Arkistot: Pääkirjoitukset

Vielä kesällä näytti selvältä että kolmas kerta toden sanoo ja Pekka Haavisto valitaan kolmannella yrityksellään Suomen seuraavaksi presidentiksi. Toisaalta tiedettiin kyllä, etteivät kaikki ehdokkaat vielä olleet selvillä. Samalla pohdittiin, löytyykö meiltä Niinistön isoihin saappaisiin riittävän suuria jalkoja. Onhan nykyinen presidenttimme jättämässä varsin merkittävän jäljen maamme ja jopa koko Euroopan historiaan.

Aluksi vaikutti siltä, että tiukimmin vaalissa kamppailevat Pekka Haavisto ja Olli Rehn. Harry Harkimo tuntui jo alussa olevan mukana täysin väärässä vaalissa ja Mika Aaltola oli todellinen jokerikortti, josta ei tiedetä kai vieläkään, onko mies lintu vai kala? Sen jälkeen kisaan ovat lähteneet isoista nimistä Jussi Halla-aho, Alexander Stubb, Li Andersson, Sari Essayah ja viimeisimpänä Jutta Urpilainen ja pikkuhiljaa alkaakin näyttämään siltä, että meillä on oikeasti mielenkiintoinen vaali edessä tammikuussa. Stubb on hivuttautunut gallupien kärkeen, mutta Haavisto kyttää ohitusmahdollisuutta aivan peesissä. Kakkoskoriin ovat jäämässä Halla-aho ja Rehn, joiden niskaan hengittävät Andersson, Urpilainen ja Aaltola. Näistä varsinkin juuri kisaan mukaan lähtenyt Urpilainen voi vielä sekoittaa jopa kärjen kuvioita. Ei niinkään sillä, että itse nousisi kärkikaksikkoon, vaan viemällä elintärkeitä naisdemareiden ääniä nimenomaan Pekka Haavistolta.

Jos gallupit ovat yhtään oikeansuuntaisia, niin toisella kierroksella kohtaisivat Stubb ja Haavisto ja tässä pelissä voittajana maaliin ajelisi nimenomaan Stubb, jopa yli 10 prosentin erolla. Toisaalta gallupit ovat vain gallupeja ja tässä on vielä mukavasti aikaa jokaisella ehdokkaalla saada oma kampanjansa lentoon ja toisaalta yksi metsään mennyt lausunto saattaa ajaa ehdokkaan suosion syöksykierteeseen. Tämä nähtiin hyvin Mika Aaltolan kohdalla.

Usein sanotaan, että media tekee presidentin. Tämä on kyllä osaltaan ihan totta ja tällä hetkellä omaan silmääni vaikuttaa hieman siltä, että Stubbia ollaan kovaa vauhtia ajamassa isoissa medioissa presidentiksi. Jopa Elämäni biisi -ohjelmassa Stubb veti pisimmän korren tai sanotaanko näin, että hänen markkinointitiiminsä oli keksinyt kaikista vaikuttavimman tarinan biisin taakse. Yhtään negatiivista juttua en ole hänestä tähän mennessä mediasta lukenut, vaikkei hänenkään ministerikausistaan ilman kohuja taidettu selvitä. Tosin on myös niin, että jos ei mitään tee, niin ei tee virheitäkään. Loppujen lopuksi taitaa olla kyse vain yksinkertaisesti siitä, kenen karisma on kaikkein vahvin? Kenet Suomen kansa voi nähdä presidenttinään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Muistatteko vielä kuinka viime liigakaudella Pelicans liiti korkealla ja komeasti? Media ja asiantuntijat nostivat toistuvasti esiin sen, kuinka upeasti Lahdessa menee. Peli kulki, yleisö nautti ja koko organisaatio porskutti Liigan mallioppilaana eteenpäin. Joukkue liiteli yllätyksellisesti aina finaaleihin asti, joista tappion jälkeen jäi ymmärrettävästi iso nälkä. Ensi vuonna otetaan mestaruus! Joukkueeseen satsattiin tälle kaudelle enemmän kuin koskaan ja puheet mestaruudesta tulivat varmasti kaikille selväksi. Kun joukkueeseen saatiin vielä supervahvistuksia ja varsinkin lahtelaisten ikisuosikki Ryan Lasch, ei lahtelaisfanien innolla ollut rajaa. ”Nu tar vi dom!”, kuten ruotsalaisetkin aina hokevat ennen MM-kisoja.

Vaan eivät ole kaudet veljiä keskenään. Tällä kaudella on nähty varsin valju joukkue jäällä eikä pisteitäkään ole ropissut odotettua tahtia.Valmentajalle on vaadittu potkuja, kriisipalaveri on pidetty ja pikkuhiljaa on pelaajiakin jo alettu vaihtamaan. Satsaukset ovat isot, joten pelissä on muutakin kuin urheilullinen menestys, sillä menestys kentällä tuo myös taloudellista voittoa ja sama toisinpäin. Onneksi kautta on pelattu vasta kolmannes, joten kelkka on vielä mahdollista kääntää ja voittaa lahtelaisyleisö takaisin lehtereille. Nythän yleisökeskiarvo huitelee 3000:n tietämillä, kun budjetoitu yleisömäärä on 3500 katsojaa per ottelu. Mutta se pelillinen ryhtiliike tulee aloittaa heti perjantaina.

Jos ei ole kentällä hommat menneet ihan putkeen, niin eipä ole organisaatiokaan paljon apuja antanut. Viime vuoden finaaleista monet muistavat varmasti Iida Vainio -casen, jossa yritettiin hämmentää vastustajan maalivahtia varsin harmaalla alueella. Jääkiekon ja etiikan ystäviä on hämmentänyt myös Tsekki-pakki Jordanin palkkaus, sillä mieshän pelaili vielä pitkään KHL:ssä Venäjän jo sotiesssa Ukrainassa. Joidenkin mielestä Pelicans on mennyt tässäkin asiassa ns. harmaalle alueelle. Lisää vettä myllyyn ryöppysi tällä viikolla. Ensin iltapäivälehdet kertoivat Pelicansin maksamattomista laskuista ja samana iltana Pelicans sekoili CHL-pelissään karmaisevasti jään kanssa ja hyvin todennäköisesti jatkopaikka CHL:ssä karahti siihen. Olen seurannut Lahdessa jääkiekko yli 50 vuotta, enkä ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavanlaista sekoilua kuin tiistai-iltana Isku Areenalla. Puhutaan kuitenkin isosta ammattiorganisaatiosta, jonka liikevaihto on miljoonia euroja, jolloin voisi olettaa, että kaikki puuhastelu loistaisi poissaolollaan ja hommat tehtäisiin aina viimeisen päälle ammattimaisesti. Tosin pakko myöntää, että varsin viihdyttävää seurattavaa tiistai-ilta kuitenkin tarjosi, vaikkei jääkiekkoa nähtykään kuin kymmenisen minuuttia.

FC Lahden lanseeraama termi ”Elämysten vuoristorata” on onnistuneesti siirretty nyt myös siis jääkiekon puolelle ja syystäkin lahtelaisten jääkiekkojännäreiden usko on koetuksella. Onhan lahtelaisen jääkiekon historiassa enemmän niitä mahalaskuja kuin isoja onnistumisia, joten aina on sellainen pieni pelko takamuksessa, että miten tässä käy. Itsekin lahtelaisen kiekon suurena ystävänä uskon ja toivon, että alakulo Pelicansin kohdalla on tällä kaudella nyt nähty ja tästä eteenpäin nähdään pääosin niitä positiivisia asioita. Perjantaina siis taas hallille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on Suomessa ollut tasan yksi puheenaihe. Verotulot. Kerran vuodessa me kansalaiset pääsemme oikein joukolla ihmettelemään toistemme tuloja ja veroja. Itse en oikein ymmärrä mitä iloa moisesta mahdollisuudesta on. Jokainen on ansainnut omat tulonsa työnteollaan ja turha niistä toisen tuloista on kateellinen olla. Toisaalta tirkistelymahdollisuus toisten elämään ja tulotasoon taitaa olla oiva katalysaattori meidän suomalaisten niin usein harrastamalle kateuskeskustelulle. Kahvipöydissä ihmetellään, että miten tuokin noin paljon saa tai sitten ollaan vahingoniloisia kun se leuhka naapurinmies ansaitseekin vähemmän kuin minä. Mediassa verotiedoista revitään kaikki irti. Otsikot kirkuvat joka vuosi sitä, kuka on minkäkin alan palkkakunkku ja kuka on viime vuonna tienannut yllättävän vähän. Tämä on sitä sosiaalipornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Itse en kaipaa tietoa siitä mitä muut tienaavat. Minulle on yhdentekevää kuka presidenttiehdokkaista ansaitsee eniten tai onko joku artisti tienannut 200 000 vai 300 000 euroa. Minun puolestani verotiedot voitaisiin julistaa salaisiksi niinkuin esimerkiksi Saksassa on tehty. Mielestäni tietojen julkistaminen loukkaa ihmisten yksityisyyttä. Verotietojen julkaisua puolustetaan vetoamalla avoimen yhteiskunnan periaatteeseen. Verotietoja julkaisemalla saadaan kuulemma tärkeää tietoa muun muassa tuloeroista ja niiden muutoksesta. Voihan se niinkin olla, mutta mielestäni verotietojen julkisuus lisää aivan turhaan tirkistelyä yksityisasioihin ja samalla kasvattaa kateutta toisten menestyksestä. Suomessa ei mielestäni tarvita yhtään enempää lisää kateutta, sitä meiltä löytyy jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan positiivisuutta yhteiskuntamme tarvitsisi jatkossa roppakaupalla lisää.

No, jotain positiivista näistä tämän vuoden verotiedoista sentään irtoaa. Kun metsä- ja paperiteollisuus alkaa olla Suomessa enemmän historiaa kuin nykyaikaa ja Nokiakin sössittiin aikoinaan pahemman kerran, niin valoa on silti tunnelin päässä, eikä se tällä kertaa ole vastaantuleva juna. Pelifirmoilla menee komeasti, sillä TOP 10:ssä on peräti neljä pelialan yrittäjää ja tulot ilmoitetaan kymmenissä miljoonissa! Pääasiassa rahat on tehty myymällä oma pelifirma eteenpäin isolla voitolla. Jatkossa ei lapsia patistetakaan enää jalkapallo- tai jääkiekkoareenoille isojen ammattilaissopimusten toivossa, vaan lasten annetaan rauhassa touhuta tietokoneellaan. Joskohan se meidän poika/tyttö tekisi sen seuraavan menestyspelin? Tai olisikohan meidän Jani-Petteristä Youtube-julkkikseksi? Näinköhän joulun suurimmat myyntivaltit ovat opaskirjat ”Ohjelmoinnin alkeet” tai ”Youtuben avulla ryysyistä rikkauteen”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aina aika ajoin on syytä nostaa esiin alueemme vireä omakoti- ja asukasyhdistystoiminta. Lehtemme ilmestymisalueella on yksitoista toimivaa omakoti- tai asukasyhdistystä, jotka kaikki jossain määrin valitettavasti kärsivät osanottajapulasta. Vetäjiä yhdistyksiin on kohtalaisen vaikea saada ja moni yhdistys varmasti miettiikin, onko toimintaa järkevää jatkaa, kun kokouksissa istuvat samat naamat vuodesta toiseen. Pakko nostaa hattua korkealle niille, jotka vuodesta toiseen jaksavat pitää yllä alueensa omakotiyhdistystoimintaa. Verenvaihto ainakin silloin tällöin olisi kuitenkin suotavaa, jotta pitkän pätkän vastuuta kantaneetkin saisivat välillä hieman hengähtää.

Itse olen aina arvostanut omakotiyhdistystoimintaa, jossa toimitaan yhdessä koko asuinalueen hyväksi. Pienelle Petri-pojalle Korsipuistossa järjestetyt Elojuhlat olivat aikanaan kovasti odotettuja tapahtumia ja oli mukavaa kun naapurustossa järjestettiin kaikenlaista toimintaa hiihtokilpailuista lähtien. Mahdollisissa kiistatilanteissa on helpompaa saada oma ääni kuuluville nimenomaan yhdistyksen kautta. Esimerkiksi Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme vaikuttaa moniin asioihin ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Tänä päivänä tarvitsemme ns. kylähenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin koskaan, sillä yhteiskunnassamme tuijotetaan jo aivan liikaa omaan napaan ja meitä suomalaisia ollaan kovaa vauhtia jakamassa tiukasti eri leireihin, milloin minkäkin asian tiimoilta. Netissä on helppo olla sosiaalinen, mutta eihän se korvaa millään muotoa oikeaa kontaktia toisten ihmisten kanssa. Ainainen kiire on huono, mutta myös paljon käytetty tekosyy. Kyllä aikaa löytyy myös yhdistyksen asioihin, jos vain halua löytyy.

Älä siis anna alueesi omakotiyhdistystoiminnan kuihtua, vaan lähde mukaan kokouksiin ja tapahtumiin kuuntelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan naapurustosi ihmisiin. Voit yllättyä, kuinka mukavaa on puuhailla yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta ja tutustua uusiin ihmisiin asuinalueellasi. Hyvä esimerkki toimivasta ja pitkäikäisestä asukasyhdistystoiminnasta on 50 vuotta tänä vuonna täyttävä Saksala-Seura. Saksala-Seuran vireään toimintaan pääset tutustumaan lehtemme sivuilla olevasta upeasta 8-sivuisesta liitteestä. Omalähiö onnittelee 50-vuotiasta Saksala-Seuraa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunki juhlii keskiviikkona 1.11. syntymäpäiviään, sillä kyseisellä päivämäärällä vuonna 1905 Lahti sai kaupunginoikeudet. Silloin Lahdessa asui vain 2779 asukasta, joten käytännössä puhuttiin pikemminkin pienestä kyläpahasesta kuin kaupungista. Paljon on vettä sen jälkeen virrannut Vesijärvessä ja myös asukkaita Lahteen, sillä nykyisellään kaupunkia asuttaa 120 000 lahtelaista. Lahti kasvoi sotien jälkeen hurjaa vauhtia aina 70-luvun puoleen väliin asti. Kaupunkiin muutti sodan jälkeen kolmessa vuosikymmennessä liki 70 000 asukasta. Lahti oli se kaupunki, jonne haluttiin ja josta puhuttiin. Silloin taisi iskeä vauhtisokeus, sillä kaupungin vetovoiman kehittäminen jäi lapsenkenkiin ja uskottiin, että tänne muutetaan vain siksi kun tämä on Lahti ja tämä on kiva paikka. 70-luvun puolenvälin jälkeen kaupunki on kasvanut kuitenkin vain noin 10 000 asukkaalla ja tähän en laske mukaan Nastolan liittämistä kaupunkiin.

Lahti elää tällä hetkellä kaupunkina todellista murroskautta. Seuraavat vuodet ja vuosikymmenet näyttävät, tuleeko Lahdesta vielä vireä ja elinvoimainen kasvukeskus, jonne ihmiset haluavat muuttaa vai onko Lahden kohtalona tulevaisuudessa olla pelkästään Helsingin lähiö, josta sukkuloidaan töihin pääkaupunkiseudulle hyvien ja nopeiden yhteyksien avulla.
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi muutama vuosi sitten väestöennusteen, joka tuo karusti ilmi sen, että Lahden strategiaan paalutettu Visio 2030, joka maalailee Lahdessa asuvan 150 000 asukasta vuonna 2030, on täysin tuulesta temmattu. Parhaimmassakin skenaariossa Lahti kasvaa MDI:n ennusteen mukaan vuoteen 2040 mennessä 6000 asukkaalla. Tämä skenaario tosin vaatii isoa maahanmuuttoa. Muissa skenaarioissa väkiluku laskee hieman tai pysyy ennallaan seuraavat 20 vuotta.

Olen monesti törmännyt sanoihin elinvoimainen ja houkutteleva, kun Lahden johtohenkilöt ovat määritelleet kaupungin tulevaisuuden strategiaa. Niin, mikäpä kaupunki ei sellainen haluaisi olla? Se, onko puheille mitään katetta, onkin sitten eri juttu. Periaatteessa Lahdella on valttikortit käsissään verrattuna moniin muihin kaupunkeihin. Lahden sijainti on yksinkertaisesti loistava. Helsingin kasvava metropolialue on lähellä, muttei kuitenkaan liian lähellä, ettei meitä turhaan mainita Helsingin esikaupungiksi. Lahti on ihan oikea kaupunki hyvine palveluineen, jossa kaikki tarvittava on lähellä. Ei tämä mikään takapajula ole. Niitäkin Suomessa riittää, uskokaa tai älkää. Matkaa ei pääkaupunkiin kerry tuntiakaan, taittaa matkan sitten junalla, bussilla tai omalla autolla. Jo pelkästään Helsingin sisällä saa työmatkaan menemään helposti tätä enemmän aikaa. Asuminen Lahdessa on moninkertaisesti halvempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Eli perusjutut Lahdessa ovat enemmän kuin kohdillaan, mutta silti ihmiset muuttavat mielummin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Ouluun, Jyväskylään tai Vaasaan.

Voisiko Lahdella olla mitään muuta tarjottavaa kuin se, että Helsinki on lähellä? Erittäin hyvä asia on se, että Lahti on nykyään yliopistokaupunki. Tämä tulee varmuudella näkymään positiivisesti kaupungin tulevaisuudessa, jos vain opiskelijoista osataan pitää kiinni, kun opinnot loppuvat. Millä sitten valmistuneet opiskelijat lahtelaisina myös jatkossa pidetään? Siihen on vain yksi lääke: työllisyys. Tärkeintä olisi tehdä Lahdesta paikka, jonne yrityksien on helppo tulla ja investoida. Mistä löytyisi ne tämän vuosikymmenen upot ja askot? Meillä on jo valmiiksi hyvät yhteydet joka ilmansuuntaan, asia jota todella moni yritys arvostaa. Yksinkertainen totuushan on, että missä työpaikat, siellä ihmiset. Ja kun työllisyys nousee, kasvavat kaupungin verovaratkin ja se taas mahdollistaa paljon muita hyviä asioita, joilla kaupunkilaisten elämänlaatua parannetaan ja helpotetaan. Lahti on tämän ideologian hyvin jo sisäistänytkin ja on lähtenyt aktiivisesti tarjoamaan isoille yrityksille tontteja isojen valtateiden risteysalueelta (Pippo-Kujalan yritysalue). Ja mikä parasta täkyyn on tarttunut jo muutamia varsin isoja ja paljon ihmisiä työllistäviä yrityksiä. Lahti saattaa siis hyvinkin olla matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, vaikka haasteita varmasti riittää jatkossakin.
Onnea 118-vuotias Lahti!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman kolmanneksi nopeimmin ikääntyvä maa. Suomessa voidaankin jo hyvällä syyllä puhua vauvakadosta, sillä tänäkin vuonna Suomessa arvioidaan syntyvän vain noin 45 000 vauvaa. Melkoinen ero vaikkapa tämän hetken suurimpaan ikäluokkaan vuodelta 1963, joka on kooltaan noin 75 000 henkilöä. Koronavuodet toivat vuosina 2020 ja 2021 pienoista kasvua syntyvyydessä muutamilla tuhansilla uusilla vauvoilla, mutta nyt on palattu taas alaspäin vievälle käyrälle. Väestön ikääntymisen myötä etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa merkittävästi samalla, kun työikäisen väestön määrän vähetessä veronmaksajia on yhä vähemmän. Arvostettu talouslehti Financial Times varoitti artikkelissaan Suomen ikärakenteesta ja siitä, ettei tilanteen vaatimia uudistuksia muun muassa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan osalta ole onnistuttu viemään läpi. Nyt alammekin olemaan siinä tilanteessa, että ongelma tulisi pikaisesti nostaa ns. pöydälle. Ettei käy niin, että eläkepommi räjähtää käsiin koko voimallaan parinkymmenen vuoden päästä ja mm. eläkemaksut nousevat pilviin.

Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. Suomessa on vuonna 2040 vain 16 kuntaa, joissa syntyy enemmän lapsia kuin tänä vuonna. Samaisen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2040 peräti 269 kuntaa, joissa syntyy vähemmän lapsia kuin tänä vuonna. Pahiten pakkasella ovat Kouvola (-127) ja Lahti (-103), joten näyttää siltä, että varsinkin Lahdessa olisi syytä keksiä niitä vetovoimatekijöitä varsin nopeaan tahtiin. Lentorata ja Helsingin läheisyys tuskin riittävät, enemmänkin tarvittaisiin satsauksia sosiaalipuoleen ja parannuksia lapsiperheen arkeen.

Miksi sitten suomalaiset eivät enää halua lapsia? Yksi syistä on se, että vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy. Lapsiperheen arki voidaan kokea liian kiireiseksi, stressaavaksi ja kalliiksi. Tutkijoiden mukaan moni kyllä haluaisi lapsia, mutta siirtää ja siirtää lasten hankintaa, kunnes yhtäkkiä se ei enää olekaan niin helppoa. Ihmisen hedelmällisyys nimittäin lähtee melkoiseen laskuun 35 ikävuoden jälkeen. Taustalla vaikuttavat myös muun muassa pitkät opiskeluajat ja ajattelutapa, että kaiken pitäisi olla ikään kuin valmista ennen lapsen saantia. Pitäisi olla varma toimeentulo ja vakaa parisuhde. Lapsen hankintaa jarruttavat myös monet taloudelliset syyt, kuten työttömyys, alhainen tulotaso ja yleinen epävarmuus työsektorilla. Pätkätöitä tekevät tuskin ensimmäisenä miettivät lapsen hankkimista. Perhepoliittiset tekijät kuten perhevapaat tuntuvat vaikuttavan enemmän toista tai kolmatta lasta harkitsevilla.

Tänä päivänä jotkut saattavat ajatella lapsettomuutta myös oman hiilijalanjälkensä pienentämisenä. Isossa mittakaavassa näin voi ollakin, sillä paljon puhutaan maapallon väestön räjähtämisestä ja ylikansoittumisesta, eikä tällä kasvun tiellä voida jatkaa loputtomiin. Eri asia on tietenkin se, kannattaako juuri meidän suomalaisten olla se kansa, joka lopettaa lasten tekeminen ja aiheuttaa näin isoja ongelmia omalle kansantaloudelleen tulevaisuudessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kun Suomi oli liki pari vuotta sitten hakemassa NATO:n jäseneksi, puhuttiin meillä paljon siitä, kuinka Venäjä tulee varmuudella yrittämään vaikuttamaan maamme asioihin monilla eri tavoilla. Loppujen lopuksi mitään kovin raflaavaa tai erityisen näkyvää vaikuttamista ei silloin vielä nähty, sillä ilmeisesti Venäjällä oltiin juuri silloin kovin kiireisiä Ukrainan sodan kanssa.

Hybridiuhissa on kyse pahantahtoisesta ulkoisesta vaikuttamisesta, jolla valtiollinen toimija pyrkii eri keinoja yhdistelemällä systemaattisesti vaikuttamaan kohteena olevaan maahan. Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hyödyntää kohteeksi valitun valtion haavoittuvuuksia ja pyrkiä tekemään se mahdollisimman peitellysti.

Hybridivaikuttaminen ja -uhat ovat tällä viikolla nousseet taas esiin, kun ”joku ulkoinen” taho oli vahingoittanut Suomen ja Viron välissä kulkevaa kaasuputkea Itämeren pohjassa. Samalla vaurioita oli saanut tietoverkkokaapeli. Asia on tutkinnan alla ja toistaiseksi ainakin valtionjohto on johdonmukaisesti välttänyt mainitsemasta Venäjää todennäköisenä tekijänä. Niinpä tällä hetkellä tutkitaan myös sitä mahdollisuutta, että joku laiva olisi ankkurillaan ikään kuin vahingossa repinyt kaasuputken rikki eikä kyseessä olisi kuin valitettava onnettomuus. Tämä on tietysti hyvä, että ensin tutkitaan ennen kuin hutkitaan, mutta kyllähän tällainen vaurion aiheuttaminen kovasti vaikuttaa valtiolliselta hybridivaikuttamiselta ja kuka muukaan tekisi tätä kuin Venäjä?

Tiedetään, että jos Suomen haluaisi pimentää kerralla, kannattaisi katkoa ihan eri kaapeleita sieltä meren pohjasta kuin tuo Suomi-Viron välillä kulkeva kaasuputki. Sen vuoksi moni ajatteleekin niin, että tämä on Venäjältä ikään kuin vain pieni muistutus NATO-Suomelle siitä, mihin se tarvittaessa pystyy. Venäjällä on todennäköisesti suunnitelma lännelle tärkeiden tietoliikennekaapelien vaurioittamisesta ja katkaisemisesta kriisi- tai sotatilanteessa. Suomi on tietoliikenneyhteyksien puolesta saari. Kaikki yhteytemme ulkomaailmaan kulkevat käytännössä meressä. Venäjä tietää, että NATO-maita vastaan se ei pärjää perinteisin asein. Todellista konfliktia ja sotaa halutessaan Venäjä kävisi sotaa länsimaita vastaan hybridisotaa muistuttavin menetelmin eli katkaistaisiin tietoliikenneyhteydet ja sähköverkot, estettäisiin merenkulkua liikenneyhteyksien solmupisteissä, tehtäisiin eriasteisia tihutöitä ostetuilta strategisilta maapaikoilta, hakkeroitaisiin tietojärjestelmämme sekaisin. Länsimaat ja ennen kaikkea länsimaiden talous olisi helpoimmin haavoitettavissa eliminoimalla tietoliikenneyhteydet kuin pommittamalla.

Meillä seuraava hybridivaikuttamisen kohde tulee varmuudella olemaan presidentinvaali tammikuussa. Olisi suoranainen ihme, jos Venäjä ei haluaisi millään tavalla yrittää vaikuttaa siihen mm. jakamalla trollitehtaidensa välityksellä netissä ja somessa disinformaatiota ja aiheuttamalla jonkinlaisia kohuja ja paljastuksia ehdokkaista. Elämme merkillisiä ja vaarallisiakin aikoja. Kuka meistä olisi uskonut vielä pari-kolme vuotta sitten, että tämän laatuiset kysymykset olisivat pinnalla syksyllä 2023?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pekka Timosen aikakausi Lahden kaupunginjohtajana on nyt lopullisesti ohi ja uudeksi kaupunginjohtajaksi Lahden valtuusto äänesti maanantaisessa juhlakokouksessaan Niko Kyynäräisen. Kyynäräinen ei alunperin ollut mikään vedonlyöjien suosikki, sillä nimenomaan Päijät-Hämeessä kannuksensa keränneet Rinna Ikola-Norrbacka ja Jose Valanta tuntuivat olevan pienoisia ennakkosuosikkeja kaupunginjohtaja-kisaan, lähinnä varmastikin sen vuoksi, että he olivat useimmille valtuutetuille jo ennestään tuttuja. Niinpä Kyynäräinen pääsi lähtemään kisaan ns. puhtaalta pöydältä, kellään ei varmastikaan ollut mitään käsitystä siitä minkälainen persoona Kyynäräinen on ja mitkä ovat hänen vahvuutensa. Ja Kyynäräinenhän käytti tilaisuutensa erinomaisesti. Valtuutetut olivat jopa mykistyneitä miehen esiintymisestä haastatteluissa sekä englannin kielen sujuvasta taidosta. Vaikutti myös siltä, että Kyynäräinen oli paremmin valmistautunut haastatteluun kuin kaksi muuta pääehdokasta.

Minkälaisen kaupunginjohtajan Lahti sitten sai? Kyynäräinen on toiminut Turun kaupungin elinvoimajohtajana vuodesta 2021 lähtien ja siirtyy Lahden kaupungin johtoon todennäköisesti vuodenvaihteessa. Kyynäräinen on naimisissa sosiaali- ja terveysministerinäkin toimineen kokoomuspoliitikko Laura Rädyn kanssa. Kyynäräisellä itsellään on SDP:n jäsenkirja. Niko Kyynäräinen on 44-vuotias eli huomattavasti nuorempi kuin edeltäjänsä, mutta uskon ettei iällä ole suurta merkitystä siihen millainen johtaja Kyynäräinen on. Ainakin hän itse mainitsee haastattelussa kaupunginjohtajana tulevansa olemaan näkyvä ja helposti lähestyttävä persoona, niin kaupunkilaisille kuin muillekin tahoille kansallisesti ja kansainvälisesti. Kyynäräisen omin sanoin hän haluaa pitää kaupungin toiminnan hallinnassa ja kehittyvänä sekä tehdä Lahtea kuuluvaksi ja näkyväksi. Hänelle tärkeää on yliopistokaupungin kasvu yrityksineen sekä arjen palveluiden ja kaupunkirakenteen kehittäminen kaupunkilaisten parhaaksi. Näin etukäteen Kyynäräinen kuulostaa siis olevan varsin sopiva jatkamaan Pekka Timosen työtä Lahden kaupunginjohtajana.

Vaikka Kyynäräinen asuukin vielä Helsingissä ja työskentelee Turussa, omaa hän vahvat sukujuuret Lahteen, sillä hänen isovanhempansa ja vanhempansa ovat lahtelaisia. Kyynäräinen aikoo muuttaa myös itse Lahteen, kun työt alkavat. Lopuksi ehkä se merkittävin seikka Kyynäräisen historiasta näin Omalähiön näkövinkkelistä katsottuna. Mies on viettänyt ison osan lapsuudestaan Launeella isovanhempiensa luona. Ei se miestä ainakaan pahenna.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Orpon hallitus on luvannut kääntää Suomi-laivan kurssin pois velkatieltä. Jo vaaleissa kokoomus puhui Orpon suulla 6+3 miljardin sopeutuksesta vaalikauden aikana. Säästölinja selkeästi puhutteli suomalaisia ja kokoomus voitti vaalit ja nyt on sitten lupauksien lunastamisen aika. Velkalaivaa on lähdetty kääntämään kohtalaisen mittavilla toimilla, joiden kohdentaminen nimenomaan pienituloisiin, työttömiin ja opiskelijoihin ovat herättäneet oppositiossa, ammattijärjestöissä ja opiskelijoiden keskuudessa varsin suurta närää ja vastatoimia on luvassa työseisauksien, lakkojen ja ulosmarssien muodossa.

Ihan ensimmäiseksi on todettava, ettei velkaantuminen todellakaan lopu kuin seinään Orpon hallituksen toimilla, sillä seuraavien 4 vuoden aikana Suomi ottaa lainaa lisää noin 40 miljardia euroa. Toisaalta kyllä lainanotto Orpon hallituksen toimilla jonkin verran pienenee siitä mitä se on ollut viime vuosina. Laiva siis kääntyy, mutta erittäin hitaasti. Suurimmat selittäjät lainaoton määrän pysymiseen 10 miljardin vuositasolla ovat sote-uudistukseen liittyvä hyvinvointialueiden rahoitus, joka kasvaa koko ajan varsin rivakasti, sillä kansa vanhenee ja tarvitsee entistä enemmän terveys- ja sosiaalipalveluja. Toinen selittäjä on kasvavat korkomenot, joka liittyy maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja maailman talouteen.

Säästötoimilla, kuten esimerkiksi asumistuesta leikkaamalla, hallitus yrittää patistaa mm. työttömiä ja opiskelijoita työelämään. Hallituksen tavoitteena on 100 000 uutta työpaikka, joka on kieltämättä kova tavoite. Kukaan ei varmastikaan kyseenalaista sitä, etteikö Suomen talous pitäisi saada kuntoon ja työllisyys nousuun, mutta se, kuinka hallitus leikkauksia on kohdentanut, herättää aiheellista keskustelua. Miksi hyvätuloiset eivät osallistu talkoisiin, vaan pikemminkin heidän tulojaan vain kasvatetaan? Samalla kun Orpon hallitus on ajamassa pienituloisia perheitä ahdinkoon, sillä on kuitenkin rahaa alentaa suurituloisimpien verotusta. Suurituloiselle satojen eurojen lisäys kuussa ei tunnu missään, mutta pienituloisen arjessa satojen eurojen menetys tuntuu merkittävästi. Tämä on omaakin mieltäni askarruttanut. Jos leikataan, niin miksi ei leikata kaikilta tasapuolisesti?

On totta, että työssäkäyvät ja ns. hyvätuloiset kansalaiset maksavat nyt jo paljon veroja ja käytännössä kustantavat suomalaisen hyvinvointivaltion. Suomessa työvoiman ulkopuolella olevien osuus koko maassa on 52,3%. Työvoiman ulkopuolella olevien ryhmään kuuluvat esimerkiksi opiskelijat, eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella olevat, eli esimerkiksi kotiäidit ja varusmiespalvelusta suorittavat. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaista hyvinvointivaltiota pitää käytännössä pystyssä alle puolet suomalaisista. Lisäksi on tiedossa, että kansa vanhenee kovaa vauhtia eikä lapsia synny tarpeeksi. Halusimme tai emme, maamme tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa kipeästi. Ongelmia siis piisaa, mutta löytyykö niihin tasapuolisia ja kaikkia miellyttäviä ratkaisuja?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kun puhumme tekoälyn roolista journalismissa, törmäämme kiistattomaan tosiasiaan: tekoäly on tullut jäädäkseen, ja sen vaikutus tulee ulottumaan lähes kaikille elämämme alueille. Mutta onko tämä ilmiö toimittajille ja medialle uhka vai mahdollisuus?

Aloitetaan mahdollisuuksista. Tekoäly voi tehostaa uutisten keräämistä, auttaa toimittajia ymmärtämään suuria datamääriä ja tunnistamaan uutistrendeitä sekunnin murto-osassa. Tekoäly voi myös auttaa personoimaan uutiset ja tarjoamaan kuluttajille räätälöityjä sisältöjä, jotka vastaavat heidän kiinnostuksen kohteitaan. Käytettynä oikein, tekoäly voi tukea toimittajia ja tehdä tiedonvälityksestä tarkempaa ja nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lisäksi monet rutiinitehtävät, kuten tietojen kerääminen tai uutisten oikoluku, voidaan automatisoida. Tämä vapauttaa toimittajia keskittymään syvällisempään, analyyttiseen ja luovaan työhön, ja tuottamaan sellaisia tarinoita, jotka todella merkitsevät lukijoille.

Mutta mitä tulee uhkiin? Tekoäly voi tosiaankin muuttaa perinteisiä rooleja toimituksissa. Jos toimittajat ovat liikaa riippuvaisia tekoälystä tai luottavat siihen sokeasti, saatamme menettää kriittisen ajattelun ja ihmisen kosketuksen, jotka ovat olennaisia hyvälle journalismille. On vaara, että uutiset voivat muuttua pintapuolisiksi tai yksipuolisiksi, jos ne nojaavat liikaa algoritmeihin.

Lisäksi tekoäly voi aiheuttaa eettisiä kysymyksiä. Kuka määrittelee algoritmien toimintaperiaatteet? Entä voiko tekoäly tunnistaa ja korjata omat vinoutumansa ja ennakkoluulonsa? Nämä ovat kysymyksiä, jotka medialla on velvollisuus kohdata.

On myös otettava huomioon, että tekoälyn avulla tuotettu sisältö voi johtaa työpaikkojen menetykseen journalismissa, mikä on ehdottomasti huolenaihe alalla, joka on jo kokenut monia mullistuksia viime vuosina.

Yhteenvetona, tekoäly journalismissa ei ole yksiselitteisesti uhka eikä mahdollisuus, vaan pikemminkin työkalu, joka on yhtä hyvä tai huono kuin käyttäjänsä. On meidän, mediatoimijoiden, vastuulla käyttää tätä työkalua viisaasti, eettisesti ja vastuullisesti. Oikein käytettynä tekoäly voi vahvistaa ja uudistaa journalismia, mutta väärin käytettynä se voi vahingoittaa sen uskottavuutta ja arvoa.

Pääkirjoituksen on tällä viikolla kirjoittanut tekoäly ChatGPT

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi