Vuosi: 2018

Viime viikolla kävimme Lahden torilla kahvittamassa ihmisiä 40-vuotisjuhliimme liittyen. Kansaa oli paikalla ilahduttavan paljon ja mukana näkyikin monia tuttuja kasvoja vuosien varrelta. Keskusteltavaa riitti kahvinjuonnin ohessa niin menneistä kuin tulevistakin vuosista ja monta hyvää juttuvinkkiäkin taisi hihaan tarttua. Siinä samalla tuli muisteltua lehden pitkää matkaa vuodesta 1978 tähän päivään. Kuinka pienestä kaikki aikoinaan alkoikaan ja missä ollaan nyt.

Edelleenkin Omalähiön kylkeen sopii lempinimi Etelä-Lahden Pikkujättiläinen, vaikka lehti onkin tänä päivänä samankokoinen kuin muutkin sanomalehdet. Sana pikkujättiläinen sisältää mielestäni idean siitä, että vaikka olemmekin pienillä resursseilla varustettu pieni lehti, haluamme olla suuria sisällöltämme. Pyrimme tarjoamaan lukijoillemme mahdollisimman paljon paikallista, etelälahtelaista asiaa sekä mielenkiintoisia tarinoita ja uutisia, joita et voi lukea mistään muualta. Haluamme olla etelälahtelaisten äänitorvi kaupungin päättäjien suuntaan. Se, joka pitää pienemmän puolta.

Vanhempani Seppo ja Marja Salomaa perustivat Omalähiön vuonna 1978 ja ensimmäinen numero näki päivänvalon lokakuun 23. päivä. Toimituksemme sijaitsee edelleen Patomäentiellä, jossa toiminta 40 vuotta sitten aloitettiin. Kyseessä on perheemme kotitalo, jossa nuoruuteni vietin. Harva päätoimittaja taitaa kirjoittaa pääkirjoituksiaan vanhassa huoneessaan, kuten minä teen. Seinätapetitkin ovat vielä samat kuin 35 vuotta sitten.

Omalähiötä on aina tehty pienellä porukalla. Meitä ei omista iso lehtitalo tai joku muu paksusikarinen omistajataho. Emme kumarra minkään puolueen suuntaan ja sivumme ovat aina avoinna vastaanottamaan hyviä mielipiteitä tai juttuja mistä poliittisesta suunnasta tahansa, kunhan niissä pysytään kohtuuden rajoissa. Kaikki julkaisupäätökset tehdään täysin itsenäisesti toimituksessamme. Tämä on tänä päivänä aika harvinaista, sillä mediakentän omistavat isot mediajätit, joilla on aina omat sidosryhmänsä, joita kumartaa. Meidän ainoa todellinen sidosryhmämme olette te, hyvät lukijamme.

Paljon on viime vuosina puhuttu paperisen lehden kuolemasta. Näin ehkä joku päivä käykin, mutta uskon, että nimenomaan ilmaisjakelulehti, kuten Omalähiö, on se elinvoimaisin lehtityyppi, joka säilyy pisimpään paperisena. Tottahan toki mekin olemme satsanneet nettisivuihin ja näköislehteen, mutta päätuotteemme on edelleen se paperinen Omalähiö, joka jaetaan kerran viikossa luukkuihin. Ilmaisjakelulehdet eivät perustu päivän shokkiuutisiin, vaan mielenkiintoisiin juttuihin, hyviin kolumnisteihin ja ennen kaikkea paikallisuuteen. Lisäksi saat sen luukustasi täysin maksutta.

Kädessäsi on Omalähiön 32-sivuinen juhlanumero, jossa sivuilla 9-20 käymme hieman läpi lehtemme historiaa sekä esittelemme lehtemme tekijöitä ja kirjoittajia. Toivottavasti nautitte lehtemme lukemisesta yhtä paljon kuin me nautimme sen tekemisestä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Varmaan meille kaikille on tuttua se, että kesken työpäivän puhelin soi ja puhelimen toisessa päässä on puhelinoperaattorimyyjä. Tänä päivänä puhelinoperaattorit eivät myy pelkkiä puhelinliittymiä, vaan myynnissä on toinen toistaan ihmeellisempiä viihdepaketteja ja tarjolla on vähintään miljoona erilaista TV-kanavaa, joista voi sitten valita itselleen mieluisimman. Koska toimijoita on useita, tarkoittaa se sitä, että jokaisella operaattorilla on tarjolla myös oma digiboksi, jonka kautta nämä viihdepaketit toimivat parhaiten.

Törmäsin tähän asiaan pahemman kerran, kun suurena jääkiekon ystävä halusin kotiini näkyville kotoisen SM-liigan, olinhan katsonut sitä Ruutu-palvelun kautta onnistuneesti ja helposti jo muutamia vuosia. Liigan TV-oikeudet osti viime keväänä itselleen useaksi vuodeksi Telia, joten aloin selvittelemään miten saan haluamani palvelun näkyviin omaan televisiooni jatkossa. Kyseinen yritys mainosti, että liiga näkyy kaikkialla kaikilla mahdollisilla laitteilla. No näinhän se pitäisi ollakin, eletäänhän nyt vuotta 2018, jolloin teknisesti tämän pitäisi olla jo ihan lastenleikkiä.

No, eihän se nyt sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Taloudessani televisiota katsotaan kaapelin kautta ja tämän kaapelin omistaa Telian kilpailija DNA. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Telian palvelut onnistukaan vain television on-nappia painamalla. Tai onnistuisi, jos ostaisin kylkeen Telian oman TV-boksin. Tai eihän sitä ostaa voi, se on vuokrattava. Mikä tarkoittaa sitä, että maksat boksista kuukausivuokraa, muttet saa sitä koskaan omaksesi. Koska minulla on valmiiksi jo DNA Hubi ja Apple-TV, ajattelin, etten lähde ostamaan enää kolmatta samanlaista boksia vain SM-liigaa varten.
Niinpä ainoaksi tavaksi nähdä liigaa, on se että puhelimeen tai tablettiin pitää hommata Telia TV-sovellus. Älytelevisioon tätä sovellusta ei tietenkään saa, muutenhan kukaan ei enää ostaisi Telian omaa boksia.

Tästä sovelluksesta sitten pelin voi ns. peilata isolle TV-ruudulle. Muutaman kerran kokeilleena voin todeta, ettei se aina onnistu. Pääasiallisesti iPhonen kautta peilaamalla, käyttäen Apple-TV:tä, pelin saa näkyviin ilman isoja ongelmia, mutta vastaavasti Huawein tabletin kautta peilaamalla peli pätkii kummasti. Joissain eri televisioissa on tullut vastaan vain virheilmoituksia ja peli on jäänyt näkemättä. Nykyään alankin virittelemään laitteita jo puoli tuntia ennen peliä varmuuden vuoksi, koska ei voi tietää toimiiko palvelu tänään ja minkä laitteen kautta.

Joku voi tietysti nyt sanoa, että avaa nyt hyvä mies kukkaron nyörejä ja osta se kolmas boksi, niin ongelmat häviävät. Näin varmasti on, mutta jotenkin vierastan sitä ajatusta, että kohta minulla pitää jokaista TV-kanavaa ja operaattoria varten ostaa itselleni juuri heidän laitteensa, jotta näen haluamani kanavat. Siinä käy televisiotaso aika nopeasti pieneksi ja kukkaro tyhjäksi.

Joskus kyllä mielensäpahoittajan tapaan kaipaan niitä aikoja, kun televisiossa oli vain kaksi kanavaa, MTV:n ohjelmia vain ilta kuudesta ilta yhdeksään ja YLE näytti kaikki merkittävät urheilutapahtumat. Se oli yksinkertaista se. Sitä paitsi jääkiekko on parasta paikan päällä hallissa katsottuna…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Venäläisten epämääräisiin tonttikauppoihin Suomen strategisilla alueilla on viime päivinä kiinnitetty kovasti huomiota mediassa. Eikä muuten yhtään liian aikaisin. Jo vuonna 2014 Iltalehti kertoi varsin laajassa artikkelissaan, että venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea.

Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa. Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä. Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista.

Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa, jossa nyt esiin nostettu Airiston Helmi on napsinut saaren toisensa perään Turun saaristosta. Saaristosta avomerelle johtavan syväväylän varrelle on haalittu venäläisomistukseen kaikkiaan yksitoista saarta sekä mantereen puolella sijaitsevia merenrantatontteja. Syväväylällä on suuri merkitys huoltovarmuuden näkökulmasta. Väylää pitkin kuljetetaan muun muassa raakaöljyä Naantaliin Neste Oilin jalostamoon. Väylä palvelee sekä siviili- että sotilaslaivaliikennettä. Tämän lisäksi Airiston Helmi- yhtiö on ostanut puolustusvoimien poistohuutokaupoista aluksia, rakentanut helikopterien laskeutumiskenttiä ja rakentanut asuintiloja, ilman mitään merkkejä kaupallisesta matkailutoiminnasta.

Ulkomaiset asiantuntijat varoittivat Suomea jo vuosia sitten, että Venäjän maakaupoissa voi piillä uhka, sinisilmäisesti olemme kuitenkin jatkaneet tonttien myymistä itänaapurille. Puhuttiin pitkään, että venäläiset ostavat viattomasti vain ja ainoastaan loma-asuntoja Suomesta. Uskon, että viimeistään Ukrainan tapahtumat avasivat päättäjiemme silmät lopullisesti Venäjän strategialle ja tänä päivänä venäläisomistukset ymmärretään uhkaksi kansalliselle turvallisuudellemme.

Poliisi puhuu Airiston Helmen tapauksessa vain rahanpesusta, mutta takana kummittelee varmasti myös tuo sotilaallinen aspekti. Mistään pelkästä rahanpesututkinnasta ei voi olla kyse, jos tutkinnasta ja operaatiosta on tiedotettu etukäteen maamme presidenttiä ja pääministeriä. Miksi presidentin pitäisi tietää operaatiosta, jos epäillyt summat liikkuvat parissa miljoonassa? Esimerkiksi Danske Bankin suuressa rahanpesujupakassa summat olivat aivan eri tasolla eli puhuttiin 200 miljardista eurosta.

Tekeillä on lakiesitys, joka parantaa Suomen edellytyksiä puuttua kansallista turvallisuutta vaarantaviin maakauppoihin. Hyvä niin, sillä maamme olisi aivan liian helppo halvaannuttaa kriisin syntyessä, jos vihollinen olisi jo valmiina tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilla sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuonna 1981 siirryttiin Suomessa ensimmäistä kertaa kesäaikaan. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin ja vastaavasti syksyllä tunti taaksepäin, kun kesäaika loppuu ja siirrytään takaisin talviaikaan.

Varsinaisen alkusysäyksen kesäaika sai 1970-luvun öljykriisistä. Kellojen siirtelyllä laskettiin säästettävän energiaa. Kesäajan tarkoitus oli antaa ihmisille enemmän valoisia tunteja kesällä. Idea on, että päivänvalo saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin valveillaoloaikana. Tämä kaikki toteutuu, jos herääminen ajoittuu auringonnousuun. Tänä päivänä elämämme on kuitenkin painottunut ilta-aikaan, jolloin olisi perusteltua, että valoisaa olisi mahdollisimman myöhään.

Viime vuosina ovat monet alkaneet ihmettelemään tätä alituista kellojen siirtelyä ja on vahvasti kyseenalaistettu sen hyödyt. Suomessa kolme neljäsosaa suomalaisista eli 78 prosenttia haluaa luopua vaihtelusta kesä- ja talviajan välillä. Ongelmaksi on nyt muodostunut uuden normaaliajan valinta eli siirrytäänkö kesä- vai talviaikaan? Talviaikahan on se ns. oikea aika, mutta onko se sitä enää vuonna 2019, jolloin valinta normiajasta tehdään.

Kellon siirtelyn aiheuttamia haittoja on tutkittu ja ongelmia on löydetty. Tunnin muutos häiritsee unta terveilläkin ihmisillä. Yöuni kevenee ja katkeilee muutaman vuorokauden ajan. Vielä suurempi vaikutus on unettomuudesta ja masennuksesta kärsivillä, joilla siirtymä voi kestää jopa pari viikkoa. Tutkijat ovat todenneet aivoinfarktin esiintyvyyden olevan kahdeksan prosenttia korkeampi kahden ensimmäisen kellojen siirtämistä seuraavan päivän aikana. Kahden päivän jälkeen eroa ei enää ole ollut. Kaiken kaikkiaan elimistöltä kestää viisi päivää sopeutua siihen, että pitää nousta aiemmin ylös. Toisaalta joku voisi puhua myrskystä vesilasissa, sillä kesäajan haitat ovat verrattain pienet verrattuna esimerkiksi vuorotyöhön ja aikavyöhykkeet ylittävään matkusteluun eli näillä perusteluilla pitäisi kieltää myös vuorotyö ja lopettaa matkustaminen aikavyöhykkeiden yli.

Joka tapauksessa EU-komissio on nyt ilmoittanut, että kellojen viisareiden kääntämisestä luovutaan EU-maissa vuonna 2019. Jäsenmaat saavat itse päättää vuotuisesta kesä- ja talviaikaan siirtymisestä eli siitä kumpaan aikaan siirrytään lopullisesti. Itse liputtaisin kyllä kesäajan puolesta ihan mutu-pohjalta, sillä itselleni kellojen siirtely ei ole ollut ongelma. Jos asiaa mitataan ihmisten terveydellä, tutkimustulokset puhuvat talviajan puolesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kertoi Uusi Suomi-lehden haastattelussa, että asiasta on julkaistu yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ja niiden keskeinen viesti on se, että läpi vuoden valoisammat aamut on terveyden kannalta parempi vaihtoehto.

Saas nähdä mihin aikaan me Suomessa loppujen lopuksi päädymme. No, kunhan ei mennä keskiajalle, niin kaikki on hyvin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen suosituin palloilusarja, jääkiekon Sm-liiga käynnistyy tänään. Paljon on viime vuosina puhuttu siitä, kuinka liigan taso on laskenut ja kuinka muut kansalliset liigat ovat ajaneet ohi pelin tasossa ja varsinkin palkkioissa. Pelin tasoa on huonompi näin amatöörinä lähteä määrittelemään, mutta palkkioissa kotoinen liiga jää faktisesti jalkoihin, jos verrataan vaikkapa Ruotsin, Sveitsin tai jopa Saksan sarjoihin. NHL ja KHL ovat miljoonapalkkoineen jo ihan omassa sfäärissään.

Liigastamme on tullutkin enemmän kasvattajasarja, josta on hyvä ponnistaa isompiin ympyröihin, kuka ennemmin, kuka hieman myöhemmin. Suomen liigan pelillinen taso on pienemmistä palkkioista huolimatta kuitenkin sen verran kovatasoinen, että se koulii lahjakkaista nuorista nopeasti pelimiehiä aina ison veden taakse asti miljoonia vuolemaan. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Patrik Laine tai Sebastian Aho, jotka käytännössä yhden Sm-liigakauden jälkeen olivat valmiita hyppäämään isoon rooliin NHL:ssä. Se tekeekin liigasta edelleen mielenkiintoisen. Ketkä nuoret tällä kaudella nousevat esiin?

Toisaalta liiga on tylsä. Sarjan suosikit ovat kovin tuttuja vuodesta toiseen. Ne samat suurseurat, jotka komeilevat budjettien kärkipäässä, tulevat miehittämään sarjan kärkisijat. Kuka oikeasti uskoo, että Jukurit tai Sport voisivat pelata finaaleissa? Luultavasti edes kovinkaan Pelicans-fani ei oikeasti usko, että Lahdessa torilla tavataan. Viime vuodet olen toivonutkin, että edes joku ns. pikkuseuroista yllättäisi, kuten Pelicans teki vuonna 2012 pelatessaan finaaleissa. Yllätyksellisyys kun sattuu olemaan juuri se urheilun suola.

Lahtea on viime vuosina markkinoitu kiekkokaupunkina ja kyllähän Lahdessa lätkä kiinnostaa. Jopa yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, ettei menestystä ole tullut sitä yhtä hopeaa enemmän. Olisiko tämä SE kausi? Lyhyesti sanottuna ei ole. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin heittänyt kirveen jo kaivoon, mutta tällä kaudella Pelicans on pitkästä aikaa minulle täysi kysymysmerkki ja mysteeri. Harjoitusottelut eivät vakuuttaneet, pikemminkin jäi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Uusi päävalmentaja Ville Nieminen on täydellinen keltanokka valmentajana, Stanley Cup-sormuksestaan huolimatta. Miten kausi lähtee käyntiin? Pelaajissa on paljon sitä kuuluisaa potentiaalia, mutta varsinaiset ”varmat” onnistujat loistavat poissaolollaan. Kuka ottaa joukkueen reppuselkäänsä pimeinä marraskuisina tiistai-iltoina? Mitä jos homma lähtee heti alusta lähtien päin prinkkalaa? Kuka sillon kääntää kelkan? Onnistumiseen taidetaan tarvita yksinkertaisesti liian monta jos- lauseen toteutumista tällä kaudella.

Toisaalta ajatellen, nyt jos koskaan, on monella nuorella pelaajalla paikka ottaa vastuuta ja kasvaa pelaajana aivan uusiin mittoihin sekä pelata itsensä lahtelaiskatsojien sydämiin ja valtakunnan median palstoille. Kuten Matti Nykänen on hienosti todennut: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”
Sokeaan uskoon on Pelicans-kannattajankin vain ripustauduttava, silloin kun faktat ovat vastaan. Hopeaan päättyneellä kaudella pelattiin vielä edelliskeväänä karsinnoissa. Ei silloinkaan kukaan uskonut moiseen nousuun. Karsinnoista finaaliin vuodessa. Mitäpä jos se NiämisVille kuitenkin on mestarivalmentaja?…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime päivinä olemme saaneet lukea useammankin konkarikansanedustajan jättävän politiikan ja eduskunnan. Osa jää pois ihan jo ikänsäkin vuoksi, mutta yksi yhteinen tekijä löytyy liki kaikkien luopuvien kansanedustajien taustalta ja se on sosiaalinen media ja sen merkityksen kasvu politiikan teossa. Nykyinen some-keskustelukulttuuri hallitsee jo merkittävästi politiikan tekoa, sillä lähes kaikki kansanedustajat ovat Facebookissa ja neljä viidestä Twitterissä. Loppujen lopuksi pienin riesa on se, että kansanedustajat täysistunnoissa somettavat sen sijaan, että seuraisivat keskustelua. Suurin haitta löytyy siitä, miten some on muuttanut politiikan tekemisen kulttuuria.

Miten sitten some-kulttuuri haittaa kansanedustajien työskentelyä? Ensinnäkin provoilu on sosiaalisessa mediassa helppo tapa saada huomiota osakseen ja siitähän sosiaalisessa mediassa on pitkälti kysymys, huomiosta. Kansanedustajan pitää joka päivä ”brändätä” itsensä somessa. Koko ajan pitää olla kiinnostavaa asiaa, jotta seuraajat jaksavat olla kiinnostuneita. Tärkeintä on näkyvyys, ei itse asia.

Tämä taas johtaa siihen, että politiikasta on tullut entistä pinnallisempaa, lyhytnäköisempää ja aggressiivisempaa. Samalla päätöksentekokyky on heikentynyt, kun mielikuvista on tullut faktoja tärkeämpiä. Iso osa kansanedustajista käy somessa jatkuvaa vaalikamppailua hakemalla kohuotsikoita. Siihen yleensä tänä päivänä riittää joku raflaava kommentti twitterissä tai facebookissa ja kohu on valmis. Siitä pitää huolen perinteinen media, varsinkin iltapäivälehdistö, joka hakee nykyään suuren osan jutuistaan suoraan somen syövereistä. Tämähän johtuu suoraan siitä, että lehtitalot ovat säästötoimena potkineet ammattitaitoiset toimittajansa ulos ja ottaneet tilalle klikkipalkkauksella toimivia nuoria, joiden ainoa tehtävä on saada aikaan niin kiinnostavia otsikoita, että ihmiset niitä klikkaavat. Eli käytännössä some pyörittää pitkälti jo perinteistäkin mediaa, koska klikkaukset tietävät lehtitaloille mainoseuroja.

Aluksi eri some-alustoja tervehdittiin demokratian edistäjinä, mutta jokainen, joka on jotain joskus somessa jakanu,t tietää sen, että joku syvällinen artikkeli kerää huomattavasti vähemmän tykkäyksiä kuin joku hassu kissa-päivitys. Sosiaalinen mediahan perustuu pitkälti ihmisen perustarpeeseen tulla huomatuksi ja hyväksytyksi laumassaan. Aika nopeasti se kansanedustajakin huomaa, millaisilla päivityksillä kerää eniten huomiota. Ja kuten muistatte, se että huomataan, on somessa tärkeintä.

Eduskuntavaalit ovat keväällä. Se taas tietää sitä, että some täyttyy politiikasta. Kaikenlainen somevaikuttaminen tulee lisääntymään. Tämä taas tarkoittaa lukuisia sosiaalisen median valetilejä, joilla pyritään vaikuttamaan vaalitulokseen. Ruotsin vaalien alla paikallinen poliisi on kertonut, että sosiaalisessa mediassa on keskusteltu paljon mahdollisesta vaalivilpistä. Näissä vaikutusyrityksissä on käytetty kaapattuja tilejä tai valetilejä. Tileillä on levitetty tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa. Tällä on pyritty polarisoimaan mielipiteitä ja aiheuttamaan hajaannusta. Voimme 100 prosentin varmuudella varautua samaan Suomessa viimeistään keväällä, kun vaalitaisto on tiukimmillaan. Silloin tarvitsemme sitä kuuluisaa medianlukutaitoa. Kannattaa aloittaa harjoittelu jo nyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen sotilaallista puolustuskykyä testataan nyt toden teolla ja maanpuolustuksemme on kriisissä! Onko tankeista loppunut bensa vai ovatko ammukset kenties lopussa? Ei, vaan nyt on tapahtumassa jotain todella paljon dramaattisempaa. Armeijaan tulee nimittäin pakollinen kasvisruokapäivä. Kyllä, luit oikein. The Pakollinen Kasvisruokapäivä. Puolustusministeri Jussi Niinistö on suorastaan kauhistunut ja on tilannut selvityksen siitä, miten taistelijamme selviävät tästä eteenpäin, kun ruokalistalla on kasviksia. Niinistön mielestä armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.

Onhan tämä nyt dramaattista. Tätä luultavasti ovat kaikki Suomen viholliset juuri odottaneetkin. ”Hyökkäämme heti Suomeen, kunhan kasvisruoka on ensin heikentänyt Suomen armeijan taistelukunnon minimiin” ,tuumitaan varmasti jo monissa maissa käsiä yhteen hieroskellen.

Samalla kun Niinistö selvittää tätä ”uskomatonta kasvisruoan pakkosyöttöä”, voisi hän samalla selvittää myös sen, tekeekö kasvisruoan syöminen samaan syssyyn heteroista homoja tai mikä vielä pahempaa, persuista vihervassareita. Joku ideologinen pakkosyöttöhän tässä on oltava taustalla ja jonkinlainen porttiteoria, jossa yksi asia johtaa toiseen. Perussuomalaiset nuoret peesasivat puolustusministerin linjaa julkaisemalla tiedotteen, jossa järjestö vastusti varusmiesten altistamista punavihreälle ideologialle. Vielä pidemmälle nuoret menivät, kun epäilivät soijan syöttämisen lisäävän miesten hedelmättömyyttä…

Ehkäpä Niinistön ja perussuomalaisten nuorten olisi syytä napata foliohattu pikaisesti pois päästään ja tutustua faktoihin. On nimittäin suorastaan lapsellista ja todella koomista kuvitella, että varusmiesten iskukyky vaarantuisi parista kasvisruokapäivästä. Itse asiassa meille kaikille tekisi hyvää pitää kasvisruokapäivä edes kerran viikossa. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg muistuttaa, että varusmiesten todelliset terveysongelmat ovat aivan muunlaisia: ylipaino, liian yksipuolinen ravinto, tyhjien kalorien ruokien ja kovien rasvojen ylikorostuminen sekä nimenomaan liian vähäinen kasvisten syönti. Ketään ei olla siis pakottamassa vegaaniksi, mutta varusmiesten ruokavaliota halutaan monipuolisemmaksi.

Armeijan ravintolapalveluista vastaavan Leijona Cateringin kehitysjohtaja Peter Hoffren vastasi Niinistölle syynä muutokseen olevan kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon negatiiviset vaikutukset ilmastonmuutokseen. Hoffren lisää, että jo nyt kuuden viikon kiertävällä listalla on kahdeksan kasvisruokaa, joten mitään uutta kasvisruoka ei ole edes armeijassa. Sillä kun ei ole väliä, onko proteiini peräisin lihasta vai kasvista. Pääasia että ruoka maistuu ja on ravitsevaa.

Niinistö myönsi kohua aiheuttavien kommenttien olevan osa politiikkaa. Näillä typerillä ulostuloillako se Sinisten kannatus nostetaan yli yhden prosentin? Vanha totuus viihdemaailmasta taitaa päteä myös politiikkaan. Mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta – kunhan nimi on oikein kirjoitettu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on jo pitkään kärsitty huonosta rakentamisesta. Suomen kaupungit ovat täynnä homekouluja ja -päiväkoteja. Uskomatonta, että vain pari vuotta vanhassa rakennuksessa voi olla hometta tai muita sisäilmaongelmia, kuten kävi tässä taannoin Jalkarannan monitoimitalon kanssa. Yleisesti on ihmetelty, mihin on kadonnut suomalainen rakennusosaaminen. Osa syyttää rakennusfirmoja, jotka käyttävät pääosin ulkomaisia työntekijöitä, koska siinä säästää palkkakustannuksista. Tekeehän velivirolainen työnsä vain murto-osalla suomalaisen palkasta. Oikeasti se suurin syy huonoon rakentamiseen on se, että kilpailu on kovaa ja kilpailutuksessa pärjää yleensä parhaiten se, joka tekee urakan nopeimmin ja halvimmalla. Jokainen meistä tietää, että se nopein ja halvin ei yleensä ole paras ja laadukkain.

Itse olen päässyt seuraamaan läheltä viimeiset kolme kuukautta sitä miten rakennusfirmat toimivat ja kuinka ”laadukasta” niiden jälki tänä päivänä on. Taloyhtiössämme myllää nimittäin monien pelkäämä putkiremontti. Aivan aluksi meille tehtiin selväksi se, että ulkomaista työvoimaa ei käytetä, kaikki työntekijät ovat kotimaisia. Tämän oli luultavasti tarkoitus kertoa asukkaille, että työnjälki tulee olemaan laadukasta, koska se on kotimaista. No, riippuu laadusta mitä vaatii. Remontti alkoi asuntomme kohdalta huhtikuun lopussa ja valmistuminen piti olla kesäkuun alkupäivinä. Kovasti keskeneräiseen kotiimme pääsimme vasta juhannukseksi. No sattuuhan näitä, parempi että tekevät laadukkaasti ja huolella mietin mielessäni.

Aika pian selvisi, ettei ”laadukkaasti ja huolella” -tehdystä suinkaan ollut kysymys. WC:n kalusteet oli sijoitettu vääriin paikkoihin. Sähkömies oli laittanut kuulemma pistokkeen väärään paikkaan, joten kalusteasentaja päätti vähän ”soveltaa”. Kylpyhuoneen naulakot olivat väärällä seinällä, saunan lauteet liian korkealla, olohuoneen tapetti sotkettu jollain mustalla mönjällä, eteisen seinät oli liattu ja kolhittu, WC:n uusi lattialaatta rikottu, pyyhkeenkuivausteline unohdettu asentaa jne. Lisäksi ikkunoita oli pidetty remontin aikana auki yötä päivää. Seurauksena ikkunalistojen vettyminen vaihtokuntoon. Remonttifirman miehet kävivät päivittäin korjaamassa virheitä ja työnjohtajat pyytelemässä anteeksi huonoa työnjälkeä. Sähkömies kävi asentamassa yhden pistokkeen tänään ja huomenna seuraavan. Välillä käytiin lääppimässä maalia jonnekin jne. Kerralla ei yksinkertaisesti saatu kuntoon mitään. Lisäksi remonttifirman tiedotus on ollut täysin lapsenkengissä koko remontin ajan. Kukaan ei mm. kertonut sitä, etteivät ovisummerit ja -kellot toimi tai ettei kannata vielä yrittää käyttää uusia kaapelivetoja televisiolle. Ne kun toimivat vasta, kun koko taloyhtiön remontti on ohi.

Meille on luvattu ensi viikolla vikalistan läpikäynti ja siihen liittyvät korjaukset. Loppukatsastus on syyskuun alussa. Pahoin pelkään, ettei valmista ole vielä silloinkaan. Remonttifirman toimintaa on koko remontin ajan leimannut uskomaton hutilointi. Kiire on kova, kun halutaan välttää sakot remontin myöhästymisestä. Pelonsekaisin tuntein mietin sitä, miten huonosti on tehty remontin ei-näkyvät, rakenteelliset muutokset, kun ne asukkaalle näkyvät muutoksetkin ovat olleet tätä tasoa. Joku voi sanoa, että kitisen turhasta, mutta mielestäni remontin maksajana minulla on oikeus vaatia, että työ tehdään laadukkaasti ja niin kuin se on etukäteen katselmuksessa sovittu tehtävän. Huolestuttavinta tässä oli se, etten minä ole kuulemma edes taloyhtiömme kärkipäässä valitusten määrässä. Ei ole tainnut siis muidenkaan asuntojen kohdalla tämä remontti ihan putkeen mennä?

Kaiken tämän jälkeen en enää ihmettele, miksi meillä Suomessa rakennukset homehtuvat muutamassa vuodessa. Suomessa ei enää osata rakentaa. Tai ehkä osataan, muttei ehditä, kun on niin kauhean kova kiire.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelaiset järkyttyivät joku aika sitten pahemman kerran. Se ei vielä järkyttänyt ketään, että Patomäen oma poika Cheek konsertoi viimeisen kerran urallaan Lahden urheilupyhätössä eli Hiihtostadionin montussa, mutta kun selvisi, että maauimala on suljettava pari viikkoa aikaisemmin konsertin vuoksi, oli taas yksi some-soppa valmis. Jälleen kerran.

Mielensäpahoittajia riitti ja Cheek musiikkeineen manattiin alimpaan helvettiin. Tai eihän kyse ole edes musiikista, vaan kyse on rytmissä puhumisesta todettiin monen suulla. Syy siihen, miksi maauimala suljettiin pari viikkoa aikaisemmin kuin oli luvattu, selvisi, kun nähtävästi Cheekin puhemieheksi alistettu vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen kertoi, että altaaseen on laitettava betoniset anturat, jotka kannattelevat lavaa. Anturoiden valaminen ja kuivuminen vievät oman aikansa. Kertonee kyllä jotain artistin asemasta suomalaisessa viihdemaailmassa, kun selittäjäksi kelpaa vain kaupunginjohtaja.

Ymmärrän kyllä erittäin hyvin että Lahden kaupunki asettui kiistassa Cheekin puolelle ja kaupunginjohtajakin antaa maireita lausuntoja artistin puolesta. Vertaillaanpa hieman ihan kylmiä lukuja. Maauimalassa käy kolmen kuukauden aikana noin 35 000 kävijää eli niiden kahden viikon aikana jotka menetettiin, olisi uimalassa pyörähtänyt noin 3000 kävijää. Arvatkaapa kuinka paljon ihmisiä on tulossa Cheekin kahteen konserttiin?
Minäpä kerron; 60 000. Kyllä 60 000 ihmistä, jotka kansoittavat Lahden hotellit ja ennen keikkaa ja keikan jälkeen kaikki Lahden ravintolat. Puhutaan aika isoista summista, silloin kun 60 000 ihmistä syö, juo ja liikkuu kaupungissa. Puhumattakaan siitä, ettei kai Lahti nyt sentään ilmaiseksi ole Cheekille hiihtostadionia vuokrannut, eihän? Ne 3000 pettynyttä uimaria on tässä konseptissa kuin hyttysen pieru Itämeressä, puhumattakaan niistä muutamasta mäenlaskijasta, joilla jäi nyt muutamat treenit väliin. Lahti ja lahtelaiset yrittäjät tekevät tässä tiliä ja kunnolla tekevätkin, puhumattakaan medianäkyvyydestä. Niin ja totta kai myös itse artisti tekee varmasti hyvän tilin.

Ollakseen niin suosittu artisti kuin Cheek onkin, on räppäri aina jakanut vahvasti mielipiteitä ja varsinkin kotikaupungissaan Lahdessa. Välillä mies on itsekin kieltänyt olevansa enää lahtelainen. Viime aikoina on ääni kellossa muuttunut ja sillä, että ura päättyy juuri Lahteen, on suuri symboliarvo. Tiedossa on varmasti kaksi upeaa elämystä kaikille Cheek-faneille. Itse en välitä miehen musiikista pätkääkään, mutta kyllä, liput keikalle löytyvät taskustani. Käyn varmistamassa paikan päällä, että mies varmasti lopettaa ja eiköhän showkin ole ihan näkemisen arvoinen.
Niinhän sitä sanotaan, ettei miljoona kärpästä voi olla väärässä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eduskuntavaalit kolkuttelevat ovella, tosin vasta ensi keväänä, mutta asetelmia haetaan jo kovaa vauhtia. Viime aikoina eniten tapetilla ovat olleet hieman yllättäen vihreät. Jopa niin, että perinteiset persu-uutiset herra Hakkaraisesta ovat joutuneet väistymään. Ihan ensimmäiseksi luupin alle joutui puolueen lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen, joka yritti estää turvapaikkahakijan pakkopalautusta Finnairin lennolla. Huonostihan siinä sitten kävi. Turvapaikanhakija lensi kotimaahansa ja Pennanen ulos koneesta.

Vihreillähän on pitkä historia kansalaistottelemattomuudesta, kukapa meistä ei muistaisi vihreitä, jotka kiinnittivät itsensä kettingeillä puihin tai Greenpeace-järjestön hurjia kumiajeluja öljytankkereiden vieressä. Tämä Pennasen protestointi sai aikaan melkoisen mediamyrskyn ja muut puolueet näkivätkin tässä heti oman tilaisuutensa tulleen. Äkkiä vain sutena kurkkuun, kun vielä verenhaju sieraimissa leijailee. Niinpä mediassa nähtiinkin monta erilaista lausuntoa siitä, ovatko pakkopalautukset oikein ja miten ne pitäisi suorittaa. Tarpeellista keskustelua, mutta monilla puolueilla tärkein agenda oli vain nostaa oman puolueen profiilia.

Vihreiden puoluejohtaja Touko Aalto puolusti kiivaasti Pennasta ja vertasi tilannetta Natsi-Saksaan, jossa natsien teot olivat silloisen lainsäädännön mukaan laillisia, mutta jälkeenpäin historia ne on tuominnut. Eli lyhyesti sanottuna Aallon mukaan lakia saa rikkoa, jos tarkoitus on hyvä. Itseäni jäi kummastuttamaan se, tiesikö Pennanen miksi turvapaikanhakija palautettiin? Melko usein nimittäin kysymyksessä ovat henkilöt, joilla on rikollista toimintaa ns. CV:ssään. Esimerkiksi tässä tapauksessa kyseessä olisi voinut olla vaikkapa Suomessa raiskaukseen tai muuhun väkivaltaiseen tekoon syyllistynyt henkilö. Tähän viittasi ainakin tiukat turvatoimet ja sitomiset. Eikö sellaistakaan henkilöä saa palauttaa kotimaahansa? Korostan, että kukaan, paitsi viranomaiset, ei tiedä sitä, mikä oli palautuksen oikea syy, joten edellinen lauseeni on vain omaa spekulaatiotani tilanteesta.

No, eipä tässä kuitenkaan vielä ihan kaikki vihreiden osalta kuitenkaan. Touko Aalto päätyi pari päivää myöhemmin lehtien palstoille, kun mies bongattiin Tukholmalaisesta homobaarista läiskimässä toista miestä takapuoleen puolialastomana. Kohuhan siitä nousi. Aalto ihmetteli noussutta kohua, mutta minä ihmettelen sitä, mihin tässä oikein ollaan menossa, kun vielä muutama vuosi sitten riitti kohuun se, että Aleksander Stubb pääministerinä ollessaan liikkui shorteissa julkisella paikalla. Se tuntuu tänä päivänä ihan lasten leikiltä Touko Aallon läiskimisgateen verrattuna. Ehkä vain on niin, että vihreissä on pelästytty hyvää menestystä gallupeissa ja nyt pitää tehdä jotain, millä saada kannatusluvut pikaisesti alas, ettei vaan pääministerin paikka osu vaalien jälkeen vihreille?

Itse olin kyllä erittäin tyytyväinen Ville Niinistön asialliseen tapaan johtaa Vihreitä aikoinaan. Touko Aalto on mielestäni näillä tempuilla nakertamassa isoa palaa pois puolueensa uskottavuudesta. Pennasen ja Aallon viimeaikaiset seikkailut voivat jopa pelottaa joitain äänestäjiä naapureiden leiriin. Kaikki vihreän aatteen kannattajat eivät ehkä ole niin suvaitsevaisia kun yleisesti luullaan.

Toisaalta, odotan pelonsekaisin tuntein seuraavan puolueen esiinmarssia mediassa…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi