Ympäristöyhteistyötä yli rajojen

Olen tällä viikolla Moskovassa tapaamassa kollegoita Venäjän eri ministeriöistä. Torstaina tapasin Venäjän varapääministeri Kozakin, jonka kanssa johdamme maidemme välisen talouskomission toimintaa. Kaupallisten suhteiden kehittämisen ohella liikenneasioilla on matkallani keskeinen rooli. Allegron lisäksi haluamme kehittää nopeaa yhteyttä Helsingistä ja Lahdesta Moskovaan. Myös metsäteollisuudessa yhteistyön kehittäminen kiinnostaa molempia maita. Matkailussa venäläisten määrä Suomessa on jälleen kasvussa. Tämä on tärkeä tulonlähde Lahdenkin alueelle. Kaupat ja ravintolat tarvitsevat asiakkaita eivätkä uudet hotelli-investoinnit synny pelkästään kotimaisen kysynnän vetämänä. Tähän tarvitaan kaikkia ilmansuuntia, mutta Venäjän merkitys on erityisen suuri.

Venäjän vienti on aina ollut Lahden alueen yrityksille tärkeää ja niin tulee olemaan jatkossakin. Peikko on tehnyt hyvää työtä samoin Raute, Oilon ja moni muu. Iskulla on perinteitä ja potentiaalia, jotka pitää vielä paremmin lunastaa käytäntöön. Lisäksi uusia mahdollisuuksia on monella energia- ja ympäristöalan kestävimpien ratkaisujen toimittajilla. Lem-Kem on tästä yksi hyvä esimerkki.

Venäjän matkani kaikissa tapaamisissa pääpaino on maidemme välisen ympäristöyhteistyön kehittäminen. Yhteinen tavoitteemme on musta hiili tai paremminkin sen poistaminen. Poliittinen sitoutuminen Pariisin sopimukseen on hyvä askel eteenpäin. Seuraavaksi meidän pitää luoda tiekartta konkreettisten hankkeiden toteuttamiseksi. Lahti on ollut keskeisessä roolissa aikaisemminkin, kun teimme Pietarissa vesialan yhteistyötä. Jätehuolto on meidän erityisosaamista ja sitä halutaan nyt ostaa myös Venäjälle.

Ulkomaankauppaministerinä yksi tehtävistäni on luoda kotimainen tarjoama sellaiseksi, että se voidaan viedä ulkomaille. Tässä meillä on vielä tekemistä yhdessä yritysten kanssa. Lahden orkesteri soittaa muuten myös Moskovassa ja hyvin soittaakin. Samoin muu lahtelainen musiikki menestyy hyvin Venäjällä. Korpiklaanin keikat myyvät ja Cheekin biisikin soi Moskovassakin. 

Kesäkuun 17. on jalkapallossa suuri päivä Venäjän ja Suomen joukkueiden kohdatessa Pietarissa. Tulevan kesän aikana tullaan järjestämään myös toinen maidemme välinen futiskohtaaminen, kun Suomen eduskunnan jalkapallojoukkue pelaa Venäjän Duuman joukkuetta vastaan todennäköisesti Pietarissa. Joukkueen kapteenina minun on todettava, että Venäjän joukkue näyttää paperilla todella tasokkaalta. Mutta kuten aina muulloin, Suomi on vahva joukkueena ja haluamme näyttää esimerkkiä koko eduskunnalle ja muulle Suomelle yhdessä tekemisen merkityksestä. Silloin menestyminen suuriakin vastaan on mahdollista. Niin se kaupankäynnissäkin.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO