Suomi teki historiallisen päätöksen

Tiistaina puhuin Vaasassa noin tuhat osallistujaa keräävän Kunnallisjohdon seminaarissa. Kertasin historiallisen Nato – päätöksen merkityksen ja sisällön. Eduskunta teki historiallisen Nato – päätöksen äänin 188-8. Suomen tie Natoon kulkee yhtä matkaa ja yhtäaikaisesti Ruotsin kanssa. Tämä on tärkeää. Pidimme Ruotsin kanssa tiiviisti yhteyttä koko alkukevään, mikä edesauttoi yhteisen linjan löytymistä. Pohdimme aidosti eri vaihtoehtoja, mutta lopulta oli selvää, että Nato-jäsenyys on paras keino säilyttää Suomen, Ruotsin ja Itämeren alueen vakaus. Jälkeenpäin katsottuna näkee, että tämän viikon ratkaisuun johtaneet palaset tulivat pöydälle jo joulun välipäivinä. Tuolloin kävi selväksi, että ne yhdessä sovitut sitoumukset ja periaatteet, joihin luotimme ja odotimme myös Venäjän luottavan, eivät enää pitäneet.

Suhteemme Ruotsiin nousee Nato-jäsenyyden myötä uuteen kategoriaan. Ruotsin kanssa tuleekin nyt rakentaa yhteydet uudelle tasolle kaikilla sektoreilla. Lahdessa olemme olleet aktiivisia Ruotsin kanssa. Svenska Skolan on hyvä alusta rakentaa tulevaisuutta monipuolisesti eteenpäin. Lukioissa on hyvä pohtia nyt vaihto-ohjelmia Ruotsin kanssa, samoin LAB ja LUT tiivistävät yhteyksiä yhdessä yritysten kanssa.

Paneelissa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusen sekä Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen kanssa esiin nousi ajankohtaiset kuntakentän haasteet ja jo tulevat eduskuntavaalit. Puhuimme myös Hyvinvointialueiden perustamisesta.

Korostin Vaasassa sitä, että meillä on nyt uudenlainen tehtävä. Suomi on uudessa tilanteessa. Meillä on paljon hyvää ja mahdollisuuksia, mutta meille tulee myös kovia aikoja taloudessa ja työllisyydessä, johtuen esimerkiksi mahdollisesta maakaasun tuonnin katkeamisesta teollisuudelle. Koko Eurooppa pitää nyt rakentaa vahvemmaksi ja kestävämmäksi. Korostin kuntakentän roolin tärkeyttä: kunta ja kaupunki ovat hyviä käyttöliittymä ratkaisuille, joita tarvitaan Suomessa ja muualla Euroopassa ja koko maailmassa. Yrittäjät toimivat meillä jo nyt yhdessä julkisen sektorin kanssa, mutta parempaan pitäisi pystyä. Tämä koskee myös Lahtea. Moni yrittäjä on minulle ihmetellyt miksi Lahti ei hyödynnä lahtelaista osaamista. Hankintalakia pitää noudattaa, mutta eri ratkaisumalleja löytyy kyllä, jos halua on.

Lauantaina Lahdessa avataan Kirsikkapuisto Launeella. Olen iloinen, että tämä kokonaisuus on nyt valmis. Sen taustalla on vuosien työ yhdessä japanilaisten kanssa. Haluan kiittää kaikkia mukana olleita jo tässä vaiheessa. Saamme Lahteen jotain sellaista, mitä juuri nyt tarvitsemme: ystävyyttä, valoa ja aurinkoa, mikä antaa meille vielä paljon. Japanin suurlähettiläs Fujimura Kazuhiro saapuu myös paikalle. Tervetuloa mukaan klo 12.30 alkaen.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
ARKISTO