Pääsiäisen jälkeinen viikko alkoi maassamme todella ikävissä merkeissä, kun Vantaalla 12-vuotias poika ampui yhden luokkatoverinsa ja haavoitti vakavasti kahta muuta. Erittäin poikkeukselliseksi ampumisen tekee niin ampujan, kuin uhrienkin nuori ikä. Nyt motiiviksi on varmistunut koulukiusaaminen, jota varmasti useimmat meistä osasivatkin epäillä syyksi ampumiselle.
Koulukiusaamisesta on puhuttu jo vuosikymmenet ja sen kitkemiseksi on tehty kymmeniä ellei jopa satoja toimenpiteitä ja aloitteita. On mietitty miksi kiusaaminen kouluissa on tänä päivänä niin yleistä. Silti kouluissa kiusataan päivittäin. Lisäksi kiusaamista esiintyy tietenkin myös vapaa-ajalla ja entistä enemmän kiusaaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Nykyinen somekulttuuri mahdollistaa siis kiusaamisen vuorokauden ympäri ja voi vain kuvitella millaista on kiusatun elämä, jos siitä ei pääse irti missään vaiheessa.
Itse näen kiusaamisongelman paljon laajempana kokonaisuutena kuin pelkästään koulun ongelmana. Mielestäni kiusaaminen lävistää koko yhteiskuntamme päiväkoti-ikäisistä vaariin asti. Ei koulu ole paikka, jossa yhtäkkiä opitaan kiusaamaan, kyllä kaikki lähtee jo kotoa, kun lapset ovat ihan pieniä. Pieni lapsi oppii käyttäytymismallit hyvin pitkälti kotoa. Vaikka kuinka paljon meillä puhuttaisiin lapsille kotona siitä, että muita ei saa kiusata, niin toimimmeko me aikuiset päivittäin hyvänä esimerkkinä lapsillemme? Miettikääpä ihan käsi sydämellä, onko meidän aikuisten toiminta sellaista, josta lapset voisivat oppia hyviä malleja kanssakäymiseen muiden kanssa?
Valitettavasti toisten ihmisten kiusaaminen, nimittely, haukkuminen, aliarvioiminen ja halventaminen on jokapäiväistä toimintaa myös meidän aikuisten maailmassa. On sitten syynä toisen ihmisen eri mielipide, ulkonäkö, sukupuolinen suuntautuminen, ihonväri, pukeutuminen tai mikä tahansa eroavaisuus, niin kovin helposti me aikuisetkin lähdemme kiusaamaan, naureskelemaan toisille ja haukkumaan. Tilanteessa mukana oleva lapsi kyllä imee tällaisen käyttäytymismallin kuin sieni. On siis varsin ristiriitaista, että yritämme kasvattaa lapsistamme ihmisiä, jotka eivät kiusaisi muita, kun samaan aikaan itse käyttäydymme päivittäin aivan päin vastoin kuin opetamme. Sosiaalisesta mediasta en viitsisi edes mainita, koska tuntuu siltä, että siellä saa sanoa ihan mitä tahansa ja mielestäni nimenomaan aikuiset ovat niitä, jotka somessa pahiten toisiaan kiusaavat ja nimittelevät. Somessa maalittaminen on arkipäivää ja se täyttää kyllä täysin kiusaamisen kriteerit. Nykyään on melkein mahdotonta olla somessa eri mieltä ilman, että asia etenee haukkumiseksi ja nimittelyksi.
Eli kyllä meillä kaikilla on kiusaamisen suhteen paljon petrattavaa jo ihan pelkästään omassa käytöksessämme. Näitä asioita on ihan hyvä miettiä seuraavan kerran, kun ihmettelemme, että miksi siellä kouluissa kiusataan. Olisiko syytä katsoa myös peiliin?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi