Arkistot: Pääkirjoitukset

Hyvää kautta liigassa pelaava Pelicans on tällä kaudella tavoittelemassa mestaruutta tosimielessä. Jo ennen kautta oli selvää, että viime kauden hopean jälkeen lahtelaiset pistävät tällä kaudella kaikki likoon eli pokeritermilla all-in. Joukkuetta on mainostettu termillä kaikkien aikojen kovin Pelicans ja kyllä, hyvällä syyllä voidaan todeta näin varmasti olevan. Viime kauden Pelicans oli hyvä joukkue, samaten edellisen hopeakauden 2012 Pelicans oli hyvä joukkue, mutta molemmat mitalit saavutettiin joukkueella, jota kukaan ei alunperin veikannut edes playoff-peleihin. Tällä kaudella odotukset ovat olleet korkealla jo ennen kautta ja niin toimistolta kuin valmentaja Niemelänkin suusta on kuultu totuus: Vain mestaruus kelpaa. Kauden alku oli hankala aina marraskuulle asti, mutta sen jälkeen turkoosinutut ovat pelanneet odotuksien mukaan ja nousseet pelaamaan vähintään pudotuspelien kotiedusta.

Vaikka joukkue onkin hyvin koottu jo alunperin, on sitä määrätietoisesti pyritty kauden mittaan vielä vahvistamaan, tähtäimessä kevään pudotuspelit ja Suomen mestaruus. On hankittu pari uutta maalivahtia, tosin pakon edessä, kun Olkinuora lähti ja Patrikainen loukkaantui. Puolustukseen löytyi vanha tuttu Veri-Pena eli Ben Blood, joka on omiaan juuri pudotuspelien kiihkeään tunnelmaan. Hyökkääjistä Tyrväisen hankinta oli mielestäni yllättävänkin ratkaiseva, sillä hän toi loppuvuodesta tarvittavaa santapaperia joukkueeseen, jota tarvitaan kun pelit keväällä kovenevat. Kovia työmiehiä tarvitaan, jotta ne joukkueen tähdet saavat loistaa.

Viimeinen silaus tämän kauden joukkueeseen on tietenkin taiteilija Juhamatti Aaltonen. Liki nelikymppinen kaiken nähnyt ja kaiken kokenut kehäkettu ja pellaaja, jolla on taitoa ja näkemystä pelistä. Aaltonen voi olla iso riski, mutta jos Niemelä saa Juhiksen taidot valjastettua joukkueen käyttöön, voi jälki olla kullanhohtoista. Voittomaalikilpailuissa Pelicans on tällä kaudella tehnyt yhden maalin(!). Auttaisikohan Aaltonen ainakin tässä asiassa?

Tällä kaudella ei liigassa ole yhtään ylivoimaista joukkuetta, jolle mestaruus olisi ikään kuin tarjottimella. Tapparahan tämmöinen joukkue on viime vuodet ollut, mutta molemmat tamperelaiset ovat olleet yllättävän haavoittuvaisia, vaikka kärjessä ovat koko kauden keikkuneetkin. Jukurit kyllä liitää nyt komeasti, mutta kuinka se kestää pudotuspelipaineet? Ison budjetin HIFK ja Kärpät ovat parantaneet pikkuhiljaa ja nousseet kilpailuun kotiedusta. Lisäksi tuohon vielä yllätysvalmiit Lukko ja KalPa, niin ei se mestaruuden tuominen Lahteen mikään helppo tai itsestään selvä juttu ole, mutta uskon että Pelicansilla on tällä kaudella ihan oikeasti hyvä mahdollisuus kannun nosteluun keväällä. Lasch, Carlsson, Aaltonen, Jämsen, Jordan, Kràl, Schnarr, Bryggman. Miettikääpä milloin viimeksi turkoosinutussa on nähty tämän luokan pelimiehiä ja vielä näin monta? Turkoosikevättä odottaen!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Presidentinvaali käy kovilla kierroksilla ja jokapäiväiset Stubbin ja Haaviston kaksintaistelut ja tentit ovat vallanneet median. Eilen tervehdin ilolla, kun ensimmäistä kertaa tenteissä otettiin esille Suomen ennätysalhainen syntyvyys ja sen tuomat ongelmat. Presidenttiehdokkaista Stubbilla ei ollut halua asiaan puuttua presidentinroolissa, Haavisto sen sijaan ottaisi ongelman esiin mm. maakuntamatkoillaan. Muutama pääministeri on aikoinaan yrittänyt nostaa alhaisen syntyvyyden esille julkisuudessa, mutta nämä pääministereiden silloiset puheet ”synnytystalkoista” eivät ottaneet tuulta purjeisiinsa ja jos ottivatkin, niin lähinnä kovaa vastatuulta.

Mistä sitten on kyse? Suomi on maailman kolmanneksi nopeimmin ikääntyvä maa. Suomessa voidaankin jo hyvällä syyllä puhua vauvakadosta, sillä viime vuonna Suomeen syntyi enää 43 000 vauvaa. Näin alhaisissa luvuissa ollaan oltu viimeksi vuonna 1836. Melkoinen ero vaikkapa tämän hetken suurimpaan ikäluokkaan vuodelta 1963, joka on kooltaan noin 75 000 henkilöä. Väestön ikääntymisen myötä etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa merkittävästi samalla, kun työikäisen väestön määrän vähetessä veronmaksajia on yhä vähemmän. Arvostettu talouslehti Financial Times on varoittanut Suomen ikärakenteesta ja siitä, ettei tilanteen vaatimia uudistuksia muun muassa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan osalta ole onnistuttu viemään läpi. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. Suomessa on vuonna 2040 vain 16 kuntaa, joissa syntyy enemmän lapsia kuin tänä vuonna.

Miksi sitten suomalaiset eivät enää halua lapsia? Yksi syistä on se, että vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy. Lapsiperheen arki voidaan kokea liian kiireiseksi, stressaavaksi ja kalliiksi. Tutkijoiden mukaan moni kyllä haluaisi lapsia, mutta siirtää ja siirtää lasten hankintaa, kunnes yhtäkkiä se ei enää olekaan niin helppoa. Ihmisen hedelmällisyys nimittäin lähtee melkoiseen laskuun 35 ikävuoden jälkeen. Taustalla vaikuttavat myös muun muassa pitkät opiskeluajat ja ajattelutapa, että kaiken pitäisi olla ikään kuin valmista ennen lapsen saantia. Pitäisi olla varma toimeentulo ja vakaa parisuhde. Lapsen hankintaa jarruttavat myös monet taloudelliset syyt, kuten työttömyys, alhainen tulotaso ja yleinen epävarmuus työsektorilla. Pätkätöitä tekevät tuskin ensimmäisenä miettivät lapsen hankkimista. Perhepoliittiset tekijät kuten perhevapaat tuntuvat vaikuttavan enemmän toista tai kolmatta lasta harkitsevilla. Lapsien hankkimista ei varmasti edesauta myöskään nykyinen kovin epävarma maailmantilanne Ukrainan ja Gazan sotineen.

Tänä päivänä jotkut saattavat ajatella lapsettomuutta myös oman hiilijalanjälkensä pienentämisenä.Isossa mittakaavassa näin voi ollakin, sillä paljon puhutaan maapallon väestön räjähtämisestä ja ylikansoittumisesta, eikä tällä kasvun tiellä voida jatkaa loputtomiin. Eri asia on tietenkin se, kannattaako juuri meidän suomalaisten olla se kansa, joka lopettaa lasten tekeminen ja aiheuttaa näin isoja ongelmia omalle kansantaloudelleen tulevaisuudessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime sunnuntaina jännitettiin presidentinvaalin ensimmäistä kierrosta ja lopputulos oli yllättävänkin paljon äänestäjäkyselyiden mukainen. Ääniosuudet pysyivät varsin hyvin odotetuissa luvuissa ja toiselle kierrokselle menivät Alexander Stubb sekä Pekka Haavisto. Vaalitaisto on kova ja toisen kierroksen vaalityö alkoi jo vaali-iltana, sillä kampanja-aika on todella lyhyt, vain kaksi viikkoa. Kahdessa viikossa tuskin kovin montaa päätä ehdokkaat saavat käännettyä, sillä molemmat ovat olleet mukana suomalaisessa politiikassa jo vuosikaudet ja äänestäjien mielikuva ja ajatukset ehdokkaista ovat varmasti muodostuneet jo ajat sitten. Sitä kuvaa tuskin parissa viikossa muutetaan suuntaan tai toiseen?

Poliittisia eroja ehdokkaiden kesken on vaikea löytää edes vaalikeskusteluissa ja tenteissä. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä vaikea on Suomesta löytää ehdokasta, joka olisi kovin eri mieltä maamme tämänhetkisestä ulkopoliittisesta linjasta. Toimittajat kyllä kovasti yrittävät tenteissä kaivaa erimielisyyksiä, mutta uskon, että molemmat ehdokkaat pysyvät loppuun asti tyyninä ja sivistyneinä, eikä minkäänlaista loanheittoa tulla näkemään. Tämä on itseäni miellyttävä tapa puhua politiikkaa. Kunnioitetaan toista ihmistä, vaikka oltaisiinkin jostain asiasta eri mieltä. Tämä usein unohtuu ainakin kunta- ja eduskuntavaaleissa, joissa loka lentää ihan eri tyyliin. Olemme kyllä onneksi hyvin kaukana amerikkalaisesta vaalikeskustelukulttuurista, josta on verkkokalvoille palanut kuva Donald Trumpista uhkailemassa Hilary Clintonia vankilatuomiolla, kunhan hänet valitaan presidentiksi.

Sunnuntain vaali-illassa pienimuotoisen kohun nostatti juontaja Matti Rönkä, joka kyseli asiantuntijoilta mielipidettä siihen, miten se, että toinen ehdokas kuuluu seksuaalivähemmistöön vaikuttaa äänestäjiin. Asiaa ei olisi joidenkin mielestä saanut nostaa esiin, sillä eihän seksuaalinen suuntautuminen vaikuta mitenkään henkilön kykyyn suoriutua presidentin tehtävästä. Toisaalta se on kuitenkin asia, joka on varmasti kaikkien äänestäjien tiedossa jo ennestään ja en pidä mitenkään pahana, että Rönkä rohkeasti asiaa suoraan kysyi. Ikävämpää ja hieman surullistakin, nimenomaan vähemmistöjen kannalta on se, että vielä vuonna 2024 meillä Suomessa on ihan liikaa ihmisiä, joille tuolla asialla on jotain merkitystä, kun presidenttiä valitaan. Toisaalta ei siitä niin kauan ole, kun Suomessa väännettiin siitä, voiko nainen olla Suomen tasavallan presidentti tai edes pappi.

Gallupit ovat joka tapauksessa nostaneet Stubbin selkeäksi ennakkosuosikiksi toiselle kierrokselle ja täytyy myöntää, että Haavisto tarvii pienen ihmeen, jotta Halla-ahon ja Rehnin kannattajien äänet suuntaisivatkin hänen laariinsa. Vasemmalta äänet taisivat tulla Haavistolle pitkälti jo ensimmäisellä kierroksella ja sieltä ei enää suurta äänipottia ole kalasteltavissa. Demokratiassa on kuitenkin se hyvä puoli, ettei mikään ole varmaa, ennen kuin kaikki äänet on laskettu. Tosin tässä vaalissa varmaa on se, että kävi sitten miten tahansa, Suomi tulee saamaan itselleen ulkopolitiikan hyvin hallitsevan, laajasti verkostoituneen ja yleisestikin ottaen varsin pätevän presidentin. Olen itse elänyt viiden eri presidentin johtamassa Suomessa ja yksikään heistä ei ole maatamme perikatoon johdattanut, enkä usko, että niin käy nytkään, on presidentin nimi sitten Stubb tai Haavisto. Käykäähän ihmiset äänestämässä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kisapuiston jalkapallostadionin rakennusprojektia on vatvottu viime vuodet sitä tahtia edestakaisin, ettei tällainen tavallinen kaduntallaaja meinaa perässä pysyä. Tällä hetkellä näyttää taas vaihteeksi siltä, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Hetki sitten näytti siltä, että asiat etenevät suotuisaan suuntaan ja stadion saadaan pystyyn vielä minun elinaikanani, sillä viimeistään se, että valtuusto varasi 13,7 miljoonaa euroa talousarviossa nimenomaan Kisapuiston stadionia varten oli erittäin positiivinen signaali siitä, että kohta tapahtuu.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaupunki haluaa rakennuttaa pelkän pääkatsomon, joka ei ole toivotun UEFA 3 -tasoinen, itseasiassa ei edes UEFA 2 -tasoinen. Ja kun oikein väännetään veistä haavassa, niin ei edes veikkausliigakelpoinen, mikä on täysin uskomatonta. Mitä ihmettä Lahti tekee stadionilla, jolla ei voi pelata edes veikkausliigaa? FC Lahti on ilmoittanut, että se on sitoutunut nimenomaan UEFA 3 -tasoiseen stadioniin, joten sen tyrmistyksen voi hyvin ymmärtää.

No, miten tähän nyt sitten on oikein yhtäkkiä päädytty? Vuosikaudet on Kisapuiston stadionista tehty upeita suunnittelukuvia. On ollut upea pääkatsomo, päätykatsomot, VIP-tilat sekä tilat oheismyynnille ym. Nyt sitten onkin selvinnyt, ettei kaava anna myöten esimerkiksi päätykatsomoille. Mitä ihmettä? Nytkö tämä asia vasta selvisi, että sellainen kaava on olemassa? Olen tietenkin täysi amatööri rakennusasioissa, mutta voisin kuvitella, että kaavan suomat mahdollisuudet selvitetään ensin, ennen kuin mitään suunnitellaan. Sitten jos halutaan rakentaa jotain, joka ei kaavan mukaan ole mahdollista, on aina mahdollista muuttaa kaavaa. Näitä kaavanmuutoksia tehdään Lahdessakin aina kun tarvetta ilmenee. Kaavat ovat ihmisten tekemiä ja ihmiset voivat tehdä niihin muutoksia. Ei kai niitä Jumalalta ole saatu eikä kiveen hakattu, joten tuo kaavaan vetoaminen vaikuttaa enemmän selittelyltä ja amatöörien puuhastelulta.

Nyt vain virkamiehet hattu nöyrästi kouraan ja pikaisesti hakemaan sitä kaavamuutosta Kisapuistoon. Sitten käyntiin nopea kilpailutus stadionin suunnittelusta ja rakentamisesta. Jonossa on jo ainakin yksi varsin potentiaalinen ja valmis UEFA 3 -tasoinen stadionsuunnitelma Stafiralta ja hintakin (12,4,milj€) reippaasti alle tuon varatun 13,7 miljoonan euron. Sillä aikaa kun suunnittelukilpa on kesken, voivat kaupunki ja FC Lahti istua taas neuvottelupöytään ja sopia hyvässä hengessä miten seura osallistuu projektiin. Käsittääkseni FC Lahti on luvannut tuoda pöytään miljoonan yhteistyökumppaneiltaan. Lisäksi UEFA3 -tasoiseen stadioniin on mahdollista saada valtiontukea sekä lisärahoitusta UEFA:lta. Tähän karvalakkimalliin, jota nyt suunnitellaan, ei tule rahaa mistään muusta kuin meidän veronmaksajien kukkarosta.

Sitten vielä terveiset niille lajia ymmärtämättömille, jotka ovat sitä mieltä ettei ”lahtelainen potkupallo” tarvitse stadionia. Lahteen on vuosien varrella haettu 8 Suomen mestaruutta ja 11 kappaletta muita mitaleita sekä lisäksi vielä 9 Cup-voittoa. Joidenkin parjaama FC Lahtikin on napannut pari noista mitaleista. Jalkapallon perinteet ja harrastuspohja ovat meillä erittäin vahvat, vain nykyisyys sakkaa ja nimenomaan olosuhteiden puolesta. Vaarana on kelkasta putoaminen. Lahtelaiset urheiluseurat näkyvät mediassa toistuvasti ja luovat omalta osaltaan positiivista Lahti-kuvaa niin Suomessa kuin maailmalla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta viimeisimmät galluptulokset ovat joulukuulta. Siis kokonaisen kuukauden ikäisiä. Yleensä ennen vaaleja nenämme eteen työnnetään lähes viikottain mitä ihmeellisimpien instanssien gallupeja, nyt ne loistavat poissaolollaan. Ainakin itseäni kiinnostaisi tietää miten ehdokkaiden vaalikiertueet ympäri maata, Ylen henkilökohtaiset vaalitentit, MTV3:n Tommolan varsin hömppäviihteellinen ehdokasesittely tai Nelosen Luokan edessä -ohjelma ovat vaikuttaneet ihmisten mielikuviin ehdokkaista ja onko muutoksia voimasuhteissa tapahtunut.

Kannatusmittausten puute on jo ehtinyt aiheuttaa somessa kaikenlaisia salaliittoteorioita ja foliohatun sovittelua. Näin tuntuu olevan varsinkin Jussi Halla-ahon kannattajien keskuudessa, joilla muutenkin tuntuu olevan paljon hampaankolossa mediaa ja varsinkin Yleä kohtaan. Päämediat kuulemma haluavat piilotella epäsuotuisiksi muuttuneita kannatuslukuja. No, kukin tavallaan, mutta onhan tuo perussuomalaisten epäluulo medioita kohtaan hieman jo surkuhupaisaa. Odotan innolla vaalien jälkeisiä salaliittoteorioita, siitä miten vaalit varastettiin, jos Mestari ei ole kahden joukossa. No, Paavo Väyryseltähän ehdittiin jo varastaa 10 000 kannattajakorttia. Näin siis Paavon itsensä mukaan, faktaahan väitteessä ei ollut tuumaakaan.

Edellisissä gallupeissa kärjessä kirmasivat liki rinta rinnan Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Kolmossijasta taistelevat kuukausi sitten julkaistun gallupin mukaan Halla-aho ja Rehn. Kampanjoiden jo pitkään aika seisahtuneeseen asetelmaan toivotaan yleisesti vauhtia ja kannatusmittauksista sitä ehkä saisi? Mediassa on myös toivottu räväkämpiä puheenvuoroja ja kipinöitä ehdokkaiden välillä. Vaikuttaa siltä, että median, varsinkin iltapäivälehtien mielestä, käydään Suomessa juuri nyt maailman tylsimpiä ja harmaimpia vaaleja. Totuus on kuitenkin se, että Suomen presidentinvaali voitetaan luotettavuudella, ulkopolitiikan rautaisella osaamisella, valtiopäämiesmäisyydellä ja karismalla. Ei Suomi ole USA, jossa parhaat vitsit vastaehdokkaasta heittävä on vahvoilla. Suomessa presidentinvaali ei ole sirkus, jossa pärjää haukkumalla muut ehdokkaat ja viskomalla lokaa muiden niskaan. Ja koska Suomen presidentin vaikutusvalta ulottuu lähinnä ulkopolitiikkaan ja arvojohtamiseen, on vaikea löytää tässä maailmantilanteessa Suomesta ehdokasta, joka olisi maamme ulkopolitiikasta ja arvoista kauhean paljon eri mieltä kuin muut ehdokkaat. Niinpä ne erot onkin kaivettava pitkälti muista asioista ja ansioista.

Kannatusmittausten puute ei estä ihmisiä äänestämästä omaa suosikkiaan. Jokainen vastaa tietenkin vain ja ainoastaan omasta äänestään. Tietyllä tapaa kannatusmittaukset saattavat myös ohjata äänestämistä ns. taktisen äänestämisen puolelle eli äänestetään ensimmäisellä kierroksella jotain muuta kuin ykkösehdokastaan vain blokatakseen sellaisen ehdokkaan, jota ei missään nimessä halua presidentiksi. No, onneksi gallupien puute korjaantui  eilen, kun Maaseudun Tulevaisuus julkaisi omansa ja ns. keltainen lehdistökin pääsee taas mässäilemään ja spekuloimaan.

Pidetään kukin huoli siitä, että käytämme äänemme näissäkin vaaleissa. Eniten ääniä saanut voittakoon. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ehdottomasti kuumin puheenaihe Lahdessa viime viikkoina ei suinkaan ole ollut parin viikon päässä häämöttävä presidentinvaali, vaan Lahti Energian mahdollinen myynti. Myyntiä vastustavat tahot ovat laajat ja nimiä kerätään jo kovaa vauhtia adressiin, jonka avulla myynti halutaan estää. Myyntiä puoltava taho taas on jo ottamassa askeleen eteenpäin ja kilpailutti jo konsulttifirmat, jotka valmistelevat Lahti Energian myyntiä. Tiettävästi konsulttifirma tutkii ainoastaan sitä, myydäänkö koko yritys vai vain osa siitä. Myymättä jättäminen ei tähän vedoten näyttäisi olevan enää varteenotettava vaihtoehto? Ainakin varsin isoja askeleita myynnin eteneminen on viime päivinä ottanut ja sekös on monia kaupunkilaisia huolettanut ja pistänyt kierroksia myös myyntiä vastustavien tahojen keskusteluun. Vastustajien leirissä epäillään vahvasti, että kulisseissa myynti on jo päätetty ja on vain nuijankopautusta vaille valmis. No, jos joku tästä hyötyy ja kulkee nauraen pankkiin, on konsulttifirma, joka kuittaa valmistelutyöstään vaatimattoman yli 600 000 euron palkkion.

Jokainen tietää, että talousfaktat taustalla ovat karut. Kaupungin talous tulee olemaan seuraavien kolmen vuoden aikana alijämäinen vajaat 200 miljoonaa euroa ja se on iso summa kurottavaksi kiinni. Kaupungin perusajatus Lahti Energian myynnin takana on se, että sen osittaisesta myynnistä saatava noin puoli miljardia euroa sijoitetaan pörssiin hajautetusti ja sijoituksilla tavoitellaan 30 miljoonan euron vuosituottoa. Tämä tarkoittaa sitä että voittoprosentti olisi 6 prosentin luokkaa, johon ei kai isot ja vakiintuneetkaan sijoittajat, kuten eläkevakuutusyhtiöt ole päässeet. Ehkä Lahdella on kätköissään sellaista pörssiosaamista, mitä muilta ei löydy?

Kolikon toisella puolella on pelko siitä, että kun Lahti Energia myydään, samalla luovutaan lypsävästä lehmästä. Tosin tällä hetkellä lehmä lypsää hieman huonommin kuin aikaisemmin, mutta vastustajien mielestä asiaa tulisi tarkastella pidemmällä perspektiivillä. Kaupungin omasta energiayhtiöstä ei haluta luopua, sillä se tarkoittaa usein sitä, että hinnat kuluttajille nousevat. Monet ovat myös sitä mieltä, ettei näitä tärkeitä huoltovarmuuteen liittyviä sähkö- ja vesiyhtiöitä saa myydä yksityisten tahojen käsiin. Varsinkin kun tiedämme, kuinka epävarmoja aikoja Euroopassa tällä hetkellä eletään. Myös Lahden kaupungin huseeraaminen pörssimarkkinoilla kuulostaa vahvasti jo pahaenteiseltä toiminnalta. Lahtelaisten mielissä varmasti on viime aikojen KymiRing-seikkailut, joista koitui lahtelaisille veronmaksajille miljoonien eurojen kulut.

Joka tapauksessa keskustelu jatkuu kuumana ja ainakin vastustavalta taholta odotan ajatuksia siitä, miten Lahden hurja alijäämä saadaan katettua tulevaisuudessa, jos Lahti Energiaa ei saa myydä edes osittain. Epäilemättä se tarkoittaisi ainakin veronkorotuksia ja leikkauksia sivistystoimeen. Ja olisikohan nyt jo aika käydä läpi myös Lahden kaupungin hallintohimmelit, sillä vaikka sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyi kokonaan hyvinvointikunnan alle, on Lahden kaupungin organisaatio edelleen yhtä iso kuin edellisinäkin vuosina. Tehostamista löytyisi varmasti sieltäkin?

Ennen kuin asia ratkaistaan puoleen tai toiseen, on valtuustossa syytä käydä syväluotaava keskustelu eri vaihtoehdoista ja pystyttävä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen. Onko myyminen vain hetken hurma vai kenties se lopullinen ratkaisu kaupungin ikuisiin talousongelmiin? Onko pörssikauppa todellakin niin luotettava rahasampo, että voimme luopua omasta sähköyhtiöstä ja päästää sen kenties jonkin ulkomaalaisen tahon hallittavaksi?
Nämä ovat todella isoja kysymyksiä ja tätä ratkaisua ei pidä tehdä hätiköiden.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

itelet kädessäsi vuoden 2023 viimeistä Omalähiötä. Seuraavan kerran Omalähiö tippuu luukustasi tammikuun 12. päivä ja silloin eletäänkin jo vuotta 2024. Perinteisesti olen aina vuoden viimeisessä numerossa niputtanut kuluneen vuoden tapahtumat yhteen, jotta saisin hieman perspektiiviä siitä mitä kaikkea vuosi onkaan sisällään pitänyt. Itsekeskeisesti olen käyttänyt lähdeaineistona vain ja ainoastaan omia pääkirjoituksiani eli kyseessä on vuosi allekirjoittaneen vinkkelistä katsottuna.

Tammikuussa polkaistiin käyntiin eduskuntavaalivuosi ja ihmeteltiin kansalaisten, varsinkin lasten huonoa kuntoa, johon ehdotin lääkkeeksi hyötyliikuntaa. Itäratasuunnitelmat olisi myös mielestäni syytä haudata niin syvälle, etteivät ne löydy edes arkeologisissa kaivauksissa. Helmikuussa Suomen ja Ruotsin Nato-tiellä seisoi kaksi änkyrää, Unkari ja Turkki ja mietinnässä oli se, pitääkö Suomen odotella Ruotsia, jolla oli suuremmat ongelmat kyseisten änkyröiden kanssa. Samaan aikaan mietittiin tuputetaanko kouluissa lapsille pakolla kasvisruokaa. Lahdessa monitoimiareena alkoi kiinnostamaan päättäjiä, vaikka Kisapuistonkin stadionsuunnitelmat olivat vielä vahvan vatuloinnin alla. Maaliskuussa kyselin, olisiko jo aika saada viinit ruokakaupppoihin vai veisikö se meidät suomalaiset rappiolle? Lisäksi kaipailin lepoa aivoille tästä kaikesta tietoähkystä, jonka älylaitteet meille tarjoavat. Maaliskuussa Omalähiö ilmestyi ensimmäistä (ja ehkä myös viimeistä?) kertaa koko Lahden alueella. Syynä tietenkin eduskuntavaalit, jotka olivatkin perinteisesti varsin kiihkeät.

Huhtikuussa enteiltiin tiukkoja hallitusneuvotteluja, ihmeteltiin Lahden kaupungin kantamia miljoonia euroja KymiRingiin ja iloittiin Pelicansin loistavasta playoff-keväästä. Toukokuussa otin esille parkeketupakoinnin kieltämisen asuntoyhtiöissä ja ihmettelin miksei kouluihin saada kännykkäkieltoa. Kesäkuussa Pekka Haavisto starttasi presidenttipelin ja hallituskoalitio Orpo I näki päivänvalonsa.

Heinäkuussa perinteisesti lomailtiin, mutta Orpon hallitus eteni kriisistä toiseen, pysyen kuitenkin horjuen pystyssä. Elokuussa arpominen Kisapuiston stadionin ympärillä jatkui ja lisää ehdokkaita ilmaantui presidenttikilpaan. Syyskuussa selvisi, että Lahti tarvitsee uuden kaupunginjohtajan. Samassa kuussa ihmettelin kertakäyttökulttuurimme järkeä. Tekoäly teki tulemistaan, joten yhden pääkirjoituksen allekirjoittaneen puolesta kirjoittikin teköaly ChatGPT.

Lokakuussa ei paljon positiivista löytynyt, kun hallitus säästi ja leikkasi, hybridiuhat uhkasivat ja vauvakato Suomessa jatkoi jatkamistaan. Lahteen sentään löytyi uusi kaupunginjohtaja ja kaupunki vietti 118-vuotisjuhliaan. Marraskuu starttasi perinteisesti verotiedoilla mässäilyllä ja presindenttigallupeissakin alkoi tapahtumaan muutoksia. Sen sijaan Pelicansin kausi oli alkanut alakuloisissa tunnelmissa. Joulukuussa kyseltiin Salinkallion koulurakennuksen tulevaisuudesta. Onko sitä vai pitäisikö rakennus purkaa? Ihan viimeiseksi ihmeteltiin LähiTapiolan, Hyvinvointialueen ja kaupungin ihmeellistä kolmiodraamaa, joka varmuudella jatkuu ensi vuonna.

Olihan taas mielenkiintoinen vuosi täynnä kaikenlaisia tapahtumia, mutta jos joulupukilta jotain saisi toivoa ensi vuodeksi, niin miten olisi esimerkiksi maailmanrauha? Viimeiset 4 vuotta ovat pitäneet sisällään niin hurjia käänteitä, että nyt voisi tehdä itse kunkin mielenrauhalle eetvarttia sellainen vuosi, jossa ei nähtäisi sotaa tai kulkutauteja. Toivossa on hyvä elää!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunginsairaala remontoitiin vuosina 2017-19 liki 50 miljoonalla eurolla ja pian remontin valmistumisen jälkeen puolitoista vuotta sitten Lahti myi kiinteistön LähiTapiolan kiinteistörahastolle 96 miljoonalla eurolla. Kaupungintalolla juhlittiin vuosisadan kauppaa, mutta viime aikoina kauppa on kääntymässä varsin eriskummalliseksi näytelmäksi. Tiloissa vuokralaisena on toiminut Päijät-Hämeen hyvinvointialue, joka on ilmoittanut tilojen olevan liian kalliit, isot ja epäkäytännölliset ja lähtökohtaisesti se etsiikin pienempiä ja halvempia tiloja toiminnalleen ja haluaa irtisanoa LähiTapiolan kanssa tekemänsä vuokrasopimuksen. Hyvinvointialueilla on kovat paineet saada kuluja alas ja jotta rahaa saataisiin säästymään nimenomaan palveluihin, on seinistä säästettävä. Ja kas, lahtelainen soppa onkin meillä taas valmis tarjoiltavaksi.

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Eikö oikea käsi ole tiennyt mitä vasen käsi tekee? Eikö tilojen kalleus ja epäsopivuus ollut tiedossa jo silloin kun tuo iso 50 miljoonan remontti aloitettiin? Ilmeisesti ei, sillä siinä tapauksessa ihmetyttää miksei hyvinvointialueen vaatimuksia sopivammista tiloista otettu huomioon jo remonttia tehdessä? Vaikuttaa myös siltä, että LähiTapiola on yllätetty tässä ns. housut kintuissa. LähiTapiola on odottanut saavansa hyvän ja pitkäaikaisen vuokralaisen kiinteistöönsä, mutta nyt liki 100 miljoonan euron investointi uhkaa valua läpi sormien. Tuntuu todelta oudolta, ettei kaupan yhteydessä olisi puhuttu mitään hyvinvointialueen muuttohaluista pienempiin tiloihin, kun ne ovat olleet esillä käsittääkseni jo vuonna 2018 useammassakin lehtijutussa? Ei suuri ihme, että LähiTapiolassa on nostettu epäily siitä, että Lahden kaupunki on kaupan yhteydessä salannut heiltä tietoja.

Ja kuka on se, joka on vuokrasopimukseen saanut ujutettua irtisanomispykälän vuosien 2024-25 aikana? Onhan se valtava riski jo lähtökohtaisesti LähiTapiolan mittavalle sijoitukselle, että iso vuokralainen voikin lähteä kiinteistöstä liki sormiaan napsauttaen eli eipä kauppa ole LähiTapiolankaan puolelta maaliin mennyt, jos tämä yksityiskohta ja iso riskitekijä on jäänyt heiltä huomaamatta. LähiTapiola on lähettänyt kaupungille ukaasin ja uhkaa jopa kaupan purkamisella. Käy tässä miten tahansa, niin joka tapauksessa tapahtumaketju asettaa Lahden kaupungin maineelle kaupantekijänä varjon. Uskaltaako Lahteen sijoittaa? Voiko luottaa siihen mitä kaupunki myymistään kiinteistöistä kertoo?

Jonkinasteinen puuhastelun maku leijuu koko tapauksen ympärillä, mikä ei tietenkään allekirjoittanutta yllätä, kun muistellaan Lahden kaupungin viime aikaisia KymiRing-seikkailuja. Kaupunki saa tukea Kymiringiä, jos kukaan ei aseta asiaa kyseenalaiseksi ja kiinteistön voi myydä kertomatta vuokralaisen tyytymättömyydestä tiloihin, jos kukaan ei osaa sitä kysyä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelainen pitkäaikainen kuntavaikuttaja Onerva Vartiainen nosti tällä viikolla maakuntalehdessämme esiin kysymyksen, joka on itseänikin askarruttanut jo vuosia: Mikä on Salinkallion koulurakennuksen kohtalo? Koulu on ollut nyt tyhjillään jo useamman vuoden, eikä minkäänlaisia suunnitelmia ole ollut esillä sen suhteen mitä rakennukselle aiotaan tehdä. Nähtävästi käynnissä on se normaali lahtelainen käytäntö, että rakennuksen annetaan ensi lahota paikoilleen kaikessa hiljaisuudessa, jonka jälkeen voidaan todeta, ettei rakennus ole enää korjattavissa ja se täytyy purkaa. Tilalle rakennetaan tietenkin lahtelaiseen tapaan kerrostaloja. Ja näin tulee varmasti käymään myös Salinkallion kohdalla, elleivät lahtelaiset ota asiaa toistuvasti esille.

Onneksi edes Vartiainen on hereillä ja nosti Salinkallion rakennuksen mahdollisuudet esiin kirjoituksellaan. Vartiainen kysyi voitaisiin koulu saneerata ja muuttaa esimerkiksi yhteisölliseen asumiseen? Talossa on iso ruokasali kahvila- ja ravintolatoimintaan. Juhla- ja liikuntasaliakin voisi vuokrata urheiluseuroille tai harrastajaryhmien käyttöön? Myös mahdollisuus muuttaa Launeen kirjasto koulun vanhoihin tiloihin löytyi Vartiaisen ehdotusten joukosta.

Itse olen pyöritellyt ajatusta myös jonkinlaisesta etelälahtelaisten pienyrittäjien keskittymästä tai keskuksesta, jossa luokkahuoneissa toimisi eri alojen pienyrittäjiä, erilaisia yhdistyksiä ja muita toimijoita. Yhdistämällä useat pienet yritykset saman katon alle saataisiin enemmän ns. vipuvartta yritysten näkyvyyteen, myyntiin ja markkinointiin. Lounasravintolallekin olisi jo paikka ja keittiö valmiina. Hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Askon vanhassa tehdasrakennuksessa on tehty. Esimerkiksi Omalähiön toimitus voisi varsin hyvin toimia tuon kaltaisessa pienyrittäjien yhteisössä. Mahdollisuuksia Salinkalliolla olisi monia, mutta löytyykö kiinnostusta, visioita ja tekijöitä? Ja ennen kaikkea rahaa?

Salinkallion koulu on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Sen purkaminen ei onnistu ilman, että vanhaa kaavaa arvioidaan, toisaalta kiinteistön terveellinen ja turvallinen käyttö ei ole mahdollista ilman kokonaisvaltaista peruskorjausta. Rakennus olisi mahdollista ottaa käyttöön peruskorjauksen jälkeen. Vuonna 2020 Omalähiön haastattelussa kaupungin kiinteistöpäällikkö kertoi ettei rakennuksesta ei ole tehty purkusuunnitelmaa, eikä rakennuksen jatkosta ole tehty päätöksiä, eikä rakennus ei ole myöskään julkisessa myynnissä. Tuon haastattelun jälkeen kaupungin suunnasta ei ole kuulunut mitään uutta tietoa Salinkallion tilanteesta. Perusopetuksen palveluverkossa ei ole alueella tarvetta lisäkapasiteetille, koska Länsiharjun, Lähteen ja Liipolan perusopetusyksiköt ovat kunnossa. Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että kaupungilla ei ole halua koulua enää korjata, joten yksityinen puoli on se, johon nyt kannattaisi satsata, jotta Salinkallion upea rakennus saisi jatkaa olemassaoloaan. Ensin pitäisi tietenkin koulu ns. perata läpi ja kartoittaa korjauksen tarpeet ja saada remontille jonkinlainen hintalappu, jotta koulua voitaisiin kaupitella myös yksityisille yrittäjille.

Kysymys kuuluukin: Onko Lahden kaupungilla oikeasti tähän halua vai annetaanko rakennuksen vain homettua ja lahota paikalleen tekemättä mitään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lähestyvän itsenäisyyspäivän innoittamana aloin miettimään vanhaa suomalaista sanontaa ”On lottovoitto syntyä Suomeen”. Jo ajat sitten irvileuat käänsivät tuon lauseen niin, että tarvitaan lottovoitto, jotta pystyisi elämään Suomessa. Molemmissa mielipiteissä piilee varmasti pieni totuuden siemen. Suomessa todella moni asia on paremmin kuin sadoissa muissa maailman maissa. Miksi muuten onnellisuus-tutkimuksien kärkipäässä komeilisi liki aina piskuinen Suomi ellei sanonnassa olisi jotain perääkin? Toisaalta, Suomessa maksetaan hurja määrä erilaisia veroja, joilla tämä hyvinvointiyhteiskunta pääsääntöisesti rahoitetaan ja eihän se ruoka eikä asuminenkaan kaikkein halvinta meillä ole. Suomalaisesta mielenlaadusta kertoo kaiken se, että kun Suomen onnellisuus-tutkimuksen voittoa on hehkutettu mediassa, moni suomalainen on miettinyt ”olenko minä ainoa onneton?”

Suomen 106-vuotisjuhlien innoittamana päätin hieman tutkia minkälainen on se ”lottovoiton” saanut keskivertosuomalainen. Keskivertosuomalainen on iältään 42-vuotias nainen, jonka odotetaan elävän liki 84 vuotiaaksi. Tällä keskivertosuomalaisella on lapsia 1,85 ja hänen perheensä sisältää keskimäärin 2,77 henkilöä. Keskimääräinen suomalainen asuu kerrostalossa 80 m2:n omistusasunnossa, jossa on 3-4 huonetta. Henkeä kohden suomalaisella on 39,8 neliötä käytettävissään. Palkkaa tämä tavis-suomalainen saa keskimäärin vuodessa noin 40 000 euroa. Ammattina suomalaisella on todennäköisimmin myyjä. Yllättäen suurin osa suomalaisista ei käy töissä. Yksi työllinen elättää 1,31:tä työssä käymätöntä (työtöntä, lasta, eläkeläistä, opiskelijaa, kotityötä tekevää). Suomen tavallisin nimi on Timo Virtanen, vaikka yleisin sukunimi onkin Korhonen. Suomalaiset myös syövät ja juovat. Asukasta kohti laskettuna suomalaiset juovat vuodessa 73 litraa keskiolutta, kuluttavat 10 kg kahvia, syövät 58 kg tuoreita hedelmiä, 61 kg perunoita ja 72 kg lihaa. Paljon parjattua EU:ta keskivertosuomalainen tukee 147 eurolla vuodessa eli noin 12 eurolla per kuukausi. Ei ehkä sittenkään niin paljon kuin moni kuvittelee?

Loppujen lopuksi huomaamme, että keskiarvosuomalainen on itseasiassa hyvin teoreettinen hahmo ja oikeassa elämässä todella harvinainen. Ei ole olemassa mitään ”suurta yleisöä”, joka edustaisi suurinta osaa suomalaisia. Meistä on todella moneksi. Politiikassa sanonta ”kyllä kansa tietää” saa erilaisen merkityksen, kun ymmärtää, että itseasiassa 85-87% suomalaisista ei äänestä vaalivoittajapuoluetta eduskuntavaaleissa, vaikka se saisikin noin 20% annetuista äänistä. Tämän päivän Suomessa on todella vähän asioita, jotka yhdistäisivät yli puolta suomalaisista. Tähän ei pysty edes jääkiekkoilun MM-kulta tai Euroviisu-voitto, vaikka juuri sillä hetkellä saattaisikin tuntua siltä, että koko maa juhlisi yhtä aikaa.

Kaiken tämän syvällisen pohdinnan ja tutkiskelun jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että edelleen vuonna 2023 Suomi on erittäin hyvä maa asua. Ja hyvin todennäköisesti on sitä myös vuonna 2024, vaikka maailma ympärillämme onkin arvaamattomampi kuin vuosikymmeniin. On hyvä ja turvallista asua Suomessa, kun maailmaa ravistelevat tällä hetkellä sodat, konfliktit, ilmastonmuutos ja kaikenmaailman kulkutaudit.

Eihän tämä nyt ole ehkä ihan se päävoitto lotossa, mutta kyllä meillä asiat ovat monelta kantilta katsottuna todella hyvin. Onnea 106-vuotias Suomi!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi