Arkistot: Pääkirjoitukset

Vaatteet tekevät miehen kuuluu vanha suomalainen sanonta. Mutta tekevätkö vaatteet myös pääministerin? Siitä on tällä viikolla keskusteltu mediassa tiukasti niin puolesta kuin vastaankin. Kysehän on tietenkin pääministeri Alexander Stubbin hieman rennommasta ja vapaammasta pukeutumisesta eri tilaisuuksissa. Onko mies varteenotettava pääministeri, jos hänellä on shortsit jalassa? Käyvätkö rantasandaalit maan ykkösmiehelle? Pitääkö pääministerin ehdottomasti pukeutua pukuun tilaisuudesta riippumatta? Siinäpä vasta mielenkiintoisia kysymyksiä. Tähän kun vielä lisätään Stubbin innokas twitter-päivitysten tekeminen, voin hyvin ymmärtää, että osa suomalaisista pitää Stubbia lapsellisena pellenä, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä pukeutumiskoodeista ja siitä miten pääministerin pitää käyttäytyä. Samantyylistä keskustelua muuten käyntiin jokin aika sitten myös Paavo Arhinmäen kohdalla, hänen ollessaan kulttuuriministerinä. Muistattehan kun mies heilutteli sateenkaarilippu olympialaisissa tai meni mielummin korismatsiin kuin uuden musiikkitalon avajaisiin.

Jos poliittinen asema ja käyttäyminen /pukeutuminen eivät täsmää, samalla kyseenalaistetaan tietenkin myös miehen poliitinen osaaminen ja uskottavuus. No, siitä osaamisestahan ei vielä paljon näyttöä voi ollakaan, kun tämä ristiriitaisia ajatuksia herättävä tyyliniekka on ollut pääministerinä vasta vähän yli kuukauden eli lomillahan me tässä olemme kaikki olleet, myös Stubb. Itse en ole mikään tyylitaituri tai tajua yleensäkään mitään pukeutumisesta, mutta kyllähän Suomessa on totuttu siihen että poliitikon pitää olla harmaa ja tylsä, jotta olisi ns. uskottava. Liika hymyily ja positiivisuus aiheuttaa heti suomalaisissa sen ajatuksen, että tyhjännaurajahan tuo mies on. Siis lyhyesti tiivistettynä: harmaa & tylsä ja puhuu poliittista jargonia = uskottava, kun taas positiivinen, hymyilevä, twiittaileva shortsimies = pelle.

Jostain syystä me suomalaiset olemme kärkiporukkaa maailmassa silloin, kun pitää vetää ennakkoluuloja toisen ulkonäöstä tai pukeutumisesta. No, Stubbin onneksi isot, poliittiset haasteet ovat vielä edessäpäin, joten syksy näyttääkin enemmän sen, mistä puusta Stubb on oikeasti veistetty. Pystyykö hän johtamaan hallitusta läpi vaikeiden taloudellisten päätösten vai kuluuko miehen aika twitterissä ja Duudsonien kanssa leikkiessä? Annetaan nyt Alexanderin ensin näyttää mitä hän osaa ja ristiinnaulitaan sitten vasta shortseistaan korkealle koivuun, jos ilmenee ettei hommista tule mitään. Koitetaan siihen asti kestää vähän sitä erilaisuutta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kuntajakoselvittäjien ehdotus valmistui keskiviikkona. Selvittäjät ehdottavat Hollolan, Hämeenkosken, Iitin, Kärkölän ja Nastolan kuntien sekä Lahden kaupungin yhdistämistä 1.1.2017 alkaen. Uuden 154 000 asukkaan kunnan nimeksi tulisi Lahti. Kuntien valtuustot päättävät syyskuun lopussa syntyykö uusi kunta. Tähän asti siis selvää kauraa. No, jotta asia ei olisi ihan noin simppeli, niin tutkitaanpa hieman mitä muuta on asian tiimoilta tekeillä.

Hollola, Hämeenkoski ja Kärkölä ovat tehneet omaa selvitystään samanaikaisesti, onhan tullut selväksi etteivät Hollola ja Hämeenkoski halua liittyä Lahteen, eivätkä sitä myöskään vuoden 2017 alussa tule tekemään. Selvää on myös, kuten selvityksestäkin ilmenee, ettei kolmen kopla ( Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä) ole elinvoimainen pitkällä tähtäimellä.

”Alueen kilpailukyvyn kannalta Hollolan kasvaminen 29 000 asukkaan kunnaksi ei juuri lisää sen kilpailukykyä ja neuvotteluvoimaa esim. suhteessa metropolialueeseen, eikä anna alueen kilpailukyvyn ja siten elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksien parantamiseen vastaavia edellytyksiä kuin kuuden kunnan yhdistyminen. Yhdistämällä Hollola, Hämeenkoski ja Kärkölä ei ole mahdollista muodostaa taloudellisesti kestävällä pohjalla olevaa uutta kuntaa ilman, että palveluverkkoa karsitaan radikaalisti ja veroja korotetaan.”
Näin siis suora lainaus selvityksestä, jossa kylmät faktat tulevat esiin erittäin selväsanaisesti.

Hollola järjesti vuonna 2010 kansanäänestyksen, jonka tulos oli murskaava: 83 prosenttia halusi pitää kunnan itsenäisenä. Tämä ei ole ihme, jos asiaa lähestyy pelkältä tunnepuolelta. Taloudelliset faktat vain ovat niin kovat, että näistä asioista päättäminen kuuluu tällä kertaa asiantuntijoille, ei kansalle. Harva tavallinen kaduntallaaja tietää oman kuntansa taloudellista tilaa ja sitä mihin suuntaan se on menossa. Yllättävän harvaa se edes kiinnostaa, kunhan palvelut vain pelaavat. Kyse on enemmänkin mielikuvista. Lahti on iso, paha ja velkainen ja se haluaa niellä kitaansa pikkukunnat ympäriltään. Kiva satu, muttei todellisuutta. Parhaimmillaan kyseessä olisi Päijät-Hämeen elinvoimainen symbioosi eli liitoksesta hyötyisivät kaikki. Myös ympäristökunnissa asuvat.

Kuntien sopeuttamistarve on kova. Kuuden kunnan yhteinen talouden sopeuttamistarve on seuraavien kolmen vuoden aikana lähes 100 miljoonaa euroa. Kunnat arvioivat itse pystyvänsä säästämään siitä noin puolet. Kuntien yhdistämisestä saatava säästö olisi noin 40 miljoonaa euroa, joka tulisi palvelukustannuksista sekä päällekkäisyyksien ja johtotasojen purkamisesta.
Kannattaisi yrittää edes.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kesälomamme aikana on taas sattunut ja tapahtunut, niin meillä kuin muuallakin. Kerrataanpa ensin tapahtumia muualta. Kriisi Ukrainassa kiristyy. Joku yltiöinnokas ohjustenammuskelija pudotti vahingossa matkustajakoneen ja kolmisensataa siviiliä kuoli. Tästä huolimatta taistelut Itä-Ukrainassa jatkuvat ja kuolonuhrien määrä jatkaa kasvamistaan päivästä toiseen. Tilanne on erittäin tulenarka koko Ukrainan alueella ja EU/USA ovatkin nyt koventaneet talouspakotteita Venäjää kohtaan eli tällä hetkellä suurvallat kalisuttelevat sapeleitaan todella huolestuttavaan tahtiin. Haluaako Putin Neuvostoliiton mahdin takaisin? Mitä tekee USA?

Hieman etelämmässä sotiminen Syyriassa jatkuu entistä karmaisevampana ja kuolleiden lukumäärä nousee. Kriisi on vaarassa levitä totaalisesti käsiin ja koko Lähi-itä on kuin ruutitynnyri, joka odottaa sitä viimeistä kipinää. Siinä hieman niitä tärkeimpiä ulkomaiden kesäkuulumisia.

Minkähänlaista kriisiä täällä Suomessa on kesän aikana pukannut esiin? Tutkitaanpa.
No, pääministeri Stubb on lomaltaan twiittaillut vain omasta triathlon-kilpailustaan unohtaen kokonaan Ukrainan tapahtumat. Mietittäväksi jää se, tarviiko ulkopoliittisia kannanottoja yleensäkään julkaista Twitterissä vai tulisiko ne jättää ihan suosiolla ns. oikeisiin medioihin, joita ovat mm. lehdet, TV ja radio. Ken tietää, kertokoon.

Rap-artisti Musta Barbaari ja hevilegenda Megadeth ovat pullistelleet lihaksiaan häiritsemällä toistensa keikkoja kumpikin omaan omituiseen tapaansa. Tämä taas on herättänyt myrskyn sosiaalisessa mediassa, jossa on ihan yllättäen tullut esiin sellainen seikka, että osa suomalaisistahan taitaa olla rasisteja. Puhumattakaan siitä millaisen arven tämä eripura jättääkään räppäreiden ja hevareiden suhteisiin. Tämän kriisin voittaja on ehdottomasti Musta Barbaari, jonka olemassaolosta ei kukaan tiennyt ennen tätä uskomatonta tapahtumaketjua. Nyt saavutetulla julkisuudella räppäri voi kirjoittaa jo omaelämänkertansa ja seuraava levy myynee varmasti kultaa.

Yksi kesän lempiaihe on tietenkin heinikossa vaanivat punkit. Joka kesä niistäkin löytyy uusi, entistä tappavampi lajike.

Suurimmat kriisit, ainakin jos laskemme lööppien määriä iltapäivälehdissä, ovat kuitenkin aiheutuneet säästä. Kesäkuussa oli vuosisadan kylmin kesä ja nyt sitten heinäkuun lopussa pukkaa jo ennätyssuperhelteitä. Koskaan ei ole suomalaisen hyvä olla. Milloin on liian kylmä, milloin taas liian kuuma. Joskus taitaa olla olla jopa liian sopiva sää. Välillä olemme saaneet vaivoiksemme super-megaisoja rakeita ja tietenkään ei voi sivuuttaa ukkosmyrskyjä, joista jokaisesta tulee ilmoittaa lööpeissä erikseen.

Niin että sellaisia kriisejä meillä päin. Loppukaneettina voisin todeta, että kyllä meillä taitaa täällä Suomessa asiat pääosin olla sittenkin aika hyvin, joten koitetaan vaan kestää. Kyllä se siitä sanoi Manukin jo aikoinaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Elämme taas sitä aikaa kesästä, kun sosiaalinen media täyttyy lomille lomps- päivityksistä. Ai että ärsyttää! No ei minua ärsytä, mutta niitä se tietysti ärsyttää, joiden loma on jo onnellisesti ohi. Tai onnellisesti ja onnellisesti, jos onnena pitää sateista ja koleaa keliä sekä sitä, että saa uida 14-asteisessa järvivedessä. Tänä kesänä ei sää todellakaan ole suosinut meitä suomalaisia. Toukokuussa koettiin muutamia mukavia hellepäiviä, jotka nostivat odotuksia kuumasta kesästä, mutta sen jälkeen alkoikin kylmä sääjakso ja voi niitä joiden loma ajoittui kesäkuulle. No, eihän loma ihan pelkästä säästä kiinni ole, mutta kyllähän vaikkapa kesämökillä puuhailu on keskimäärin mukavampaa aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä kuin raekuurossa seisten. Toisaalta jalkapallon MM-kisojen seuraaminen kotisohvalla on onnistunut loistavasti ilman tunnontuskia siitä, että pitäisi puuhailla ulkona.

No nyt kuitenkin heinäkuussa lomansa aloitteleville on jo annettu vähän toivoa paremmasta kelistä. Ainakin amerikkalainen sääpalvelu lupaa normaalia kuumempaa säätä loppukesäksi aina syyskuuhun asti. Ja jos ihan amerikkalainen näin väittää, niin pakkohan se on uskoa. Josko sitä heinäkuussa uskaltaisi uimaan ilman märkäpukua tai saunan ihanasti lämmittävää löylyä?

Myös meillä Omalähiössä lähdetään nyt lomille. Itse ajattelin uhmata kesäsäätä ja viettää pääosan lomasta mökillä grilli ja sauna kuumana. Tietenkin alkulomaan täytyy mahduttaa MM-jalkapallo, joten toivotaan niitä kuumia säitä vasta finaalin jälkeen.
Niille joita kummastuttaa tuo otsikon sanonta lienee paikallaan pieni ”meriselitys”:
Lomps, lompsis, lops = leikillisiä komentoja lomalle lähdettäessä. Juontaa juurensa Suomen armeijan viralliseen lomille mars -ilmaisuun. Sinne siis!
Palataan astialle elokuun ensimmäinen.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitus sai juhannuksen alla uuden ykkösketjunsa kasaan, kun kokoomus valitsi Alexander Stubbin Jyrki Kataisen tilalle uudeksi keskushyökkääjäksi. Jo aikaisemmin oli ykkösketjusta vaihdettu vasen laitahyökkääjä, kun Jutta Urpilainen oli vaihdettu Antti Rinteeseen. Poikamainen ja ikuinen oman elämänsä positiivari Stubb on jo herättänyt epäilyksiä osaamisestaan. Osaako mies muuta kuin hymyillä leveästi ja laitella selfie-kuvia twitteriin jää nähtäväksi. Ja vaimokin on vielä ulkomaalainen, hui! Pannaan tarkkailuun.

Mielenkiintoisen mausteen minihallitusneuvotteluihin, joissa linjataan talous- ja työllisyyspolitiikkaa loppuvaalikaudelle, tuo se tosiseikka, että Stubb on poliittisesti oikeammalla kuin Katainen ja Rinne enemmän vasemmalla kuin Urpilainen. Miten nämä kaksi herraa saavat omat näkökantansa esiin niin, että molemmat ovat tyytyväisiä? Ollaanko hallituksessa menty nyt ojasta allikkoon? Katainen ja Urpilainen sentään olivat yleensä liikuttavan yksimielisiä kannanotoissaan.

No, neuvotteluiden odotetaan sujuvan ripeästi, sillä kukapa haluaisi myöhästyä juhannussaunasta. Ainakin Stubb jo kiirehti haastatteluissaan juhannussaunaan. Nyt muuten olisikin oiva hetki päättää jostain oikein kovasta säästölinjauksesta, kun noin viisi miljoonaa suomalaista on jo toinen jalka autossa matkalla kesämökilleen juhannuksen viettoon ja politiikka innostaa yhtä paljon kuin miljoonat hyttyset kesämökillä. Katellaan sitten syssymällä!
Hyvää juhannusta!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunki sai YT-neuvottelunsa päätökseen tällä viikolla. Lähtökohtana neuvotteluille oli talouden tasapainottaminen tänä vuonna noin 4,5 miljoonalla eurolla ja ensi vuonna peräti 32 miljoonalla eurolla. Mitään konkreettista ei kuitenkaan vielä saatu aikaan. Edelleen on epäselvää, millä keinoilla nämä kyseiset suuret säästöt saadaan aikaan. Eipä taitaisi yksityisellä sektorilla onnistua YT-neuvottelut, joiden jälkeen henkilöstölle on edelleen epäselvää miten säästöt suoritetaan.

Itsestään selvää on, että hallintohimmeleiden purkamisen aika on koittanut. Vuosien 2015-2017 rakenteellisten uudistusten henkilöstövaikutukset ja niiden kohdistuminen täsmennetään kuulemma tämän vuoden aikana. Tasapainotustoimien kautta kaupungin henkilöstöä vähennetään jopa 700 työntekijällä vuoteen 2017 mennessä, mutta suurelta osin vähennykset voitaneen toteuttaa luonnollisen vaihtuvuuden kautta. Mahtaneeko onnistua? Varmasti tarvitaan myös ikävämpiä keinoja kuten lomautukset ja irtisanomiset, vaikka kaupungin henkilöstöjärjestöt ilmoittivatkin neuvottelussa vastustavansa niitä.

Melkoinen sekametelisoppa ja pudotuspeli on siis kaupungin työntekijöiden keskuudessa käynnissä, kun samaan aikaan yritetään yhdistää kuutta kuntaa ja säästää siinä ohessa 32 miljoonaa. Perimmäinen ideahan taitaa olla se, että nyt niistä ”ylimääräisistä” kunnan viroista ja työntekijöistä pitää päästä eroon, ennen kuin uusi kunta aloittaa toimintansa. Irtisanomisuoja nimittäin laukeaa kaikille liitoskuntien kuntatyöntekijöille viideksi vuodeksi, jos ja kun uusi kunta syntyy. Sen jälkeen säästäminen onkin sitten vielä vaikeampaa, jos ei se nytkään helppoa ole.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ruuan hinta on noussut Suomessa kaksi kertaa niin paljon kuin EU-maissa keskimäärin. Eniten ovat kallistuneet hillot, hunajat ja makeiset. Verotus selittää noususta vain pari prosenttiyksikköä. Esimerkiksi Ruotsissa hinnat ovat nousseet maltillisemmin, vaikka kaupan rakenne on lähes identtinen.

Kaupan edustajat ovat jo kertoneet oman näkemyksensä hintanousun syihin. Kaupan osuuteen vaikuttavat heidän mukaansa kuulemma paitsi arvonlisäveron nousu ja erilaiset valmisteverot, myös kohonneet raaka-aine-, palkka- ja kuljetuskustannukset. Osaksi varmastikin totta, sillä vanhojen EU-maiden keskimääräinen ruuan arvonlisäprosentti on 5,7 prosenttia. Suomessa ruokaa rokotetaan 14 % verolla, mikä on vertailun toiseksi korkein. Muun muassa Irlannissa ruuan veroprosentti on nolla. Tanskassa ruuan verotus on omassa sarjassaan 25 prosentilla. Tässä valossa vertailun kummajainen on Hollanti, jossa tulot ovat Suomen tasolla, silti ruoka on peräti 24 prosenttia Suomea halvempaa.

Mikä sitten voisi selittää Hollannin ja Suomen hintojen eron? Se suuri ero ainakin löytyy, että Hollannissa on kahdeksan vahvaa keskenään kilpailevaa kaupan keskusliikettä, kun Suomessa elintarvikekauppa on keskittynyt kahden vahvan toimijan, S-ryhmän ja Keskon käsiin. Alaa onkin usein ihan syystä moitittu kilpailun puutteesta aina EU:n ylimpiä elimiä myöten. S- ja K-ryhmien markkinaosuus on yli 80 prosenttia, joten nämä kaksi pääosin määräävät hinnat.

Lisäksi kyseisille kauppaketjuille löytyy aina se kaupungin paras kauppapaikka ja useimmiten nämä ”kilpailevat” kaupat sijaitsevat vierekkäin.
Tunnettuahan on, että kahden suuren kauppaketjun hallituselimissä istuu lukuisia poliitikkoja, niin kunnallis- kuin valtakunnalliseltakin tasolta. Keskusliikkeiden hallituksissa istutaan tietenkin mahdollisten vaalirahojen ja muiden etujen toivossa. Uusien kauppakeskusten ja kauppojen kaavoitukset tuntuvat olevan vahvasti kytköksissä kunnallispolitiikkaan ja uusia tontteja löytyy vain niille keillä on poliittinen tuki takanaan. Mm. Lidl on joutunut tyytymään huonompiin tontteihin kaupunkien laitamilla.

Mitä sitten tavallinen kuluttaja voisi tehdä vaikuttaakseen hintoihin tai yleiseen kehitykseen kaupan alalla? Mitä aktiivisempia ja valppaampia kuluttajat ovat, sitä varmempia voi olla siitä, että kilpailu paranee. Tästä on hyvä esimerkki Lidl-kauppaketjun viime aikainen hurja myynnin nousu. Voidaan jopa puhua Lidl-buumista. Raju hintojen nousu on saannut kuluttajat seuraamaan tarkemmin hintoja ja nyt he asioivat siellä missä ruoka on halvinta. Yksinkertaista eikö totta?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupungin kaupunkisuunnittelu ja Lahden ammattikorkeakoulu järjestivät maalis- ja huhtikuun aikana neljä työpajamaista Oma Lahti -iltaa. Niissä asukkaat ideoivat yhdessä kaupungin suunnittelijoiden kanssa tulevaisuuden kaupunkiympäristöä. Työpajoihin osallistui yhteensä 107 asukasta ja tarkkoja paikannuksia ja kommentteja saatiin lähes 400 kappaletta.

Hyvä, että kaupunkilaisetkin otetaan huomioon kaupunkisuunnittelussa, sillä asukkailla on arvokasta omaan arkiympäristöönsä liittyvää asiantuntemusta, jota varmasti tarvitaan suunnittelun tueksi. Vaikka kaupungin puolesta oltiinkin tyytyväisiä osallistujamääriin, niin kyllähän tuo hieman yli 100 aktiivista kaupunkilaista on aika vähän, jotta saataisiin kattava näkemys siitä mihin suuntaan kaupunkilaiset haluavat kaupunkiaan kehittää.

Toisaalta Taitaja 2014-tapahtuman yhteydessä järjestetyssä ”Lahden paras ja kauhein paikka”-kyselyssä selvisi, että useimpien nuorten mielestä paras paikka Lahdessa on oma koti, joten miksipä sitten kehittämään ympäristöään, jos neljän seinän sisällä on parasta olla?

Mitä sitten Oma Lahti-illoista jäi konkreettisesti käteen?
Lahtelaiset haluavat parantaa ulkoilureitistöä ja monipuolistaa viheralueiden käyttöä. Myös lähipalveluiden vaaliminen on lähellä lahtelaisten sydäntä. Monet korostivat yhteisöllisyyttä, johon olennaisesti kuuluisivat monitoimitilat, joita käyttäisivät niin nuoret kuin vanhatkin.

Esillä olivat vahvasti myös pyöräilyn helpottaminen kaupungin alueella, johon liittyen pyöräilyn ja kävelyn erottaminen omille väylilleen nousi yhdeksi keskeiseksi teemeksi. Eteläisen Lahden joukkoliikenteen kehittäminen nousi myös esiin kehittämiskohteiden joukosta. Renkomäen tilaisuudessa toivottiin soramontun pikaisesta maisemointia. Hieman yleistäen voisi siis sanoa, että lahtelaiset haluavat kaupunkiinsa sujuvan arjen, viheralueita ja helppoa liikkumista kaupungin alueella, joka ei ole ainakaan minun mielestäni liikaa vaadittu.

Niin, ja ne Lahden parhaat ja kauheimmat paikatkin saatiin valittua.
Parhaimpia paikkoja olivat Ankkuri, satama, Pikku-Veskun puisto sekä virkistys- ja harrastuspaikat yleensä. Kauheimpia paikkoja merkittiin huomattavasti vähemmän. Näitä olivat mm. Trion läheisyys, torityömaa, Liipola ja Vapaudenkatu Trion kohdalta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viimeiset ennakkoäänestyslaput jätettiin vaaliuurniin tiistaina. Äänestysprosentti (17,1) jäi hieman alhaisemmaksi kuin viime vaaleissa vuonna 2009. Tällä kertaa suomalaisten laiskaan ennakkoäänestykseen on etsitty syitä muun muassa helteisestä säästä.

Säätä on aina hyvä syyttää, koska yleensä se on aina pielessä. Moni suomalainen ryntäsikin varmasti tiistaina äänestyskopin sijaan biitsille. Jos syytetään säätä, on sunnuntaiksi toivottava pilvistä, alle kahdenkympin keliä.

Entä jos syy ei olekaan helteessä? Entä jos eurovaalit eivät edelleenkään vaan yksinkertaisesti kiinnosta tavallista kuolevaista? Varsinkin nuoria syytetään usein äänestyslaiskuudesta. Miten houkutella nuoret uurnille?

Eurooppa on lähempänä suomalaista kuin koskaan. Ei ole Euroopan ongelmia, on vain meidän ongelmia. Nuorisotyöttömyys kummittelee koko Euroopassa, eikä siihen tule muutosta, jos nuoret itse eivät ole aktiivisesti vaatimassa sitä. Tästä näkökulmasta katsottuna eurovaaleissa äänestämättä jättäminen on silkkaa typeryyttä.

Toisaalta, monelle jo pelkästään sopivan ehdokkaan löytäminen tuottaa tuskaa. Vaalikoneitten tarjoamat ehdokkaat poikkeavat toisistaan tuskin lainkaan, vaikka yksi on piraattipuoleesta, toinen vihreä ja kolmas perussuomalainen. Sitten pitäisi olla vielä perillä eurooppalaisesta puoluejärjestelmästä. Ei ihme, että moni jättää leikin suosiolla sikseen.

Tanskassa nuoria yritettiin houkutella äänestämään eräänlaisen lyhytanimaation avulla, jossa Voteman eli Äänestymies kiersi pakottamassa kansalaisia väkivalloin äänestyskoppeihin. Hauskaksi suunniteltua videota ei pidetty kovinkaan hauskana ja se poistettiin nopeasti Tanskan parlamentin Facebook-sivuilta. Vaikka vaalit eivät muuten kiinnostaisi, niin kannattaa ainakin seurata, kuinka paljon nuoria äänestäjiä Tanska onnistuu tempauksellaan haalimaan.

Vs. päätoimittaja
Elina Salomaa

Jos lapsilisät kuohuttivat suomalaista kansaa jokunen kuukausi sitten, nousee toukokuussa takuuvarmaksi valituksen aiheeksi opintotuet. Kela julkisti keskiviikkona tekemänsä pohjoismaisen opintotukivertailun tulokset, joista käy ilmi, että Suomen opintotuki on Pohjoismaiden pienin.

Kelan mukaan suomalaisopiskelija joutuu tyytymään korkeintaan 800 euron kuukausitukeen, kun samaan aikaan naapurimme tienaavat opiskelullaan yli tuhat euroa kuukaudessa. Kelan opintotukivertailussa opintotuki tarkoittaa opintorahan (korkeintaan 468 e/kk) ja mahdollisen opintolainan (300e/kk) yhteissummaa. Nopeimmat mielensäpahoittajat ovatkin ehtineet jo älähtää virheellisestä opintotuen määrästä vertailussa, eivätkä suotta. Suuri osa suomalaisopiskelijoista nimittäin mieltää opintotuen nimenomaan opintorahaksi, ei opintolainaksi, joka täytyy maksaa aikanaan takaisin.

Suomen opintotuki on pienin, eikä sitä kannata kaunistella. Päinvastoin. Kelan selvitys ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin moni kauhistelee. On otettava huomioon myös se, että Islannin ja Norjan tukijärjestelmät perustuvat opintolainaan. Esimerkiksi Islannin mallissa koko opintotuki on lainaa. Myös Ruotsi ja Norja jäävät Suomen taakse, mikäli opintotuki ajatellaan nimenomaan tueksi, eikä velaksi, kuten Kelan vertailussa on tehty. Itse asiassa suomalaisopiskelijat saavat toiseksi korkeinta tukea heti Tanskan jälkeen, mikäli tueksi mielletään ainoastaan raha, jolla ei ole takaisinmaksuvelvoitetta. Opintolainaan pohjautuvissa järjestelmissä opiskelijalla on Kelan selvityksen mukaan keskimäärin jopa 30 000 euroa lainaa opintojen päätyttyä, kun suomalaisopiskelijan harteilla on vain noin 7500 euron lainataakka. Onko se ruoho sittenkään vihreämpää aidan toisella puolen?

Oli miten oli, vastikään yliopistosta valmistuneena tiedän liiankin hyvin, ettei opintoraha yksinään riitä edes askeettiseen elämään. Tuki hupenee useimmilla jo yksistään vuokraan ja laskuihin. Jos opiskelija on niin mukavuudenhaluinen, että haluaa esimerkiksi syödä päivittäin, on hänellä kaksi vaihtoehtoa: nostaa lainaa tai mennä töihin. Kuten Kelan vertailussa selviää, suomalaisopiskelijat ovat haluttomimpia lainannostajia yhdessä tanskalaiskollegoidensa kanssa. Moni kammoksuu lainaa, jonka takaisinmaksaminen ei nyky-yhteiskunnassa ole itsestäänselvyys. Ajat, jolloin akateeminen työttömyys ei ollut käsite, ovat ohi. Korkeakoulut suoltavat työttömiä maistereita, joten ihmekö tuo, jos suomalaisopiskelijat eivät enää nosta opintolainaa ulkomaanmatkaa tai hemmotteluiltaa varten. Monelle laina on kirosana, johon turvaudutaan vasta äärimmäisessä hädässä.

Suomalaiset, kuten muutkin pohjoismaalaiset, käyvätkin mieluummin töissä opiskelujen ohella kuin nostavat lainaa. Siitä seuraakin sitten seuraava paljon puhututtanut ongelma: opiskelijat pitäisi saada työelämään mahdollisimman nopeasti, mutta opiskelun ohella tehty työ verottaa työmotivaatiota ja siten pitkittää opintoja. Ikuinen oravanpyörä, josta on vaikea löytää tietä ulos. Tämä ongelma saattaa kohdata voittajansa elokuusta alkaen, jolloin tavoiteajassa valmistuva opiskelija saa osan opintolainastaan anteeksi opintolainahyvityksellä. Kelan lupaaman lainanhyvityksen ideana on rauhoittaa velkapelkoista opiskelijaa ja saada tämä nostamaan lainaa ja keskittymään opintoihinsa työn teon sijaan. Tällainen järjestelmä kuulostaa toimivalta, mutta skeptikon on epäiltävä tätäkin. Ihan vain periaatteesta.

Vs. päätoimittaja
Elina Salomaa