Onnea Lahti, onnea Finnair!

Keskiviikkona eli 1.11 Finnair täytti 100 vuotta. Ensimmäinen lento tehtiin sata vuotta sitten Tallinnaan ja matkustajia taisi olla neljä kappaletta (jos muistan oikein). Tapasin Finnairin 100-vuotisjuhlissa Finnairin suuren miehen eli vuorineuvos Keijo Suilan. Hän loi Finnairin pääjohtajana (1999-2005) Aasian strategian ja on ollut minulle ja varmasti monelle muulle se esikuva, miten suomalainen yhtiö voi rakentaa suhteellista kilpailuetua kovaa kansainvälisessä kilpailussa ilmailualalla. Nyt maailman tilanne ei ole Finnairin puolella, mutta silti on selvitty hengissä läpi koronan ja Venäjän hyökkäyssodan. Se on kova saavutus ja kiitos kuuluu koko henkilökunnalla ja myös toimivalle johdolle. Topi Manner siirtyy sivuun ja uusi toimitusjohtaja tulee tilalle.

Finnair on Suomelle ja suomalaisille tärkeä toimija ja on kaikkien etu että yhtiön selviää ja jatkossakin lentää meitä eri puolille maailmaa. Venäjän ilmatilan sulkeutuminen sulki myös Finnairin kasvustrategian, mutta ratkaisuja on haettu ja haetaan eri ilmansuunnista, vaikka kilpailu on äärimmäisen kovaa. Esimerkiksi Turkish Airlines ja Qatar Airways ovat geopoliitikan voittajia ja heidän hubit eli Istanbul ja Doha kasvavat nyt hurjaa vauhtia. Rahtiliikenne on entistä tärkeämpää sekin ja tuo tarvittavaa tuloa myös meille.

Paikalla Helsingissä oli myös Vantaan uusi kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja meillä oli – kuten aina – hyvä keskustelu Suomen, Vantaan ja Lahdenkin asioista.

Helsinki-Vantaan lentoasema on myös lahtelaisten lentoasema ja siksi sen toimivuus ja yhteydet sinne ovat meillekin tärkeitä. Lentorata on järkevä hanke ja sitä pitää edistää yhdessä Vantaan ja Helsingin kanssa. Se on muuten ainoa hanke mitä Helsinki tukee – ei edes sitä kuuluisaa tunnin junaa Turkuun, missä siinäkään ole mitään järkeä tai kansantaloudellista hyötyä.

Onnea myös Lahti 118 vuotta! Keskiviikkona markkinoilla juhlittiin Lahtea ja kahviteltiin torilla kotikaupunkimme syntymäpäiväjuhlia. Keli oli karmea ja kävin vaihtamassa märät kengät jo ennen kuin pääsen edes torille saakka keskiviikkona aamulla. Kelistä huolimatta tunnelma oli hyvä ja lämmin. Lahtelainen yhteisöllisyys näkyi torilla ja muutenkin. Ongelmia on ja pakko sanoa, että moni asia voisi olla paremmin, mutta Lahti on kaupunkina juuri sitä mitä me haluamme sen olla ja aivan yhtä valovoimainen, kuten sen asukkaat.

Meillä on moni asia edelleen hyvin: upea luonto, Vesijärvi, kulttuuria, urheilua, hienot mahdollisuudet opiskella. Näitä pidämme liian usein itsestäänselvyyksinä. Seuraavat 118 vuotta tulevat olemaan varmasti erilaiset, mutta rohkeita Lahdessa oltiin sata vuotta sitten ja sitä rohkeutta me tarvitsemme nytkin. Uskon, että uusi kaupunginjohtajamme jatkaa juuri kultaisen mitalin saaneen Pekka Timosen hienoa työtä kaupunkimme eteen.

Ja lopuksi vielä se tärkeä asia: Perjantaina Pelicans kohtaa SaiPan kotona. Nyt sanon suoraan: nyt on pakko voittaa tai muutoksia on tultava ja nopeasti. Niin surkeaa oli tekeminen viimeksi kotipelissä Kalpaa vastaan.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO