Suomen suurin ja suosituin urheilusarja eli jääkiekon SM-liiga on taas pyörähtänyt käyntiin. Neljän ensimmäisen pelikierroksen jälkeen suurimmaksi puheenaiheeksi on perinteisesti jälleen kerran noussut yleisömäärät. Esimerkiksi keskiviikon kierroksella nähtiin pohjanoteerauksena Mikkelin 1600 katsojaa eikä Lahdessakaan voida henkseleitä paukutella, kun hallissa peliä oli katsomassa vaivaiset 2224 katsojaa.

No, jokainen tietää, että haasteita yleisön saamiseksi halleihin näin alkusyksystä on ollut aina. Nyt niitä haasteita on moninkertainen määrä. Pari vuotta pandemiaa karkoitti katsojat tehokkaasti pois isoista yleisötapahtumista ja se kato näkyy osin edelleen. Vaikka pandemia on jo häipymässä taka-alalle, on sen tilalle tullut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka on laittanut talouden polvilleen joka puolella. Kotitalouksien kustannukset ovat nousseet ja tulevat vielä nousemaan lisää tulevan talven aikana ja se vaikuttaa siihen, että ihmiset alkavat priorisoimaan kulutustarpeitaan. Mihin rahat riittävät? Mitkä ovat ne tärkeimmät asiat, johon kotitalouden rahat on ainakin riitettävä? Silloin käy helposti niin, että se mistä säästetään, on vapaa-ajan harrastukset ja viihde.

Ja kyllähän jääkiekon seuraaminen paikan päällä hallissa maksaa. Esimerkiksi nelihenkinen perhe maksaa istumapaikoista 100-120€ plus erätaukosyömiset ja -juomiset, joten helposti yksi jääkiekkomatsi paikan päällä kustantaa perheeltä 200 euroa. Sellaista summaa ei monella perheellä ole enää irrottaa jääkiekon katsomiseen. Live-lätkästä on tullut harvinaisuus, jota voidaan perheen kanssa käydä katsomassa ehkä kerran tai kaksi kaudessa ihan jäähallissa asti. Jos perheessä halutaan kuitenkin liigaa seurata, on huomattavasti halvempi ja helpompi vaihtoehto olemassa. Ostamalla maksullisen Liigapaketin televisioon, voi katsoa kaikki, siis ihan kaikki pelit, myös vieraspelit ja samalla muidenkin joukkuiden pelit, omalta kotisohvalta hintaan 30 euroa kuukaudessa. Miten ihmeessä liigajoukkueet pystyvät edes kilpailemaan moisen vaihtoehdon kanssa, varsinkin, kun ihmiset tottuivat jo pandemian aikana katsomaan pelit kotona?

Kovimmat lajiniilot yrittävät usein selitellä yleisökatoa myös suljetulla sarjalla tai pelin huonolla tasolla, mutta ei tavallinen lätkäkatsoja niistä loppujen lopuksi välitä pätkääkään. Aivan sama pelataanko träppiä tai viivelähtöjä, loppujen lopuksi se suurin vaikutus katsojamääriin on kuitenkin sillä, kuinka hyvin joukkue menestyy. Yllättäen se raha hallille lähtöön löytyykin silloin, kun joukkue menestyy. Jotkut voisivat kutsua tätä porukkaa gloryhuntereiksi, mutta siihenhän urheilun kiinnostavuus pitkälti perustuu, että voittajan mukaan on helppo lähteä. Ja kun oma joukkue voittaa, tuntuu, että itsekin on voittaja.

Pelicans on järkevästi budjetoinnut yleisökeskiarvoksi 3000 katsojaa ja siihen on ihan hyvät mahdollisuudet kauden aikana yltää, vaikka kahden pelatun pelin jälkeen yleisökeskiarvo onkin vain 2500 katsojaa. Perinteisesti yleisömäärät ovat lähteneet kasvuun aina kauden edetessä, varsinkin jos joukkue pelaa voittavaa lätkää ja nythän kausi on lähtenyt ihan positiivisesti käyntiin. Tuetaan siis jatkossakin paikallisia urheiluseuroja, jokainen omien resurssiensa mukaan tietenkin. Me hieman pidempään lahtelaista lätkää seuranneet tiedämme, että ei se mitenkään itsestään selvää ole, että Lahdessa pelataan jääkiekkoa ylimmällä sarjatasolla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on varmasti yksi maailman laajimmista lakko-oikeuksista. Silti hoitajien lakkouhkaus, joka koskisi muutaman keskussairaalan teho-osastoa on maassamme todella harvinainen ellei peräti ainutlaatuinen, sillä kyseinen lakko toteutuessaan aiheuttaisi välittömän hengenvaaran teho-osastoilla oleville potilaille. Uhkaus jakaa varmasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä ettei lakko koskaan saa uhata missään tilanteessa ihmishenkiä. Itse olen samaa mieltä. Hoitajien puolelta asiaa katsotaan varmasti hieman eri näkökulmasta. Hoitajapula on todellinen ja alan hätä on suuri. Koronavuodet verottivat rankalla kädellä hoitajakuntaa, mutta henkilökunta venyi ja paukkui monista ongelmista huolimatta. Moni varmasti odotti, että koronan jälkeen vihdoinkin Suomessa ymmärrettiin kuinka tärkeää työtä hoitoalalla tehdään ja se tulee näkymään myös palkassa lähitulevaisuudessa. Toisin näyttää käyvän ja nyt hoitajien mitta alkaa olemaan täynnä. Varmasti juuri tämän vuoksi liitto on ottanut näin kovan keinon käyttöönsä, jossa lakkovaroitus annetaan teho-osastolle.

En oikein ymmärrä, miksei hoitajien huolta ole Suomessa oikein koskaan otettu tosissaan. Hoitoalan työt ovat aina olleet mielestäni alipalkattuja. Jokainen voi lähteä kokeilemaan kuinka kuormittavaa hoitajien vuorotyö oikeasti on ja silti palkka on monella sellainen, ettei sillä oikein meinaa edes pärjätä nyky-yhteiskunnassa. Moni saa palkkansa huomattavasti helpommin. Monet katsovat, että hoitoalalla työskentelevät ovat ns. kutsumusammatissa eli tarkoittaako se myös sitä, ettei siitä työstä saisi ansaita kunnollista palkkaa? Itsehän ovat alalle halunneet? Luulenpa, että jokaiselle henkilölle, joka päättää hoitohenkilöstön palkasta, tekisi hyvää viettää pari päivää sairaalassa sairaana maaten ja huomata kuinka hyvää hoitoa Suomessa saa liki pilkkahintaan joka ainoa suomalainen.

Työpaikkojen hakukonesivusto Duunitori kertoi tiedotteessa, että viime vuonna avoimia työpaikkoja hoitajille oli 35 996 kappaletta. Tämä kertoo karua kieltään siitä, kuinka isoissa ongelmissa hoitoalalla ollaan. Nämä tämänhetkiset työtaistelut, pakkolait ym. eivät varmastikaan aiheuta mitään suurta ryntäystä alalle, pikemmiten päinvastoin. Hoitajamitoitusta olisi tarkoitus nostaa 0,7:ään ,mutta käytännössä työntekijöitä siihen ei riitä, joten mitoituksen kasvu ei tule onnistumaan.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että hoitajat ansaitsevat ehdottomasti palkankorotuksensa, mutta antamalla lakkovaroituksen teho-osastoille liitto ampuu itseään jalkaan ja helposti voi käydä niin, että yleinen mielipide kääntyy hoitajia ja heidän vaatimuksiaan vastaan. Ihmishengillä ei leikitä, oli palkka kuinka huono hyvänsä. Muita keinoja tulee nyt löytyä, niin työnantajien, hallituksen kuin työntekijäliittojenkin työkalupakista, jotta hoitajat saisivat palkankorotuksensa, jonka todella ansaitsevat. Potilasturvallisuuslaki on silloin hyvä ratkaisu, jos sillä ei rajata lakko-oikeutta liiallisesti, vaan huolehdittaisiin ainoastaan siitä, ettei ihmishenkiä vaarannu lakon vuoksi. Muuten hoitajilla tulee olla yhtäläiset oikeudet lakkoilla, ihan siinä missä paperimiehetkin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahdessa on jo vuosikymmenet väännetty Kisapuiston jalkapallostadionin kohtalosta. Nyt viimeinkin asia on konkretisoitumassa ihan oikeaksi rakennushankkeeksi. Tai ainakin vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että Lahden valtuusto on lisäämässä Kisapuiston jalkapallostadionin rakentamisrahat ensi vuoden talousarvioon. Ajat rakennusalallla ovat kuitenkin erittäin haastavat. Kuten tiedämme kustannukset ovat Ukrainan sodan vuoksi nousemassa koko ajan korkeammiksi ja on myös mahdollista, ettei stadionin rakentamista aloiteta lähivuosina. Silloin pelkona on se, ettei stadion valmistu koskaan. Kisapuiston uudistustyöt on jo käynnistetty hiekkakentän puolelta, jonne rakentuu vihdoin ja viimein tekojäärata. Olisi sääli, jos lahtelainen, perinteitä pursuva jalkapallo ei saisi uutta virtaa toimintaansa uuden stadionin avulla. Stadionsuunnitelmien kuoppaaminen voisi pahimmillaan tarkoittaa myös lahtelaisen huippujalkapallon kuoppaamista.

Samaan Rantakartanon alueeseen kytkeytyy myös uuden uimahallin rakentaminen. Suunnitelmana oli, että yksityinen rakennuttaja hoitaa rakentamisen ja iso 50 metrin allas rakentuu kylpylän yhteyteen, mutta se suunnitelma on nyt ainakin toistaiseksi pantu jäihin. Valtuuston mietittäväksi jääkin se, pitäisikö Lahden rakennuttaa itse uusi uimahalli ja samalla miettiä myös sitä, onko Rantakartano oikea paikka uudelle uimahallille. Alunperinhän kaupunki suunnitteli uimahallia Launeen pellolle, SOL-areenan ja perhepuiston viereen.

Kolmas iso urheilurakennushanke lähitulevaisuudessa on Lahden jäähalli. Nykyinen jäähalli on tullut elinkaarensa päähän ja sen saneeraamiseen ei todennäköisesti ole enää järkevä syytää rahaa. Lahti tarvitseekin mielestäni modernin monitoimiareenan, joka jääkiekon ohella toimisi konserttien, messujen ja isojen yleisötapahtumien tapahtumakeskuksena. Tällä tavalla areenan käyttöaste saataisiin mahdollisimman korkeaksi ja kannattavaksi. Ongelmaksi muodostuu tietenkin silloin projektin hinta, joka pompsahtaa ylöspäin pelkän jäähallin rakennuskustannuksista. Jostain olisi löydettävä kaupungin ulkopuolista rahoitusta. Myös monitoimiareenan sijainti herättää varmasti monia ajatuksia. Nykyinen hallin sijainti on loistava, mutta tontti ei käsittääkseni mahdollista isompaa rakentamista, jota monitoimihalli vaatisi. Löytyisikö Lahti-hallin vierestä tilaa? Yksi vaihtoehto voisi olla uimahallin ja monitoimiareenan yhdistäminen, jolloin saataisiin varmastikin aikaan energiataloudellisia hyötyjä. Olisiko siis mahdollista rakentaa uusi monitoimiareena uimahalleineen päivineen Rantakartanoon Kisapuiston viereen?

Paljon on siis Lahden urheilupaikkarakentamisessa avoimia kysymyksiä, jotka vaativat pikaista kannanottoa kaupunkimme päättäjiltä. Uuden uimahallin puolestapuhujia on varmasti helppo löytää, mutta tiedän, että jotkut ovat sitä mieltä, ettei kaupunki saisi laittaa rahaa lainkaan huippu-urheiluun, rakentakoot seurat itse areenansa. Itse olen sitä mieltä, että lahtelaiset huippuseurat ansaitsevat kyllä kaupungin kaiken mahdollisen tuen, sillä FC Lahti ja Pelicans luovat positiivista Lahti-kuvaa ja ovat erittäin tunnettuja Lahti-brändejä kaikkialla Suomessa. Eivätkä Kisapuisto ja monitoimiareena tietenkään olisi pelkästään edustusjoukkueiden käytössä. Huippu-urheilu tarvitsee jatkuvuutta, jota tukee nimenomaan lahtelainen laadukas juniorityö, jolla on oltava jatkossa hyvät harjoitteluolosuhteet. Tuhannet lahtelaisjuniorit tarvitsevat lisää harjoituspaikkoja ja -aikoja, joita Kisapuisto ja uusi monitoimiareena toisivat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Maamme hallitus on istunut viime päivät budjettiriihessä eli käytännössä pistänyt kasaan valtion budjettia. Valtion budjetin suunnittelu on haastavaa työtä, mutta tällä kertaa riihi on ollut jopa poikkeuksellisen haastava, sillä Ukrainan sota, kova inflaatio ja korkeat energiahinnat pitävät huolen siitä, että haasteita riittää enemmän kuin tarpeeksi. Valtion talous pitäisi saada tasapainoon koronan jälkeen, mutta kriisit tuntuvat maailmalla nyt seuraavan toisiaan. Niinpä budjettiriihi onkin tällä kertaa ollut lähinnä tulipalojen sammuttelua. Käytännössä kriisiipalojen sammuttaminen ei onnistu, mutta uusilla sähkö- ja ostovoimapaketeilla pyritään jollain tapaa edes hallitsemaan kriisien vaikutusta kansalaisiin. Aika näyttää kuinka hallitus siinä onnistuu.

Sähköpaketin keinoja ovat vahvojen huhujen mukaan muun muassa sähkön arvonlisäveron lasku 24:stä 10 prosenttiin, verovähennyksen tyyppinen sähkövähennys sekä pienituloisille kohdistettu asumiskuluja helpottava tuki. Energian hinnan nousu näkyy tietenkin myös yrityksissä, joten teollisuuden toiminta on hallituksen mukaan myös turvattava. Myös EU:n komissiolta odotetaan sähkömarkkinoita vakauttavia toimia. Kansalaisten ”ostovoimapakettiin” on tulossa muun muassa tuplalapsilisä joulukuulle sekä varhaiskasvatusmaksujen alentaminen.

Tämä kaikki maksaa rahaa ja paljon, joten tämän vuoden alijäämä on lisätalousarviot mukaan lukien noin 8,9 miljardia euroa. Monet ovat kauhistelleet velanottoa, niin minäkin, mutta mikä olisi se toinen vaihtoehto? Mistä leikattaisiin niitä miljardeja tässä tilanteessa? Itse asiassa eurooppalaisessa vertailussa Suomen velkataso on aika pieni ja markkinoilla luotetaan vahvasti Suomen julkisen talouden hoitoon. Valtionvelan korot ovat kansainvälisessä vertailussa yllättävänkin matalat

On kuitenkin hyvä muistaa se tosiseikka, että jos halutaan säilyttää nykyinen hyvinvointivaltio, niin lähivuosina veroja pitäisi saada nostettua tai menoja karsittua. Velanotto ei voi olla jatkuva ratkaisu valtiontalouden hoidossa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääministeri Sanna Marin on monessa yhteydessä ilmoittanut, että haluaa ravistella pääministeri-instituutiota. En tiedä tarkoittiko hän ravistelulla tätä viimeisintä bilekohuaan, mutta kieltämättä mistään muusta ei ole puhuttukaan viimeiseen viikkoon, joten vaikuttaa siltä että ravisteltu on, ja kunnolla. On totta, että Marinin pääministerivuodet ovat olleet varmasti rankimmat sitten toisen maailmansodan. On ollut koronaa, Euroopassa soditaan ja Suomi on historiallisesti siirtymässä NATO-leiriin. Aika isoja ja vaikeita asioita. Tämän rinnalla Esko Ahon lamavuodet pääministerinä tuntuvat vähän kuin lastenleikiltä. Niinhän sitä sanotaan, että rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta saako pääministeri juhlia ihan miten vain? Pitäisikö pääministerin osata ottaa viinaakin arvokkaasti? Ovatko pääministeri-instituution rajat kenties nyt muuttumassa lopullisesti?

Marinilla on kiihkeät kannattajansa ja kiihkeät vihamiehensä ja näiden välillä on mediassa palloteltu sitä, pitäisikö pääministerin nyt erota näiden kohujen seurauksena. Alkoholin täytteiset illat eivät ole todellakaan mikään uusi asia suomalaisessa politiikassa. Aina on juhlittu, tanssittu ja ryypätty. Tähän asti olemme kuulleet niistä pääosin vain huhuja tai lukeneet niistä jälkikäteen. Tänä päivänä sosiaalinen media tuo tapahtumat liki äänennopeudella esiin julkisuuteen revittäväksi. En ota kantaa siihen pitäisikö Marinin erota vai ei, se on kaiketi kuitenkin enemmän eduskunnan ja SDP:n arvioitavissa oleva asia. Löytyykö luottamusta vai ei? Näillä näkymin Marin ei ainakaan itse aio erota.

Kohun aikana olen itse pannut merkille muutaman asian, jotka ovat jääneet askarruttamaan. Ensinnäkin ihmetyttää pääministerin oma harkintakyky. Miten voi olla, ettei Marinin omat hälytyskellot soineet, kun videoita alettiin bileillassa kuvaamaan? Eikö olisi ollut järkevintä ilmoittaa, että bailataan vaan, mutta jätetään ne puhelimet taskuun? Eikö suojelupoliisi ole kouluttanut valtakunnan ykköspoliitikkojamme tällaisten tilanteiden varalle? Johan meille tavallisille kaduntallaajillekin on tullut selväksi, että se minkä nettiin laitat, se nettiin myös jää. Jo se, että jaat arveluttavan videon yhdelle ihmiselle Instagramissa on tietoturvauhka, saati sitten, että Marinin tanssivideota jaettiin ryhmässä, jossa oli peräti 92 jäsentä. Varsinkin nyt, kun Venäjän odotetaan aiheuttavan Suomessa kaikenlaista kyberuhkaa, voisi ajatella, että tässä pääministeri antoi ns. lättysyötön suoraan lapaan poliittisille vastustajilleen sekä myös Venäjälle. Samalla mietityttää pääministerin ystäväpiiri, joka tuntuu pääosin koostuvan somesuosiosta elävistä keskinkertaisista julkkistyrkyistä, jotka postaavat kaikki tekemisensä varmuudella someen.

Toinen huomion arvoisa seikka on se, että valtakunnan ykkösmediat, Yle, MTV, Helsingin Sanomat ym. lähtivät mukaan tähän kiimaiseen ajojahtiin, joka perustui yksityisissä tiloissa kuvattuun yksityiseen videoon. Normaalia toimintaa joillekin juoruista ja salakuvista elävälle juorulehdelle, mutta aika harvinaista laatumedioille. Kaiken huippuna, että yksi näistä roskalehdistä päästettiin vielä pääministerin tiedotustilaisuuteen, jossa lehden toimittaja kyllä osoitti oman ”tasonsa”.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraavia bilevideoita, sillä kuten Marin itsekin ilmoitti, niin Flow Festivaalin bilekuvia ja videoita ei vielä ole tullut vastaan. Luulenpa, että niitäkin vielä nähdään. Media ei päästä otteestaan, nyt kun kala on koukussa, vaan missä lopulta kulkevat pääministeri-instituution rajat?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Näinä aikoina, kun media on täynnä negatiivisia uutisia, on hienoa, että meille tarjoillaan edes silloin tällöin jotain positiivista. Kunhan se positiivinen ei ole koronan pikatestin tulos. Eilen yleisurheilun EM-kisoissa saatiin todella harvinaista positiivista suomalaisherkkua, kun seiväshyppääjä Wilma Murto nappasi yllätys-kultaa. Meillä ei ole kisoissa mukana kovinkaan montaa potentiaalista mitalitoivoa ja kyllähän Murto oli yksi näistä, johon mitaliodotuksia oli kasattu. Sijoitukset maailmanvalioiden joukossa olivat lupaavia muutamasta edellisestä arvokisasta. Kuudes sija tämän kesän MM-kisoissa ja viides sija vuosi sitten olympialaisissa olivat nostaneet Murron Euroopan tasolla siihen kastiin, josta mitalistit seulotaan. Mitaliodotuksia siis oli, mutta odottiko kukaan että Murto huuhtoo kisoista kultaa? Tuskin kukaan.

Ja millä tavalla Murto oman kisansa hoitikaan. Todella harvoin olen nähnyt suomalaisen yleisurheilijan dominoivan näin täydellisesti kisaa ja nousevan uskomattomaan flow-tilaan, jossa Suomen ennätykset ja EM-kisojen ennätykset ovat paperia. Edellinen vastaava suoritus suomalaisessa yleisurheilussa taidettiin nähdä Lasse Virenin toimesta 70-luvulla ja silloinkin Munchenissa ja vieläpä samalla stadionilla. Kilpakumppaneista näki, kuinka heidän itsetuntonsa mureni hyppy hypyltä siinä vaiheessa, kun Murto kävi hyökkäykseen. Onhan meillä ollut aikaisemminkin mitalisteja ja onnistujia, mutta usein he ovat lähteneet kisoihin jo valmiiksi ennakkosuosikkina ja mahdollisina voittajaehdokkaina. Todella harvoin on nähty, että suomalainen urheilija ylittää itsensä näin komeasti juuri arvokisojen finaalissa. Juuri silloin kun mitaleista taistellaan. Paljon useammin saamme kisojen jälkeen katsella pettyneiden suomalaisurheilijoiden haastatteluita, kun mitalitoiveet ovatkin kaikonneet jo epäonnistumiseen karsinnoissa tai itse kisassa. Nyt ei tarvi selitellä.

Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi olen niin innoissani kultamitalista jossain ”kälysissä” EM-kisoissa. Ensinnäkin kyseessä ovat yleisurheilun arvokisat, jossa maanosamme parhaat kisailevat parhaimmuudesta joka toinen vuosi. On hyvä tarkastella suomalaisten menestystä kyseisissä kisoissa hieman laajemmin, jotta ymmärtää Murron kultamitalin ainutlaatuisuuden. Edellisen suomalaismitalin, pronssin, EM-kisoista nappasi keihäänheittäjä Antti Ruuskanen 8 vuotta sitten. Edellinen kulta Suomeen tuli vuonna 2006. Silloin niitä tuli peräti kaksi kappaletta, kun kultaa saivat Jukka Keskitalo ja O-P Karjalainen. Edellinen naisurheilijan tuoma mitali on vuodelta 2002 ja edellinen naisurheilijan eli Sari Essayahin kulta on vuodelta 1994, joten eivät nämä mitalit, saati sitten kultamitalit mitenkään jokapäiväistä herkkua meille hulluille penkkiurheilijoille ole. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on todella harvinainen herkku.

Vielä suurempi merkitys tämän kaltaisilla voitoilla on uskoomme kansakuntana ja siihen, että tästä pienestä pohjoisesta kansasta löytyy edelleen sisua, taitoa ja osaamista, eikä aina tarvi surkutella sitä kuinka huonoja olemme, emmekä pärjää enää missään. Tähän asti olemme olleet pitkälti jääkiekon varassa, kun kansallista itsetuntoa on nostettu, mutta Wilma Murto teki nyt sellaisen tempun, että sitä muistellaan vielä pitkään. Muuallakin kuin vain yleisurheilupiireissä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla alkavat koulut tarkoittavat sitä, että samalla ovenavauksella saapuu myös syksy. No, ei ehkä sään puolesta vielä, mutta kummasti koulujen aloitus kääntää ajatukset jo syksyn puolelle. Tällä hetkelläkin ulkona aurinko mollottaa täydeltä terältä ja lämpötila on lähellä hellerajaa, joten sään puolesta voitaisiin jatkaa kesämoodissa helposti vielä vähintään pari viikkoa. Vaan toisin on. Jostain syystä monet meistä pukeutuvat kalenterin mukaan, ei sään. Kouluun ja töihin on jo ajoissa ostettu uusia syysvaatteita, jotka on tietenkin laitettava päälle, kun sinne sorvin ääreen nyt palataan. Jos elokuun puolenvälin jälkeen pukeudut shortseihin ja sandaaleihin, sinua katsotaan hieman kummaksuen, eikö tuo tajua, että kesä meni jo?

Syksy tuo tullessaan tällä kertaa myös ongelmia. Tai ne ongelmathan alkoivat jo viime helmikuussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Nyt pikkuhiljaa Venäjälle sodan vuoksi asetetut pakotteet alkavat näkyä myös meidän kukkaroissamme. Hinnat ovat nousussa kaikilla sektoreilla, mutta eniten taitaa huolestuttaa sähkön ja ruoan hintojen nousu. Mediassa on nähty jo melko hurjia arvioita siitä, kuinka korkealle ensi talvena voivat sähkön hinnat nousta ja mitä se merkitsee kullekin taloudelle, riippumatta siitä, asuuko kerrostalossa tai omakotitalossa. Pahimmillaan sähkön hinta voi nousta jopa nelin- tai viisinkertaiseksi. Parhaiten turvassa sähkön hintahyppäyksiltä ovat kiinteähintaisen sähkösopimuksen tehneet, sen sijaan pörssisähkön valinneet odottavat varmasti kauhuissaan tulevaa talvea.

Pari viime vuotta tuskailimme koronan kanssa ja saimme jatkuvasti päättäjiltä ohjeita siitä miten menetellä ja elää. Sama jatkuu, mutta aihe on eri. Tänä syksynä ja tulevana talvena tulemme saamaan paljon ohjeita siitä, miten säästää energiaa, niin ettei esimerkiksi sähköjä lähdettäisi katkomaan kotitalouksilta. Itse asiassa muutaman viikon päästä on käynnistymässä sähkönsäästön valistuskampanja kansalaisille.

Sähkön osalta varautumisjärjestelmä on moniportainen. Ihan ensimmäiseksi pyritään hankkimaan lisäresursseja, mutta jos ei sekään riitä, viimeinen varautumisen muoto tulevat olemaan kiertävät sähkökatkot kansalaisille. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköt katkottaisiin kotitalouksilta esimerkiksi kahdeksi tunniksi kerrallaan niin, etteivät jääkaappi tai pakastin ehdi sulaa katkon aikana. Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että tähän joudutaan menemään, sillä ensin odotetaan kunnilta ja kaupungeilta isoja energiansäästötoimia. Sammutetaanko katuvaloja, tingitäänkö koulujen lämpötiloista, jätetäänkö latuja auraamatta tai lasketaanko uimahallin saunan lämpötilaa? Nämä ovat kysymyksiä, joita kunnat ja kaupungit joutuvat heti syksyn alkajaisiksi pohtimaan.

Vaikka lähitulevaisuus näyttääkin taas jälleen kerran varsin epävakaalta ja arvaamattomalta, ei kannata rypeä pelossa. Kyllä tästäkin selvitään. Itse ajattelin tuulettaa pääkoppaani katselemalla muutaman Uuno Turhapuro -leffan putkeen, ja kyllä, ihan sattuneesta syystä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Omalähiön kuukauden mittainen kesäloma humahti kuin hetkessä ohi. Onko siitä tosiaankin neljä viikkoa, kun kirjoittelin lomille lomps -päivityksiä someen? Tällä viikolla moni muukin on palannut töihin eli leikkisästi sorvin ääreen. Mielenkiintoista sikäli, sillä aika harva nykyään tekee työtään sorvin ääressä. En minä ainakaan, sillä työpäivät kuluvat tiukasti päätteen ja näppäimistön ääressä. Monet hieman nuoremmat eivät varmasti edes tiedä mikä sorvi on, mutta sen ääreen kuitenkin palataan. Jään mielenkiinnolla odottelemaan sitä, kun sorvin tilalle keksitään joku hieman nykyaikaisempi ilmaus. Siihen asti lyödään edelleen myös hanskat tiskiin ja heitetään kirves kaivoon. Ja tietenkin lopuksi viskataan lusikka nurkkaan.

Loma meni menojaan, mutta maailma ei sillä aikaa muuttunut yhtään. No, ei ainakaan parempaan suuntaan. Venäjä jatkaa edelleen hyökkäyssotaansa Ukrainassa, joka aiheuttaa meillä hinnannousua ja inflaatiota. Energiaa pitäisi alkaa säästämään ja se peevelin koronakin pyörii edelleen väestössä. Tuli itsekin käytyä se läpi heti loman aluksi. Niinpä, kukapa sitä työaikana sairastuisi? Lomalla on aina aikaa sairastaa.

Nato on ollut päivittäin esillä. Ratifioinnin etenemistä seurataan tarkasti ja tietenkin liki päivittäin kauhistellaan myös sillä skenaariolla, jos se Turkin Erdogan ei ratifioikaan sopimusta. Samoin jaksetaan uutisoida tarkasti minkälaista Naton sotalaitteistoa kulkee juuri nyt Suomenlahdella tai mitä Naton sotilaat sanoivat Suomen sotilaista yhteisharjoitusten jälkeen.

Sää on tietenkin loman ikiaikainen kestoaihe. Tänäkin kesänä meitä ovat kurittaneet tai hellineet mm. käristyskupoli, seksihelle, helle-inferno ja paahtopaiste. Jännää muuten, että ennen ihan tavalliset sääilmiöt ja sään vaihtelut on nykyään uutisoitava jotenkin superhyper-näyttävästi. Mikään tavallinen ei kelpaa. No, onhan siinä tietysti eroa kerrotaanko mediassa lakonisesti että helteet jatkuvat vaiko niin, että yllemme saapuu käristyskupoli. Kyllähän käristyskupoli myy paremmin kuin ihan tavallinen helle. Jäämme odottelemaan massamurhaajamyräkkää. Sellainen on varmasti syksyn tullen tulossa.

Jos mietitään mikä oli se tämän kesän kovin uutinen, se josta kesä 2022 muistetaan, niin voittajaksi saadaan mursun traagiset seikkailut Haminassa ja Kotkassa. Meillä oli käytettävissä mm. Mursu-live, josta pystyi seuraamaan mursun edesottamuksia suorana lähetyksenä ja media piti meidät tiukasti ajan tasalla siitä mitä mursu nyt tekee ja minne se on suuntaamassa. Mursun kuoltua sille järjestettiin tietenkin muistotilaisuus Kotkassa, jonne oli raahattu myös se kuuluisa mursun runtelema mattoteline. Jopa mursun ruumiinavauksen tulokset päätyivät uutiseksi. Ehdottomasti kovinta journalismia sitten Ruokolahden leijonan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kisapuiston jalkapallostadion, tuo monen lahtelaisen jalkapallojännärin märkä toiveuni liikahti maanantaina pikkuriikkisen eteenpäin, kun Lahden konserni- ja tilajaosto hyväksyi Kisapuiston pääkatsomon hankesuunnitelman. Moni meistä futishulluista tietenkin odotti, että 70 vuoden odottelun jälkeen tässä vaiheessa olisi hyväksytty sellainen hankesuunnitelma, joka olisi sisältänyt koko stadionin päätykatsomoineen. No, niin hyvin ei tällä kertaa käynyt, mutta iloitaan nyt sitten edes siitä, että näillä näkymin kaudella 2025 meillä vihdoinkin pelataan futista taas Kisapuistossa. Kisapuisto on kuitenkin se ainoa oikea paikka lahtelaiselle jalkapallolle. Toivotaan että FC Lahti hoitaa oman leiviskänsä veikkausliigassa niin, ettei silloin tarvi katsella divarifutista upouudessa pääkatsomossa.

Alunperin kaupungin taloussuunnitelmassa oli varattu pääkatsomoa varten 8,9 miljoonaa euroa, nyt hinta on kohonnut inflaation ja Ukrainan sodan vuoksi liki 14 miljoonaan, joten päätykatsomoiden rakentaminen oli pakko siirtää hamaan tulevaisuuteen. Kompromissi kelpaa kuulemma FC Lahdelle, jos kaupunki sitoutuu saattamaan stadionin valmiiksi ns. järkevässä aikataulussa. Siitähän ei tietenkään ole mitään takuita, kun Kisapuistoa on vatuloitu jo 70 vuotta, mutta tämä oli niin sanotusti tarjous, joka oli pakko hyväksyä. FC Lahti tietenkin haikailee UEFA3-kategorian stadionia, jolla voitaisiin pelata kansainvälisiä otteluita, mutta nyt pakon edessä on tyydyttävä ”stadioniin” jolla voi pelata edes veikkausliigaa. Pienempi paha kuin se, ettei olisi tullut edes uutta pääkatsomoa.

Moni saattaa kummastella sitä, miksi Lahteen pitää rakentaa futisstadion 5000 katsojalle, kun peleissä käy tällä hetkellä keskimäärin 1400 katsojaa. Se on totta vie pieni määrä, mutta yleisömäärien trendi on ollut koronan jälkeen ihan yleisesti pahasti laskeva, sillä vielä vuonna 2019 FC Lahden yleisökeskiarvo oli yli 2200 katsojaa. Sama laskeva trendi on ollut nähtävissä useimmissa kotoisissa palloilusarjoissamme, jopa sarjojen ehdottomassa ykkösessä eli SM-liigassa. Itse uskon, että kun korona-ajat jäävät taakse ja Lahti saa uuden stadionin, nähdään peleissä keskimäärin 2500 katsojaa. Enemmänkin on mahdollista, mutta se edellyttää vahvasti sitä, että mukana on myös menestys, ei pelkkä sarjaan osallistuminen. Jalkapallonostalgikkona haikailen edelleen niitä Kuusysin suuruudenpäiviä 80-luvulla, jolloin vuodesta toiseen taisteltiin Suomen mestaruudesta. Tai entäpä ne hurjat paikallismatsit Reipasta vastaan? Tällä hetkellä peleistä puuttuu se suuri tunne, kun niissä ei ole muuta panosta kuin se, että ollaanko sarjassa kuudes vai seitsemäs.

Kisapuiston kokonaisprojekti muuten etenee jo tänä kesänä tekojääradan rakennustöillä. Jäädytys saadaan käyttöön vasta syksyksi 2023 eli vielä on odotettava yli vuosi ennen kuin pääsemme vetämään ensimmäiset luistimenpiirrot Kisapuiston upouuden tekojääradan pintaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelaisessa kuntapolitiikassa nostettiin kierroksia kerralla liki maksimiin, kun entinen perussuomalainen Tuija Saloranta, entiset sitoutumattomat ja Pro Lahti-ryhmästä eronneet Jari Pykäläinen sekä Pasi Tuomaila sekä entinen Pro-Lahti ryhmän valtuutettu Niko Liukkonen loikkasivat Hjallis Harkimon Liike Nyt-puolueeseen ja Lahden valtuustoon taiottiin kuin tyhjästä Liike Nyt -valtuustoryhmä.

Liike Nyt Lahden ryhmä on valtuuston neljänneksi suurin ja saman kokoinen kuin keskustan sekä vihreiden ryhmät. Aika harvoin on kuntapolitiikassa nähty, ainakaan Lahdessa, että itse vaaleissa valtuustossa ulos jäänyt puolue pääsee kerralla vaa’ankielen asemaan valtuustossa. Vuoden 2021 kuntavaaleissa Liike Nyt- puolueen ääniosuus jäi vaivaiseen 0,8 prosenttiin ja se sai yhteensä vain 399 ääntä. Ei kovin vahva näyttö äänestäjien luottamuksesta.

Loikanneista moni kertoi loikkauksen syyksi sen, etteivät he päässeet toteuttamaan itseään entisessä ryhmässään. mm. Liukkosen mukaan Pro Lahti vetää liian kovaa ja tinkimätöntä linjaa. Pro Lahden vetäjä Kalle Aaltonen on hänen mukaansa liian ankara valtuutetuille. Aaltonen on taas toistuvasti kertonut, ettei Pro Lahden ryhmässä ole ryhmäkuria ja jokainen saa äänestää kuten parhaaksi näkee omien arvojensa mukaisesti. Aaltonen on toki syystäkin kiistelty hahmo lahtelaisessa kuntapolitiikassa, mutta en voi välttyä siltä ajatukselta, että vaaleissa Aaltosen kelkkaan on lähdetty nimenomaan tietoisena siitä, että vaaleissa läpimenoon riittää 200-300 ääntä, kun keulahahmo Aaltonen toistuvasti vetää keskimäärin noin 1500 ääntä per vaali. Niin kävi tälläkin kertaa.

Yhteensä ex-perussuomalainen Saloranta ja Pro Lahdesta eronnut kolmikko kokosivat vaaleissa noin tuhat ääntä, kun esimerkiksi Kalle Aaltonen keräsi 1500 ääntä. Muutenkin Pro Lahti profiloituu todella vahvasti Aaltosen vahvaan persoonaan, sillä kaikki loput Pro Lahden ehdokkaat saivat yhteensä 2767 ääntä, joten on aika selvä kuka puhuu ryhmässä isännän äänellä, vaikka Aaltonen kaikki yhteistyöongelmat on kieltänytkin. Ryhmän nyt pienentyessä Aaltosen ääni on entistäkin vahvempi, mutta ehkäpä hänelläkin olisi omissa toimintatavoissaan tarkistamista jatkossa, ettei Pro Lahti kutistu pian takaisin yhden miehen iskuryhmäksi. Politiikan pelisääntö numero yksi on yhteistyö, joka onnistuessaan yli puoluerajojen mahdollistaa parhaan lopputuloksen. Kompromisseja on yksinkertaisesti pakko sietää, jos haluaa olla muutakin kuin pelkkä tuulimyllyjä vastaan taisteleva Don Quijote

Loikkareilla on varmasti ollut tähtäimessä myös ensi kevään eduskuntavaalit. Niihin osallistuminen Pro Lahden riveistä olisi ollut käytännössä mahdottomuus. Siksikin loikkaaminen Liike Nyt:in kelkkaan palvelee loikkareita ja edistää heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hjallis Harkimolle näin merkittävä loikkaus oli kuin pieni lottovoitto. Liike Nyt pääsi kerralla isossa kaupungissa samalle viivalle ns. Isojen poikien kanssa.

Mielenkiintoista nähdä miten Liike Nyt onnistuu tulevissa eduskuntavaaleissa. Nostavatko loikkarit äänimääriään vai hylkäävätkö äänestäjät heidät epäluotettavina tyyppeinä? Joka tapauksessa iso sarka heillä on edessään kynnettävänä. Äänestäjiä ei ole helppo vakuuttaa, varsinkin jos puolue vaihtuu vaalien välillä. Toivottavasti he nyt kuitenkin pääsevät uudessa ryhmässään edistämään juuri niitä asioita ja hankkeita, joita eivät vanhassa ryhmässään päässeet edistämään. Muutenhan loikkareiden peliliike näyttäytyy vain ja ainoastaan oman edun tavoittelulta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi