Pääkirjoitus 12.5.2023

Kevättä pukkaa

Suomen jäyhä kansa alkaa taas pikkuhiljaa heräilemään talvihorroksestaan. Kevätaurinko lämmittää talvesta kankeita luita ja viimeisimmätkin kevään merkit ovat täällä taas. En nyt tietenkään puhu jääpeitteestä vapautuneista järvistä tai kukkaan puhkeavista kasveista vaan niistä todellisista kevään merkeistä. Niistä, joista me suomalaiset keräämme valtavan energiapiikin kohti kesää ja joiden voimalla jaksamme taas seuraavan pitkän ja pimeän talven. Eli puhutaanpa hetki jääkiekon MM-kisoista ja euroviisuista.

Jääkiekon MM-kisat on jokakeväinen karnevaali, joka tuntuu keräävän vuosi vuodelta enemmän ja enemmän kierroksia, eikä mikään ihme, onhan Suomi nähty finaalissa jo kolmena peräkkäisenä vuotena. Maha ei tunnu vieläkään olevan täysi, vaan jälleen tänä keväänä Suomen joukkue ja suomalaiset lähtevät metsästämään vain ja ainoastaan kultaa ja kunniaa sekä pitkiä ja kosteita bileitä. Vaikka jääkiekko ei kiinnostaisi pätkääkään, niin on aina kiva lähteä mukaan tähän karnevaaliin, laittaa Suomen pelipaita päälle, hassu peruukki päähän ja vielä hassummat aurinkolasit silmille. Kyllä lähtee!

Entäpä sitten euroviisut? Ihan aina ei ole niissä kisoissa onnistuttu, mutta myös euroviisut on nousemassa koko kansan karnevaaliksi, ainakin silloin kun näyttää siltä, että menestysmahdollisuuksia saattaisi olla. Tänä vuonna Suomen edustaja Käärijä on nostanut odotukset liki taivaisiin ja jo ennen viisufinaalia Helsinki ja Tampere kamppailevat siitä, kummassako kaupungissa ensi vuoden viisut vedetään, kun tänä vuonna Cha Cha Cha hakee voiton Liverpoolista. Ja toden totta on pakko myöntää, etten muista vastaavaa hypeä suomalaisen viisuedustajan ympärillä ennen kilpailua ja kilpailun aikana. Lordi tietenkin poikkeuksena, mutta tuntuu että Käärijä-hype on vielä kovempi kuin Lordilla vuonna 2006. Käärijä on hahmo, joka kiinnostaa ihmisiä ja biisihän on täyskymppi juuri näihin bileisiin. Ennustan, että kyllä se voitto sieltä tulee. Jopa varmemmin kuin jääkiekosta ja Cha Cha Cha raikaa vielä pitkään pitkin maailmaa. Halusit tai et.

Ihan nuorimmat lukijamme eivät varmasti muista, mutta me hieman vanhemmat muistamme hyvin, kuinka joskus sanottiin, että ennemmin helvetti jäätyy kuin Suomi voittaa lätkän MM-kultaa tai euroviisut. No, nyt haetaan jääkiekossa jo mestaruutta nro 5, puhumattakaan siitä, että plakkarissa on myös olympiakulta. Euroviisuissakin ikuinen nollakerholainen Suomi hakee jo toista täysosumaa. Never say never eli älä koskaan sano ei koskaan. Elämä on ihmeellistä ja ihmeellisiä asioita tapahtuu. Pääsimmehän me Natoonkin. Ei kai vaan Suomesta pikkuhiljaa ole kuoriutumassa Euroopan napa, jota ihaillaan ja seurataan muualla kadehtien?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
ARKISTO