Launeen koululaisia ja opettajia koetellaan taas. Tuskinpa kukaan launeelainen on unohtanut vuosikausia kestänyttä remonttikierrettä, jonka seurauksena koulua käydään Launeella nyt parakeissa. Ja tullaan käymään vielä seuraavat kolme vuotta, ennen kuin uusi koulu on valmis. Vuosien väännön jälkeen saatiin aikaiseksi päätös vanhan koulun purkamisesta ja uuden koulun rakentamisesta samalle paikalle. Koulu, jonne nykyisten suunnitelmien mukaan tulevat Launeen ja Salinkallion koulujen lisäksi myös päiväkoti, esiopetus, terveydenhoitotilat, hammashoitola ja kaupungin nuorisotoimi. Hienosti sanottuna kyseessä on siis monitoimitalo.

Tällä viikolla Lahden kaupunki näytti osaamistaan rakennusasioissa. Tällä kertaa kyse on sellaisesta osaamisesta, että enää en yhtään ihmettele, ettei tästä kaupungista juurikaan löydy terveitä julkisia rakennuksia. Launeella ja Salinkalliolla on suunniteltu koko alkuvuosi koulua tietyllä neliömäärällä. Tällä viikolla kuitenkin selvisi, ettei tontilla ole niin paljon rakennusoikeutta ja neliöistä pitääkin karsia noin 1100 neliötä. Anteeksi mitä? Eikö rakennussuuunnittelun ensimmäinen vaihe ole selvittää se, kuinka monta neliötä on tontille mahdollista rakentaa ja lähteä sitten sen mukaan tekemään niitä suunnitelmia? Ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen itse tekisin.

Jos osaaminen olisi tällä tasolla missä tahansa yksityisessä yrityksessä, jaettaisiin jo monon kuvaa joidenkin takamuksiin, mutta nämä virkamiehet porskuttavat tiukasti eteenpäin. Näytöt ”onnistumisista” kertovat olennaisen ja vastuuta ei ota kukaan mistään. Uuden koulun tulevaisuus ei näytä kaksiselta, jos ei tähän projektiin saada mukaan rakennusalan ammattilaisia.

Tuntuu siltä, että Lahden kaupungilla ei oikea käsi tiedä mitä vasen käsi tekee ja päinvastoin. Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava: Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen mielestä neliöiden rajoittamisessa on kyse alkuperäisestä tavoitteesta kiinnipitäminen, joka on 8-9 neliömetriä/oppilas. Eli mitään sen suurempaa ei ole luvattukaan. Vastaavasti sivistystoimen palvelujohtaja Jaana Suvisillan mukaan alkuperäistä suunnitelmaa joudutaan muuttamaan juuri sen vuoksi, ettei rakennusoikeus tontilla riitäkään. ”Meidän suunnittelijamme sen huomasi tuossa muutama viikko sitten” tokaisi Suvisilta. Kumman suusta kuulimme totuuden, jää epäselväksi. Vai onko olemasssa vielä joku kolmaskin selitys? Luultavasti.

Kilponen perustelee neliöiden rajoittamista sillä, että jos talosta löytyisi yli tuhat neliötä suunniteltua enemmän, se merkitsisi vuosittain 180 000 euron lisäkustannuksia vuokriin. Summasta kertyisi 20 vuodessa 3,6 miljoonan euron menoerä. Onko Kilposen mielestä 3,6 miljoonaa euroa 20 vuodessa panostettuna lapsiin liikaa? Siis kaupungissa, jossa meillä on varaa laittaa 20 miljoonaa toriparkkiin, 20 miljoonaa matkakeskukseen ja 70 miljoonaa ohitiehen? Kilposen ajatusmaailma kertookin kaiken olennaisen rakkaan kaupunkimme arvoista. Turha ihmetellä miksi lapsiperheet eivät valitse Lahtea asuinpaikakseen. Ei täällä asukkaita arvosteta, autot ovat kaikki kaikessa, joten se siitä Lahden Green City- teemastakin, joka tuntuu päivä päivältä enemmän päälleliimatulta vitsiltä kuin siltä, että sitä kohti oltaisiin oikeasti suuntaamassa.

Nyt opettajien ja oppilaiden toiveista on tingittävä. Tämä tarkoittanee sitä, että oppitunteja tullaan pitämään milloin missäkin. Käytävillä, aulassa, ruokalassa. Voisikohan vielä vessatkin valjastaa opetuskäyttöön ja kyllä kai naulakossakin takkien seassa opiskella voi? Tai tarvitaanko tulevaisuudessa minkäänlaisia opetustiloja, kun tunnit voidaan pitää netin välityksellä, jokaisen istuessa omassa kotonaan koneen ääressä. Priimaa yritetään, mutta sutta tuntuu pukkaavan…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa on tällä viikolla koettu sosiaalisesti tärkeitä ja kansakunnan tilaa nostattavia hetkiä. Tähän ei tarvittu lätkän MM-kisojen tuomaa huumaa tai MM-hiihtojen väljähtäneitä esikisoja. Ei edes Jeesuksen uutta ilmestymistä tai mielenosoitusta hallituksen politiikka vastaan. Tuon suuren kokoontumisen ihmeen sai aikaan parin euron arvoinen muoviämpäri. Niin, luit oikein; muoviämpäri.

Holmassa avattiin uusi rautakauppa. Normaalisti asia olisi kiinnostanut ehkä muutamaa ammatikseen rakennushommia tekevää, mutta kun kauppias tajusi laittaa avajaispäivälle todellisen täkyn eli ilmaiset ämpärit, täyttyi kauppa välittömästi tungokseen asti. Samantyylinen ämpäri-case on toistunut jo useamman kerran muissakin Suomen kaupungeissa, joten ihan lahtelainen ilmiö tämä ei todellakaan ole, ennemminkin yleissuomalainen.

Mikä ihme niissä ilmaisissa ämpäreissä oikein on? Ämpärin hinta on noin pari euroa, joten kyse ei voi olla siitä, että kellään ei olisi varaa ostaa niitä ämpäreitä. Tai siitä että nyt olisi keksitty uusi, upea tuote tai ettei kellään ole ämpäreitä. Ei, kyllä tässä täytyy olla jotain paljon suurempaa takana. Onko meidän suomalaisten perimässä joku ihme geeni, joka tämän aiheuttaa? Ei kai missään muualla päin maailmaa osata ottaa iloa irti tällä tavalla, jos jossain jaetaan ilmaisia tavaroita? En tiedä onko tämä seurausta siitä, että pula-aikoina Suomessa sai jonottaa ihan kaikkea; kahvia, viinaa, sokeria jne. Moni muistanee millaiset jonot olivat eräässä keskustan tavaratalosssa, kun siellä kerran kuussa tarjottiin ilmaiset markkinakahvit. Jono oli valtava ja auta armias, jos erehdyit etuilemaan jonossa. Turpakäräjäthän siinä oli etuilijalle tarjolla.

Tämä ilmaisten tavaroiden jonottaminen tuntuu olevan ihan kansantauti. Ihmiset joilla on jo kaikkea, lähtevät hakemaan vielä pari ämpäriä, kun ilmaiseksi saa. Eihän sitä tiedä vaikka joskus tarvitsisin sellaista? Sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tuntuu moni miettivän. Jonon näkeminen tuntuu aiheuttavan massahysterian. Tuolla varmasti jaetaan jotain ilmaiseksi ja minun on ehdottomasti saatava se, mitä siellä ilmaiseksi jaetaan. Se on sitä suomalaista yhteisöllisyyttä se. Yhdessä jonottaminen.

Siitä tulikin mieleeni, että Sipilän hallitus voisi käyttää hyväkseen tätä ämpärivillitystä. Osa palkasta ämpäreinä voisi toimia. Tai aina kun jostain leikataan, niin jaettaisiin kansalaisille ämpäreitä. Ei tuntuisi leikkaukset yhtään niin pahoilta. FC Lahti ja Pelicans voisivat saada lisää katsojia jakamalla otteluissaan ilmaisia ämpäreitä. Ihmiset saataisiin kiinnostumaan korkeakulttuuristakin helposti, kun Sibelius-talossa jaettaisiin ämpäreitä kaupunginorkesterin konsertin väliajalla. Lahden kaupunkiin voitaisiin houkutella uusia asukkaita ämpäreiden avulla mainossloganilla ”Lahti – Ämpärikaupunki”. Lopuksi on hyvä kuitenkin muistaa se, ettei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Ainakaan ilmaiseen ämpäriin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aurinko pilkistelee pilvien takaa, räystäät tiputtavat vettä ja linnut laulavat. Kyllä, uskottava se on, että olemme jo kevään kynnyksellä ja sehän tarkoittaa sitä, että Suomi herää talvihorroksestaan. Muun Suomen ohessa heräilee myös rakennusala. Kuten vanhassa Tapio Rautavaaran laulussa jo tiedettiin: ”Kevät toi muurarin, Kevät toi maalarin ja rakennuksille hanslankarin…”

Lumien sulaessa ja pakkasen hellittäessä moni käynnistää talopakettinsa pystyttämisen tai päättää kevätauringon inspiroimana remontoida asuntoaan. Yhtä kaikki, rakentaminen ja remontoiminen saa buustia lähestyvästä kesästä. Alan suurimmat messut järjestetään tänä viikonloppuna Lahdessa ja sen tähden mekin olemme lehdessämme pyhittäneet peräti 10 sivua pelkästään rakentamiselle ja remontoimiselle. Kannattaa laittaa lehti säilöön, sillä sivuilta löytyy hyviä vinkkejä remontoijille, rakentajille, sisustajille, energiansäästäjille jne.

Valtionvarainministeriön rakennusalan suhdannetyöryhmän (RAKSU) viimeisin raportti helmikuulta kertoo rakentamisen kääntyneen parempaan suuntaan. Lähes kaikki alan indikaattorit osoittavat kasvua tai suunta on ainakin ylöspäin. Rakentamisessa on siis edessä kohtuullisen hyvä vuosi. Pitkään aikaan ei ole kerrottu näin positiivisia kuulumisia rakennussektorilta. Toisaalta on huomattava, että muutosprosentit ovat isoja, koska rakentaminen lähtee liikkeelle matalalta tasolta. RAKSU ennustaa koko rakentamisen kokonaistuotannon kasvavan v.2016 noin 3-4%.

Asuntojen korjausrakentamisen RAKSU arvioi kasvavan edelleen, mutta hidastuvan noin 2 prosenttiin, koska elvytysvaikutukset eivät näy enää tämän vuoden korjaamisessa. Toisaalta korjaamista riittää, koska peruskorjausikään tulossa olevan asuntokannan määrä kasvaa edelleen. Kasvun taustalla ovat RAKSUN mukaan kasvavat korjaustarpeet 1970- ja 1980-luvun rakennuksiin. Uusimisikään tulevat mm. julkisivut, katot, parvekkeet, ikkunat ja LVIS-järjestelmät. Myös matala korko ja lainojen hyvä saatavuus oikein mitoitettuihin remontteihin nähden tukevat kasvua.Talonrakentamisen kustannuksien RAKSU ennustaa nousevan tänä vuonna edelleen maltillisesti. Vuonna 2017 odotuksena on hintojen hitaan nousun jatkuminen. Rakennusalan työllisyysodotus on myönteinen.

Eli vaikka koko maan talous kyntääkin, näyttää siltä, että rakennusalalla nousua on jo luvassa. Paistaa se kevätaurinko joskus risukasaankin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sipilän hallituksen lempilasta eli yhteiskuntasopimusta on palloteltu edestakaisin jo liki vuoden verran. Monta kertaa se on jo haudattukin, mutta zombien lailla, aina se on noussut kuolleista meille kummittelemaan. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tuo sopimus saadaan kuin saadaankin maaliin. Ei tietenkään ihan sellaisena kuin hallitus sen alunperin olisi halunnut, mutta olisiko tässä työmarkkinajärjestöjen masinoimassa sopimusehdotuksessa kyse nyt sitten jonkinlaisesta yhteiskuntasopimuksen kevyt-versiosta tai kompromissien kompromissi-ratkaisusta. Siltä ainakin vahvasti tuntuu.

Jotenkin tuntuu myös siltä, ettei ihan viimeistä sanaa tässä yhteiskuntasopimus-asiassa ole sanottu. Työmarkkinajärjestöt nimittäin edellyttävät, että niiden neuvottelema sopimus korvaa hallituksen niin sanotut pakkolakitoimet ja että hallitus peruuttaa 1,5 miljardin lisäleikkaukset ja veronkorotukset ja toteuttaa kaavailemansa tuloveronkevennykset. Vastaavasti yrittäjät eivät ole tyytyväisiä tehtyyn sopimusehdotukseen, sillä yhteiskuntasopimuksen vaikutukset jäävät hyvin kauaksi siitä, mitä hallitus alunperin siltä vaati julkisen talouden tervehdyttämisen osalta.
Yhteiskuntasopimuksen pitäisi parantaa julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla, mutta siitä on alustavissa laskelmissa koossa vain 600 miljoonaa euroa kerrotaan valtiovarainministeriön laskelmissa.

Täytyy kyllä myöntää, ettei hallituksen tehtävä ole kadehdittava. Jollain ilveellä pitäisi vetää Suomi suosta, mutta pelkän vetotraktorin sijaan tässä tarvitaan myös nuorallakävelijän taitoja. Palkansaajilta ei saisi leikata liikaa eikä nostaa veroja, koska silloin vaikutetaan ostovoimaan heikentävästi ja se taas leikkaisi kotimaista kysyntää entisestään. Toisaalta yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa, jotta ne voisivat kilpailla tasapäisesti ulkomaisten toimijoiden kanssa ja luoda kotimaahan uusia työpaikkoja. Eli aina jos kummarrat työnantajien suuntaan, tulet samalla pyllistäneeksi palkansaajille ja toisinpäin.

Nähtävästi Sipilälle kuitenkin kelpaa tällainen yhteiskuntasopimuksen light-versio, sillä onhan se tyhjää parempi ja samalla tulee vältettyä ikävältä kuulostavat pakkolait, jotka varmuudella olisivat vieneet hallituspuolueiden gallup-suosiota entistä kovempaan alamäkeen. Laiha sopu on useasti parempi kuin lihava riita.

Jos ja kun sopimus nyt vihdoinkin saadaan voimaan, niin tiedossa on erinäisten työeläke- ja sosiaalimaksujen siirtäminen osaksi työnantajilta työntekijöille. Samalla vuosittaista työaikaa lisätään 24 tunnilla eli kolmella päivällä alkaen vuoden 2017 alusta. Helpoin keino lienee lisätä työaikaan 6 minuuttia per työpäivä? Palkankorotuksia ei tipu ja julkisen sektorin lomarahoista leikataan 30% kolmeksi vuodeksi.

Omalta kohdaltani laskin YLEn sivuilla olevan laskurin avulla, että yhteiskuntasopimus toteutuessaan laskee palkkaani noin 70 euroa kuukaudessa. Nyt sitten vain odottelemaan niitä veronkevennyksiä, joita hallitus lupasi, jos yhteiskuntasopimus syntyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla jälleen yksi koulu liittyi mukaan pitkään listaan nimeltä ”Homeongelmista kärsivät lahtelaiskoulut”. Mukkulan koulu on uusin tulokas Renkomäen, Salinkallion, Tiirismaan, Kasakkamäen, Kunnaksen ja Kivimaan koulujen lisäksi, jotka ovat viimeisen vuoden sisään todettu olevan käyttökelvottomia rakennuksia käyttötarkoitukseensa. Tähän kun lisätään vielä se, että viime vuonna valmistuivat Liipolan ja Jalkarannan uudet monitoimitalot, jotka rakennettiin jo purettujen koulurakennusten tilalle, alkaa Lahden koulurakennusten koko kuva kaikessa karmeudessaan hahmottumaan. Erilaisiin peruskorjauksiin, remontteihin ja uudisrakentamiseen arvioidaan parin seuraavan vuoden aikana kulutettavan noin 150 miljoonaa euroa, puhumattakaan siitä kuinka monta kymmentä miljoonaa euroa tämän lisäksi on erinäisiin remontteihin jo käytetty viime vuosina?

Mikä mättää kysyy varmasti moni. Miten on mahdollista, että jo 20-30 vuotta vanhat rakennukset ovat homeessa tai miksi remontit tuntuvat toinen toisensa perään epäonnistuvan. Kuka Lahdessa valvoo tämän, sanalla sanoen surkean, julkisen rakentamisen laatua? Vastuussahan on Lahden Tilakeskus, jonka tehtävä on määritelty seuraavasti: ”Lahden Tilakeskus huolehtii kaupungin omistamasta kiinteistö- ja tilaomaisuudesta, sen arvosta, tuottavuudesta, tehokkaasta käytöstä ja kehittämisestä.” Onko tilakeskuksen henkilöstö sitten tehtäviensä tasalla ja tarpeeksi ammattitaitoista tällaista työtä tekemään? Lyhyesti sanottuna ei, jos katsotaan tuota alussa olevaa pitkää koulujen listaa, joissa sisäilmaongelmia ilmenee. Minkäänlaista näyttöä ei siitä ole, että tämä tilanne tulisi muuttumaan parempaan suuntaan, päinvastoin. Kun valvonnasta vastaa sama porukka, on vaarana, että nämä uudetkin koulut ovat homeessa ennen kuin huomaammekaan.

Kuntapuolen kiviriippana on hankintalaki, jossa laadun lisäksi vaikuttaa hinta. Niinpä rakennushankkeissa kaupungin onkin usein helpompi valita se kaikkein halvin vaihtoehto tarjouksista. Halvin vaihtoehto on ikävä kyllä harvoin se laadukkain ja pian ollaankin taas korjaamisen ja remontoinnin oravanpyörässä. Missä on rakentajan vastuu työstään? Onko kukaan koskaan huomannut, että joku taho olisi nostanut kätensä ylös virheensä merkiksi, kun taas yksi koulu on homeessa? Olisiko tässä kohtaa hyvä miettiä järjestelmää, jossa rakennusfirma ottaisi vastuun remontoimansa kohteen huollosta pariksi vuosikymmeksi eteenpäin. Tällöin valvonta olisi kyseisellä rakentajalla, ei kaupungilla. Silloin saattasi jälkikin olla parempaa, kun rakentaja tietäisi, että lisäkulut jatkoremonteista lankeaisivat maksettavaksi yrityksen omasta pussista.

Eniten allekirjoittanutta hirvittää se, että kärsijöinä ovat lapset ja nuoret. Altistuminen sisäilmaongelmille jo nuorena voi tarkoittaa jopa loppuelämän kestoista taistelua erilaisia allergioita ja astmaa vastaan, puhumattakaan muista terveysongelmista. Tutkimuksen mukaan koko maan mittakaavassa merkittävien kosteus- ja homevaurioiden terveyshaittakustannukset ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa. Ja kaikki vain sen vuoksi, että tänä päivänä rakennustyömailla tehdään aivan liikaa sutta ja sekundaa samalla kun valvonta on puutteellista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viikonloppuna Lahdessa hiihdetään perinteiset Salpausselän kisat, järjestyksessään jo 91. kertaa. Tänä vuonna kisat ovat saaneet aiempaa enemmän huomiota mediassa, onhan samalla kyseessä ensi vuoden MM-kisojen esikisat, joissa testataan mm. markkinoinnin tehokkuus, yhteistyökuvioiden toimivuus ja järjestelyiden notkeus

Kisojen markkinointikoneiston isoin työsarka on saada ihmiset taas kiinnostumaan pohjoismaisista hiihtolajeista. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Hiihtoa on viime vuosina yritetty kehittää entistä mediaseksikkäämmäksi lajiksi, sillä urheilulajienkin kesken kilpailu katsojista on kova. Tällä hetkellä tuntuu, että sprinttihiihto on nousemassa hiihdon päätuotteeksi. Onhan kisa usein täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa vaikkapa 50 kilometrin väliaikalähdöstä. Myös massalähdöt tarjoavat paljon dramatiikkaa. Niinpä perinteisen tyylin väliaikalähtökisat alkavat olla maailmancupissa jo vähemmistönä. Onpa jo ehdotettu, että perinteisestä hiihdosta luovuttaisiin kokonaan.

Hyvät järjestelyt, kiinnostava oheisohjelma ja yleensäkin uudet, tuoreet ideat ovat kisojen markkinoinnissa tärkeitä, mutta se tärkein markkinointikeino, joka tällä hetkellä puuttuu, on suomalaisten menestys. Onhan tunnettua, että suomalaiset ovat menestysnälkäistä kansaa. Tänä talvena suomalaiset voittajat hiihtolajeissa ovat kovin vähissä. Voin kuvitella, että MM-kisojen järjestelytoimikunnan suurin toive onkin saada seuraavan vuoden sisään mahdollisimman paljon suomalaisia voittajia maailmancupin kisoihin. Se tosin vaatii urheilijoiltamme kovan tasonnoston ja samalla norjalaisten epäonnistumista. Ne perhanan norjalaiset kun ovat nykyään ihan liian ylivoimaisia.

Silloin kun suomalainen urheilija kisaa realistisesti voitosta, tarkoittaa se varmuudella kilinää kassoilla. Kotikisojen paine on siis kova monessa suhteessa. Yksittäisen suomalaisurheilijan menestys takoo voittoa kaikille. Vuoden 1989 kotikisoissa taidettiin onnistua uhkapelissä ja vahvojen huhujen mukaan tiettyjen aineiden voimalla vietiin kisoista useampikin kolmoisvoitto ja kansa tykkäsi kuin hullu puurosta. Uskokoon ken tahtoo, että innostunut kotiyleisö olisi yksinään siivittänyt hiihtäjämme silloin uskomattomiin suorituksiin. Vuonna 2001 sitten samanlainen yritys menikin mönkään tunnetuin seurauksin ja kansa tuomitsi douppajat alimpaan helvettiin ja hiihdon kiinnostavuus putosi nollaan. Toivottavasti ensi vuonna ei menestystä haeta keinolla millä tahansa.

Ellei ihmeitä vuodessa tapahdu, pelkään ettemme näe MM-kisoissa mäkimontun pullistelevan entiseen tapaan. Viikonlopun MM-etkot näyttävät suuntaa, miten ihmiset selälle saapuvat, vaikkeivat suomalaiset palkintosijoista tappelekaan. Onko pelkkä hiihtotapahtumaan osallistuminen tarpeeksi houkutteleva vaihtoehto nykypäivän ihmisille? Lahtelaisille ehkä, mutta kisojen onnistuminen vaatii ehdottomasti, että koko Suomi ottaa tulevat MM-kisat omakseen. Sitä odotellessa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Monesti työelämässä vielä mukana olevat odottavat kiivaasti ihania eläkepäiviä, jolloin on vihdoinkin aikaa ja rahaa toteuttaa niitä unelmia, jotka työelämän kiireissä jäivät toteutumatta. Ajatuksena on kenties matkustella paljon ja ennen kaikkea nauttia elämästä ilman kiirettä ja huolta. Ja mikä ettei, onhan monilla takanaan 40-50 vuoden työura, jolloin työelämässä on menty tukka putkella ja pää märkänä päivästä toiseen. Todellisuus voi kuitenkin iskeä pahasti vasten kasvoja, kun eläkepäivät vihdoin koittavat.

Suomen taloustaantumasta raskaimmin ovat nimittäin kärsineet eläkeikäiset kansalaiset. Tilastokeskuksen mukaan köyhyysrajan alapuolella sinnittelee jo enemmän seniorikansalaisia kuin työttömiä. Suurin syy eläkkeiden pitkään jatkuneeseen alenemiseen on se, ettei eläkkeissä ole huomioitu elinkustannusten nousua. Samalla kun kahden viime vuosikymmenen aikana suomalaisten palkat ovat nousseet 86 prosenttia, ovat eläkkeet nousseet vain 45 prosenttia. Tähän kehitykseen kun vielä lisätään mm. lääkkeiden omavastuun korottaminen ja asumistukien pienentäminen, niin eipä ole suurikaan ihme, että Eläketurvakeskuksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä yli 450 000 köyhyysrajan alla elävää eläkeläistä. Erityisesti riski jäädä köyhyysrajan alapuolella on yksinäisillä naisilla, joiden eläkkeen määrää verottavat kotona lastenhoidossa vietetyt vuodet, jolloin eläkettä ei ole kertynyt.

Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi. Tällä hetkellä köyhyysraja kulkee noin 1200 eurossa per kuukausi. Eli jos tienaat bruttona tuota pienemmän summan kuukaudessa, elät köyhyysrajan alapuolella. Ei ole kovinkaan yllättävää, että nykyisessä taloustilanteessa, jossa Suomessa elämme, tuon köyhyysrajan alapuolelle jää päivä päivältä yhä enemmän ihmisiä. Monet eläkeläiset joutuvatkin edelleen tekemään töitä, jotta siedettävä elämä olisi mahdollista. Lisätuloille on monelle todellakin tarvetta. Myös leipäjonot kasvavat tasaisesti. Tällä hetkellä ruokansa leipäjononoista saa noin 20 000 ihmistä päivittäin. Se on paljon hyvinvointivaltio-Suomessa.

Valtiolle eläkeläiset ovat kasvava ongelma. Kaikessa pitäisi yrittää säästää, mutta kylmä fakta on, että eläkeläisten määrä kasvaa kovaa vauhtia. Nyt yli 65-vuotiaita on liki 1,5, miljoonaa eli noin 19% väestöstä. Määrän ennustetaan nousevan vuoteen 2030 mennessä jo 26 prosenttiin. Ongelma ei ole siis katoamassa vaan kasvamassa ja pelkkä eläkeiän nosto ei vielä ratkaise mitään. Jotain tartteis tehrä, kuten Manu aikoinaan totesi. Näin emme voi jatkossa kohdella ihmisiä, jotka ovat työnsä tehneet, veronsa kiltisti maksaneet ja samalla olleet vuosikymmeniä rakentamassa tätä meidän yhteistä hyvinvointiamme. Tarjoammeko me heille kiitokseksi pelkkää pahoinvointia?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viikon ehdoton ykköspuheenaihe on ollut sähköverkkoyhtiö Carunan rajut hinnankorotukset. Carunalla on ympäri Suomea noin 650 000 asiakasta. Yhtiön markkinaosuus sähkönsiirrossa on 20 prosenttia, mikä tekee siitä Suomen suurimman. Caruna on ilmoittanut korotusten olevan keskimäärin 22-27 prosenttia ja uudet hinnat astuvat voimaan maaliskuussa. Meitä lahtelaisia tämä ei kosketa, sillä Lahdessa sähköverkkoa ylläpitäää Lahti Energian tytäryhtiö LE-Sähköverkko ja se ei ainakaan vielä ole ilmoittanut korotuksista sähkönsiirtohintoihin. Tosin hyvällä syyllä voidaan korotuksia odottaa tulevaisuudessa myös Lahdessa, sillä paine korotuksiin tuntuu olevan kova. Maaliskuun alusta lähtien lahtelainen saa sähkönsä halvemmalla kuin Carunan asiakas. Laskelmieni mukaan esimerkiksi Lahdessa sähkölämmitteinen omakotitalo säästää noin 190 € vuodessa verrattuna Carunan asiakkaisiin.

Monet muutkin sähköverkkoyhtiöt ovat nostaneet tai ovat nostamassa hintojaan. Suurin syy tähän on lainsäädäntö, joka vaatii sähköverkkojen siirtämisen maan alle, jotta esimerkiksi syysmyrskyjen ja runsaslumisten talvien aiheuttamat sähkönjakeluongelmat saataisiin minimoitua. mm. Caruna on investoimassa 200 miljoonaa euroa vuosittain tähän työhön. Tämä on tietyllä tavalla ihan ymmärrettävää. Jotta saamme jatkossa sähkömme ilman katkoksia, pitää siitä myös maksaa. Esimerkiksi Carunalla on sähköverkkoa noin 80 000 km, josta maan alla on vasta noin 30%. Outoa on sen sijaan, että siitä pitää maksaa jo nyt etukäteen ennen kuin verkon siirtäminen maan alle on vielä edes kunnolla alkanut ja kustannukset ovat vain joitain arvioita.

Lisäksi tässä mättää oikeudenmukaisuus. Suomen valtio myi Fortumin sähköverkkoliiketoimintansa vuonna 2014. Ostajana toimi Suomi Power Networks, jolla on pääomistajina ulkomaalaisia pääomasijoittajia sekä pienosuuksilla kotimaisia vakuutusyhtiöitä. On selvää, että jatkossa yrityksen päätyö on kerätä sijoittajilleen riittävä määrä voittoa, joten lähivuosina voimme odottaa lisää korotuksia hintoihin. Osakkeenomistajillehan mikään voitto ei tunnu ole riittävän iso. Ahneuden määrällä kun on tapana kasvaa.

Nykyaikaisen suuryrityksen tavoin Carunan verosuunnittelu toimii pitkälti niin, että omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holding-yhtiön kautta. Tästä lopputuloksena yhtiön liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa. Yhteisöveroa Suomeen Caruna maksoi liikevoitosta kuitenkin vain 1,6 prosenttia eli vähän yli 800 000 euroa. Voitot häipyivät siis kivasti ulkomaille. Kuviossa ei ole laillisuuden kannalta ongelmaa, ongelma onkin enemmän se, onko toiminta kohtuullista ja oikeudenmukaista. Miksi veroja ei makseta sinne maahan, missä voitto tehdään? Ja varsinkin tässä tapauksessa, jossa kuluttaja ei voi kilpailuttaa sähkönsiirtoa, kun Carunalla on alueellaan monopoliasema.

Jos Suomen valtio haluaa jatkossakin kovasti yksityistää omia yrityksiään, olisi toivottavaa, että jatkossa kaupanteosta vastaisivat pelkästään alan ammattilaiset, eivät poliitikot, joilla ei useinkaan tunnu olevan täyttä selvyyttä bisnesmaailman lainalaisuuksista. Turha on jälkikäteen kummastella, jos sähköverkolla tai radio- ja TV-verkon (Digita) avulla tehdään kovaa bisnestä. Totta kai näin käy jos yksityinen toimija päästetään monopoliasemaan. Tosin on myönnettävä, että yksityistäminen voi olla ihan kannatettavaakin, mutta vain silloin jos kilpailu on todellista ja sillä voidaan vaikuttaa kuluttajahintoihin alentavasti. Jäämme odottamaan, mitä seuraavaksi Oy Suomi Ab myy: Pohjavedet? Postin? VR:n? Puolustusvoimat? Metsät?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomalainen kulttuuri ja yleisesti koko suomalaisuus on vaarassa? Näin ainakin voisi tulkita yleistä keskustelua tämän päivän Suomessa. Vastakkain keskustelussa vai pitäisikö sanoa loanheitossa ovat ns. suvakit ja rasistit. Onneksi molempia ääripäitä on suhteellisesti aika vähän ja suurin osa suomalaisista sijoittuukin noiden ääripäiden välissä olevalle harmaalle alueelle, kuka mihinkin suuntaan kallellaan. No, onko meillä oikeasti pelkoa siitä, että kulttuurimme katoaa maapallolta kuin dinosaurukset aikoinaan?

Tutkitaanpa sen selvittämiseksi hieman Suomen väestöä ja sen nykyistä kasvua. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa syntyi 55 040 lasta. Tätä vähemmän lapsia on syntynyt edellisen kerran 1860-luvun nälkävuosina. Ei kuulosta hyvältä. Vertailukohdaksi voitaisiin ottaa suuret ikäluokat, jolloin sodan jälkeisinä viitenä vuotena lapsia syntyi vuosittain yli 100 000.

Syntyneiden määrän laskusta huolimatta maan väkiluku kasvoi vuoden 2015 aikana kuitenkin 14 860 hengellä. Suurin syy väestönlisäykseen olivat maahanmuuttajat. Maahanmuuttajia oli 11 900 enemmän kuin maastamuuttajia. Tässä luvussa eivät ole mukana turvapaikanhakijat, joiden hakuprosessi on vielä kesken. Eli ilman maahanmuuttajia olisi väkilukumme lisääntynyt vain noin 3000 hengellä. Jos mietitään, että Suomessa syntyi viime vuonna noin 55 000 lasta ja samaan aikaan maahan tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa, saadaan aikaiseksi aika pelottavankin tuntuinen yhtälö, ainakin niiden mielestä, jotka ovat sitä mieltä, että Suomi on pelkästään vaaleatukkaisten ja sinisilmäisten viimeinen valloittamaton linnake maailmassa.

Eikö lasten tekotapa enää miellytäkään suomalaisia vai mistä oikein on kyse? Väestöliitto julkaisi viime viikolla vuoden 2015 perhebarometrin. Siinä tutkittiin syitä, miksi suomalaiset eivät enää tee lapsia. Tärkein syy siirtää ensimmäisen lapsen hankintaa oli sopivan kumppanin puuttuminen. Etenkin nuorilla miehillä tämä oli selvästi merkittävin syy. Aika ymmärrettävää siis näin miehiseltä kantilta ajateltuna. Perheen perustaminen kiinnostaisi, kunhan vain nainen löytyisi. Naisilla taas halu tehdä muita kiinnostavia asioita on kumppanin puutetta tärkeämpi syy lykätä lapsen hankintaa. Erityisesti elämäntyylistä luopumiseen, lasten sitovuuteen ja vastuuseen sekä oman vanhemmaksi soveltuvuuden kyseenalaistamiseen liittyvät syyt korostuivat sellaisilla vastaajilla, jotka eivät aikoneet hankkia ollenkaan lapsia. Eli lasten katsotaankin useasti olevan enemmän kahle kuin onnenpotku. Olemmeko sittenkin matkalla kohti sukupuuttoa?

Koska suomalaisia ei lisääntyminen enää tunnu kiinnostavan, herää kysymys siitä kuka tulevaisuudessa tekee täällä työt ja maksaa verot, joilla pidämme yllä hyvinvointivaltiotamme? Enkä puhu nyt 5 vuoden ajanjaksosta eteenpäin, vaan nyt puhutaan ajasta 20-30 vuoden päähän, jolloin nämä pienen pienet ikäluokat ovat työikäisiä. Keskimäärin koko Suomen huoltosuhdeluvuksi vuonna 2040 ennustetaan runsasta 70, joka selkokielellä tarkoittaa sitä, että sadasta ihmisestä 30 on työtätekeviä ja loput 70 henkeä ovat lapsia tai vanhuksia eli huollettavia henkilöitä. Eli kylmä fakta on se, että me tarvitsemme pitkällä aikavälillä lisää väkeä tänne Pohjolan perukoille töihin. Nyt on vain pidettävä huoli siitä, ettei tulijoiden joukossa ole rikollisia tai muita mätämunia pahat mielessään, joita tuppaa ikävä kyllä aina olemaan kaikenlaisissa porukoissa.

Ehkäpä yhteisvoimin voimme, niin kantasuomalaiset kuin uudetkin, tulevat Suomen kansalaiset, pitää tämän pohjoisen dinosauruksen vielä tulevaisuudessa hengissä. Suomalaisuuden ja sen katoamisen puolesta pelkääville lainaan presidentti Niinistön sanoja uudenvuoden puheestaan: ”Maahanmuutto ei koskaan voi tarkoittaa sitä, että keskeiset arvomme, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, kyseenalaistetaan.”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Keväällä 2014 käynnistetty matkakeskuksen rakentaminen on ihan valmistumisensa kalkkiviivoilla. Itse asiassa uuden matkakeskuksen viralliset avajaiset vietetään helmikuun ensimmäisellä viikolla. Medialle matkakeskusta esiteltiin jo tällä viikolla. Muutaman kuukauden myöhässä oleva rakennustyömaa on koetellut lahtelaisten autoilijoiden hermoja liki kaksi vuotta. Tunnettuahan on, ettei Lahdessa osata ajaa, jos tie muuttuukin yhtäkkiä kaksikaistaisesta yksikaistaiseksi, kuten se teki liki pari vuotta työmaan kohdalla. Hammastenkiristelyä ja keskisormen näyttämistä on ollut tarjolla niille uskallikoille, jotka ovat erehtyneet ajamaan päätyvää kaistaa ja sitten joutuneet tunkeutumaan sille ainoalle kaistalle. Jatkossa me autoilijat voimme siis hengähtää helpotuksesta.

Mitä muuta sitten uusi matkakeskus tarjoaa valmistuttuaan kuin helpotusta autoilijoiden tuskaan? Nimensä mukaisesti matkakeskus yhdistää junat ja linja-autot saman katon alle, niin että matkustamisesta tulee huomattavasti sujuvampaa. Nyt matkan jatkaminen onnistuu niin junalla kuin bussillakin ilman isoja siirtymiä asemalta toiselle. Eniten lahtelaisia on matkakeskuksessa askarruttanut se, miten hyvin tai huonosti kaukoliikenteen bussit sopivat niille varattuun tilaan. Ammattimiehet eli kuskit ovat kovin yhtenäisesti tilat jo liian ahtaaksi tuominneetkin. Lisäksi ihmetystä on herättänyt se, missä bussia odotellaan esimerkiksi kovalla pakkasella tai sateella. Katos kun on kovin avonainen. Käytäntö osoittanee hyvinkin pian, onko meille rakennettu 19 miljoonalla eurolla matkakeskus, joka onkin susi jo syntyessään.

Yleisilmeeltään matkakeskus on erittäin pramean ja tasokkaan näköinen, sillä johdonmukaisesti rakentamisessa on käytetty paljon kuparia, joka sekin on joitain jo ehtinyt ärsyttää. Se kun kiilteleekin niin ikävästi, varsinkin auringonpaisteessa. Itse pidän siitä, että materiaaliksi valikoitui kupari sen normaalisti käytetyn harmaan betonin sijaan. Niitä harmaan värisiä, tylsännäköisiä rakennuksia kyllä löytyy kaupungista jo ennestään ihan tarpeeksi. Uskon, että ainakin ulkopaikkakuntalaisissa matkakeskus herättää ihastusta muotoilullaan ja materiaaleillaan. Matkakeskuksesta löytyvät myös Suomen ensimmäiset julkiset kaksikerroksiset pyörätelineet, sillä tunnelin yhteyteen on rakennettu uusi katettu pyöräparkki noin 200 polkupyörälle, joten tällä kertaa on muistettu ottaa huomioon myös pyöräilijät.

Itse toivotan uuden matkakeskuksen tervetulleeksi. Kyseessä on hyvä muutos vanhaan malliin, joka sekin kyllä toimi, mutta oli auttamattomasti vanhentunut. Kaikissa suurissa kaupungeissa bussit ja junat lähtevät saman katon alta. Lisäksi vanha linja-autoasema on kunnoltaan niin huonossa hapessa, että sen uudistaminen nykyaikaiseksi olisi maksanut paljon. Toivottavasti vanha linja-autoasema saa arvoisensa jatkokäytön, eikä käy niin, että sinne tungetaan eniten tilasta maksava keskikaljakuppila. Niinkin on Lahti-kaupungissa aika usein tapahtunut.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi