Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta viimeisimmät galluptulokset ovat joulukuulta. Siis kokonaisen kuukauden ikäisiä. Yleensä ennen vaaleja nenämme eteen työnnetään lähes viikottain mitä ihmeellisimpien instanssien gallupeja, nyt ne loistavat poissaolollaan. Ainakin itseäni kiinnostaisi tietää miten ehdokkaiden vaalikiertueet ympäri maata, Ylen henkilökohtaiset vaalitentit, MTV3:n Tommolan varsin hömppäviihteellinen ehdokasesittely tai Nelosen Luokan edessä -ohjelma ovat vaikuttaneet ihmisten mielikuviin ehdokkaista ja onko muutoksia voimasuhteissa tapahtunut.

Kannatusmittausten puute on jo ehtinyt aiheuttaa somessa kaikenlaisia salaliittoteorioita ja foliohatun sovittelua. Näin tuntuu olevan varsinkin Jussi Halla-ahon kannattajien keskuudessa, joilla muutenkin tuntuu olevan paljon hampaankolossa mediaa ja varsinkin Yleä kohtaan. Päämediat kuulemma haluavat piilotella epäsuotuisiksi muuttuneita kannatuslukuja. No, kukin tavallaan, mutta onhan tuo perussuomalaisten epäluulo medioita kohtaan hieman jo surkuhupaisaa. Odotan innolla vaalien jälkeisiä salaliittoteorioita, siitä miten vaalit varastettiin, jos Mestari ei ole kahden joukossa. No, Paavo Väyryseltähän ehdittiin jo varastaa 10 000 kannattajakorttia. Näin siis Paavon itsensä mukaan, faktaahan väitteessä ei ollut tuumaakaan.

Edellisissä gallupeissa kärjessä kirmasivat liki rinta rinnan Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Kolmossijasta taistelevat kuukausi sitten julkaistun gallupin mukaan Halla-aho ja Rehn. Kampanjoiden jo pitkään aika seisahtuneeseen asetelmaan toivotaan yleisesti vauhtia ja kannatusmittauksista sitä ehkä saisi? Mediassa on myös toivottu räväkämpiä puheenvuoroja ja kipinöitä ehdokkaiden välillä. Vaikuttaa siltä, että median, varsinkin iltapäivälehtien mielestä, käydään Suomessa juuri nyt maailman tylsimpiä ja harmaimpia vaaleja. Totuus on kuitenkin se, että Suomen presidentinvaali voitetaan luotettavuudella, ulkopolitiikan rautaisella osaamisella, valtiopäämiesmäisyydellä ja karismalla. Ei Suomi ole USA, jossa parhaat vitsit vastaehdokkaasta heittävä on vahvoilla. Suomessa presidentinvaali ei ole sirkus, jossa pärjää haukkumalla muut ehdokkaat ja viskomalla lokaa muiden niskaan. Ja koska Suomen presidentin vaikutusvalta ulottuu lähinnä ulkopolitiikkaan ja arvojohtamiseen, on vaikea löytää tässä maailmantilanteessa Suomesta ehdokasta, joka olisi maamme ulkopolitiikasta ja arvoista kauhean paljon eri mieltä kuin muut ehdokkaat. Niinpä ne erot onkin kaivettava pitkälti muista asioista ja ansioista.

Kannatusmittausten puute ei estä ihmisiä äänestämästä omaa suosikkiaan. Jokainen vastaa tietenkin vain ja ainoastaan omasta äänestään. Tietyllä tapaa kannatusmittaukset saattavat myös ohjata äänestämistä ns. taktisen äänestämisen puolelle eli äänestetään ensimmäisellä kierroksella jotain muuta kuin ykkösehdokastaan vain blokatakseen sellaisen ehdokkaan, jota ei missään nimessä halua presidentiksi. No, onneksi gallupien puute korjaantui  eilen, kun Maaseudun Tulevaisuus julkaisi omansa ja ns. keltainen lehdistökin pääsee taas mässäilemään ja spekuloimaan.

Pidetään kukin huoli siitä, että käytämme äänemme näissäkin vaaleissa. Eniten ääniä saanut voittakoon. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ehdottomasti kuumin puheenaihe Lahdessa viime viikkoina ei suinkaan ole ollut parin viikon päässä häämöttävä presidentinvaali, vaan Lahti Energian mahdollinen myynti. Myyntiä vastustavat tahot ovat laajat ja nimiä kerätään jo kovaa vauhtia adressiin, jonka avulla myynti halutaan estää. Myyntiä puoltava taho taas on jo ottamassa askeleen eteenpäin ja kilpailutti jo konsulttifirmat, jotka valmistelevat Lahti Energian myyntiä. Tiettävästi konsulttifirma tutkii ainoastaan sitä, myydäänkö koko yritys vai vain osa siitä. Myymättä jättäminen ei tähän vedoten näyttäisi olevan enää varteenotettava vaihtoehto? Ainakin varsin isoja askeleita myynnin eteneminen on viime päivinä ottanut ja sekös on monia kaupunkilaisia huolettanut ja pistänyt kierroksia myös myyntiä vastustavien tahojen keskusteluun. Vastustajien leirissä epäillään vahvasti, että kulisseissa myynti on jo päätetty ja on vain nuijankopautusta vaille valmis. No, jos joku tästä hyötyy ja kulkee nauraen pankkiin, on konsulttifirma, joka kuittaa valmistelutyöstään vaatimattoman yli 600 000 euron palkkion.

Jokainen tietää, että talousfaktat taustalla ovat karut. Kaupungin talous tulee olemaan seuraavien kolmen vuoden aikana alijämäinen vajaat 200 miljoonaa euroa ja se on iso summa kurottavaksi kiinni. Kaupungin perusajatus Lahti Energian myynnin takana on se, että sen osittaisesta myynnistä saatava noin puoli miljardia euroa sijoitetaan pörssiin hajautetusti ja sijoituksilla tavoitellaan 30 miljoonan euron vuosituottoa. Tämä tarkoittaa sitä että voittoprosentti olisi 6 prosentin luokkaa, johon ei kai isot ja vakiintuneetkaan sijoittajat, kuten eläkevakuutusyhtiöt ole päässeet. Ehkä Lahdella on kätköissään sellaista pörssiosaamista, mitä muilta ei löydy?

Kolikon toisella puolella on pelko siitä, että kun Lahti Energia myydään, samalla luovutaan lypsävästä lehmästä. Tosin tällä hetkellä lehmä lypsää hieman huonommin kuin aikaisemmin, mutta vastustajien mielestä asiaa tulisi tarkastella pidemmällä perspektiivillä. Kaupungin omasta energiayhtiöstä ei haluta luopua, sillä se tarkoittaa usein sitä, että hinnat kuluttajille nousevat. Monet ovat myös sitä mieltä, ettei näitä tärkeitä huoltovarmuuteen liittyviä sähkö- ja vesiyhtiöitä saa myydä yksityisten tahojen käsiin. Varsinkin kun tiedämme, kuinka epävarmoja aikoja Euroopassa tällä hetkellä eletään. Myös Lahden kaupungin huseeraaminen pörssimarkkinoilla kuulostaa vahvasti jo pahaenteiseltä toiminnalta. Lahtelaisten mielissä varmasti on viime aikojen KymiRing-seikkailut, joista koitui lahtelaisille veronmaksajille miljoonien eurojen kulut.

Joka tapauksessa keskustelu jatkuu kuumana ja ainakin vastustavalta taholta odotan ajatuksia siitä, miten Lahden hurja alijäämä saadaan katettua tulevaisuudessa, jos Lahti Energiaa ei saa myydä edes osittain. Epäilemättä se tarkoittaisi ainakin veronkorotuksia ja leikkauksia sivistystoimeen. Ja olisikohan nyt jo aika käydä läpi myös Lahden kaupungin hallintohimmelit, sillä vaikka sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyi kokonaan hyvinvointikunnan alle, on Lahden kaupungin organisaatio edelleen yhtä iso kuin edellisinäkin vuosina. Tehostamista löytyisi varmasti sieltäkin?

Ennen kuin asia ratkaistaan puoleen tai toiseen, on valtuustossa syytä käydä syväluotaava keskustelu eri vaihtoehdoista ja pystyttävä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen. Onko myyminen vain hetken hurma vai kenties se lopullinen ratkaisu kaupungin ikuisiin talousongelmiin? Onko pörssikauppa todellakin niin luotettava rahasampo, että voimme luopua omasta sähköyhtiöstä ja päästää sen kenties jonkin ulkomaalaisen tahon hallittavaksi?
Nämä ovat todella isoja kysymyksiä ja tätä ratkaisua ei pidä tehdä hätiköiden.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

itelet kädessäsi vuoden 2023 viimeistä Omalähiötä. Seuraavan kerran Omalähiö tippuu luukustasi tammikuun 12. päivä ja silloin eletäänkin jo vuotta 2024. Perinteisesti olen aina vuoden viimeisessä numerossa niputtanut kuluneen vuoden tapahtumat yhteen, jotta saisin hieman perspektiiviä siitä mitä kaikkea vuosi onkaan sisällään pitänyt. Itsekeskeisesti olen käyttänyt lähdeaineistona vain ja ainoastaan omia pääkirjoituksiani eli kyseessä on vuosi allekirjoittaneen vinkkelistä katsottuna.

Tammikuussa polkaistiin käyntiin eduskuntavaalivuosi ja ihmeteltiin kansalaisten, varsinkin lasten huonoa kuntoa, johon ehdotin lääkkeeksi hyötyliikuntaa. Itäratasuunnitelmat olisi myös mielestäni syytä haudata niin syvälle, etteivät ne löydy edes arkeologisissa kaivauksissa. Helmikuussa Suomen ja Ruotsin Nato-tiellä seisoi kaksi änkyrää, Unkari ja Turkki ja mietinnässä oli se, pitääkö Suomen odotella Ruotsia, jolla oli suuremmat ongelmat kyseisten änkyröiden kanssa. Samaan aikaan mietittiin tuputetaanko kouluissa lapsille pakolla kasvisruokaa. Lahdessa monitoimiareena alkoi kiinnostamaan päättäjiä, vaikka Kisapuistonkin stadionsuunnitelmat olivat vielä vahvan vatuloinnin alla. Maaliskuussa kyselin, olisiko jo aika saada viinit ruokakaupppoihin vai veisikö se meidät suomalaiset rappiolle? Lisäksi kaipailin lepoa aivoille tästä kaikesta tietoähkystä, jonka älylaitteet meille tarjoavat. Maaliskuussa Omalähiö ilmestyi ensimmäistä (ja ehkä myös viimeistä?) kertaa koko Lahden alueella. Syynä tietenkin eduskuntavaalit, jotka olivatkin perinteisesti varsin kiihkeät.

Huhtikuussa enteiltiin tiukkoja hallitusneuvotteluja, ihmeteltiin Lahden kaupungin kantamia miljoonia euroja KymiRingiin ja iloittiin Pelicansin loistavasta playoff-keväästä. Toukokuussa otin esille parkeketupakoinnin kieltämisen asuntoyhtiöissä ja ihmettelin miksei kouluihin saada kännykkäkieltoa. Kesäkuussa Pekka Haavisto starttasi presidenttipelin ja hallituskoalitio Orpo I näki päivänvalonsa.

Heinäkuussa perinteisesti lomailtiin, mutta Orpon hallitus eteni kriisistä toiseen, pysyen kuitenkin horjuen pystyssä. Elokuussa arpominen Kisapuiston stadionin ympärillä jatkui ja lisää ehdokkaita ilmaantui presidenttikilpaan. Syyskuussa selvisi, että Lahti tarvitsee uuden kaupunginjohtajan. Samassa kuussa ihmettelin kertakäyttökulttuurimme järkeä. Tekoäly teki tulemistaan, joten yhden pääkirjoituksen allekirjoittaneen puolesta kirjoittikin teköaly ChatGPT.

Lokakuussa ei paljon positiivista löytynyt, kun hallitus säästi ja leikkasi, hybridiuhat uhkasivat ja vauvakato Suomessa jatkoi jatkamistaan. Lahteen sentään löytyi uusi kaupunginjohtaja ja kaupunki vietti 118-vuotisjuhliaan. Marraskuu starttasi perinteisesti verotiedoilla mässäilyllä ja presindenttigallupeissakin alkoi tapahtumaan muutoksia. Sen sijaan Pelicansin kausi oli alkanut alakuloisissa tunnelmissa. Joulukuussa kyseltiin Salinkallion koulurakennuksen tulevaisuudesta. Onko sitä vai pitäisikö rakennus purkaa? Ihan viimeiseksi ihmeteltiin LähiTapiolan, Hyvinvointialueen ja kaupungin ihmeellistä kolmiodraamaa, joka varmuudella jatkuu ensi vuonna.

Olihan taas mielenkiintoinen vuosi täynnä kaikenlaisia tapahtumia, mutta jos joulupukilta jotain saisi toivoa ensi vuodeksi, niin miten olisi esimerkiksi maailmanrauha? Viimeiset 4 vuotta ovat pitäneet sisällään niin hurjia käänteitä, että nyt voisi tehdä itse kunkin mielenrauhalle eetvarttia sellainen vuosi, jossa ei nähtäisi sotaa tai kulkutauteja. Toivossa on hyvä elää!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunginsairaala remontoitiin vuosina 2017-19 liki 50 miljoonalla eurolla ja pian remontin valmistumisen jälkeen puolitoista vuotta sitten Lahti myi kiinteistön LähiTapiolan kiinteistörahastolle 96 miljoonalla eurolla. Kaupungintalolla juhlittiin vuosisadan kauppaa, mutta viime aikoina kauppa on kääntymässä varsin eriskummalliseksi näytelmäksi. Tiloissa vuokralaisena on toiminut Päijät-Hämeen hyvinvointialue, joka on ilmoittanut tilojen olevan liian kalliit, isot ja epäkäytännölliset ja lähtökohtaisesti se etsiikin pienempiä ja halvempia tiloja toiminnalleen ja haluaa irtisanoa LähiTapiolan kanssa tekemänsä vuokrasopimuksen. Hyvinvointialueilla on kovat paineet saada kuluja alas ja jotta rahaa saataisiin säästymään nimenomaan palveluihin, on seinistä säästettävä. Ja kas, lahtelainen soppa onkin meillä taas valmis tarjoiltavaksi.

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Eikö oikea käsi ole tiennyt mitä vasen käsi tekee? Eikö tilojen kalleus ja epäsopivuus ollut tiedossa jo silloin kun tuo iso 50 miljoonan remontti aloitettiin? Ilmeisesti ei, sillä siinä tapauksessa ihmetyttää miksei hyvinvointialueen vaatimuksia sopivammista tiloista otettu huomioon jo remonttia tehdessä? Vaikuttaa myös siltä, että LähiTapiola on yllätetty tässä ns. housut kintuissa. LähiTapiola on odottanut saavansa hyvän ja pitkäaikaisen vuokralaisen kiinteistöönsä, mutta nyt liki 100 miljoonan euron investointi uhkaa valua läpi sormien. Tuntuu todelta oudolta, ettei kaupan yhteydessä olisi puhuttu mitään hyvinvointialueen muuttohaluista pienempiin tiloihin, kun ne ovat olleet esillä käsittääkseni jo vuonna 2018 useammassakin lehtijutussa? Ei suuri ihme, että LähiTapiolassa on nostettu epäily siitä, että Lahden kaupunki on kaupan yhteydessä salannut heiltä tietoja.

Ja kuka on se, joka on vuokrasopimukseen saanut ujutettua irtisanomispykälän vuosien 2024-25 aikana? Onhan se valtava riski jo lähtökohtaisesti LähiTapiolan mittavalle sijoitukselle, että iso vuokralainen voikin lähteä kiinteistöstä liki sormiaan napsauttaen eli eipä kauppa ole LähiTapiolankaan puolelta maaliin mennyt, jos tämä yksityiskohta ja iso riskitekijä on jäänyt heiltä huomaamatta. LähiTapiola on lähettänyt kaupungille ukaasin ja uhkaa jopa kaupan purkamisella. Käy tässä miten tahansa, niin joka tapauksessa tapahtumaketju asettaa Lahden kaupungin maineelle kaupantekijänä varjon. Uskaltaako Lahteen sijoittaa? Voiko luottaa siihen mitä kaupunki myymistään kiinteistöistä kertoo?

Jonkinasteinen puuhastelun maku leijuu koko tapauksen ympärillä, mikä ei tietenkään allekirjoittanutta yllätä, kun muistellaan Lahden kaupungin viime aikaisia KymiRing-seikkailuja. Kaupunki saa tukea Kymiringiä, jos kukaan ei aseta asiaa kyseenalaiseksi ja kiinteistön voi myydä kertomatta vuokralaisen tyytymättömyydestä tiloihin, jos kukaan ei osaa sitä kysyä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelainen pitkäaikainen kuntavaikuttaja Onerva Vartiainen nosti tällä viikolla maakuntalehdessämme esiin kysymyksen, joka on itseänikin askarruttanut jo vuosia: Mikä on Salinkallion koulurakennuksen kohtalo? Koulu on ollut nyt tyhjillään jo useamman vuoden, eikä minkäänlaisia suunnitelmia ole ollut esillä sen suhteen mitä rakennukselle aiotaan tehdä. Nähtävästi käynnissä on se normaali lahtelainen käytäntö, että rakennuksen annetaan ensi lahota paikoilleen kaikessa hiljaisuudessa, jonka jälkeen voidaan todeta, ettei rakennus ole enää korjattavissa ja se täytyy purkaa. Tilalle rakennetaan tietenkin lahtelaiseen tapaan kerrostaloja. Ja näin tulee varmasti käymään myös Salinkallion kohdalla, elleivät lahtelaiset ota asiaa toistuvasti esille.

Onneksi edes Vartiainen on hereillä ja nosti Salinkallion rakennuksen mahdollisuudet esiin kirjoituksellaan. Vartiainen kysyi voitaisiin koulu saneerata ja muuttaa esimerkiksi yhteisölliseen asumiseen? Talossa on iso ruokasali kahvila- ja ravintolatoimintaan. Juhla- ja liikuntasaliakin voisi vuokrata urheiluseuroille tai harrastajaryhmien käyttöön? Myös mahdollisuus muuttaa Launeen kirjasto koulun vanhoihin tiloihin löytyi Vartiaisen ehdotusten joukosta.

Itse olen pyöritellyt ajatusta myös jonkinlaisesta etelälahtelaisten pienyrittäjien keskittymästä tai keskuksesta, jossa luokkahuoneissa toimisi eri alojen pienyrittäjiä, erilaisia yhdistyksiä ja muita toimijoita. Yhdistämällä useat pienet yritykset saman katon alle saataisiin enemmän ns. vipuvartta yritysten näkyvyyteen, myyntiin ja markkinointiin. Lounasravintolallekin olisi jo paikka ja keittiö valmiina. Hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Askon vanhassa tehdasrakennuksessa on tehty. Esimerkiksi Omalähiön toimitus voisi varsin hyvin toimia tuon kaltaisessa pienyrittäjien yhteisössä. Mahdollisuuksia Salinkalliolla olisi monia, mutta löytyykö kiinnostusta, visioita ja tekijöitä? Ja ennen kaikkea rahaa?

Salinkallion koulu on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Sen purkaminen ei onnistu ilman, että vanhaa kaavaa arvioidaan, toisaalta kiinteistön terveellinen ja turvallinen käyttö ei ole mahdollista ilman kokonaisvaltaista peruskorjausta. Rakennus olisi mahdollista ottaa käyttöön peruskorjauksen jälkeen. Vuonna 2020 Omalähiön haastattelussa kaupungin kiinteistöpäällikkö kertoi ettei rakennuksesta ei ole tehty purkusuunnitelmaa, eikä rakennuksen jatkosta ole tehty päätöksiä, eikä rakennus ei ole myöskään julkisessa myynnissä. Tuon haastattelun jälkeen kaupungin suunnasta ei ole kuulunut mitään uutta tietoa Salinkallion tilanteesta. Perusopetuksen palveluverkossa ei ole alueella tarvetta lisäkapasiteetille, koska Länsiharjun, Lähteen ja Liipolan perusopetusyksiköt ovat kunnossa. Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että kaupungilla ei ole halua koulua enää korjata, joten yksityinen puoli on se, johon nyt kannattaisi satsata, jotta Salinkallion upea rakennus saisi jatkaa olemassaoloaan. Ensin pitäisi tietenkin koulu ns. perata läpi ja kartoittaa korjauksen tarpeet ja saada remontille jonkinlainen hintalappu, jotta koulua voitaisiin kaupitella myös yksityisille yrittäjille.

Kysymys kuuluukin: Onko Lahden kaupungilla oikeasti tähän halua vai annetaanko rakennuksen vain homettua ja lahota paikalleen tekemättä mitään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lähestyvän itsenäisyyspäivän innoittamana aloin miettimään vanhaa suomalaista sanontaa ”On lottovoitto syntyä Suomeen”. Jo ajat sitten irvileuat käänsivät tuon lauseen niin, että tarvitaan lottovoitto, jotta pystyisi elämään Suomessa. Molemmissa mielipiteissä piilee varmasti pieni totuuden siemen. Suomessa todella moni asia on paremmin kuin sadoissa muissa maailman maissa. Miksi muuten onnellisuus-tutkimuksien kärkipäässä komeilisi liki aina piskuinen Suomi ellei sanonnassa olisi jotain perääkin? Toisaalta, Suomessa maksetaan hurja määrä erilaisia veroja, joilla tämä hyvinvointiyhteiskunta pääsääntöisesti rahoitetaan ja eihän se ruoka eikä asuminenkaan kaikkein halvinta meillä ole. Suomalaisesta mielenlaadusta kertoo kaiken se, että kun Suomen onnellisuus-tutkimuksen voittoa on hehkutettu mediassa, moni suomalainen on miettinyt ”olenko minä ainoa onneton?”

Suomen 106-vuotisjuhlien innoittamana päätin hieman tutkia minkälainen on se ”lottovoiton” saanut keskivertosuomalainen. Keskivertosuomalainen on iältään 42-vuotias nainen, jonka odotetaan elävän liki 84 vuotiaaksi. Tällä keskivertosuomalaisella on lapsia 1,85 ja hänen perheensä sisältää keskimäärin 2,77 henkilöä. Keskimääräinen suomalainen asuu kerrostalossa 80 m2:n omistusasunnossa, jossa on 3-4 huonetta. Henkeä kohden suomalaisella on 39,8 neliötä käytettävissään. Palkkaa tämä tavis-suomalainen saa keskimäärin vuodessa noin 40 000 euroa. Ammattina suomalaisella on todennäköisimmin myyjä. Yllättäen suurin osa suomalaisista ei käy töissä. Yksi työllinen elättää 1,31:tä työssä käymätöntä (työtöntä, lasta, eläkeläistä, opiskelijaa, kotityötä tekevää). Suomen tavallisin nimi on Timo Virtanen, vaikka yleisin sukunimi onkin Korhonen. Suomalaiset myös syövät ja juovat. Asukasta kohti laskettuna suomalaiset juovat vuodessa 73 litraa keskiolutta, kuluttavat 10 kg kahvia, syövät 58 kg tuoreita hedelmiä, 61 kg perunoita ja 72 kg lihaa. Paljon parjattua EU:ta keskivertosuomalainen tukee 147 eurolla vuodessa eli noin 12 eurolla per kuukausi. Ei ehkä sittenkään niin paljon kuin moni kuvittelee?

Loppujen lopuksi huomaamme, että keskiarvosuomalainen on itseasiassa hyvin teoreettinen hahmo ja oikeassa elämässä todella harvinainen. Ei ole olemassa mitään ”suurta yleisöä”, joka edustaisi suurinta osaa suomalaisia. Meistä on todella moneksi. Politiikassa sanonta ”kyllä kansa tietää” saa erilaisen merkityksen, kun ymmärtää, että itseasiassa 85-87% suomalaisista ei äänestä vaalivoittajapuoluetta eduskuntavaaleissa, vaikka se saisikin noin 20% annetuista äänistä. Tämän päivän Suomessa on todella vähän asioita, jotka yhdistäisivät yli puolta suomalaisista. Tähän ei pysty edes jääkiekkoilun MM-kulta tai Euroviisu-voitto, vaikka juuri sillä hetkellä saattaisikin tuntua siltä, että koko maa juhlisi yhtä aikaa.

Kaiken tämän syvällisen pohdinnan ja tutkiskelun jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että edelleen vuonna 2023 Suomi on erittäin hyvä maa asua. Ja hyvin todennäköisesti on sitä myös vuonna 2024, vaikka maailma ympärillämme onkin arvaamattomampi kuin vuosikymmeniin. On hyvä ja turvallista asua Suomessa, kun maailmaa ravistelevat tällä hetkellä sodat, konfliktit, ilmastonmuutos ja kaikenmaailman kulkutaudit.

Eihän tämä nyt ole ehkä ihan se päävoitto lotossa, mutta kyllä meillä asiat ovat monelta kantilta katsottuna todella hyvin. Onnea 106-vuotias Suomi!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vielä kesällä näytti selvältä että kolmas kerta toden sanoo ja Pekka Haavisto valitaan kolmannella yrityksellään Suomen seuraavaksi presidentiksi. Toisaalta tiedettiin kyllä, etteivät kaikki ehdokkaat vielä olleet selvillä. Samalla pohdittiin, löytyykö meiltä Niinistön isoihin saappaisiin riittävän suuria jalkoja. Onhan nykyinen presidenttimme jättämässä varsin merkittävän jäljen maamme ja jopa koko Euroopan historiaan.

Aluksi vaikutti siltä, että tiukimmin vaalissa kamppailevat Pekka Haavisto ja Olli Rehn. Harry Harkimo tuntui jo alussa olevan mukana täysin väärässä vaalissa ja Mika Aaltola oli todellinen jokerikortti, josta ei tiedetä kai vieläkään, onko mies lintu vai kala? Sen jälkeen kisaan ovat lähteneet isoista nimistä Jussi Halla-aho, Alexander Stubb, Li Andersson, Sari Essayah ja viimeisimpänä Jutta Urpilainen ja pikkuhiljaa alkaakin näyttämään siltä, että meillä on oikeasti mielenkiintoinen vaali edessä tammikuussa. Stubb on hivuttautunut gallupien kärkeen, mutta Haavisto kyttää ohitusmahdollisuutta aivan peesissä. Kakkoskoriin ovat jäämässä Halla-aho ja Rehn, joiden niskaan hengittävät Andersson, Urpilainen ja Aaltola. Näistä varsinkin juuri kisaan mukaan lähtenyt Urpilainen voi vielä sekoittaa jopa kärjen kuvioita. Ei niinkään sillä, että itse nousisi kärkikaksikkoon, vaan viemällä elintärkeitä naisdemareiden ääniä nimenomaan Pekka Haavistolta.

Jos gallupit ovat yhtään oikeansuuntaisia, niin toisella kierroksella kohtaisivat Stubb ja Haavisto ja tässä pelissä voittajana maaliin ajelisi nimenomaan Stubb, jopa yli 10 prosentin erolla. Toisaalta gallupit ovat vain gallupeja ja tässä on vielä mukavasti aikaa jokaisella ehdokkaalla saada oma kampanjansa lentoon ja toisaalta yksi metsään mennyt lausunto saattaa ajaa ehdokkaan suosion syöksykierteeseen. Tämä nähtiin hyvin Mika Aaltolan kohdalla.

Usein sanotaan, että media tekee presidentin. Tämä on kyllä osaltaan ihan totta ja tällä hetkellä omaan silmääni vaikuttaa hieman siltä, että Stubbia ollaan kovaa vauhtia ajamassa isoissa medioissa presidentiksi. Jopa Elämäni biisi -ohjelmassa Stubb veti pisimmän korren tai sanotaanko näin, että hänen markkinointitiiminsä oli keksinyt kaikista vaikuttavimman tarinan biisin taakse. Yhtään negatiivista juttua en ole hänestä tähän mennessä mediasta lukenut, vaikkei hänenkään ministerikausistaan ilman kohuja taidettu selvitä. Tosin on myös niin, että jos ei mitään tee, niin ei tee virheitäkään. Loppujen lopuksi taitaa olla kyse vain yksinkertaisesti siitä, kenen karisma on kaikkein vahvin? Kenet Suomen kansa voi nähdä presidenttinään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Muistatteko vielä kuinka viime liigakaudella Pelicans liiti korkealla ja komeasti? Media ja asiantuntijat nostivat toistuvasti esiin sen, kuinka upeasti Lahdessa menee. Peli kulki, yleisö nautti ja koko organisaatio porskutti Liigan mallioppilaana eteenpäin. Joukkue liiteli yllätyksellisesti aina finaaleihin asti, joista tappion jälkeen jäi ymmärrettävästi iso nälkä. Ensi vuonna otetaan mestaruus! Joukkueeseen satsattiin tälle kaudelle enemmän kuin koskaan ja puheet mestaruudesta tulivat varmasti kaikille selväksi. Kun joukkueeseen saatiin vielä supervahvistuksia ja varsinkin lahtelaisten ikisuosikki Ryan Lasch, ei lahtelaisfanien innolla ollut rajaa. ”Nu tar vi dom!”, kuten ruotsalaisetkin aina hokevat ennen MM-kisoja.

Vaan eivät ole kaudet veljiä keskenään. Tällä kaudella on nähty varsin valju joukkue jäällä eikä pisteitäkään ole ropissut odotettua tahtia.Valmentajalle on vaadittu potkuja, kriisipalaveri on pidetty ja pikkuhiljaa on pelaajiakin jo alettu vaihtamaan. Satsaukset ovat isot, joten pelissä on muutakin kuin urheilullinen menestys, sillä menestys kentällä tuo myös taloudellista voittoa ja sama toisinpäin. Onneksi kautta on pelattu vasta kolmannes, joten kelkka on vielä mahdollista kääntää ja voittaa lahtelaisyleisö takaisin lehtereille. Nythän yleisökeskiarvo huitelee 3000:n tietämillä, kun budjetoitu yleisömäärä on 3500 katsojaa per ottelu. Mutta se pelillinen ryhtiliike tulee aloittaa heti perjantaina.

Jos ei ole kentällä hommat menneet ihan putkeen, niin eipä ole organisaatiokaan paljon apuja antanut. Viime vuoden finaaleista monet muistavat varmasti Iida Vainio -casen, jossa yritettiin hämmentää vastustajan maalivahtia varsin harmaalla alueella. Jääkiekon ja etiikan ystäviä on hämmentänyt myös Tsekki-pakki Jordanin palkkaus, sillä mieshän pelaili vielä pitkään KHL:ssä Venäjän jo sotiesssa Ukrainassa. Joidenkin mielestä Pelicans on mennyt tässäkin asiassa ns. harmaalle alueelle. Lisää vettä myllyyn ryöppysi tällä viikolla. Ensin iltapäivälehdet kertoivat Pelicansin maksamattomista laskuista ja samana iltana Pelicans sekoili CHL-pelissään karmaisevasti jään kanssa ja hyvin todennäköisesti jatkopaikka CHL:ssä karahti siihen. Olen seurannut Lahdessa jääkiekko yli 50 vuotta, enkä ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavanlaista sekoilua kuin tiistai-iltana Isku Areenalla. Puhutaan kuitenkin isosta ammattiorganisaatiosta, jonka liikevaihto on miljoonia euroja, jolloin voisi olettaa, että kaikki puuhastelu loistaisi poissaolollaan ja hommat tehtäisiin aina viimeisen päälle ammattimaisesti. Tosin pakko myöntää, että varsin viihdyttävää seurattavaa tiistai-ilta kuitenkin tarjosi, vaikkei jääkiekkoa nähtykään kuin kymmenisen minuuttia.

FC Lahden lanseeraama termi ”Elämysten vuoristorata” on onnistuneesti siirretty nyt myös siis jääkiekon puolelle ja syystäkin lahtelaisten jääkiekkojännäreiden usko on koetuksella. Onhan lahtelaisen jääkiekon historiassa enemmän niitä mahalaskuja kuin isoja onnistumisia, joten aina on sellainen pieni pelko takamuksessa, että miten tässä käy. Itsekin lahtelaisen kiekon suurena ystävänä uskon ja toivon, että alakulo Pelicansin kohdalla on tällä kaudella nyt nähty ja tästä eteenpäin nähdään pääosin niitä positiivisia asioita. Perjantaina siis taas hallille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on Suomessa ollut tasan yksi puheenaihe. Verotulot. Kerran vuodessa me kansalaiset pääsemme oikein joukolla ihmettelemään toistemme tuloja ja veroja. Itse en oikein ymmärrä mitä iloa moisesta mahdollisuudesta on. Jokainen on ansainnut omat tulonsa työnteollaan ja turha niistä toisen tuloista on kateellinen olla. Toisaalta tirkistelymahdollisuus toisten elämään ja tulotasoon taitaa olla oiva katalysaattori meidän suomalaisten niin usein harrastamalle kateuskeskustelulle. Kahvipöydissä ihmetellään, että miten tuokin noin paljon saa tai sitten ollaan vahingoniloisia kun se leuhka naapurinmies ansaitseekin vähemmän kuin minä. Mediassa verotiedoista revitään kaikki irti. Otsikot kirkuvat joka vuosi sitä, kuka on minkäkin alan palkkakunkku ja kuka on viime vuonna tienannut yllättävän vähän. Tämä on sitä sosiaalipornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Itse en kaipaa tietoa siitä mitä muut tienaavat. Minulle on yhdentekevää kuka presidenttiehdokkaista ansaitsee eniten tai onko joku artisti tienannut 200 000 vai 300 000 euroa. Minun puolestani verotiedot voitaisiin julistaa salaisiksi niinkuin esimerkiksi Saksassa on tehty. Mielestäni tietojen julkistaminen loukkaa ihmisten yksityisyyttä. Verotietojen julkaisua puolustetaan vetoamalla avoimen yhteiskunnan periaatteeseen. Verotietoja julkaisemalla saadaan kuulemma tärkeää tietoa muun muassa tuloeroista ja niiden muutoksesta. Voihan se niinkin olla, mutta mielestäni verotietojen julkisuus lisää aivan turhaan tirkistelyä yksityisasioihin ja samalla kasvattaa kateutta toisten menestyksestä. Suomessa ei mielestäni tarvita yhtään enempää lisää kateutta, sitä meiltä löytyy jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan positiivisuutta yhteiskuntamme tarvitsisi jatkossa roppakaupalla lisää.

No, jotain positiivista näistä tämän vuoden verotiedoista sentään irtoaa. Kun metsä- ja paperiteollisuus alkaa olla Suomessa enemmän historiaa kuin nykyaikaa ja Nokiakin sössittiin aikoinaan pahemman kerran, niin valoa on silti tunnelin päässä, eikä se tällä kertaa ole vastaantuleva juna. Pelifirmoilla menee komeasti, sillä TOP 10:ssä on peräti neljä pelialan yrittäjää ja tulot ilmoitetaan kymmenissä miljoonissa! Pääasiassa rahat on tehty myymällä oma pelifirma eteenpäin isolla voitolla. Jatkossa ei lapsia patistetakaan enää jalkapallo- tai jääkiekkoareenoille isojen ammattilaissopimusten toivossa, vaan lasten annetaan rauhassa touhuta tietokoneellaan. Joskohan se meidän poika/tyttö tekisi sen seuraavan menestyspelin? Tai olisikohan meidän Jani-Petteristä Youtube-julkkikseksi? Näinköhän joulun suurimmat myyntivaltit ovat opaskirjat ”Ohjelmoinnin alkeet” tai ”Youtuben avulla ryysyistä rikkauteen”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aina aika ajoin on syytä nostaa esiin alueemme vireä omakoti- ja asukasyhdistystoiminta. Lehtemme ilmestymisalueella on yksitoista toimivaa omakoti- tai asukasyhdistystä, jotka kaikki jossain määrin valitettavasti kärsivät osanottajapulasta. Vetäjiä yhdistyksiin on kohtalaisen vaikea saada ja moni yhdistys varmasti miettiikin, onko toimintaa järkevää jatkaa, kun kokouksissa istuvat samat naamat vuodesta toiseen. Pakko nostaa hattua korkealle niille, jotka vuodesta toiseen jaksavat pitää yllä alueensa omakotiyhdistystoimintaa. Verenvaihto ainakin silloin tällöin olisi kuitenkin suotavaa, jotta pitkän pätkän vastuuta kantaneetkin saisivat välillä hieman hengähtää.

Itse olen aina arvostanut omakotiyhdistystoimintaa, jossa toimitaan yhdessä koko asuinalueen hyväksi. Pienelle Petri-pojalle Korsipuistossa järjestetyt Elojuhlat olivat aikanaan kovasti odotettuja tapahtumia ja oli mukavaa kun naapurustossa järjestettiin kaikenlaista toimintaa hiihtokilpailuista lähtien. Mahdollisissa kiistatilanteissa on helpompaa saada oma ääni kuuluville nimenomaan yhdistyksen kautta. Esimerkiksi Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme vaikuttaa moniin asioihin ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Tänä päivänä tarvitsemme ns. kylähenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin koskaan, sillä yhteiskunnassamme tuijotetaan jo aivan liikaa omaan napaan ja meitä suomalaisia ollaan kovaa vauhtia jakamassa tiukasti eri leireihin, milloin minkäkin asian tiimoilta. Netissä on helppo olla sosiaalinen, mutta eihän se korvaa millään muotoa oikeaa kontaktia toisten ihmisten kanssa. Ainainen kiire on huono, mutta myös paljon käytetty tekosyy. Kyllä aikaa löytyy myös yhdistyksen asioihin, jos vain halua löytyy.

Älä siis anna alueesi omakotiyhdistystoiminnan kuihtua, vaan lähde mukaan kokouksiin ja tapahtumiin kuuntelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan naapurustosi ihmisiin. Voit yllättyä, kuinka mukavaa on puuhailla yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta ja tutustua uusiin ihmisiin asuinalueellasi. Hyvä esimerkki toimivasta ja pitkäikäisestä asukasyhdistystoiminnasta on 50 vuotta tänä vuonna täyttävä Saksala-Seura. Saksala-Seuran vireään toimintaan pääset tutustumaan lehtemme sivuilla olevasta upeasta 8-sivuisesta liitteestä. Omalähiö onnittelee 50-vuotiasta Saksala-Seuraa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi