Kaupungin strategiana näyttää olevan se, että jos jostain rakennuksesta halutaan päästä eroon, se yksinkertaisesti jätetään tyhjilleen niin pitkäksi aikaa, että loppujen lopuksi se on pakko purkaa, koska sen korjaaminen tulisi liian kalliiksi. Annetaan rakennuksen ikäänkuin alkaa itsekseen maatumaan. Hyvä esimerkki tästä on Salinkallion koulurakennus. Kun ensimmäiset merkit huonosta sisäilmasta ilmaantuivat, tehtiin joitain korjauksia, mutta varsin pian keksittiin, ettei koko koulua edes tarvita, kun on mukamas fiksumpaa rakentaa keskustaan koulu, jossa on yli tuhat oppilasta. Mitäpä Lahti tällaisella pikku koululla tekisi? Mitäpä sillä on väliä, että todistetusti isoissa kouluissa myös ongelmat ovat isoja.

Nyt Lahden tarkastuslautakunta suosittelee koulurakennuksen purkamista. Koulua on ylläpidetty noin 100 000 – 150 000 eurolla per vuosi. Miksi on ylläpidetty, jos mitään kunnon suunnitelmaa ei ole ollut olemassakaan tulevaisuutta tai uudelleenkäyttöä varten? Olisiko tässä voitu säästää pitkä penni veronmaksajilta toteamalla heti, että koulua ei aiota korjata, joten puretaan se heti? Mielenkiintoista olisi tietää myös se, onko kaupunki aktiivisesti yrittänyt kaupitella rakennusta yksityisille tahoille? Esimerkiksi yksi näyttävä myynti-ilmoitus kaupungin omilla nettisivuilla? Yksityisellä taholla yleensä innovatiivisuus ja ideointi on huomattavasti kovemmalla tasolla kuin julkisella puolella, koska kyseessä on on omat, eivät veronmaksajien rahat. Nyt rakennus on päässyt jo niin huonoon kuntoon, ettei sitä ilmeisesti voida enää pelastaa ja Lahti pääsee pian suunnittelemaan sen purkamista ja tekemään alueelle uutta kaavaa. Eiköhän tilalle saada joku kiva kerrostaloalue? Se, jos mikä olisi lahtelaista junttimaisuutta pahimmillaan.

Itse mietin, että voitaisiinko koulu kuitenkin vielä saneerata ja muuttaa esimerkiksi yhteisölliseen asumiseen? Talossa on iso ruokasali kahvila- ja ravintolatoimintaan. Juhla- ja liikuntasaliakin voisi vuokrata urheiluseuroille tai harrastajaryhmien käyttöön? Itse olen pyöritellyt ajatusta myös jonkinlaisesta etelälahtelaisten pienyrittäjien keskittymästä tai keskuksesta, jossa luokkahuoneissa toimisi eri alojen pienyrittäjiä, erilaisia yhdistyksiä ja muita toimijoita. Yhdistämällä useat pienet yritykset saman katon alle saataisiin enemmän ns. vipuvartta yritysten näkyvyyteen, myyntiin ja markkinointiin. Lounasravintolallekin olisi jo paikka ja keittiö valmiina. Hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Askon vanhassa tehdasrakennuksessa on tehty. Esimerkiksi Omalähiön toimitus voisi varsin hyvin toimia tuon kaltaisessa pienyrittäjien yhteisössä. Mahdollisuuksia Salinkalliolla olisi monia, mutta löytyykö kiinnostusta, visioita ja tekijöitä? Ja ennen kaikkea, mistä löytyy tarvittava määrä yksityistä rahaa?

Salinkallion koulu on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Sen purkaminen ei onnistu ilman, että vanhaa kaavaa arvioidaan, toisaalta kiinteistön terveellinen ja turvallinen käyttö ei ole mahdollista ilman isoa kokonaisvaltaista peruskorjausta. Kaupungilla ei ole ilmeisesti halua koulua enää korjata, joten yksityinen puoli on se, johon nyt kannattaisi satsata, jotta Salinkallion upea rakennus saisi jatkaa olemassaoloaan. Ensin pitäisi tietenkin koulu ns. perata läpi ja kartoittaa korjauksen tarpeet ja saada remontille jonkinlainen hintalappu, jotta koulua voitaisiin kaupitella myös yksityisille yrittäjille.

Annetaanko rakennuksen vain homehtua ja lahota paikalleen tekemättä mitään? Nyt näyttää siltä, että paine koulun purkamiselle alkaa kaupungintalolla kasvaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Itse lähetän äitienpäivä-terveiseni omalle äidilleni ensimmäistä kertaa fiktiivisesti pilven reunalle. Tänä vuonna jää ensimmäistä kertaa äitienpäiväkahvit kakkuineen Mamman luona juomatta, mutta onneksi muistot äidistä lämmittävät.

Äitienpäivän kunniaksi Tilastokeskus on kerännyt äideistä 10 faktaa, joita ilman on vaikea, muttei suinkaan mahdotonta elää. Tiesitkö sinä, että:

Suomessa on lähes 1,6 miljoonaa äitiä, joilla on joko biologisia tai adoptoituja lapsia. Heistä 550 000 on myös isoäitejä alaikäiselle lapsenlapselle.

Suurimmalla osalla äideistä on kaksi lasta (44,3 prosenttia äideistä). Yhden lapsen äitejä on 24,3 prosenttia ja kolmen lapsen äitejä 21,3 prosenttia. Kymmenellä prosentilla äideistä on neljä lasta tai enemmän.

65 prosentilla 15–88-vuotiaista naisista on lapsia. Vanhemmassa naisikäluokassa on huomattavasti enemmän äitejä: 64–88-vuotiaista naisista 86 prosenttia on äitejä.

Isoäidit olivat vuonna 2022 keskimäärin noin 61-vuotiaita lapsenlapsen saadessaan. Isoäitien keski-ikä oli hieman yli 68 vuotta.

Suomessa syntyi vuonna 2022 yhteensä 44 951 lasta. Eniten lapsia syntyi elokuussa (4 067 lasta eli 9,05 prosenttia vuoden lapsista).

Vuonna 2022 72 naista tuli ensimmäistä kertaa äidiksi adoptoimalla lapsen.

Ensimmäisen lapsensa saanut äiti oli toissa vuonna keskimäärin 29,6 vuotta vanha. Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,2 vuotta. Yli 45-vuotiaille äideille syntyi 187 lasta.

Perhebarometrin mukaan 85 prosenttia 20–45-vuotiaista suomalaisista toivoisi tai olisi toivonut itselleen lapsia ihanteellisessa versiossa elämästään. Suurin osa pitää ihanteellisena lapsilukuna kahta lasta. Suurin osa saa tätä vähemmän lapsia.

Naisten kokonaishedelmällisyysluku eli keskimääräinen lapsiluku oli vuonna 2022 Tilastokeskuksen vuodesta 1776 alkavan mittaushistorian matalin. Luku laski 1,32 lapseen. Vielä sata vuotta sitten naiset saivat keskimäärin 3,2 lasta.

Tahatonta lapsettomuutta on kokenut 16 prosenttia 30–74-vuotiaista naisista. Heistä yli puolet on hakeutunut lapsettomuushoitoihin tai -tutkimuksiin. Noin puolet hoitoihin hakeutuneista on saanut lapsen niiden avulla.

Onnea äidit!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kirjoitin muutama viikko siitä, kuinka lahtelainen joukkueurheilu rypee syvällä suossa. Parin vuoden sisään pelkkiä huonoja uutisia. Lahti-Basket tippui pääsarjasta, FC Lahti tippui pääsarjasta, Pelicans ja LASB joutuivat liigakarsintaan. Nyt kuukausi myöhemmin voidaan todeta, että torjuntavoitto on jo saavutettu, kun lahtelainen koripallo nousi takaisin pääsarjaan ja jääkiekon sekä salibandyn pääsarjapaikka pidettiin karsintojen kautta. Seuraavaksi katseet kohdistuvat FC Lahteen, joka on ykkösliigan yksi ennakkosuosikeista suoraksi nousijaksi tai vähintään karsijaksi.

Eli onko kaikki nyt hyvin? No, ei tietenkään, sillä mikään ei ole muuttunut ja näillä näkymin nuo samat joukkueet taistelevat ensi kaudellakin ennemminkin sarjassa pysymisestä kuin mitaleista. Syykin on selvä. Lahti on yksinkertaisesti jämähtänyt urheilurakentamisessa 90-luvulle. Lahdessa kaikkien lajien joukkueet antavat hurjasti etumatkaa muiden kaupunkien joukkueille, joilla monella ovat olosuhteet urheiluun ja bisneksen tekoon monta kertaa paremmat. Ja toden totta tänä päivänä urheilu on iso bisnes, siksi siihen pitää myös satsata isosti. Kaukana ollaan niistä ajoista, kun kaupungin omista pojista kasattiin halpa joukkue, joka vieläpä pärjäsi hienosti. Tästä hyvänä esimerkkinä 80-luvun Kuusysi.

Jäähalli on elinkaarensa päässä ja pieni yleisökapasiteetti nostaa merkittävissä otteluissa lippujen hinnat pilviin. Eniten lippujen hinnat korpeavat lapsiperheitä, sillä nelihenkinen perhe maksaa yhdestä ottelusta helposti 130 euroa. Mitä vähemmän hallissa käy lapsia ja nuoria, sitä heikommalta näyttää jääkiekon tulevaisuus Lahdessa. Mistä revitään uudet katsojat tulevaisuudessa, jos ei jo lapsena tai nuorena opi käymään peleissä ja kiinnity seuraan? Pelicansissa kuohuu muutoinkin, sillä vahvat huhut uudesta omistajatahosta kiertävät kaupungilla. Moni jääkiekkoihminen on huhujen mukaan kyllästynyt siihen miten seuraa johdetaan itsevaltiaan ottein ja jälki toimistollakaan ei ole ammattitasoa.

Jalkapallon ongelma kiteytyy yhteen sanaan: Kisapuisto. Lahti on Reippaan ja Kuusysin ansiosta yksi perinteisimmistä suomalaisista jalkapallokaupungeista ja kaupunki on tuottanut useita huipppupelaajia, niin kansallisille kuin kansainvälisillekin kentille. On suorastaan käsittämätöntä ettei Lahteen saada Kisapauistoon jalkapallostadionia, ei edes sellaista, että siellä voitaisiin pelata veikkausliigaa. Hiihtostadion on upea paikka hiihdolle, ei jalkapallolle. FC Lahti ei olosuhteiden puolesta ole tällä hetkellä kovinkaan mediaseksikäs seura pelaajien keskuudessa. Kovan väännön jälkeen saatiin Kisapuiston tekonurmi uusittua, mutta purkukuntoinen pääkatsomo estää jopa ykkösliigan pelit Kisapuistossa. Tosin ovat muutkin Kisapuiston ns.palvelut jämähtäneet sinne 90-luvulle.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei urheiluun kannata satsata. Itse olen eri mieltä. Urheilubisnekseen kannattaa satsata, sillä urheiluhan on viihdettä parhaimmillaan ja siinä pyörii isot rahat. Katsokaapa muuten miltä tällä hetkellä näyttää tuhoon tuomitussa Lappeenrannassa, kun SaiPa monien vuosien jälkeen vihdoinkin pelaa finaaleissa. Sama Kuopiossa. Menestyvät seurat tuovat kaupungille mainetta ja kasvattavat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kaupunkilaisten kesken. Asioita, joita et voi ostaa rahalla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime sunnuntaina jännitettiin vaalituloksia niin alue- kuin kuntavaaleissakin. Suomen suurimmaksi kuntapuolueeksi palasi SDP 20 vuoden tauon jälkeen. Myös aluevaaleissa demarit putsasivat pöydän. Vaalein suurin häviäjä oli perussuomalaiset, jotka ottivat vastaan kansan syvien rivien ajatukset hallituksen leikkauksista. Tämä oli odotettavissa, sillä perussuomalaisten on katsottu olevan nimenomaan kansan syvien rivien ja ns. unohdetun kansan puolesta puhuja ja viimeiset pari vuotta on juuri heidän etuisuuksiaan ja tukiaan leikattu saksia heilutellen. Kokoomuksen kannattajat ovat ilmeisesti lähtökohtaisesti paremmin toimeentulevia ja heitä leikkaukset eivät ole niinkään koskeneet, siksi kokoomus pärjäsi näissä vaaleissa aina kakkoseksi asti. Lahden valtuustossa muutokset näyttäytyivät niin, että demarit saivat neljä lisäpaikkaa ja perussuomalaiset menettivät kuusi. Pro Lahti ylsi hienosti kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi ja Kalle Aaltonen jatkoi voittokulkuaan kerättyään toiseksi eniten ääniä Lahdessa. Katsotaan kuinka kauan Aaltosen ryhmä pysyy tällä kertaa kasassa, sillä ainakin viime vaalien jälkeen loikkareita Pro Lahdesta löytyi useampikin.

Äänestysprosentti oli alue- ja kuntavaaleille ominainen eli sanalla sanoen kauhea. Tämä oli odotettavissa, vaikka salaa hieman toivoin, että kaksoisvaali herättäisi useamman ihmisen uurnille tällä kertaa. Molemmissa vaaleissa jäätiin äänestysprosentissa alle 50 prosentin, mikä alkaa olla mielestäni jo uhka demokratian toteutumiselle. Kotiin nukkumaan jäi Lahdessa noin 50 000 äänestäjää. Sitä lukua kun vertaa vaikkapa Lahden suurimman puolueen SDP:n äänestäjämäärään, joka oli 15 000, huomataan, että melkoisesti lunastamatonta äänipotentiaalia jäi kotiin kaivelemaan varpaitaan ja manaamaan poliitikkoja, kun kukaan ei saa mitään aikaiseksi, eikä kukaan hoida minun asioitani. Tässä oli nyt se paikka päästä vaikuttamaan, mutta ohi meni tälläkin kertaa.

Toinen asia jota pelkäsin, oli kaksoisvaalin aiheuttama sekaannus äänestäjien keskuudessa. Pelolla odottelin hylättyjen äänien määrää, sillä vaikka ennen vaaleja ja vaalipaikoilla hyvin oli kerrottu, että valkoiseen äänestyslappuun tulee kolminumeroinen kuntavaalinumero ja violettiin nelinumeroinen aluevaalinumero, vaikuttaa siltä, että valitettavan monelle asia ei ollut alkuunkaan selvä. Kun edellisissä kunta- ja aluevaaleissa (2021 ja 2022) hylättyjä ääniä oli yhteensä 18 000, oli niitä nyt 124 000!
Suurin osa äänestyslapuista oli hylätty siksi että numero oli väärässä lapussa tai se, että toinen lappu oli jätetty kokonaan tyhjäksi. Ehkä Suomen kansa ei ole vielä valmis näin monimutkaiseen äänestykseen, jossa käytetään kahta erillistä äänestyslappua?

Mielenkiinnolla odotan, miten vaalitulos vaikuttaa hallituksen sisäisiin suhteisiin, varsinkin kun perussuomalaiset ottivat hallituksen leikkauksista yksinään vastaan kansan tyrmäysiskun, kokoomuksen porskutellessa kevyesti hymyillen eteenpäin. Ja kyllä varmasti opposition näin hyvä menestys näissä vaaleissa saa puntit hieman tutisemaan hallituksessa. Eduskuntavaalit kun odottavat vain parin vuoden päässä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

En tiedä veivätkö vaalit kaiken huomion, mutta yllättävän pienellä mediassa huomioitiin se tosiseikka, että viime sunnuntaina vietetiin Suomen ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä me suomalaiset olemme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Näin siis jo huhtikuun 6. päivänä! Loppuvuoden elämmekin sitten velaksi, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä. Suurimmat syyt moiseen ylikulutukseen löytyvät ruoantuotannosta sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Me suomalaiset kulutamme oman osamme maailman luonnonvaroista laskennallisesti peräti neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Koko maailman ylikulutuspäivä on nimittäin elokuun alkupäivinä. Jos kaikki kuluttaisivat suomalaisten tavoin, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla. Tässä tilastossa on yksinkertaisesti noloa olla kärkiporukassa.
Maailmalla tehdään paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö näiden toimien hyödyt. Erityisesti hiilijalanjälkeämme paisuttaa asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruoantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Mitä sitten tavallinen kaduntallaaja voi tehdä asian eteen? Ympäristön kannalta paras valinta olisi vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, sillä lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten eläinperäisillä tuotteilla on lähes poikkeuksetta suuremmat ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala on ympäristön näkökulmasta oiva vaihtoehto. Erityisen suositeltavia ovat kotimaiset lähivesien kalat. Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikkiä sekä käyttää joukkoliikennettä tai vielä mielummin pyöräillä tai kävellä. Myös järeitä poliittisia päätöksiä ympäri maailman tarvitaan ympäristön suojelemiseksi.

On turha kuvitella, etteikö meidän suomalaisten kuluttaminen näkyisi globaalisti, sillä esimerkiksi suomalaisten ruoankulutukseen liittyvistä luonnon monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia syntyy ulkomailla. Kulutamme arjessamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Mitäpä jos jokainen meistä yrittäisi jatkossa edes vähän miettiä omaa kulutustaan, sillä tämä tie ei pääty hyvin, merkit siitä ovat jo näkyvissä ympäri maailman.

Moni lahtelainen kiekkojännäri varmasti odotti tässä vaiheessa liigakautta, että Lahdessa valmistaudutaan ensi viikolla starttaaviin välieriin. Olihan niin tehty kahtena edellisenäkin kautena. Vaan toisin kävi. Pelicansin kausi kyllä jatkuu, mutta tällä kertaa karsinnoissa. Jääkiekkopiireissä on ihmetelty miten ihmeessä parin viime kauden finaalit voivat vaihtua seuraavana kautena karsintoihin. Syitä on haettu mm. huonosta valmentajasta, huonosta yhteishengestä, huonosta johtoportaasta, huonosta jäähallista, surkeista yleisömääristä. Pelaajien motivaatiota on kyseenalaistettu ja tietenkin on oltu varmoja siitä, ettei palkkoja ole maksettu.

Mielestäni karsintaan joutuminen kertoo ainoastaan siitä, että loppujen lopuksi menestyminen on pienistä asioista kiinni ja eivät ne erot joukkueiden välillä kovin isoja ole.Pari viime kautta Pelicans tosiaankin viiletti finaaleissa, mutta kyllähän silloinkin kumpanakin kautena oli lähellä, että kausi olisi päättynyt jo puolivälieriin. Muutama viime hetken maali tai jatkoaikamaali siellä täällä vie yllättävän pitkälle. Tänä vuonna nuo pienet marginaalit, jotka ratkaisevat ja suosivat Pelicansia kahtena edellisenä kautena, kääntyivät nyt joukkuetta vastaan.

Nyt sitten taistellaan paikasta auringossa ja yleensäkin seuran olemassaolosta. Vastassa on hurmioituneessa tilassa pelaava Jokerit, joka hamuaa liigapaikkaa tosissaan. Toden totta Jokereiden meininki näyttää juuri nyt hyvältä. On innokkaat fanit, jotka täyttävät hallien lehterit ja organisaatiokin on tikissä. Olen sitä mieltä, että Jokereiden paikka olisi ehdottomasti liigassa. IFK tarvitsee pääkaupunkiseudulle kunnon paikallisvastustajan ja liiga tarvitsee Jokeri-fanit. Jokerit kerää varmuudella yleisöä myös vieraspaikkakunnilla, kuten olemme mestiksen puolella nähneet. Jokerit herättää myös paljon tunteita vastustajien leireissä, eikä vähiten KHL-seikkailunsa vuoksi.

Ongelmaksi muodostuukin se, että päästäkseen liigaan Jokereiden pitää pudottaa Lahden oma ylpeys Pelicans ja sehän ei yksinkertaisesti käy. Toivotaan, että Pelicansin pelaajat nyt viimeistään ryhdistäytyvät, kun sarjapaikka on oikeasti uhattuna. Jos Pelicans pystyy pelaamaan omaa parasta peliään, ei Jokereilla ole mitään mahdollisuutta voittaa. Jos vastaavasti annetaan vähänkään löysää yhteishengessä ja yrityksessä ja pelätään pelata, on Jokerit vaarallinen. Sovitaanko Pelicans niin, että ei päästetä Jokereita vielä liigaan? Vuoden päästä liigan uusiutuva sarjajärjestelmä kyllä sitten viimeistään nostaa Jokerit liigaan. Lahti ei tarvitse enää yhtään pääsarjajoukkuetta, joka putoaa divariin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Alamme olemaan alue- ja kuntavaalien kynnyksellä. Ensimmäistä kertaa äänestäjät pääsevät samalla kerralla äänestämään niin alue- kuin kuntavaltuutetut. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon ääniä hylätään sen vuoksi, ettei äänestyskopissa ole ymmärretty, että kyseessä on kaksi eri vaalia tai että kumpaan lappuun mikäkin numero laitetaan. Tämän asian ymmärtämistä vaalikopissa on helpotettu niin, että aluevaaleissa äänestettävän ehdokkaan numero, siis se nelinumeroinen, kirjoitetaan violettiin äänestyslappuun ja kuntavaalinumero kirjoitetaan siihen valkoiseen äänestyslappuun. Aika yksinkertaista mielestäni, mutta eiköhän sekaannuksia tulla näkemään edellisiä vaaleja enemmän.

Olen aina ennen vaaleja peräänkuuluttanut vaalikiimaa, mutta vaikuttaa siltä, että kunta- tai aluevaalit eivät suuria tunteita herätä. Viime kuntavaaleissa 2021 koko maan äänestysprosentti oli 55% tienoilla, Lahdessa vain niukasti yli 51 prosentin. Aluevaaleissa 2022 jäätiin peräti alle 50 prosentin. Kaiken kaikkiaan trendi on se, että kiinnostus luottamustehtäviin on laskemassa. Kuntavaaleissa 2025 ehdokasmäärä on laskenut merkittävästi edellisiin vaaleihin verrattuna. Tänä vuonna kuntavaaleissa on ehdolla koko maassa 29 950 ehdokasta, mikä on 5 700 vähemmän kuin vuonna 2021. Nyt yhtä valtuustopaikkaa tavoittelee keskimäärin 3,5 ehdokasta, kun vielä viime vaaleissa luku oli 4,0. Käytännössä 63 kunnassa on alle kaksi ehdokasta yhtä valtuustopaikkaa kohden. Toisin sanoen ainakin joka viidennessä Suomen kunnassa vähintään puolet ehdokkaista tulevat valituiksi valtuustoon.
Lahdessakin kuntavaalien ehdokasmäärä pieneni selvästi edellisistä vuonna vaaleista. Ehdolle asettuu nyt 407 henkilöä, kun neljä vuotta sitten ehdokkaita oli 545. Ehdokkaiden määrä romahti siis neljänneksen.

Miksi sitten toimiminen kunnanvaltuutettuna ei kiinnosta? Ihmiset helposti arastelevat lähteä ehdokkaaksi, jos päätöksenteko näyttäytyy riitelynä ja kyräilynä ja siltähän se useasti juuri valitettavasti näyttää. Vastakkainasettelu on koko ajan kasvamassa. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Jokainen valtuutettu, valtuusto ja kunta voi vaikuttaa siihen, että ilmapiiri on rakentava ja asiallinen. Kuntapolitiikan pitää olla paikka, jossa ratkotaan asioita, ei paikka, jonne tullaan riitelemään

Lahdessa muutaman ison ehdokkaan poisjäänti kuntavaaleissa voi vaikuttaa merkittävästi valtasuhteisiin. Esimerkiksi demareilta puuttuvat näissä vaaleissa Skinnari, Hilden, Nieminen ja Mäkynen, jotka keräsivät viime vaaleissa noin 3000 ääntä eli aika iso äänipotti on jaossa. Pysyvätkö nämä äänet puolueen sisällä vai karkaavatko naapuripuolueille?

Kuntavaalien äänestysprosentti on monesti jäänyt presidentin- ja eduskuntavaalien prosentteja pienemmäksi. Tämä on sikäli outoa, että eniten meidän kuntalaisten arkeen vaikuttavia päätöksiä tehdään nimenomaan kunta- ja aluetasolla. Eli nyt kannattaa olla tarkkana kenelle tai mille puolueelle äänensä antaa. Lopuksi vielä muistuttaisin, että tärkeintä on äänestää. Se on todellakin ainoa tapa vaikuttaa kuntasi asioihin. Nukkuvien puolue on valitettavasti se suurin, mutta se ei vie sinun asiaasi eteenpäin, joten älä sinä nuku onnesi ohi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Mediassa on aina aika ajoin puhuttu paljon siitä, kuinka huonokuntoisia tämän päivän lapset ja nuoret ovat. Uskon, että tämä ei tule kenellekään yllätyksenä, jos edes vähän on jaksanut seurata maailman menoa viimeiset 30 vuotta. Huonokuntoisuus koskee ikävä kyllä meitä kaikkia, mutta etenkin lasten ja nuorten huono kunto tulee näkymään tulevaisuudessa todella isoina kustannuksina, kun tämän päivän 10-vuotiaat lähestyvät 50:ttä ikävuottaan. Viimeistään nyt olisi aika tehdä jotain pelastaaksemme tulevat sukupolvet liikkumattomuuden taakasta. Jos ei 10-vuotiaana pääse edes kyykkyyn, niin minkälaista se elo on sitten viisikymppisenä, jos mitään ei tehdä?

Suurin osa meistä, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin, viettävät suuren osan ajastaan näytön ääressä, on se sitten puhelin, tietokone tai tabletti. Tarkistin itse oman puhelimeni ruutuajan. Liki 4 tuntia per päivä! Tähän kun lisätään kuusi tuntia päivässä työpaikalla koneen ääressä, niin siinäpä onkin päivästä hävinnyt jo 10 tuntia ruudun tuijotteluun. Ai niin, onhan meillä vielä se vanhakin ruutuvitsaus tuijoteltavaksi eli televisio iltapuhteeksi sohvalla maaten.

Älylaitteet ja netti on varmasti yksi syy liikkumattomuuteen, mutta osansa on varmasti silläkin, että liikunnasta on tehty nyky-yhteiskunnassa vaativa suoritus, jota on joka päivä mitattava tarkkaan senteillä ja sekunneilla. Liikunnasta on näin kadotettu kaikki hauskuus ja siitä on tullut liian monille vakavaa urheilua ja suoritus, johon liittyy vahvasti tiukat tavoitteet. Poissa loistavat lasten iloiset pihapelit ja -leikit. Vai milloin olet viimeksi nähnyt lasten pelaavan pihatiellä?

Mitä sitten lääkkeeksi? Sen pitäisi olla sellaista, joka ei maksa mitään, on helppo tehdä joka päivä ja tapahtuu kuin huomaamatta. Hyvä uutinen on, että sellainen vaihtoehto on jo olemassa. Se on nimeltään hyötyliikunta. Koulu- ja työmatkat kävellen tai pyöräillen olisi jo varsin hyvä lähtökohta liikkumiseen, jos työpaikka tai koulu on sopivan matkan päässä. Puoli tuntia kävellen aamulla töihin ja puoli tuntia kotiin kävellen tekee jo tunnin kävelyä päivässä. Helppo laskea, kuinka paljon ilmaista ja terveellistä liikuntaa se tekee kuukauden aikana. Vanhemmat voisivat näyttää tässä esimerkkiä, sillä pelkästään käskyttämällä lapsi tai teini tuskin kävelee tai pyöräilee koulumatkojaan. Eikä lapsi siitä mene rikki, että kävelisi tai pyöräilisi edes koulumatkat. Tehtiinhän niin ennenkin. Liikkumalla luodaan lapsen vahva pohjakunto, jolla on tärkeä merkitys iän karttuessa. Biologinen fakta on, että ihmisen keho vaatii liikuntaa toimiakseen kokonaisvaltaisesti paremmin, joten eiköhän jätetä kaikki huomenna auto kotipihaan ja laiteta tossua toisen eteen. Kuten legendaarinen Hurriganes-basisti Cisse Häkkinen asian aikanaan pistämättömästi ilmaisi: Saat kondista ja voit vetää happee.

Pääkirjoitus
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Syntyvyys saavutti Suomessa viime vuonna jälleen uuden pohjalukeman, kertoo Tilastokeskus. Vuoden 2024 ennakkotietojen lapsia syntyy vähiten sitten vuodesta 1776 alkaneen tilastoinnin alkamisen jälkeen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kokonaishedelmällisyysluku eli lapsimäärä, jonka naiset keskimäärin saavat elinaikanaan, oli 1,26 lasta.Kyselyissä toivottu lapsiluku Suomessa on noin kaksi, kun nyt keskimäärin toteutuma on alle 1,3:n luokkaa. Suomalaiset siis haluaisivat lapsia, mutta ne jäävät syystä tai toisesta saamatta.

Suomalaiseen yhteiskuntaan onkin tulossa näillä näkymillä isoja muutoksia ja tiukkaan paikkaan joutuvat erityisesti nykyiset 50–60-vuotiaat. He joutuvat huolehtimaan töiden ohella vanhemmistaan, ainakin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tähän asti olemme tottuneet siihen, että lastenhoitoon tarvitaan joustoja, mutta jatkossa suurempi paine tulee itse asiassa vanhempien hoidosta. Tämä johtuu siitä, että noin kymmenen vuoden sisällä yli 85-vuotiaiden osuus kasvaa jopa noin 75 prosenttia.

Mistä sitten on kyse? Suomi on maailman kolmanneksi nopeimmin ikääntyvä maa. Suomessa voidaankin jo hyvällä syyllä puhua vauvakadosta, sillä viime vuonna Suomeen syntyi enää noin 43 000 vauvaa. Näin alhaisissa luvuissa ollaan oltu viimeksi vuonna 1836. Melkoinen ero vaikkapa tämän hetken suurimpaan ikäluokkaan vuodelta 1963, joka on kooltaan noin 75 000 henkilöä. Väestön ikääntymisen myötä etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa merkittävästi samalla, kun työikäisen väestön määrän vähetessä veronmaksajia on yhä vähemmän. Arvostettu talouslehti Financial Times on varoittanut Suomen ikärakenteesta ja siitä, ettei tilanteen vaatimia uudistuksia muun muassa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan osalta ole onnistuttu viemään läpi.

Miksi sitten suomalaiset eivät enää halua lapsia? Yksi syistä on se, että vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy. Lapsiperheen arki voidaan kokea liian kiireiseksi, stressaavaksi ja kalliiksi. Taustalla vaikuttavat myös muun muassa pitkät opiskeluajat ja ajattelutapa, että kaiken pitäisi olla ikään kuin valmista ennen lapsen saantia. Pitäisi olla varma toimeentulo ja vakaa parisuhde. Lapsen hankintaa jarruttavat myös monet taloudelliset syyt, kuten työttömyys, alhainen tulotaso ja yleinen epävarmuus työsektorilla. Pätkätöitä tekevät tuskin ensimmäisenä miettivät lapsen hankkimista. Perhepoliittiset tekijät kuten perhevapaat tuntuvat vaikuttavan enemmän toista tai kolmatta lasta harkitsevilla. Lapsien hankkimista ei varmasti edesauta myöskään nykyinen kovin epävarma maailmantilanne.
Tänä päivänä jotkut saattavat ajatella lapsettomuutta myös oman hiilijalanjälkensä pienentämisenä. Isossa mittakaavassa näin voi ollakin, sillä paljon puhutaan maapallon väestön räjähtämisestä ja ylikansoittumisesta, eikä tällä kasvun tiellä voida jatkaa loputtomiin. Eri asia on tietenkin se, kannattaako juuri meidän suomalaisten olla se kansa, joka lopettaa lasten tekeminen ja aiheuttaa näin isoja ongelmia omalle kansantaloudelleen tulevaisuudessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime päivinä olemme tottuneet kuulemaan maailmalta paljon negatiivisia ja outojakin uutisia, kun Amerikan ”päämeklari” huseeraa maailmanjärjestystä uuteen uskoon. Niinpä olikin mukava kuulla vaihteeksi positiivisia uutisia koskien kotikaupunkiamme Lahtea. Hallitus nimittäin perui yllättäen makeisveron ALV-korotukset ja se, jos mikä pisti Lahdessa suut messingille, sillä Fazerin suuri tehdasinvestointi Pippo-Kujalan alueelle on ollut jäissä jo jonkin aikaa juuri makeisveron vuoksi. Nyt suurin este tehtaan tieltä on kadonnut ja Lahti voi hyvällä syyllä odottaa, että asiassa edetään nyt nopeaan tahtiin. Fazer onkin jo luvannut tehdä päätöksensä tehtaasta pian ja toivottavasti mikään ei enää estä tehtaan rakentamista Lahteen.

Mistään pienestä tehtaasta ei todellakaan ole kyse, sillä Lahden suunnitellun tehdasinvestoinnin arvo olisi 750 miljoonaa euroa. Suklaatehdas työllistäisi noin 500 ihmistä. Investoinnin suuruusluokka olisi paikallisesti ainutlaatuinen ja valtakunnallisestikin harvinaisen suuri. Lopullisia summia on tällä hetkellä vaikea sanoa, mutta joka tapauksessa vuotuisien verotulojen laskettaisiin kasvavan useammalla miljoonalle eurolla. Vielä ei tiedetä mitä muuta oheistoimintaa tehdas vetää puoleensa. Ja mitä tekee Kärkkäinen joka suunnitteli samalle paikalle logistiikkakeskusta? Vieläkö se olisi mahdollista toteuttaa? Kaupunki osoitti Kärkkäiselle Pippon alueen eteläosasta korvaavan tontin, mutta kaavatyö on vielä kesken. Logistiikkakeskuksen on arveltu työllistävän toteutuessaan noin 200 henkeä.

Tehdas on toteutuessaan iso sulka kaupungin hattuun, sillä koko Pippo-Kujalan yritysalueeseen on Lahdessa satsattu todella isosti, jo noin 30 miljoonaa euroa, joka sisältää esimerkiksi kunnallistekniikkaa ja esirakentamista. Myös Fazerin toimintaedellytyksiä on pyritty kaupungissa parantamaan. Kaupunki on sopinut mm. Koulutuskeskus Salpauksen, LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa Fazerin tarpeita vastaavasta koulutusyhteistyöstä. Kaupunki ja Ladec myötävaikuttavat elintarviketeollisuuden testaus- ja tuotekehitysympäristön rakentumiseen ja kehittämiseen Lahteen.
Fazerilla on pitkät perinteet Lahdessa. Yhtiö työllistää tällä hetkellä Lahdessa noin 600 henkilöä leipomossa, myllyssä, hapankorpputehtaassa ja kauraksylitolitehtaassa. Jatkossa tehtaan toteutuessa Fazer on yksi Lahden suurimmista yrityksistä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi