Eduskunnassa käsiteltävä hankintalain uudistus ei ole tekninen lakimuutos. Se on ideologinen valinta. Se vie Suomea suuntaan, jossa uskotaan yhteen ratkaisuun: markkinat hoitavat.
Mutta mitä jos eivät hoida? Perustuslakivaliokunnan enemmistö näki esityksen teknisenä. Me emme. Jätimme asiasta eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnassa, koska kyse on kunnallisen itsehallinnon ytimestä ja palvelujen tulevaisuudesta erityisesti pienissä kunnissa.
Uudistuksen keskiössä oleva 10 prosentin omistusvaatimus ei perustu EU-oikeuteen eikä tutkittuun tietoon. Se perustuu uskoon siitä, että kun julkisia rakenteita puretaan, markkina tuottaa tilalle paremman lopputuloksen. Tämä on kokoomuksen pitkä linja: markkinat hoitavat. Nyt sitä ei enää ehdoteta – se pakotetaan.
Suomi ei kuitenkaan ole yhtenäinen markkina. Meillä on pitkiä etäisyyksiä, harvaa asutusta ja alueita, joilla toimivia markkinoita ei yksinkertaisesti ole. Siksi sidosyksiköt ovat syntyneet: ne ovat käytännön ratkaisu, eivät ideologinen poikkeus. Nyt tämä toimiva malli hajotetaan keinotekoisella rajalla.
Seuraukset ovat konkreettisia. Kunnille syntyy satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset ilman kompensaatiota. Palvelujen järjestäminen vaikeutuu. Pienet kunnat joutuvat tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja ei käytännössä ole. Tämä rikkoo perustuslaista johdettua rahoitusperiaatetta: valtio ei voi säätää velvoitteita ilman, että se osallistuu niiden kustannuksiin.
Samalla kasvaa riski siitä, että palveluja ei enää tuoteta lainkaan tai niitä tuotetaan huomattavasti kalliimmalla. Kyse ei ole kilpailun lisäämisestä, vaan pakosta tilanteessa, jossa markkinoita ei ole.
On myös syytä kysyä laajempi kysymys: miten Suomella menee tällä politiikalla?
Kasvu on heikkoa, julkinen talous paineessa ja alueellinen eriarvoisuus syvenee. Silti vastaus on aina sama: lisää markkinaa, lisää pakkoa. Palvelutuotanto – ja pahimmillaan myös meidän DNA, eli data – annetaan kasvottomille omistajille kauas Suomesta, ja meitä rahastetaan entistä enemmän. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat rakentamassa renki-Suomea, joka maksaa vain muiden lähettämiä laskuja.
Eikä vastuuta voi ulkoistaa. Tämä ei ole Trumpin tai Putinin syytä. Tämä on seurausta kotimaisista poliittisista valinnoista.
Suomen vahvuus on ollut tasapaino: vahva julkinen vastuu ja toimivat markkinat yhdessä. Ei niin, että toinen korvaa toisen.
Perustuslain 121 § turvaa kunnallisen itsehallinnon. Se ei ole muodollisuus, vaan käytännön tae siitä, että palvelut voidaan järjestää paikallisesti toimivalla tavalla.
Hankintalain uudistus murentaa tätä perustaa. Kyse ei ole yhdestä lakimuutoksesta ja ajamisesta kunnat systeemiseen kriisiin.
Onko Suomi maa, jossa palvelut turvataan kaikkialla – vai maa, jossa ideologia ohittaa todellisuuden? Nyt esitetty uudistus vie meidät sellaiseen rotkoon ettei sieltä enää nousta.
Ville Skinnari