Suomalaisten joulu koostuu monista eri asioista ja perinteistä, joten ajattelin näin joulun kunniaksi käydä vähän läpi, mitä kaikkea suomalaiset oikein omassa joulussaan eniten arvostavat.
Joulukuusi on tärkeä. Joulupuuseura arvioi, että Suomessa nostetaan pystyyn vuosittain jouluna noin 1,4 miljoonaa aitoa joulukuusta. Joulukuusimyynnin rahalliseksi arvoksi arvioidaan noin 32 miljoonaa euroa. Aidon kuusen valitsee 45 prosenttia vastaajista, muovikuusen taas 35 prosenttia. Sen sijaan joulun tärkein koriste on kynttilä. Kynttilän valitsi 71 prosenttia vastaajista. Joulukuusi jäi vain niukasti kakkoseksi, sillä sitä äänesti tärkeimmäksi joulukoristeeksi 70 prosenttia vastaajista. Joulukukat ovat myös tärkeä osa monen joulua. Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin vuonna 2024 lähes 2,5 miljoonaa hyasinttia, 1,2 miljoonaa joulutähteä ja 1,1 miljoonaa ritarinkukkaa eli amaryllista.
Joulukorttien lähettäminen on selkeästi jäänyt viime vuosina tekstiviestien jalkoihin. Joulukortteja lähetettiin tänä jouluna noin 10 miljoonaa kappaletta. Vielä 2000-luvun alussa lähetettyjen korttien lukumäärä oli yli 50 miljoonaa korttia. Myös paketit kulkevat jouluna. Posti toimitti viime vuonna joulun lähiviikkoina 7 miljoonaa pakettia.
Joulumusiikissa paikkansa kärjessä pitää Wham-yhtyeen Last Christmas, joka oli viime joulun soitetuin kappale kotimaisilla radiokanavilla. Toisena viime vuoden listalla oli Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan
Monelle joulupöytä ja sen antimet on se joulun tärkein juttu. Kinkku on edelleen juhlapöydän tähti. HKFoodsin teettämän kinkkukyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista aikoo syödä kinkkua jouluna. Jouluksi suomalaiset ostavat yhteensä yli 5 miljoonaa kiloa kinkkua. Suomalaiset haluavat kattaa joulupöytänsä perinteikkäästi: kinkun jälkeen kakkossijaa pitää porkkanalaatikko ja pronssisijan nappaa joulupuuro ennen lanttulaatikkoa. Graavilohi on joulun kirkkain kalatähti, sen kattaa pöytään 45 prosenttia suomalaisista. Palan painikkeeksi suomalainen valitsee 76 prosenttisesti joulupöytään juomaksi punaviinin. Muita suosittuja juomavaihtoehtoja ovat olut (36 %), valkoviini (31 %) sekä kuohuviini (30 %)
Suomalainen joulu on myös kulutusjuhla. Nordean kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat tänä vuonna käyttää joulun viettoon keskimäärin 525 euroa, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna.
Jouluperinteemme ovat myös jatkuvassa muutoksessa ja monet trendit maailmalta vaikuttavat myös siihen miten joulua vietämme. Suomalaisen Työn Liiton kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo muuttaneensa joulunviettotapojaan vastuullisempaan suuntaan mm. suosimalla aineettomia lahjoja ja joulupöydässä kasvisvaihtoehtoja ja kotimaisia ruokia. Kaikki eivät siis enää jouluna vain vastuuttomasti mässäile ruoalla ja tuhlaa rahojaan turhiin lahjoihin.
Omalähiökin lähtee nyt joulun viettoon ja me palaamme taas asiaan loppiaisen jälkeen, kunhan vuosi on vaihtunut uuteen.
Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2026!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

