Vanhat sanonnat ovat joskus viisaita. Harvinaisen viisaita. Joku viisas sanoi lampaiden viettävän koko elämänsä sutta peläten, sitten paimen syö ne. Molemmat. Tämä sanonta voi muuttua todeksi maapallolla, joka on tällä hetkellä erittäin epävarma.
Teknologiajättien valta, Trumpin nousu presidentiksi, heikko Eurooppa ja Euroopan Unioni, Kiinan pitkä peli maailman ykköseksi, Venäjä, Afrikan mantereen mahdollisuudet ja vallan kasvu sekä tietenkin pienen Suomen rooli Euroopan koillisessa kulmassa Venäjän naapurina. Tästä nyt jokainen voi päätellä kuka on kukin. Lammas, susi vai paimen? Ainakaan vuosikymmeniä Yhdysvaltojen johdolla rakennettu yhteinen maailmanjärjestys ei ole se paimen. Yhteiset säännöt ovat olemassa, mutta niitä ei noudateta tai jos noudatetaan niin omien etujen ja intressien mukaan ja niiden ajamiseksi. Kaksoisstandardit ovat arkipäivää tosin meillekin, kuten Suomen hallituksen suhtautuminen Palestiinan tilanteeseen on osoittanut.
Trumpin paluu presidentiksi oli juuri sitä mitä odotettiin. Onko Euroopan unioni valmis kohtaamaan sen mukanaan tuomat haasteet? EU on nyt kovilla eikä komission esiintymiset ole vakuuttaneet. Mutta Trump ei arvosta pehmeyttä, kuten ei kukaan muukaan suurvallan johtaja. Mihin on jäänyt se vahva viesti pohjoismaista esimerkiksi Grönlannin kysymyksessä? Ei ainakaan se amerikkalainen not in my backyard eli takapihan valtaamisesta on saanut puhua, vaikka se nyt kuuluukin Tanskalle. Amerikkalaiset teknologiajätit odottavat myös suomalaisen komissaarin Henna Virkkusen vastauksia. Ainakaan vielä niitä ei ole saatu. Trump ei arvosta EU:ta, vaan haluaa toimia pääkaupunkien kanssa henkilökohtaisesti. Mutta ei Bryssel ole merkinnyt ennenkään paljoa suurvalloille. Kiinan presidentti ei sinne edes Euroopan matkallaan matkustanut. Siksi Suomi tarvitsee entistä vahvempia kumppaneita pohjoismaiden ja EU:n lisäksi myös Britanniasta ja esimerkiksi Japanista – etenkin taloudessa.
Maapallokaan ei kestä loputtomiin ja siksi se paimen kyllä on varmuudella ainakin luonto eli maapallo itse, jollei ihminen ehdi itse ensin fiksuuntua tai sitten tuhota itse itseään. Ilmastonmuutoksen vähättely ei meitä ainakaan pelasta.
Viikon toinen puheenaihe on ollut Lahden Pelicans. Uudet tuulet puhaltavat ja pian nähdään, miten paljon löytyy lampaita, susia, paimenia tai jopa leijonia Isku-areenalta. Liiga on huippu-urheilua eikä sääliä siinä tunneta tai pidä lietsoa. Pelicansin pelaaminen on sarjataulukon mukaista ja säätäminen tällä kaudella on ollut omituista kaukalon ulkopuolellakin, ja tiedottaminen viime viikolla ainutlaatuisen sekavaa. Se jättää särön muuten niin upeaan lähihistoriaan. Silti pelaajien rooli on tässä tilanteessa se kaikkien karuin ja kovin, koska sekoilu kulisseissa ja valmennuskokoonpanon muutokset vaikuttavat koko joukkueeseen. Muutos on silti aina mahdollisuus. Perjantain ja lauantain KooKoo – ottelut näyttävät suuntaa, minne päin Pelsu keväällä lentää.
Mutta omaan visioon ja tekemiseen pitää uskoa. Sitä itseluottamusta löytynee Pelicansinkin taustalta. Toivottavasti myös Brysselistä, Helsingistä ja Lahdestakin yleensäkin. Siksi pitää olla rohkea eikä nöyristellä. Muuten käy, kuten lampaalle ja sudelle.
Ville Skinnari