Jalkapalloa ja yhteistyötä

Tiistai-iltana olympiastadionilla nähtiin tiukka jalkapallonäytelmä. Suomi kohtasi kotikentällä Ranskan maajoukkueen. Ranska on hallitseva maailmanmestari eli vastustaja oli kova. Olin paikan päällä katsomassa matsia. Ilta oli marraskuiseen tapaan sateinen, mutta tunnelma stadionilla on todella hyvä.

Tunnelma oli katossa, kun stadionin 30 000 katsojaa olivat täysillä mukana. Huuhkajat pelasivat erittäin hyvin etenkin ensimmäisellä puoliajalla ja pitivät etenkin Ranskan vasemman laidan tukossa. Kovasta kamppailusta huolimatta parempi voitti ja tappio tuli. Samalla katkesi myös Suomen tie MM-kisoihin. Huuhkajat ovat kuitenkin pelanneet joka vuosi entistä paremmin, joten Suomen jalkapalloilun tulevaisuus on valoisa.

Pääsin myös itse pelikentälle, tosin ennen MM-karsintaa. Pelasimme kokoonpanolla eduskunnan jalkapallojoukkue vastaan Fortum. Kumpikin puoli pelasi hyvin, mutta eduskunta voitti 2-0. Meillä on eduskunnassa erittäin hyvähenkinen joukkue yli puoluerajojen, kansanedustajia ja talon henkilökuntaa. Ystävyysottelut ovat todellista urheiludiplomatiaa ja keskustelua syntyy aivan kaikesta. Eduskunnan joukkueen kapteenina saan olla aina ylpeä meidän tiimistä.

Isännöin tällä viikolla Suomessa vierailulla ollutta Minnesotan osavaltion kuvernööri Tim Waltzia. Tapasimme Waltzin kanssa Yhdysvalloissa kuukausi sitten ja sovimme tuolloin, että kuvernööri tulee vastavierailulle näkemään ja kokemaan Suomea. Olemme sopineet laajasta yhteistyöstä Minnesotan ja Suomen välillä. Sen keskiössä tulee olemaan vihreä talous, digitalisaatio ja metsäalan osaaminen. Kaikki tähtää siihen, että kauppamahdollisuuksia avautuu kumpaankin suuntaan ja että tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä kontakteja syntyy. Samoin sovimme nuorten opiskelijoiden vaihto-ohjelmien kehittämisestä ja korkeakoulujen tiivistä kanssakäymisestä. Lahden uusi yliopisto, LAB, Salpaus ja lukiotkin ovat tässä nyt paalupaikalla.

Kuvernööri Walzin mukana Suomeen saapui 60 hengen delegaatio, jossa oli edustettuna paljon yhdysvaltalaisyrityksiä. Mukana oli myös Minnesotan osavaltion yliopisto, joka on kansainvälisissäkin mittauksissa kovatasoinen. Minnesotalaiset tapasivat matkansa aikana suomalaisten yritysten, tutkimuslaitosten, yliopistojen ja kaupunkien edustajia. Kumppaniemme iso satsaus vierailuun kertoo siitä, että Suomi tunnetaan hyvin Minnesotassa ja että Suomi kiinnostaa. Osavaltiotason yhteistyö on Suomelle oikea tapa edetä ja saada aikaan konkreettisia tuloksia Yhdysvaltojen markkinoilla. Tulemme jatkamaan suunnitelmallista ja käytännönläheistä yhteistyötä myös muiden osavaltioiden kanssa.

Minnesotan kuvernöörin kabinetissa työskentelee myös meille lahtelaisille tuttu mies. Kevin McKinnon. Hän pelasi Reipas – Lahdessa (1995-1996) ja Pelicansissa (1997-1998). Oli hienoa tavata Kevin Minnesotassa ja nyt Suomessa. Kevin ehtinyt jo tiistai-iltana Lahteen tapaamaan yhteisiä ystäviämme.

Perjantaina olen Brysselissä kehitysministereiden EU-kokouksessa. Tämä on ensimmäinen fyysinen kokoontumisemme pitkään aikaan komissaarien Borrell ja Urpilainen kanssa. Viikonloppuna SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu Oulussa, sekin pitkästä aikaa. Maanantaina ja tiistaina olen jo Oslossa tapaamassa Norjan uuden hallituksen avainministereitä. Samalla käymme läpi viimeisimpiä energia-alan ja meriliikenteen yhteisiä hankkeitamme. Norja on meille tärkeä kumppani Arktisella alueella ja kahdenvälisesti.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO