Vuosi: 2019

Lahden kaupunki järjesti keskiviikko-iltana Liipolan Onnissa keskustelutilaisuuden, jossa käytiin läpi eteläisen Lahden tulevaisuutta. Mitä tänne on jo rakenteilla ja mitä vasta suunnitellaan tehtäväksi? Ja niitä kohteitahan täällä riittää. Ajankohtaisia teemoja eteläisen Lahden alueella ovat rakenteilla olevat Launeen monitoimitalo sekä suurimpana ja näkyvimpänä uusi eteläinen kehätie, joka asukasillassa olikin suurena kiinnostuksen kohteena. Eikä ihme, sillä kehätien rakennustyömaata louhinta- ja räjähdystöineen ei voi Etelä-Lahdessa olla huomaamatta. Niin Liikennevirasto kuin Lahden kaupunkikin ovat tiedotteissaan kilpaa kehuneet sitä, kuinka ihanasti kehätien rakentaminen on sujunut ja ettei asukkaille ole aiheutunut oikeastaan mitään haittaa työmaasta. Jokainen meistä kuitenkin tietää, että haittaa on ollut ja haittaa tulee olemaan aina siihen asti kunnes tie on valmis. Sen jälkeen tiestä johtuvat haitat ovatkin ihan eri luokkaa, kun kaikki se liikenteen melu ja saaste valtaavat Etelä-Lahden.

Lisäksi kiinnostusta herätti Liipolan ostarille suunnittelun alla oleva uusi asuin- ja hoivarakentaminen palveluineen. Ajatuksena on, että nyt tyhjillään oleva länsiosan liikekiinteistö purettaisiin ja tilalle tulisi asuin- ja hoivarakentamista kahdella 12-kerroksisella tornitalolla ryyditettynä. Korkeat tornitalot saivat jo heti kättelyssä arvostelua osakseen, jopa niin paljon, että suunnitelmia tullaan ehkä muuttamaan, mikä ehdottomasti olisi hyvä esimerkki siitä, että asukkailla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa kantaa ottamalla.

Lahden ympäristökaupungin mainetta tulee varmasti nostamaan eteläisen Lahden älypyörätiehanke. CitiCAP-pyörätie toteutetaan nykyisiä väyliä leventämällä ja parantamalla. Pyörätie tullaan erottelemaan jalankulusta kiviraidalla. Mitä sitten hieno termi ”älypyörätie” oikein tarkoittaa käytännössä? Yhtenä esimerkkinä ovat katuvalot, joiden valoteho vaihtelee sen mukaan, onko väylällä liikennettä vai ei. Älyreitin rakentamisessa voidaan lisäksi käyttää mahdollisimman paljon kierrätettäviä materiaaleja. Automaattisella liikenteenohjauksella on mahdollisuus varoittaa autoilijoita lähestyvistä pyöräilijöistä. Samoin tietotekniikan avulla voidaan tehdä seurantaa pyörätien liikenteestä.

Hennalan tai Starkin alueen rakennussuunnitelmista ei tässä tilaisuudessa mainittu mitään, mutta niissäkin uutta asuintaloa ja liikekiinteistöä tulee lähivuosina nousemaan kuin sieniä sateella. Lisäksi on oletettavaa, että kehätien valmistuttua, sen varteen alkaa nousta useampia liike- ja teollisuuskiinteistöjä. Tämä kehitys on helposti todettavissa kaikissa kaupungeissa, joissa näitä kehäteitä on rakennettu. Etelä-Lahti siis kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia tulevina vuosina. Tiedä vaikka Harkimon ja Skinnarin idea Launeen jalkapallostadionistakin vielä heräisi henkiin, varsinkin nyt kun Lahdessa vaihteen vuoksi jälleen kerran mietitään josko sittenkin tehtäisiin halpaversio Kisapuiston stadionista. Eli tehtäisiin stadion, jolla ei voisi pelata kansainvälisiä pelejä, eikä siinä olisi vaadittavia nykyaikaisia edustus- ja VIP-tiloja lainkaan, mikä heikentäisi stadionin käyttöastetta merkittävästi. Tähän voi todeta, että nähtävästi Lahdessa pitää aina olla vähintään se yksi ikuisuusprojekti, jota aina vaan vatvotaan ja vatvotaan…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sunnuntainen vaalitulos ennustaa vaikeita hallitusneuvotteluja, sillä yksikään puolue ei saanut selkeää mandaattia kansalta. Kolme suurinta puoluetta päätyivät loppujen lopuksi hyvin tasaiseen tilanteeseen, jossa demarit kuitenkin yhden paikan enemmän saaneena on kuskin paikalla, kun hallitusta aletaan kasaamaan. Itsestään selviä yhteistyökumppaneita tulevaan hallitukseen ovat niin ikään vaalivoiton napanneet vihreät ja vasemmistoliitto, jotka jakavat pitkälti samoja arvoja kuin demarit. Sitten tuleekin se hallitusneuvotteluiden suurin kysymys; kokoomus vai keskusta eli palataanko Suomessa sinipunaan vai punamultaan? Itse arvelen todennäköisemmän hallituskumppanin löytyvän kokoomuksesta, sillä uskon, että keskusta on saanut tarpeekseen hallitusvastuusta ja se haluaa pikaisesti päästä oppositioon nuolemaan haavojaan ja nostamaan kannatustaan. Varmaa on myös se, ettei kokoomus halua hallitukseen, jossa se on ainoa porvaripuolue. Siksi mukaan haalitaan vielä joko kristilliset ja/tai Rkp, jolloin hallituksen paikkaluku eduskunnassa olisi reippaasti yli 120 eli saataisiin aikaan riittävän vahva hallitus.

Kun ajatellaan vaalien voittajia, on vaikea sivuuttaa perussuomalaisia. Persut haluaisivat kyllä hallitukseen, mutta kovin epätodennäköiseltä se näyttää. Tuleva pääministeri(?) Antti Rinne on jo ehtinyt toistella useampaan otteeseen, etteivät hänen ja Jussi Halla-ahon arvot kohtaa, joten persut hyvin todennäköisesti ovat hallituksesta ulkona. Sehän tarkoittaa sitä, että perussuomalaiset pääsevät seuraavat neljä vuotta kasvattamaan suosiotaan oppositioon ja vuoden 2023 vaaleissa se tuleekin olemaan todennäköisesti suurin puolue. Eli jättämällä nyt persut pois hallituksesta, demarit kasaavat itselleen ongelmia neljän vuoden päähän. Suo siellä, vetelä täällä.

Mediassa on myös mietitty sitä, onko Rinteestä pääministeriksi. Mikä on miehen kunto alkuvuoden kovan sairastelun jäljiltä? Riittääkö Rinteen kieltämättä hieman puutteellinen ulosanti pääministerin vaativassa ja kovapaineisessa työssä? Monesta suusta, myös demareiden, on todettu, että palatessaan sairaslomalta, Rinne käytännössä romahdutti demareiden gallup-etumatkan muutamassa viikossa televisioesiintymisillään, jotka eivät antaneet kovin vahvaa kuvaa Rinteestä. Ulosanti tökki ja miehestä jäi jotenkin hapuileva ja jopa ärtynyt kuva. Tätä ei parantanut sairastelun vuoksi hieman riutunut olemus. Vinkkini demareille onkin, että Rinteestä tulee hankkiutua nopeasti eroon. Demarit tarvitsee vallassa pysyäkseen nykyaikaisen puolueenjohtajan, jonka prototyyppejä kyllä löytyy muutama jo varapuheenjohtajista. Vaaleissakin nähtiin, ettei puheenjohtaja kerännyt lähellekään sitä puolueen isointa äänipottia. Pääministerinä Rinne tulee olemaan ”sitting duck” eli kovin helppo maalitaulu arvostelijoille. Möläytyksiä ja epäselviä lausuntoja on luvassa ja niihin on kovin helppo tarttua.

Hallitus saadaan kyllä varmasti kasaan, siitä ei ole epäilystäkään. Ruotsin kaltaista hallitusfarssia ei meillä tulla näkemään. Mielenkiintoista on sen sijaan nähdä kuinka moni puolue on valmis kääntämään takkinsa hallitukseen päästäkseen. Nyt mitataan sitä, kuinka tärkeitä puolueen omat tavoitteet ja arvot loppujen lopuksi ovat. Mihin hintaan kompromisseja on rakennettava?
Se on kyllä nähty jo aikojen alusta lähtien, että ns. hillotolppa kiinnostaa kaikkia, jopa perussuomalaisia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viimeisin YLEn suorittama gallup kertoo meille, että edessämme on todella mielenkiintoiset ja tiukat vaalit. SDP pitää kyselyn mukaan edelleen kärkipaikkaa, mutta senkin kannatus on laskenut alle 20% maagisen rajan. Takana kyttää tiukka kolmikko eli Perussuomalaiset 16,3%, Kokoomus 15,9% ja Keskusta 14,5%, jotka näyttävät kisaavan tiukasti kakkossijasta, sillä erot ovat kyselyn virhemarginaalin 2,3% sisällä. Sen sijaan Vihreät näyttävät pikkuhiljaa putoavan kyydistä. Eikä demareidenkaan voitto kirkossa ole suinkaan kuulutettu, sillä Perussuomalaiset näyttävät olevan juuri nyt kovassa nousussa ja vaikuttaa siltä, että he tarjoavat kansalle selkeästi erilaisen vaihtoehdon muihin puolueisiin verrattuna. Maahanmuutto- ja ilmastokriittiset ovat selkeästi löytäneet kodin Halla-ahon opeista.

Ennakkoäänestys lupaa vilkasta äänestyspäivää sunnuntaille. Ennakkoon äänensä antoi noin 1,5 miljoonaa kansalaista eli 36,1% äänioikeutetuista. Ne ketkä eivät ennakkoon äänestäneet seurannevat tarkasti mm. television vaalipaneleita. Ainakin itse aion niin tehdä, sillä itsellänikin äänestäminen jäi sunnuntaille.

Niinpä eilen illalla seurasin MTV3:n keskustelua, jossa mukana olivat puolueiden puheenjohtajat. Olin tyrmistynyt, sillä harvoin näkee noin huonosti toteutettua keskustelua. Puoluejohtajat puhuivat ja huusivat toistensa päälle niin, ettei vastauksista saanut mitään tolkkua. Juontajat kysyivät kyllä hyviä kysymyksiä, mutta eivät malttaneet kuunnella vastausta kymmentä sekuntia kauempaa. Ymmärrän kyllä, ettei poliittista jargonia kukaan jaksa loputtomiin, mutta kaikkiin kysymyksiin ei vain voi vastata parilla sanalla, sillä monet kysymykset ovat erittäin monisyisiä ja vaativat myös hieman taustoittamista.

Niinpä tulinkin siihen johtopäätökseen, että luen mielummin netistä ja lehdistä ehdokkaiden mielipiteitä ja näkökantoja, kuin katson televisiosta näitä yhteisiä vaalipaneeleja, joissa kilpaa huutavat puoluejohtajat yrittävät parhaimpansa mukaan kampittaa naapuria. Toinen hyvä vaihtoehto on katsoa YLE Areenasta kaikkien puoluejohtajien tentit, joissa he saivat kertoa omista ja puolueensa linjauksista ihan rauhassa. Sillä vaikka kuinka vaaleissa äänestetäänkin henkilöä, tulee aina muistaa, että loppujen lopuksi ääni menee puolueelle ja kansanedustaja äänestää aina puolueen johdon tahdon mukaisesti. Muistakaa äänestää, sillä nyt jos koskaan, jokainen ääni ratkaisee!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakentamista pidetään yleisesti hyvänä merkkinä kaupungin talouden voimasta ja elinvoimaisuudesta. Kaupunki on viriili ja vetovoimainen, kun joka puolella kaupunkia rakennetaan. Tämä on varmasti osaltaan oikea kuva, mutta hopeareunuksen takaa pilkottaa muutama kysymys ja uhkakuva.

Tällä viikolla Helsingin Sanomien haastattelussa Vuokraturvan Timo Metsola varoitti kohtaanto-ongelmasta keskisuurten kaupunkien asuntomarkkinoilla. Liian reipas rakentaminen saattaa vetää rattaat jumiin perusteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että useissa keskisuurissa kaupungeissa asuntojen tarjonta ei kohtaa asuntojen kysyntää. Paikoitellen uudistuotanto synnyttää asunnoista jopa suoranaista ylitarjontaa. Ylitarjonnan ja muuttotappion yhteisvaikutus voi syöstä asuntojen hinnat pysyvään laskuun keskisuurissa kaupungeissa. Näin voi käydä myös myös Lahdessa, sillä kaupungin muuttovoitto on loppujen lopuksi aika pientä verrattuna suuriin kasvukeskuksiin kuten esimerkiksi pääkaupunkiseutu, Tampere ja Turku. Myös Metsola mainitsee haastattelussa Lahden yhtenä esimerkkinä isoista kaupungeista, joissa kehitys on huolestuttavaa.

Vuosina 2013-2017 Lahden väkiluku kasvoi noin 1 500 asukkaalla. Suurin syy väestönlisäykseen oli vuonna 2105 tapahtunut iso maahanmuutto, joka toi kaupunkiin lähes 1 550 asukasta lisää. Muuten Lahden muuttovoitto on vuosittain marginaalista, eikä millään tavoin korreloi sen hurjan rakentamistornadon kanssa, joka kaupungissa tällä hetkellä riehuu. Juuri tällä hetkelläkin radanvarresta puretaan vanhaa Starkkia ja pääpostia, joiden tilalle on suunniteltu satoja asuntoja. Ranta-Kartanon rakentaminen on aloitettu jne. Silti meillä on tällä hetkellä Lahdessa myynnissä yli 1500 asuntoa plus satoja vapaita vuokra-asuntoja.

Herääkin kysymys, kenelle Lahdessa asuntoja oikein rakennetaan? Onko asuntojen rakentaminen räikeästi ylimitoitettu kaupungin tarpeisiin vai perustuuko tarve johonkin tutkimukseen Lahden vetovoimasta? Vai onko takana vain Lahden kaupungin uusi strategia, jossa sokeasti uskotaan kaupungissa asuvan vuonna 2030 peräti 150 000 asukasta. Siis 11 vuodessa saisimme 30 000 uutta asukasta?? 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Eli viimeisten 45 vuoden aikana Lahti on kasvattanut väkimääräänsä vain 10 000 ja nyt uskotaan 11 vuodessa kasvun olevan 30 000 asukasta? Saatan olla inhorealisti, mutta kyllähän tuo kaupungin strategia kuulostaa enemmän sadulta ja toiveajattelulta kuin realistiselta tavoitteelta. Uusi yliopistoko tuo kaikki nuo uudet asukkaat vaiko Lahden ympäristökaupungin maine? Tuskinpa.

Tällä rakentamistahdilla päädymme Lahdessa Timo Metsolan luomaan uhkakuvaan asuntojen hintojen nopeasta laskusta ennen kuin ehdimme kissaa sanomaan. Käytännössä asuntojen hinnat ovat jo nyt Lahdessa laskussa eli tämä ei ole enää edes mikään uhkakuva, vaan kehitys on jo nyt selkeästi nähtävissä. Pian meillä on käsissämme suuri asuntokupla ja voimme vain odottaa milloin se lopullisesti puhkeaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eduskuntavaalit ovat jo ovella ja moni miettii kuumeisesti ketä äänestäisi vai äänestäisikö lainkaan? Paljon näkee sosiaalisessa mediassa kommentteja, joissa kerrotaan, ettei omaa ehdokasta ole vielä löytynyt tai että luotto politiikkaan on mennyt ja on aivan sama ketä äänestää, kun kaikki kuitenkin valehtelevat ja ajavat vain omaa etuaan. Äänestämättä jättämistä voi pitää jonkinasteisena protestina, mutta oikeastihan se ei vie mitään asiaa eteenpäin. Miten voi vaatia, että minun asiaani joku veisi eteenpäin, jos en anna ääntäni kellekään? Äänestäminen vapaassa vaaleissa on oikeus, jollaista ei joka maassa ole. Turha itkeä lopputulosta, jos itse ei ole käynyt edes äänestämässä.

Nukkuvien puolue on toistuvasti kaikissa vaaleissa se suurin. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli nippa nappa yli 70 %. Tämä tarkoitti sitä, että äänestämättä jätti peräti 1 481 402 äänestysikäistä ihmistä. Kyllä, liki 1,5, miljoonaa äänioikeutettua!

Luvun suuruuden ymmärtää paremmin, kun vertaa sitä puolueiden saamiin äänimääriin vuonna 2015. Kolme suurinta puoluetta vuonna 2015 (keskusta, persut ja kokoomus) keräsivät yhteensä 1,7 miljoonaa ääntä eli siis vain hieman enemmän kuin tuo nukkuvien puolue. Virallisissa luvuissa vaalit voittaneen Keskustan kannatus ilmoitettiin olevan 21,1%. Jos luvut suhteutetaan kaikkiin äänioikeutettuihin (mukana myös nukkuvien puolue), olisi Suomen suurimmaksi puolueeksi leivotun Keskustan kannatus ollut niinkin alhainen kuin 14%. Tämä osoittaa selvästi sen, kuinka pienellä mandaatilla puolueet hallituksessa loppujen lopuksi operoivat. Toisaalta ei se ole puolueiden vika, että 1,5 miljoonaa suomalaista ei käytä äänestysoikeuttaan.

Oma tarinansa ovat sitten ne protestiäänet. Liki 17 000 äänestäjää jaksoi viime vaaleissa kyllä uurnille asti, mutta jätti hylätyn äänen eli toisin sanoen piirsi sen kirkkoveneen tai jonkun muun hyvän vitsin äänestyslippuunsa. Kyllä varmasti on äänestyskopissa naurattanut…

Monet jättävät äänestämättä myös sen vuoksi, etteivät vain jaksa lähteä äänestyspaikalle varsinaisena äänestyspäivänä. On kaikenlaista kiiirettä, saunavuoroa ja se kuuluisa kana tietenkin uunissa. Toisaalta ennakkoäänensä voi antaa helposti vaikka kauppareissulla, silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ennakkoäänestys kestää seitsemän päivää ja äänestyspaikkoja löytyy kirjastoista ja suurimmista kaupoista.

Voi olla, että monen mielestä nykyinen äänestyssysteemi on jo vanhanaikainen. Valtiovalta voisikin jatkossa rohkeasti alkaa kehittämään meille luotettavaa nettiäänestysmahdollisuutta, jolla nostettaisiin äänestysprosenttia merkittävästi. Lisäksi ääntenlaskenta nopeutuisi huimasti. Kenenkään ei tarvitsisi lähteä kotoaan erikseen äänestämään, vaan äänensä voisi antaa kotoaan tai älypuhelimella vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Tosin äänten hakkeroinnin mahdollisuus kasvaisi merkittävästi, sillä aukottoman nettiäänestyssysteemin rakentaminen voi olla vielä liian hankalaa.

Älä sinä jätä käyttämättä mahdollisuutta vaikuttaa, vaan käy äänestämässä. Tutkimalla eri medioiden vaalikoneita saa jo aika hyvän kuvan itselleen sopivista ehdokkaista. Toinen hyvä neuvo on etsiä ehdokas, joka on samassa elämäntilanteessa kuin sinä. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi keskiviikkona, joten vaaliuurnille mars!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman onnellisin maa toista vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista, joka pistää 156 maata järjestykseen onnellisuuden mukaan. Tutkimuksessa maat laitettiin järjestykseen massiivisen kyselyn perusteella. Tuloksissa painotetaan sellaisia teemoja kuten bruttokansantuote, vapaus ja sosiaaliturva.

Erityisen paljon painoa annetaan niin kutsutulle tikapuukysymykselle. Siinä vastaaja arvioi elämänlaatua tikapuumallin mukaan eli alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt. Me suomalaiset seisomme tutkimuksen mukaan noilla tikkailla askelmalla 7,85 eli kahdeksas askelma lähestyy. Jokainen voi tykönään miettiä sitä, millä askelmalla itse olisi.

Suomi on siis toista vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa ja nyt vielä entistäkin isommalla marginaalilla muihin nähden. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun surffailee netissä ja sosiaalisessa mediassa tai seuraa vaikkapa kahvipöytäkeskusteluja, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin.

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, huonot päättäjät jne…Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä, ainakin tutkimuksen mukaan.

Jonkinlaista perspektiiviä tämä tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta jne.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Koittaako turkoosi kevät?

Lahtea on mainostettu jo aika pitkään kiekkokaupunkina, mutta loppujen lopuksi varsinainen menestys on Lahtea karttanut. Hyvässä muistissa on vielä kevät 2012, jolloin Lahdessa koettiin todellinen turkoosikevät, kun Pelicans raivasi kaikkien yllätykseksi tiensä aina finaaleihin asti. Silloin jäätiin hopealle, mutta ensimmäinen lahtelainen kiekkomitali näki kuitenkin päivänvalon. Silloin finaalin häviäminen korpesi pahasti, mutta nyt tuokin hopea on jo kirkastunut. Seitsemän vuotta on odotettu tuon ihmeen uusiutumista ja tänä keväänä merkit orastavasta mitalisaumasta ovat oikeasti vihdoinkin olemassa. Pelicans tulee sijoittumaan sarjassa joko kolmanneksi tai neljänneksi ja saa samalla tärkeän kotiedun playoff-pelien alkaessa. Samaan syssyyn myös lahtelaiset kiekkojännärit ovat löytäneet tiensä hallin lehtereille kiitettävästi ja yleisökeskiarvo on saatu hilattua yli 4000 katsojan. Lahti on ollut vaikea paikka muille joukkueille pelata ja niin on oltava jatkossakin. Joukkue tarvitsee tuekseen kiihkeän ja äänekkään kotikatsomon, sen kuuluisan kuudennen pelaajan.

Pelicans on useissa etukäteisarvioissa nostettu jopa ylivoimaisen mestarisuosikin Kärppien ykköshaastajaksi. Tällä hetkellä Kärpät tuntuu melko ylivoimaiselta, mutta kiihkeässä playoff-sarjassa ihmeitä on tapahtunut ennenkin. Joka tapauksessa tänä keväänä lahtelaisten kiekkojännäreiden vähimmäisvaatimus on se, että Pelicans pelaa mitaleista. Tällä kaudella se vaatii yhden playoff-sarjan voittamista, minkä jälkeen oltaisiin jo mitalitaistelussa mukana. Kolme kautta peräkkäin Pelicans on pudonnut heti pleijareiden ensimmäisellä kierroksella, nyt olisi aika pystyä parempaan. Organisaatio on mennyt eteenpäin isoin askelin ja Pelicans on onnistunut nostamaan oman brändinsä kiekko-Suomen mielenkiintoisimpien joukkuiden kastiin. Enää puuttuu vain menestys.

Pelicansin nousun takana on monta tekijää. Edelliset kolme vuotta kovasta vaatimustasosta piti huolta Petri Matikainen ja loistava kiekkohemmo Ville Nieminen on jatkanut siitä, mihin Matikainen jäi. Janne Laukkasen näytöt joukkueen rakentamisessa ovat kovaa luokkaa. Jo Niemisen saaminen valmentajaksi oli hauiksennnäyttö muille pikkuseuroille. Miten yhtäkkiä tällä pienellä budjetilla meille on saatu sellaisia huippupelaajia kuin Zohorna, Kaski, Kousa, Aaltonen, Jürgens, Saarinen, Olkinuora? Pelaajia, joista esimerkiksi HIFK isoine rahoineen voi vain haaveilla. Mikä parasta, tältä joukkueelta löytyy luonnetta. Sen ruumiillistuma on joukkueen nuori kapteeni Hannes Björninen. Tietenkin iso kiitos kuuluu Pasi Nurmiselle, miehelle joka piti Pelicansin hengissä vaikeina aikoina.

Olen seurannut lahtelaista jääkiekko tarkasti jo 70-luvun puolivälistä lähtien penkkiurheilijan roolissa ja olen nähnyt matkan varrella monenlaisia Reippaita ja Pelicanseja. Aina ei ole ollut helppo olla lahtelainen kiekkohullu. Meidän kiekkohullujen lahtelaisten onneksi Pelicansilla on tänä vuonna kasassa hieno joukkue isolla J:llä, jossa on mukana myös aimo annos yksilötaitoa ja mahtavia lätkäpersoonia aina valmennusportaasta lähtien. Joukkue, jonka edesottamuksia jäällä ja sen ulkopuolella on kiva seurata. Kyllä se kuulkaa on nyt vain niin, että tästä tulee kuin tuleekin turkoosikevät!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eipä luistanut suomalaisten suksi eikä mäkikotkienkaan lennot aiheuttaneet hurraa-huutoja Seefeldissä. Keihästä emme ole osanneet heittää enää aikoihin ja rallissa sekä formuloissa palkintosijat ovat työn ja tuskan takana. Oikeastaan vain jääkiekko suomalaisten perinteisistä lempilajeista pitää vielä pientä kansaamme urheilevan maailman tietoisuudessa. Ja myönnettävähän se on, että jääkiekko on globaalisti ajatellen aika pieni laji.

Ei kuitenkaan ”mithään häthää”, kuten Sami Jauhojärvi asian ilmaisisi, sillä e-urheilu, jota ennen vanhaan kutsuttiin tylsästi tietokonepelaamiseksi, on nostamassa meitä ylös suosta, jonne olemme entisenä urheilun suurmaana uppoamassa. Miljoonat ihmiset seuraavat peliturnauksia ympäri maailman ja palkintopotit huitelevat jo miljoonissa euroissa. Esimerkiksi vuonna 2017 suomalaisen e-urheilijan tulot nousivat ensimmäistä kertaa miljoonaluokkaan, kun maailmanmestari Lasse Urpalainen tienasi yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Usko tai älä, siis ihan vain pelaamalla Dota 2 -tietokonepeliä voitokkaasti. Moni perinteinen urheilulaji voi vain haaveilla moisista palkintorahoista ja huimista katsojamääristä, joita e-urheilu tänä päivänä vetää.

Raha liikkuu e-urheilun pelikentillä hurjissa lukemissa ja se, jos mikä, on omiaan varmistamaan sen, että jatkossakin e-urheilun palkintorahat tulevat olemaan isoja. Digital Trendsin mukaan mobiilipeleillä oli yhteensä noin 34,7 miljardin euron liikevaihto vuonna 2016, kun pc-pelit nettosivat samassa ajassa 31 miljardia euroa ja konsolipelit 5,2 miljardia.

Kansainvälinen olympiakomitea on pohtinut e-urheilun nostamista olympialaisten näytöslajiksi Pariisissa 2024. Tämä on nostattanut perinteisten urheiluniilojen kulmia kurttuun ympäri maailmaa. Monen mielestä kyse ei ole urheilusta ja pakko on myöntää, että itsekin kuulun tähän urheilujäärien tervaskanto-osastoon. En ymmärrä, millä ihmeen järjellä pelien pelaaminen on muka urheilua? Pelaamista kyllä, muttei urheilua. Samalla tavoin voidaan sitten ajatella, että kun pienenä poikana pelasin 70-luvulla Kimbleä ja Afrikan tähteä, niin se olikin urheilua. No, enhän minä ymmärrä sitäkään, että joku kuvaa videoita elämästään youtubeen ja sitä seuraa sitten satojatuhansia katsojia. Lisäksi nämä tubettajat repivät tuloja, joista tällainen tavallinen duunari voi vain haaveilla.

Joka tapauksessa tämä on hyvä uutinen kaikille niille, jotka tuskailevat sen kanssa, että oma lapsi ei liiku koneensa äärestä mihinkään ja pelaa tietokonepelejä päivät ja yöt läpeensä. Saattaa ollakin niin, että siellä sohvalla löhöilee peliohjain kädessä se perheen tuleva miljonääri ja olympiavoittaja eli ihka oikea urheilusankari. Äiti ja isä voivat sitten ottaa osaa menestykseen huoltojoukkoina ja pitää huolen siitä, että pelaajamestarin käden ulottuvilla on tarpeeksi energiajuomaa ja naposteltavaa. Onhan se helpompaa kuin lapsen kuskaaminen jäähallille tai futistreeneihin iltamyöhään. Positiivista on myös se, että e-urheilussa ei voi jäädä kiinni dopingista, joten kansallinen häpeäkuormamme dopingiin liittyen ei enää tästä kasva.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Konsulttiyhtiö MDI julkaisi ennusteensa kymmenen suurimman kaupunkiseudun väestökehityksestä ja tuloksena oli se, että Lahden seutu on koko joukon heikoin. Ennusteen mukaan Päijät-Hämeen asukasluku laskee peräti 11 600 asukkaalla vuoden 2017 tasosta vuoteen 2040 mennessä. Suomessa ennustetaan olevan 20 vuoden kuluttua vain kolme selvästi kasvavaa kaupunkiseutua Helsinki, Tampere ja Turku. Lahti ei siis näihin kasvukeskuksiin kuulu, ei ainakaan ennusteiden mukaan.

Ennusteen luvut ovat isossa ristiriidassa Lahden kaupungin omaan strategiaan verrattuna. Strategiaan on nimittäin kirjattu tavoitteeksi 150 000 asukkaan raja vuonna 2030, joka kieltämättä tuntuu todella kaukaa haetulta. Kaupungin tulisi saada siis yli 10 000 uutta asukasta kymmenessä vuodessa.

No, on siinä joskus onnistuttukin. Vuosina 1945-1975 Lahden asukasluku kasvoi 30 vuodessa peräti 70 000 uudella asukkaalla. Tämän mahdollisti sen aikainen teollisuuden nousu, kun Lahtea maailmankartalle kampesivat Upo, Asko, Mallasjuoma, Raute, Luhta jne. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Eli 40 vuodessa Lahti on kasvattanut väkimääräänsä tuon 10 000, johon nyt tähdätään kaupungin strategiassa vuoteen 2030 mennessä. Kaupungin strategian takana taitaa olla melkoisia visionäärejä, joilla ei ole faktat hallussa tai sitten kysymys on yltiöoptimismista, jolle ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Mitkä ovat ne Lahden houkuttelevuustekijät, joilla tämä väestönkasvu saadaan aikaan? Missä ovat tämän ajan lahtelaisyritykset, jotka houkuttelevat väkeä Lahteen?

Lahden alueeseen luetaan koko maakunta, jolloin sen sijoitusta kaupunkiseutujen vertailussa laskevat Päijät-Hämeen reuna-alueen kunnat. Niiden elinvoimaisuusluvut ovat selvästi huonommat kuin Lahden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Lahti sinnittelee nippanappa, mutta ympäristökunnat sakkaavat vielä pahemmin. Suurimpia syitä koko maakunnan sakkaamiseen on rajusti romahtava syntyvyys. Sama ongelma huolestuttaa koko maassa, mutta Päijät-Hämeessä luvut ovat vielä asteen verran huolestuttavampia. Ainoa varma ratkaisu Päijät-Hämeen kurssin oikaisemiseen on tutkijoiden mukaan kansainvälisen muuttoliikkeen lisääminen sekä toivoa kädet ristissä, että yliopisto tuo Lahteen uutta väkeä, jotka ovat valmiita asettumaan Lahteen. Muuttoliikettä on tullut, mutta ei toivotun kaltaista. Suurin osa työperäisestä maahanmuutosta nimittäin kohdistuu pääosin Helsingin seudulle ja meille jää se osa maahanmuuttajista, jotka aiheuttavat enemmän kuluja kuin verotuloja.

Lahti on jo pitkään perustanut kasvustrategiansa siihen, että Helsinki on lähellä. Kysymys kuuluukin, ollaanko sittenkin jo liian lähellä, koska vaikuttaa siltä, että muuttoliikenne ohittaa Lahden ja siirtyy suoraan Helsinkiin? Miksi jäädä Lahteen? Mikä täällä houkuttelee?

Käytännössä Lahdella on kuitenkin kortit omissa käsissään. Ei Lahti ole mikään takapajula. Lahti tunnetaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ympäri maailmaa ja varmasti kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen mielikuva Lahdesta. Suomessa on paljon sellaisiakin kuntia ja kaupunkeja, joista ihmisillä ei ole mitään mielikuvaa tai jotka eivät herätä mitään tunteita. Se miten koko Päijät-Häme saadaan puhaltamaan yhteen hiileen on avainasemassa. Jos yksikin kunta pissii nuotioon samalla kun muut yrittävät sitä sytyttää, ei tilanne ole hedelmällinen. Yhteistyötä yli kuntarajojen on tehtävä laajasti, ettei koko maakunta näivety. Haasteet ovat isoja, mutta eivät ylittämättömiä. Näin ainakin haluan uskoa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla meille kerrottiin, että Launeen omakotialueen ilmanlaadussa on pahoja ongelmia. Itse kuvittelin ensin, että kyseessä ovat liikenteen aiheuttamat pakokaasut, joiden on tiedetty leijuvan Launeen ilmassa pitkälti lisääntyneen autoilun vuoksi, mutta mitä vielä. Ongelman aiheuttaakin puun ja jätteen ongelmapoltto talojen tulisijoissa. Tämä on johtanut siihen, että pientalojen yllä ja ympärillä leijuu palamisesta vapautuneita erittäin myrkyllisiä yhdisteitä hälyttävän paljon. Ongelmat liittyvät nimenomaan väärin toteutettuun puunpolttoon eli tulisijoissa poltetaan märkää puuta, jonka lisäksi monissa taloissa poltetaan takoissa ja kiukaissa myös roskia. Asukas kyllä säästää tällöin jätelaskussaan, mutta tulee samalla saastuttaneeksi ympäristönsä hengitysilman.

Lahden kaupunki teetti viime vuoden alkupuolella Launeella tutkimuksen ilman PAH-pitoisuuksista. PAH:lla tarkoitetaan polysyklistä aromaattista hiilivetyä, joka joutuu ihmisen hengitysteihin ja aiheuttaa muun muassa syöpää. Luonnossa PAH-yhdisteitä muodostuu metsäpaloissa ja tulivuorenpurkauksissa. PAH-yhdisteitä voi syntyä myös ruokaan, jos sitä savustetaan, grillataan tai kuivataan. Suuria pitoisuuksia on löydetty etenkin savustetusta kalasta, paahdetusta lihasta ja käristetyistä elintarvikkeista. Keskimäärin ihmiset saavat kuitenkin PAH-yhdisteitä selvästi enemmän tupakasta kuin ruoasta. Ilmatieteen laitoksen mukaan peräti 80 prosenttia Suomen PAH-päästöistä on kuitenkin peräisin yksinomaan kotitalouksien puun pienpoltosta, eli toisin sanoen kotien lämmityksestä ja saunankiukaista.

Tutkimuksen mukaan Launeella PAH-pitoisuudet olivat suurimmillaan aina viikonloppuisin. Tulos johtunee siitä, että ihmisten ollessa viikonloppuisin enemmän kotona poltetaan myös enemmän puuta kotien ja saunojen lämmitystarkoituksiin. Tutkailin hieman tutkimuksen tuloksia ja huomasin, että ainoastaan kahtena päivänä ilmanlaatuindeksi Launeella on ollut todella huono. 22. helmikuuta ja 1. maaliskuuta olivat ilmanlaadun suhteen ylivoimaisesti ne kaksi pahinta päivää, jotka nostivat keskiarvonkin niin korkealle. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää oli noina päivinä todella kylmä ja pakkasta oli öisin lähemmäs -25 astetta. Ymmärrettävää siis, että tarvetta ylimääräiselle lämmitykselle on ollut. Sitä en tosin ymmärrä, eikä tutkimuskaan sitä selitä, miksi maaliskuussa PAH-arvot ovat paljon korkeammat kuin tammi- ja helmikuussa? Arvot maaliskuussa ovat liki kaksinkertaiset verrattuna muihin kuukausiin. Voisi kuvitella, ettei maaliskuussa ole ollut tarvetta lämmittämiselle läheskään niin paljon kuin tammi- ja helmikuussa?

On selvää, että puuta pitää jatkossa polttaa kodin tulisijoissa oikein ja kaikille tulisi olla selvää se, ettei roskia kodin tulipesissä polteta. Jotenkin vain tuntuu, että nyt on tehty kärpäsestä härkänen. Uutisesta jäi sellainen kuva, että koko Laune on jatkuvasti jonkun myrkkypilven ympäröimänä samalla tavoin kuin muinoin Ruhrin teollisuusalue Saksassa. Missään muualla Suomessa ei siis tutkimuksen mukaan polteta puuta ja roskaa niin paljon ja niin väärin kuin Launeella. Kiva, että uutinen ylitti myös valtakunnan uutiskynnyksen. Sen sijaan ketään ei ole kiinnostanut arvioida julkisesti mediassa sitä, miten paljon nelikaistainen moottoritie läpi tiheästi asutun asuinalueen tuo myrkykaasuja etelälahtelaisten pihoihin ja koteihin. Kehätien pakokaasuista ei kukaan ei ole ollut huolissaan missään vaiheessa, ei ainakaan kaupungintalolla. Toisaalta nythän päättäjät voivat olla tyytyväisiä kehätielinjaukseensa. Ei kehätien pakokaasut launeelaisia varmasti haittaa, kun ovat kuitenkin myrkyttäneet omaa hengitysilmaansa jo vuosikymmenet takoillaan ja kiukaillaan. Turha täällä jatkossakaan on haikailla raittiin ilman perään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi