Suomalaiset, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat katoamassa. Tähän olettamukseen törmäsin eräällä some-alustalla viimeksi tällä viikolla, eikä kyseinen olettamus tullut edes äärioikeiston suunnasta. Tätä onkin ehkä syytä pohtia. Tilastot ovat ainakin pysäyttäviä: Suomen syntyvyys on romahtanut historiallisen alas, ja samaan aikaan maahanmuuton merkitys väestönkasvulle on kasvanut ennennäkemättömästi. Yhä useampi kysyy, mitä tapahtuu suomalaiselle kulttuurille, identiteetille ja hyvinvointivaltiolle, jos kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan.
Vuonna 2010 suomalainen nainen synnytti keskimäärin noin 1,87 lasta. Nyt luku on alle 1,3 – ja tilastokeskuksen ennusteet kertovat, että lasku ei näytä pysähtyvän. Tämä on Euroopan alhaisimpia lukuja, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jokainen uusi sukupolvi on pienempi kuin edellinen. Jo muutaman vuosikymmenen kuluttua Suomessa on huomattavasti enemmän vanhuksia kuin työikäisiä. Moni nuori aikuinen haluaa vakauden ennen perhettä, ja vakaus tuntuu yhä tavoittamattomammalta. Työelämän epävarmuus, asumisen korkeat kustannukset ja ilmastonmuutoksen aiheuttama tulevaisuudenpelko luovat ympäristön, jossa lasten hankkiminen tuntuu riskiltä. Toisaalta myös yksilöllisyyden ja vapaauden ihanteet ovat muuttuneet: moni ei yksinkertaisesti halua perhettä samassa mielessä kuin vanhempansa.
Samaan aikaan, kun suomalaisia syntyy vähemmän, Suomeen muuttaa enemmän ihmisiä ulkomailta. Vuonna 2023 nettomaahanmuutto oli historiallisen korkeaa, ja tulevaisuudessa maahanmuutto on ainoa syy, miksi väkiluku ei ala nopeasti laskea. Jo nyt monissa suurissa kaupungeissa lasten ja nuorten joukossa näkyy kasvava etninen ja kielellinen monimuotoisuus – kehitys, joka on monella tapaa rikastuttava, mutta myös kulttuurisesti haastava. Maahanmuuton vastustajat varoittavat, että suomalainen kieli ja kulttuuri jäävät vähemmistöön omassa maassaan. Toiset taas muistuttavat, että maailma muuttuu väistämättä, ja että uusi monimuotoinen Suomi voi olla dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin vanha.
Kysymys kuuluu: muuttuuko Suomen identiteetti liikaa, jos “suomalaisuus” ei enää tarkoita etnistä tai kielellistä yhtenäisyyttä? Ehkä kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä, ovatko suomalaiset matkalla sukupuuttoon, vaan siitä, millaiseksi “suomalaisuus” tulevaisuudessa muotoutuu. Onko suomalaisuus sidottu geeniperimään, vai onko se yhteisesti rakennettu identiteetti, joka voi laajentua? Kielemme, kulttuurimme ja tapamme voivat elää, vaikka väestörakenne muuttuu – jos niin haluamme.
Pääkirjoitus
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi