Valtiopäivät avattu, Lahti sai ison positiivisen uutisen

Keskiviikkona vietettiin eduskunnassa valtiopäivien avajaisia. Tasavallan presidentin puhe oli ehkä enemmän odotettu kuin pitkään aikaan. Miten hän aikoo kommentoida maailman muutosta ja miten hän näkee Suomen ja EU:n suurvaltojen puristuksessa?

Presidentin puhe oli viesti myös kotimaahan: Yhdistetään – ei hajoiteta. Stubb purkaa aivan oikein maailman muutoksen kolmeen asiaan: Venäjän hyökkäyssotaan, USA:n uuteen ulkopolitiikkaan ja Kiinan nousuun suurvallaksi. Hän myös siteerasi lähes suoraan Kanadan pääministerin erinomaista puhetta Davosissa. Paluu nostalgiaan ei ole vaihtoehto. Olennaista oli Euroopan unionin roolin alleviivaus ja se, että Suomi on valmis tekemään asioita, jotta emme jää puristuksiin. Hän ei kuitenkaan avannut konkreettisesti mitä Suomi aikoo tehdä. Miten me rakennamme omaa itsenäisyyttämme eli suvereniteettia turvallisuudessa, taloudessa ja teknologiassa?

Eduskunnan puhemiehen puheessa oli myös paljon hyvää, huumoriakin, mutta viesti myös oli enemmän sisäpoliittinen ohjelmajulistus. Puheissa oli suuri ero. Hän kävi läpi eduskunnan lakihankkeita ja erityisesti niitä mitkä ovat olleet perussuomalasille tärkeitä. Perinteisesti puhemies on ollut päivänpolitiikan yläpuolella. Nykyinen puhemies ei ole halunnut tätä roolia ottaa.

Alkuviikosta olin Norjan Tromsassa Arctic Frontiers – seminaarissa. Paikalla oli arktisen alueen päättäjiä, tutkijoita, kaupunkeja ja yrityksien edustajia. Merkittävää oli se, että Kanada ja Iso-Britannia oli läsnä tiiviimmin kuin ennen. Pohjoinen yhteistyö kiinnostaa nyt. Norjan ulkoministerin viesti oli selvä. Tulkaa mukaan arktiseen yhteistyöhön. Täällä sitä tehdään. Kyse ei ole vain Grönlannista. Aloitin Pohjois-Suomessa aluekehitysjohtajana arktisen yhteistyön vuonna 2005. Pelkillä puheilla pääkaupungeista tätä ei tehdä, vaan yhteistyöllä ihmisten ja yritysten kanssa. Seminaarin pääviesti oli, että ilmastomuutos on edelleen se suurin uhka arktiselle ja koko ihmiskunnalle.

Lahden uusi hotelliuutinen oli iso ja positiivinen keskelle Suomen talouden ja työllisyyden kurjuutta. Norjalainen Lahteen tuleva ketju on arvostettu ja osaava. Väitän, että tämä on Lahdella iso asia. Kiitos kuuluu etenkin kiinteistön omistaneelle Luhdan – suvulle, joka on jaksanut vääntää hanketta koronasta huolimatta eteenpäin.

Yksi asia Lahden valtuustosta pisti silmään ennen vuoden vaihdetta. Salpausselkä on ainutlaatuinen luontoalue ja sen Geopark – aseman saamiseksi tehtiin työtä vuosikymmen. Herkän luonnon suojelu kaikin keinoin tulisi olla kaikessa se tärkein. Nyt valtuusto siunasi rullahiihtoradan asfaltoinnin Salppurin maastoihin. Yhden tai kahden rullahiihtokisan tähden? Asfalttia meillä riittää maakunnassa, mutta Salppureita maailmassa on vain yksi.

Ympäristökaupungin luulisi tämän ymmärtävän.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO