Maailman onnellisin maa, mutta kenelle?

Miten meillä ja meidän lapsillamme menee? Kesätöitä ei ole kuin harvoille. Opiskeluaikana on vaikea löytää töitä tai edes opinnot eivät takaa työpaikkaa. Ammatillinen koulutus ei takaa työtä tai toimeentuloa. Moni kandidaattitasolle valmistunut tai ammattikorkeakoulusta päässyt ei löydä työtä. Miksi opiskella kun, akateeminen työttömyys vain kasva ja kasvaa? Orpon ja Purran hallituksen leikkausten jälkeen opiskelijan raha ei riitä mihinkään.

Unicefin tuore tutkimus kertoo järkyttäviä lukuja maamme nuorten hyvinvoinnista. Report Card -tutkimuksessa Suomi sijoittui lasten ja nuorten hyvinvoinnissa 17. sijalle 43 maan joukossa, kun vielä vuonna 2020 sijoitus oli viides.

15–19-vuotiaiden nuorten itsemurhien määrässä Suomi sijoittuu kolmen heikoimman maan joukkoon. Kansainvälisestikin itsemurha on neljänneksi yleisin kuolinsyy tässä ikäluokassa. Suomessa on huomattu laskua myös elämäntyytyväisyydessä. Viime vuosina lapset ja nuoret ovat joutuneet elämään arvaamattomassa maailmassa, jota ovat koetelleet useat kriisit, kuten pandemia, sodat, ilmastonmuutos ja taloudellinen epävarmuus.
Tutkimustulokseen vaikutti myös lasten ylipainon yleistyminen ja oppimistulosten heikkeneminen. Suomalainen peruskoulu ei ole enää huippuluokkaa, mitä maailmalla kehuttiin ja arvostettiin. Rahattomuus vie uskon tulevaisuuteen ja samalla myös turvallisuuden tunteen.

Helppo sanoa, että on aikuisten tehtävä turvata lapsille ja nuorille tarvittavat mielenterveyspalvelut ja kehittää ennaltaehkäisevää työtä. Nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa yhteydenotot itsemurhaa harkitsevilta nuorilta ovat kaksinkertaistuneet viime vuoteen verrattuna. Matalan kynnyksen palveluiden ylläpitäminen on elin tärkeää, sillä nämä ovat niitä ensimmäisiä kanavia nuorelle kertoa omasta olostaan. Tässä ei nyt enää puheet auta, koska nuoret eivät ole tyhmiä. He haluavat ratkaisuja. Uusilla valtuutetuilla tässä on iso rooli Lahdessa ja Hyvinvointialueella. Edelleen selitetään, että yhteydenpito ei toimi on käsittämätöntä vastuunpakoilua. Työllisyyden hoidossa on kaikki keinot otettava käyttöön, kun työpaikkoja ei ole.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO