Lahtelainen jääkiekko ei ole minulle pelkkää urheilua. Se on muistoja, tunteita ja osa omaa elämääni. Lahden jääkiekkoa olen seurannut niin kauan, että matkaan mahtuu jo useampi sukupolvi, monta joukkuetta ja lukemattomia otteluiltoja. Pelicansin 30-vuotista taivalta juhliessa onkin hyvä katsoa vähän taaksepäin.
Ensimmäisen jääkiekko-otteluni näin vuonna 1970. Lahden Reipas pelasi tekojääradalla, joka sijaitsi nykyisen jäähallin paikalla. Muistan yhä tulikuuman Viri-kaakaon, joka poltti kielen, sekä pullon, joka jäätyi kiinni rukkasiin. Kentällä vilisti oranssipaitoja, joista yksi oli setäni Esko. Siinä sitä oltiin jääkiekon lumoissa jo pienestä pitäen. Enpä silloin arvannut, kuinka pitkälle tuo harrastus vielä kantaisi.
Vuonna 1976 koitti seuraava suuri hetki: Kiekko-Reippaan ensimmäinen liigaottelu. Koskela, Eloranta, Koskinen, Laine, Hakulinen ym. Huh mitä lahtelaisia kiekkolegendoja silloin jäällä nähtiinkään. Mieleeni on piirtynyt kuva jäähallista, joka oli täynnä hurjasti kannustavia ihmisiä ja ilmassa leijalevaa tupakansavua, joka tunki sisään erätauoilla ulko-ovista. Hallin tunnelma oli jotain aivan erityistä. Jääkiekko oli tapahtuma, jonne tultiin tapaamaan tuttuja, kannustamaan omia ja elämään mukana jokaisessa tilanteessa.
Vuosiin on mahtunut isoja pettymyksiäkin putoamisineen ja konkursseineen, mutta myös unohtumattomia huippuhetkiä. Kolme upeaa hopeaa ovat jättäneet jälkensä lahtelaiseen kiekkohistoriaan. Mestaruus on jäänyt kuitenkin aina yhden askeleen päähän. Hopea on hieno saavutus, mutta kyllä se kultainen mitali vielä odottaa ottajaansa.
Eikä jääkiekko ole ollut elämässäni vain katsomosta käsin seurattua urheilua. Ensimmäiset treffit vaimoni kanssa olivat tietenkin Kiekko-Reippaan pelissä vuonna 1982. Siinä sivussa taisi syntyä muutakin pysyvää kuin kiekkokärpäsen purema. Käymme edelleen yhdessä Pelicansin peleissä. Harva harrastus kestää mukana näin pitkään ja yhdistää sukupolvia samalla tavalla.
Tällä viikolla juhlittava Pelicansin 30-vuotisjuhla onkin samalla muistutus siitä, että lahtelainen jääkiekko on paljon enemmän kuin sarjataulukoita ja ottelutuloksia. Se on yhteisöllisyyttä, kotikaupungin ylpeyttä ja muistoja, jotka kulkevat mukana vuosikymmenestä toiseen.
Vuonna 2028 tulee kuluneeksi sata vuotta Viipurin Reippaan ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. Siinä olisi sopiva merkkipaalu myös Pelicansille. Voisiko juuri silloin olla viimein meidän vuoromme? Voisiko Pelicans tuoda Lahteen sen kauan odotetun ensimmäisen Suomen mestaruuden Viipurin Reippaan mestaruuden 100-vuotisjuhlien kunniaksi? Nyt olisi kullan vuoro. Ja se mikä on varmaa, että minä aion olla katsomossa, kun se päivä vihdoin koittaa.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi