Onko Z-linja Kokoomuksen linja?

Kokoomuksen kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan varajäsen Ben Zyskowicz on perustuslakivaliokunnan viime perjantaina antaman yksimielisen sote-lausunnon jälkeen kritisoinut näkyvästi perustuslakivaliokuntaa ja sen tulkintalinjaa. Zyskowicz on ilmoittanut pitävänsä valiokunnan tulkintalinjaa liian tiukkana. Hän ei kuitenkaan ole tarkentanut, missä kohdin hänen mielestään valiokunnan lausunnossa on tulkittu perustuslakia liian tiukasti. Näyttää myös siltä, että muut kokoomuslaiset perustuslakivaliokunnan jäsenet ymmärtävät perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan, mutta Zyskowicz jauhaa samaa levyä tavoitteenaan vain ja ainoastaan perusoikeuksien liudentaminen. Toivon, että Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ottaa kantaa asiaan, jotta meille kaikille selviää, onko Kokoomus samoilla linjoilla kansanedustaja Zyskowiczin Z – linjan kanssa?

Valiokunnan kuulemat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen asiantuntijat katsoivat, että esitetty aikataulu ja rahoituspohja olisivat vaarantaneet perustuslaissa taattujen sote-palveluiden saatavuuden. Onko silloin erityisen tiukka perustuslain tulkinta, että esitystä pitää näiltä osin muuttaa? Pitäisikö eduskunnassa yksinkertaisen enemmistön turvin olla mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka voivat tosiasiallisesti vaarantaa sosiaali- ja terveyspalvelut osalta kansalaisista? Jos ajattelee näin, niin silloin olisi rehellisempää sanoa, ettei pidä nykyisen perustuslain sisällöstä kuin syyttää perustuslakivaliokuntaa väärästä tulkinnasta.

Hallituksen esitys joutui monessa kohti ongelmiin perustuslakivaliokunnassa, koska se oli edelleen huonosti valmisteltu. Samalla voi sanoa senkin, että hallituksen sote-esitys on perusratkaisultaan sisällöllisesti huono. Jälkimmäinen on kuitenkin asia, johon mielestäni lopullinen kanta kuuluu ottaa eduskunnan täysistunnossa. Jotta sinne asti joskus päästään, pitäisi hallituksen saada kasattua esitys, joka lakiteknisesti ja valtiosääntö-oikeudellisesti täyttäisi edes jonkinlaiset minimistandardit. Toivottavasti hallitus ei taas kerran hätiköi ja tuo jonkinlaisen puolivalmiin korjaussarjan esitykseensä ja sitten ollaan taas ongelmissa. Perustuslakivaliokunnalla kyllä kestää selkäranka laittaa hallitus tekemään sakkokierroksia, vaikka kuinka moneen kertaan.

Sote-paketti siirtyy todennäköisesti syksyyn. Eduskunnalla tulee olla aikaa käsitellä esitykset kunnolla, hallituspuolueiden hoputtamisesta huolimatta.
Olisi Suomen etu, että hallitus pyrkisi tekemään työn edes kolmannella kerralla kunnolla. Poliittisen järjestelmämme ja lainsäädäntökoneiston arvostus ja uskottavuus kansalaisten silmissä muuten kärsii taas kerran, eikä meillä ole siihen varaa.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO