Kesä on lahjaa. Se tulee luoksemme ilman, että ansaitsisimme sen ja ilman, että voisimme sitä hallita. Aurinko nousee ja laskee omalla tahdillaan. Me saamme ottaa vastaan lämmön ja elämänvoiman, jonka Jumala on luomakuntaansa piilottanut.
Raamatussa lepo on pyhää. Jo luomiskertomuksessa Jumala itse lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ei siksi, että Hän olisi ollut väsynyt, vaan siksi, että lepo kuuluu luomisen järjestykseen. Kesä kutsuu meitä tähän lepoon. Ei sellaiseen lepoon, jossa suljemme silmämme maailmalta, vaan sellaiseen, jossa avoimin sydämin pysähdymme ja hiljennymme.
Silloin voimme huomata, että elämä on suurempi ja kauniimpi kuin meidän kiireemme. Kun marjat kypsyvät metsissä ja sääennustuksissa kerrotaan sekä sateesta, että auringonpaisteesta. Silloin opimme näkemään Jumalan huolenpidon niinkin arkisissa asioissa kuin sää ja multa.
Kiitollisuus kesästä ei synny siitä, että kaikki menisi täydellisesti. Se syntyy siitä, että opimme näkemään hyvän silloinkin, kun elämässä on haasteitakin. Kesän valo lankeaa myös murheiden keskelle. Siunattu kesä ei ole täydellinen kesä. Se voi olla keskeneräinen ja sateinenkin. Mutta se on siunattu, jos sen keskellä löydämme tien kiitollisuuteen. Ehkä myös tien toisiimme ja lopulta tien Jumalan luo. Hän on kaiken hyvän alku ja lähde.
Ville Hakulinen