Suomen liikunnan ja urheilun rahoitus tarvitsee uusiutumista

Suomi on liikunnan ja urheilun maana kokoaan suurempi. Näin on ollut, mutta miten jatkossa? Muutos rahoituksessa on dramaattinen ja vuonna 2027 Orpon hallituksen leikkaukset ovat todella merkittäviä.

Jätin tämän viikon maanantaina lakialoitteen urheilun ja liikunnan edistämiseen tehtävien lahjoituksen verovähennyskelpoisuudesta.

Suomalaisen urheilun ja liikunnan rahoitus on suuressa muutoksessa ja edessä on julkisen rahoituksen merkittävä pudotus vuonna 2027.
Vuoden 2023 valtion talousarviossa liikuntaan ja urheiluun oli varattu n. 154 miljoonaa euroa. Tästä yli 115 miljoonaa euroa koostui Veikkauksen tuotoista. Lähivuosina tähän summaan on tulossa lähes 40 miljoonan euron lovi. Syynä ovat valtion säästötoimet sekä Suomen rahapelijärjestelmään liittyvät muutokset.

Lakialoitteella pyritään muuttamaan tuloverolain 57. pykälää niin, että urheiluun ja liikuntaan kohdistuva lahjoitus mahdollistaisi verovähennyksen. Tämä lisäisi etenkin suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia ja halukkuutta lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 1000 suomalaista yritystä lahjoittaa 50.000 euroa liikuntaan ja urheiluun, mikä tarkoittaisi merkittävää 50 miljoonan lisärahoitusta vuositasolla.

Miksi uskon uuteen rahoitukseen? Valtioneuvosto on varannut 20 MEUR julkista rahoitusta nk. Olympiarahastoon jos yksityiseltä sekrorilta saadaan toinen puoli eli 20 MEUR. Yksityistä rahaa kerätty vasta 1,2 MEUR, joten hanke käytännössä kuivui kokoon. Nyt kerättävistä varoista jos tavoite 50 MEUR menee valtion veromenetyksiin tällä muutoksella 10 MEUR (yhteisövero 20 %). Näin ollen valtio ”säästää” tässä sen 10 MEUR mikä olisi mennyt julkisena panoksena Olympiarahastoon ja koko summakin on vielä 10 MEUR enemmän. Tällä verovähennyksellä voidaan saada yrityksiä lahjoittamaan enemmän kun niillä on oikeus vähennykseen.

Esimerkiksi Läpimurtorahasto on onnistunut säätiönä hyvin ja uskon, että heillä on eväät ja luottamus kerätä tarvittava rahoitus yksityiseltä sektorilta.

Lakialoite tavoittelee myös suomalaisen urheilun ja liikunnan kulttuuriperinnön säilyttämistä luomalla toimintaedellytyksiä niille urheilulajeille, jotka nyt ovat vaarassa näivettyä, esimerkiksi paini, keihäs, miksei mäkihyppy. Uskon, että eduskunnassa nähdään uudistuksen tarve eli saamme hyvin nimiä aloitteen taakse, mutta myös valtiovarainministeriön tahtotilaa vastuuministeriönä tarvitaan.

Valtion rahoitus on Suomessa Pohjoismaisittain pientä. Samoin yritysten. Kuntien rooli on merkittävä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin urheilun ja liikunnan budjetti on suurempi kuin valtion. Lahdessakin tämä pitää ymmärtää.

Lahti on urheilukaupunki ja siksi on tärkeää, että olemme myös monipuolinen sellainen. Koripallon putoaminen pääsarjatasolta olkoon hälytysmerkki myös olosuhteista vastaaville tahoille. Emme voi menestyä, jos junioreiden puhumattakaan edustustason olosuhteet eivät ole muiden tasolla. Aina kyse ei ole edes rahasta, vaan tahdosta ja osaamisesta.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO