Uusi eduskunta aloitti

Uusi eduskunta aloitti keskiviikkona valitsemalla puhemiehistön. Torstaina jaetaan valiokuntien puheenjohtajuudet. Tunnelma eduskunnassa on odottava. Perjantaina käynnistyvä hallitustunnustelu määrittelee uuden hallituksen pohjan.

Sdp:n hallitusneuvotteluryhmän jäsenenä en lähde ennustamaan lopputulosta. Nyt on parasta kunnioittaa prosessia ja antaa tunnustelijalle eli Petteri Orpolle työrauha.

Eduskunnassa on paljon uusia edustajia ja me kokeneemmat opastimme jo tällä viikolla useita edustajia käytännön asioissa. Viime kaudella korona teki sen että edustajat olivat poikkeuksellisen vähän tekemisissä keskenään. Tärkeintä on alussa oppia tuntemaan työkaverit ja virkamiehet aivan, kuten kaikilla työpaikoilla. Eduskuntatyö on hyvin pitkälle lainsäädäntötyötä ja monelle voi tulla yllätyksenä valiokuntatyön vaativuus ja määrä. Yleensä edustajalla on kaksi valiokuntaa neljä päivää viikossa. Suuren salin istunnot ovat se näkyvin osa työtä kansalaisille, mutta todellinen työ tehdään muualla. Kansainväliset asiat, EU – asiat, eri sidosryhmätapaamiset, oman ryhmän toimet ja kokoukset sekä puhetilaisuudet täyttävät työviikon ja usein myös viikonloput. Silti jokainen edustaja tekee työstään juuri sellaisen kuin haluaa.

Me ministerit jatkamme toimitusministereinä siihen saakka kun uusi hallitus aloittaa. Tämä tarkoittaa normaalia asioiden hoitamista, sitä työtä mitä muutenkin teemme. Uusia poliittisia avauksia ei kuitenkaan saa tehdä.

Haluan kiittää kaikkia äänestäjiä luottamuksesta jatkokaudelle. Pääministeripuolueen rooli ei koskaan ole helppo ja siksi tulos oli vähintään kohtuullinen puolueelle ja itselle. Haluan samalla onnitella kaikkia valituksi tulleita ja ehdokkaita, koska se että lähtee ehdolle on teko demokratian puolesta.

Kulunut kausi oli äärimmäisen raskas kaikille. Työ ulkoministeriössä ei aina näy kotimaassa eikä voikaan näkyä. Silti se on äärimmäisen tärkeää ja arvostan kaikkia 2500 työntekijäämme paljon. Pekka Haavisto on ollut erinomainen, osaava ja luotettava kollega. Yhteistyömme varmasti jatkuu oli seuraavan hallituksen koostumus mikä tahansa. Tähän asiaan palaamme ensi viikolla, kun tiedämme enemmän.

Tänään torstaina kaikki huutavat Lahti: Pelicans on jo nyt tehnyt huiman kauden, mutta tarina ei ole vielä tässä.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO