Tiede kriisissä, tutkimus kriisissä, paskapuhe voimissaan!

Elämme outoa aikaa, sillä tänään emme voi uskoa enää tieteellisiin tutkimustuloksiin ja niiden johtopäätöksiin. Vapaa yliopistollinen tutkimus on uhattuna ja suuryritykset ja pienemmätkin firmat pyrkivät manipuloimaan tutkimustuloksia mieleisekseen. Tieteen nimissä levitetään fuulaa alan tutkimuksiin niin paljon kuin sielu sietää ja kantti kestää. Kunniallisiinkin tiedelehtiin hyväksytään täysin uskomattomia tuloksia. Pari esimerkkiä lienee paikallaan.

Pilana lähetetty ns. ”The Sokal Affair” todisteli, että painovoima olisi sosiaalinen konstruktio! Siis painovoima eli gravitaatio sosiaalinen rakenne? Voi herranen aika! Toisessa kehopositiivisuutta käsittelevässä artikkelissa yritettiin todistaa, että sairaalloinen lihominen olisi oivallinen kehonrakennuksen tapainen urheilulaji.

Tieteellisiä petoksia yritetään tehdä koko ajan ja niitä myös paljastetaan yhä enemmän. Erityisesti petoksia tehdään antropologiassa ja yhteiskuntatieteissä. Yliopistot tarvitsevat rahaa ja ne rahoittava firmojen täsmätutkimuksia, jos saavat haluamiaan tuloksia väitteilleen. Tieteellinen näyttö tuo mukanaan ”uskottavuutta”, Venäläistä uskottavuutta!

Mielettömässä feministisessä tutkimuksessa esitettiin, että feministinen tulkitseva tanssi olisi perinteistä tiedettä parempi tapa tutkia tähtiä. Eihän nämä uskomattomat huijaukset todista muuta kuin, että monet näistä tieteellisistä lehdistä ovat todella itse kriisissä.

Yliopistoista on tutkimusrahaa vähenetty jatkuvasti ja se on aiheuttanut, että yksityinen raha alkaa määräillä tutkimustuloksia. Erityisesti on huomioitava, että monet epätieteelliset artikkelit liittyvät uuteen täysin utopistiseen tutkimusalueseen, josta käytetään nimitystä ”cultural studies”. Tämä alue käsittää erityisesti feminismitutkimukseen, johon liitetään queer-tutkimusta, postkolonialismia ja vastaavaa postmodernista ”paskaa”.

Nämä uudet tiedekäsitykset eivät arvosta vanhoja tietellisyyden kriteereitä samalla tavalla kuin ennen. Tästä aiheutuu erittäin suuri uskottavuusongelma koko tiedeyhteisölle. Valtiot eivät enää rahoita tärkeitä yhteiskunnallisia tutkimuksia ja ovat jättäneet oven auki mutu-tukimuksille, joiden arvo on vain viitteelinen. Kilpailu julkaistuista tiedeartikkeleissa on kiihtynyt sfääreihin ja tulokset näkyvät välittömästi uskottavuudessa.

Koko Suomen ja muun maailman tutkimuksen kenttä on muuttunut ideologisesti sellaiseksi, että jopa alan johtaviin tiede-lehtiin pujahtaa aika ajoin uskomattomia jorinoita. Erityisesti tämä näkyy naistutkimuksen kentällä. Tieteen tulokset täytyy pystyä varmistamaan. Tässä on koko akateemisen tukimuksen haaste tänään kaikkialla tiedeelämässä!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO