Vielä kesäkuun alussa kirjoitin siitä, kuinka yllättävän vähän kiinnostusta on osoitettu tulevaan presidentinvaaliin, niin puolueissa kuin mediassakin. Nyt kun kesälomat on saatu vietettyä, on presidenttikilpakin lähtenyt käyntiin ihan eri volyymilla. Mukaan kisaan ovat viime viikkoina hypänneet ns. isoista ehdokkaista Jussi Halla-aho, Mika Aaltola ja viimeisimpänä Alexander Stubb. Demareiden presidenttiehdokas tulee olemaan Jutta Urpilainen, mutta hänen lopullista ehdokkuuttaan saamme vielä odotella pitkälle syksyyn. Todennäköisenä pidetään myös Li Anderssonin lähtemistä mukaan. Kun tuohon joukkoon lisätään jo aikaisemmin ehdokkuudestaan ilmoittaneet Haavisto, Rehn, Väyrynen ja Harkimo, niin varmaa on, että tulemme saamaan varsin tasaväkisen ja mielenkiintoisen presidentinvaalin ensi vuoden alussa.

Kysymys on ensi kädessä siitä, keillä ehdokkaista on mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, sillä kohtalaisen varmaa on tällä hetkellä se, ettei kukaan ehdokkaista tule saamaan ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin äänisaalista. Porvariehdokkaat Stubb, Aaltola ja Rehn tulevat syömään toisiltaan ääniä ja tämä taas nostaa Halla-ahon mahdollisuuksia nousta toiselle kierrokselle. Yhtä varmaa kuin se, että perussuomalaiset äänestävät varmuudella ”mestariaan”, on se, että Halla-aho aiheuttaa varmasti paljon myös ”en voisi äänestää” -mielialaa muiden puolueiden kannattajissa. Aaltolan etu vaalissa on se, ettei hänellä ole muihin ehdokkaisiin nähden verrattuna minkäänlaista painolastia puoluepolitiikasta. Toisaalta, mitä Suomen kansa oikeastaan tietää Mika Aaltolasta ja hänen ajatusmaailmastaan? Stubb ja Rehn ovat kyllä kansainvälisiä ja ilmeisen osaavia ihmisiä, mutta riittääkö karisma Suomen kansalle? Vaalissahan on kyse mielestäni kaikkein eniten uskottavuudesta ja henkilökohtaisesta karismasta. Joko sitä on tai sitten ei. Sitä ei voi kirjoista oppia.

Entäpä sitten vihervasemmiston puoli? Sillä puolella kilpailua tuntuu olevan paljon vähemmän ja kaikki tuntuukin olevan pedattu Pekka Haavistolle. Ainakin toiselle kierrokselle asti. Urpilainen tai Andersson eivät ole uhka Haavistolle ja voin hyvin kuvitella, että niin demareiden kuin vasemmistonkin on helppo äänestää Haavistoa toisella kierroksella.

Sellainen tunne on, että jos joku nyt saisi Niinistön ehdolle kolmatta kertaa, niin luulenpa että Sauli tälläkin erää vetäisi jo ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin kannatuksen. Niinistö on ollut hyvä presidentti, mutta demokratian kannalta on hyvä, että presidentin kaudet on rajattu kahteen. Me suomalaiset haluamme selkeästi vahvan presidentin, liekö sitten Kekkosen peruja? Kuka ehdokkaista olisi sitten sellainen? Odotan suurella mielenkiinnolla ensimmäisiä tenttejä, joissa mukana ovat kaikki ehdokkaat.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Juuri kun lahtelainen palloiluväki alkoi ihan oikeasti uskomaan, että Kisapuiston stadion vihdoin ja viimein noin 70 vuoden odottelun jälkeen toteutuu, on mattoa taas viime aikoina vedetty jalkojen alta ihan tosissaan. Ensin uusi uljas stadion-suunnitelma muuntautuikin vain uudeksi pääkatsomoksi ja viimeisin takaisku tuli, kun tarjouksen tehneet rakennusfirmat molemmat ylittivät pyydetyn enimmäishinnan. Sehän tarkoittaa uutta kilpailutusta ja karsimista kustannuksista. Tämä taas tietää sitä, että uuden pääkatsomon rakentaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Uutena tavoitteena on mainittu vuosi 2026, mutta kuka enää jaksaa uskoa siihen, että uutta pääkatsomoa, saati sitten ihan oikeaa jalkapallostadionia saadaan Lahteen ennen 2030-lukua, jos silloinkaan? Varsinkin kun tiedetään, että Lahti on hakenut ja tulee myös saamaan hiihdon MM-kisat vuodelle 2029, joka tietää sitä, että liikunta- ja urheilupaikkojen kunnostamiseen varatut kaupungin rahat tulevat menemään hiihtostadionin kunnostamiseen seuraavina vuosina. Lahdessa hiihto ja mäkihyppy on aina mennyt jalkapallon ohi vai pitäisikö sanoa, että kävellyt yli jalkapallon.

On naurettavaa, että kaupunki ei halunnut urheiluhalliyhdistyksen aikanaan rakentavan Lahteen jalkapallostadionia, sillä se haluaa kuulemma itse hallinnoida kaupungin tärkeitä liikuntapaikkoja. Jos homma olisi annettu aikoinaan urheiluhalliyhdistyksen tehtäväksi, olisi stadion ollut pystyssä jo vuosia. Täysin käsittämätöntä on ollut kaupungin vatulointi Kisapuiston tiimoilta jo vuosikymmenet. Ainoa asia mikä on tapahtunut vauhdilla kyseisessä projektissa, on uskomattoman ruma ja alueeseen täysin sopimaton iso pysäköintihalli, joka blokkaa läheisten talojen näkymät. Silläkö oli se suurin kiire? Eikö ensin pitäisi olla stadion, jonne ihmiset tulevat autoillaan ja sitten vasta se pysäköintitalo? Mielenkintoista on myös se, että kun vuosikymmenet on suunniteltu Kisapuiston aurinkokatsomon kattamista, niin aina on vedottu siihen, että historiallista museota ei saa blokata ja siihen vedoten on aurinkokatsomo jätetty kattamatta. Eikö tuo iso ja ruma pysäköintitalo blokkaa koko alueen?

On tullut selväksi, ettei kaupungintalolta katsottuna FC Lahti ja jalkapallo ole niin mediaseksikäs yhdistelmä kuin jääkiekko ja Pelicans -kombinaatio. Lahden valtuustossa innostuttiin ja kohistiin viime keväänä enemmän tulevasta uudesta monitoimihallista kuin Kisapuiston stadionista koskaan. Monitoimihallia pidetään jo itsestäänselvyytenä, jonka ainoa epäselvä asia on sijainti. Jääkiekko toki ansaitsee sekin hyvät olosuhteet, mutta jalkapallo on odottanut niitä hyviä olosuhteita jo 70 vuotta. Lahti haluaa kuulemma profiloitua tulevaisuudessakin urheilukaupunkina, siksi onkin todella outoa, että lahtelaista pääsarjajalkapalloa pelataan edelleen surkeissa oloissa. Hiihtostadion on oikein hyvä hiihto- ja yleisurheilustadion, mutta jalkapallostadioniksi siitä ei ole. Tämän tietävät kaikki lahtelaiset, jotka pelejä käyvät katsomassa. Perinteitä tihkuva Lahti-futis ansaitsee stadioninsa ja Lahdessa se jalkapallon todellinen ja ainoa koti on aina ollut Kisapuisto.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ismo Alanko on tehnyt kappaleen, jossa lauletaan ”Mä kuljen kriisistä kriisin, enkä löydä apua”. Kyseinen kappale voisi hyvin kuvailla myös Petteri Orpon hallituksen alkutaivalta, sillä kohuilta ja kriiseiltä ei ole vältytty.

Jo hallitusneuvottelut olivat historiallisen pitkät ja olisi voinut kuvitella, että edes ne hallituksen arvot olisi siinä ajassa saatu sovittua ja samalla hieman käytyä läpi tulevaa ministerilistaa. Onkohan jollain luurankoja kaapissa? On outoa, että Orpolle on tullut yllätyksenä se, että perussuomalaisten kirjoituksista, niin netissä kuin muuallakin mediassa, löytyy niin paljon ilmiselvää rasismia. Kyllähän suurin osa näistä persuministereiden kirjoituksista on ollut esillä jo aikaisemminkin.

Yhtä hämmästyneitä tuntuvat olevan myös muut hallituspuolueet. Eivätkö he ole olleet samassa eduskunnassa perussuomalaisten kanssa jo vuosia? Eikö persujen retoriikka ole tullut kaikille selväksi jo vuosia sitten? Jonkinlainen kaksinaismoraalin haju leijailee vahvasti kokoomuksen, rkp:n ja kristillisdemokraattien lausuntojen yllä, kun he ovat näitä persuministereiden vanhoja kirjoituksia kommentoineet. Kyllä me tiesimme nämä kirjoitukset, mutta toivottiin, etteivät ne ala mediassa leviämään? Hieman sama kuin strutsi upottaa päänsä hiekkaan, kun tulee tiukka tilanne. En ole nähnyt enkä kuullut mitään, on hyvä meriselitys, joka tuntuu kelpaavan moneen tilanteeseen.

Perussuomalaiset ministerit ovat kuitanneet kirjoittelut vähättelyllä ja sillä, että kirjoitukset ovat jo vuosia vanhoja. Ministeri Junnila joutui tosin eroamaan vain 10 päivää siitä, kun hänet oli ministeriksi valittu, sen verran selkeät yhteydet hänellä oli äärioikeiston toimintaan aina viime vuosiin asti, joten sitä ei Orpokaan voinut katsoa sormien läpi. Sen jälkeen on saatu muutama nihkeä anteeksipyyntö. Tosin anteeksipyyntö on yleensä koskenut lähinnä sanavalintoja, ei ajatusta siellä takana. Toisin sanoen, en sanoisi noin enää, mutta sisimmässäni kyllä ajattelen edelleen noin. Näinkö siitä rasismista irtisanoudutaan?

Hallituspuolueet ovat linjanneet koko hässäkän median ajojahdiksi, jota oppositio masinoi. Tosin se sama media vielä vuosi sitten ilakoi Sanna Marinin jauhokohuista ja aamiasmuroista, joten kyllä medialle aina kohujutut kelpaavat, oli puoluekanta mikä hyvänsä. Surullista on tietenkin se, että näistä kohuista kärsii jo maamme maine ulkomailla.

Ikävintä mielestäni on kuitenkin se, että jenkeistä tuttu vastakkainasettelu ja kahtiajako on rantautunut myös meille. Silloin aika harvoin mikään hyväkään asia etenee, kun hiekkaa viskotaan rattaisiin ihan vaan periaatteen vuoksi. Suomessa on ollut perinteisesti aika hyvä yhteistyön henki, mutta tuntuu, että siitä on jäljellä enää kauniit muistot.

Edellinen pääministeri saatiin aina huumetestiin asti, kun silloinen oppositio (nykyinen hallitus) ja media painostivat. Saas nähdä miten Orpo tästä omasta testistään selviää, sillä kyllähän toimintakykyinen hallitus olisi maallemme ensiarvoisen tärkeä asia.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Seuraavien neljän viikon kohdalla kalenterissani lukee isolla sana ”LOMA”. Kiva juttu, mutta mitä ihmettä sitä sitten lomallaan tekisi? Pitäisikö varata äkkilähtö etelään vai kiertää vain kotimaata? Riippuu tietenkin säästä. Toisaalta, johan tässä kesäkuussa sai nauttia lämmöstä. Menisikö mökille vai vuokraisiko asuntoauton? Käydäänkö sukulaisissa vai vietetäänkö loma vain perheen kesken? Mitäs jo oltaisiinkin kaupungissa koko loma vai pitäisikö sittenkin kiertää festareita ja erinäisiä kesätapahtumia? Suunnatakko Ruisrockiin vai Savonlinnan oopperajuhlille?

Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Monien mielestä kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Melkoinen guru saa olla, että saa koko perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää. Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

No synkistä vesistä niihin iloisempiin. Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se lämmittää suuresti mieltäni, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä on enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto. Tukemalla paikallista tekemistä pidät samalla oman asuinalueesi vireänä ja elinvoimaisena. Support your local (Kannata paikallista) – hokema on siis hyvä pitää mielessä tänäkin kesänä, kun miettii lomasuunnitelmiaan. Ei aina tarvitse lähteä kauas löytääkseen upeita elämyksiä ja kivoja tapahtumia.

Pidät käsissäsi Omalähiön isoa kesälehteä, johon olemme keränneet teille kasan kesälomavinkkejä. On lukuisia kesäteattereita, musiikkifestivaaleja, kyläjuhlia jne. Kaiken kaikkiaan tarjolla on paljon mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin juuri teille arvon lomalaiset. Ja ihan tässä lähellä.

Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Perjantaina se taas koittaa, nimittäin juhannus ja kaikki siihen liittyvät tuhannet erilaiset traditiot. Koska kaikkien niiden listaaminen olisi tyhmää ja aikaa vievää puuhaa, päätin omahyväisesti juhannuksen kunniaksi listata vain omat juhannustraditioni, ikään kuin itselleni to-do -listaksi, jotta muistaisin varmasti ottaa kaiken irti juhannuksesta perisuomalaiseen tapaan. Listaa saa käyttää, mutta ei ole pakko.

1. Mene mökille. Aito suomalainen viettää juhannuksen vain ja ainoastaan mökillä, satoi tai paistoi. Jotkut epäkelvot suomalaiset väittävät, että myös kaupungissa voi viettää juhannusta. Ei voi. Kyllä jonottaminen kilometrien mittaisessa juhannusruuhkassa on paras tapa startata juhannuksenvietto. Ehdottomasti. Ainahan voi yrittää lähteä aikaisemmin matkaan, mutta jostain syystä se ei vaan koskaan onnistu.

2. Tee vihta ja sauno. Saunominen on iso osa juhannusperinnettä. Sauna pitää olla kuumana koko juhannuksen. Uimassa kannattaa käydä porukalla, niin ne enemmän juhannussimaa nauttineet eivät pääse hukkumaan. Lisäksi muista väitellä siitä, onko kyseessä vihta vai vasta. Vihtahan se muuten on…

3. Grillaa & savusta. Mökillä ainoa oikea ruoanlaittotapa on joko grillaus tai savustaminen. Ainoastaan juntti tekee juhannusruokansa uunissa tai hellalla. Niin ja makkarat tietenkin valmistuvat saunan kiukaalla, missäpä muuallakaan? No, toinen varteenotettava vaihtoehto on paistaa ne juhannuskokossa.

4. Nauti alkoholia kohtuudella. Tämä on ehdottomasti se juhannuksen vaikein tehtävä, sillä juhannusperinteeseen kuuluu kohtuullisen alkoholin nauttimisen lisäksi myös runsas alkoholin nauttiminen. Kyseessähän on kuin veteen piirretty viiva. Missä menee kohtuullisen ja runsaan juomisen raja? Kuka sen rajan määrittelee? Hieman sama kuin yrittäisi piereskellä ripulin aikana tai kisata siitä kuka kuiskaa kovempaa. Erittäin vaikea laji ja jotkut onnistuvat siinä paremmin kuin toiset.

5. Pelaa mölkkyä tai korttia. Vanha kunnon seurapeli virkistää, kun ei jaksa enää syödä. Juominen kyllä onnistuu mainiosti seurapeliäkin pelatessa. Tosin pistelasku tai pelin seuraaminen vaikeutuu sitä mukaa, kun simajuomat hupenevat. Sitä paitsi mölkky tai korttipeli on oikeasti miljoona kertaa sosiaalisempaa ja mukavampaa toimintaa kuin somessa kivojen juhannuskuvien jakaminen.

6. Tee juhannuskokko. Pääset kätevästi samalla eroon mökin tontilla lojuvista risuista, jotka vaimo pyysi keräämään jo viime syksynä. Älä käytä bensaa sytyttämiseen, siinä voi nimittäin kulmakarvat kärähtää ja tunnelma syttyä liekkeihin ihan eri tavalla kuin etukäteen ajattelit.

7. Juhannustaiat. Kun kuitenkin jossain vaiheessa iltaa ja humalaa olet alasti makailemassa viljapellossa tai saunan takana, niin samaan syssyyn voi tehdä jonkun kivan juhannustaian. Mitään iloa tai hyötyä siitä ei ole, mutta saathan hyvän tekosyyn siihen, miksi makaat ojassa alasti.

8. Muista levätä. Mikään ei ole sen makeampaa, kuin löhöillä riippumatossa tai puutarhakeinussa Suomen suvessa. Pitkän kaavan mukaan juhlittu juhannus vaatii veronsa ja on syytä myös levätä hyvin, ennen kuin hyppää sunnuntaina auton rattiin ja syöksyy paluuruuhkan sekaan. Oma promillemittari kuuluu tässä kohtaa jokaisen autoilijan perusvarusteisiin.

Näillä prinsiipeillä kohti juhannusta, niin kyllä lähtee!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Uutta hallitusta on synnytetty nyt jo 7 viikkoa ja välillä on vaikuttanut siltä että synnytystuskat ovat olleet niin kovat, että mitään ei loppujen lopuksi synny. Nyt näyttää vahvasti siltä, että meillä on kuin onkin uusi hallitus juuri ennen juhannusta. Paljon on ollut vääntöä ja kääntöä suuntaan jos toiseenkin. Päällimmäisenä ohjenuorana on Orpolla ollut säästäminen ja leikkaaminen, sillä niillä vankkureillahan kokoomus ajeli eduskuntavaaleissa komeaan voittoon, joten onhan ne lupaukset lunastettava. Jokainen meistä muistanee 6+3 miljardia -hokeman?

Ja eihän se säästäminen ja leikkaaminen helppoa ole. Neuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan leikkaamaan tullaan mm. asumistuesta, Soten kustannuksista ja kehitysavusta. Eniten kitkaa on löytynyt maahanmuuttopolitiikasta ja kehitysyhteistön leikkaamisesta, lähinnä perussuomalaisten ja Rkp:n kesken, jotka ovat näissä kysymyksissä hyvin pitkälti eri laidoilla. Sote-asiat ovat myös aiheuttaneet paljon pohdintaa, sillä alati kasvavia kustannuksia tulisi jollain tapaa pystyä hillitsemään. Aivan viime metreillä myös kristillisdemokraatit pääsivät näyttämään kyntensä, kun saivat estettyä viinien menemisen päivittäistavarakauppojen hyllyille. Kompromissina kaupan hyllyille saatiin sentään A-oluet.

Pääasia on tietenkin se, että hallitus saadaan muodostettua, eri asia on sitten se, miten puolueet pysyvät ruodussa eli hallitusohjelman sisällä, sillä se tulee sisältämään aika paljon kompromisseja, jotka tulevat aiheuttamaan eripuraisuutta kunkin puolueen sisällä. Varsinkin perussuomalaisten usein aika äänekäs ja somessa jopa räävitön kenttäväki ja eduskuntaryhmä ei varmasti ole tyytyväinen kaikkiin tehtyihin kompromisseihin. Innolla jo odottelen mm. Sebastian Tynkkysen ja Mauri Peltokankaan luonnehdintoja hallitusohjelmasta. Samoin osa Rkp:n edustajista on avoimesti ollut sitä mieltä, ettei tähän hallitukseen olisi kannattanut lähteä mukaan. Aika hyvin tulevaa hallitusta kuvaa Riikka Purran luonnehdinta hallituksen sisäisestä kemiasta: Riittää että syntyy hallitus, rakkauden ja avioliiton haen muualta.

Ainahan hallitukselle pitää joku kiva lempinimi antaa. Virallisempia lempinimiä vuosien varrella ovat olleet mm. punamulta-, sinipuna-, ja sateenkaarihallitus, joista ilmenee heti hallituksen kokoonpano. Sitten on niitä epävirallisia, jopa hieman ivaaviakin nimityksiä, kuten esim. Marinin huulipunahallitus tai Sipilän SSS-hallitus? Tämä nykyinen on tietysti oikeisto- tai porvarihallitus, mutta mikä olisi hyvä epävirallinen lempinimi? Oppositiosta on Orpon hallitukselle värivaihtoehtoina jo väläytetty sinimustaa ja sysimustaa eli kauhean iloiselta ei tuleva hallitus vaikuta ainakaan värien suhteen. Odotellaan vielä hallitusohjelman ja leikkaus- ja säästölistojen virallista julkistamista, jotta nähdään kuinka sysimustalta se tulevaisuus sitten todellisuudessa näyttääkään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen seuraava presidentti valitaan noin 8 kuukauden kuluttua alkuvuodesta 2024. Siihen nähden, että aikaa tuleviin vaaleihin on noinkin vähän, on hieman outoa että ns. pöhinä tulevien vaalien ympärillä on ollut varsin vaisua. Toki iltapäivälehdistö on yrittänyt nostaa kiinnostusta vaaleihin jatkuvilla gallup-tuloksilla. Tosin niistäkin on hieman pohja poissa, kun mukana on nimiä, jotka ovat jo kertoneet että eivät aio lähteä ehdolle. Niinpä tuntuukin jopa siltä, että varteenotettavia ehdokkaita on ollut vaikea löytää. mm. isot puolueet ovat yhä ilman omaa presidenttiehdokastaan.

Gallupien kärjessä on jo pitkään ollut kolmikko Pekka Haavisto, Olli Rehn ja Mika Aaltola, joista eilen pelin avasi Haavisto ilmoittamalla olevansa mukana vaaleissa. Huomionarvoista asiassa on se, että Haavisto ei lähde mukaan vihreiden ehdokkaaksi, vaan pyrkii presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta. Reitti on siis sama, jonka nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö aikanaan valitsi. Haavistolle varmasti hyvä ratkaisu, sillä kuten eduskuntavaaleissa huomattiin, on vihreiden kannatus tällä hetkellä pohjalukemissa, jolloin puolueeseen hirttäytymällä Haavisto olisi saattanut pilata mahdollisuutensa tulla valituksi.

Entäpä sitten muut ehdokkaat? Saadaanko tästä kisaa aikaiseksi laisinkaan? Haaviston kansansuosio on jo kaksissa presidentinvaaleissa todistettu. Ei riittänyt silloin presidentiksi asti, kun vastassa oli Niinistö, mutta kuka tulee vastaan nyt, onkin se iso kysymys. Rehn on ollut gallupeissa pitkään kärkiehdokkaita, mutta onko hänessä tarpeeksi särmää ja kiinnostavuutta haastamaan Haavisto? Jo mukaan lähteneistä ehdokkaista Harry Harkimosta tuskin on Haaviston haastajaksi.

Ei tarvi olla kummoinenkaan ennustaja, jos ennustaa, että myös Olli Rehn ilmoittaa ehdokkuudestaan lähiaikoina. Sen sijaan kolmossuosikin Mika Aaltolan pyrkimyksistä presidentiksi ei kai kukaan tiedä, ei ehkä Aaltola itsekään? Itse hieman ihmettelen Aaltolan suosiota, jonka näen perustuvan vain ja ainoastaan vakuuttavaan kommentointiin Ukrainan sodasta mediassa. Muutenhan miehestä ei tiedetä paljon mitään. Ehkä kansaa puhuttelee se, että Aaltola tulee puolueiden ulkopuolelta?

Viimeistään syksyllä odotellaan isojen puolueiden ehdokkaita, mutta kyllä heilläkin vakavasti otettavien ehdokkaiden lista kumisee tyhjyyttään. En näe tällä hetkellä kovinkaan vahvoja ehdokkaita missään suunnassa. Vaikuttaa siis vahvasti tällä hetkellä siltä, että Pekka Haaviston tie Suomen seuraavaksi presidentiksi on vaaleja vaille valmis. Tosin olemme viime vuosina huomanneet, että maailmassa tapahtuu isojakin asioita todella nopealla syklillä ja ei kai jonkun uuden, vielä nimeämättömän ehdokkaan nousu kansansuosikiksi hetkessä mikään maailman suurin ihmekään olisi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

EU haluaa asumisesta sääntelyä kiristämällä vähäpäästöistä ja vähän energiaa kuluttavaa. Jos direktiivi toteutuu, jäsenmaissa nykyisten asuinrakennusten tulee saavuttaa vähintään tehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä ja D vuoteen 2033 mennessä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että Suomessa peräti noin 1,5 miljoonaa asuntoa tulee korjata tiukempien energiatehokkuusvaatimusten mukaisiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Isännöintiliitto varoittaakin, että jopa tuhansissa suomalaistaloyhtiöissä voi olla edessä hallittu alasajo. Monet erityisesti taantuvilla alueilla sijaitsevista taloyhtiöistä ovat pulassa. Kaikki eivät välttämättä saa tarvitsemaansa rahoitusta korjauksiin ja korjausvelkaa voi olla jo liikaa taloyhtiön selviämisen kannalta. Suurten korjausten sijaan näissä taloyhtiöissä olisikin ajankohtaisempaa ryhtyä suunnittelemaan taloyhtiön loppuaikoja. Rahoitusvaikeuksia nähdään tällä hetkellä erityisesti muuttotappiopaikkakunnilla, joissa väestön vähentyessä asuntojen vakuusarvot eivät riitä tarpeellisten korjausten rahoittamiseen.

Samoja ongelmia on havaittavissa myös kasvukeskuksissa, myös meillä Lahdessa, koskien tiettyjä ei-niin-suosittuja -asuinalueita. Toki taloyhtiöillä on paljon haasteita nykyisessä markkinatilanteessa muutenkin jo pelkästään rahoituksen saannin näkökulmasta.

Mitään valmista mallia alasajoon ei ole olemassa, sillä ilmiö on suht uusi ja kokemuksia ei alasajosta ole. Käytännössä taloyhtiö hallittu alasajo tarkoittaa sitä, että edessä on talojen purkamisia, kiinteistöjen myymistä pilkkahintaan ja taloyhtiöiden konkursseja. Taloyhtiöissä pitäisi suunnitella, miten lopun aika hoidetaan. Se tarkoittaa sitä, ettei sinne tehdä esimerkiksi isoja investointeja, ei tehdä kauaskantoisia ja mittavia korjauksia, vaan lähinnä huolehditaan siitä, että taloyhtiö on terveellinen ja turvallinen asua loppuajan. Jollain tavalla taloyhtiön pitäisi pystyä ennakoimaan, kuinka pitkä loppuaika on ja missä se häämöttää.

Joka tapauksessa kyseessä on kymmenien tuhansien ihmisten ongelma, kun asunnon arvo valuu käsistä ja lopputulemana voi olla, että asuntoon aikoinaan laitetut rahat katoavat kuin tuhka tuuleen, kun purkutraktorit ajavat taloyhtiön pihaan. Se on varmuudella kova paikka, olemmehan tottuneet ajattelemaan, että asunnon ostaminen on varma sijoitus, jossa harvoin häviää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Nykyään meillä kaikilla taitaa olla älypuhelin kasvanut käteen kiinni. Varsinkin koululaisten kännykän käytöstä oppitunneilla ollaan nyt huolissaan. Hallitusneuvotteluissa nousi hiljattain esiin halu kieltää kännyköiden käyttö kouluissa kokonaan tai ainakin niin, että sitä saisi käyttää ainoastaan opetustehtäviin liittyvissä asioissa. Koulut saavat kyllä jo nykyään kieltää kännyköiden häiritsevän käytön oppituntien aikana. Koulu voi myös edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana. Nykylainsäädännön nojalla koulut eivät kuitenkaan voi asettaa koko koulupäivän kattavaa kieltoa. Ne eivät myöskään voi kieltää oppilaita tuomasta kännykkää kouluun.

Tästä juuri onkin ollut hallitusneuvotteluisssa kyse. Tulisiko kännyköiden käyttöön kouluissa säätää ihan oma lakinsa? Lain tulisi olla niin yksiselitteinen, ettei tulkinnanvaraisuutta tule, muuten opettajilla on edessään loputon eipäs-juupas suo tarvottavanaan. Ranskassa tällainen laki tuli hiljattain voimaan, joka pitää sisällään kännyköiden täyskiellon kouluissa. Älypuhelimet ja muut laitteet on pidettävä suljettuna koulupäivän ajan repussa tai jätettävä kotiin. Koulupäivien aikana varsinkin sosiaalisen median jatkuva vilkuilu tai erilaisten pelien pelaaminen puhelimella vahingoittaa oppilaiden keskittymiskykyä. Keskittymisen taito on välttämätön kaikelle pitkäjänteiselle toiminnalle kuten työlle ja oppimiselle ja keskittymistä oppii vain ja ainoastaan keskittymällä.

Itse uskon, että kännykkäkiellolla kouluissa olisi monta positiivista vaikutusta oppimiseen, joten sitä olisi syytä kokeilla. Ja eihän tämä kännyköiden tuijottaminen ole pelkästään koululaisten ongelma. Sama vaiva vaivaa meitä aikuisiakin päivä päivältä enemmän. Milloin sinä olet viettänyt päivän ilman älylaitetta? Tai edes työpäivän? Yhtä hyvin voisimme olla huolissamme meidän työssäolevien työkyvystä, sillä väitän, että monella meistä kuluu työpäivänkin aikana monta hetkeä puhelinta vilkuillen. Näin ainakin itselläni, mutta olen selittänyt asian itselleni niin, että toimittajana minun tulee olla koko ajan ajan hermolla, joten uutisia on seurattava herkeämättä.

Tarkistin puhelimestani oman päivittäisen ruutuaikani keskiarvon. Se oli noin 4 tuntia päivässä! Tämä tieto kyllä hätkähdyttää, sillä se pistää miettimään sitä, onko noin suuri aika lainkaan järkevää ja tarpeellista? Tulisinko pienemmälläkin ruutuajalla tarpeen? Kieltämättä myös multitaskaus eli samaan aikaan työskentely pöytäkoneella ja puhelimella on lisääntynyt. Sillä aikaa kun pöytäkone ruksuttaa, niin odotellessa teen muita töitä puhelimella. Ei tämä keskittymiskykyä ainakaan paranna tai rauhoita aivojen toimintaa? Ei ihme, että erilaiset keskittymisvaikeudet ja mielenterveysongelmat ovat nostaneet viime vuosina päätään yhteiskunnassamme. Toki maailmanlaajuinen pandemia ja Ukrainan sota ovat sellaisia asioita, jotka kyllä vähintäänkin alitajunnaisesti ovat vaikuttaneet meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiimme. Uskon, että aivojen olisi todella hyvä välillä hengähtää kaiken tämän digitaalisen ähkyn keskellä eli jätä se puhelin välillä kotiin ja lähde vaikka luontoon kävelylenkille tuulettumaan ja rauhoittumaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

62 prosenttia suomalaisista kannattaa tuoreessa kyselyssä parveketupakoinnin täyskieltoa Suomessa. Terveysjärjestö Suomen Ash ry:n teettämissä kyselyissä kiellon kannatus on noussut neljän viime vuoden aikana, sillä vuonna 2019 parveketupakoinnin täyskieltoa kannatti alle puolet vastaajista. 64 prosenttia vastaajista kannattaa lakimuutosta, joka antaisi asuntoyhtiöille oikeuden kieltää tupakointi asunnoissa ja parvekkeilla enemmistöpäätöksellä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdotti lakimuutosta alkuvuodesta.

Itsekin kerrostalossa asuvana olen törmännyt kyseiseen ongelmaan. Naapurissamme asuu varsinainen ketjupolttaja, joka polttaa asunnossaan sekä parvekkeella. Moni voi ajatella, että onpa ihmisillä pienet ongelmat, mutta jos ei itse tupakoi, niin se haju todellakin häiritsee. Haju on epämiellyttävä ihmisille, jotka eivät tupakoi, eikä kai kukaan voi tupakansavua kauhean terveelliseksikään väittää? Ympäristön tupakansavu on syöpävaarallinen seos ja terveyshaitta, jonka pitoisuudelle ei ole voitu osoittaa turvarajaa. Esimerkiksi WHO:n tupakkapuitesopimus velvoittaa suojelemaan kansalaisia tupakansavulta.

Tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty kaikissa kiinteistön yhteisissä tiloissa. Meidänkin taloyhtiössä on erillinen tupakkapaikka pihan perällä, jottei kukaan polttaisi pihalla ikkunoiden alla ja savu leijailisi asuntoihin. Sen tähden onkin hieman ihmeellistä, että taloyhtiö on tällä hetkellä voimaton silloin, jos asukas polttaa parvekkeellaan. Eikö silloin savu nimenomaan kulkeudu naapureiden parvekkeiden ja ikkunoiden kautta sisään? Hyvin yksinkertainen ratkaisu tähän olisi se, että enemmistöpäätöksellä tupakointi voitaisiin kieltää koko taloyhtiössä, mukaan lukien asunnot. Nyt tupakoinnin kieltäminen parvekkeilla tai asunnossa on taloyhtiöissä vaikea prosessi, joka edellyttää kaikkien osakkeenomistajien hyväksyntää. Monessa taloyhtiössä se on osoittautunut jopa mahdottomaksi, kun vähintään aina se yksi osakas vänkää vastaan.

Suomessa julkiset tilat ja työpaikat on jo saatu savuttomiksi, eikö olisi jo aika saada myös kerrostaloasunnot parvekkeineen savuttomiksi? Asia on noussut taas enemmän esille, kun koronaepidemian vuoksi moni alkoi työskentelemään kotona etätöissä. Tupansavun haitat koskevat pääsääntöisesti kerrostaloasuntoja, joita Suomen asunnoista on peräti 47% ja niissä asuvia asukkaita noin 2 miljoonaa eli ongelma koskee todella isoa osaa suomalaisista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi