Eilen se viimein varmistui eli jo jonkin aikaa selvältä näyttänyt Suomen Nato-jäsenhakemus sai presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin siunauksen saatesanoilla ”mahdollisimman pian”. Viimeisen sinetin jäsenhakemukseen lyö eduskunta, joka näillä näkymin käsittelee asiaa jo ensi maanantaina. Oletettavasti keskustelu jäsenyydestä tulee olemaan eduskunnassa lyhyt.
Asiassa on edetty hurjaa vauhtia. Kuka olisi vielä viime vuoden loppupuolella osannut ennustaa, että puolen vuoden päästä Suomi hakee Naton jäsenyyttä, kun Nato-jäsenyyttä silloin kannatti vain noin 30% suomalaisista. Nyt vaaka kallistuu täysin päinvastoin, kun viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan yli 70% suomalaisista on Naton kannalla. Suurin syy muutokseen löytyy tietenkin Venäjästä ja sen sotatoimista Ukrainassa. Ilman niitä Naton kannatus ei olisi noussut noihin lukemiin kenties koskaan. Presidentti Niinistön linjaus jäsenyyden hakemisen syistä kaikessa yksinkertaisuudessaan tulee jäämään historian lehdille: ”Venäjä voi katsoa peiliin – te itse aiheutitte tämän”. Siinä syy kiteytettynä yhteen lauseeseen.
Suomi on luottanut Paasikivi-Kekkosen -linjaan vuosikymmenet. Perusideana oli, että ison itäisen naapurin kanssa pitää tulla toimeen. Ja toimeenhan tultiinkin rauhaisasti monet vuosikymmenet aina näihin päiviin asti. Jopa siinä määrin, että välillä tuntui, että Suomen asioita johdettiin lopulta Kremlistä. Elettiin suomettumisen aikaa, jolloin isoihin päätöksiin lähdettiin kyselemään lupaa Moskovasta karvahattu valmiiksi nöyrästi kourassa. Suomessa pärjäsivät parhaiten poliitikot, jotka osasivat oikeissa paikoissa kumartaa ja olla rähmällään Kremliin päin.
Ensimmäinen isompi mutka suhteisiin taisi tulla vasta siinä vaiheessa, kun Venäjä vuonna 2014 valtasi Krimin niemimaan. En tiedä mitä Suomen valtionjohdossa silloin ajateltiin, koska edelleen meillä vietiin valtiojohtoisesti eteenpäin ydinvoimalahanketta venäläisten kanssa, mutta samalla Suomi oli muun EU:n kanssa mukana Venäjän vastaisissa pakotteissa. Eikö Krimin valtausta pidetty oikeasti meillä Suomessa niin merkittävänä, kun ns. varsinaisia sotatoimia ei nähty juuri lainkaan. Venäjä hoiti asian niin, että näytti siltä kuin krimiläiset olisivat oikein vaatimalla vaatineet päästä liittymään Venäjään. Joko Suomessa oltiin silloin sinisilmäisiä tai sitten vain yksinkertaisesti tyhmiä. Vaaran merkkejä ei nähty tai haluttu nähdä. Valitettavasti monet ukrainalaiset maksavat nyt hengellään EU:n ja muun maailman sinisilmäisyyden. Jälkiviisaana voidaan todeta, että Putin olisi pitänyt pysäyttää jo 2014.
Elämme todella isossa historiallisessa murroskohdassa, josta luetaan vielä satojen vuosienkin jälkeen koulujen historian kirjoista. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen olemme siinä tilanteessa, ettei Suomen ulkopolitiikka voi nojata siihen, että meillä on hyvät suhteet itänaapuriin. Yksi ulkopolitiikkamme pilareista on sortunut ja se on korvattava uudella. Niinpä Suomi kääntää nyt uuden lehden historiansa sivuilla, kun siirrymme Nato-jäseneksi, toivon mukaan mahdollisimman pian. Toivotaan, että siirtymä tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti ja selviämme tästä kaikesta ilman isompia selkkauksia.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi