Pääkirjoitus 10.10.2025

Reipas takaisin

FC Lahti ja Pelicans täyttävät ensi vuonna 30 vuotta. Molemmat joukkueet ovat omalta osaltaan pitäneet lahtelaisen palloilun lippua korkealla vaihtelevalla menestyksellä. Itselleni heräsi tässä eräänä kauniina syysaamuna ajatus liittyen näihin erinomaisiin urheiluseuroihin. 30-vuotisjuhlien kunniaksi voitaisiin palauttaa vanha Reipas-nimi molemmille joukkueille ja unohtaa nämä hieman muoviset nykynimet, jotka keksittiin pakon edessä, kun jääkiekon puolella kaikki Reipas-johdannaiset nimet oli ajettu konkurssiin ja jalkapallossa oli pakko löytää kaupungin uudelle fuusiojoukkueelle nimi, joka kelpaisi sekä Reippaalle että Kuusysille. Tästä kaikesta on kuitenkin aikaa jo 30 vuotta, joten nyt jos koskaan olisi aika kaivaa Reipas-nimi naftaliinista.

Miksikö? No, ihan jo pelkästään pitkien ja hienojen perinteiden vuoksi. Myönnän kernaasti, että olen parantumaton urheiluromantikko, jonka mielestä yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää kuin itse urheilusuoritus, on seura ja sen pitkät perinteet ja matka tähän päivään. Toisaalta olen varma, ettei FC Lahden ja Pelicansin toimistoilla tämä kirjoitus riemunkiljahduksia paljon herätä. Juurihan siitä Reippaasta päästiin eroon.

On fakta, että harvalla urheiluseuralla on tänä päivänä Suomessa niin upeat ja pitkät perinteet kuin Lahden Reippaalla. Vaikka jalkapallon puolella olenkin aina ollut vannoutunut Kuusysin kasvatti, niin onhan Reipas-nimellä huomattavasti pidemmät perinteet aina Viipurin Reippaaasta lähtien vuodesta 1891. Lisäksi Reippaan mustaoranssi -viirupaita on kiistatta yksi Suomen legendaarisimmista pelipaidoista. Ja jotta saadaan nimenmuutoksen taakse myös se Kuusysin nimeen vannovien porukka, niin kaupunkiin perustetaan tietenkin Lahden Reippaan akatemia-/farmijoukkue, joka on nimeltään Kuusysi. Pelatkoon se sitten vaikka ykkösliigaa tai ykköstä.

Entäpä jääkiekko? Jääkiekon puolella voitaisiin myös jo huoletta unohtaa Reipas-nimen kaltoinkohtelu 90-luvulla, jolloin lukemattomia eri Reipas-versioita vietiin niin kaukalossa kuin talouspuolellakin kuin litran mittaa. Reipas-nimen maine tahrittin kyllä silloin varsin huolella. Pelicans on tehnyt nyt tehtävänsä ja palauttanut uskon lahtelaiseen kiekkoiluun peräti kolmella finaalipaikalla viimeiseen 13 vuoteen. Turkoosi väri pelipaidoissa oli hieno idea, mutta muuten Pelicans-nimi on aina maistunut aavistuksen muovilta. Kyllä, vaikka kuinka innokkaasti joukkuetta kannatankin. Pekko Pelikaanista voidaan päästää jo irti ja palata lahtelaisen kiekkoilun alkujuurille. Eihän se trooppinen lintu nyt oikein edes istu jääkiekkoiluun. Sen sijaan Lahden Reipas istuu. Se oli nimenomaan Viipurin Reipas, joka voitti ensimmäisen Suomen mestaruuden jääkiekossa vuonna 1928. Ainoa ongelma on se, että naapurikaupunkien joukkueet Kouvolassa ja Hämeenlinnassa ovat omineet Lahden Reippaan musta-oranssit värit. Ehkäpä turkoosi väri voitaisiin pitää pelipaidoissa, vaikka joukkueen nimi olisikin Lahden Reipas vai olisiko se Reipas-brändin raiskaus?

Mitenkäs sinä? Maistuisiko sinulle Lahden Reipas?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
ARKISTO