Kuntaliitto on esittänyt kasvavaa huolta siitä, että kunnat ympäri maan rakentavat strategioitaan oletukselle jatkuvasta tai vähintään vakaasta väestönkehityksestä, vaikka todellisuus viittaa toiseen suuntaan. Syntyvyys on pysynyt historiallisen alhaisena jo useita vuosia, muuttoliike keskittyy harvoihin kasvukeskuksiin ja väestö ikääntyy nopeasti. Silti monessa kunnassa suunnitellaan investointeja ja palvelurakennetta kuin edessä olisi kasvun vuosikymmenet.
Myös Lahden kaupunki on strategiassaan asettanut tavoitteeksi 150 000 asukkaan kaupungin tulevaisuudessa. Tavoite on kunnianhimoinen ja viestii uskosta vetovoimaan, elinvoimaan ja kestävään kasvuun. Kuntaliiton laskelmat kuitenkin maalaavat toisenlaisen kuvan: väestökehitys ei nykyisillä trendeillä tue näin vahvaa kasvuoletusta, vaan pikemminkin ennakoi pitkän aikavälin supistumista tai parhaimmillaan hidasta hiipumista.
Tässä ristiriidassa ei ole kyse vain numeroista, vaan realismista. Jos väkiluku laskee merkittävästi seuraavien vuosikymmenten aikana, se vaikuttaa kaikkeen: verotuloihin, palveluverkkoon, koulujen ja päiväkotien mitoitukseen, infrastruktuuri-investointeihin sekä asuntorakentamisen tarpeeseen. Liian optimistinen väestöennuste voi johtaa ylikapasiteettiin, velkaantumiseen ja vaikeisiin sopeutuspäätöksiin tulevaisuudessa.
On ymmärrettävää, että kunta haluaa viestiä kasvua ja tulevaisuudenuskoa. Strategia on myös tahtotila, ei pelkkä ennuste. Silti strategian on pohjauduttava demografiseen realismiin. Kuntaliiton huoli kohdistuu juuri tähän: monessa kunnassa ei ole vielä täysin sisäistetty sitä, että Suomi kokonaisuudessaan on siirtynyt pysyvän väestön vähenemisen aikakauteen. Yksittäiset muuttovoitot eivät muuta kansallista kokonaiskuvaa, jossa syntyvyys ei riitä korvaamaan poistumaa.
Lahden kaltaiselle aluekeskukselle ratkaisevaa on kyky sopeutua ajoissa. Se tarkoittaa palveluverkon kriittistä tarkastelua, elinvoimapolitiikan uudelleenarviointia sekä talouden suunnittelua varovaisuusperiaatteella. Kasvutavoite voi toimia suuntana, mutta päätöksenteon on kestettävä myös vaihtoehtoinen skenaario – se, jossa 150 000 asukkaan raja ei toteudukaan.
Kysymys ei lopulta ole pessimismistä, vaan vastuullisuudesta. Jos kunnat eivät tunnista väestökehityksen todellista suuntaa, ne vaarantavat taloudellisen kestokykynsä. Rehellinen keskustelu väestön vähenemisestä ei ole tappiomielialaa, vaan edellytys hallitulle muutokselle.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi