Vuosi: 2023

Kun Suomi oli liki pari vuotta sitten hakemassa NATO:n jäseneksi, puhuttiin meillä paljon siitä, kuinka Venäjä tulee varmuudella yrittämään vaikuttamaan maamme asioihin monilla eri tavoilla. Loppujen lopuksi mitään kovin raflaavaa tai erityisen näkyvää vaikuttamista ei silloin vielä nähty, sillä ilmeisesti Venäjällä oltiin juuri silloin kovin kiireisiä Ukrainan sodan kanssa.

Hybridiuhissa on kyse pahantahtoisesta ulkoisesta vaikuttamisesta, jolla valtiollinen toimija pyrkii eri keinoja yhdistelemällä systemaattisesti vaikuttamaan kohteena olevaan maahan. Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hyödyntää kohteeksi valitun valtion haavoittuvuuksia ja pyrkiä tekemään se mahdollisimman peitellysti.

Hybridivaikuttaminen ja -uhat ovat tällä viikolla nousseet taas esiin, kun ”joku ulkoinen” taho oli vahingoittanut Suomen ja Viron välissä kulkevaa kaasuputkea Itämeren pohjassa. Samalla vaurioita oli saanut tietoverkkokaapeli. Asia on tutkinnan alla ja toistaiseksi ainakin valtionjohto on johdonmukaisesti välttänyt mainitsemasta Venäjää todennäköisenä tekijänä. Niinpä tällä hetkellä tutkitaan myös sitä mahdollisuutta, että joku laiva olisi ankkurillaan ikään kuin vahingossa repinyt kaasuputken rikki eikä kyseessä olisi kuin valitettava onnettomuus. Tämä on tietysti hyvä, että ensin tutkitaan ennen kuin hutkitaan, mutta kyllähän tällainen vaurion aiheuttaminen kovasti vaikuttaa valtiolliselta hybridivaikuttamiselta ja kuka muukaan tekisi tätä kuin Venäjä?

Tiedetään, että jos Suomen haluaisi pimentää kerralla, kannattaisi katkoa ihan eri kaapeleita sieltä meren pohjasta kuin tuo Suomi-Viron välillä kulkeva kaasuputki. Sen vuoksi moni ajatteleekin niin, että tämä on Venäjältä ikään kuin vain pieni muistutus NATO-Suomelle siitä, mihin se tarvittaessa pystyy. Venäjällä on todennäköisesti suunnitelma lännelle tärkeiden tietoliikennekaapelien vaurioittamisesta ja katkaisemisesta kriisi- tai sotatilanteessa. Suomi on tietoliikenneyhteyksien puolesta saari. Kaikki yhteytemme ulkomaailmaan kulkevat käytännössä meressä. Venäjä tietää, että NATO-maita vastaan se ei pärjää perinteisin asein. Todellista konfliktia ja sotaa halutessaan Venäjä kävisi sotaa länsimaita vastaan hybridisotaa muistuttavin menetelmin eli katkaistaisiin tietoliikenneyhteydet ja sähköverkot, estettäisiin merenkulkua liikenneyhteyksien solmupisteissä, tehtäisiin eriasteisia tihutöitä ostetuilta strategisilta maapaikoilta, hakkeroitaisiin tietojärjestelmämme sekaisin. Länsimaat ja ennen kaikkea länsimaiden talous olisi helpoimmin haavoitettavissa eliminoimalla tietoliikenneyhteydet kuin pommittamalla.

Meillä seuraava hybridivaikuttamisen kohde tulee varmuudella olemaan presidentinvaali tammikuussa. Olisi suoranainen ihme, jos Venäjä ei haluaisi millään tavalla yrittää vaikuttaa siihen mm. jakamalla trollitehtaidensa välityksellä netissä ja somessa disinformaatiota ja aiheuttamalla jonkinlaisia kohuja ja paljastuksia ehdokkaista. Elämme merkillisiä ja vaarallisiakin aikoja. Kuka meistä olisi uskonut vielä pari-kolme vuotta sitten, että tämän laatuiset kysymykset olisivat pinnalla syksyllä 2023?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pekka Timosen aikakausi Lahden kaupunginjohtajana on nyt lopullisesti ohi ja uudeksi kaupunginjohtajaksi Lahden valtuusto äänesti maanantaisessa juhlakokouksessaan Niko Kyynäräisen. Kyynäräinen ei alunperin ollut mikään vedonlyöjien suosikki, sillä nimenomaan Päijät-Hämeessä kannuksensa keränneet Rinna Ikola-Norrbacka ja Jose Valanta tuntuivat olevan pienoisia ennakkosuosikkeja kaupunginjohtaja-kisaan, lähinnä varmastikin sen vuoksi, että he olivat useimmille valtuutetuille jo ennestään tuttuja. Niinpä Kyynäräinen pääsi lähtemään kisaan ns. puhtaalta pöydältä, kellään ei varmastikaan ollut mitään käsitystä siitä minkälainen persoona Kyynäräinen on ja mitkä ovat hänen vahvuutensa. Ja Kyynäräinenhän käytti tilaisuutensa erinomaisesti. Valtuutetut olivat jopa mykistyneitä miehen esiintymisestä haastatteluissa sekä englannin kielen sujuvasta taidosta. Vaikutti myös siltä, että Kyynäräinen oli paremmin valmistautunut haastatteluun kuin kaksi muuta pääehdokasta.

Minkälaisen kaupunginjohtajan Lahti sitten sai? Kyynäräinen on toiminut Turun kaupungin elinvoimajohtajana vuodesta 2021 lähtien ja siirtyy Lahden kaupungin johtoon todennäköisesti vuodenvaihteessa. Kyynäräinen on naimisissa sosiaali- ja terveysministerinäkin toimineen kokoomuspoliitikko Laura Rädyn kanssa. Kyynäräisellä itsellään on SDP:n jäsenkirja. Niko Kyynäräinen on 44-vuotias eli huomattavasti nuorempi kuin edeltäjänsä, mutta uskon ettei iällä ole suurta merkitystä siihen millainen johtaja Kyynäräinen on. Ainakin hän itse mainitsee haastattelussa kaupunginjohtajana tulevansa olemaan näkyvä ja helposti lähestyttävä persoona, niin kaupunkilaisille kuin muillekin tahoille kansallisesti ja kansainvälisesti. Kyynäräisen omin sanoin hän haluaa pitää kaupungin toiminnan hallinnassa ja kehittyvänä sekä tehdä Lahtea kuuluvaksi ja näkyväksi. Hänelle tärkeää on yliopistokaupungin kasvu yrityksineen sekä arjen palveluiden ja kaupunkirakenteen kehittäminen kaupunkilaisten parhaaksi. Näin etukäteen Kyynäräinen kuulostaa siis olevan varsin sopiva jatkamaan Pekka Timosen työtä Lahden kaupunginjohtajana.

Vaikka Kyynäräinen asuukin vielä Helsingissä ja työskentelee Turussa, omaa hän vahvat sukujuuret Lahteen, sillä hänen isovanhempansa ja vanhempansa ovat lahtelaisia. Kyynäräinen aikoo muuttaa myös itse Lahteen, kun työt alkavat. Lopuksi ehkä se merkittävin seikka Kyynäräisen historiasta näin Omalähiön näkövinkkelistä katsottuna. Mies on viettänyt ison osan lapsuudestaan Launeella isovanhempiensa luona. Ei se miestä ainakaan pahenna.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Orpon hallitus on luvannut kääntää Suomi-laivan kurssin pois velkatieltä. Jo vaaleissa kokoomus puhui Orpon suulla 6+3 miljardin sopeutuksesta vaalikauden aikana. Säästölinja selkeästi puhutteli suomalaisia ja kokoomus voitti vaalit ja nyt on sitten lupauksien lunastamisen aika. Velkalaivaa on lähdetty kääntämään kohtalaisen mittavilla toimilla, joiden kohdentaminen nimenomaan pienituloisiin, työttömiin ja opiskelijoihin ovat herättäneet oppositiossa, ammattijärjestöissä ja opiskelijoiden keskuudessa varsin suurta närää ja vastatoimia on luvassa työseisauksien, lakkojen ja ulosmarssien muodossa.

Ihan ensimmäiseksi on todettava, ettei velkaantuminen todellakaan lopu kuin seinään Orpon hallituksen toimilla, sillä seuraavien 4 vuoden aikana Suomi ottaa lainaa lisää noin 40 miljardia euroa. Toisaalta kyllä lainanotto Orpon hallituksen toimilla jonkin verran pienenee siitä mitä se on ollut viime vuosina. Laiva siis kääntyy, mutta erittäin hitaasti. Suurimmat selittäjät lainaoton määrän pysymiseen 10 miljardin vuositasolla ovat sote-uudistukseen liittyvä hyvinvointialueiden rahoitus, joka kasvaa koko ajan varsin rivakasti, sillä kansa vanhenee ja tarvitsee entistä enemmän terveys- ja sosiaalipalveluja. Toinen selittäjä on kasvavat korkomenot, joka liittyy maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja maailman talouteen.

Säästötoimilla, kuten esimerkiksi asumistuesta leikkaamalla, hallitus yrittää patistaa mm. työttömiä ja opiskelijoita työelämään. Hallituksen tavoitteena on 100 000 uutta työpaikka, joka on kieltämättä kova tavoite. Kukaan ei varmastikaan kyseenalaista sitä, etteikö Suomen talous pitäisi saada kuntoon ja työllisyys nousuun, mutta se, kuinka hallitus leikkauksia on kohdentanut, herättää aiheellista keskustelua. Miksi hyvätuloiset eivät osallistu talkoisiin, vaan pikemminkin heidän tulojaan vain kasvatetaan? Samalla kun Orpon hallitus on ajamassa pienituloisia perheitä ahdinkoon, sillä on kuitenkin rahaa alentaa suurituloisimpien verotusta. Suurituloiselle satojen eurojen lisäys kuussa ei tunnu missään, mutta pienituloisen arjessa satojen eurojen menetys tuntuu merkittävästi. Tämä on omaakin mieltäni askarruttanut. Jos leikataan, niin miksi ei leikata kaikilta tasapuolisesti?

On totta, että työssäkäyvät ja ns. hyvätuloiset kansalaiset maksavat nyt jo paljon veroja ja käytännössä kustantavat suomalaisen hyvinvointivaltion. Suomessa työvoiman ulkopuolella olevien osuus koko maassa on 52,3%. Työvoiman ulkopuolella olevien ryhmään kuuluvat esimerkiksi opiskelijat, eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella olevat, eli esimerkiksi kotiäidit ja varusmiespalvelusta suorittavat. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaista hyvinvointivaltiota pitää käytännössä pystyssä alle puolet suomalaisista. Lisäksi on tiedossa, että kansa vanhenee kovaa vauhtia eikä lapsia synny tarpeeksi. Halusimme tai emme, maamme tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa kipeästi. Ongelmia siis piisaa, mutta löytyykö niihin tasapuolisia ja kaikkia miellyttäviä ratkaisuja?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kun puhumme tekoälyn roolista journalismissa, törmäämme kiistattomaan tosiasiaan: tekoäly on tullut jäädäkseen, ja sen vaikutus tulee ulottumaan lähes kaikille elämämme alueille. Mutta onko tämä ilmiö toimittajille ja medialle uhka vai mahdollisuus?

Aloitetaan mahdollisuuksista. Tekoäly voi tehostaa uutisten keräämistä, auttaa toimittajia ymmärtämään suuria datamääriä ja tunnistamaan uutistrendeitä sekunnin murto-osassa. Tekoäly voi myös auttaa personoimaan uutiset ja tarjoamaan kuluttajille räätälöityjä sisältöjä, jotka vastaavat heidän kiinnostuksen kohteitaan. Käytettynä oikein, tekoäly voi tukea toimittajia ja tehdä tiedonvälityksestä tarkempaa ja nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lisäksi monet rutiinitehtävät, kuten tietojen kerääminen tai uutisten oikoluku, voidaan automatisoida. Tämä vapauttaa toimittajia keskittymään syvällisempään, analyyttiseen ja luovaan työhön, ja tuottamaan sellaisia tarinoita, jotka todella merkitsevät lukijoille.

Mutta mitä tulee uhkiin? Tekoäly voi tosiaankin muuttaa perinteisiä rooleja toimituksissa. Jos toimittajat ovat liikaa riippuvaisia tekoälystä tai luottavat siihen sokeasti, saatamme menettää kriittisen ajattelun ja ihmisen kosketuksen, jotka ovat olennaisia hyvälle journalismille. On vaara, että uutiset voivat muuttua pintapuolisiksi tai yksipuolisiksi, jos ne nojaavat liikaa algoritmeihin.

Lisäksi tekoäly voi aiheuttaa eettisiä kysymyksiä. Kuka määrittelee algoritmien toimintaperiaatteet? Entä voiko tekoäly tunnistaa ja korjata omat vinoutumansa ja ennakkoluulonsa? Nämä ovat kysymyksiä, jotka medialla on velvollisuus kohdata.

On myös otettava huomioon, että tekoälyn avulla tuotettu sisältö voi johtaa työpaikkojen menetykseen journalismissa, mikä on ehdottomasti huolenaihe alalla, joka on jo kokenut monia mullistuksia viime vuosina.

Yhteenvetona, tekoäly journalismissa ei ole yksiselitteisesti uhka eikä mahdollisuus, vaan pikemminkin työkalu, joka on yhtä hyvä tai huono kuin käyttäjänsä. On meidän, mediatoimijoiden, vastuulla käyttää tätä työkalua viisaasti, eettisesti ja vastuullisesti. Oikein käytettynä tekoäly voi vahvistaa ja uudistaa journalismia, mutta väärin käytettynä se voi vahingoittaa sen uskottavuutta ja arvoa.

Pääkirjoituksen on tällä viikolla kirjoittanut tekoäly ChatGPT

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen seuratuin ja suosituin kilpailusarja eli SM-liiga starttasi tällä viikolla. Startti ei ollut lahtelaisittain kovin onnistunut, sillä viime kauden finaalivastustajamme ja Suomen mestari Tappara oli edelleen kovempi kuin lahtelainen pelikaaniparvi.

Viime keväänä hurja lätkäkuume valtasi Lahden ja hävitty finaalisarja vain nostatti odotuksia tälle kaudelle, niin pelaajien, toimiston kuin kannattajienkin mielissä. Pelicans onkin tällä kaudella uudenlaisessa tilanteessa. Useasti pelikaanit on rankattu etukäteisarvioissa sijoille ynnä muut, mutta tälle kaudelle lahtelaisjengi on rankattu monissa arvioissa TOP 4 joukkueeksi. Myös Pelicans on asettanut tavoitteeksi mestaruuden, joka on lahtelaisella mittapuulla harvinainen odotusarvo. Toisaalta, nyt jos koskaan kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa. Tästä kertoo viime vuoden voitollinen yli 700 000 voitto myös taloudellisella puolella. Ja kyllähän Pelicans on kauteen satsannutkin. Pelaajabudjettia on nostettu 350 000 euroa ja on puhuttu, ihan syystäkin, kaikkien aikojen lahtelaisjoukkueesta.

Paljon taitoa ja osaamista menetettiin mm. Bartosakin, Jasekin, Kangasniemen, Erosen ja Vilenin lähdettyä, mutta tilalle on saatu, jos mahdollista, vielä kovempia ja meritoituneempia pelaajia. Jos viime kaudella pelaajistossa oli paljon potentiaalia, niin nyt se on korvattu kokemuksella ja jo valmiiksi kovilla tekijöillä. Esimerkiksi nimet Lasch, Jordan, Olkinuora, Carlsson ovat sellaisia pelaajatyyppejä, ettei Lahdessa olisi vuosi sitten edes osattu uneksia heidän kurvailevan Isku Areenan jäällä muuta kuin vastustajan nutussa.

On hienoa, että vihdoinkin Lahdessa uskalletaan sanoa ääneen, että mestaruutta tavoitellaan, aikaisemmin ollaan oltu mukana lähinnä vain osallistumassa. Matka on kuitenkin pitkä ja liiga varsin laadukas ja tasainen sarja. Mitä vain voi tapahtua ja sehän on juuri urheilun suola. Pelejä ei voiteta kokoonpanoja vertailemalla, vaan ainoastaan pelaamalla pelit kaukalossa. Varmaa paikkaa mitalipeleihin ei ole millään joukkueella ja mitään taetta ei siihen ole, että Pelicansin peli lähtee rullaamaan yhtä hienosti kuin viime kaudella. Yksikään joukkue ei tällä kaudella tule aliarvioimaan Pelicansia, kuten saattoi vielä viime kaudella olla.

Lahtelaisten onneksi kovempiakin ennakkosuosikkeja sarjaan löytyy, joten mestaruuspaineet eivät pitäisi pitäisi liikaa painaa pelaajien harteilla. HIFK on pistänyt pöytään all-in ja stadilaisille ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus. Heti perässä mestaruussuosikiksi jonottavat tamperelaiset kilpaveikot eli Tappara ja Ilves. Tällä kaudella uskon, että Ilves on vihdoinkin se vahvempi tamperelainen. Entä mitä tekee Kärpät? Voiko pohjoisen jättiläinen enää alisuorittaa? Entäpä sitten TPS, Lukko ja Jyp? Olisiko niistä yllättäjiksi?

Pelicans on kasannut joukkueen, jolla on kaikki mahdollisuudet olla kauden päätteeksi se joukkue, joka viimeisenä nostaa kädet ylös. Pidetään me lahtelaiset lätkäfanit huolta siitä, että käydään peleissä ja kannustetaan omaa turkoosia joukkuettamme. Niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kertakäyttökulttuuri on asia johon törmää päivittäin. Tähän ilmiöön liittyen löysin netistä vanhan, mutta erittäin mielenkiintoisen dokumentin nimeltään hehkulamppuhuijaus, jossa kerrottiin, että useimmat tavarat voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan, mitä ne nyt kestävät. 1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti kuinka pitkään lamppu saa toimia. Näin lisättiin kysyntää ja käytäntö levisi myöhemmin myös muihin tuotteisiin. Meistä jokainen on varmasti huomannut, että kodinkoneiden keskimääräinen käyttöikä on nykyään noin 2-5 vuotta, kun vielä edellinen sukupolvi saattoi käyttää samaa pesukonetta jopa 25 vuotta!

Monet pienkoneet ovat tänä päivänä käytännössä kertakäyttölaitteita, koska niiden korjaaminen on tehty kannattamattomaksi tai mahdottomaksi. Kuluttaja törmää usein tilanteeseen, ettei laitetta voi korjata, koska varaosia ei ole saatavilla tai korjaaminen tulisi liian kalliiksi, joten kuluttajalle jää ainoaksi ratkaisuksi ostaa uusi laite. Valmistajat siis tekevät tahallisesti kodinkoneista ja elektroniikasta helposti hajoavia päästäkseen taas myymään uutta romua tilalle. Tätä kutsutaan suunnitelluksi vanhenemiseksi.

Yhdysvaltalainen muotoilija Brooks Stevens keksi kyseisen käsitteen 50-luvulla. Hän teesinsä oli, että pitää ”juurruttaa ostajaan halu saada jotain hieman uudempaa, hieman parempaa ja hieman nopeammin kuin on välttämätöntä”. Tuo lause pyörittää maailmaa yhä tänäkin päivänä.
Yksittäinen laite ei ole iso ympäristöhaitta, mutta laitteiden määrä on kasvanut dramaattisesti ja käyttöikä lyhentynyt, mikä aiheuttaa lisääntyvää ympäristökuormitusta ja pian hukumme roskaan.

Sama kertakäyttökulttuuri on nähtävissä nykyään myös vaatebisneksessä, jossa ihmiset tilaavat netistä vaatteita toiselta puolelta maailmaa kotiinsa sovittaakseen niitä ja palauttavat sitten ne takaisin sinne toiselle puolelle maailmaa, jos vaatteet eivät sovikaan. Käytännössä koti on siis muuttunut sovituskopiksi. Todennäköisesti palautettuja vaatteita ei enää myydä eteenpäin, vaan ne heitetään roskiin? Ja roskaaminen jatkuu ja jatkuu…

Taloudellisen kasvun tarkoitus ei ole tarpeiden tyydyttäminen vaan kasvu itsessään, mutta miten onnistuu jatkuva rajaton kasvu rajallisella maapallolla? Mihin tämä kertakäyttökulttuuri meidät lopulta johtaa? Miettikääpä sitä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti on uuden edessä. Lahden kaupunginjohtajana 5 vuotta toiminut Pekka Timonen on tänään aloittanut työt Vantaan kaupunginjohtajana ja Lahti kaipaa nyt kipeästi uutta, dynaamista ja osaavaa kaupunginjohtajaa Timosen tilalle. Timonen on kerännyt paljon kiitosta työpanoksestaan Lahden hyödyksi, jopa niin paljon, että tulevalla uudella kaupunginjohtajalla onkin varsin suuret saappaat täytettävänään. Timosen aikana saatiin Lahteen mm. yliopisto ja uusia, isoja ja työllistäviä yrityksiä, oltiin Euroopan ympäristöpääkaupunki ja kaupungin arvostus nousi kaikilla mittareilla ja erilaisia ranking-sijoituksia seuraamalla. Toki osa näistä saavutuksista oli jo ollut aiemmin ikään kuin prosessissa, mutta toteutuivat vasta Timosen aikana. Ja kyllähän Timonen paljon positiivista värinää aikaan kaupungissa saikin, sitä ei käy kiistäminen. Oikeastaan ainoa epäonnistuminen kävi KymiRingin kohdalla, johon hirttäytyminen oli iso virhe, mutta isossa kuvassa Timosen aika Lahden kaupunginjohtajana oli varsin mallikas suoritus.

Lahden kaupunginjohtajahaussa on nyt kutsuttu seitsemän henkilöä haastatteluihin. Näistä lahtelaisille ja varsinkin lahtelaisille päättäjille ja virkamiehille ennestään tuttuja ovat ainakin Lahden entinen kehitysjohtaja Josè Valanta ja Lahden teknisen ja ympäristötoimialan entinen toimialajohtaja Matti Kuronen. Kaupungin- tai kunnanjohtajan kokemusta löytyy Rinna Ikola-Norrbackalta, joka on Asikkalan kunnanjohtaja ja Johanna Luukkoselta, joka on Hyvinkään kaupunginjohtaja. Niko Kyynäräinen on Turun kaupungin elinvoimajohtaja, Jorma Haapanen on entinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valmistelujohtaja ja Kotkan kaupungin entinen palvelujohtaja ja Antti Lassila on Rovaniemen sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja.

Kaupungintalolta on todettu hakijajoukon olevan laadukas, mutta itse ainakin etukäteen odotin hieman kovempia nimiä hakuprosessiin. Ilmeisesti kaupunginjohtajan titteli ei ole se kaikkein mediaseksikkäin toimi haettavaksi? Odotin, että joku alueemme nykyisistä tai entisistä kansanedustajista olisi paikkaa hakenut, mutta näihin hakijoihin on nyt tyydyttävä.
Jos veikata haluaa, niin kannattanee laittaa lanttinsa likoon jo ennakkoon tuttujen nimien puolesta eli Valanta ja Kuronen. Tosin en tiedä, minkälainen maine heillä on johtajina kaupungintalolla virkamiesten ja päättäjien keskuudessa. Entä olisiko nyt Lahdessa aika kypsä ensimmäiseen naispuoliseen kaupunginjohtajaan? Jotain johtopäätöksiä voidaan tietenkin vetää siitä, että ehdokkaat Kuronen, Kyynäräinen ja Luukkonen ovat antaneet suostumuksensa virkaan, eivät siis ole varsinaisesti hakeneet virkaa. Käsittääkseni heidät on Lahden kaupunki pyytänyt mukaan hakuprosessiin? Tässäkö on se todellinen kaupunginjohtajakilvan kärkikolmikko?

Haastattelut on tarkoitus pitää tiistaina 5. syyskuuta. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto valitsee Lahden kaupunginjohtajan 2. lokakuuta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Paljon on viime vuosina puhuttu paperisen lehden kuolemasta. Sitä on ennusteltu tapahtuvaksi jo vähintään viimeiset 20 vuotta. Kun internetin ihmeellinen digitaalinen maailma avautui aikanaan 90-luvulla keskivertokansalaisille, oli se lähtölaukaus paperisen lehden alasajolle. Yllättävän pitkään on paperinen lehti kuitenkin sinnitellyt markkinoilla, vaikka haasteet ovat isoja. Yksi suurimmista haasteista on uutisoinnin nopeus, jossa digitaalinen media pesee perinteisen lehden 100-0. Miksi kukaan maksaisi uutisista paperilehdessä, kun on lukenut ne samat uutiset netistä jo edellisenä päivänä? Nykyään kuluttajat vaativat nopeaa uutisointia ja nettilehtien uutisointi tapahtuu tänä päivänä melkeinpä suurelta osin täysin reaaliajassa.

Toinen printtimedian iso haaste on kasvavat kulut. On selvä, että digitaalisessa lehdessä ei ole lainkaan paino- eikä jakelukuluja. Printtipuolella nuo kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Eikä tämä fyysisen tuotteen katoaminen tietenkään isossa kuvassa ole pelkästään median yksinoikeus. Digiin siirtyminen on ollut vauhdissa myös muualla. mm. kirjat ovat siirtyneet äänikirjoiksi ja äänilevyt striimeiksi. Pankissa ei enää käydä, koska liki kaikki toiminnot voit hoitaa verkossa jne. Tässä piilee myös vaara. Esimerkiksi paperilehdestä luopuminen vähentää uutisten saatavuutta. Ne, jotka eivät lue uutisia verkosta, jäävät muutoksen myötä helpommin uutisten tavoittamattomiin. Samoin käy ihmisille, jotka eivät halua tai osaa käyttää nettiä. Miten hoidat asiasi, kun aina kerrotaan ohjeeksi, että mene nettiin?

Viime aikoina printtimediaa on karsittu kovalla kädellä ympäri maata, kun useat isot lehdet ovat ilmoittaneet lopettavansa sunnuntainumeronsa paperiversiot. Ilkka-Pohjalainen kertoi maaliskuun lopulla luopuvansa sunnuntain paperilehdestä säästösyistä. Aiemmin tänä vuonna samaan ratkaisuun ovat päätyneet muun muassa Joensuun seudulla ilmestyvä Karjalainen sekä Oulun seudulla ilmestyvä Kaleva. Mediakonserni Keskisuomalainen suunnittelee useiden lehtiensä tilattavien paperilehtien ilmestymispäivien vähentämistä osana tehostamisohjelmaansa.

Kohtalaisen varmaa on se, että joku kaunis päivä se viimeinenkin paperilehti lopettaa, mutta uskon, että nimenomaan ilmaisjakelulehti, kuten Omalähiö, on se elinvoimaisin lehtityyppi, joka säilyy pisimpään paperisena. Tottahan toki mekin olemme satsanneet nettisivuihin ja näköislehteen, mutta päätuotteemme on edelleen se paperinen Omalähiö, joka jaetaan kerran viikossa luukkuihin. Ilmaisjakelulehdet eivät perustu päivän shokkiuutisiin, vaan mielenkiintoisiin juttuihin, hyviin kolumnisteihin ja ennen kaikkea paikallisuuteen. Lisäksi ehkä tärkein seikka on se, että saat sen luukustasi täysin maksutta. Ilmaisjakelulehtien suurin tulevaisuuden kysymys on se, kuinka pitkään lehtitoiminnan mahdollistavat mainostajat uskovat printtimedian toimivuuteen mainoskanavanaan? Siinä vaiheessa, kun mainostajatkin siirtyvät pelkästään nettiin, voidaan myös ilmaisjakelulehdet siirtää historian lehdille museoon.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vielä kesäkuun alussa kirjoitin siitä, kuinka yllättävän vähän kiinnostusta on osoitettu tulevaan presidentinvaaliin, niin puolueissa kuin mediassakin. Nyt kun kesälomat on saatu vietettyä, on presidenttikilpakin lähtenyt käyntiin ihan eri volyymilla. Mukaan kisaan ovat viime viikkoina hypänneet ns. isoista ehdokkaista Jussi Halla-aho, Mika Aaltola ja viimeisimpänä Alexander Stubb. Demareiden presidenttiehdokas tulee olemaan Jutta Urpilainen, mutta hänen lopullista ehdokkuuttaan saamme vielä odotella pitkälle syksyyn. Todennäköisenä pidetään myös Li Anderssonin lähtemistä mukaan. Kun tuohon joukkoon lisätään jo aikaisemmin ehdokkuudestaan ilmoittaneet Haavisto, Rehn, Väyrynen ja Harkimo, niin varmaa on, että tulemme saamaan varsin tasaväkisen ja mielenkiintoisen presidentinvaalin ensi vuoden alussa.

Kysymys on ensi kädessä siitä, keillä ehdokkaista on mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, sillä kohtalaisen varmaa on tällä hetkellä se, ettei kukaan ehdokkaista tule saamaan ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin äänisaalista. Porvariehdokkaat Stubb, Aaltola ja Rehn tulevat syömään toisiltaan ääniä ja tämä taas nostaa Halla-ahon mahdollisuuksia nousta toiselle kierrokselle. Yhtä varmaa kuin se, että perussuomalaiset äänestävät varmuudella ”mestariaan”, on se, että Halla-aho aiheuttaa varmasti paljon myös ”en voisi äänestää” -mielialaa muiden puolueiden kannattajissa. Aaltolan etu vaalissa on se, ettei hänellä ole muihin ehdokkaisiin nähden verrattuna minkäänlaista painolastia puoluepolitiikasta. Toisaalta, mitä Suomen kansa oikeastaan tietää Mika Aaltolasta ja hänen ajatusmaailmastaan? Stubb ja Rehn ovat kyllä kansainvälisiä ja ilmeisen osaavia ihmisiä, mutta riittääkö karisma Suomen kansalle? Vaalissahan on kyse mielestäni kaikkein eniten uskottavuudesta ja henkilökohtaisesta karismasta. Joko sitä on tai sitten ei. Sitä ei voi kirjoista oppia.

Entäpä sitten vihervasemmiston puoli? Sillä puolella kilpailua tuntuu olevan paljon vähemmän ja kaikki tuntuukin olevan pedattu Pekka Haavistolle. Ainakin toiselle kierrokselle asti. Urpilainen tai Andersson eivät ole uhka Haavistolle ja voin hyvin kuvitella, että niin demareiden kuin vasemmistonkin on helppo äänestää Haavistoa toisella kierroksella.

Sellainen tunne on, että jos joku nyt saisi Niinistön ehdolle kolmatta kertaa, niin luulenpa että Sauli tälläkin erää vetäisi jo ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin kannatuksen. Niinistö on ollut hyvä presidentti, mutta demokratian kannalta on hyvä, että presidentin kaudet on rajattu kahteen. Me suomalaiset haluamme selkeästi vahvan presidentin, liekö sitten Kekkosen peruja? Kuka ehdokkaista olisi sitten sellainen? Odotan suurella mielenkiinnolla ensimmäisiä tenttejä, joissa mukana ovat kaikki ehdokkaat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Juuri kun lahtelainen palloiluväki alkoi ihan oikeasti uskomaan, että Kisapuiston stadion vihdoin ja viimein noin 70 vuoden odottelun jälkeen toteutuu, on mattoa taas viime aikoina vedetty jalkojen alta ihan tosissaan. Ensin uusi uljas stadion-suunnitelma muuntautuikin vain uudeksi pääkatsomoksi ja viimeisin takaisku tuli, kun tarjouksen tehneet rakennusfirmat molemmat ylittivät pyydetyn enimmäishinnan. Sehän tarkoittaa uutta kilpailutusta ja karsimista kustannuksista. Tämä taas tietää sitä, että uuden pääkatsomon rakentaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Uutena tavoitteena on mainittu vuosi 2026, mutta kuka enää jaksaa uskoa siihen, että uutta pääkatsomoa, saati sitten ihan oikeaa jalkapallostadionia saadaan Lahteen ennen 2030-lukua, jos silloinkaan? Varsinkin kun tiedetään, että Lahti on hakenut ja tulee myös saamaan hiihdon MM-kisat vuodelle 2029, joka tietää sitä, että liikunta- ja urheilupaikkojen kunnostamiseen varatut kaupungin rahat tulevat menemään hiihtostadionin kunnostamiseen seuraavina vuosina. Lahdessa hiihto ja mäkihyppy on aina mennyt jalkapallon ohi vai pitäisikö sanoa, että kävellyt yli jalkapallon.

On naurettavaa, että kaupunki ei halunnut urheiluhalliyhdistyksen aikanaan rakentavan Lahteen jalkapallostadionia, sillä se haluaa kuulemma itse hallinnoida kaupungin tärkeitä liikuntapaikkoja. Jos homma olisi annettu aikoinaan urheiluhalliyhdistyksen tehtäväksi, olisi stadion ollut pystyssä jo vuosia. Täysin käsittämätöntä on ollut kaupungin vatulointi Kisapuiston tiimoilta jo vuosikymmenet. Ainoa asia mikä on tapahtunut vauhdilla kyseisessä projektissa, on uskomattoman ruma ja alueeseen täysin sopimaton iso pysäköintihalli, joka blokkaa läheisten talojen näkymät. Silläkö oli se suurin kiire? Eikö ensin pitäisi olla stadion, jonne ihmiset tulevat autoillaan ja sitten vasta se pysäköintitalo? Mielenkintoista on myös se, että kun vuosikymmenet on suunniteltu Kisapuiston aurinkokatsomon kattamista, niin aina on vedottu siihen, että historiallista museota ei saa blokata ja siihen vedoten on aurinkokatsomo jätetty kattamatta. Eikö tuo iso ja ruma pysäköintitalo blokkaa koko alueen?

On tullut selväksi, ettei kaupungintalolta katsottuna FC Lahti ja jalkapallo ole niin mediaseksikäs yhdistelmä kuin jääkiekko ja Pelicans -kombinaatio. Lahden valtuustossa innostuttiin ja kohistiin viime keväänä enemmän tulevasta uudesta monitoimihallista kuin Kisapuiston stadionista koskaan. Monitoimihallia pidetään jo itsestäänselvyytenä, jonka ainoa epäselvä asia on sijainti. Jääkiekko toki ansaitsee sekin hyvät olosuhteet, mutta jalkapallo on odottanut niitä hyviä olosuhteita jo 70 vuotta. Lahti haluaa kuulemma profiloitua tulevaisuudessakin urheilukaupunkina, siksi onkin todella outoa, että lahtelaista pääsarjajalkapalloa pelataan edelleen surkeissa oloissa. Hiihtostadion on oikein hyvä hiihto- ja yleisurheilustadion, mutta jalkapallostadioniksi siitä ei ole. Tämän tietävät kaikki lahtelaiset, jotka pelejä käyvät katsomassa. Perinteitä tihkuva Lahti-futis ansaitsee stadioninsa ja Lahdessa se jalkapallon todellinen ja ainoa koti on aina ollut Kisapuisto.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi