Pääkirjoitus 7.8.2020

Toinen aalto

Kesälomat on nyt suurelta osin vietetty ja ihmiset ovat tällä viikolla palailleet työpaikoilleen. Monissa työpaikoissa pitkään jatkunut etätyö on muuttunut taas toimistoissa tehtäväksi. Lisäksi koululaiset palaavat sankoin joukoin kouluihin ensi viikolla. Kesän aikana kaikkia koronarajoituksia höllennettiin ja niinpä ulkomaan matkoillakin ovat jotkut hätäisimmät jo ehtineet käydä. Elokuun alussa myös konsertien ja tapahtumien yleisörajoituksista on pitkälti luovuttu, joten ensimmäiset festaritkin ovat nähneet päivänvalon.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että monet ovat jokapäiväisessä arjessaan unohtaneet, että olemme edelleen pandemian keskellä. Kesän suvantovaihe on saanut monet palaamaan entisiin käytäntöihin. Turvavälit ovat unohtuneet kaupoissa ja yleisötilaisuuksissa, käsien pesusta laistetaan jne. Tänä päivänä esimerkiksi kaupan kassoilla huomaa muutoksen, kun ihmiset hengittävät tiiviisti edellisen niskassa ilman minkäänlaista turvaväliä. Jos huomautat asiasta, olet hysteerikko.

Niinpä ei olekaan mikään ihme, että koronan toinen aalto väijyy meitä jo aivan kulman takana. Huonot merkit ovat jo ilmassa, kun tartuntojen määrä on selkeästi noussut heinäkuusta. Itse asiassa näin on käynyt monessa Euroopan maassa. Jotenkin olemme kuvitelleet, että se korona riehuu nyt ainoastaan siellä kaukana valtameren takana USA:ssa ja Etelä-Amerikassa, eikä meillä ole enää mitään hätää. Päinvastoin, nyt jos koskaan pitää toimia, sillä parin viikon päästä voimme olla jo aivan erinäköisessä tilanteessa. Tanskan valtion virologi ennustaa, että Suomessa tartuntojen määrä palaa keväisiin lukemiin syys-lokakuun aikana. Tähän voimme vaikuttaa ainoastaan pitämällä huolen turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä muistaa sen, ettei pienempienkään oireiden kanssa lähdetä ihmisten ilmoille. Jos oireita tai epäilyksiä on, on käytävä testissä.
Ulkomaille ei ole mikään pakko matkustaa nyt lomailemaan. Itse asiassa pidän tällaista toimintaa näissä olosuhteissa kovin moraalittomana, varsinkin jos ei ymmärrä, että ulkomaan matkan jälkeen on syytä käydä testissä ja pitää itseään karanteenissa, kunnes testin tulos on saatu.

On täysin meistä nyt kiinni se, missä mitassa toinen aalto meihin iskee. Joukkoliikenteen maskipakko on todennäköisesti tulossa ensi viikolla ja saahan sitä maskia muuallakin käyttää. Kädet on muistettava pestä mielummin liian usein kuin liian harvoin. Vaikkei yhtään huvittaisi, niin muistetaan pitää ne turvavälit mm. urheilutapahtumissa ja konserteissa. Jos voit ja saat, niin jää kotiin etätöihin. Vältä suuria yleisömassoja. Voin vakuuttaa, että tapahtuma-alalla on kädet ristitty nyt kyynärpäitä myöten rukouksiin, etteivät yleisörajoitukset palaa tapahtumiin. Suurin osa tapahtuma-alan työntekijöistä on ollut työttömänä viisi kuukautta ja ainakin osa on juuri päässyt palailemaan takaisin töihin. Uudet yleisörajoitteet olisivat monelle yritykselle suoranainen kuolinisku, joten vaikka siellä konsertissa tai keikalla olisi kuinka kivaa tahansa ja alkoholi virtaisikin, niin muista ne turvavälit!

Seuraavat kaksi viikko näyttävät mihin suuntaan olemme menossa pandemian suhteen. Riittää, kun jokainen huolehtii oman osansa, niin ehkäpä käy niin hyvin, että selviämme toisesta aallosta pienemmin vaurioin kuin ensimmäisestä aallosta. Tosin katseltuani muutaman viikonlopun meininkiä kaupungilla, olen hieman skeptinen sen suhteen, että kaikki menisi hyvin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
Olavi Lanun veistokset eivät vanhene
Konsta Hietanen viettää kesän teatterissa ja luonnossa – pääroolissa Kivinokan musikaalissa
Päätoimittaja Petri Salomaa 60 vuotta: Tässä iässä ei tarvitse enää todistella mitään
Timo Sandbergin uutuusdekkari Surmasatama sukeltaa Lahden satamaan ja sodanjälkeiseen Suomeen
ARKISTO