhen ja on kiva hullutella. Aprillipäivä muuten saattaa olla ainoa hulluttelupäivä Suomessa, johon ei läheisesti liity alkoholi. Ainakaan tietääkseni. Muut hulluttelupäivät meillä hullutellaankin sitten kännissä.

Tänä aamuna moni yrittää etsiä eri medioista sitä tämän vuoden kovinta aprillijuttua. Selaillaan päivän lehteä ja etsitään netistä. Mikähän näistä uutisista on se, joka vaikuttaa kaikista utopistisimmalta? Vuosi vuodelta siitä tulee vaikeampaa, sillä oikeiden uutisten erottaminen aprillipäivän jutuista on nykyään aika hankalaa. Monille jopa mahdotonta, jos katsotaan sitä suosiota, jonka ns. vaihtoehtoiset mediat ovat saaneet.

Ihmiset jakavat netissä ja sosiaalisessa mediassa täysin vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä ”uutisia”, jotka pönkittävät enemmänkin omaa arvomaailmaa, kuin sitä, mikä on oikea todellisuus. Suomeenkin on viime vuosina syntynyt näitä vaihtoehtoisia uutistoimistoja, joiden uutiset ovat kovin usein täysin keksittyjä, liioiteltuja tai sitten faktat on vain yksinkertaisesti jätetty tarkistamatta. Tällaisten ”uutistoimistojen” motiivina on vain hämmentää ja aiheuttaa kateutta, epäluuloja ja vastakkainasetteluja. Tärkeintä on saada sivustolle klikkauksia, joka tarkoittaa rahaa sivuston omistajalle. Usein näiden sivustojen perustaja asuu jossain muualla kuin Suomessa ja voin kuvitella, että kaveria saattaa naurattaa matkalla pankkiin.

Joskus aprillipila saattaa vuosien saatossa muuttua todeksi. YLEn sivuilla on videoklippi TV-uutisten aprillipilasta vuodelta 1965, jossa naisarmeija marssii Santahaminaan. Vielä 60-luvulla naisten asevelvollisuutta nimittäin pidettiin huvittavana ja melkeinpä mahdottomana ajatuksena. Kuten tiedämme, tänä päivänä naiset armeijassa on täyttä totta.

Ehkäpä voisimme ottaa oppia aprillipäivästä ja siitä miten suhtaudumme sen päivän uutisiin. Ei kaikkea mitä painetaan lehteen tai kirjoitetaan netissä kannata, eikä saa uskoa sinisilmäisesti, vaikka ne kuinka myötäilisivät omia arvoja. Pitää osata kyseenalaistaa ja etsiä faktoja. Kunpa ihmiset osaisivatkin olla uutisten suhteen yhtä skeptisiä kuin ovat aprillipäivänä. Se tosiasia, että 364 päivää vuodesta monet tuntuvan uskovan kaiken moskan mitä lukevat ja sitten yhtenä päivänä vuodessa, aprillipäivänä, ei uskota mitään. Aika hämmentävää, vai mitä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi