Pääkirjoitus 27.6.2025

Kesä on lyhyt ja vähäluminen

Tomas Ledinin kesähitti Sommaren är kort vuodelta 1982 pitää edelleen kutinsa. Kesä on lyhyt ja pian sekin on poissa ja syksyn sateet ja talven tuuli liehuttelevat orastavan kaljun päällä killuvia harvoja haivenia. Tänä kesänä ei helle ole vielä ehtinyt meitä kiusaamaan, mutta toivossa on hyvä elää. Ainakin kasvit ovat saaneet vettä, jos hyviä puolia etsitään.

Monen mielestä kesästä pitää nauttia kaksin käsin ja siitä johtuen monelle kesäloma onkin vain ja ainoastaan stressin paikka. Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Jotain jolla keulia sitten syksyllä työpaikalla. Melkoinen guru saa olla, että saa kaikki perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää. Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/ riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se mikä lämmittää allekirjoittaneen mieltä eniten, on se, että useimmat tapahtumat, varsinkin ne hieman pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä onkin enemmän ”rakkaudesta lajiin” -tyylinen elämys kuin ”rahat pois”-riisto. Pidät käsissäsi Omalähiön kesälehteä, johon olemme keränneet teille ison kasan kesälomavinkkejä. On kesäteatteria, musiikkifestivaaleja, pienempiä ja isompia yleisötilaisuuksia, mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin. Toivottavasti jokainen löytää niistä itselleen mieluisan kesätapahtuman, jonne suunnistaa.

Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi. Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti!

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
ARKISTO