Pääkirjoitus 6.10.2023

Uusi kaupunginjohtaja

Pekka Timosen aikakausi Lahden kaupunginjohtajana on nyt lopullisesti ohi ja uudeksi kaupunginjohtajaksi Lahden valtuusto äänesti maanantaisessa juhlakokouksessaan Niko Kyynäräisen. Kyynäräinen ei alunperin ollut mikään vedonlyöjien suosikki, sillä nimenomaan Päijät-Hämeessä kannuksensa keränneet Rinna Ikola-Norrbacka ja Jose Valanta tuntuivat olevan pienoisia ennakkosuosikkeja kaupunginjohtaja-kisaan, lähinnä varmastikin sen vuoksi, että he olivat useimmille valtuutetuille jo ennestään tuttuja. Niinpä Kyynäräinen pääsi lähtemään kisaan ns. puhtaalta pöydältä, kellään ei varmastikaan ollut mitään käsitystä siitä minkälainen persoona Kyynäräinen on ja mitkä ovat hänen vahvuutensa. Ja Kyynäräinenhän käytti tilaisuutensa erinomaisesti. Valtuutetut olivat jopa mykistyneitä miehen esiintymisestä haastatteluissa sekä englannin kielen sujuvasta taidosta. Vaikutti myös siltä, että Kyynäräinen oli paremmin valmistautunut haastatteluun kuin kaksi muuta pääehdokasta.

Minkälaisen kaupunginjohtajan Lahti sitten sai? Kyynäräinen on toiminut Turun kaupungin elinvoimajohtajana vuodesta 2021 lähtien ja siirtyy Lahden kaupungin johtoon todennäköisesti vuodenvaihteessa. Kyynäräinen on naimisissa sosiaali- ja terveysministerinäkin toimineen kokoomuspoliitikko Laura Rädyn kanssa. Kyynäräisellä itsellään on SDP:n jäsenkirja. Niko Kyynäräinen on 44-vuotias eli huomattavasti nuorempi kuin edeltäjänsä, mutta uskon ettei iällä ole suurta merkitystä siihen millainen johtaja Kyynäräinen on. Ainakin hän itse mainitsee haastattelussa kaupunginjohtajana tulevansa olemaan näkyvä ja helposti lähestyttävä persoona, niin kaupunkilaisille kuin muillekin tahoille kansallisesti ja kansainvälisesti. Kyynäräisen omin sanoin hän haluaa pitää kaupungin toiminnan hallinnassa ja kehittyvänä sekä tehdä Lahtea kuuluvaksi ja näkyväksi. Hänelle tärkeää on yliopistokaupungin kasvu yrityksineen sekä arjen palveluiden ja kaupunkirakenteen kehittäminen kaupunkilaisten parhaaksi. Näin etukäteen Kyynäräinen kuulostaa siis olevan varsin sopiva jatkamaan Pekka Timosen työtä Lahden kaupunginjohtajana.

Vaikka Kyynäräinen asuukin vielä Helsingissä ja työskentelee Turussa, omaa hän vahvat sukujuuret Lahteen, sillä hänen isovanhempansa ja vanhempansa ovat lahtelaisia. Kyynäräinen aikoo muuttaa myös itse Lahteen, kun työt alkavat. Lopuksi ehkä se merkittävin seikka Kyynäräisen historiasta näin Omalähiön näkövinkkelistä katsottuna. Mies on viettänyt ison osan lapsuudestaan Launeella isovanhempiensa luona. Ei se miestä ainakaan pahenna.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO