Viikonloppuna vietetään pyhäinpäivää. Silloin monet sytyttävät kynttilöitä haudoille ja muistelevat edesmenneitä rakkaitaan. Kynttiläkirkkoon kutsutaan erityisesti heitä, jotka ovat menettäneet läheisen viimeisen vuoden aikana. Jokaisen vainajan muistoksi sytytetään kynttilä.
Läheisen kuolema aina ravistelee minuutta. On sanottu, että läheisen menettäminen aloittaa ajanlaskun alusta. On aika ennen kuolemaa ja sitten on erilainen elämä rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen. Tapaan pappina siunauskeskusteluissa rakkaitaan menettäneitä ihmisiä, kun suunnittelemme hautajaisia. Monet pohtivat tapahtunutta muutosta. Usein muistutan surevia siitä, että ensimmäinen vuosi on yleensä vaikein. Vuoden kierrossa joutuu kohtaamaan ennen yhdessä vietetyt juhlapäivät. Silloin muistot voivat herkistää aivan erityisesti ja suru nousee pintaan.
Ihmiset työstävät suruaan lukemattomin eri tavoin. Joillekin saattaa olla hoitavaa keskittyä työntekoon ja aherrukseen. Joku vetäytyy yksinäiseen, kun toinen taas haluaa tavata ystäviään. Monenlaiset keinot ovat hyviä. Surusta ja kuolemasta ei kuitenkaan pääse nopeasti eroon, vaikka joskus niin saattaisi halutakin. Kuolema kutsuu pysähtymään sen äärelle. Yksi hyvä tapa on sytyttää kynttilä läheisensä muistoksi ja viivähtää hetki muistojen äärelle. Voi tulla myös kirkkoon kaipaamaan yhdessä muiden kanssa. Siunattua pyhäinpäivää.
Ville Hakulinen