Arkistot: Pääkirjoitukset

Suomalainen kulttuuri ja yleisesti koko suomalaisuus on vaarassa? Näin ainakin voisi tulkita yleistä keskustelua tämän päivän Suomessa. Vastakkain keskustelussa vai pitäisikö sanoa loanheitossa ovat ns. suvakit ja rasistit. Onneksi molempia ääripäitä on suhteellisesti aika vähän ja suurin osa suomalaisista sijoittuukin noiden ääripäiden välissä olevalle harmaalle alueelle, kuka mihinkin suuntaan kallellaan. No, onko meillä oikeasti pelkoa siitä, että kulttuurimme katoaa maapallolta kuin dinosaurukset aikoinaan?

Tutkitaanpa sen selvittämiseksi hieman Suomen väestöä ja sen nykyistä kasvua. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa syntyi 55 040 lasta. Tätä vähemmän lapsia on syntynyt edellisen kerran 1860-luvun nälkävuosina. Ei kuulosta hyvältä. Vertailukohdaksi voitaisiin ottaa suuret ikäluokat, jolloin sodan jälkeisinä viitenä vuotena lapsia syntyi vuosittain yli 100 000.

Syntyneiden määrän laskusta huolimatta maan väkiluku kasvoi vuoden 2015 aikana kuitenkin 14 860 hengellä. Suurin syy väestönlisäykseen olivat maahanmuuttajat. Maahanmuuttajia oli 11 900 enemmän kuin maastamuuttajia. Tässä luvussa eivät ole mukana turvapaikanhakijat, joiden hakuprosessi on vielä kesken. Eli ilman maahanmuuttajia olisi väkilukumme lisääntynyt vain noin 3000 hengellä. Jos mietitään, että Suomessa syntyi viime vuonna noin 55 000 lasta ja samaan aikaan maahan tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa, saadaan aikaiseksi aika pelottavankin tuntuinen yhtälö, ainakin niiden mielestä, jotka ovat sitä mieltä, että Suomi on pelkästään vaaleatukkaisten ja sinisilmäisten viimeinen valloittamaton linnake maailmassa.

Eikö lasten tekotapa enää miellytäkään suomalaisia vai mistä oikein on kyse? Väestöliitto julkaisi viime viikolla vuoden 2015 perhebarometrin. Siinä tutkittiin syitä, miksi suomalaiset eivät enää tee lapsia. Tärkein syy siirtää ensimmäisen lapsen hankintaa oli sopivan kumppanin puuttuminen. Etenkin nuorilla miehillä tämä oli selvästi merkittävin syy. Aika ymmärrettävää siis näin miehiseltä kantilta ajateltuna. Perheen perustaminen kiinnostaisi, kunhan vain nainen löytyisi. Naisilla taas halu tehdä muita kiinnostavia asioita on kumppanin puutetta tärkeämpi syy lykätä lapsen hankintaa. Erityisesti elämäntyylistä luopumiseen, lasten sitovuuteen ja vastuuseen sekä oman vanhemmaksi soveltuvuuden kyseenalaistamiseen liittyvät syyt korostuivat sellaisilla vastaajilla, jotka eivät aikoneet hankkia ollenkaan lapsia. Eli lasten katsotaankin useasti olevan enemmän kahle kuin onnenpotku. Olemmeko sittenkin matkalla kohti sukupuuttoa?

Koska suomalaisia ei lisääntyminen enää tunnu kiinnostavan, herää kysymys siitä kuka tulevaisuudessa tekee täällä työt ja maksaa verot, joilla pidämme yllä hyvinvointivaltiotamme? Enkä puhu nyt 5 vuoden ajanjaksosta eteenpäin, vaan nyt puhutaan ajasta 20-30 vuoden päähän, jolloin nämä pienen pienet ikäluokat ovat työikäisiä. Keskimäärin koko Suomen huoltosuhdeluvuksi vuonna 2040 ennustetaan runsasta 70, joka selkokielellä tarkoittaa sitä, että sadasta ihmisestä 30 on työtätekeviä ja loput 70 henkeä ovat lapsia tai vanhuksia eli huollettavia henkilöitä. Eli kylmä fakta on se, että me tarvitsemme pitkällä aikavälillä lisää väkeä tänne Pohjolan perukoille töihin. Nyt on vain pidettävä huoli siitä, ettei tulijoiden joukossa ole rikollisia tai muita mätämunia pahat mielessään, joita tuppaa ikävä kyllä aina olemaan kaikenlaisissa porukoissa.

Ehkäpä yhteisvoimin voimme, niin kantasuomalaiset kuin uudetkin, tulevat Suomen kansalaiset, pitää tämän pohjoisen dinosauruksen vielä tulevaisuudessa hengissä. Suomalaisuuden ja sen katoamisen puolesta pelkääville lainaan presidentti Niinistön sanoja uudenvuoden puheestaan: ”Maahanmuutto ei koskaan voi tarkoittaa sitä, että keskeiset arvomme, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, kyseenalaistetaan.”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Keväällä 2014 käynnistetty matkakeskuksen rakentaminen on ihan valmistumisensa kalkkiviivoilla. Itse asiassa uuden matkakeskuksen viralliset avajaiset vietetään helmikuun ensimmäisellä viikolla. Medialle matkakeskusta esiteltiin jo tällä viikolla. Muutaman kuukauden myöhässä oleva rakennustyömaa on koetellut lahtelaisten autoilijoiden hermoja liki kaksi vuotta. Tunnettuahan on, ettei Lahdessa osata ajaa, jos tie muuttuukin yhtäkkiä kaksikaistaisesta yksikaistaiseksi, kuten se teki liki pari vuotta työmaan kohdalla. Hammastenkiristelyä ja keskisormen näyttämistä on ollut tarjolla niille uskallikoille, jotka ovat erehtyneet ajamaan päätyvää kaistaa ja sitten joutuneet tunkeutumaan sille ainoalle kaistalle. Jatkossa me autoilijat voimme siis hengähtää helpotuksesta.

Mitä muuta sitten uusi matkakeskus tarjoaa valmistuttuaan kuin helpotusta autoilijoiden tuskaan? Nimensä mukaisesti matkakeskus yhdistää junat ja linja-autot saman katon alle, niin että matkustamisesta tulee huomattavasti sujuvampaa. Nyt matkan jatkaminen onnistuu niin junalla kuin bussillakin ilman isoja siirtymiä asemalta toiselle. Eniten lahtelaisia on matkakeskuksessa askarruttanut se, miten hyvin tai huonosti kaukoliikenteen bussit sopivat niille varattuun tilaan. Ammattimiehet eli kuskit ovat kovin yhtenäisesti tilat jo liian ahtaaksi tuominneetkin. Lisäksi ihmetystä on herättänyt se, missä bussia odotellaan esimerkiksi kovalla pakkasella tai sateella. Katos kun on kovin avonainen. Käytäntö osoittanee hyvinkin pian, onko meille rakennettu 19 miljoonalla eurolla matkakeskus, joka onkin susi jo syntyessään.

Yleisilmeeltään matkakeskus on erittäin pramean ja tasokkaan näköinen, sillä johdonmukaisesti rakentamisessa on käytetty paljon kuparia, joka sekin on joitain jo ehtinyt ärsyttää. Se kun kiilteleekin niin ikävästi, varsinkin auringonpaisteessa. Itse pidän siitä, että materiaaliksi valikoitui kupari sen normaalisti käytetyn harmaan betonin sijaan. Niitä harmaan värisiä, tylsännäköisiä rakennuksia kyllä löytyy kaupungista jo ennestään ihan tarpeeksi. Uskon, että ainakin ulkopaikkakuntalaisissa matkakeskus herättää ihastusta muotoilullaan ja materiaaleillaan. Matkakeskuksesta löytyvät myös Suomen ensimmäiset julkiset kaksikerroksiset pyörätelineet, sillä tunnelin yhteyteen on rakennettu uusi katettu pyöräparkki noin 200 polkupyörälle, joten tällä kertaa on muistettu ottaa huomioon myös pyöräilijät.

Itse toivotan uuden matkakeskuksen tervetulleeksi. Kyseessä on hyvä muutos vanhaan malliin, joka sekin kyllä toimi, mutta oli auttamattomasti vanhentunut. Kaikissa suurissa kaupungeissa bussit ja junat lähtevät saman katon alta. Lisäksi vanha linja-autoasema on kunnoltaan niin huonossa hapessa, että sen uudistaminen nykyaikaiseksi olisi maksanut paljon. Toivottavasti vanha linja-autoasema saa arvoisensa jatkokäytön, eikä käy niin, että sinne tungetaan eniten tilasta maksava keskikaljakuppila. Niinkin on Lahti-kaupungissa aika usein tapahtunut.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Omalähiön oma visionääri Jussi Melanen sen tiesi kertoa jo kesällä 2011 Melastelua-kolumnissaan. Lahti tarvitsee kasinon kansainväliseksi matkailuvaltikseen. Melanen tosin epäili silloin ehdotuksensa jäävän kaupunginisien Ö-mappiin siihen asti kunnes joku muu kaupunki nappaa kasinon itselleen. Ja nyt tuo ennuste on käymässä toteen, sillä raha-automaattiyhdistys (RAY) on perustamassa Suomeen toista kasinoa Helsingin ulkopuolelle. Kasinoa ovat tavoittelemassa käytännössä kaikki Suomen suurimmat kaupungit, myös Lahti. Ja mikä ettei, olisihan kyseessä melkoinen piristysruiske kaupungille kuin kaupungille. Kasinon liikevaihto vuodessa on nimittäin noin 30 miljoonaa euroa, joten en ihmettele suurta intoa ympäri Suomenmaan.

RAY julkisti uuden kasinon hakukriteerit joulukuun alkupuolella ja nyt Lahdessakin etsitään kuumeiseti tiloja kasinolle. Kriteerit ja laatuvaatimukset ovat kuitenkin kovat. RAY huomioi kasinon sijaintipaikkaa päättäessään muun muassa asiakkaan tarpeet, markkina-alueen koon ja hankkeen taloudellisen kannattavuuden. Väestöpohjan on oltava riittävä ja myös markkina-alueen ostovoima vaikuttaa päätökseen. Kannattaakseen kasino tarvitsee nimittäin noin 150 kävijää päivässä vuoden ympäri. Myös niinä pimeinä ja hiljaisina marras-joulukuun iltoina.

Rakennuksen on sovittava kasinon imagoon eli sillä on oltava erinomainen näkyvyys ja näkyvä julkisivu. Lisäksi kasino on oltava hyvien liikenneyhteyksien ja pysäköintimahdollisuuksien päässä. Myös hotellin pitäisi olla samassa rakennuksessa tai vähintään yhdyskäytävän päässä. Kasinorakennuksesta tai sen välittömästä läheisyydestä pitäisi löytyä myös monipuolista viihdetarjontaa. Itse kasinotilan olisi oltava noin 2 000 neliötä, ja sen pitäisi olla yhdessä tasossa. Lisäksi tilan pitäisi olla muunneltava, korkea, selkeä ja siellä pitäisi olla hyvät tekniset valmiudet. Siinähän sitä on kriteeriä kerrakseen täytettäväksi ja tuskin monestakaan kaupungista löytyy valmiina moista tilaa.

Tällä hetkellä Lahdelta puuttuu kriteereistä oleellisimmat eli itse kasinorakennus ja siihen liittyvä hotelli. Käytännössä tämä tarkoittanee uudisrakentamista esimerkiksi suunnitteilla olevan Teivaanmäen kylpylän tai matkakeskuksen viereen rakennettavan hotellin oheen. RAY odottaa kaupunkien yhteistyötarjouksia tammikuun loppuun mennessä, joten kiirehän tässä tulee, varsinkin kun tiedetään, että Lahdessa on tapeltu Teivaanmäen hotellista jo parikymmntä vuotta. No, kun meno käy kovaksi, Lahti käy vielä kovemmaksi. Lahden kasinohanketta pönkittämään on palkattu näyttelijä Ville Haapasalo kertomaan parin minuutin promootiovideolla, kuinka juuri Lahti ansaitsee kasinon.

Pahoin pelkään ettei edes lupsakka seuramies Haapasalo saa puhuttua kasinoa Lahteen. Todennäköisimmin kasino löytää paikkansa joko Turusta tai Tampereelta, joiden markkina-alue on moninkertainen esimerkiksi Lahteen verrattuna, jolla riippakivenä on myös Helsingin kasinon läheinen sijainti.

No, pääasia että ollaan mukana tässä kasino-kilvassa, jotta Lahti vaikuttaisi edes hieman vireämmältä kaupungilta kuin oikeasti onkaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Uusi vuosi ja uusi Lahden kaupunki on saatu nyt todenteolla käyntiin. Viime vuoden loppumetreillä kävi Lahden valtuustossa kova kuhina, kun kokoomuslaiset Seppo Hakala ja Sari Niinistö erosivat kokoomuksen valtuustoryhmästä. Hakala kertoi eronsa syyksi mm. sen, että Lahden kokoomuksen valtuustoryhmän viimeaikainen toiminta on erkaantunut perusarvoista, joita ovat koulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon arvostaminen sekä toisten mielipiteiden kunnioittaminen. Näiden arvojen tilalle ovat nousseet ns. puolueosaaminen ja henkilökohtaiset valtapyrkimykset. Lisäksi Hakalan mukaan tärkeimmät luottamushenkilöpaikat on keskitetty pienelle sisäpiirille ja muut paikat heidän suosikeilleen kokemuksesta ja kunnallisvaalimenestyksestä piittaamatta.

Sari Niinistön kokemukset ovat hyvin samansuuntaisia Hakalan kanssa. Kaiken edellisen lisäksi Niinistö tuo esiin uhkailun, eristämisen, vaikenemisen, ilkeiden juorujen levittämisen, arvostelun, haukkumisen (selän takana ja suoraan), lupausten rikkomisen ja arvostuksen ja kunnioituksen puutteen ryhmässä. Eipä kuulosta kovinkaan kummoiselta työyhteisöltä, jos Hakalan ja Niinistön kuvaukset pitävät edes puoliksi paikkansa.

Kokoomuksessa tuntuvat yllämainitut keinot siirtyvän sukupolvelta toiselle, kun loppuvuodesta vielä kohistiin kokoomusnuorten seuraavasta varapuheenjohtajasta Markus Vierumäestä, joka oli uhkaillut ja kiusannut erästä Hämeen kokoomusnuorten aktiivia, koska hän erilaisissa äänestyksissä oli erehtynyt äänestämään tyystin eri ehdokkaita kuin Vierumäki oli koittanut määrätä. No, niinhän sitä sanotaan, että pojasta polvi paranee…

Jos on kokoomuksessa käynyt kova tuuli, niin kyllä sitä tuulta on ollut muissakin ryhmissä. Perussuomalaisten Kalle Aaltonen on jatkuvasti venyttänyt hyvän maun rajoja lausunnoillaan sosiaalisen median puolella. Esimerkiksi kansainväliselle avustusjärjestölle eli Suomen Punaiselle Ristille alapään haistattaminen ei ole valtuutetun arvoista toimintaa. Muutenkin Aaltosen toiminta sosiaalisessa mediassa muistuttaa hieman huomionkipeää pikkupoikaa, jonka ainoa keino tulla huomatuksi on huutaa tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi rivosti. No, toisaalta herran populismi on kyllä herättänyt huomiota mediassa, joten nähtävästi joihinkin se tuntuu tehoavan.

Aaltonen on sen verran tuore poliitikko, ettei ehkä ole vielä huomannut sitä, ettei politiikka suinkaan ole huutokilpailu, jossa kaikkein kovimpaa huutava voittaa. Valitettavasti hän on hyvä esimerkki siitä, kuinka koko poliittinen kulttuurimme on ryvettymässä yhä enemmän ja enemmän pelkäksi mauttomaksi huuteluksi ja toisten kampittamiseksi sen sijaan, että yhteistyössä yritettäisiin etsiä parannuskeinoja käsillä oleviin ongelmiin.

Tervetuloa entisen Nastolan valtuutetut taistelemaan paikasta auringossa Lahden valtuustossa. Muistattehan, että täällä Lahdessa on syytä olla tarkkana, sillä hetkellä minä hyvänsä voi käydä niin, että löydät puukon selästäsi. Ja hyvin todennäköisesti se puukko tulee omien joukosta. Lisäksi pelkään, että ex-nastolalaiset tulevat huomaamaan sen, että joidenkin koulukiusa…siis valtuutettujen mielestä saattaa nastolalainen navetan haju olla ihan liian vahva siihen, että mitään merkittäviä luottamustoimia Lahden valtuustosta irtoaisi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Olemme päässeet siihen pisteeseen vuotta 2015, että pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Omalähiötä. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee pieni katsaus siitä, mitä kaikkea vuoden 2015 pääkirjoitukset pitivät sisällään eli ne aiheet jotka liikuttivat ainakin allekirjoittanutta.

Vuosi laitettiin käyntiin suunnittelemalla lukijamatkaa Pietariin, joka sitten helmikuussa toteutuikin. Vähemmän yllättäen tammikuussa purnattiin aurauksesta tai pikemmminkin sen puutteesta. Lahti ja Nastola päättivät laittaa hynttyyt yhteen ja valtuuston räyhähenki Aaltonen paljasti lahtelaisten valtuutettujen pelkäävän lehmänlannan hajun nyt tunkeutuvan nastolalaisten mukana valtuustosaliin. Helmikuussa keskustan vaalikampanja meinasi kaatua kepuun eli keskustan väitettiin suunnittelevan keskioluen siirtoa Alkoon. Lahdessa etsittiin torin uuteen yritystilaan yrittäjää. Lahtelaista eksotiikkaa hakijoissa edusti auton varaosaliike. Isot pojat isolla kirkolla tappelivat Pisara-radasta.

Maaliskuussa suomalaisille tärkeisiin euroviisuihin valittiin vammaispoweria Pertti Kurikan Nimipäivien muodossa ja sekös monia ihastutti sekä monia myös kauhistutti. Lahden koulumaailmassa ei mitään uutta. Tällä kertaa homeessa Renkomäki, Salinkallio ja Kunnas. Kyllä meillä osataan. Ennen vaaleja katseltiin vaalipaneelikeskusteluja ja ihmeteltiin missä ovat lahtelaiset kansanedustajat. Vaalipuheissa luvattiin taas 10 hyvää ja 20 kaunista, mutta silti liki 1,5 miljoonaa äänioikeutettua jätti äänestämättä. Huhtikuussa valmistui toriparkki. Enää autot puuttuvat. Toukokuussa SSS-miehet pistivät hynttyyt yhteen eli Sipilä, Stubb ja Soini ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin…Pertti Kurikka villitsi euroviisuissa ja Viljasen Ilkka jätti politiikan, koska ei villinnyt vaaleissa. Toukokuun loppuun saatiin vielä Salinkallion koululle kuolinisku.

Kesä alkoi synkästi niin sään kuin uutistenkin puolella, sillä oli kylmää ja sateista ja Lahti päätti laittaa kehätiehen 70 miljoonaa euroa. Saksalassa kaupunki kiikutti jalkapallomaalit varastoihin, koska ne huomattiin todella vaarallisiksi lapsille. Eipä ihme, ettei täällä jalkapalloilijoita kasva. Suomalaisten oikeustajua koeteltiin jälleen kerran Tapanilan raiskaustapauksessa. Heinäkuun alussa huomattiin, että Lahti ei olekaan enää maineensa veroinen; vasta 55. väkivaltatilastoissa! Onneksi sentään huumetilastoissa olemme nousseet kärkeen.

Elokuussa palasimme lomilta suoraan yhteiskuntasopimuksen sotkuihin. Ei syntynyt mitään loikkaa tästäkään ja kaikki syyttelivät taas toisiaan. Lahti Blogi- näyttely toi eteemme todellisen ja rujonkauniin Lahti-kaupungin. Lisäksi ihmeteltiin ruokahävikkiä ja omatoimipisteitä, joissa asiakas itse tekee kaiken työn. Syyskuussa viimeistään pakolaisongelma räjähti käsiin ja silmille. Vastaanottokeskuksia syntyi kuin sieniä sateella ja koko maa tuntui olevan paniikissa. Pian myös huomattiin, että kansan medianlukutaito on huono. Onneksi netistä pystyy valitsemaan omaan ajatusmaailmaan sopivat uutiset uutistoimistosta riippuen. Se siitä lähdekriittisyydestä siis.

Lokakuussa poliisi löysi todellisen suurrikollisen. Sehän oli tietenkin kaikkien gangstereiden isä ja äiti eli pizzanvääntäjät, jotka myyvät törkeän halpaa eli alle 6 euron pizzaa. Syyssateiden keskellä vietettiin Lahden 110-vuotisjuhlaa ja suunniteltiin radiomastoon kahvilaa turistipyydykseksi. Marraskuussa päätettiin vihdoin ja viimein, että Laune saa uuden koulurakennuksen. Pariisissa koettiin kauhea terroriteko, joka muutti Eurooppaa pysyvästi. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa mietittiin, onko tekopyhää surra vain eurooppalaisia uhreja. Lahti jatkoi kehätien lobbausta kertomalla tarkasti montako uutta työpaikkaa syntyy ja kuinka monta uutta asukasta tie tullessaan tuo. Joulukuussa juhlittin itsenäisyyttä kovin ristiriitaisissa ja jakautuneissa merkeissä. Turvapaikanhakijat sekä hallituksen säästötoimet jakoivat kansaa edelleen syvästi eri leireihin. Siinäpä hurja vuosi 2015 pähkinänkuoressa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille lukijoille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pitkään erilaisia nettikeskusteluja seuranneena olen tehnyt muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Usein keskustelun hektisessä tiimellyksessä vastapelurille tarjotaan erilaisia päähineitä päähänsä. Näin joulupukkia odotellessa ajattelin luppoajallani listata muutaman yleisimmän päähinetyypin, joita toistuvasti keskusteluissa tarjotaan mitä erinäisimpiin suuntiin. Katso löydätkö sinä listasta itsesi vai oletko kenties kehittelemässä jo ihan omaa hattuasi?

1. Kukkahattutäti – Tämä on se ehkä legendaarisin päähine, jota kovin herkästi netissä jaetaan. Niin miehille kuin naisillekin. Kukkahattutäti muistaa aina olla hyvin pahoillaan kaikkien puolesta. Hän ymmärtää kaikkia keskustelun osapuolia, on aina myötätuntoinen kaikkea kohtaan ja jos jossain on pienen pieni vähemmistö, kukkahattutäti kyllä ymmärtää senkin tarpeet ja loukkaantuu heidän puolestaan. Urheilun puolella kukkahattutäti muistaa aina tuomita kaiken katsamohuliganismin sekä etenkin kaukalotappelut. Kukkahattutädin sielunveljiä ovat mm. suvakit ja vihervassarit. Heille ei tosin ole keksitty vielä hattuja.
Motto: Ymmärrän kyllä erittäin hyvin heidän tarpeitaan

2. Huppupää – Tästä saamme kiittää kotikaupunkiamme Lahtea ja sitä kaveria, joka päätti pukeutua valkoiseen kaapuun ja huppuun järjestäessään vastaanottokomiteaa turvapaikanhakijoille Hennalan portille. Huppupäitä kutsutaan netissä leikkisästi myös rasisteiksi ja natseiksi. Huppupää on tietenkin sitä mieltä, että Suomi suomalaisille, onko niitä muitakin ihmisiä olemassa? Absoluuttinen totuus löytyy hänen mielestään MV -lehdestä. Vääränvärisiä ei kaivata, paitsi tietenkin paikallisen jalkapallojoukkueen vahvistuksina. Tosin silloinkin vain hyvät pelaajat kelpaavat.
Motto: Suomi suomalaisille – Lahti lahtelaisille!

3. Foliohattu – Tällä kaverilla on salaliittoteoria takataskussaan kaikkeen. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää, vaan takana on aina ”isompi kuvio” , jossa valtiot, pankit, kirkot, yhteiskunta ym. huijaavat meitä hyväuskoisia. Ja jos asiaa ei uskottavasti voida näyttää toteen, on olemassa aina se viimeinen ässä hihasta eli ufot. Nehän sen elämän tänne toivat kaukaisilta planeetoilta…
Motto: Itseasiassa tämä on hallituksen ja suuren pääoman yhteinen salajuoni

4. Karvahattu – Kirjailija Tuomas Kyrö lanseerasi Mielensäpahoittajan, joka on oikeastaan karvahatun prototyyppi. Karvahattu syvällä päässä tämä muinaisjäänne jupisee useimmiten nykyaikaa ja nykyteknologiaa vastaan. Kekkosen aika on tälle kaverille se kulta-aika, jonne hän haikailee takaisin eli vuoden 1981 jälkeen on vain menty koko ajan huonompaan ja huonompaan suuntaan… Motto: Kyllä ennen kaikki oli paremmin

Itse joviaalina ihmisenä huomaan sovittelevani päähäni kaikkia noita päähineitä vuorotellen ihan keskustelun aiheesta riippuen. Joskus jopa onnistuen vetämään kaikki neljä hattua päähän yhtä aikaa yhden virkkeen aikana malliin: Onhan se niin, että ihmiset ovat tasavertaisia, mutta Suomeen on ulkomaalaisten turha tulla ryttyilemään. Toisaalta tämä pakolaiskriisihän on EU:n iso salajuoni, jolla peitellään sitä tosiseikkaa, että Kekkosen aikana kaikki oli paljon paremmin.

Hyviä nettikeskusteluja kaikille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sunnuntaina nostamme Suomen siniristiliput taas salkoihin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Suomi lähenee kovaa vauhtia 100 vuoden rajapyykkiä, sillä tänä vuonna Suomen valtio täyttää 98 vuotta. Itse olen elänyt Suomessa hieman yli puolet tuosta ajasta ja täytyy myöntää, että Suomi on ollut minulle todella hyvä maa kasvaa noina viitenäkymmenenä vuotena. Ilmainen terveydenhuolto on taannut minulle aina hyvän ja tarvittavan hoidon. Korkeatasoinen ja maailmalla erittäin arvostettu koulusysteemimme on nostanut sivistystasoni korkealle ihan ilmaiseksi. Suomalainen oikeusjärjestelmä on oikeudenmukainen ja poliisi luotettava.

Täällä olen vapaasti saanut ilmaista mielipiteeni ilman sensuuria ja pelkoa siitä, että mielipiteeni vuoksi minut vangittaisiin. Saan matkustaa milloin ja mihin tahansa ilman rajoituksia. Naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia, ainakin huomattavasti tasa-arvoisempia kuin useimmissa maailman maissa. Suomalaiset on tunnettu maailmalla työtä pelkäämättömänä kansana, joka on vähäpuheinen, mutta rehti. Emme osaa small talkia, mutta kun suomalaisen kanssa ystävystyy, se ystävyys kestää eliniän.

Juuri tänä päivänä ja tällä hetkellä kaikki tuo edellä mainittu tuntuu pelkiltä korulauseilta ja sanahelinältä. Ainakin jos seuraa sosiaalista mediaa. Sosiaalisessa mediassa monet tuntuvat unohtaneen sen kaiken hyvän mitä ovat maaltaan saaneet. Unohtaneet sen, että Suomessa asiat ovat isossa kuvassa todella hyvin. Nuo kaikki alussa mainitsemani Suomen ”edut” ovat edelleen olemassa. Hyvinvointivaltiomme on edelleen voimissaan. Suomen pienituloinen olisi monessa maailman maassa hyvin toimeentuleva ihminen.

Tähän päivään tuntuu kuuluvan se, että tuomme esiin usein vain negatiivisia asioita. Monen mielestä juuri nyt mikään ei tunnu maassamme olevan hyvin. Ja niitä syyllisiä maan huonoon tilaan kyllä löydetään helposti. Jotkut etsivät vikaa hallituksesta, EU:sta, pakolaisista, suvakeista ja työnantajista. Toisaalla taas syyllistetään oppositiota, työntekijöitä, rasisteja ja työmarkkinajärjestöjä. Onhan näitä.

En oikein ymmärrä miksi tänä päivänä niin monet suomalaiset ovat innoissaan kaivamassa taisteluhautoja ja rakentamassa syviä juopia suomalaisten keskuuteen. Ei näin pienen kansan kannattaisi keskenään tapella. Vielä 5 vuotta sitten olin varma, ettei Suomessa koskaan enää nähdä sisällissotaa, onhan meistä 100 vuodessa kasvanut kohtalaisen sivistynyt kansa. Nyt olen kuitenkin erittäin huolestunut maassamme vallitsevasta ilmapiiristä, jossa hakemalla haetaan erilaisia vastakkainasetteluja. Rikkaat vs. köyhät, vasemmisto vs. oikeisto, suvakit vs. rasistit jne. Erilaisia vastakkainasetteluja kyllä löytyy. Ja ikävä kyllä, löytyy myös ilmiselvää halua ratkaista asiat väkivallalla.

Nyt jos koskaan tarvitsemme malttia ja ymmärrystä. Ja ennen kaikkea taitoa kuunnella toista ihmistä. Asiat kun eivät koskaan ole mustavalkoisia. Tällä hetkellä huudamme niin kovaa toistemme ohi, että kuuntelulle ei jää sijaa. Jäitä hattuun ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Mediassa on viime viikkoina liikkunut taas uskomaton määrä eteläisen kehätien lobbausta. Tällä kertaa asialla on ollut Taloustutkimus Oy ja Sweco Oy, jotka suurella asiantuntemuksella ovat kertoneet kehätien tuovan Lahteen tuhansia uusia työpaikkoja ja tuhansia uusia asukkaita. Hyvä jos näin on, mutta sitä edelleen jaksan ihmetellä, miksi Lahti-kaupungin päättäjät sekä alueen kansanedustajat hirttäytyvät superkalliiseen Launeen linjaukseen, kun tarjolla olisi pienellä puristuksella, niin asukaspoliittisesti kuin hinnallisestikin paljon järkevämpi Renkomäen linjaus. Outoa on myös se, että paikallisessa mediassa jatkuvasti väitetään, että Etelä-Lahdessa kehätietä vastustetaan ehdoitta. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen, sillä etelälahtelaisten vastustus kohdistuu nimenomaan järjettömään Launeen linjaukseen. Luulen että suuri enemmistö Etelä-Lahdessa voisi hyväksyä uuden kehätien, jos se linjattaisiin Renkomäen kautta.

Muutama huomio itse tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisen VT12 liikennemäärät ovat 15 000-20 000 ajoneuvoa päivittäin. Uuden kehätien arvellaan tutkimuksen mukaan siirtävän 11 000-15 000 autoa/vuorokausi pois kaupunkirakenteen sisältä. Eli nykyinen VT12 hiljenisi liki totaalisesti. Konsulttiselvityksessä vuodelta 2005 (WSP LT-Konsultit Oy) kuitenkin lukee, että Mytäjäisten liittymän länsipuolella pitkämatkaisen liikenteen osuus on vuonna 2020 vain n. 7 % eli peräti 93% liikenteestä on Lahden sisäistä liikennettä. Suunnittelijat siis kuvittelevat, että Hollola-Lahti väliä työmatkoillaan ajavat siirtyisivät ajamaan työmatkansa pääasiallisesti Launeen kehätien kautta kiertäen? Tuskinpa.

Entäpä tärkeänä pointtina pidetty pohjavesien suojelu? Pohjaveden suojelu Launeen moottoritien eräänä pääperusteluna merkitsee sitä, että jokunen säiliörekka Lahden liikenteessä on kirjaimellisesti kuin pisara meressä siinä todellisuudessa, että joka päivä Pietarinrataa kulkee Vainikkalasta Lahden kautta Sköldvikiin useita superraskaita säiliövaunujunia, mutta junaradalla ei ole metriäkään pohjaveden suojausta. Vaaramomentti junaliikenteessä on noin 400-kertainen tieliikenteeseen verrattuna. Launeella tie kulkisi edelleen pohjavesialueella.

Lopuksi vielä hintakysymys. Mistä talousvaikeuksissa kieriskelevä Suomen valtio ja köyhä Lahti löytävät tähän projektiin rahat? Launeen linjauksen hinta on ökymäisissä mitoissa eli n. 275 miljoonaa euroa. Renkomäki-linjauksen mukaan rakennettu tie maksaisi noin 50% tuosta eli n. 140 miljoonaa euroa. Hinta-arvioni perustuu siihen, että kun alunperin tielinjauksien hintoja vertailtiin, oli hintojen suhde tuon kaltainen eli Laune on kaksi kertaa kalliimpi kuin Renkomäki. Se miksi Renkomäen linjaus tulisi halvemmaksi, johtuu tietenkin siitä, että siihen eivät sisälly kalliit ja riskialttiit tunnelit Patomäen kentän ja Liipolan mäen alitse.

Joku viisas on maininnut, että kun se Launeen linjaus on jo niin valmiiksi suunniteltu, niin toista suunnitelmaa ei kannata tehdä. Väärin. Suurin osa tiestä, menee se sitten Renkomäen tai Launeen linjauksen mukaisesti, on jo suunniteltu alkupäästään. Ainoastaan Okeroisista eteenpäin tarvitaan uudet suunnitelmat. Ja mitä sitten, jos uudet suunnitelmat maksaisivatkin muutaman miljoonan, kun sillä saataisiin aikaan reippaasti yli 100 miljoonan euron säästö joka tapauksessa?

Eli lyhyesti: Renkomäen linjauksella saataisiin aikaiseksi aivan samat edut kuin Launeenkin linjauksella (uusia työpaikkoja, uusia asukkaita sekä pohjavesien suojelu). Lisäksi niin valtio, kuin kaupunkikin säästäisi 50% kuluissa eli karkeasti arvioiden noin 140 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja. Se ei muuten ole ihan vähän rahaa se. Olisikohan vihdoinkin aika käyttää sitä maalaisjärkeä tässäkin asiassa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pariisin viime viikkoinen terrori-isku oli järkyttävä tapahtuma, joka ravisteli länsimaista maailmaamme. Ymmärrettävästi, niin kuin aina tälläisissä tapahtumissa, ihmiset tuntevat suurta yhteistä surua ja empatiaa. Tällä kertaa kuitenkin mediassa, niin sosiaalisessa kuin ihan siinä oikeassakin mediassa, nousi keskustelu siitä, miksi me suremme ainoastaan Pariisin uhreja. Onhan terrorismin uhreja nähty ja koettu jo monesti aikaisemminkin. Miten on mahdollista, että venäläiskoneen pudottaminen vain viikkoa aikaisemmin ohitettiin melkein olankohautuksella tai jatkuva terrori ja sen uhrit Lähi-idässä tai Afrikan maissa jäävät meiltä toistuvasti huomioimatta? Kukaan ei sytyttele kynttilöitä tai vaihda profiilikuvaansa sosiaalisessa mediassa näiden uhrien muistoksi.

Muistattehan Thaimaan tsunamin vuosituhannen alussa? Totta kai muistatte. Kaikessa karmeudessaan kyseessä on hyvä esimerkki ns. valikoivasta surusta. Jos sadat tuhannet uhrit olisivat olleet ainoastaan paikallisia, olisi tapahtuma täällä jo painunut unholaan. Kun onnettomuudessa uhrien joukossa olikin paljon suomalaisia, tuli onnettomuudesta koko kansaa koskettava tragedia. Mielestäni tämä kaikki on erittäin luonnollista. Totta kai järkyttävät tapahtumat järkyttävät vielä enemmän, jos itsellään on jonkinlainen henkilökohtainen kontakti tapahtumapaikkaan, sen ihmisiin tai kulttuuriin. Myönnän, että itseäni Pariisin tapahtumat koskivat huomattavasti syvemmältä kuin vaikkapa Syyriassa tapahtuvat jatkuvat veriteot. Pariisi on yksi Euroopan pääkaupungeista. Monet meistä ovat käyneet siellä, tuntevat ihmisiä sieltä ja kenties suunnittelevat matkaakin sinne. Terroriteko Pariisissa oli samalla hyökkäys eurooppalaisia,kristittyjä arvoja eli myös meidän vaalimiamme arvojamme vastaan. Olenko siis tekopyhä? Eivätkö kaikki uhrit olekaan suremisen arvoisia?

On hienoa, että ihmiset vielä tuntevat empatiaa, mutta onko se väärin, että emme tunne samalla tavalla kaikkia maailman kauheita tapahtumia kohtaan? Väitän ettei se ole väärin. Jos jokainen ikävä tapahtuma maailmassa, on se sitten terroriteko, onnettomuus, nälänhätä tai kulkutauti, aiheuttaisi meille samanlaisen tunnevyöryn, emme me muuta elämällämme ehtisi tekemäänkään kuin surra ja murehtia. Niitä ikäviä tapahtumia nimittäin riittää ihan joka päivälle. Joka päivä jossain tapahtuu kamalia asioita. On siis normaalia, että jotkut tapahtumat koskettavat meitä enemmän kuin toiset. Ei voi eikä kannata tuntea syyllisyyttä siitä, etteivät kaikki kuolonuhrit nostata joukkosurua. Totta kai onnettomuus naapurissa järkyttää enemmän kuin onnettomuus maailman toisella puolella. Kun jotain järkyttävää tapahtuu lähellä, ajatus siitä, että tuossa olisin voinut minäkin olla mukana, herää aivan varmasti. Ja se, jos mikä herättää tunteita.

Annetaan ihmisten surra ja näyttää myötätuntoa, jos heistä siltä tuntuu. Kyseessä ei ole tekopyhyys, vaan oikeasti paha olo siitä, mitä on tapahtunut. Ja he, ketkä eivät tunne tätä yhteistä surua, ovat ihan yhtä oikeassa oman tunteensa kanssa. Pääasia on, että yleensä edes tunnemme jotain. Siinä vaiheessa, kun olemme tunteettomia olentoja ja mikään ei meitä enää liikuta, on peli jo menetetty.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden ja Nastolan yhteisvaltuusto päätti maanantaina kouluverkkolinjauksesta, jonka mukaan Launeelle rakennetaan uusi 1.-9.-luokkien koulu. Uuden koulun on määrä valmistua tammikuussa 2019. Hyvä niin, sillä asiaa on palloteltu edestakaisin vuosia ja korjauksiin on käytetty tähän mennessä rahaa noin 13 miljoonaa euroa. Vuosille 2017-2018 on varattu Launeelle noin 26 miljoonaa euroa, joten ihan halvaksi ei tämäkään show tullut, kun lasketaan yhteen kaikki vanhat korjauskulut ja tulevat rakennuskulut. Päätös otettiin ymmärrettävästi ilolla vastaan Launeen koululla, joka on toiminut parakeissa yli kaksi vuotta. Toisaalta, kun koulu vuonna 2019 valmistuu, tulee lapsille ja opettajakunnalle vaatimattomat viisi vuotta täyteen parakkielämää. Ei hyvä.

Launeen koulun sisäilmaongelmat alkoivat vuonna 2007. Nähtävästi ne saivat alkunsa vuoden 2005 peruskorjauksesta, jossa paranneltiiin vuonna 1964 valmistuneen koulurakennuksen talotekniikka. Rehtori Esko Taipaleen mukaan peruskorjaus epäonnistui muun muassa siinä mielessä, että vanhaan kiinteistöön lyötiin koneellinen ilmanvaihto, joka alkoi vetää homeitiöitä sisäilmaan. Siitä eteenpäin Launeen koululla nähtiin uskomaton määrä erilaisia asiantuntijoita ja urakoitsijoita, mutta joka kerta tuntui siltä, että koulun tila oli entistä huonompi. Seuraavaksi palloteltiin useampaan otteeseen sitä, puretaanko rakennus vai vieläkö yritetään korjata. Onneksi se kierre lyötiin poikki nyt.

Sitä hieman ihmettelen, ettei kukaan tunnu olevan tästä kalliista ja uskomattomasta kahdeksan vuoden sekoilusta vastuussa. Yhtäkään urakoitsijaa, alihankkijaa tai asiantuntijaa ei ole vedetty vastuuseen. Ikään kuin sisäilmaongelmat olisivat syntyneet tyhjästä. Todetaan vain, että hups! Näin vain kävi. Näinhän asia ei voi todellisuudessa olla, vaan vastuulliset tahot tulee löytää ja asettaa vastuuseen virheistään. Miten muuten voimme varmistaa sen, etteivät samat tunarit käy pilaamassa seuraavaa remonttia seuraavassa koulussa ja käytä veronmaksajilta revittyjä miljoonia omiin tunarointeihinsa?

Yleisesti ihmetten, mihin on hävinnyt suomalaisten rakennustaito, kun 50 vuotta vanhaa rakennusta ei pystytä enää pitämään pystyssä. Taitaa olla niin, että kun kaikki rakennusprojektit pitää kunnissa nykyään kilpailuttaa, käy usein niin, että se halvin ja samalla myös huonoin vaihtoehto voittaa. Ainoastaan sen vuoksi, että se on halvin, ei siis paras ja luotettavin. Ja halpuus tulee usein siitä, että projekti tehdään mahdollisimman nopeasti, ainakin nopeammin kuin muut. Vanhat sanonnat ”Juosten kustu” tai ”Hätäilemällä ei synny kuin kusipäisiä pentuja” pitävät tänäkin päivänä erittäin hyvin paikkansa.

Samaan aikaan kun kaupunki kumartaa Launeen koululle, se pyllistää Salinkalliolle. Launeen koulun uusrakennus nimittäin tietää Salinkallion loppua. Aika näyttää, mikä on rakennuksen kohtalo. Puretaanko se vai keksitäänkö siihen jotain muuta toimintaa. Lahden kaupungin yksioikoisen ajatusmallin tuntien luulen, että rakennus puretaan ja tilalle saamme persoonattomia kerrostaloja.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi