Lahti ja Lahden maine on juuri nyt kovassa nosteessa. Lahti on nimittäin viime aikoina ollut varsin positiivisesti esillä. Siis Lahti ja positiivisuus? Mitä ihmettä? Seuraavaksi varmasti helvetti jäätyy?
Loppukesästä Lahdessa päästiin tuulettamaan Fazerin uuden makeistehtaan sijoittumista Lahteen. Prosessi kesti muutaman ylimääräisen vatulointivuoden, mutta lopussa kiitos seisoo! Liki 70 kaupunkia oli tarjonnut tonttia Fazerille, mutta Fazer halusi tulla Lahteen, koska Lahti tarjosi parasta kokonaispakettia. Kyse ei ole mistään ihan pikkujutusta, sillä omien työntekijöidensä lisäksi alihankintaketjujen ja tukipalveluidensa sekä alueella muuten käytettävien palveluiden kautta tehdas työllistää jokaista omaa työntekijäänsä kohden arvioilta kolme lisää.
Viime viikolla tipahti toinen positivinen pommi, kun DayOne-niminen yhtiö ilmoitti rakentavansa 1,2 miljardin euron arvoisen datakeskuksen Lahden Kiveriöön. Lahden mittakaavassa investointi on jättimäisen suuri. Lisäksi DayOne lahjoittaa LUT-korkeakouluille 2,5 miljoonaa euroa. Varoilla Lahteen perustetaan uusi fysiikan kandidaattiohjelma.
Sekä Fazerin että DayOnen rakennusprojektit tulevat työllistämään useita satoja rakennusalan työntekijöitä seuraavien vuosien aikana. Puhumattakaan siitä positiivisesta pöhinästä, minkä nämä kaksi isoa projektia saavat aikaan lahtelaisessa yritysmaailmassa. Sijoittuminen Lahteen voi helposti aiheuttaa positiivisen kierteen ja monet pienemmät yritykset saattavat myös huomata, että Lahtihan olisi varsin ideaali paikka yritykselle. Lahden loistava logistinen sijainti sekä siedettävä asumisen hintataso verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun ovat merkittäviä valtteja kun kilpaillaan uusista yrityksistä ja asukkaista.
Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että kaupungin ponnistelut Lahden maineen nostamisen eteen alkavat siis vihdoinkin tuottamaan hedelmää. Tästä on syytä antaa iso kiitos kaupungintalolle, vaikka aina välillä tulee kuraakin sinne suuntaan kaadettua. Nyt on kiitoksen aika.
Urheiluromantikkona näen jo silmissäni Kisapuiston uuden stadionin olevan nimeltään Fazer Areena. Ja totta kai meille oluen ystäville tehdään mahdollisimman pian Lahden Fazerin Sininen- suklainen jouluolut? Ja olisiko uuden monitoimiareenan nimi sitten DayOne Areena?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

