Luova kaupunkikeskus luo Lahteen uutta elinvoimaa

Luovan talouden merkitys tunnustetaan ja uskon luovan talouden olevan yksi merkittävin tekijä tulevaisuuden työllistäjänä. Siksi haluan, että Lahteen syntyy luova kaupunkikeskus, joka vastaa tulevaisuuden haasteisiin yhdistämällä taiteen, kulttuurin ja kiertotalouden. Viimeisen kahden vuoden aikana Lahdessa on luotu toiminta-alusta ja ainutlaatuinen osaajayhteisö ja verkosto, joka koostuu koko kaupungin toimijoista yhteiskunnan eri alueilta. Hankkeen keskiössä on Sammonkatu 8:n tilat Lahdessa, joissa vaikutti vuoteen 2016 saakka valtakunnallisesti arvostettu Lahden Taideinstituutti. Talon toimintojen merkittävyys syntyy sen toimijoista. Tällä hetkellä tiloissa toimii Painovoima ry:n ja Lahden Taidegraafikoiden ylläpitämä monipuolinen grafiikan paja, paperipaja, musta-valkopimiö. Vuokralaisina tiloissa noin 25 taiteilijaa ja luovan alan toimijaa.

Taiteilijoiden lisäksi keskuksessa toimii yrityksiä, jotka tuottavat ja kehittävät muotoiluun, palvelumuotoiluun, kestäviin elämäntapoihin, uusiutuviin energiamuotoihin sekä muihin innovaatioihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Lisäksi keskus tuottaa kestäviä ratkaisuja myös itse taiteen harjoittamiseen – muutos kohti pienempää materiaalijalanjälkeä koskee myös taidetta. Lahteen sopii erinomaisesti taiteilijavetoinen luovan toiminnan keskus, joka yhdistää taidetta, muotoilua, kiertotaloutta, kokemuksellista oppimista sekä yrittämistä ja mahdollistaa niiden käytännönläheisen kehittämisen, tutkimisen ja toteuttamisen sekä tietenkin kaupallistamisen. Kiertotalouden näkökulmasta keskuksessa voidaan testata ja kokeilla erilaisia materiaaleja ja tuotteita, yhteistyössä alan yritysten kanssa. Toimivien pajojen kautta toisaalta säilytetään ja pidetään yllä perinteistä taide- ja käsityötaitoa sekä siirretään hiljaista tietoa, toisaalta kehitetään uutta ja testataan (kiertotalous) materiaalien toimivuutta. Sammonkatu 8:n tulevaisuudesta en ole saanut varmaa tietoa, mutta varmaa on se, että sopivat tilat luovalle kaupunkikeskukselle pitää löytyä.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO