Arkistot: Pääkirjoitukset

Nykyään meillä kaikilla taitaa olla älypuhelin kasvanut käteen kiinni. Varsinkin koululaisten kännykän käytöstä oppitunneilla on oltu huolissaan. Koulut saavat kyllä jo nykyään kieltää kännyköiden häiritsevän käytön oppituntien aikana. Koulu voi myös edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana. Nykylainsäädännön nojalla koulut eivät kuitenkaan voi asettaa koko koulupäivän kattavaa kieltoa. Ne eivät myöskään voi kieltää oppilaita tuomasta kännykkää kouluun. Koulupäivien aikana varsinkin sosiaalisen median jatkuva vilkuilu tai erilaisten pelien pelaaminen puhelimella vahingoittaa oppilaiden keskittymiskykyä. Keskittymisen taito on välttämätön kaikelle pitkäjänteiselle toiminnalle kuten työlle ja oppimiselle ja keskittymistä oppii vain ja ainoastaan keskittymällä. Itse uskon, että kännykkäkiellolla kouluissa olisi monta positiivista vaikutusta oppimiseen, joten sitä olisi syytä kokeilla.

Ja eihän tämä kännyköiden tuijottaminen ole pelkästään koululaisten ongelma. Sama vaiva vaivaa meitä aikuisiakin päivä päivältä enemmän. Milloin sinä olet viettänyt päivän ilman älylaitetta? Tai edes työpäivän? Kuinka moni meistä on oikeasti läsnä tapaamisissa tai kokouksissa, kun koko ajan pitää vilkuilla puhelimesta somea tai muuta ns. tärkeää? Yhtä hyvin voisimme olla huolissamme meidän työssäolevien työkyvystä, sillä väitän, että monella meistä kuluu työpäivänkin aikana monta hetkeä puhelinta vilkuillen. Näin ainakin itselläni, mutta olen selittänyt asian itselleni niin, että toimittajana minun tulee olla koko ajan ajan hermolla, joten uutisia on seurattava herkeämättä.

Tarkistin puhelimestani oman päivittäisen ruutuaikani keskiarvon. Se oli melkein 4 tuntia päivässä! Tämä tieto kyllä hätkähdyttää, sillä se pistää miettimään sitä, onko noin suuri aika lainkaan järkevää ja tarpeellista? Tulisinko pienemmälläkin ruutuajalla tarpeen? Kieltämättä myös multitaskaus eli samaan aikaan työskentely pöytäkoneella ja puhelimella on lisääntynyt. Sillä aikaa kun pöytäkone ruksuttaa ja raksuttaa, niin odotellessa teen muita töitä puhelimella. En kuitenkaan usko, että tämä keskittymiskykyä ainakaan parantaa tai rauhoittaa aivojen toimintaa? Ei siis mikään ihme, että erilaiset keskittymisvaikeudet ja mielenterveysongelmat ovat nostaneet viime vuosina päätään yhteiskunnassamme. Toki maailmanlaajuinen pandemia ja Ukrainan sota viimeisten neljän vuoden aikana ovat sellaisia asioita, jotka kyllä vähintäänkin alitajunnaisesti ovat vaikuttaneet meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiimme. Uskon, että aivojen olisi todella hyvä välillä hengähtää kaiken tämän digitaalisen ähkyn keskellä. Tee siis itsellesi palvelus ja jätä se puhelin välillä kotiin ja lähde vaikka luontoon kävelylenkille tuulettumaan ja rauhoittumaan. Aivot, mieli ja koko kroppa kiittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla hallitus etsi ja löysi kehysriihessään leikkauksia ja säästöjä vaadittavat kolme lisämiljardia. Näin pyritään estämään talouden ajautuminen hallitsemattomaan luisuun ja Suomen joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn. Säästöjen ja leikkauksien kohdistamisesta voidaan olla montaa eri mieltä ja varsinkin opposition suunnasta on hallituksen niskaan kaadettu paljon kuraa, osa ansaitusti, osa ikään kuin opposition rooliin kuuluvasti. Säästäminen ja leikkaaminen on esillä tällä hetkellä aivan kaikessa. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä viimeiset neljä vuotta olemme eläneet kovin erilaisessa ja epävarmassa maailmassa, kun ensin korona ja sitten Ukrainan sota ovat aiheuttaneet suurta epävarmuutta koko maailma, mutta varsinkin Euroopan talouteen. Esimerkiksi Suomi on tukenut Ukrainaa jo liki 2 miljardin euron arvosta. Siitä avusta emme kuitenkaan voi, emmekä halua tinkiä, vaan mielummin pannaan niitä kukkaronnyörejä täällä hieman tiukemmalle.

Esimerkiksi talousongelmista voidaan ottaa vaikkapa oma kaupunkimme Lahti, joka kipuilee uusien säästöjen ja leikkauksien kanssa. Lahti Energian myynti ei keinoksi käynyt, joten nyt olisi etsittävä muita keinoja. On hieman outoa, että Lahden päättäjät eivät ole etsineet näitä muita, korvaavia säästökeinoja jo aikaisemmin? Voisi ajatella, että olisi ollut hyvä, jos kaupungilla olisi olleet vaihtoehdot A ja B valmiina? Mitä tehdään, jos Lahti Energian myynti ei toteudukaan? Ilmeisesti useamman valtuutetun ajatuksissa oli, että Lahti Energian myynnillä homma hoituu helposti, eikä vaihtoehtoa lopulta tarvi edes harkita?

No, nyt on sitten kiireellä saatava aikaan uskottava talouden tasapainottamisohjelma ilman Lahti Energian myyntiä. Se, oliko se kaupunkilaisten todellinen tahto vai ainoastaan kovaäänisimpien kaupunkilaisten tahto, jää nähtäväksi. Samalla katseet säästötoimissa on käännetty LE:n myyntiä vastustaneiden suuntaan. Todelliset vaihtoehdot on nyt viimeistään lyötävä pöytään.
Jyväskylässä tehtiin hiljattain samanlainen päätös eli ei myyty kaupungin omistamaa energialaitosta. Siellä lisätuloja on lähdetty hakemaan veronkorotuksella ja haettu säästöjä sivistystoimesta sekä kulttuurista ja tämä sama on edessä myös Lahdessa. Samalla kun säästetään ja leikataan, on syytä muistaa, että säästöjen tiellä on myös pidettävä huolta kaupungin elinvoimasta ja kilpailukyvystä. Sama koskee tietenkin isossa mittakaavassa koko maata. Etsitään kustannustehokkaampia toimia, mutta ei säästetä itseämme hengiltä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime sunnuntaina vetäistiin matto Lahden kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelman alta, kun Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön edustajisto tyrmäsi kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen esityksen linjaamalla, että kaupungin tulisi tasapainottaa taloutensa ilman Lahti Energian myyntiä. Sen sijaan demarit suosisivat tasapainottamisessa muita keinoja kuten tulojen lisäyksiä, verotulojen kasvattamista, säästöjä sekä myös omaisuuden myyntiä. Koska demarit on valtuuston suurin ryhmä, on selvä, ettei Lahti Energian myynti tämän jälkeen ole enää mahdollista. Samalla se asettaa muutaman demarivaltuutetun luottamuksen puolueessaan kyseenalaiseksi, sillä he ovat olleet mukana vetämässä mallia, jossa talous olisi laitettu tasapainoon myymällä Lahti Energia.

Demareiden linjanveto tuli yllätyksenä ja viime tinkaan, sillä kaupunginjohtaja oli valmistautunut ensi maanantaina esittämään valtuustolle talouden tasapainottamista nimenomaan Lahti Energian myynnillä. Voi vain kuvitella minkälaisen hämmennyksen vallassa kaupunginjohtaja ja muut puolueet ovat, sillä demareiden päätöksen takana eivät olleet vaaleilla valitut valtuutetut, vaan eräänlainen puolueen ”ylähuone” eli kunnallisjärjestö. Monen valtuutetun korvaan linjauksen tuleminen kunnallisjärjestöltä ei varmastikaan kuulosta aidosti parlamentaariselta toiminnalta. Kunnallisjärjestössä kun ei ole demokraattisissa vaaleissa valittuja henkilöitä. Toisaalta vaaleissa äänet annetaan ensisijaisesti puolueelle, vaikka henkilöitä äänestetäänkin, joten sillä tavoin demarit voivat linjaustaan ehkä perustella?

Tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa demareiden kunnallisjärjestö teki siis varsin merkittävän linjauksen. Se ei halua myydä lahtelaisten omaa sähköverkkoa ulkopuoliselle taholle. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että nyt katseet talouden tasapainottamisen suhteen kääntyvät erityisesti demareiden ja LE:n myyntiä vastustaneiden suuntaan. Mistä säästöt eli vuositasolla 65 miljooonaa euroa? Tiedossa on siis mm. veronkiristyksiä, muita pienempiä omaisuuksien myyntejä sekä toivottavasti myös Lahden kaupungin organisaation haravointia. Kummat ovat tärkeämpiä, pikkupomot vai tekevät kädet? Mitä säästetään kulttuurista, mitä liikunnasta? Voidaanko koulutuksesta leikata? Voitaisiinko Lahti Energiasta saada taas jollain konstilla isoja osinkoja tuottava yhtiö? Kysymyksiä on paljon, mutta kuka pystyy niihin vastaamaan?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääsiäisen jälkeinen viikko alkoi maassamme todella ikävissä merkeissä, kun Vantaalla 12-vuotias poika ampui yhden luokkatoverinsa ja haavoitti vakavasti kahta muuta. Erittäin poikkeukselliseksi ampumisen tekee niin ampujan, kuin uhrienkin nuori ikä. Nyt motiiviksi on varmistunut koulukiusaaminen, jota varmasti useimmat meistä osasivatkin epäillä syyksi ampumiselle.

Koulukiusaamisesta on puhuttu jo vuosikymmenet ja sen kitkemiseksi on tehty kymmeniä ellei jopa satoja toimenpiteitä ja aloitteita. On mietitty miksi kiusaaminen kouluissa on tänä päivänä niin yleistä. Silti kouluissa kiusataan päivittäin. Lisäksi kiusaamista esiintyy tietenkin myös vapaa-ajalla ja entistä enemmän kiusaaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Nykyinen somekulttuuri mahdollistaa siis kiusaamisen vuorokauden ympäri ja voi vain kuvitella millaista on kiusatun elämä, jos siitä ei pääse irti missään vaiheessa.

Itse näen kiusaamisongelman paljon laajempana kokonaisuutena kuin pelkästään koulun ongelmana. Mielestäni kiusaaminen lävistää koko yhteiskuntamme päiväkoti-ikäisistä vaariin asti. Ei koulu ole paikka, jossa yhtäkkiä opitaan kiusaamaan, kyllä kaikki lähtee jo kotoa, kun lapset ovat ihan pieniä. Pieni lapsi oppii käyttäytymismallit hyvin pitkälti kotoa. Vaikka kuinka paljon meillä puhuttaisiin lapsille kotona siitä, että muita ei saa kiusata, niin toimimmeko me aikuiset päivittäin hyvänä esimerkkinä lapsillemme? Miettikääpä ihan käsi sydämellä, onko meidän aikuisten toiminta sellaista, josta lapset voisivat oppia hyviä malleja kanssakäymiseen muiden kanssa?

Valitettavasti toisten ihmisten kiusaaminen, nimittely, haukkuminen, aliarvioiminen ja halventaminen on jokapäiväistä toimintaa myös meidän aikuisten maailmassa. On sitten syynä toisen ihmisen eri mielipide, ulkonäkö, sukupuolinen suuntautuminen, ihonväri, pukeutuminen tai mikä tahansa eroavaisuus, niin kovin helposti me aikuisetkin lähdemme kiusaamaan, naureskelemaan toisille ja haukkumaan. Tilanteessa mukana oleva lapsi kyllä imee tällaisen käyttäytymismallin kuin sieni. On siis varsin ristiriitaista, että yritämme kasvattaa lapsistamme ihmisiä, jotka eivät kiusaisi muita, kun samaan aikaan itse käyttäydymme päivittäin aivan päin vastoin kuin opetamme. Sosiaalisesta mediasta en viitsisi edes mainita, koska tuntuu siltä, että siellä saa sanoa ihan mitä tahansa ja mielestäni nimenomaan aikuiset ovat niitä, jotka somessa pahiten toisiaan kiusaavat ja nimittelevät. Somessa maalittaminen on arkipäivää ja se täyttää kyllä täysin kiusaamisen kriteerit. Nykyään on melkein mahdotonta olla somessa eri mieltä ilman, että asia etenee haukkumiseksi ja nimittelyksi.

Eli kyllä meillä kaikilla on kiusaamisen suhteen paljon petrattavaa jo ihan pelkästään omassa käytöksessämme. Näitä asioita on ihan hyvä miettiä seuraavan kerran, kun ihmettelemme, että miksi siellä kouluissa kiusataan. Olisiko syytä katsoa myös peiliin?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Paljon on mediassa keskusteltu siitä, kuinka Lahden kaupungin talous on kuralla ja jotain olisi syytä tehdä ja vieläpä varsin nopeasti. Niinpä vähemmän asiaan tutustunutta saattaa hämmentää Lahden kaupungin vuoden 2023 tilikauden tulos, joka oli ylijäämäinen 41,3 miljoonaa euroa. Mitä ihmettä? Onko kriisi peruttu? Onko joku laskenut väärin? Ei, sillä viime vuoden hyvän tuloksen selittää satunnaistuotot myydyistä kiinteistöistä kuten esimerkiksi kuntoutussairaala Jalmarin myyntivoitto ja vuoden 2022 ns.verohännät. Kun tämän laatuisia kertaluonteisia myyntejä ei enää isossa kuvassa ole näkyvissä, on viime vuoden tuloksesta huolimatta valmistauduttava tasapainottamaan kaupungin seuraavien vuosien kovaa vauhtia heikentyvää taloutta. Tänä ja tulevina vuosina alijäämää ennakoidaan kertyvän 50–70 miljoonaa euroa vuodessa, joten kaupungin rahakirstukriisi on todellinen ja varsin huolestuttava.

Kaupungin tiedotteen mukaan kuntien ja kaupunkien toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtumassa isoja rakenteellisia muutoksia. Esimerkiksi sote-uudistuksessa Lahden kaupungilta lähti budjetista tuloja 43 miljoonaa euroa enemmän kuin menoja. Kaupungin konserniyhtiöistään saamat tuotot ovat pudonneet. Työllisyyden hoito siirtyy valtiolta kokonaan kaupunkien vastuulle 2025 ja kuntien rahoitusjärjestelmä uudistuu 2026. Vuosina 2024-2027 kaupungin taloutta aiotaan tasapainottaa 50 miljoonalla eurolla kaupunginvaltuuston päättämällä ohjelmalla. Sen mukaan tuloja voidaan kasvattaa myymällä kaupungin tytäryhteisöjä kokonaan tai osittain, ja myyntituloja voidaan sijoittaa kaupungin tulojen lisäämiseksi pysyvästi.Tavoitteena on koota 500 miljoonan euron sijoituspääoma, joka voitaisiin saada kasaan esimerkiksi myymällä vähemmistöosuus Lahti Energiasta.

Mitä sitten tehdään, jos tasapainotussuunnitelma eli käytännössä Lahti Energian myynti edes osittain ei valtuustolle kelpaa ja myynti äänestetään kumoon? Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen mukaan se murentaisi koko taloussuunnitelman ja vuoden 2025 talousarvion valmisteluun tällainen päätös toisi aivan erilaiset lähtökohdat. Se aiheuttaisi tarkastelun koko palveluverkkoon, mikä käytännössä tarkoittaa palveluiden karsimisia kovalla kädellä.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa Lahdella ei ole olemassa mitään muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos Lahti Energian myyntiprosessi päätetään käynnistää, suututetaan varmasti kansanjoukot, jotka ovat myyntiä kovaäänisesti vastustaneet. Jos taas päätetään olla myymättä, joudutaan kaupungin budjetti avaamaan ja laatimaan kovat leikkauslistat ja korottaa samalla veroja. Huhtikuussa valtuutetut ovat siis todella isojen kysymysten ja valintojen äärellä. Valtuuston linjausta voidaan odottaa huhtikuun puolivälissä, mutta kovin suuri visionääri ei tarvi olla, jos ennustaa, että 49% Lahti Energiasta laitetaan myyntipöydälle.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman onnellisin maa jo seitsemättä(!) vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista, jossa 143 maan ihmisten pyydettiin arvioimaan elämäänsä asteikolla nollasta kymmeneen. Vastauksia kerätään noin tuhannelta asukkaalta jokaisesta maasta. Kolmen vuoden tuloksista katsotaan keskiarvo, joka antaa pisteluvun ja tänä vuonnakin pieni ja piskuinen Suomi keikkuu kärjessä pisteluvulla 7,7. Raportissa onnellisuutta tarkastellaan kuuden käsitteen kautta: sosiaalinen tuki, tulot, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys. Vastaajat arvioivat myös omaa elämänlaatuaan ns. tikapuumallin mukaan eli alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt.

Suomi on siis peräti jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten keskusteluja, niin netissä kuin kahvipöydissä, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin. Niinpä moni suomalainen saattaa miettiäkin juuri nyt, olenko minä ainoa onneton ihminen tässä maailman onnellisimmassa maassa?

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, talvet liian leutoja, ikuisesti huonot päättäjät, suomalainen koulu on ongelmissa, on liikaa mielenterveysongelmia ja nyt lakotkin riivaavat ja maan talous on täysin kuralla. Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä?

Jonkinlaista perspektiiviä tämä tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla tai jostain muusta pikkuasiasta, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, sodasta, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta jne.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakentamista pidetään yleisesti hyvänä merkkinä kaupungin talouden voimasta ja elinvoimaisuudesta. Niinpä ei voi lähtökohtaisesti pitää pahana sitä, että Lahti kaupunkina rakentaa tai suunnittelee rakentavansa tänä päivänä todella paljon. Julkisten rakennusten tai urheiluareenoiden lisäksi myös uusien asuntojen rakentaminen on kovassa vauhdissa. Uusia, isoja asuinalueita on nousemassa mm. Starkin ja Ranta-Kartanon alueille, joihin on lähivuosina valmistumassa kaiken kaikkiaan noin 2000 uutta asuntoa. Paavolassa puretaan tällä hetkellä kokonaista korttelia, johon suunnitellaan uuden Citymarketin lisäksi asuntorakentamista. Vieressä oleva Iskun kortteli on myös suunnitelmissa purkaa ja rakentaa tilalle uutta asuntokantaa. Herääkin kysymys, kenelle Lahdessa asuntoja oikein rakennetaan, kun samaan aikaan meillä on kaupungissa myytävänä noin 1000 vanhaa asuntoa ja vuokrattavanakin noin 600 asuntoa?

Onko asuntojen rakentaminen räikeästi ylimitoitettu kaupungin tarpeisiin vai perustuuko tarve johonkin tutkimukseen Lahden vetovoimasta? Lahden kaupungilla on muistaakseni jonkinlainen tulevaisuusvisio tai -strategia, jossa uskotaan kaupungissa asuvan vuonna 2030 peräti 150 000 asukasta. Lahti saisi siis strategiansa mukaan 6 vuodessa 30 000 uutta asukasta? Menneet vuodet kertovat kuitenkin täysin erilaisesta kehityksestä, sillä viimeisten 45 vuoden aikana Lahti on kasvattanut asukaslukuansa vain 10 000:llä hengellä (poislukien Nastolan liittyminen Lahteen 2016) ja nyt uskotaan 6 vuodessa kasvun olevan 30 000 asukasta? Vai havitteleeko Lahti kuntaliitoksilla yhdistävänsä Hollolan ja Orimattilan Lahteen vuoteen 2030 mennessä?

Eikä viimeiset vuodetkaan näytä kääntäneen kelkkaa merkittävästi. Vuosina 2015-2020 Lahden väkiluku on kasvanut noin 1150 asukkaalla. Suurin syy väestönlisäykseen oli vuonna 2015 tapahtunut iso maahanmuutto, joka toi kaupunkiin lähes 1 550 asukasta lisää eli käytännössä olemme pikemminkin menettäneet asukkaita muualle. Myös Ukrainasta sotaa paenneet ovat viime aikoina lisänneet väkilukua Lahdessa. Muuten Lahden muuttovoitto on vuosittain erittäin marginaalista, eikä siis millään tavoin korreloi sen rakentamistornadon kanssa, joka kaupungissa tällä hetkellä riehuu. Tällä kehityksellä on uhkakuvansa ja sen nimi on asuntokuplan puhkeaminen.

Ehkäpä Lahdessa olisi nyt hyvä aika katsoa peiliin, todeta realiteetit ja unohtaa tämänkaltaiset pilvilinnakuvitelmat ja alkaa tehdä suunnitelmia todellisen väestönkasvun perusteella. Muuten voi käydä niin, että ylenpalttinen rakentaminen vetää rattaat jumiin perusteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Lahdessa asuntojen tarjonta ei kohtaisi asuntojen kysyntää. Merkkejä tästä on jo näkyvissä, eikä uusien asuntojen liikarakentaminen Lahdessa helpota tilannetta. Pian vanhojen asuntojen hinnat romahtavat ja monen perheen talous saa ison loven, kun oman asunnon arvo putoaa roimasti.

Jos se jotain helpottaa, niin Lahti ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä koko maassa on tällä hetkellä tyhjiä asuntoja noin 300 000 eli joka kymmenes asunto on tyhjä. Aika huima määrä. Suurimmat ongelmat löytyvät syrjäseuduilta ja kaupungeista, joissa muuttovoitto on minimaalista tai jopa tappiollista. Syitä tähän voi olla taustalla monia, mutta kaiken kaikkiaan asuntomarkkinoiden kehitys on huolestuttava. Kuinka kauan ja kuinka paljon voidaan rakentaa uutta, ilman että se kääntyy itseään vastaan ja alkaa syömään kysyntää ja vanhojen asuntojen arvoa?

Petri Salomaa
Päätoimittaja
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomea jäytävä työmarkkinakiista ottaa taas uusia kierroksia. Siinä missä työmarkkinajärjestöt ilmoittivat uusista, jopa kahden viikon mittaisista lakoista, on valtionvarainministeri Riikka Purra vastannut niihin muutamalla leikkausaiheisella ”huumoripostauksella” somessa. Huumori on varsin kyseenalainen valinta viestittämiseen, varsinkin silloin, kun on kyse ihmisten toimeentulosta. Tähän mennessä edelliset hallitukset ovat aina viestineet leikkauksista hyvin asiallisesti ja jopa anteeksipyydellen ja selitellen, niiltä joihin se kohdistuu. Nykyinen valtionvarainministeri tuntuu sen sijaan iloitsevan, jopa karnevalisoivan leikkaukset. Eletään siis aivan uutta poliittista kulttuuria Suomessa, jossa vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Pikemminkin lietsotaan vastakkainasettelua, sen sijaan, että yritettäisiin löytää joku järkevä ratkaisu tähän pattitilanteeseen, johon on ajauduttu.

Ennen puhuttiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joillekin politiikka on oman egon nostamista ja omien kannattajien nuoleskelua keinolla millä hyvänsä. Varsinkin perussuomalaisilta on nähty viime aikoina ennennäkemättömän tyylittömiä ulostuloja, niin somessa kuin perinteisissäkin medioissa. Kuvat somessa, joissa Riikka Purra mainostaa kuvallaan koristeltua leikkuulautaa, höystettynä tekstillä ”Nyt on aika leikata” on yksiselitteisesti tyylitöntä ja ajattelematonta huumoria, joka antaa kuvan ylimielisestä valtionvarainministeristä, joka suorastaan nauttii siitä, että saa leikata ihmisten toimeentulosta. Eikä tämä suinkaan ollut ainoa vastaavanlainen kuva, sillä somessa julkaistiin toinenkin kuva, jossa Purra iloisesti heiluttelee saksia työpöydän ääressä, muiden persuedustajien iloisesti kannustaessa vieressä. ”Hyvä Riikka! Leikkaa! Leikkaa!”

Lisäksi hyvässä muistissa on elinkeinoministeri Ville Rydmanin varsin ylimielinen esiintyminen ja virnuilu Ay-pomoille television A-studiossa sekä Ay-liikkeen nimittäminen mafiaksi. Lisäksi Rydman on nimittänyt Helsingin Sanomia moottoripyöräjengiksi. Niin se vain on, että tyyliä ja sivistystä ei voi ostaa, jos sitä ei omasta takaa ole. Mahtaa niitä pienituloisia ihmisiä, joiden pienestä toimeentulosta leikataan, naurattaa kovasti tämänkaltainen huumori ja hauskanpito? Vaikuttaa siltä, että valtataistelu on käynnissä nimenomaan perussuomalaisten ja Ay-liikkeen välillä, sillä muut hallituspuolueet ovat suhtautuneet kiistaan varsin suoraselkäisesti ja asiallisesti, välttäen typeriä somepostauksia ja -meemejä.

Perussuomalaisten mauttomat somevitsit leikkuulautoineen eivät varmasti kiistan ratkaisemista helpota, mutta ihan koko maan kannalta olisi parasta, että osapuolet istuisivat pikaisesti saman pöydän ääreen ja käytäisiin hyvähenkinen keskustelu siitä, miten tästä pattitilanteesta päästään ulos, sillä on selvä, etteivät jatkuvat lakot ole hyväksi Suomen taloudelle. Sitä olen ihmetellyt missä pääministeri Orpo piileksii? Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääministeri piilottelee Purran ja Satosen selän takana, kun hänen, jos kenen, tulisi ottaa tässä selkeä johtajan vastuu siitä että ratkaisu löytyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime vuosien varrella olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka isot mediakonsernit kuten Sanoma ja Keskisuomalainen ovat ostaneet monia maakuntalehtiä sekä lukuisia pienempiä alue- ja kaupunkijulkaisuja. Viimeisimpänä esimerkkinä Keskisuomalainen laajensi alkuvuodesta Pohjois- Karjalaan, ostaen maakuntalehti Karjalaisen sekä seitsemän paikallis- ja kaupunkilehteä. Käytännössä tämä tarkoittaa median keskittyvän jatkossa yhä harvempien käsiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että Keskisuomalaisella on vahva, liki monopoliasema, maakuntien mediakonsernina ja Sanomalla vastaavasti on vahva ote valtakunnallisista lehdistä. Aika harvojen käsissä media-ala on ollut tähänkin asti, sillä vuonna 2017 kymmenellä suurimmalla sanomalehtiyhtiöllä oli Suomessa yhteensä 83,3 prosenttia kokonaislevikistä. Uskon, että tänä päivänä tuo luku on jo lähellä 90 prosenttia, varsinkin kun perinteisen sanomalehden levikit ovat viime vuosina tippuneet jokaisella lehdellä. Suuntaus digijulkaisuihin syö perinteistä lehteä rotan lailla.

Suurin pelko näissä kaupoissa on se, että jatkossa nämä ostetut julkaisut muuttuvat ison konsernin äänitorviksi ja paikallisuus väistyy yhteisten juttujen tieltä. Usein ostotiedotteen mukaan lehtien toimitukset ja uutisbrändit jatkavat itsenäisinä omien päätoimittajiensa johdolla. Kyseessä on perinteinen yritysjargon, jonka mukaan yhtiö ei tähtää kaupalla integraatioon. Ennemminkin kyse on kuulemma siitä, että lehdet oppivat ja työskentelevät yhdessä kasvavilla digitaalisilla tilaajamarkkinoilla. Tämän pitäisi siis tarkoittaa sitä, ettei ostettujen lehtien sisältö ala muistuttaa konsernin isompien lehtien sisältöä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut jotain ihan muuta.

Jos asiat sujuvat hyvin, saavat aluelehdet ison vetoavun digitaaliseen julkaisutoimintaansa ja isot konsernit vastaavasti ison määrän paikallista osaamista. Huonossa tapauksessa edessä on paikallisten toimittajien irtisanomisia ja lehtijuttujen toimittaminen aluelehtiin tehdään jatkossa keskitetysti konsernin pääkallopaikalta. Samalla paikallisten juttujen määrä supistuu, kun paikalliset toimittajat saavat monon kuvan takamukseensa. Tätä tuskin kukaan haluaa, mutta mitä tapahtuu silloin, jos kannattavuus aluelehdissä putoaa? Nyt on jo nähty kuinka monet lehdet ovat harventaneet ilmestymistään ja irtisanoneet työntekijöitään. Kaiken kaikkiaan media-ala elää nyt kovassa muutospaineessa, kun perinteisen median haastaa alati kasvava netti- ja somemaailma. Itse asiassa voidaan jo sanoa, että perinteinen media on siirtynyt haastettavan roolista haastajan rooliin.

Toivon todella, että isot mediakonsernit ovat huomanneet, että aluelehdissä tiedetään, minkälaiset artikkelit ovat suosittuja juuri lehden omalla ilmestymisalueella. Ne kun ovat kovin erityyppisiä kuin Iltalehden, Ilta-Sanomien tai Helsingin Sanomien jutut. Alueellisten lehtien on tarjottava paikallisia sisältöjä ja näkökulmia, jota muut eivät tarjoa. Juttuja jotka eivät tule muualla esille. Jornalistinen monimuotoisuus olisi hyvä säilyttää ja erilaiset mielipiteet ja ajatukset pitäisivät tulla esiin tasapuolisesti lehtien palstoilla. Tämä on muuten oivallettu eräässä pienessä etelälahtelaisessa lähiölehdessä jo 45 vuotta sitten. Näinköhän tässä pitää alkaa odottelemaan sitä, että joku media-alan isoista konserneista kohta kolkuttelee ostoaikeissa toimituksemme ovea, isoa setelinippua nenämme edessä heilutellen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kulttuuripiireissä kuohuu. Kuohunta liittyy Lahden kaupunginteatterin näytelmään Nummisuutarit. Kyseinen näytelmä on yksi kansallisen Taidetestaajat-ohjelman esityksistä, johon kutsuttiin kaikki päijäthämäläiset 8.-luokkalaiset. Näytelmä on nyt nostettu tikun nokkaan, koska näytelmä ei sovi joidenkin mielestä lapsille sen sisältämän yliseksuaalisuuden vuoksi. Suomeksi sanottuna, siinä on joidenkin mielestä liikaa ns. pornoa.

Viime viikolla Lahden Kristillisen koulun rehtori Aleksi Rinne kirjoitti lehden yleisönosastolle pettyneensä näytelmän liian eroottisiin ja yliseksuaalisiin kohtauksiin, jotka eivät hänen mielestään sovi 8. luokkalaisille. Rinteen mukaan yliseksuaalisia ovat mm. kohta jossa päähenkilö Esko saa naimaluvan, joka kirjoitetaan hänen pakaroihinsa. Samoin erotiikkaa tihkui Rinteen mukaan pillimehun nauttimista kuvaava kohtaus, joka päättyy siemensyöksyä kuvaaviin roiskeisiin. Aleksi Rinteen kritiikki kohdistuu erityisesti näytelmän hääkohtaukseen, jonka sisältö on hänen mielestään lapsille sopimatonta, täysin juoneen kuulumatonta ja sisältää tarpeetonta seksuaalisuutta. Tämän Rinteen purkauksen jälkeen näyttelijöitä on ahdisteltu kadulla haukkumalla ja huutamalla. Lisäksi tekijöille ja Taidetestaajille on lähetetty törkyviestejä. Kerrassaan uskomattoman typerää toimintaa.

Rinteen kritiikki ja sitä seurannut kohu aiheutti itselleni ”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” -ilmiön. Itse kävin katsomassa kyseisen näytelmän ja en löytänyt esityksestä mitään sellaista yliseksuaalisuutta tai ”pornoa” mitä 8. luokkalainen ei löytäisi tänä päivänä todella helposti netistä, somesta ja perinteisestä mediasta päivittäin. Ainoa mikä voi olla nuoren ehkä hankala käsittää näytelmästä, on Aleksis Kiven alkuperäinen teksti, joka eroaa merkittävästi nykypäivän kielestä.

Olen hieman hämilläni rehtori Rinteen purkauksesta. Käsittääkseni näytelmä toi esiin nimenomaan isona teemana nuorten kiusaamisen ja syrjäytymisen, joka on yhteiskunnassamme suuri ongelma. Sen sijaan, että kasvatusopin ammattilainen olisi huomannut tämän ison teeman, päätti hän tarttua ns. lillukan varsiin eli etsimällä etsi näytelmästä seksuaalisuutta. Ikään kuin hän ei näkisi metsää puilta.

Olisi tietenkin helppo sanoa rehtori Rinteelle, että kannattaisi hieman löysätä pipoa, mutta niinhän se on, että mielipiteitä on maailmassa yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin ja kenenkään mielipide ei ole lähtökohtaisesti väärä. Sen sijaan tärkeämpi huomio on se, että nähtävästi USA:ssa voimissaan oleva äärikonservatiivinen kristillisyys ja siihen liittyvä tiukka moraalikäsitys on rantautumassa kovaa vauhtia meille Suomeenkin. Viime vuonna mm. Floridassa klassisen koulun rehtori joutui eroamaan oppilaiden vanhempien valitusten seurauksena. Valitusten aiheena oli kuudesluokkalaisten taidetunnilla esitetty Daavid-patsas, jota pidettiin pornografisena. Seuraavaksi vaaditaan Suomessakin patsaille housuja?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi