Pääkirjoitus 24.1.2025

Hullu hullu maailma

Olipa kerran maailma, jossa ei vielä tunnettu internet-nimistä ihmevekotinta. Ihmiset löysivät tarvitsemansa uutiset ja tietonsa lehdistä, kirjoista, televisiosta ja radiosta. Tietoja näihin antiikin aikaisiin tiedotusvälineisiin syöttivät ihmiset, joille oikean tiedon etsiminen oli ammatti. Kuten ammattilaisen kuuluukin tehdä, tekivät toimittajat tarkkaa työtä. Virheitä ei saanut tulla ja kun sitä internettiä ei ollut, piti kaikki tieto kaivaa ihan itse esille. Ei voitu luottaa toisen käden tietoihin tai huhupuheisiin. Kaikki faktat piti tarkastaa moneen kertaan ja tutkia asioita monesta eri näkökulmasta, ennen kuin juttu päätyi ihmisten luettavaksi. Huono puoli asiassa oli tietenkin se, että jos tiedottaminen oli täysin valtiojohtoista, saattoi käydä niin, että tiedotusvälineet valjastettiin yksinomaan valtionjohdon käyttöön jolloin objektiivisuus ja eri näkökulmien etsiminen katosi. Oli olemassa vain yksi totuus. Valtion totuus. Tästä hyvänä esimerkkinä Neuvostoliitto.

Onneksi meille annettiin internet. Hurraa! huusi kansa. Internet aiheutti sen, että valtiojohtoinen yhden totuuden uutisointi ei enää ollut mahdollista, kun kansalaiset pystyivät itse etsimään erilaisia näkökulmia uutisiin ja tapahtumiin. Faktojen tarkistaminenkin kävi paljon helpommin ja nopeammin. Enää meitä ei voi kusettaa ajatteli suuri yleisö innoissaan. Vaan väärässä olivat. Uusin trendi somessa on se, että faktan tarkistuksista ollaan pikemminkin luopumassa, koska ne ovat kuulemma poliittisesti värittyneitä. Ja nimenomaan väärällä värillä.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että internetin avulla ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Sen sijaan, että meillä olisi olemassa yksi totuus, löytyy netin syövereistä kymmeniä erilaisia totuuksia, joista jokainen voi valita sen, joka eniten miellyttää omaa arvomaailmaa. Tänä päivänä mahdollista on myös se, että voi valita itseään miellyttävät tieteelliset tutkimukset ja jakaa niitä somessa totuuksina. Ja kyllähän netistä kaikenlaisia salaliittoteorioita ja ”tutkimuksia” löytyykin.

Esimerkiksi USA:ssa ollaan menossa kovaa vauhtia kohti tuntematonta presidentti Trumpin kyydissä. Ytimessä on ajatus siitä, että pienen porukan rikollinen, paha ja kaikin puolin ikävä valtaeliitti hallitsee maailmaa. Tämä kasvoton, pimeydessä toimiva pahuus on kuuulemma vastuussa isosta osasta planeettamme ongelmista. Esimerkkeinä nyt vaikkapa sodat, terrorismi, taloudelliset ja ympäristölliset katastrofit sekä niiden aiheuttamat kärsimykset nälänhädästä kulkutauteihin.Tässä tarinassa Presidentti Trumpille on varattu liki Vapahtajan rooli ja olemme USA:ssa nähneet mihin tällainen fanaattinen yksisilmäisyys voi johtaa. Presidentiksi toistamiseen päästyään, Trump ensi töikseen vapautti 1600 uskollista kannattajaansa vankilasta, jonne he joutuivat hyökättyään neljä vuotta sitten kongressiin vaatimaan Trumpia presidentiksi. Käytännössä siis ilmiselvä vallankaappaus-yritys. Vapauttamalla nämä väkivaltaan turvautuneet kannattajansa, Trump viestii vahvasti sitä, että poliitinen väkivalta on ihan OK, kunhan se suosii häntä. Tämä tie ei johda mihinkään hyvään.

Eihän tämä hyvältä näytä, kun idässä melskaa Putin ja lännessä Trump. Konservatiivinen nationalismi nostaa tällä hetkellä maailmalla todella vahvasti päätään ja vastakkainasettelu kasvaa. Suvaitsevaisista ja liberaaleista ihmisistä tehdään liki valtion vihollisia.Omaan illuusioon uskotaan sokeasti toteamalla muiden tietolähteet riittämättömiksi ja poliittisesti värittyneiksi. Oma kupla on syntynyt. Omassa kuplassa otetaan vastaan vain saman kuplan sisällä hyväksyttyjä, usein myös väritettyjä ”uutisia” ja kupla kasvaa kasvamistaan.

Hämmästyttävintä tässä on se, että meiltä Suomestakin löytyy lukuisia Trump-faneja ja minä kun luulin, että meillä on korkeatasoinen perusopetus ja sivistystaso, joka estäisi moisen Trump-hölynpölyn leviämisen. Sivistymätön tollo on sivistymätön tollo, vaikka sen kuinka käärisi nättiin Amerikan presidentti -pakettiin.

Lopuksi tärkein: Muista että fakta ei ole mielipide, eikä mielipide ole fakta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO